Paniikki-/ahdistuneisuushäiriö

Mä oon kärsiny 12-vuotiaasta paniikkihäiriöstä, nyt mukana myös ahdistus ja masennus, käyn terapiassa ja lääkitys on. Mutta luulin että just noi hullut ajatukset on vaa mulla, siis että etsin merkkejä jolla todistaa että ihmiset on mulle vihaisia ymym, ja se on rassannu mua tosi paljon sillä saan itseni tosi surulliseksi ja ihmissuhteet kärsii, kun koko ajan epäilen. Kiitos tästä aloitukdesta, oli mullekin apua! Tsemppiä kaikille kanssatovereille.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ollut jo kohta 20 vuotta. Jo lapsena ahdistuin helposti. Mitä ap tarkoittaa hulluilla ja pahoilla ajatuksilla? Kiertelemmekö nyt kuin kuumaa puuroa asiaa nimeltä väkivaltaiset ajatukset? Pelkäätö satuttavasi muita?

Näitä ei enää ole onneksi, meinaan väkivaltaisia ajatuksia. Omat ajatukset ovat lähinnä vainoharhaisia. Luulen, että voidaan oikeasti puhua samankaltaisia ajatuksista kuin oikeilla mielisairailla. Tuolla vähän aikasemmin jo hieman niitä avasin.

Joillakin on myös seksuaalisesti ahdistavia ajatuksia. Ne ovat yhtä tavanomaisia, kuin väkivaltaiset ajatukset. Yleensä ne ajatukset pyörivät siinä, mitä pitää ns. pahimpana, mitä voi tapahtua. Jos pelkää menevänsä psykoosiin, saattaa hyvin etsiä itseään näitä ajatuksia ja siinä ne sitten ovat. Ja kun ei ahdistaa, pitää "testailla", mahtaako ahdistua, jos ajattelee niin tai näin ja taas ahdistaa.

Aikanaan hiv ja aids oli varma kuolintuomio. Pelkäsin hullun lailla, että minulla on se ja etsin siitä jatkuvasti merkkejä. Jälkeenpäin koko ajatus tuntuu naurettavalta, mistä minä olisin se edes saanut.

Jemina_ kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ollut jo kohta 20 vuotta. Jo lapsena ahdistuin helposti. Mitä ap tarkoittaa hulluilla ja pahoilla ajatuksilla? Kiertelemmekö nyt kuin kuumaa puuroa asiaa nimeltä väkivaltaiset ajatukset? Pelkäätö satuttavasi muita?

Näitä ei enää ole onneksi, meinaan väkivaltaisia ajatuksia. Omat ajatukset ovat lähinnä vainoharhaisia. Luulen, että voidaan oikeasti puhua samankaltaisia ajatuksista kuin oikeilla mielisairailla. Tuolla vähän aikasemmin jo hieman niitä avasin.

Onko psykoosiin paukahtaminen pahin pelkosi?

Täällä yksi ahdistuneisuushäiriöinen (yleistynyt ahdistuneisuushäiriö diagnoosi on) ja paljon teidän jutuissa tuttua. Nuo paranoidiset ajatukset ovat mulla joskus ollut niin voimakkaina, että sain niihin antipsykoottia, ketipinoria. Ryhmäterapiasta hyödyin paljon. Siellä parasta oli se vertaistuki. Voimia teille kaikille, ei ole helppoa elää tällaisen ominaisuuden kanssa.

Jemina_ kirjoitti:

Virtahepo kirjoitti:

"Hullut" ajatukset ovat ihan normaaleja ahdistushäiriöiselle. 

Sairastan paniikkihäiriötä ja yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Olen sen vuoksi usein esimerkiksi vainoharhainen, näen sattumanvaraisissa tapahtumissa pahaenteisiä kuvioita ja kuvittelen niiden ennustavan katastrofeja yms. Saatan esimerkiksi kuvitella, että joku minulle läheinen ja tärkeä ihminen vihaa minua, ja etsin hänen käytöksestään merkkejä ja todisteita. Myös silloin, jos pelkään tai jännitän jotain tulevaa tapahtumaa, saatan alkaa huomata erilaisia ennusmerkkejä, joista päättelen katastrofin olevan lähellä. Lensin vuosi sitten Euroopan sisäisen lennon ja olin melkein varma, että kone putoaisi, sillä olin nähnyt n. puolta vuotta-vuotta aikaisemmin unen, jossa olen putoavassa lentokoneessa. 

Rationaalisesti ymmärrän että mitään pahaa ei tapahdu ja että pelkoni on aiheeton, mutta tunnetasolla myllertää silti. 

