Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu haluta lasta?
08.07.2016 |
Olen 30, enkä ole koskaan elämässäni kokenut edes ohikiitävää hetkeä, jolloin olisin halunnut lapsen. Kummilapsia on, ja sisarusten lapsia. Vauvat on tosi söpöjä ja vanhempien kanssa on ihan mukava puuhata.. Eli en siis ole mikään lastenvihaaja :D
Kun yritän selittää tätä tunnetta, niin moni "lapsellinen" ystäväni alkaa selittää jostain lisääntymisvietistä ja sen luonnollisuudesta jne. En ihan oikeasti tiedä mikä se tunne on, ja muutama on jopa väittänyt että tietoisesti tukahdutan sen :D Tuntuu niin hassulta.. En ole oikein pystynyt tulemaan muuhun lopputulokseen, että joillain ihmisillä se tunne on niin kokonaisvaltainen, että eivät osaa ajatella, että muilla sitä ei olisi. Vähän kuin nälkä?
Minulle lapsen hankinta ja raskaus tuntuu yhtä haluttavilta asioilta, kuin lemmikkikrokotiilin hommaaminen niin, että vetäisin sen omasta anuksestani. Suomeksi = ei ole koskaan tullut pieneen mieleenikään. Ei lapsena, ei aikuisena. Ei vastasyntyneen äärellä. Ei edes unessa.
Kommentit (134)
Kun tapasin mieheni tajusin että hänen kanssaan haluan lapsia. Aiemmin ei koko lisääntymisasia ollut tullut edes mieleeni vaikka pitkiä suhtaita oli. Eli et ole tavannut kliseisesti sitä oikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli mielenkiintoista lukea noita kuvauksia siitä, miltä se lapsen kaipuu todella tuntuu. Minulla ei sellaista ollut koskaan, enkä tajunnut, mitä kivaa sellaisen rääpäleen hoitamisessa muka olisi. Oma äitini oli sanonut ihan suoraankin, ettei olisi halunnut yhtään lasta, mutta siihen aikaan ei ollut ehkäisyä tarjolla. Ei ihme, etten pitänyt lasten saamista mitenkään tavoiteltavana asiana, vaikkei meitä suoranaisesti laiminlyöty tms.
Se miksi lopulta päätin antaa kohtalolle tilaisuuden johtui omituisesta visiosta, jonka koin oltuani mieheni kanssa muutaman vuoden. Näin meidät keski-ikäisinä pariskuntana toistamassa samoja kaavoja ja jonkinlainen kammottava tyhjyyden tunne siitä tuli. Vauvakuumetta en siis tuntenut, mutta muistin, millaista oli olla teini-ikäinen. Monihan valittaa teinien kanssa elämisen vaikeutta, mutta minä ajattelin, että olisi hyvä saada joku nuoren polven haastaja tuulettamaan omahyväisyyttämme sitten, kun ollaan luutumien uhkaamia keski-ikäisiä. No tämä projekti onnistui yli odotusten, sillä vaikka saimme vain yhden (enkä enempää halunnutkaan), niin elämä kyllä todella rikastui monin tavoin, ja olin tosi yllättynyt siitä, miten mukavasti kaikki meni ja miten kivaa se olikaan, täysin vastoin ennakko-odotuksiani. Ja kun katselin omaa vauvaani, niin minulle valkeni myös se, mikä niissä vauvoissa niin ihanaa onkaan. Hormoneista se varmaan johtuu, mutta toisaalta pidän nykyään myös muiden lapsista vaikken tietenkään yhtä paljon kuin omastani (joka on jo täysi-ikäinen).
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni tajusin että hänen kanssaan haluan lapsia. Aiemmin ei koko lisääntymisasia ollut tullut edes mieleeni vaikka pitkiä suhtaita oli. Eli et ole tavannut kliseisesti sitä oikeaa.
Sinänsä jännä väite. Että yleismaailmallisesti lapsensaantihalukkuus riippuu oikeasta miehestä kaikilla naisilla. Höpöjuttuja:) Ehkä sinun kohdallasi totta tosin.
