Lue keskustelun säännöt.
Mitä mä teen? Mies ei pärjää mun kanssa
10.07.2016 |
Ei voi olla rehellinen minulle päin siitä millainen mä hänen mielestään olen, ettei pahoita mun mieltä. Mikä tää tällainen ilmiö oikein on? Mitä mies saavuttaa sillä? Olen itsekäs jne. Haluaisin miehen, joka sanoo suoraan mitä ajattelee minusta. Jos en pidä kuulemastani en tietenkään jatka suhdetta. Voin koittaa muuttua, ja haluaisin, mutta se on vaikeaa ilman että toinen on tosi lempeä. Olen tulkinnut miehen hiljaaolemisen lempeydeksi, mutta ilmeisesti se ei sitä olekaan, vaan jonkinlaista vallankäyttöä minuun.
Kommentit (258)
Ap, onko sinusta kiva, että sinut tunnistetaan jo ekasta viestistä, vai olisiko hauskempaa, että äitihullu-vastaus tulee vasta vähän myöhemmin? Tänään se kävi nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet hyvin outo ap, oletko aineissa? Onko teillä tuossa paketissa vielä lapsiakin...? Miehesi varmaan yrittää pitää heidän elämän edes suurinpiirtein normaalina. Käytkö töissä? Onko sinulla ystäviä?
En ole aineissa. On lapsia. Käyn töissä. Ei ole hyvää ystävyyssuhdetta, en luota ihmisten pitävän minusta.
ApSama juttu täällä.Olen hyvin varautunut ihmisten kanssa ja melko hyökkäävä mielipiteineni.Mielummin annan itsestäni äkäisen kuvan kuin muuta..en osaa olla rento.
Mut miksi se mies rakastui just suhun,kai sussa jotain on?On minussa jotain joo, mutta kai se olisi rakastunut melkein kehen tahansa itseään nuorempaan, joka olisi halunnut hänen kanssaan olla. En minä tiedä mihin se minussa rakastui. Jos osaisin olla koko ajan kiltti niin sitten miehellä ei olisi kanssani ongelmia, mutta mä kokisisn olevani kuin häkkilintu, jos mun pitäisi olla koko ajana kiltti.
ApNo ei kukaan jaksa aina olla kiltti.Tietty toista pitää kunnioittaa mut se on eri asia.On vaikeeta kun on ottanut elämässä siipeensä luottaa siihen et toinen rakastaa ihan aidosti ja et jatkuvasti ei tarvi testata.Ei muuta kuin luottoa elämään ja sitä omaa olemusta tarpeeksi.Mulla tosiaan metsä rauhoittaa.
Ja monta vuotta meni et opittiin riitelemään kun toinen on tulta ja tappuraa ja toinen viilipytty (tai koitti olla ja piti kaiken sisällään)Mä luulen, että me ei opita riitelemään. Mies vaikuttaa ihan tyytyväiseltä siihen, että sai lapset, ei kiinnosta enää "tutustua" minuun. Minulla on suhteen edetessä tullut muutoksia elämääni ja tutustuminen tosiaan vaatisi päivitystä. Mutta ei taida olla enää miehen agendalistalla. Siltä se vaikuttaa.
ApMies on tyytyväinen tilanteeseen. Sinä et. Silti vaadit, että miehen pitäisi haluta eroa? Kuulostaako vähän oudolta?
Haluaisin miehen puhuvan, en eroavan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinusta kiva, että sinut tunnistetaan jo ekasta viestistä, vai olisiko hauskempaa, että äitihullu-vastaus tulee vasta vähän myöhemmin? Tänään se kävi nopeasti.
No ei ole kivaa. Mutta väistämätöntä olettaisin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.Sitten niitä ärsyttäviä piirteitä käytetään sellaisena hiljaisena lyömäaseena.Itse joudun erikseen kysymään ja riitelemään asioista tälläusen miehen kanssa.Nyt olen 16 vuiden jälkeen oppinut tunnistamaan kun sitä rupee jokin pännimään,aiheutan riidan ja ärsytän niin kauan että saa asiansa sanottua.Koitin joskus vuodenkin olla riitelemättä,mieshän ei riitele jos ei ole pakko,ja ero siitä meinasi tulla..
