Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu haluta lasta?
08.07.2016 |
Olen 30, enkä ole koskaan elämässäni kokenut edes ohikiitävää hetkeä, jolloin olisin halunnut lapsen. Kummilapsia on, ja sisarusten lapsia. Vauvat on tosi söpöjä ja vanhempien kanssa on ihan mukava puuhata.. Eli en siis ole mikään lastenvihaaja :D
Kun yritän selittää tätä tunnetta, niin moni "lapsellinen" ystäväni alkaa selittää jostain lisääntymisvietistä ja sen luonnollisuudesta jne. En ihan oikeasti tiedä mikä se tunne on, ja muutama on jopa väittänyt että tietoisesti tukahdutan sen :D Tuntuu niin hassulta.. En ole oikein pystynyt tulemaan muuhun lopputulokseen, että joillain ihmisillä se tunne on niin kokonaisvaltainen, että eivät osaa ajatella, että muilla sitä ei olisi. Vähän kuin nälkä?
Minulle lapsen hankinta ja raskaus tuntuu yhtä haluttavilta asioilta, kuin lemmikkikrokotiilin hommaaminen niin, että vetäisin sen omasta anuksestani. Suomeksi = ei ole koskaan tullut pieneen mieleenikään. Ei lapsena, ei aikuisena. Ei vastasyntyneen äärellä. Ei edes unessa.
Kommentit (134)
Miehestä varmaan siltä, että vihdoinkin saan panna paljaalla. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta on itsekkäin teko maailmassa. Minä minä minnnnääää haluan mammailla ja imettää ja leikkiä lehmää ja leveelanteista emäntää YÖÖÖÖK >:(((((
Mutta lastenteon myötä itsekkyyden voi vetää vessanpöntöstä, kun ei voi enää ikinä olla ja elää itsekkäästi.
Aina jonkun muun tarpeet menee edelle ja kaikki muutenkin pyörii lapsen ympärillä. Se on aika raskasta joskus.
Ihmisen itsekkyys ei vähene tippaakaan lisääntymisen myötä. Omasta jälkeläisestä huolehtiminen ei ole epäitsekästä vaan vain omien geenien suojaamista. Muita ihmisiä kohtaan lisääntyneet ovat lähes poikkeuksetta paljon itsekkäänpia kuin ennen - minä ja mun lapset -kortilla jyrätään mummotkin kumoon.
Viimeisen kohdalla oli tunne että meiltä puuttuu vielä joku, perhe ei ollut täysi. Ja toinen tunne oli minun oma itsekäs halu kokea vielä kerran normaali raskaus jota ei varjosta syöpä j kuolemanpelko. Halu kokea raskaus jossa minä saan huomiota, ei syöpä. Siis viimeinen raskaus oli toivottu ja suunniteltu senkin vuoksi on että se tavallaan päätti viiden vuoden syöpäpainajaisen ja tervehdytti koko perheen. Nyt onkin viimeiset viisi vuotta ollutkin jo se tunne että meidän perhe on nyt valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta on itsekkäin teko maailmassa. Minä minä minnnnääää haluan mammailla ja imettää ja leikkiä lehmää ja leveelanteista emäntää YÖÖÖÖK >:(((((
Mutta lastenteon myötä itsekkyyden voi vetää vessanpöntöstä, kun ei voi enää ikinä olla ja elää itsekkäästi.
Aina jonkun muun tarpeet menee edelle ja kaikki muutenkin pyörii lapsen ympärillä. Se on aika raskasta joskus.
Ihmisen itsekkyys ei vähene tippaakaan lisääntymisen myötä. Omasta jälkeläisestä huolehtiminen ei ole epäitsekästä vaan vain omien geenien suojaamista. Muita ihmisiä kohtaan lisääntyneet ovat lähes poikkeuksetta paljon itsekkäänpia kuin ennen - minä ja mun lapset -kortilla jyrätään mummotkin kumoon.
Ihan samaa mieltä. Perheelliset ne itsekkäitä on, eivät ajattele yhtään mitään muuta kuin itseään ja lapsiaan. Minä minä minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta on itsekkäin teko maailmassa. Minä minä minnnnääää haluan mammailla ja imettää ja leikkiä lehmää ja leveelanteista emäntää YÖÖÖÖK >:(((((
Mutta lastenteon myötä itsekkyyden voi vetää vessanpöntöstä, kun ei voi enää ikinä olla ja elää itsekkäästi.
Aina jonkun muun tarpeet menee edelle ja kaikki muutenkin pyörii lapsen ympärillä. Se on aika raskasta joskus.
