Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä kenelläkään minimalismi elämäntapana?
Miten se näkyy arjessasi, miksi valitsit minimalismin?
Erityisesti lapsiperheiden kokemukset kiinnostavat.
Kommentit (835)
Vierailija kirjoitti:
Itseltään on ehkä hyvä kysyä, miksi kiinnittyy kirjeisiin tai muihin "tunnearvoa" omaaviin esineisiin. Se on vaan materiaa, tärkeät asiat kulkee mielessä mukana. Kuinka usein muistoesneitäkään katselee?
Minulla on lasten lapsuus dokumentoitu digikuvin. Muutaman merkittävämmän piirroksen olen säilönyt. Molemmilla lapsilla on aikuisuutta varten PIENET (oikeasti pienet) muistolaatikot, joissa on tyyliin sairaalaranneke, ekat myssyt, ensikengät, joku paljon tykätty paita tms.
Lisäksi vielä, että minulla ei ole lapsuudesta mitään materiaalisia muistoja valokuvien lisäksi ja se on oikein hyvä. En edes kaipaa niitä. Kai ne on enemmän vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Me olemme kaksilapsinen perhe ja olemme aina tykänneet minimalismista. Matkustelemme paljon ja jotenkin aina ulkomailla huomaa, kuinka vähällä oikeasti pärjää! Reissussa tulee käytyä ulkona ja puuhattua perheen kanssa, eikä tavaraa (leluja ym) edes kaipaa. Lapsiperheenä se minimalismi välillä vaipuu unholaan kun tavaraa kertyy, ja reissujen jälkeen palaamme kotiin käymään kaappeja uudestaan läpi ja hankkiutumaan turhasta eroon :) Pääasiassa ne on lelut ja vaatteet joita kertyy, muuta ei tule enää nykyisin hankittua. Meikkejä ja kosmetiikkaa minä saan lahjaksi vaikken niitä käytä, usein annan heti eteenpäin mutta jotkut niistä jää kaappiin pyörimään ja se vähän harmittaa.. Kaikki meikkini mahtuvat kuitenkin yhteen pieneen meikkipussiin. Suosittelen ehdottomasti matkustelua kaikille jotka kaipaavat motivaatiota :) Vähällä pärjää kun ymmärtää mikä on tärkeintä: Yhdessäolo ja elämykset.
EN ole ikävä kyllä päässyt minimalistiseen elämäntapaan. Olen toki vähentänyt tavaroita, enkä muutenkaan materiaalisesti kuluta kovinkaan paljoa kylutustavaroihin, mutta lapsi, koira ja iso asunto toki syö energiaa. Minimalismia kaipaisin eniten ajankäyttöön - tuntuu, että arki on yhtä aikataulutettua suorittamista. Jos olisin varakkaampi, ostaisin siivouspalveluja, mutta nyt joutuu tekemään kaiken itse oman perheen voimin. Palautumisaikaa töistä voisi olla enemmän. Siksipä ainakin on tärkeää, että kotona on lähtökohtaisesti mahdollisimman siististi tavarat paikoillaan, eikä ylimääräistä ole paljoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin vielä että meille minimalismi on myös muutakin kuin aineellista. On joo vähän tavaraa, vähän neliöitä ym. Mutta tavoite on, että tarvitaan vähemmän rahaa, jolloin aikaa vapautuu myös työnteolta. Se aika annetaan lapsille. Toinen vanhempi on aina osittain/kokonaan kotona vähän vaiheesta riippuen.
Isomman lapsen harrastukset on pyritty valitsemaan yhdessä niin, että ne palvelisivat tätä yhdessäoloa ja kiireettömyyttä. Perheen yhteinen harrastus on retkeily ja telttailu (ah! Ihana olla vain rinkan kanssa metsässä, kaikki niin mietittynä). Meillä ei ole kilpailuun tähtääviä harrasteita, vaan harrastuksen on tarkoitus tukea fyysistä ja henkistä terveyttä, olla osa elämää ei koko elämä. Yhteisenä ohjattuna harrastuksena aloitamme pian meripartion.