Ymmärrän mitä tarkoitat,sitä on vaikea selittää...Huomaan, että osaan olla tosi sadisti jos toisessa alkaa ärsyttää jokin. Tiedän itsekin, että mun ois parempi olla silloin yksin. Mutta mihis pakenet, kun sitä omaa tilaa ei ole?
Miehestä ei tartte paeta ikinä koska sitä ei mikään normaali käytös ärsytä ikinä. No, mua ärsyttää niin järjestetään nyt sitten se elämä kuitenkin Sinun normaalin (mies) mukaan ja katsotaan ihmiskokeena, kauanko ap jaksaa olla naama nätisti, eli ei edes päivää varmaan. Miksi en uskonut itseäni? :(
Ap
Ai mihin pakenet? Mene vaikka lenkille. Auttaa muutenkin rauhoittumaan paremmin kuin jokin lukkojen taa eristäytyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.Sitten niitä ärsyttäviä piirteitä käytetään sellaisena hiljaisena lyömäaseena.Itse joudun erikseen kysymään ja riitelemään asioista tälläusen miehen kanssa.Nyt olen 16 vuiden jälkeen oppinut tunnistamaan kun sitä rupee jokin pännimään,aiheutan riidan ja ärsytän niin kauan että saa asiansa sanottua.Koitin joskus vuodenkin olla riitelemättä,mieshän ei riitele jos ei ole pakko,ja ero siitä meinasi tulla..
Ymmärrän mitä tarkoitat,sitä on vaikea selittää...Huomaan, että osaan olla tosi sadisti jos toisessa alkaa ärsyttää jokin. Tiedän itsekin, että mun ois parempi olla silloin yksin. Mutta mihis pakenet, kun sitä omaa tilaa ei ole?
Miehestä ei tartte paeta ikinä koska sitä ei mikään normaali käytös ärsytä ikinä. No, mua ärsyttää niin järjestetään nyt sitten se elämä kuitenkin Sinun normaalin (mies) mukaan ja katsotaan ihmiskokeena, kauanko ap jaksaa olla naama nätisti, eli ei edes päivää varmaan. Miksi en uskonut itseäni? :(
ApAi mihin pakenet? Mene vaikka lenkille. Auttaa muutenkin rauhoittumaan paremmin kuin jokin lukkojen taa eristäytyminen.
Eikä auta. Mulla auttaisi musiikinkuuntelu ja piirtäminen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko pitkään asuneet yhdessä? Ovatko lapset pelkästään miehesi lapsia? Kuinka vanha itse olet? Oletko ottanut itsellesi liian suuren taakan kannettavaksi kapeilla hartioille?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko pitkään asuneet yhdessä? Ovatko lapset pelkästään miehesi lapsia? Kuinka vanha itse olet? Oletko ottanut itsellesi liian suuren taakan kannettavaksi kapeilla hartioille?
10 vuotta, yhteiset lapset, olen yli 40. Ai kapeille hartioilleni, tarkoitat, että olen huono ihminen, vai?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et eroa? Vaikutat ihmiseltä, joka ei ole kykenevä parisuhteeseen.
Voin erota jos yhdessä päädymme miehen kanssa siihen ratkaisuun.
ApEli olet täysin kykenemätön ottamaan myös vastuun elämästäsi? Ihmettelet toisten käyttäytymistä ja motiiveja. Miksi et ihmettele omaasi? Sinuahan tuo miehen käytös vaivaa. Ei miestä.
No ei se nyt aivan noinkaan ole. Jos minä ajattelisin vain itseäni, niin voisin "ottaa vastuuta elämästäni". Mies jäisi aivan tyytyväisenä elämään lasten kanssa kun minä lähtisin minne haluan. Mutta olisiko se lapsille parasta? Jos ottaisin vastuun omasta elämästäni, niin lähtisin niin kauas, ettei siinä sukkuloida viikko-viikkosysteemillä.