Toinen "hullu" ajatuskuvioni ovat ns. pakko- tai intrusiiviset ajatukset. Esimerkiksi julkisella paikalla ollessani saattaa päähäni yhtäkkiä pulpahtaa inhottava skenaario, jossa teen väkivaltaa jollekin läsnäolevalle henkilölle. En missään nimessä fantasioi väkivallalla tai halua tehdä muille pahaa, ja nämä kauhukuvitelmat tulevatkin nimenomaan kontrollin menettämisen pelosta. 

Ei siis syytä huoleen. 

Kiitos ihana! <3

On helpottavaa kuulla, että ei ole ainoa. Onneksi nää ajatukset kuitenkin helpottaa, kun ahdistus tasaantuu. Mietin myös, että jos olisin ihan aikuisten oikeasti hullu niin tuskinpa kyseenalaistaisin omaa mielenterveyttä. Sen haluaisin vielä kysyä, että kun olen kerran lukenut noista hullujen ajatuksista, niin onko se mahdollista että kun pelkään hulluutta niin kopioin niitä ajatuksia sitten? Sama asia esimerkiksi, jos lukee syövästä ja alkaa pelkäämään, niin helposti löytääkin niitä syövän oireita itsestään. Onko sellanen mahdollista?

Luulen, että jos ajatellaan "hulluutta", niin tärkeämpää on sen ajatuksen syntymekanismi kuin itse ajatus. Jos siis luet vaikka ihmisestä, joka ajattelee tietyllä tavalla ja huomaat alkaneesi toistamaan tuota ajatustapaa, teet sen siksi, että ajatus on ikään kuin syötetty tajuntaasi ulkoa päin. Et ole siis keksinyt sitä itse, eli ajatus ei ole 100% oman mielesi tuotetta, et siis ole "hullu". Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin :D 

Ahdistuneisuushäiriöönhän kuuluu erilaiset "jumiutumat" ajatuksissa, eli varmasti tätäkin asiaa voi alkaa pelätä samalla tavalla kuin vaikka syöpää. Pelko sitten vaivaa ja aiheuttaa niissä "hulluissa" ajatuksissa pyörimistä ja niihin lukkiutumista, mikä ruokkii kierrettä.

Mulle on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö noin kymmenen vuotta sitten. Mulla on ollut täysin ylimitoitettua ahdistusta mitättömistä tilanteista niin kauan kuin muistan. Diagnoosin sain, kun erittäin kuormittavan elämäntilanteen takia hakeuduin terapiaan ja ajattelin olevani "vain" masentunut. Nykyään tuo on enää lievää, mutta tutut ajatusmallit nostavat päätään yhä vieläkin, jos stressaannun tai olen nukkunut huonosti. Nykyään osaan jo aika nopeasti siirtää ajatukset muualle enkä ole terapiassa käynyt enää vuosiin. Joskus kuitenkin ajattelin, että tällaista ei voi olla kenelläkään muulla, kukaan muu ei voi olla tällainen. Siksi oon pyrkinyt asiasta kirjoittamaan ja puhumaankin, vaikka tästä virallisesta diagnoosistani tietääkin vain harva.

Mulla ahdistus ilmenee niin, että kaikki muistoni ovat pääasiassa negatiivisia. Ja nimen omaan niin, että mä olen mokannut jossain tilanteessa, mitä helvettiä ihmiset ajattelee. Tämä moka voi olla joku yksittäinen lause, jonka olen sanonut 15 vuotta sitten. Esimerkiksi rippileiriltäni en muista mitään muuta kuin sen, että sanoin jotain väärin yhdessä ryhmätilanteessa. Valokuvien perusteella meillä on ollut tosi kivaa koko leiriviikon, mutta mä en muista mitään muuta kuin tuon mokani. Soimasin siitä itseäni jatkuvasti monta vuotta: "Miks mä sanoin niin? Mitä ne ajattelee? Oon nolannut itseni täysin." Olin pitkään varma, että ihmiset mollasivat mua selän takana, koska olin niin idiootti. Myöhemmin olen tajunnut, että kaikki muut unohtivat koko jutun heti, jos edes kiinnittivät siihen minkäänlaista huomiota. Järki sanoo siis noin, mutta muistan tuon sanomiseni vieläkin melkein päivittäin.

Tämä ongelma sitten johti siihen, että vähänkään vieraassa ympäristössä tai tuntemattomien ihmisten seurassa en uskaltanut puhua mitään, koska pelkäsin sanovani jotain tyhmää ja tiesin, että ahdistuisin siitä vuosiksi eteenpäin. Samalla ahdistuin järkyttävän paljon siitä, että mitä noi ajattelee, kun en puhu mitään. Melkein jokaisesta sosiaalisesta tilanteesta tuli kamala itsesyytösten tulva ja piiskasin itseäni loputtomasti.