- Se kahden lapsen myötä minimalismiin takaisin eksynyt sivulta 3
Hieno homma, mitäpä sitä työtä tekemään, kun muut tekevät sen puolestasi ja pitävät yhteiskunnan rakenteita yllä. On kiva kätdä sairaalassa jos sattuu olemaan kipeänä ja hyvä viedä lapset kouluun, jonka ylläpidon muut kustantavat. Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
No kylläpä on tullut alapeukkua, miksi ihmeessä. Yksinkertainen fakta on, että yhteiskunnan rakenteita ylläpidetään työn teosta kertyvillä verotuloilla. Työntekijät kustantavat kaikki yhteiskunnan palvelut, sairaalat, koulut, päiväkodit, kirjastot, maantiet jne. Ei tässä ole mitään epäselvää. Ne, jotka eivät halua osallistua työntekoon, elävät muiden kustannuksella.
Kritisoimasi kirjoittaja kertoo säästävänsä eli hän ei tarvitse tukea työn vähentämisen takia, vaan se onnistuu pienillä menoilla. Tämän lisäksi hän kertoo saadun lisäajan käytöstä - se käytetään lapsiin. Olen itse vela, mutta ihailen tuollaista panostusta lasten hyvinvointiin eikä siinä ole mitään tuomittavaa. Kysehän on täysin eri asiasta kuin sellaisesta stereotyyppisestä "lusmuriperheestä", joka pakoilee töitä ja haluaa elää tukirahoilla. Tämä selittänee osan alapeukuista.
Tämän lisäksi sinun kannattaa pohtia sitä miten yhteiskunta tulee muuttumaan ihan lähiaikoina robitiikan ja automaation myötä.
Miten niin eri asiasta. Oletan, että minimalistit ja downshiftaajat kävelevät yhteiskunnan laittamilla kaduilla, käyttävät neuvolapalveluja, koulua, terveyskeskusta, mahdollisesti päiväkotia ym. Vaikka he eivät vastaanottaisi yhteiskunnalta euroakaan riihikuivaa, he hyödyntävät verovaroilla kustannettuja palveluja. Ja verovarat tulevat työssä käyvien ihmisten ponnistelusta.
Teepä ajatusleikki: kukaan ei käy työssä vaan kaikki keskittyvät lastenhoitoon. Yhteiskunta romahtaa. Tai jos vaikka puolet ihmisistä jäisivät kotiin. Verotulot romahtaisivat, ja varaa olisi ehkä järjestyksen pitoon kun ihmiset tappelisivat etuuksista. Työnteko ja vieläpä riittävän korkea työllisyysaste on ainoa tae hyvinvointipalvelujen säilyttämiseen ja ylläpitämiseen.
Voihan sitä leikkiä kotileikkejä ja nipistää omasta kulutuksesta, mutta on kyse on muiden kustannuksella elämisestä. Niin raadollista kuin se onkin, myös hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpito edellyttää kulutusta; sitä että ihmiset ostavat krääsää, huvituksia ja palveluja. Tavaroiden ja palvelujen kysyntä ylläpitää tuotantoa, mikä tuo ihmisille työtä ja palkkaa sekä yhteiskunnalle verotuloja.
En tiedä, miten sinun mielestä yhteiskunta tulee muuttumaan robotiikan ja automaation myötä. Yksi huolestuttava skenaario on, että ihmisille ei riitä enää työtä, verotulot romahtavat ja hyvinvointipalveluja joudutaan ajamaan alas. Ei tämä minulle mitenkään epäselvää ole.
Osta sinä vaan krääsää ja tee ylitöitä uhrautuen yhteiskunnan alttarilla, me muut eletään niinkuin halutaan.
Etkö sinä osta krääsää, et vaatteita tai niiden tarveaineita, et ruokaa, et vaippoja, et lääkkeitä itsellesi tai lapsille. Oletko mahdollisesti ostanut polkupyörän. Juuri tämän krääsän tuottaminen, kuljettaminen ja myyminen synnyttää työtä, toimeentuloa ja verotuloja. Tämän krääsän tuottaminen ja ostaminen tekee mahdolliseksi sen, että yhteiskunta voi ylläpitää hyvinvointipalvelujaan. Kansantalouden perusasiat ovat melko yksinkertaisia niin, että ei niistä ainakaan minun kanssani saa riitaa syntymään.