Ap
Ei tuo ole vastuun ottamista. Lähinnä tulee mieleen pakeneminen.
Mutta liian suuri taakka on kyllä osuva kuvaus. Äiti oli heikentänyt minua lapsuudessa niin, ettei normaali elämä näköjään onnistu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.Sitten niitä ärsyttäviä piirteitä käytetään sellaisena hiljaisena lyömäaseena.Itse joudun erikseen kysymään ja riitelemään asioista tälläusen miehen kanssa.Nyt olen 16 vuiden jälkeen oppinut tunnistamaan kun sitä rupee jokin pännimään,aiheutan riidan ja ärsytän niin kauan että saa asiansa sanottua.Koitin joskus vuodenkin olla riitelemättä,mieshän ei riitele jos ei ole pakko,ja ero siitä meinasi tulla..
Ymmärrän mitä tarkoitat,sitä on vaikea selittää...Huomaan, että osaan olla tosi sadisti jos toisessa alkaa ärsyttää jokin. Tiedän itsekin, että mun ois parempi olla silloin yksin. Mutta mihis pakenet, kun sitä omaa tilaa ei ole?
Miehestä ei tartte paeta ikinä koska sitä ei mikään normaali käytös ärsytä ikinä. No, mua ärsyttää niin järjestetään nyt sitten se elämä kuitenkin Sinun normaalin (mies) mukaan ja katsotaan ihmiskokeena, kauanko ap jaksaa olla naama nätisti, eli ei edes päivää varmaan. Miksi en uskonut itseäni? :(
ApAi mihin pakenet? Mene vaikka lenkille. Auttaa muutenkin rauhoittumaan paremmin kuin jokin lukkojen taa eristäytyminen.
Eikä auta. Mulla auttaisi musiikinkuuntelu ja piirtäminen.
Ap
No eikö nuo sitten onnistu ilman erillistä asuntoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et eroa? Vaikutat ihmiseltä, joka ei ole kykenevä parisuhteeseen.
Voin erota jos yhdessä päädymme miehen kanssa siihen ratkaisuun.
ApEli olet täysin kykenemätön ottamaan myös vastuun elämästäsi? Ihmettelet toisten käyttäytymistä ja motiiveja. Miksi et ihmettele omaasi? Sinuahan tuo miehen käytös vaivaa. Ei miestä.
No ei se nyt aivan noinkaan ole. Jos minä ajattelisin vain itseäni, niin voisin "ottaa vastuuta elämästäni". Mies jäisi aivan tyytyväisenä elämään lasten kanssa kun minä lähtisin minne haluan. Mutta olisiko se lapsille parasta? Jos ottaisin vastuun omasta elämästäni, niin lähtisin niin kauas, ettei siinä sukkuloida viikko-viikkosysteemillä.
Ap
todellakin parasta juuri niin. Anna perheesi tulla onnelliseksi ja muuta niin kauas ettei ikinä ole mahdollisuutta sinun sairaassa vaikutuspiirissäsi enää kärsiä. varsinkaan lasten!
luovuta huoltajuus heti ja ymmärrä olevasi niin sairas, että sairastutat kaikki läheisesikin.
hae apua ja tyydy elämään itseksesi niin tulee mahdollisimman vähän enää inhimillistä kärsimystä vuoksesi.
Miehet luulee,että lapset tarvii äitin, mut se ei todellakaan pidä paikkaansa aina. eikä varsinkaan sinunlaisen "äidin" kyseessä ollessa.
Olen sinun juttuja nyt lueskellut ja itku meinas lastesi mielenterveyden tuhoamisesta tulla. niitten olis paras päästä susta eroon mahd pian ja pikkuhiljaa toipumaan. ehkä olis toivoa vielä terveestä elämästä aikuisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.Sitten niitä ärsyttäviä piirteitä käytetään sellaisena hiljaisena lyömäaseena.Itse joudun erikseen kysymään ja riitelemään asioista tälläusen miehen kanssa.Nyt olen 16 vuiden jälkeen oppinut tunnistamaan kun sitä rupee jokin pännimään,aiheutan riidan ja ärsytän niin kauan että saa asiansa sanottua.Koitin joskus vuodenkin olla riitelemättä,mieshän ei riitele jos ei ole pakko,ja ero siitä meinasi tulla..
