Mistä huomasit että työkaveri on ihastunut sinuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoi ihan suoraan ihastumisen. Olimme molemmat varattuja, itse tosin ihastunut toiseen, joten siitä ei sitten tullut mitään. Jatkettiin kavereina,kunnes vaihdoin työpaikkaa ja yhteydenpito pikkuhiljaa jäi.

 

Ihmiset kans kuvittelee vaikka mitä, vaikka oikeasti vain silloin voi tietää että joku on ihastunut jos siitä kertoo avoimesti.

Tämä. Toisen ihastunut käytös voi olla toisen ystävällinen käytös, joten mitään yhtenäistä linjausta ei voi tehdä. 

Puhun vain omasta puolestani. Useimmat vastaan tulleet (ihan jo kouluajoista asti) ovat olleet joko ilkeitä, töykeitä, välinpitämättömiä tai suorastaan v-mäisiä. Ei se ystävällisyys enää tossa vaiheessa tunnu ystävällisyydeltä. Se tuntuu joltain suuremmalta. Miksi? Koska miksi muuten hän käyttäytyisi minua kohtaan noin? Koska oletusarvo on aivan jotain muuta.

Ihan omalla toiminnallanne aiheutatte - ja ylläpidätte - näitä ongelmia.

Enkä edes ehdota, että kaikille pitäisi olla ystävällinen. Kohteliaisuus riittää. Onko se liikaa vaadittu?

Marraskuu tuntuu poikkeuksellisen hyvältä kun leijuu ilmassa aamusta asti.

Olen kantapään kautta oppinut, että ei ne ihastukset mitään tarkoita, vaikka olisi mitä merkkejä ilmassa. Ehkä jos olisin kaunis ja olisi kroppa viimeisen päälle trimmattu... Mutta en ole, olen vain pikkuhiljaa ikääntyvä seinäruusu ja yksin näköjään jään koko elämäksi, vaikka olen ollut rohkea ja tehnyt itse niitä aloitteita.

Kolmisen vuotta sitten töihimme tuli uusi minua nuorempi mies, jonka kanssa meillä klikkasi heti. Hän alkoi chattailla ja pyytää kahville, lopulta pyysi numeroani ja alkoi viestitellä myös vapaa-ajalla. Pieniä kehuja ja kosketuksia oli jatkuvasti ja keskustelumme olivat syvällisiä, se yhteys oli uskomaton. Mutta mä jarruttelin tunteitani, koska eihän ollut mitään mahdollisuutta että hän olisi ihastunut... minuun. Eihän?

Lopulta hän pyysi minua eräänä perjantai-iltana drinkeille ja sen jälkeen kävelylle. Lopulta hän kysyi voisiko tulla luokseni vielä viimeiselle - no totta kai. Kädet täristen laitoin jotain laseihin ja istuimme sohvalle. Hän katsoi minua niin lempeästi silmiin, joten rohkaistuin ja otin häntä kädestä - ja silloin hän sanoi: "hei mä olen halunnut kertoa sulle jotain... sen että... miten mä tämän nyt sanoisin... no että mä oon niin iloinen että me on tutustuttu, koska me ollaan vaan kavereita ja meillä ei koskaan vois olla mitään. Eiks niin, meidän välillä ei vois ikinä olla mitään romanttissävytteistä tai seksuaalista. Ihanan vapauttavaa! Enivei, mua muuten kiinnostais se Maija talousosastolta, tiedätkö onko se sinkku?".

Vannoin itselleni, että en enää koskaan nolaa itseäni ihastumalla, vaikka mitä merkkejä maalattaisiin ilotulituksin taivaalle. Joillekin meistä ei sellaista vain ole tarkoitettu.

Kateellisena luen juttuja, joissa näistä ihastuksista on tullut jotain molemminpuolista. Ei minulle vaan koskaan käy niin... no, elämä on.

Huomasin aikanaan siitä, kun vastasi sisäiseen puheluun mitäs kaunis nainen. Ja vähän myöhemmin siitä alkoi piirittää oikein kunnolla. Oli varattu mies ja perseelleenhän siitä kaikki lopulta meni.

Vierailija kirjoitti:

Olen kantapään kautta oppinut, että ei ne ihastukset mitään tarkoita, vaikka olisi mitä merkkejä ilmassa. Ehkä jos olisin kaunis ja olisi kroppa viimeisen päälle trimmattu... Mutta en ole, olen vain pikkuhiljaa ikääntyvä seinäruusu ja yksin näköjään jään koko elämäksi, vaikka olen ollut rohkea ja tehnyt itse niitä aloitteita.

