Uudesta suhteesta kertominen ex-aviomiehelle?
Miten olette tehneet?
Tilanne on se, että erosta on 9kk. Olen tapaillut mukavaa ja fiksua miestä nyt sen aikaa että katson että on ok esitellä hänet lapsille. Lapset ovat 8v ja 15v. Mies asuu sen verran kaukana että käytännön syistä tapaa lapsia max kerran kuussa, minua useammin.
Koska tapaa lapsia, niin lasten isä tulee ennemmin tai myöhemmin tietoiseksi uudesta suhteestani.
"Pitääkö" minun kertoa hänelle suhteesta itse, että yhteiset lapsemme nyt tapaavat tällaista uutta ihmistä?
Jos, niin miten hemmetissä se tehdään? Ahdistaa. Minä olen erossa se jättäjä. Ero oli miehelle kova paikka. Olen kuullut yhteisiltä kavereilta jo juttuja miten hän on puhellut että "naisia olisi tulossa enemmän kuin ehdin tavata". Eli hänkin kyllä miettii jo elämää eteenpäin. Kai. Ja se olisi minusta tosi helpottavaa että hänellä olisi joku. Minulle oli aika iso juttu jättää, olla "syyllinen" vaikka molemmat sopassa olimme keittäjinä ja ihan varmasti tein kaikkeni mitä pystyin ettei tarvitsisi erota. No, se joutui tapahtumaan.
Jotkut ystävät sanovat että ei ole minun asiani miehelle raportoida, että en ole tilivelvollinen. Okei, ehkä niin.
Mutta eikö ole aika epäreilua lapsia kohtaan asettaa heidät siihen tilanteeseen että isä kuulee sen heiltä.
Mies on aina ollut mustasukkainen. Ei mitenkään vaivaksi asti, eikä häntä pelätä todellakaan mitenkään tarvitse. Hän on asiallinen mies. Mutta tulee loukkaantumaan. Tulee epäilemään että uusi mies liittyy eroon jotenkin, vaikken edes tuntenut häntä ennen eropäätöstä.
Miten olisi asiallista toimia? Lapsia kohtaan, minua kohtaan, eksää kohtaan? Miten saisin mahdollisimman pienin kuohuin tilanteen ohi?
Toki voin heittää miehelle nuo kavereilta kuulemani jutut jos/kun hän alkaa aukoa päätään. Mutta haluaisin hoitaa asian mahdollisimman fiksusti ja korrektisti.
Kommentit (34)
Jaa-a. Siitä olen samaa mieltä, että se olisi sinun tehtäväsi kertoa, eikä lasten. Ja jos et sinä niin sitten lapset kertovat. Lapset, myös voivat
kokea syyllisyyttä, koska joutuvat kantamaan tuota salaisuutta. Lapset varmasti älyävät, ettei tuo ole isälle mikään ilouutinen.
Miten sitten??? Kysele exältä miltä eronjälkeinen elämä maistuu... Ehkä tuosta virittyisi keskustelu, jossa asia olisi luontevaa ottaa esille. M29
Mitäköhän se exälle kuuluisi?
Tottakai tietää, että olen naimisissa ja tietää ehkä mieheni nimenkin.
En ole tilivelvollinen hänelle, emme ole olleet yhdessä 15 vuoteen.
Meillä erosta neljä vuotta, kun minun elämääni tuli uusi mies. Exälle en kertonut, koska se ei ole hänen asiansa lainkaan. Lapsetkaan eivät asiasta informoineet, kokivat sen olevan meidän perheen juttu.
Uusi parisuhde on kaukosuhde vielä toistaiseksi, mutta tiiviimpään suuntaan menossa kuitenkin. Exä oli nyt lastenvaihdossa käynyt päivät vaihtamassa uuden mieheni kanssa.
Meillä minulla yksinhuolto ja lasten vaihto aina julkisella paikalla. Matkaakin on, joten eipä mittailla toistemme nurkkapieliä.
Seurustelua ei tarvitse raportoida. Mikäli joskus muutatte yhteen eli hän on lasten kanssa tiiviisti, niin sitten.