Ymmärrän mitä tarkoitat,sitä on vaikea selittää...Huomaan, että osaan olla tosi sadisti jos toisessa alkaa ärsyttää jokin. Tiedän itsekin, että mun ois parempi olla silloin yksin. Mutta mihis pakenet, kun sitä omaa tilaa ei ole?
Miehestä ei tartte paeta ikinä koska sitä ei mikään normaali käytös ärsytä ikinä. No, mua ärsyttää niin järjestetään nyt sitten se elämä kuitenkin Sinun normaalin (mies) mukaan ja katsotaan ihmiskokeena, kauanko ap jaksaa olla naama nätisti, eli ei edes päivää varmaan. Miksi en uskonut itseäni? :(
ApAi mihin pakenet? Mene vaikka lenkille. Auttaa muutenkin rauhoittumaan paremmin kuin jokin lukkojen taa eristäytyminen.
Eikä auta. Mulla auttaisi musiikinkuuntelu ja piirtäminen.
ApNo eikö nuo sitten onnistu ilman erillistä asuntoa?
No on se oma tila ja rauha siinä oleellisia myös. Ettei kukaan kysy, keskeytä, tarvitse eikä mitään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et eroa? Vaikutat ihmiseltä, joka ei ole kykenevä parisuhteeseen.
Voin erota jos yhdessä päädymme miehen kanssa siihen ratkaisuun.
ApEli olet täysin kykenemätön ottamaan myös vastuun elämästäsi? Ihmettelet toisten käyttäytymistä ja motiiveja. Miksi et ihmettele omaasi? Sinuahan tuo miehen käytös vaivaa. Ei miestä.
No ei se nyt aivan noinkaan ole. Jos minä ajattelisin vain itseäni, niin voisin "ottaa vastuuta elämästäni". Mies jäisi aivan tyytyväisenä elämään lasten kanssa kun minä lähtisin minne haluan. Mutta olisiko se lapsille parasta? Jos ottaisin vastuun omasta elämästäni, niin lähtisin niin kauas, ettei siinä sukkuloida viikko-viikkosysteemillä.
Aptodellakin parasta juuri niin. Anna perheesi tulla onnelliseksi ja muuta niin kauas ettei ikinä ole mahdollisuutta sinun sairaassa vaikutuspiirissäsi enää kärsiä. varsinkaan lasten!
luovuta huoltajuus heti ja ymmärrä olevasi niin sairas, että sairastutat kaikki läheisesikin.
hae apua ja tyydy elämään itseksesi niin tulee mahdollisimman vähän enää inhimillistä kärsimystä vuoksesi.
Miehet luulee,että lapset tarvii äitin, mut se ei todellakaan pidä paikkaansa aina. eikä varsinkaan sinunlaisen "äidin" kyseessä ollessa.
Olen sinun juttuja nyt lueskellut ja itku meinas lastesi mielenterveyden tuhoamisesta tulla. niitten olis paras päästä susta eroon mahd pian ja pikkuhiljaa toipumaan. ehkä olis toivoa vielä terveestä elämästä aikuisuudessa.
Millaisia vaurioita näet lapsille syntyvän?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.Sitten niitä ärsyttäviä piirteitä käytetään sellaisena hiljaisena lyömäaseena.Itse joudun erikseen kysymään ja riitelemään asioista tälläusen miehen kanssa.Nyt olen 16 vuiden jälkeen oppinut tunnistamaan kun sitä rupee jokin pännimään,aiheutan riidan ja ärsytän niin kauan että saa asiansa sanottua.Koitin joskus vuodenkin olla riitelemättä,mieshän ei riitele jos ei ole pakko,ja ero siitä meinasi tulla..
Ymmärrän mitä tarkoitat,sitä on vaikea selittää...Huomaan, että osaan olla tosi sadisti jos toisessa alkaa ärsyttää jokin. Tiedän itsekin, että mun ois parempi olla silloin yksin. Mutta mihis pakenet, kun sitä omaa tilaa ei ole?