Vierailija kirjoitti:
Komikymppisenä, eli 30-39v? Itse kyllä tekisin lapset vasta kun olen valmis ja varma, sitten jos se on "liian myöhään" niin sitten se on. Ei oikein huvita järkyttää omaa, miehen ja lapsen psyykettä ja hyvinvointia vain siksi, että se lapsi ihan ihan varmasti tulee. Vaikka sitä ei edes halua. Kovaa touhua olisi.
Jos ei kolmikymppisenä tee lasta, niin sitten sitä lasta ei välttämättä ehdi saada. En sano tätä ollakseni ilkeä, se nyt vaan on fakta. Jos on valmis lykkäämään lastenhankintaa sillä uhalla, ettei niitä välttämättä ehdi saada, niin sehän on sitten oma valinta.
Itse en voisi elää: "Olisi pitänyt aloittaa yrittäminen aikaisemmin" -ajatusten kanssa sitten joskus nelikymppisenä lapsettomana.
Vierailija kirjoitti:
Oli mielenkiintoista lukea noita kuvauksia siitä, miltä se lapsen kaipuu todella tuntuu. Minulla ei sellaista ollut koskaan, enkä tajunnut, mitä kivaa sellaisen rääpäleen hoitamisessa muka olisi. Oma äitini oli sanonut ihan suoraankin, ettei olisi halunnut yhtään lasta, mutta siihen aikaan ei ollut ehkäisyä tarjolla. Ei ihme, etten pitänyt lasten saamista mitenkään tavoiteltavana asiana, vaikkei meitä suoranaisesti laiminlyöty tms.
Se miksi lopulta päätin antaa kohtalolle tilaisuuden johtui omituisesta visiosta, jonka koin oltuani mieheni kanssa muutaman vuoden. Näin meidät keski-ikäisinä pariskuntana toistamassa samoja kaavoja ja jonkinlainen kammottava tyhjyyden tunne siitä tuli. Vauvakuumetta en siis tuntenut, mutta muistin, millaista oli olla teini-ikäinen. Monihan valittaa teinien kanssa elämisen vaikeutta, mutta minä ajattelin, että olisi hyvä saada joku nuoren polven haastaja tuulettamaan omahyväisyyttämme sitten, kun ollaan luutumien uhkaamia keski-ikäisiä. No tämä projekti onnistui yli odotusten, sillä vaikka saimme vain yhden (enkä enempää halunnutkaan), niin elämä kyllä todella rikastui monin tavoin, ja olin tosi yllättynyt siitä, miten mukavasti kaikki meni ja miten kivaa se olikaan, täysin vastoin ennakko-odotuksiani. Ja kun katselin omaa vauvaani, niin minulle valkeni myös se, mikä niissä vauvoissa niin ihanaa onkaan. Hormoneista se varmaan johtuu, mutta toisaalta pidän nykyään myös muiden lapsista vaikken tietenkään yhtä paljon kuin omastani (joka on jo täysi-ikäinen).
Mukava tarina :) Tai siis mukava ELÄMÄ, eikä mikään tarina!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Mistä sait päähäsi että olen vela tai suren yhtään mitään :) ?
Ehkäpä siitä aloitustekstistäsi. Miksi ylipäänsä teit tämän aloituksen, jos kaikki on kohdallasi hienosti?
Koska koen hassuksi/mielenkiintoiseksi/ihmeelliseksi sen, että on ihmisiä jotka tuntevat niin kokonaisvaltaista tunnetta ja ihmisiä, joilla on niin kokonaisvaltaisesti tuon tunteen puute, että he eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Ja se johtaa siihen, että toinen projisoi toiseen omia tuntemuksiaan. Kuten sinä taidat ainakin mutkan kautta tehdä nyt.. Koska jos et itse haluaisi lapsia, niin sinulle se on niin käsittämätön tunne, että se on automaattisesti selittelyä tai surua. En voi surra tai selitellä sitä, että en halua vetää krokotiilia peräpäästäni, voitko sinä?
Miksi sitten selittelet jostain krokotiilistä yhtään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Panettaa ja tekee mieli taas tuntea elämä kohdussaan ja myöhemmin synnyttää ja imettää. Rinnat huutavat uutta!