Ihmisen itsekkyys ei vähene tippaakaan lisääntymisen myötä. Omasta jälkeläisestä huolehtiminen ei ole epäitsekästä vaan vain omien geenien suojaamista. Muita ihmisiä kohtaan lisääntyneet ovat lähes poikkeuksetta paljon itsekkäänpia kuin ennen - minä ja mun lapset -kortilla jyrätään mummotkin kumoon.
Ihan samaa mieltä. Perheelliset ne itsekkäitä on, eivät ajattele yhtään mitään muuta kuin itseään ja lapsiaan. Minä minä minä.
Kaikki, jotka tekevät kuten itse haluavat, ovat itsekkäitä. Jos lapsi on epätoivottu vahinko, niin sitten sen teko on epäitsekästä. Jos on haluttomasti lapseton, on epäitsekäs. Kaikki muut on napojaan tuijottavia, ja normaaleja. Oudoksi homma muuttuu, kun lapsellinen haukkuu lapsettomia itsekkäiksi tai toisinpäin. Silloin on jotain vialla ja joku hätänä. Kateus, pelko, kyvyttömyys ymmärtää muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tuli sellainen olo että haluan tavata ja oppia tuntemaan lapsemme. Vähän kuin ikävöisi jotakuta läheistä, vaikkei ei ole vielä ehtinyt tutustua häneen. Tuntui etten halua ohittaa mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli sellainen olo että haluan tavata ja oppia tuntemaan lapsemme. Vähän kuin ikävöisi jotakuta läheistä, vaikkei ei ole vielä ehtinyt tutustua häneen. Tuntui etten halua ohittaa mahdollisuutta.
Oisko tää tarve tyydyttynyt adoptoimalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli sellainen olo että haluan tavata ja oppia tuntemaan lapsemme. Vähän kuin ikävöisi jotakuta läheistä, vaikkei ei ole vielä ehtinyt tutustua häneen. Tuntui etten halua ohittaa mahdollisuutta.
Oisko tää tarve tyydyttynyt adoptoimalla?
En ole tullut koskaan ajatelleeksi, kun oli tietysti helpompi ensin kokeilla saako itse lapsen ja se onnistui.
Nyt kun ajattelen, kyllä varmaan. Onhan adoptoitu lapsikin lapsi, johon saa tutustua ja josta tulee oman perheen jäsen ja elämä jaetaan kaikkineen joka tapauksessa :). En tiedä sitten jos lapsi olisi jo isompi adoptoitaessa.
En lukenut muiden kommentteja, mutta voin kertoa oman kokemukseni.
- Kun olin ehkä 2-vuotias leikin PALJON nukeilla, "imetin" kuulemma jne. Nukkeleikit jatkuivat pitkään.
- Kun olin ehkä 5 v sanoin perhepäivähoitajalle että tuon omat lapset sitten sulle hoitoon.
- Kun ala-asteikäisenä mietittiin kavereiden kanssa mitä haluaa olla isona oli minulla päällimmäisenä mielessä "koira, mies, lapsia". Ammatti oli toissijainen ajatus.
- Yläasteella ajattelin että minua 5 v vanhempi sisko ei varmaan koskaan tee lapsia, ajattelin että minä varmaan teen lapsia ennen häntä.
Tähän asti se lapsi oli semmoinen normaali asia minkä oletin sitten aikuisena saavan.
23-vuotiaana tapahtui jotain, satunnaisia tuttuja tuli raskaaksi. Itsekkin (vahingossa) ja se meni kesken. Sen jälkeen ajattelin vain vauvaa, rattaita, raskaana olemista. Puhuin vain vauvoista. Avopuoliso ei ollut yhtä innostunut. Lupasi että 25-vuotiaana sitten. Oli aika piinaavat vuodet.. 25,5 -vuotiaana olin raskaana ja lapsi synty kun olin 26.
Ehkä kaikkia ei vain ole tarkoitettu tekemää lapsia, en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muiden kommentteja, mutta voin kertoa oman kokemukseni.
- Kun olin ehkä 2-vuotias leikin PALJON nukeilla, "imetin" kuulemma jne. Nukkeleikit jatkuivat pitkään.
- Kun olin ehkä 5 v sanoin perhepäivähoitajalle että tuon omat lapset sitten sulle hoitoon.
- Kun ala-asteikäisenä mietittiin kavereiden kanssa mitä haluaa olla isona oli minulla päällimmäisenä mielessä "koira, mies, lapsia". Ammatti oli toissijainen ajatus.
- Yläasteella ajattelin että minua 5 v vanhempi sisko ei varmaan koskaan tee lapsia, ajattelin että minä varmaan teen lapsia ennen häntä.Tähän asti se lapsi oli semmoinen normaali asia minkä oletin sitten aikuisena saavan.