Kolmisen vuotta sitten töihimme tuli uusi minua nuorempi mies, jonka kanssa meillä klikkasi heti. Hän alkoi chattailla ja pyytää kahville, lopulta pyysi numeroani ja alkoi viestitellä myös vapaa-ajalla. Pieniä kehuja ja kosketuksia oli jatkuvasti ja keskustelumme olivat syvällisiä, se yhteys oli uskomaton. Mutta mä jarruttelin tunteitani, koska eihän ollut mitään mahdollisuutta että hän olisi ihastunut... minuun. Eihän?

Lopulta hän pyysi minua eräänä perjantai-iltana drinkeille ja sen jälkeen kävelylle. Lopulta hän kysyi voisiko tulla luokseni vielä viimeiselle - no totta kai. Kädet täristen laitoin jotain laseihin ja istuimme sohvalle. Hän katsoi minua niin lempeästi silmiin, joten rohkaistuin ja otin häntä kädestä - ja silloin hän sanoi: "hei mä olen halunnut kertoa sulle jotain... sen että... miten mä tämän nyt sanoisin... no että mä oon niin iloinen että me on tutustuttu, koska me ollaan vaan kavereita ja meillä ei koskaan vois olla mitään. Eiks niin, meidän välillä ei vois ikinä olla mitään romanttissävytteistä tai seksuaalista. Ihanan vapauttavaa! Enivei, mua muuten kiinnostais se Maija talousosastolta, tiedätkö onko se sinkku?".

Vannoin itselleni, että en enää koskaan nolaa itseäni ihastumalla, vaikka mitä merkkejä maalattaisiin ilotulituksin taivaalle. Joillekin meistä ei sellaista vain ole tarkoitettu.

Auts! Toi on jo paha. Kaikki merkit ilmassa ja sitten käytännössä mahalasku. Vaikuttaa siltä, että on tietoisesti vedättänyt sinua. Harmi, että kohdallesi osui noin ala-arvoinen henkilö. Kaikkea hyvää sulle tulevaan

"Auts! Toi on jo paha. Kaikki merkit ilmassa ja sitten käytännössä mahalasku. Vaikuttaa siltä, että on tietoisesti vedättänyt sinua. Harmi, että kohdallesi osui noin ala-arvoinen henkilö. Kaikkea hyvää sulle tulevaan"

Kiitos. Olen itsekin miettinyt että enhän minä tuossa tehnyt mitään väärää, joko ko. mies teki tuon tahallaan tai on vaan aivan sokea omalle käytökselleen. Mutta silti oma olo oli niiiiin tyhmä ja nolostunut. Että kuvittelinko mä todella, että meillä vois olla jotain... No, nyt en kolmeen vuoteen ole onneksi ihastunut kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

"Auts! Toi on jo paha. Kaikki merkit ilmassa ja sitten käytännössä mahalasku. Vaikuttaa siltä, että on tietoisesti vedättänyt sinua. Harmi, että kohdallesi osui noin ala-arvoinen henkilö. Kaikkea hyvää sulle tulevaan"

Kiitos. Olen itsekin miettinyt että enhän minä tuossa tehnyt mitään väärää, joko ko. mies teki tuon tahallaan tai on vaan aivan sokea omalle käytökselleen. Mutta silti oma olo oli niiiiin tyhmä ja nolostunut. Että kuvittelinko mä todella, että meillä vois olla jotain... No, nyt en kolmeen vuoteen ole onneksi ihastunut kehenkään.

Et todellakaan tehnyt mitään väärää. Tosiaan on ollut joko omaa etuaan ajava hölmö, joka päätti käyttää sinua hyväksi, tai täysi toope. Mahdollisesti molempia. Enkä itse olisi varmaankaan (edes myöhemmin) pystynyt suhtautumaan tuollaiseen samalla lailla. Olisin varmaankin menettänyt täysin elämänhaluni. Kun ottaa huomioon, millaisessa tilassa itse olin aikoinaan, ei se oman elämän päättäminenkään olisi ollut kaukana. Toivottavasti kohtaat vielä jonain päivänä henkilön, joka on arvoisesi. Henkilön, jonka kanssa ei tarvitse arvuutella. Henkilön, jonka kanssa saat kaiken ansaitsemasi.