En ole tuo kirjoittaja, mutta haluan myös kritisoida tätä väittämääsi "Niin raadollista kuin se onkin, myös hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpito edellyttää kulutusta; sitä että ihmiset ostavat krääsää, huvituksia ja palveluja". On ihan naurettavan mustavalkoinen ajatus käskyttää ihmisiä tuhlaamaan varojaan krääsään ja huvituksiin. Palvelut ymmärrän ja ehkä huvituksetkin, mutta krääsä? Tämä(kään) asia ei ole niin mustavalkoinen, että toisessa päässä on perunasäkkeihin pukeutunut minimalistiperhe joka imee verta naapureistaan ja toisessa päässä hulluna krääsää osteleva kardashian-wannabe-suku, joka ylläpitää elämää maailmassa.
Eiköhän suurin osa minimalisteja tässä ketjussa ja maailmassa ole sellaisia harmaan keskitien kulkijoita, jotka haluavat lopettaa _turhan_ tuhlaamisen ja krääsän keräämisen ja ostamisen sen takia "mitä muut ajatteleavat" ja elämisen jolla "näytetään muille statusta". Sen sijaan, että ostat roinaa, ostat harkiten, kulutat harkiten ja nautit elämästäsi enemmän.
Ei tässä ketään olla mihinkään kehottamassa. Päinvastoin, olisi hienoa, jos kaikki ihmiset voisivat elää ja kuluttaa vähemmän ja elää yksinkertaisempaa elämää. Kysymys on vain siitä, olisivatko ihmiset valmiita siihen mihin se johtaa. Jotkut voisivat olla mutta aika harva. Tavaroiden tuotanto eli teollistuminen merkitsi huikeata elintason nousua ja esimerkiiksi nälän loppumista Euroopasta. Harva on valmis palaamaan sitä edeltäneen ajan elintasoon ja olemattomiin yhteiskunnan palveluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Kriisitilanteen tarpeeksi on eri asia kuin normaalitilanteen tarpeeksi. Omassa kämpässäni on kaukolämpö. Se lakkaa toimimasta heti, kun yhteiskunta ei toimi normaalisti, hakekuormat kulje ja töihin pääse. Jo pelkästään suuren osan sairastuttava influenssa epidemia (joita on ollut ihan historiallisena aikana) pysäyttäisi kaukolämmön toiminnan. Työntekijät olisivat silloin itse sairaana tai hoitamassa sairaita läheisiään.
Talvella lämmittämätön kerrostaloasunto jäähtyy muutamassa päivässä todella kylmäksi. Siellä ei pysty silloin asumaan, jollei kaapista löydy makuupusseja, untuvatakkeja jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Kriisitilanteen tarpeeksi on eri asia kuin normaalitilanteen tarpeeksi. Omassa kämpässäni on kaukolämpö. Se lakkaa toimimasta heti, kun yhteiskunta ei toimi normaalisti, hakekuormat kulje ja töihin pääse. Jo pelkästään suuren osan sairastuttava influenssa epidemia (joita on ollut ihan historiallisena aikana) pysäyttäisi kaukolämmön toiminnan. Työntekijät olisivat silloin itse sairaana tai hoitamassa sairaita läheisiään.
Talvella lämmittämätön kerrostaloasunto jäähtyy muutamassa päivässä todella kylmäksi. Siellä ei pysty silloin asumaan, jollei kaapista löydy makuupusseja, untuvatakkeja jne.
Montako untuvatakkia meinasit pukea? Yleensä peitotkin lasketaan perustavaraksi, joka varmasti löytyy myös minimalistien kotoa. Sitä kannattaa etukäteen miettiä miten hätätilanteessa pitää itsensä lämpimänä, mutta yksi hyvä takki ja yksi lämmin peitto on jo tosi hyvä alku. Vaatekerran lisääminen auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, joten suosittelen ajattelemaan muitakin konsteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Kriisitilanteen tarpeeksi on eri asia kuin normaalitilanteen tarpeeksi. Omassa kämpässäni on kaukolämpö. Se lakkaa toimimasta heti, kun yhteiskunta ei toimi normaalisti, hakekuormat kulje ja töihin pääse. Jo pelkästään suuren osan sairastuttava influenssa epidemia (joita on ollut ihan historiallisena aikana) pysäyttäisi kaukolämmön toiminnan. Työntekijät olisivat silloin itse sairaana tai hoitamassa sairaita läheisiään.