Kyllä mielestäni on aikuisten asia hoitaa kertomiset. Missä kohtaa sen haluaa tehdä, on eri asia. Itse en ehkä noin pian eron jälkeen ja noin lyhyen yhdessäolon jälkeen lähtisi vielä lapsillekaan esittelemään. Kertoisin lapsille, että olen tavannut kivan ihmisen, mut en vielä muuta. Ex:llä on ymmärrettävästi eroprosessi vielä täysin kesken (ja niin on ap:llakin), joten vaatii häneltä tosi paljon pystyä suhtautumaan ap:n suhteeseen kannustavasti. Miettisin kovasti, onko vielä mihinkään kiire.
Oot seukannut hetken, älä sotke lapsia tähän vielä
Minusta ei ole kypsää tuollainen mitä
se exälle kuuluu -suhtautuminen. Yhteisistä lapsista johtuen joudutte kuitenkin olemaan enempi vähempi tiiviisti yhteydessä vielä vuosikausia ja kaikkien kannalta on parasta, että välit exään pysyy hyvinä ja luottamuksellisina. Asia myös selvästi vaivaa ap:tä, joten ihan oman fiiliksen vuoksikin asia olisi hyvä käsitellä. Kuten sanoin, on lapsia kohtaan väärin, että he joutuvat kantamaan salaisuutta. Ei ole hyväksi lapsille, että he "joutuvat" valehtelemaan isälleen, koska eivät halua mahdollisesti kertoa tälle ikäviä uutisia. Eikö olisi hyvä opettaa lapsille, että pitää olla rehellinen?..
Jos et "kehtaa" exällesi kertoa, niin miksi sitten lapsillesikaan häntä esittelet? Jos tapaamisvälikin on tuota luokkaa, eikö vielä olisi helpointa tavata silloin, kun lapset eivät ole luonasi?
Mielestäni ex-puolisoille ei tuollaisia kerrota. Heidän kanssaankin ollaan tekemisissä vain jos on lapsista tärkeää asiaa. Entinen on entinen ja niitä ei muistella eikä heidän kanssaan olla tekemissä. Heille ei perheasioita kerrota.
Mies asuu kaukana eikä tapaa lapsia, parin km päässä?? Mitä mä en nyt tajuu..
Itse eroperheessä kasvaneena jossa vanhempani eivät osanneet kommunikoida keskenään vaan käyttivät meitä lapsia siihen informaation kaiveluun exästään voin sanoa että kyllä se kypsä juttu olisi ollut kertoa exällesi silloin kun kerrot lapsillesikin. On lapselle raskasta (vittumaista) pitää vanhempiensa salaisuuksia tai sitten kertoa niistä asioista joista aikuiset (!!) eivät uskalla itse kertoa.
No minä en ainakaan koe olevani mitenkään tilivelvollinen exälleni tekemisistäni eron jälkeen. Eikä minua kiinnosta hänen naisseikkailunsa. Lapselta kuulen kuinka naisystävä vaihtuu kuukauden välein, ja sama meno on miehellä ollu erosta asti. Uusi nainen esitellään lapselle samantien, ilmeisesti mies hakee jotain pisteitä näiltä naisilta siitä että on muka "hyvä isä". Tapaa lasta siis 2 x kuukaudessa.
Minulla on uusi puoliso, tapasin hänet pari vuotta eron jälkeen (erosta 4 vuotta). En ole velvollinen kertomaan asiasta miehelle ja lapsi kysyi että saako hän kertoa iskälle että äitillä on poikaystävä. Isänsä kun on kieltänyt lasta kertomasta vaihtuvista naisystävistään. Sanoin että tottakai voi kertoa. Lapsi rakastaa uutta (tai no, yhdessä jo 2 vuotta) miesystävääni. Elämme oikein leppoisaa perhe-elämää tällähetkellä. Raivarinhan exä sai kuultuaane ttä mulla on uusi puoliso. Kuulemma sotken lapsen elämää, mun pitäisi olla yksin siihen asti että lapsi on 18-vuotias :D Jätän exän sekoilut omaa arvoonsa ja totean sinullekin ap että seurustelusi ei kuulu exällesi mitenkään.
Onnittelut uudesta suhteesta :). Meidän uusperhekuviossa tieto uusista suhteista tuli ensin lasten puheissa, mutta hyvin pian me aikuiset puhuttiin asiat läpi. Vaikeaahan se oli, mutta siitä selvittiin. Ehdottaisin, että voit kirjoittaa exälle viestin. Näin hänellä on rauha reagoida asiaan itsekseen ja myös vastata hetken harkittuaan. Voitte myöhemmin puhua asiasta puhelimessa tai lasten vaihdon yhteydessä. Mutta viestin avulla exä voi ns säilyttää kasvonsa kun ensireaktio tulee. Älä jätä tietoa lasten vastuulle. Se on heille liikaa stressiä.