Kun Kjell huusi äänellä minua katsellen, niin, että koko työyhteisö kuuli, Ti Amo. 

Vierailija kirjoitti:

Kun Kjell huusi kovalla äänellä minua katsellen, niin, että koko työyhteisö kuuli, Ti Amo. 

Siinä vaiheessa kun työkaveri pikkujouluissa sokos hotelli vantaassa kysyi multa että käytsä usein täällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi koiranpentukatse kertoo kyllä paljon!

 

Mikä on koiranpentukatse?

🐶

Se sano mulle, anna pilluu, mie tiiän et siul on...

Varatut, ÄLKÄÄ EDES MIETTIKÖ tällaisia kysymyksiä.

Se on pahan tekemistä.

Ihastuminen on valinta, ihastumiseen huomion antaminen on vielä suurempi valinta.

Pullotti housuissa kun tuli toimittamaan asiaa työhuoneeseeni.

Tajusin vasta jälkeenpäin. Hän ajoitti työhön tulonsa samalle ovenavaukselle kuin minä. Hän hakeutui samaan tilaan. Saattoi tehdä tikusta asiaa. Viipyili lähellä, seisoi vieressä. Katseessa oli lämpöä. Sekoili sanoissaan. Kosketteli kasvojaan, niskaa, kohenteli vaatteitaan kun oltiin lähellä. Katseet hakeutui usein toistemme silmiin ja oli pitkiäkin katsekontakteja. Joku sähkö tuntui välillämme.

Ja minä en tajunnut! Pelkäsin, mitä tämä on, mitä minusta halutaan, en varmasti riitä. Ei muhun koskaan oltu ihastuttu. Vain vittuiltu, syljetty päälle, jätetty täysin huomiotta, nimitelty, arvosteltu vastakkaisen sukupuolen taholta. En osannut odottaa että noin fiksu ja puhelias mies pitäisi tällaisesta hiljaisesta surkimuksesta. Ihastuin korvia myöten klassisen introvertin tavoin. Välttelin, ihailin salaa, pakenin paikalta, olin harvasanainen. Olin idiootti!

No, itsepä mokasin ja menetin potentiaalisen kumppanin loppuelämäksi. Uskottelenkin itselleni että kuvittelin kaiken. Kai se on mahdollista että kaikki oli vain omassa päässä 🥺

Vierailija kirjoitti:

Tästä on kauan. Oli syntymäpäiväni, kun eräs nuori maisterismies astui samaan huoneeseen kuin minä. Se oli pysäyttävä hetki meille molemmille. Siitä alkoi kahden ujon ihmisen silmäpeli.  Mutta emme koskaan jutelleetkaan. Olin sinkku, mies ehkä aloittelemassa seurustelua, mikä ehkä hieman vaikutti hänen käyttäytymisensä pidättyväisyyteen. Hän oli komein ihminen, mitä siihen mennessä elämässäni olin nähnyt, eikä senkään jälkeen ole monta yhtä komeaa tullut vastaan. 

Mulla tuli niin Rakkautta vain- elokuva silmiini

Tuli vähän väliä loosiini muka jollekin asialle eikä tahtonut lähteä millään omaan loosiinsa. Häiritsi omaa työntekoani koko ajan. Vaihdoin sitten, pääosin muista syistä,  toiselle osastolle ja siihen jäi vierailut.

Se katse <3

Merkitsevät hymyt ja hyvä yhteinen energialataus kun ollaan lähekkäin.

Ajattelen tätä naista koko ajan, huh.

Vierailija kirjoitti:

Et todellakaan tehnyt mitään väärää. Tosiaan on ollut joko omaa etuaan ajava hölmö, joka päätti käyttää sinua hyväksi, tai täysi toope. Mahdollisesti molempia. Enkä itse olisi varmaankaan (edes myöhemmin) pystynyt suhtautumaan tuollaiseen samalla lailla. Olisin varmaankin menettänyt täysin elämänhaluni. Kun ottaa huomioon, millaisessa tilassa itse olin aikoinaan, ei se oman elämän päättäminenkään olisi ollut kaukana. Toivottavasti kohtaat vielä jonain päivänä henkilön, joka on arvoisesi. Henkilön, jonka kanssa ei tarvitse arvuutella. Henkilön, jonka kanssa saat kaiken ansaitsemasi.

Pahoittelut tosta vikasta osasta. Meni vähän korniksi, kun toistan samaa moneen kertaan. Mutta toive edelleen sama. Tsemppiä