Talvella lämmittämätön kerrostaloasunto jäähtyy muutamassa päivässä todella kylmäksi. Siellä ei pysty silloin asumaan, jollei kaapista löydy makuupusseja, untuvatakkeja jne.
Eihän minimalismi poissuljettu tälläisiä tavaroita? Tai ainakin me harrastetaan retkeilyä, niin tietty meillä on makuupussi ja, untuvatakkeja, sadevaatteita ym. Sanoisin että keskivertoihmistä paremmin, koska me oikeasti tarvitaan niitä kun lähdetään metsään. Jokaiselle perheenjäsenelle on villaa päästä varpaisiin ja tietenkin päällysvaatteet -5 asteeseen ja -25 asteeseen. Trangiakin löytyy, että voidaan sitten kokkailla retkikeittimellä kun sähköt menee ;)
- minimalistisen lapsiperheen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaahas. Mitä sitten tapahtuu, kun minimalisti ja maksimalisti rakastuvat ja muuttavat yhteen.
Meillä ainakin tuli paljon ristiriitoja. Mies oli varmaan kotona kasvatettu niin että mitään ei voi heittää pois. Hän itsekin ahdistui siitä tavaramäärästä muttei pystynyt luopuun eikä antaan minun lajitella. Vain pakon edessä kun tuli muutto ja myöhemmin ero. Myönsi itsekin että hyvä kun oli pakko luopua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Kriisitilanteen tarpeeksi on eri asia kuin normaalitilanteen tarpeeksi. Omassa kämpässäni on kaukolämpö. Se lakkaa toimimasta heti, kun yhteiskunta ei toimi normaalisti, hakekuormat kulje ja töihin pääse. Jo pelkästään suuren osan sairastuttava influenssa epidemia (joita on ollut ihan historiallisena aikana) pysäyttäisi kaukolämmön toiminnan. Työntekijät olisivat silloin itse sairaana tai hoitamassa sairaita läheisiään.
Talvella lämmittämätön kerrostaloasunto jäähtyy muutamassa päivässä todella kylmäksi. Siellä ei pysty silloin asumaan, jollei kaapista löydy makuupusseja, untuvatakkeja jne.
Miksei Suomessa asuva minimalisti omistaisi untuvatakkia tai makuupussia?! Ei minimalismi oikeasti ole sitä että on tyhjä kämppä missä lattialla patja ja ksikki hyödyllinenkin on hävitetty. Toki se voi olla myös sitä, mutta yleensä se on sitä että turha on hävitetty. Ts. Meidän perheessä on 3 hlö, miksi omistaisimme kymmeniä makuupusseja? Tai kukaan meistä ei käytä meikkiä, miksi niitä säilytettäisiin silti kaapeissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseltään on ehkä hyvä kysyä, miksi kiinnittyy kirjeisiin tai muihin "tunnearvoa" omaaviin esineisiin. Se on vaan materiaa, tärkeät asiat kulkee mielessä mukana. Kuinka usein muistoesneitäkään katselee?
Minulla on lasten lapsuus dokumentoitu digikuvin. Muutaman merkittävämmän piirroksen olen säilönyt. Molemmilla lapsilla on aikuisuutta varten PIENET (oikeasti pienet) muistolaatikot, joissa on tyyliin sairaalaranneke, ekat myssyt, ensikengät, joku paljon tykätty paita tms.
Lisäksi vielä, että minulla ei ole lapsuudesta mitään materiaalisia muistoja valokuvien lisäksi ja se on oikein hyvä. En edes kaipaa niitä. Kai ne on enemmän vanhemmille.
Ihmiset ovat yksilöitä näissä asioissa, ja mieli voi muuttua iänkin myötä. Sen verran voin kertoa, että ihmismieli ei ole kovinkaan varma tallennusväline.