Lapsen saamisen haluamisen kanssa ei ole tuolla mitään tekemistä. Tunne on henkinen kaipaus saada hoivata. Joku ihmisen sisäsyntyinen tarve. Se tuska joka on niillä, jotka eivät ole saaneet lasta monista yrityksistä huolimatta, on tiedossa vain niillä toisilla samanlaisilla pareilla. Itse sain 4 vuoden yrittämisen ja hoitojen jälkeen ihanan lapsen. Nyt lapsi jo aikuinen. jolla on oma perhe ja onneksi myös lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Mistä sait päähäsi että olen vela tai suren yhtään mitään :) ?
Ehkäpä siitä aloitustekstistäsi. Miksi ylipäänsä teit tämän aloituksen, jos kaikki on kohdallasi hienosti?
Koska koen hassuksi/mielenkiintoiseksi/ihmeelliseksi sen, että on ihmisiä jotka tuntevat niin kokonaisvaltaista tunnetta ja ihmisiä, joilla on niin kokonaisvaltaisesti tuon tunteen puute, että he eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Ja se johtaa siihen, että toinen projisoi toiseen omia tuntemuksiaan. Kuten sinä taidat ainakin mutkan kautta tehdä nyt.. Koska jos et itse haluaisi lapsia, niin sinulle se on niin käsittämätön tunne, että se on automaattisesti selittelyä tai surua. En voi surra tai selitellä sitä, että en halua vetää krokotiilia peräpäästäni, voitko sinä?
Miksi sitten selittelet jostain krokotiilistä yhtään mitään?
Nyt multa loppu rautalanka ja en jaksa alkaa ettiä ratakiskoa, sori :)
Mistä tämä aihe nyt tuli sitten mieleesi? Miksi kirjoitat pitkät pätkät vauvan hankinnasta vaikkei se sinua mitenkään kosketa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lueppa koko ketju niin ehkä tajuat. ajatuksella.
Odotan vasta ensimmäistäni parhaillaan, joten en osaa vastata vastasiko tämä mitään odotuksiani tai nautinko vauva-ajasta.. Vauvakuume oli kuitenkin ennen raskautumista ihan älyttömän vahva tunne. Se oli jotain käsittämättömän suurta rakkautta ja kaipuuta. Kun pysähdyin, niin mun sydäntä puristi, koska kaipasin lasta niin kovasti. Jopa hengittäminen oli vaikeaa ikävän vuoksi. Ihmeellinen voimakas tunne, joka pisti koko kropan ja tulevaisuudensuunnitelmat uusiksi.. Aina olen tiennyt haluavani lapsia ja potenut eriasteisia vauvakuumeita, mutta tämä ylitti kyllä kaikki järjen lait. Onneksi elämäntilanne on mitä parhain nyt lapsen saamiseen, sillä olisin varmaan joutunut terapiaan käsittelemään vauvakuumetta.. Raskaus alkoikin ihan suhteellisen nopeasti, kolmessa kuukaudessa, vaikkakin se tuntui ikuisuudelta. Ja tämä raskausaika vasta koettelemusta onkin. Edelleen tunnen ihan valtavaa ikävää vauvaa kohtaan, vaikkakin se on muuttanut hieman muotoaan... Ehkä vauvan liikkeiden tunteminen tai joku auttaa ikävässä. En tiedä onko tämä sitten sitä paljonpuhuttua äidinrakkautta, mutta hemmetin vahvaa se on.
Mulla on aavistus, mitä elämä tulee olemaan raskauden jälkeen. Se on valvomista, eritteiden kanssa suttaamista, itkua, huutoa, stressiä.... Se rakkaus on kuitenkin niin kovaa, että tällä hetkellä istuisin vaikka paskatunkiolla vuoden, kunhan vain saan pitää lasta sylissäni ja lohduttaa.. Tälläinen on mun vauvakuume, mutta varmaan yhtä monta vauvakuumetta, kuin kuumeilijaakin. Enkä minä ihmettele, jos lapsia ei halua tai vauvakuumetta ei vain tule. Ei minullakaan ole halua tehdä joitain asioita, mitä muut haluavat, enkä kyseenalaista sitä mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Mistä sait päähäsi että olen vela tai suren yhtään mitään :) ?