23-vuotiaana tapahtui jotain, satunnaisia tuttuja tuli raskaaksi. Itsekkin (vahingossa) ja se meni kesken. Sen jälkeen ajattelin vain vauvaa, rattaita, raskaana olemista. Puhuin vain vauvoista. Avopuoliso ei ollut yhtä innostunut. Lupasi että 25-vuotiaana sitten. Oli aika piinaavat vuodet.. 25,5 -vuotiaana olin raskaana ja lapsi synty kun olin 26.
Ehkä kaikkia ei vain ole tarkoitettu tekemää lapsia, en tiedä.
Luulen, että on biologisesti järkevää, että jotkut on sellaisia yhteisön lisääntyjiä, ja jotkut keskittyy muihin asioihin. Itselleni on ollut aina tärkeetä kaikki ilmiöt, pienestä saakka. Höpötin ja kyselin kaikkeen luonnontieteisiin liittyvästä, mietin että kaikki muutkin haluu yliopistoon (ala-asteella :D) ja tohtoriksi ja tekemään jännää tiedettä. Lapsia ei ollut ajatuksissa. Ikinä. Koskaan. Muistan kerran närkästyneeni, kun joku antoi vauvanuken minulle lahjaksi. Mökötin ja loukkaannuin. Se tuntui jotenkin NIIN alentuvalta antaa minulle nukke :DDD Ollaan me vaan niin perin juurin erilaisia me ihmiset näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin yksin lapsi sillä ajatuksella, että tykättiin lapsista ja jutuista mitä lasten kanssa voi tehdä yhdessä. Ei ollut mitään hirveän suurta halua tai vauvakuumetta. Osui sopiva väli, jolloin kannatti yrittää, niin kokeiltiin silloin. Tärppäsi kerrasta. Lapsi on kolme eikä mitään halua tai tarvetta toiseen. Vähän samat fiilikset sen toisen suhteen mitä sulla on, vaikka tämän yhden kanssa on ollutkin lähinnä helppoa ja kivaa.
Tällainen ajatus mullakin on ollut. Haluan perustaa perheen mieheni kanssa juuri siitä syystä että pidämme lapsista ja jutuista joita lasten kanssa voi tehdä. Haaveilen luontoretkistä lasten kanssa ja ihan siitä tavallisesta arjesta. Minulla oli ihana lapsuus ja ihana lapsuuden perhe ja haluan osittain myös jatkaa samankaltaista elämää omien lasteni kanssa, jos niitä saan. Lapset eivät ole vielä ajankohtaisia eikä erityistä vauvakuumetta ole, mutta toivon ja odotan perhe-elämää tulevaisuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta on itsekkäin teko maailmassa. Minä minä minnnnääää haluan mammailla ja imettää ja leikkiä lehmää ja leveelanteista emäntää YÖÖÖÖK >:(((((
Mutta lastenteon myötä itsekkyyden voi vetää vessanpöntöstä, kun ei voi enää ikinä olla ja elää itsekkäästi.
Aina jonkun muun tarpeet menee edelle ja kaikki muutenkin pyörii lapsen ympärillä. Se on aika raskasta joskus.
Ihmisen itsekkyys ei vähene tippaakaan lisääntymisen myötä. Omasta jälkeläisestä huolehtiminen ei ole epäitsekästä vaan vain omien geenien suojaamista. Muita ihmisiä kohtaan lisääntyneet ovat lähes poikkeuksetta paljon itsekkäänpia kuin ennen - minä ja mun lapset -kortilla jyrätään mummotkin kumoon.
Ihan samaa mieltä. Perheelliset ne itsekkäitä on, eivät ajattele yhtään mitään muuta kuin itseään ja lapsiaan. Minä minä minä.
Onhan adoptioperheetkin perheitä. En sanoisi adoptoimista kauhean itsekkääksi teoksi enkä muutenkaan pidä mielekkäänä arvioida vapaaehtoisen lapsettomuuden tai perheellisyyden "itsekkyyttä". Lasten tekeminen ei toki ole mikään ekoteko mutta on aika mustavalkoista syyttää suuria elämän valintoja itsekkäiksi, olivat ne sitten vapaaehtoinen lapsettomuus tai niiden omien lasten hankkiminen. Adoptointi on yllättävän vaikea prosessi. Itse yritän ensisijaisesti adoptoida, kun lasten hankinta tulee ajankohtaiseksi, mutta en sulje pois omien lasten hankintaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muiden kommentteja, mutta voin kertoa oman kokemukseni.