Joka kirjettä tai päiväkirjaa ei tarvitse säästää varmuuden vuoksi, mutta on huomaavaista lapsiaan kohtaan antaa heille mahdollisuus päättää itse, ovatko iso- tai isoisovanhempiin liittyvät materiaaliset muistot heille tärkeitä.
Omat isovanhempani joutuivat jättämään ihan kaiken Karjalaan, ja sitä on sitten jokainen sukupolvi sen jälkeen tavarasuhteellaan kipuillut. Minun tavoitteenani on koota sukuun liittyvät tarinat ja faktat kirjaksi. Kun sen aikanani teen, olen kiitollinen muutamasta vanhempieni säästämästä mapista.
Minimalistina minäkin pidän itseäni, mutta keskityn enemmän uusien tavaroiden ostamisen välttelyyn ja ekologiseen elämäntapaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Jokainen, joka on joskus pärjäillyt todella pienellä vaatevarastolla tietää, että vaatteet kuluvat nopeasti kun niitä on vähän - laadukkaatkin vaatteet. Eli sikäli edellinen kirjoittaja on ihan oikeassa. Jos yhteiskunta romahtaisi, ja kaikki vaatteet pitäisi käyttää viimeiseen rääsyyn, enemmän olisi tosiaankin enemmän. Ja erityisesti pitäisi olla järkeviä kenkiä.
Itse kyllä uskon, että kuolisin nälkään ja ydinsäteilyyn ennen kuin vaatteeni kuluisivat loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseltään on ehkä hyvä kysyä, miksi kiinnittyy kirjeisiin tai muihin "tunnearvoa" omaaviin esineisiin. Se on vaan materiaa, tärkeät asiat kulkee mielessä mukana. Kuinka usein muistoesneitäkään katselee?
Minulla on lasten lapsuus dokumentoitu digikuvin. Muutaman merkittävämmän piirroksen olen säilönyt. Molemmilla lapsilla on aikuisuutta varten PIENET (oikeasti pienet) muistolaatikot, joissa on tyyliin sairaalaranneke, ekat myssyt, ensikengät, joku paljon tykätty paita tms.
Lisäksi vielä, että minulla ei ole lapsuudesta mitään materiaalisia muistoja valokuvien lisäksi ja se on oikein hyvä. En edes kaipaa niitä. Kai ne on enemmän vanhemmille.
Ihmiset ovat yksilöitä näissä asioissa, ja mieli voi muuttua iänkin myötä. Sen verran voin kertoa, että ihmismieli ei ole kovinkaan varma tallennusväline.
Joka kirjettä tai päiväkirjaa ei tarvitse säästää varmuuden vuoksi, mutta on huomaavaista lapsiaan kohtaan antaa heille mahdollisuus päättää itse, ovatko iso- tai isoisovanhempiin liittyvät materiaaliset muistot heille tärkeitä.
Omat isovanhempani joutuivat jättämään ihan kaiken Karjalaan, ja sitä on sitten jokainen sukupolvi sen jälkeen tavarasuhteellaan kipuillut. Minun tavoitteenani on koota sukuun liittyvät tarinat ja faktat kirjaksi. Kun sen aikanani teen, olen kiitollinen muutamasta vanhempieni säästämästä mapista.
Minimalistina minäkin pidän itseäni, mutta keskityn enemmän uusien tavaroiden ostamisen välttelyyn ja ekologiseen elämäntapaan.
No oma suhtautumistapa on ehkä erilainen koska mitään muuta isovanhemmista ei ole kuin tavaraa. Ei mitään henkilökohtaista kuvien lisäksi :) Suvussa ei myöskään kulje mitään perintökalleuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseltään on ehkä hyvä kysyä, miksi kiinnittyy kirjeisiin tai muihin "tunnearvoa" omaaviin esineisiin. Se on vaan materiaa, tärkeät asiat kulkee mielessä mukana. Kuinka usein muistoesneitäkään katselee?
Minulla on lasten lapsuus dokumentoitu digikuvin. Muutaman merkittävämmän piirroksen olen säilönyt. Molemmilla lapsilla on aikuisuutta varten PIENET (oikeasti pienet) muistolaatikot, joissa on tyyliin sairaalaranneke, ekat myssyt, ensikengät, joku paljon tykätty paita tms.
