Tarzan/Wolverine ja miesten epärealistiset ulkonäköpaineet
Aina valitetaan, että elokuvat aiheuttavat ulkonäköpaineita naisille, mutta harvoin keskustellaan miesten ulkonäköpaineista. Näin ennakkoon Tarzanin ja kävin lukemassa imdb:sta triviaa koskien kyseistä elokuvaa. Suurin osa siitä triviasta käsitteli Tarzanin näyttelijän aivan mahdotonta treeniä ja ruokavaliota. Ja elokuvasta huomasi, että Tarzanin kroppa ei ollut millään tavoin realistinen tavoite. Se oli niin rasvaton ja lihaksikas, että voisi kuvitella, että se on mahdoton saavuttaa.
Sama on myös muissa elokuvissa. Hugh Jackman on esittänyt Wolverinea yli kymmenen vuoden ajan ja hänen kroppansa on vaan kiristynyt ja lihaksistunut elokuvasta toiseen. Hyvä kunto ja terveelliset elämäntavat ovat yksi asia, mutta näiden elokuvasankarien esimerkki ei ole enää tervettä nähnytkään.
Tiedän, että kyseiset hahmot ovat tavallaan "supersankareita" eivätkä tavallisia ihmisiä, mutta siitä huolimatta he toimivat esimerkkeinä nuorille miehille. Mielestäni olisi aiheellista kiinnittää huomiota myös ulkonäköpaineisiin, joita elokuvat asettavat nuorille miehille. Miksi tästä ei keskustella niin paljon? Onko teidän mielestänne ok, että elokuvien päähenkilöt alkavat näyttämään kehonrakentajilta?
Kommentit (114)
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä kaikilla miehillä on show-lihakset, täysin eri kun duunareilla jotka tekee fyysisesti raskasta duunia tai jotka on harrastaneet pitkään urheilua. Mitään todellista voimaa tai mitään muutakaan noissa ei ole, näyttää kivalle mutta täysin hyödyttömiä.
Eli miksi edes tavoitella tuollaista, ei mitään intressejä. Minulla on kestävyyttä sekä voimaa, tullut vuosikymmenen säännöllisestä urheilusta, takaan että yksikään show-lihasmies ei pysyisi perässä, lihakseni ei ehkä ole niin näyttävät mutta niillä sentäs tekee jotain.
Mikä ihme on show-lihas? Tuollaiset lihakset saa treenaamalla pitkäjännitteisesti ja syömällä oikein ja kyllä niillä tekee aika paljonkin.
Esim se musta barbaari hyvä esimerkki, mies jaksoi hädin tuskin intin kuntoradan loppuun ja tuollaisia monet heistä on eivät jaksa yhtään mitään.
Aerobinen kunto on hiukan eri asia kuin voima... Koita nyt päättää.
Takaan, että nostan myös penkistä enemmän kuin musta barbaari, vaikka lihakseni ei ole niin näyttävät.
Millä perusteella? Esim. minun mieheni lihakset ovat näyttävät, mutta penkistä nousee silti yli 200kg. Treenaamalla ne ovat kehittyneet siinä, missä voimakin.
Miehesi nostaa siis penkistä suunnilleen saman verran kuin monet ammattilaiskehonrakentajat, jotka käyttävät steroideja ja treenaavat työkseen. Aika hyvin. Et taida edes ymmärtää kuinka ison kalavaleen juuri kirjoitit. :D
Sinä luulet, ettei melkein 2-metrinen mies, joka on treenannut viimeisen 35-vuotta joka päivä (paria murtumaa ja yhtä leikkausta lukuunottamatta) kykene nostamaan 200kg ilman steroideja?
Minä luulen, että sinä alat paisuttamaan tuota miehesi tarinaa vahingossa liian suureksi, koska et oikein ymmärrä penkkituloksista ja normitreenaajan voimatasoista. Vertailun vuoksi, vain harva NFL-pelaajakaan nostaa 200 kg penkiltä, ja ne jotka nostavat, ovat niitä joukkueen isoimpia ja lihavimpia pelaaja. 35 vuotta treenannut mies on jo parhaan suorituskykynsä ulkopuolella, joten se tekee valeestasi vieläkin läpinäkyvämmän.