- Kun olin ehkä 2-vuotias leikin PALJON nukeilla, "imetin" kuulemma jne. Nukkeleikit jatkuivat pitkään.
- Kun olin ehkä 5 v sanoin perhepäivähoitajalle että tuon omat lapset sitten sulle hoitoon.
- Kun ala-asteikäisenä mietittiin kavereiden kanssa mitä haluaa olla isona oli minulla päällimmäisenä mielessä "koira, mies, lapsia". Ammatti oli toissijainen ajatus.
- Yläasteella ajattelin että minua 5 v vanhempi sisko ei varmaan koskaan tee lapsia, ajattelin että minä varmaan teen lapsia ennen häntä.Tähän asti se lapsi oli semmoinen normaali asia minkä oletin sitten aikuisena saavan.
23-vuotiaana tapahtui jotain, satunnaisia tuttuja tuli raskaaksi. Itsekkin (vahingossa) ja se meni kesken. Sen jälkeen ajattelin vain vauvaa, rattaita, raskaana olemista. Puhuin vain vauvoista. Avopuoliso ei ollut yhtä innostunut. Lupasi että 25-vuotiaana sitten. Oli aika piinaavat vuodet.. 25,5 -vuotiaana olin raskaana ja lapsi synty kun olin 26.
Ehkä kaikkia ei vain ole tarkoitettu tekemää lapsia, en tiedä.
Luulen, että on biologisesti järkevää, että jotkut on sellaisia yhteisön lisääntyjiä, ja jotkut keskittyy muihin asioihin. Itselleni on ollut aina tärkeetä kaikki ilmiöt, pienestä saakka. Höpötin ja kyselin kaikkeen luonnontieteisiin liittyvästä, mietin että kaikki muutkin haluu yliopistoon (ala-asteella :D) ja tohtoriksi ja tekemään jännää tiedettä. Lapsia ei ollut ajatuksissa. Ikinä. Koskaan. Muistan kerran närkästyneeni, kun joku antoi vauvanuken minulle lahjaksi. Mökötin ja loukkaannuin. Se tuntui jotenkin NIIN alentuvalta antaa minulle nukke :DDD Ollaan me vaan niin perin juurin erilaisia me ihmiset näköjään.
sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin yksin lapsi sillä ajatuksella, että tykättiin lapsista ja jutuista mitä lasten kanssa voi tehdä yhdessä. Ei ollut mitään hirveän suurta halua tai vauvakuumetta. Osui sopiva väli, jolloin kannatti yrittää, niin kokeiltiin silloin. Tärppäsi kerrasta. Lapsi on kolme eikä mitään halua tai tarvetta toiseen. Vähän samat fiilikset sen toisen suhteen mitä sulla on, vaikka tämän yhden kanssa on ollutkin lähinnä helppoa ja kivaa.
Tällainen ajatus mullakin on ollut. Haluan perustaa perheen mieheni kanssa juuri siitä syystä että pidämme lapsista ja jutuista joita lasten kanssa voi tehdä. Haaveilen luontoretkistä lasten kanssa ja ihan siitä tavallisesta arjesta. Minulla oli ihana lapsuus ja ihana lapsuuden perhe ja haluan osittain myös jatkaa samankaltaista elämää omien lasteni kanssa, jos niitä saan. Lapset eivät ole vielä ajankohtaisia eikä erityistä vauvakuumetta ole, mutta toivon ja odotan perhe-elämää tulevaisuudelta.
Yksi syy vähäiseen syntyvyyteen lie juuri se, että laman keskelle syntynyt sukupolvi on kokenut aika nihkeän lapsuuden. Aikuisuus on itselleni ollut se huoleton aika, ei lapsuus. Tuntuisi ihan järjettömältä haluta perhe, niin hirveää se oli.
paitsi sitten tärkeillään sillä, facebookkiin ammatiksi kotiäiti (yök), mirja-pirjon kurahousujen ja kevätkerrastojen ostamisesta, hankkimisesta, merkistä ja väristä tulee ELÄMÄNTEHTÄVÄ, pekka-puikelon lätkätreenit, pianotunnit ja baletti on niitä, joiden kautta eletään ja koetaan omaa elämää... YÖÖÖÖKKKK
Ja joku ihan rehellisesti kuvittelee, että tuollaista pesusienen tasolle taantuvaa tissimaitohyljettä kukaan kadehtisi? En paljon helpompaa (ja kaikille saavutettavissa olevampaa) asiaa tiedä, kun lapsen turauttaminen toosasta. "Elämäni isoin saavutus uuuh" Pskanmarjat, oon vääntänyt isomman tortun kuin moni, joka on saanut jonkun voipaketin kokoisen keskosen.