Lisäksi vielä, että minulla ei ole lapsuudesta mitään materiaalisia muistoja valokuvien lisäksi ja se on oikein hyvä. En edes kaipaa niitä. Kai ne on enemmän vanhemmille.
Ihmiset ovat yksilöitä näissä asioissa, ja mieli voi muuttua iänkin myötä. Sen verran voin kertoa, että ihmismieli ei ole kovinkaan varma tallennusväline.
Joka kirjettä tai päiväkirjaa ei tarvitse säästää varmuuden vuoksi, mutta on huomaavaista lapsiaan kohtaan antaa heille mahdollisuus päättää itse, ovatko iso- tai isoisovanhempiin liittyvät materiaaliset muistot heille tärkeitä.
Omat isovanhempani joutuivat jättämään ihan kaiken Karjalaan, ja sitä on sitten jokainen sukupolvi sen jälkeen tavarasuhteellaan kipuillut. Minun tavoitteenani on koota sukuun liittyvät tarinat ja faktat kirjaksi. Kun sen aikanani teen, olen kiitollinen muutamasta vanhempieni säästämästä mapista.
Minimalistina minäkin pidän itseäni, mutta keskityn enemmän uusien tavaroiden ostamisen välttelyyn ja ekologiseen elämäntapaan.
No oma suhtautumistapa on ehkä erilainen koska mitään muuta isovanhemmista ei ole kuin tavaraa. Ei mitään henkilökohtaista kuvien lisäksi :) Suvussa ei myöskään kulje mitään perintökalleuksia.
Isovanhempasi ovat vain ajatelleet samoin kuin sinä. Kyllä ne tärkeät asiat muistaa....
Meillä isoin syy olla minimalistinen, on se että emme halua liikaa tavaraa kotiimme.
Liiat tavarat ja liian täyteen sisustettu asunto vie energiaa ja ahdistaa.
Tykkäämme väljästä sisustuksesta. En voi kuvitellakaan enää muunlaista kotia. Tämä on täysillä meille sopivaa.
Ja minimalistinen tyyli on myös ekologista. Maailma hukkuu pian jätevuoriin.
Minä yh-äiti ja lapsi 3v asumme 29m2 yksiössä, vaatteet saadaan tai ostetaan kirppikseltä, asunnossamme ei ole esim. Sohvaa, pyykkikonetta tai astianpesukonetta, 2 syvää lautasta, 2 matalaa lautasta, kuppeja kyllä on enemmän.. nukumme 5cm petarilla lattialla. Yksi lipasto meillä on ja sekään ei ole oma vaan lainassa.
Ennen lasta ei ollut edes pöytää ja tuoleja.
En ole ajatellut tätä niin ihmeellisenä, viihdyn näin ja ostaminen on jotenkin ällöttävää ja olenhan myös ns. Suomen köyhä. (Kehitysmaassa käyneenä en tiedä onko täällä oikeita köyhiä?!)
Vaatetta ja leluja on mielestäni vähän liikaa mutta säännöllisin väkiajoin annan ne aina eteenpäin.
Kun ei oo paljon leluja niin tämä lapsi ainakin keksii mahtavia mielikuvitusleikkejä ilman mitään tavaroita.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Mieti niitä vaatteita ja tavaroita mitä ostat ja mitkä täyttävät kaappisi. Todennäköisesti suurin osa niistä ei olisi toimivia ydinsodan tai zombimaailmanlopun jälkeisessä yhteiskunnassa, missä ei enää tilailtaisi kiinakaupoista uusimpia trendejä. Itselläni ainakin on paljon mm. korkokenkiä, korvakoruja, mesh-kankaisia toppeja, paljettimekkoja ja höpsöjä pikku käsilaukkuja. Katso vaikka Walking Deadia. Niillä ihmisillä on t-paitoja, pitkähihaisia paitoja, farkkuja, työhousuja, varsisaappaita ja tennareita. Kestäviä vaatteita ja tavaroita. Sellaisiakin on jo nyt olemassa eli voithan pyrkiä vaikkapa ostamaan hyvin kestäviä tavaroita. Jostain muualta kuin Kiinasta ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää tosi minimaalisesti, mutta se on todella vaikeaa minulle. Kiitos tästä ketjusta, olen saanut monia vinkkejä joita voisin kokeilla toteuttaa.