Kun mies vanhenee, hän ei palaudu treenista yhtä hyvin, joten hän ei voi harjoitellakaan niin kovaa. Tämä tekee 200 kg penkkituloksesta ilman steroidien apua todella hankalaa jopa voimannostajille, saati jollekin harrastelijaharjoittelijalle, joka käy salilla aggressioitaan purkamassa. Oikeasti, käypä lukemassa vaikka Pakkotoistoa tai jotain vastaavaa niin ymmärrät itsekin tuon väitteesi epäuskottavuuden. Viittäkymppiä huiteleva naturaali, ei-ammattiurheilija, ei-voimannostaja, joka tuuppaa penkiltä yli 200 kg. Mahtaakohan tuollaista luonnonoikkua olla koko maailmassa? :DD
Liian monilla on edelleenkin harhaluuloja siitä, että puhtaana ei muka voisi nostella kovia rautoja. Maailmalla on paljon todella vahvoja puhtaita nostajia, ja on myös Suomessakin. He tosin jostain syystä harvoin pääsevät julkisuuteen kun mediaa jostain syystä kiinnostaa ne pintaliitäjä bodarit jotka piikittävät itseään ja esiintyvät sitten vielä jonkinlaisina terveys-asiantuntijoina.
Ja tuolla Pakkotoisto palstalla juttujen taso ei päätä huimaa, siellä suurin osa on teinipoikia jotka katsovat ylöspäin näitä hormonibodareita jotka lehtien palstoilla esiintyvät.Mutta kun niitä kovia rautoja eivät nostele edes NHL- tai NFL-pelaajat, jotka ovat urheilullisesti sitä lahjakkainta sorttia ja harjoittelevat salilla todella kovalla asenteella. Helnycin (n. 50v?) mies voittaisi monia penkkipunnerruskisojakin tuolla tuloksella. Onhan sellaisiakin ihmisiä toki olemassa, jotka ovat jossain asiassa poikkeuksellisen hyviä, mutta kun Helnycin miehellä alkaa jo olla aika liuta niitä positiivisia ominaisuuksia, joiden esiintyvyys on koko väestössä luokkaa 1/10000-100000, niin kyllähän tässä väkisinkin tulee mieleen, että nyt haaveilijamamma selittää jo hieman liian paksua stooria. Rajansa kaikella.
Mies on 40. Varmasti voittaisi joitain kisoja. En tunne montakaan ihmistä, joka omistautuu kropalleen yhtä huolellisesti. NFL-pelaajatkin sentään rentoutuvat välillä. Minun mieheni, ikävä kyllä, hyvin harvoin.
Mies on 40-v ja takana on siis edelleen se 35 vuotta aktiivista voima- ja kestävyyskuntoharjoittelua?
Vierailija kirjoitti:
Naisten ja miesten ulkonäköpaineissa on yksi merkittävä ero: naiset saavat parisuhteen ja seksiä ulkonäöstä huolimatta, kun taas mies ei saa ainakaan irtoseksiä eikä usein parisuhdettakaan ilman perinteisen maskuliinista ulkonäköä. Toisella sukupuolella ulkonäköihanteilla on siis konkreettisia seurauksia, toisella vain oman pään sisäistä harmistusta.
Käyppä joskus huvikseen katsomassa vaikka jotain Tuurissa vierailevia perheitä. Monet miehet on hyvin kaukan perinteisesti maskuliinisesta ulkonäöstä, mutta silti niillä vaan on puoliso ja lapsia eli ne on saaneet seksiä ja parisuhteen. Ja muutenkin jos vähänä katselet ulkona ympärillesi niin huomaat että usein rumalla naisella on myös ruma mies puolisona.
Vierailija kirjoitti:
Naisten ja miesten ulkonäköpaineissa on yksi merkittävä ero: naiset saavat parisuhteen ja seksiä ulkonäöstä huolimatta, kun taas mies ei saa ainakaan irtoseksiä eikä usein parisuhdettakaan ilman perinteisen maskuliinista ulkonäköä. Toisella sukupuolella ulkonäköihanteilla on siis konkreettisia seurauksia, toisella vain oman pään sisäistä harmistusta.
Mikäli perustaa koko elämänsä seksin ja parisuhteen ympärille ja pitää niiden saamista jonain meriittinä, niin sitten on näin. Sanoisin kuitenkin, että enemmän naisia kiinnostaa toisten naisten kuin miesten mielipide itsestä, joten ympäristön paine on ja pysyy, tuli sitä seksiä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Naisten ja miesten ulkonäköpaineissa on yksi merkittävä ero: naiset saavat parisuhteen ja seksiä ulkonäöstä huolimatta, kun taas mies ei saa ainakaan irtoseksiä eikä usein parisuhdettakaan ilman perinteisen maskuliinista ulkonäköä. Toisella sukupuolella ulkonäköihanteilla on siis konkreettisia seurauksia, toisella vain oman pään sisäistä harmistusta.