Mä olin myös todella hyvä löytämään ihmisten sanoista piilomerkityksiä, jälkeenpäin kelasin pitkään, että mitäköhän sekin tarkotti sanoessaan, että mulla on uusi paita. Että mä oon pitänyt liikaa samoja vaatteita? Että mun vaatteet on ollu aiemmin kaiheita? Miks se sano niin? Olin siis aina vakuuttunut, että kaikki miettivät minusta jotain pahaa ja haukkuivat.

Ensimmäisessä pitkässä parisuhteessani olin koko ajan ja kaikista vakuutteluista huolimatta varma, että se toinen ei välitä eikä rakasta, koska se sanoi tai teki niin tai näin. Olin varma, ettei minua voi kukaan rakastaa.

Nää kaikki johti siihen, että aloin välttää pakonomaisesti paikkoja ja tilanteita, joissa olin joskus ahdistunut. Ihan lähimpien ihmisten kanssa ongelmaa ei ollut, mutta elämä meni aika suppeaksi ja hankalaksi, koska en esim. voinut käydä lähikaupassa, koska olin vuosi sitten sanonut myyjälle liian hiljaa kiitos. Luonnollisesti ahdistuin myös tällaisesta tilanteiden välttelystä.

Ainut paikka, jossa en ole ikinä ahdistunut, on työpaikkani. Ja työni puolesta sentään tapaan paljon ihmisiä ja olen esillä. Se on jostain syystä jäänyt tämän ulkopuolelle, mutta siellä tiedänkin osaavani asiat varmasti ja voin kätkeytyä ammattiminäni taakse.

Loppuun haluaisin sanoa, että hakeutukaa hoitoon. Vaikka omat ajatukset olisi kuinka raastavia tahansa, niin niihin saa apua. Ihmisen elämän ei tarvitse eikä kuulu olla suossa tarpomista, paniikkia, itsesyytöksiä ja pelkoa jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Jemina_ kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ollut jo kohta 20 vuotta. Jo lapsena ahdistuin helposti. Mitä ap tarkoittaa hulluilla ja pahoilla ajatuksilla? Kiertelemmekö nyt kuin kuumaa puuroa asiaa nimeltä väkivaltaiset ajatukset? Pelkäätö satuttavasi muita?

Näitä ei enää ole onneksi, meinaan väkivaltaisia ajatuksia. Omat ajatukset ovat lähinnä vainoharhaisia. Luulen, että voidaan oikeasti puhua samankaltaisia ajatuksista kuin oikeilla mielisairailla. Tuolla vähän aikasemmin jo hieman niitä avasin.

Onko psykoosiin paukahtaminen pahin pelkosi?

Joo on. Pelkään menettävät kosketuksen todellisuuteen ja sekavan kokonaan. :(

Jemina_ kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jemina_ kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ollut jo kohta 20 vuotta. Jo lapsena ahdistuin helposti. Mitä ap tarkoittaa hulluilla ja pahoilla ajatuksilla? Kiertelemmekö nyt kuin kuumaa puuroa asiaa nimeltä väkivaltaiset ajatukset? Pelkäätö satuttavasi muita?

Näitä ei enää ole onneksi, meinaan väkivaltaisia ajatuksia. Omat ajatukset ovat lähinnä vainoharhaisia. Luulen, että voidaan oikeasti puhua samankaltaisia ajatuksista kuin oikeilla mielisairailla. Tuolla vähän aikasemmin jo hieman niitä avasin.

Onko psykoosiin paukahtaminen pahin pelkosi?

Joo on. Pelkään menettävät kosketuksen todellisuuteen ja sekavan kokonaan. :(

Kiva toi sanakirja! :D Pitäisi siis lukea, että pelkään menettäväni kosketukqen todellisuuteen ja sekoavani kokonaan.

Jemina

Onpa lohdullista lukea että muillakin vastaavia ongelmia. Ensimmäiset viisi vuotta sairastumisestani kuvittelin että tämä on normaalia ja toistelin lausetta "muuta se mitä voit ja hyväksy se mitä et voi". Lopulta aloin ymmärtää tuon kuitenkin niin että minun tulee pystyä muuttamaan KAIKKI koska minun tulee olla onnellinen! Niinpä laihdutin 32kg, vaihdoin asuntoa ja työpaikkaa. Mies pysyi menossa mukana vaikka uhkasin hänet jättää kymmeniä kertoja. Nyt jo ymmärrän että minä olen tällä planeetalla yksi miljardeista samanlaisista otuksista ja maailma ei kaadu siihen jos otan iisisti. Tärkein hommani on hoitaa päänuppiani, se on ainut tie onneen.

Paniikkihäiriössä on turha pelätä hulluksi tulemista,koska psykiatristen diagnoosikriteerien mukaanhan sitä on jo hullu.