Mutta minulla on ongelma. Se on sellainen hyvin syvällä asuva pelko, että entä jos elämälle tärkeitä tavaroita ei yhtäkkiä saisikaan? Jos tulisi vaikkapa ydinsota ja kaikki tuotanto lamaantuisi? Silloin ei saatais enää niitä halpoja vaatteita kiinasta ja täytyisi pärjätä sillä mitä on. Mistään ei tulisi enää uusia kankaita, ei kenkiä, kun kukaan ei enää osaisi valmistaa niitä. Kaikki tavarat käytettäis viimeiseen kauhtanaan saakka ja rievutkin olisi kultaa arvokkaampaa.
Tiedän, että pelkoni on turha, vain paha skenaario mielessäni. En vain tiedä miten poistan sen päästäni.
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo on todellakin vain pahin skenaario.
Mutta tästäkin syystä kannattaa panostaa tavaroiden laatuun ja käytännöllisyyteen määrän sijaan. Se jolla on muutama hyvä vaate säähän kuin säähän pärjää paljon paremmin kuin se jolla on kaappi täynnä käsiin hajoavia muotirättejä joista ei ole edes pitämään lämpimänä. Käytännöllinen perustavara on kovaa valuuttaa poikkeustilanteissakin. Sen lisäksi jokaisessa kodissa tulisi olla kotivara - siis vettä, ruokaa ja muita kuluvia perustarpeita erilaisten poikkeustilanteiden varalta. Näistä ei mielestäni tarvitse karsia. Minimalismi lähtee juurikin tavaran tarpeesta, eli homman juju ei ole se että on vähän vaan TARPEEKSI.
Kriisitilanteen tarpeeksi on eri asia kuin normaalitilanteen tarpeeksi. Omassa kämpässäni on kaukolämpö. Se lakkaa toimimasta heti, kun yhteiskunta ei toimi normaalisti, hakekuormat kulje ja töihin pääse. Jo pelkästään suuren osan sairastuttava influenssa epidemia (joita on ollut ihan historiallisena aikana) pysäyttäisi kaukolämmön toiminnan. Työntekijät olisivat silloin itse sairaana tai hoitamassa sairaita läheisiään.
Talvella lämmittämätön kerrostaloasunto jäähtyy muutamassa päivässä todella kylmäksi. Siellä ei pysty silloin asumaan, jollei kaapista löydy makuupusseja, untuvatakkeja jne.
Miksei Suomessa asuva minimalisti omistaisi untuvatakkia tai makuupussia?! Ei minimalismi oikeasti ole sitä että on tyhjä kämppä missä lattialla patja ja ksikki hyödyllinenkin on hävitetty. Toki se voi olla myös sitä, mutta yleensä se on sitä että turha on hävitetty. Ts. Meidän perheessä on 3 hlö, miksi omistaisimme kymmeniä makuupusseja? Tai kukaan meistä ei käytä meikkiä, miksi niitä säilytettäisiin silti kaapeissa?
Minä olen yksi näistä minimalismiin hurahtaneista, jotka siivoavat vaatevarastojaan todella rankalla kädellä. En aio koskaan luopua toppahousuistani ja -takista, jotka päällä selvisin mm. siitä vuoden 99 superpakkasesta. Lämpömittari näytti -50 astetta. Eikä palellut ulkona.
Itseltään on ehkä hyvä kysyä, miksi kiinnittyy kirjeisiin tai muihin "tunnearvoa" omaaviin esineisiin. Se on vaan materiaa, tärkeät asiat kulkee mielessä mukana. Kuinka usein muistoesneitäkään katselee?
Minulla on lasten lapsuus dokumentoitu digikuvin. Muutaman merkittävämmän piirroksen olen säilönyt. Molemmilla lapsilla on aikuisuutta varten PIENET (oikeasti pienet) muistolaatikot, joissa on tyyliin sairaalaranneke, ekat myssyt, ensikengät, joku paljon tykätty paita tms.