Miehestä ei tartte paeta ikinä koska sitä ei mikään normaali käytös ärsytä ikinä. No, mua ärsyttää niin järjestetään nyt sitten se elämä kuitenkin Sinun normaalin (mies) mukaan ja katsotaan ihmiskokeena, kauanko ap jaksaa olla naama nätisti, eli ei edes päivää varmaan. Miksi en uskonut itseäni? :(
ApAi mihin pakenet? Mene vaikka lenkille. Auttaa muutenkin rauhoittumaan paremmin kuin jokin lukkojen taa eristäytyminen.
Eikä auta. Mulla auttaisi musiikinkuuntelu ja piirtäminen.
ApNo eikö nuo sitten onnistu ilman erillistä asuntoa?
No on se oma tila ja rauha siinä oleellisia myös. Ettei kukaan kysy, keskeytä, tarvitse eikä mitään.
Ap
No jos lähdet lenkille, siis ihan vaikka vaan kävelylle, ja kuuntelet samalla musiikkia niin eikö nuo toteudu siinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua.Sitten niitä ärsyttäviä piirteitä käytetään sellaisena hiljaisena lyömäaseena.Itse joudun erikseen kysymään ja riitelemään asioista tälläusen miehen kanssa.Nyt olen 16 vuiden jälkeen oppinut tunnistamaan kun sitä rupee jokin pännimään,aiheutan riidan ja ärsytän niin kauan että saa asiansa sanottua.Koitin joskus vuodenkin olla riitelemättä,mieshän ei riitele jos ei ole pakko,ja ero siitä meinasi tulla..
Ymmärrän mitä tarkoitat,sitä on vaikea selittää...Huomaan, että osaan olla tosi sadisti jos toisessa alkaa ärsyttää jokin. Tiedän itsekin, että mun ois parempi olla silloin yksin. Mutta mihis pakenet, kun sitä omaa tilaa ei ole?
Miehestä ei tartte paeta ikinä koska sitä ei mikään normaali käytös ärsytä ikinä. No, mua ärsyttää niin järjestetään nyt sitten se elämä kuitenkin Sinun normaalin (mies) mukaan ja katsotaan ihmiskokeena, kauanko ap jaksaa olla naama nätisti, eli ei edes päivää varmaan. Miksi en uskonut itseäni? :(
ApAi mihin pakenet? Mene vaikka lenkille. Auttaa muutenkin rauhoittumaan paremmin kuin jokin lukkojen taa eristäytyminen.
Eikä auta. Mulla auttaisi musiikinkuuntelu ja piirtäminen.
ApNo eikö nuo sitten onnistu ilman erillistä asuntoa?
No on se oma tila ja rauha siinä oleellisia myös. Ettei kukaan kysy, keskeytä, tarvitse eikä mitään.
ApNo jos lähdet lenkille, siis ihan vaikka vaan kävelylle, ja kuuntelet samalla musiikkia niin eikö nuo toteudu siinä?
Ei toteudu, en nauti typerästä ja tylsästä kävelemisestä todellakaan laisinkaan, siis yhtään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko lapset äidin?
Ap
Ei todellakaan tuollaista, joka hyljeksii, ei kykene pitämään huolta, narsistia sairastuttamassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko lapset äidin?
ApEi todellakaan tuollaista, joka hyljeksii, ei kykene pitämään huolta, narsistia sairastuttamassa
Vai niin. Mitähän sinäkin siitä tiedät. Jos en olekaan täydellinen äiti joka haluaisin olla, niin ei se ole syy hylätä omia lapsia.
Ap
No ei se nyt aivan noinkaan ole. Jos minä ajattelisin vain itseäni, niin voisin "ottaa vastuuta elämästäni". Mies jäisi aivan tyytyväisenä elämään lasten kanssa kun minä lähtisin minne haluan. Mutta olisiko se lapsille parasta? Jos ottaisin vastuun omasta elämästäni, niin lähtisin niin kauas, ettei siinä sukkuloida viikko-viikkosysteemillä.
Ap