Mustasukkaiselle exälle ei kannata itse kertoa mitään uudesta miehestä. Ex saa muuten vahvistusta sairaaseen käsitykseensä, että hänellä on edelleen omistusoikeus sinuun. Mustasukkaiset exät muuttuvat usein hankaliksi exiksi (kiusaavat lasten avulla) vasta, kun entinen puoliso on löytänyt uuden kumppanin.
EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA.
Nauti uudesta miehestä ja kalusta.
Nimim kade
Aina kun tulee täällä puheeksi suhde/suhtautuminen exään, niin huomaa, että ne joilla on ongelmia ja huonot suhteet exään niin ovat sitä mieltä, ettei kenenkää tulisi olla hyvissä väleissä exäänsä. On totta, että jos välit ovat todella surkeat, niin silloin yhteydenpito kannattaa pitää minimissä, mutta ehkä siitä huolimatta kannattaa toivoa, että välit joskus paranisivat. Mutta tilanteessa, jossa välit ovat ihan ok, niin minusta kannattaa pitää huoli siitä, että välit pysyvät hyvinä. Suoraan sanottuna ihailen niitä ex pareja, joilla on hyvät välit (siis erityisesti, jos yhteisiä lapsia). M29
Me sovittiin exän kanssa että siinä kohtaa kun tulee ajankohtaiseksi esitellä uusi puoliso lapsille, asiat puhutaan ensin aikuisten kesken, että toinen on tietoinen asiasta. Lapset voivat hämmentyä siitä että vanhemmalla on uusi kumppani ja se voi olla joskus ns. viimeinen piste haaveilulle että vanhemmat palaisivat yhteen ( kuitenkin lapset yhteenpaluusta saattavat pitkäänkin eron jälkeen haaveilla, vaikka asia olisi käyty heidän kanssaan läpi). Toiselle vanhemmalle kertominen ei tarkoita sitä että kytättäisiin toisen tekemisiä tai että exän seurustelukuviot kuuluisivat entiselle puolisolle. Mutta mielestäni lasten asiat kuuluvat ja jos entisen kumppanin uusi puoliso on lasten elämässä mukana on se hyvä tietää.
Meillä minä en ole uutta puolisoani lapsille esitellyt monista syistä, mutta exä on ja arvostin sitä että kertoi minulle ennenkuin esitteli hänet. On myös minulle esitellyt kihlattunsa ja sitäkin arvostan,tiedän minkälainen ihminen viettää aikaa lasteni kanssa ja btw tykkään exän uudesta ja olen iloinen kun lapset ovat saaneet noin mukavan ihmisen elämäänsä. Ja minä myös puhun lapsille positiiviseen sävyyn tästä uudesta, olen iloinen että exä on mennyt eteenpäin.
Kiitos tosi paljon vastauksista.
Meillä on varmaan melko hyvät välit. Minä olen prosessissa paljon pidemmällä kuin mies. Ero oli minun päätökseni, ja olin prosessoinut sitä jo pari vuotta etukäteen. Mies eli eropapereiden viemiseen saakka siinä uskossa etten ole tosissani. Sanoin kyllä monet kerrat että ero tulee jos asiat eivät muutu.
Hyvin ollaan tätä prosessoitu.
Myös mies, vaikka on jätetty ja ns "huono puhumaan".
Aavistuksen että sopu kärsii kun tästä saa kuulla. Mutta en minä jaksa pelkästä hienotunteisuudesta häntä kohtaan elää salaillen.
Lapsille on mielestäni ihan hyvä näyttää uusi kumppani. Minun 15v tyttäreni oli epätietoisen ja hieman ahdistuneen oloinen kun kerroin että olen tapaillut uutta miestä. Kun tapasivat ohimennen tyttö rentoutui, totesi että no sehän olikin ihan ok, kehui miehen leipomukset ja mietti että haluaisivatkohan miehen pienet lapset joskus tulla katsomaan hänen lemmikkiään. Eli minusta se tapaaminen oli hyvä juttu ja teki äidin salaperäisestä "jostain miehestä" todellisen, tavallisen, tutumman, ihan mukava ihmisen.
T: aloittaja
Niin siis uusi mies asuu kaukana, lasten isä parin km päässä.