Ehkäpä siitä aloitustekstistäsi. Miksi ylipäänsä teit tämän aloituksen, jos kaikki on kohdallasi hienosti?
Koska koen hassuksi/mielenkiintoiseksi/ihmeelliseksi sen, että on ihmisiä jotka tuntevat niin kokonaisvaltaista tunnetta ja ihmisiä, joilla on niin kokonaisvaltaisesti tuon tunteen puute, että he eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Ja se johtaa siihen, että toinen projisoi toiseen omia tuntemuksiaan. Kuten sinä taidat ainakin mutkan kautta tehdä nyt.. Koska jos et itse haluaisi lapsia, niin sinulle se on niin käsittämätön tunne, että se on automaattisesti selittelyä tai surua. En voi surra tai selitellä sitä, että en halua vetää krokotiilia peräpäästäni, voitko sinä?
Miksi sitten selittelet jostain krokotiilistä yhtään mitään?
Nyt multa loppu rautalanka ja en jaksa alkaa ettiä ratakiskoa, sori :)
Uskon, että loppui. Aika haurasta se oli alunperinkin.
Vierailija kirjoitti:
Odotan vasta ensimmäistäni parhaillaan, joten en osaa vastata vastasiko tämä mitään odotuksiani tai nautinko vauva-ajasta.. Vauvakuume oli kuitenkin ennen raskautumista ihan älyttömän vahva tunne. Se oli jotain käsittämättömän suurta rakkautta ja kaipuuta. Kun pysähdyin, niin mun sydäntä puristi, koska kaipasin lasta niin kovasti. Jopa hengittäminen oli vaikeaa ikävän vuoksi. Ihmeellinen voimakas tunne, joka pisti koko kropan ja tulevaisuudensuunnitelmat uusiksi.. Aina olen tiennyt haluavani lapsia ja potenut eriasteisia vauvakuumeita, mutta tämä ylitti kyllä kaikki järjen lait. Onneksi elämäntilanne on mitä parhain nyt lapsen saamiseen, sillä olisin varmaan joutunut terapiaan käsittelemään vauvakuumetta.. Raskaus alkoikin ihan suhteellisen nopeasti, kolmessa kuukaudessa, vaikkakin se tuntui ikuisuudelta. Ja tämä raskausaika vasta koettelemusta onkin. Edelleen tunnen ihan valtavaa ikävää vauvaa kohtaan, vaikkakin se on muuttanut hieman muotoaan... Ehkä vauvan liikkeiden tunteminen tai joku auttaa ikävässä. En tiedä onko tämä sitten sitä paljonpuhuttua äidinrakkautta, mutta hemmetin vahvaa se on.
Mulla on aavistus, mitä elämä tulee olemaan raskauden jälkeen. Se on valvomista, eritteiden kanssa suttaamista, itkua, huutoa, stressiä.... Se rakkaus on kuitenkin niin kovaa, että tällä hetkellä istuisin vaikka paskatunkiolla vuoden, kunhan vain saan pitää lasta sylissäni ja lohduttaa.. Tälläinen on mun vauvakuume, mutta varmaan yhtä monta vauvakuumetta, kuin kuumeilijaakin. Enkä minä ihmettele, jos lapsia ei halua tai vauvakuumetta ei vain tule. Ei minullakaan ole halua tehdä joitain asioita, mitä muut haluavat, enkä kyseenalaista sitä mitenkään.
kiitos tästäkin tarinasta :') Ja tuolle miksimiksimiksi tällainen ketju kyselijälle, niin en itse muista tällaista keskustelua ihan heti nähneeni. Pitääkö vauvalla tapella jostain wt-jutuista, että olisit tyytyväinen? Tai olla joku muu, hirveä agenda? Miksi ei voi vaan puhua tunteista? Onko liian nössöä? Mene muualle sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komikymppisenä, eli 30-39v? Itse kyllä tekisin lapset vasta kun olen valmis ja varma, sitten jos se on "liian myöhään" niin sitten se on. Ei oikein huvita järkyttää omaa, miehen ja lapsen psyykettä ja hyvinvointia vain siksi, että se lapsi ihan ihan varmasti tulee. Vaikka sitä ei edes halua. Kovaa touhua olisi.