Luulet sitten, että jatkuvalla täydellisen ulkonäön ihannoinnilla joka elokuvassa ei ole muuta konkreettista seurausta kuin päänsisäinen harmistus? Siitä tulee helposti tunne, että ei ole riittävä ja olen ruma. Sitä sitten voi yrittää paikata pakonomaisella laihtumisella tai kauneusleikkauksilla. Harva ihminen on niin vahva, että pystyy olemaan välittämättä omasta "rumasta" ulkonäöstään.
Ja täällähän jatkuvasti sanotaan, ettei miehen ulkonäöllä ole mitään merkitystä kunhan rahaa löytyy, koska naiset ovat vain rahan perään. Eli silloin miestenkään rumalla ulkonäöllä ole mitään konkreettiisia seurauksia, koska naisettomuus ei johdu ulkonäöstä, vaan köyhyydestä.
Suurin osa ihmisistä haluaa näyttää toisten mielestä viehättävältä. Sillä, että yhteiskunta hyväksyy vain tietynlaisen ulkonäön, on seurauksia ihmisten käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä kaikilla miehillä on show-lihakset, täysin eri kun duunareilla jotka tekee fyysisesti raskasta duunia tai jotka on harrastaneet pitkään urheilua. Mitään todellista voimaa tai mitään muutakaan noissa ei ole, näyttää kivalle mutta täysin hyödyttömiä.
Eli miksi edes tavoitella tuollaista, ei mitään intressejä. Minulla on kestävyyttä sekä voimaa, tullut vuosikymmenen säännöllisestä urheilusta, takaan että yksikään show-lihasmies ei pysyisi perässä, lihakseni ei ehkä ole niin näyttävät mutta niillä sentäs tekee jotain.
Mikä ihme on show-lihas? Tuollaiset lihakset saa treenaamalla pitkäjännitteisesti ja syömällä oikein ja kyllä niillä tekee aika paljonkin.
Esim se musta barbaari hyvä esimerkki, mies jaksoi hädin tuskin intin kuntoradan loppuun ja tuollaisia monet heistä on eivät jaksa yhtään mitään.
Aerobinen kunto on hiukan eri asia kuin voima... Koita nyt päättää.
Takaan, että nostan myös penkistä enemmän kuin musta barbaari, vaikka lihakseni ei ole niin näyttävät.
Millä perusteella? Esim. minun mieheni lihakset ovat näyttävät, mutta penkistä nousee silti yli 200kg. Treenaamalla ne ovat kehittyneet siinä, missä voimakin.
Miehesi nostaa siis penkistä suunnilleen saman verran kuin monet ammattilaiskehonrakentajat, jotka käyttävät steroideja ja treenaavat työkseen. Aika hyvin. Et taida edes ymmärtää kuinka ison kalavaleen juuri kirjoitit. :D
Sinä luulet, ettei melkein 2-metrinen mies, joka on treenannut viimeisen 35-vuotta joka päivä (paria murtumaa ja yhtä leikkausta lukuunottamatta) kykene nostamaan 200kg ilman steroideja?
Minä luulen, että sinä alat paisuttamaan tuota miehesi tarinaa vahingossa liian suureksi, koska et oikein ymmärrä penkkituloksista ja normitreenaajan voimatasoista. Vertailun vuoksi, vain harva NFL-pelaajakaan nostaa 200 kg penkiltä, ja ne jotka nostavat, ovat niitä joukkueen isoimpia ja lihavimpia pelaaja. 35 vuotta treenannut mies on jo parhaan suorituskykynsä ulkopuolella, joten se tekee valeestasi vieläkin läpinäkyvämmän.
Kun mies vanhenee, hän ei palaudu treenista yhtä hyvin, joten hän ei voi harjoitellakaan niin kovaa. Tämä tekee 200 kg penkkituloksesta ilman steroidien apua todella hankalaa jopa voimannostajille, saati jollekin harrastelijaharjoittelijalle, joka käy salilla aggressioitaan purkamassa. Oikeasti, käypä lukemassa vaikka Pakkotoistoa tai jotain vastaavaa niin ymmärrät itsekin tuon väitteesi epäuskottavuuden. Viittäkymppiä huiteleva naturaali, ei-ammattiurheilija, ei-voimannostaja, joka tuuppaa penkiltä yli 200 kg. Mahtaakohan tuollaista luonnonoikkua olla koko maailmassa? :DD
Liian monilla on edelleenkin harhaluuloja siitä, että puhtaana ei muka voisi nostella kovia rautoja. Maailmalla on paljon todella vahvoja puhtaita nostajia, ja on myös Suomessakin. He tosin jostain syystä harvoin pääsevät julkisuuteen kun mediaa jostain syystä kiinnostaa ne pintaliitäjä bodarit jotka piikittävät itseään ja esiintyvät sitten vielä jonkinlaisina terveys-asiantuntijoina.
Ja tuolla Pakkotoisto palstalla juttujen taso ei päätä huimaa, siellä suurin osa on teinipoikia jotka katsovat ylöspäin näitä hormonibodareita jotka lehtien palstoilla esiintyvät.Mutta kun niitä kovia rautoja eivät nostele edes NHL- tai NFL-pelaajat, jotka ovat urheilullisesti sitä lahjakkainta sorttia ja harjoittelevat salilla todella kovalla asenteella. Helnycin (n. 50v?) mies voittaisi monia penkkipunnerruskisojakin tuolla tuloksella. Onhan sellaisiakin ihmisiä toki olemassa, jotka ovat jossain asiassa poikkeuksellisen hyviä, mutta kun Helnycin miehellä alkaa jo olla aika liuta niitä positiivisia ominaisuuksia, joiden esiintyvyys on koko väestössä luokkaa 1/10000-100000, niin kyllähän tässä väkisinkin tulee mieleen, että nyt haaveilijamamma selittää jo hieman liian paksua stooria. Rajansa kaikella.
Mies on 40. Varmasti voittaisi joitain kisoja. En tunne montakaan ihmistä, joka omistautuu kropalleen yhtä huolellisesti. NFL-pelaajatkin sentään rentoutuvat välillä. Minun mieheni, ikävä kyllä, hyvin harvoin.
On harjoitellut siis 5-vuotiaasta lähtien joka päivä (paria murtumaa ja leikkausta lukuunottamatta)? Ja treenimoraali on tietenkin kovempi kuin ammattiurheilijoilla? Lopeta jo, hei, ihan oikeesti... Mulla on jo maha ihan kipeä näille sun jutuille naurettuani. :D
Siis mikä ihme nyt on niin omituista? Mies ei treenaa minkään aatteen vuoksi, vaan siksi, että nauttii siitä. On harjoitellut ihan pienestä saakka ja tekee sitä omaksi ilokseen. Ei nyt varmaan missään salilla ollut 5-vuotiaana, mutta treenasi omien sanojensa mukaan kehonpainollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä kaikilla miehillä on show-lihakset, täysin eri kun duunareilla jotka tekee fyysisesti raskasta duunia tai jotka on harrastaneet pitkään urheilua. Mitään todellista voimaa tai mitään muutakaan noissa ei ole, näyttää kivalle mutta täysin hyödyttömiä.
Eli miksi edes tavoitella tuollaista, ei mitään intressejä. Minulla on kestävyyttä sekä voimaa, tullut vuosikymmenen säännöllisestä urheilusta, takaan että yksikään show-lihasmies ei pysyisi perässä, lihakseni ei ehkä ole niin näyttävät mutta niillä sentäs tekee jotain.
Mikä ihme on show-lihas? Tuollaiset lihakset saa treenaamalla pitkäjännitteisesti ja syömällä oikein ja kyllä niillä tekee aika paljonkin.
Esim se musta barbaari hyvä esimerkki, mies jaksoi hädin tuskin intin kuntoradan loppuun ja tuollaisia monet heistä on eivät jaksa yhtään mitään.
Aerobinen kunto on hiukan eri asia kuin voima... Koita nyt päättää.
Takaan, että nostan myös penkistä enemmän kuin musta barbaari, vaikka lihakseni ei ole niin näyttävät.
Millä perusteella? Esim. minun mieheni lihakset ovat näyttävät, mutta penkistä nousee silti yli 200kg. Treenaamalla ne ovat kehittyneet siinä, missä voimakin.
Miehesi nostaa siis penkistä suunnilleen saman verran kuin monet ammattilaiskehonrakentajat, jotka käyttävät steroideja ja treenaavat työkseen. Aika hyvin. Et taida edes ymmärtää kuinka ison kalavaleen juuri kirjoitit. :D
Sinä luulet, ettei melkein 2-metrinen mies, joka on treenannut viimeisen 35-vuotta joka päivä (paria murtumaa ja yhtä leikkausta lukuunottamatta) kykene nostamaan 200kg ilman steroideja?