Jos ei kolmikymppisenä tee lasta, niin sitten sitä lasta ei välttämättä ehdi saada. En sano tätä ollakseni ilkeä, se nyt vaan on fakta. Jos on valmis lykkäämään lastenhankintaa sillä uhalla, ettei niitä välttämättä ehdi saada, niin sehän on sitten oma valinta.
Itse en voisi elää: "Olisi pitänyt aloittaa yrittäminen aikaisemmin" -ajatusten kanssa sitten joskus nelikymppisenä lapsettomana.
Outoa, että päivänselvä fakta olisi ilkeyttä. Kyllähän minä sen ymmärrän, kuka muka ei? Eihän lapsen saanti ole muutenkaan mikään päivänselvyys, ilman voi jäädä kuka vain. Itse en vain osaa kaivata jotain, mitä en osaa kaivata. Lapsi olisi ei-haluttu, jos sitä alkaisi tekemään tuolla ajatuksella. Mielummin olen ilman.
Nuorena päätin että en halua lapsia, pidin siitä kiinni vielä 25vuotiaanakin todella kovaa. Nyt olen 28 ja sylissäni nukkuu pieni ihanuus jota rakastan yli kaiken.
En siis mitenkään tykkää lapsista, vaan aina ne on lähinnä ärsyttänyt kun huutaa kiljuu sotkee jne.
Jossain vaiheessa vaan oli itelleni pakko myöntää että haluan lapsen. Noh se ajatus kypsytteli parikolme vuotta ja sitten tuo sai alkunsa.
Raskaus oli yhtä helvettiä, oksensin koko ajan ja mikään ruoka ei pysynyt sisällä ja olin tosi heikko ja huonokuntoinen.
Synnytys oli tuskaa, kesto todella pitkään ja oli kivulias. Kun sain vauvan rinnan päälle en tuntenut mitään suurta rakkautta, en vielä synrilläkään. Jossain vaiheessa se kuitenkin kasvoi ja nyt rakastan mun pienokaistani joka 3kk yli kaiken. Hänen vuokseni tekisin kaiken uudestaankin
Vierailija kirjoitti:
Nuorena päätin että en halua lapsia, pidin siitä kiinni vielä 25vuotiaanakin todella kovaa. Nyt olen 28 ja sylissäni nukkuu pieni ihanuus jota rakastan yli kaiken.
En siis mitenkään tykkää lapsista, vaan aina ne on lähinnä ärsyttänyt kun huutaa kiljuu sotkee jne.
Jossain vaiheessa vaan oli itelleni pakko myöntää että haluan lapsen. Noh se ajatus kypsytteli parikolme vuotta ja sitten tuo sai alkunsa.
Raskaus oli yhtä helvettiä, oksensin koko ajan ja mikään ruoka ei pysynyt sisällä ja olin tosi heikko ja huonokuntoinen.
Synnytys oli tuskaa, kesto todella pitkään ja oli kivulias. Kun sain vauvan rinnan päälle en tuntenut mitään suurta rakkautta, en vielä synrilläkään. Jossain vaiheessa se kuitenkin kasvoi ja nyt rakastan mun pienokaistani joka 3kk yli kaiken. Hänen vuokseni tekisin kaiken uudestaankin
On vissi ero päättää että ei halua lapsia, kuin että ei vaan oikeasti halua. Päätöksen voi pyörtää ja pyöräyttää sinappikoneen, mutta millä ilveellä alkaa haluta jotain, jota ei vaan halua?
Hirveältä, koska en halua lasta.
Yritän saada ihmiset kirjoittamaan kieltään hyvin. Pelkän otsikon luettuani meinasin ilmiantaa. Ymmärsin mitä ap tarkoitti, siksi yritinkin auttaa korjaamaan. Yksi jo edellisellä sivulla mainitsi otsikosta...