Minä luulen, että sinä alat paisuttamaan tuota miehesi tarinaa vahingossa liian suureksi, koska et oikein ymmärrä penkkituloksista ja normitreenaajan voimatasoista. Vertailun vuoksi, vain harva NFL-pelaajakaan nostaa 200 kg penkiltä, ja ne jotka nostavat, ovat niitä joukkueen isoimpia ja lihavimpia pelaaja. 35 vuotta treenannut mies on jo parhaan suorituskykynsä ulkopuolella, joten se tekee valeestasi vieläkin läpinäkyvämmän.
Kun mies vanhenee, hän ei palaudu treenista yhtä hyvin, joten hän ei voi harjoitellakaan niin kovaa. Tämä tekee 200 kg penkkituloksesta ilman steroidien apua todella hankalaa jopa voimannostajille, saati jollekin harrastelijaharjoittelijalle, joka käy salilla aggressioitaan purkamassa. Oikeasti, käypä lukemassa vaikka Pakkotoistoa tai jotain vastaavaa niin ymmärrät itsekin tuon väitteesi epäuskottavuuden. Viittäkymppiä huiteleva naturaali, ei-ammattiurheilija, ei-voimannostaja, joka tuuppaa penkiltä yli 200 kg. Mahtaakohan tuollaista luonnonoikkua olla koko maailmassa? :DD
Liian monilla on edelleenkin harhaluuloja siitä, että puhtaana ei muka voisi nostella kovia rautoja. Maailmalla on paljon todella vahvoja puhtaita nostajia, ja on myös Suomessakin. He tosin jostain syystä harvoin pääsevät julkisuuteen kun mediaa jostain syystä kiinnostaa ne pintaliitäjä bodarit jotka piikittävät itseään ja esiintyvät sitten vielä jonkinlaisina terveys-asiantuntijoina.
Ja tuolla Pakkotoisto palstalla juttujen taso ei päätä huimaa, siellä suurin osa on teinipoikia jotka katsovat ylöspäin näitä hormonibodareita jotka lehtien palstoilla esiintyvät.Mutta kun niitä kovia rautoja eivät nostele edes NHL- tai NFL-pelaajat, jotka ovat urheilullisesti sitä lahjakkainta sorttia ja harjoittelevat salilla todella kovalla asenteella. Helnycin (n. 50v?) mies voittaisi monia penkkipunnerruskisojakin tuolla tuloksella. Onhan sellaisiakin ihmisiä toki olemassa, jotka ovat jossain asiassa poikkeuksellisen hyviä, mutta kun Helnycin miehellä alkaa jo olla aika liuta niitä positiivisia ominaisuuksia, joiden esiintyvyys on koko väestössä luokkaa 1/10000-100000, niin kyllähän tässä väkisinkin tulee mieleen, että nyt haaveilijamamma selittää jo hieman liian paksua stooria. Rajansa kaikella.
Mutta eihän NHL tai NFL pelaajien laji olekaan penkkipunnerrus, joten siksi he eivät siihen tietenkään kaikkea panosta. NFL:stä varmaan löytyy niitä 200 penkkaajia, ja jopa puhtaita saattaa olla jokusia joukossa vaikka NFL melkoien steroidi-liiga onkin. On kuitenkin sellaisiakin urheilijoita jotka vakaumuksensa takia ei edes suostu käyttämään aineita, ja sitten taas niitä jotka saavat kovia tuloksia aikaan ilman aineitakin, kun tietävät mitä tekevät ja luonne on tarpeeksi vahva.
NHL:ssä tuskin 200 penkkaajia juurikaan löytyy kun jääkiekossa 200 penkkituloksella saattaa niitä huonoja puolia olla enemmän kuin hyviä puolia. Eihän Teemu Selännekään mikään kovin vahva ole mutta silti pärjäsi hyvin NHL:ssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten ja miesten ulkonäköpaineissa on yksi merkittävä ero: naiset saavat parisuhteen ja seksiä ulkonäöstä huolimatta, kun taas mies ei saa ainakaan irtoseksiä eikä usein parisuhdettakaan ilman perinteisen maskuliinista ulkonäköä. Toisella sukupuolella ulkonäköihanteilla on siis konkreettisia seurauksia, toisella vain oman pään sisäistä harmistusta.
Luulet sitten, että jatkuvalla täydellisen ulkonäön ihannoinnilla joka elokuvassa ei ole muuta konkreettista seurausta kuin päänsisäinen harmistus? Siitä tulee helposti tunne, että ei ole riittävä ja olen ruma. Sitä sitten voi yrittää paikata pakonomaisella laihtumisella tai kauneusleikkauksilla. Harva ihminen on niin vahva, että pystyy olemaan välittämättä omasta "rumasta" ulkonäöstään.
Ja täällähän jatkuvasti sanotaan, ettei miehen ulkonäöllä ole mitään merkitystä kunhan rahaa löytyy, koska naiset ovat vain rahan perään. Eli silloin miestenkään rumalla ulkonäöllä ole mitään konkreettiisia seurauksia, koska naisettomuus ei johdu ulkonäöstä, vaan köyhyydestä.
Suurin osa ihmisistä haluaa näyttää toisten mielestä viehättävältä. Sillä, että yhteiskunta hyväksyy vain tietynlaisen ulkonäön, on seurauksia ihmisten käytökseen.
Kuvailit juurikin sitä päänsisäistä harmistusta. :)
Vierailija kirjoitti:
Miten ap onnistuikin valitsemaan ne epäseksikkäimmät "sankarit".
Mitämitä, tähän haiseva vastalause. Wolverine on kuuma. Jopa poskipartaisena.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H-N: miehesi pituus ja paino? Onko hän siis voimanostaja vai kehonrakentaja? Vatsasta sen näkee.
194cm ja 115kg. Litteä vatsa. Ei ole kumpaakaan, treenaa purkaakseen energiaa tmsp.
Miehesi on siis nelikymppinen, naturaali, yli 200 kg penkistä nostava, 194 cm ja 115 kg harrastelijatreenaaja, jolla on erinomainen aerobinen kunto ja jolla näkyy 8-pack? Ok. *tirsk*
HEL-NYC kirjoitti:
Ei nyt varmaan missään salilla ollut 5-vuotiaana, mutta treenasi omien sanojensa mukaan kehonpainollaan.
:D Oli siis noin 30 vuotta edellä treenitrendeissä? Tuo kehonpainoharjoitteluhan on ollut kuuminta hottia nyt muutaman vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten ja miesten ulkonäköpaineissa on yksi merkittävä ero: naiset saavat parisuhteen ja seksiä ulkonäöstä huolimatta, kun taas mies ei saa ainakaan irtoseksiä eikä usein parisuhdettakaan ilman perinteisen maskuliinista ulkonäköä. Toisella sukupuolella ulkonäköihanteilla on siis konkreettisia seurauksia, toisella vain oman pään sisäistä harmistusta.
Luulet sitten, että jatkuvalla täydellisen ulkonäön ihannoinnilla joka elokuvassa ei ole muuta konkreettista seurausta kuin päänsisäinen harmistus? Siitä tulee helposti tunne, että ei ole riittävä ja olen ruma. Sitä sitten voi yrittää paikata pakonomaisella laihtumisella tai kauneusleikkauksilla. Harva ihminen on niin vahva, että pystyy olemaan välittämättä omasta "rumasta" ulkonäöstään.
Ja täällähän jatkuvasti sanotaan, ettei miehen ulkonäöllä ole mitään merkitystä kunhan rahaa löytyy, koska naiset ovat vain rahan perään. Eli silloin miestenkään rumalla ulkonäöllä ole mitään konkreettiisia seurauksia, koska naisettomuus ei johdu ulkonäöstä, vaan köyhyydestä.
Suurin osa ihmisistä haluaa näyttää toisten mielestä viehättävältä. Sillä, että yhteiskunta hyväksyy vain tietynlaisen ulkonäön, on seurauksia ihmisten käytökseen.
Kuvailit juurikin sitä päänsisäistä harmistusta. :)
Naisettomuuskin on vaan päänsisäistä harmistusta. Ei kannattaisi antaa sen harmittaa ja kiinnittää huomiota vaan nyrkki-Kyllikkiin. Se ei rumuudesta välitä. :)
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä ollut aina (terminator, expandaples, conan barbaari...). Eikä noi kropat tule pelkällä treenillä ja ruokavaliolla. Steroideja vetävät.
Ja se nimenomaan pitäisi opettaa jokaiselle lapselle, että useimmiten televisiossa esitetyt mies- ja naisihanteet ovat muokattuja. Joko veitsellä, lääkkeillä, photoshopilla tai ihan vaan vaikka teipillä/sukalla.
Niin jännä miten conan barbaarin ja rambon kanssa kasvaneet alotti rahvaan kuntosalibuumin 90-luvun lopussa.
Tuntuu Hel-Nyc vähän epäuskottavalta. Noin isot miehet ylipäätään ovat aika harvinaisia.
Hirveetä itkemistä tästä, mutta samat pullamössömiestissiplösöt on mielissään kun yhtä rääkättyjä ja rasvattomia naisvartaloita + isot silikoni + perseimplanttipallot näytetään elokuvissa.
Silloin voi miestissinössöt sanoa, "viddun lehmäöäääää oot kateellinen, viddu kö suomi vosu ei oo tollanen"!!!!!!!!!!!!!!11111111111111"
Hah, mä toivon huonoa itsetuntoa jokaiselle pullamössömiestissille PC:nsä ääressä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä kaikilla miehillä on show-lihakset, täysin eri kun duunareilla jotka tekee fyysisesti raskasta duunia tai jotka on harrastaneet pitkään urheilua. Mitään todellista voimaa tai mitään muutakaan noissa ei ole, näyttää kivalle mutta täysin hyödyttömiä.
Eli miksi edes tavoitella tuollaista, ei mitään intressejä. Minulla on kestävyyttä sekä voimaa, tullut vuosikymmenen säännöllisestä urheilusta, takaan että yksikään show-lihasmies ei pysyisi perässä, lihakseni ei ehkä ole niin näyttävät mutta niillä sentäs tekee jotain.
Mikä ihme on show-lihas? Tuollaiset lihakset saa treenaamalla pitkäjännitteisesti ja syömällä oikein ja kyllä niillä tekee aika paljonkin.
Esim se musta barbaari hyvä esimerkki, mies jaksoi hädin tuskin intin kuntoradan loppuun ja tuollaisia monet heistä on eivät jaksa yhtään mitään.
Aerobinen kunto on hiukan eri asia kuin voima... Koita nyt päättää.
Takaan, että nostan myös penkistä enemmän kuin musta barbaari, vaikka lihakseni ei ole niin näyttävät.
Millä perusteella? Esim. minun mieheni lihakset ovat näyttävät, mutta penkistä nousee silti yli 200kg. Treenaamalla ne ovat kehittyneet siinä, missä voimakin.
Miehesi nostaa siis penkistä suunnilleen saman verran kuin monet ammattilaiskehonrakentajat, jotka käyttävät steroideja ja treenaavat työkseen. Aika hyvin. Et taida edes ymmärtää kuinka ison kalavaleen juuri kirjoitit. :D
Sinä luulet, ettei melkein 2-metrinen mies, joka on treenannut viimeisen 35-vuotta joka päivä (paria murtumaa ja yhtä leikkausta lukuunottamatta) kykene nostamaan 200kg ilman steroideja?
Minä luulen, että sinä alat paisuttamaan tuota miehesi tarinaa vahingossa liian suureksi, koska et oikein ymmärrä penkkituloksista ja normitreenaajan voimatasoista. Vertailun vuoksi, vain harva NFL-pelaajakaan nostaa 200 kg penkiltä, ja ne jotka nostavat, ovat niitä joukkueen isoimpia ja lihavimpia pelaaja. 35 vuotta treenannut mies on jo parhaan suorituskykynsä ulkopuolella, joten se tekee valeestasi vieläkin läpinäkyvämmän.
Kun mies vanhenee, hän ei palaudu treenista yhtä hyvin, joten hän ei voi harjoitellakaan niin kovaa. Tämä tekee 200 kg penkkituloksesta ilman steroidien apua todella hankalaa jopa voimannostajille, saati jollekin harrastelijaharjoittelijalle, joka käy salilla aggressioitaan purkamassa. Oikeasti, käypä lukemassa vaikka Pakkotoistoa tai jotain vastaavaa niin ymmärrät itsekin tuon väitteesi epäuskottavuuden. Viittäkymppiä huiteleva naturaali, ei-ammattiurheilija, ei-voimannostaja, joka tuuppaa penkiltä yli 200 kg. Mahtaakohan tuollaista luonnonoikkua olla koko maailmassa? :DD
Liian monilla on edelleenkin harhaluuloja siitä, että puhtaana ei muka voisi nostella kovia rautoja. Maailmalla on paljon todella vahvoja puhtaita nostajia, ja on myös Suomessakin. He tosin jostain syystä harvoin pääsevät julkisuuteen kun mediaa jostain syystä kiinnostaa ne pintaliitäjä bodarit jotka piikittävät itseään ja esiintyvät sitten vielä jonkinlaisina terveys-asiantuntijoina.
Ja tuolla Pakkotoisto palstalla juttujen taso ei päätä huimaa, siellä suurin osa on teinipoikia jotka katsovat ylöspäin näitä hormonibodareita jotka lehtien palstoilla esiintyvät.Mutta kun niitä kovia rautoja eivät nostele edes NHL- tai NFL-pelaajat, jotka ovat urheilullisesti sitä lahjakkainta sorttia ja harjoittelevat salilla todella kovalla asenteella. Helnycin (n. 50v?) mies voittaisi monia penkkipunnerruskisojakin tuolla tuloksella. Onhan sellaisiakin ihmisiä toki olemassa, jotka ovat jossain asiassa poikkeuksellisen hyviä, mutta kun Helnycin miehellä alkaa jo olla aika liuta niitä positiivisia ominaisuuksia, joiden esiintyvyys on koko väestössä luokkaa 1/10000-100000, niin kyllähän tässä väkisinkin tulee mieleen, että nyt haaveilijamamma selittää jo hieman liian paksua stooria. Rajansa kaikella.
Mutta eihän NHL tai NFL pelaajien laji olekaan penkkipunnerrus, joten siksi he eivät siihen tietenkään kaikkea panosta. NFL:stä varmaan löytyy niitä 200 penkkaajia, ja jopa puhtaita saattaa olla jokusia joukossa vaikka NFL melkoien steroidi-liiga onkin. On kuitenkin sellaisiakin urheilijoita jotka vakaumuksensa takia ei edes suostu käyttämään aineita, ja sitten taas niitä jotka saavat kovia tuloksia aikaan ilman aineitakin, kun tietävät mitä tekevät ja luonne on tarpeeksi vahva.
NHL:ssä tuskin 200 penkkaajia juurikaan löytyy kun jääkiekossa 200 penkkituloksella saattaa niitä huonoja puolia olla enemmän kuin hyviä puolia. Eihän Teemu Selännekään mikään kovin vahva ole mutta silti pärjäsi hyvin NHL:ssä.
Tuodaan nyt keskusteluun rugby jossa tunnetusti ei hentoiset miehet pärjää. Hieno peli muuten, ja siinä tarttee sekä olla vahva että jaksaa juosta kenttää edestakaisin 2x40min. Ja dopingtestaustakin käsittääkseni harrastetaan. Epäilen kyllä että näille hepuille on tehty dopingtestinä nk. sinkkiämpäritesti jossa pelaaja kusee sinkkiämpäriin. Jos siihen ei korrosoidu reikää alle viidessä minuutissa niin pelaaja on puhdas.
http://www.bulkingbro.com/16-biggest-strongest-rugby-player-freaks/
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H-N: miehesi pituus ja paino? Onko hän siis voimanostaja vai kehonrakentaja? Vatsasta sen näkee.
194cm ja 115kg. Litteä vatsa. Ei ole kumpaakaan, treenaa purkaakseen energiaa tmsp.
Miehesi on siis nelikymppinen, naturaali, yli 200 kg penkistä nostava, 194 cm ja 115 kg harrastelijatreenaaja, jolla on erinomainen aerobinen kunto ja jolla näkyy 8-pack? Ok. *tirsk*
En tiedä onko kyseessä enää mikään harrastelijatreenaaja, jos treenaa päivittäin? Ja mielestäni hänellä on erinomainen kunto, mutta tietenkään se ei av:lla ole mitään, pitäisi varmaan juosta joku maraton alle 4h. En ole nähnyt hänen nostavan penkistä 200kg, mutta ei minulla ole mitään syytä hänen sanaansa epäillä. 8-packin ja mitat näen joka päivä.
Voi voi. Huomasitko että näiltä lihaksikkailta sankareilta ei vaadita mitään suurta älykkyyttä? Kuka tahansa voi treenata kropan mutta naisten tarvitsisi pystyä hankkimaan isomman älykkyysosamäärän silikonirintojen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu Hel-Nyc vähän epäuskottavalta. Noin isot miehet ylipäätään ovat aika harvinaisia.
Missä ne ovat harvinaisia? Molemmat veljeni ovat yli 190cm ja yli 100kg (tosin ei välttämättä ihan puhdasta lihasta, vaikkei heitä nyt parhaallakaan tahdolla voi lihaviksi sanoa).
HEL-NYC kirjoitti:
En tiedä onko kyseessä enää mikään harrastelijatreenaaja, jos treenaa päivittäin? Ja mielestäni hänellä on erinomainen kunto, mutta tietenkään se ei av:lla ole mitään, pitäisi varmaan juosta joku maraton alle 4h. En ole nähnyt hänen nostavan penkistä 200kg, mutta ei minulla ole mitään syytä hänen sanaansa epäillä. 8-packin ja mitat näen joka päivä.
Jos luonnehtii aerobista kuntoa erinomaiseksi, niin maratonin pitäisi taittua jonnekin 3.30 nurkille. 4h on sellainen harrastelijakuntoilijan taso.