Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu haluta lasta?
08.07.2016 |
Olen 30, enkä ole koskaan elämässäni kokenut edes ohikiitävää hetkeä, jolloin olisin halunnut lapsen. Kummilapsia on, ja sisarusten lapsia. Vauvat on tosi söpöjä ja vanhempien kanssa on ihan mukava puuhata.. Eli en siis ole mikään lastenvihaaja :D
Kun yritän selittää tätä tunnetta, niin moni "lapsellinen" ystäväni alkaa selittää jostain lisääntymisvietistä ja sen luonnollisuudesta jne. En ihan oikeasti tiedä mikä se tunne on, ja muutama on jopa väittänyt että tietoisesti tukahdutan sen :D Tuntuu niin hassulta.. En ole oikein pystynyt tulemaan muuhun lopputulokseen, että joillain ihmisillä se tunne on niin kokonaisvaltainen, että eivät osaa ajatella, että muilla sitä ei olisi. Vähän kuin nälkä?
Minulle lapsen hankinta ja raskaus tuntuu yhtä haluttavilta asioilta, kuin lemmikkikrokotiilin hommaaminen niin, että vetäisin sen omasta anuksestani. Suomeksi = ei ole koskaan tullut pieneen mieleenikään. Ei lapsena, ei aikuisena. Ei vastasyntyneen äärellä. Ei edes unessa.
Kommentit (134)
Minulla myös on vahva tunne siitä, että haluan lapsen juuri rakastamani miehen kanssa. Haluan olla äiti juuri hänen lapselleen ja olisi ihanaa nähdä lapsessa hänen ja omia piirteitä. Toive siitä, että meillä olisi perhe. Tunteessa on jotain alkukantaista, ja sitä on vaikea selittää. En ole myöskään tuntenut näin aiemmissa suhteissa. Varmaan ikäkin vaikuttaa asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mikään muumimammatyyppi tai erityisen lapsirakas mutta olen aina tiennyt että haluan oman lapsen/lapsia.
Kun olin 25v. niin se vauvakuume vain iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Todella vahva tunne, pakkomielle ja suorastaan himo tulla raskaaksi nyt heti ja vauva-ajatukset sumensi pään.
Oikeastaan oli onni etten tullut heti raskaaksi vaan vauvat piti ihan tekemällä tehdä vaikkakin luomuna onnistui. Jotenkin minulle oli parempi että jouduin odottamaan ja lapsi/lapset eivät olekaan itsestäänselvyys.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
En itse koe, että se, etten halua lasta johtaisi siihen, ettei niitä tulisi kuitenkin. Helpompaa tämä tietenkin siinä mielessä on, että ei tule lasta hankalaan elämäntilanteeseen ja hinnalla millä hyvällä, koska lapsi tulee olemaan hyvin suunniteltu, ajoitettu ja järkeilty. Ei tunnepäätös. Ja jos lasta ei tule, niin kolaus ei ole niin kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Todellakin pääsen helpommalla. Tilastollinen todennäköisyys sanoo, että olen ihan yhtä onnellinen kuin vanhemmatkin, mutta olen säästänyt satoja tuhansia euroja rahaa ja varmaan yhtä monta tuntia elämästäni johonkin mukavampaan.
Niin no, ihmiset yleensä on onnellisia kun tekee valintoja, joita haluaa :) Siksi tahdoton lapsettomuus kuin myös vastoin haluaan vanhemmaksi painostettujen elämässä on pienimuotoinen tragedia. Tai sitten vähän isompi.
ap
Kyllä, mutta lapsettomalle se onnellisuus tulee tosiaan helpomalla kuin ihmiselle, joka on sattunut syntymään lapsia haluavaksi. Minä en koskaan teeskentele, että lapsettomana minulla olisi jotenkin yhtä rankkaa kuin vanhemmilla, koska se ei ole totta. Pikemminkin olen saanut käyttööni huijauskoodin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Mistä sait päähäsi että olen vela tai suren yhtään mitään :) ?
Ehkäpä siitä aloitustekstistäsi. Miksi ylipäänsä teit tämän aloituksen, jos kaikki on kohdallasi hienosti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Todellakin pääsen helpommalla. Tilastollinen todennäköisyys sanoo, että olen ihan yhtä onnellinen kuin vanhemmatkin, mutta olen säästänyt satoja tuhansia euroja rahaa ja varmaan yhtä monta tuntia elämästäni johonkin mukavampaan.
Niin no, ihmiset yleensä on onnellisia kun tekee valintoja, joita haluaa :) Siksi tahdoton lapsettomuus kuin myös vastoin haluaan vanhemmaksi painostettujen elämässä on pienimuotoinen tragedia. Tai sitten vähän isompi.
ap
Kyllä, mutta lapsettomalle se onnellisuus tulee tosiaan helpomalla kuin ihmiselle, joka on sattunut syntymään lapsia haluavaksi. Minä en koskaan teeskentele, että lapsettomana minulla olisi jotenkin yhtä rankkaa kuin vanhemmilla, koska se ei ole totta. Pikemminkin olen saanut käyttööni huijauskoodin elämässä.
No olen itse halunnut enemmän kuin mitään erästä asiaa, joka vei aivan hemmetisti aikaa, vaivaa, voimavaroja - jopa hulluuden partaalle vuosien ajan. Ja sellainen onnellisuus on varmaan verrattavissa lapsekkaiden onnellisuuteen. Ei sitä työmäärää ajattele aktiivisesti, vaan nauttii aivan täysillä niistä tuloksista. Vaikkaa asioiden rankkuutta ei kukaan kiistäisikään. Jotenkin työllä saavutettu onni tuntuu vähän paremmalta, kun pelkällä haahuilulla. Vaikka ei nyt itsellä niitä lapsia tosiaan ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Mistä sait päähäsi että olen vela tai suren yhtään mitään :) ?
Ehkäpä siitä aloitustekstistäsi. Miksi ylipäänsä teit tämän aloituksen, jos kaikki on kohdallasi hienosti?
Koska koen hassuksi/mielenkiintoiseksi/ihmeelliseksi sen, että on ihmisiä jotka tuntevat niin kokonaisvaltaista tunnetta ja ihmisiä, joilla on niin kokonaisvaltaisesti tuon tunteen puute, että he eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Ja se johtaa siihen, että toinen projisoi toiseen omia tuntemuksiaan. Kuten sinä taidat ainakin mutkan kautta tehdä nyt.. Koska jos et itse haluaisi lapsia, niin sinulle se on niin käsittämätön tunne, että se on automaattisesti selittelyä tai surua. En voi surra tai selitellä sitä, että en halua vetää krokotiilia peräpäästäni, voitko sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan kokenut vauvakuumetta, enkä voi sanoa pitäväni lapsista. Meillä on kuitenkin yksi lapsi ja odotan nyt toista. Olen löytänyt hyvän miehen, päässyt naimisiin, saanut vakituisen työpaikan, ostanut omakotitalon ja jotenkin se vain tuntui luonnolliselta saada lapsi tämän joukon jatkoksi. Tottakai rakastan omaa lastani ja hän on tärkeä, mutta en ole Äiti isolla ä:llä. Olen äitiydestä huolimatta itsekäs, koska haluan omaa aikaa ja harrastaa asioita, joista nautin. Nautin myös lapsettomista hetkistä täysin rinnoin, kun esikoisemme on yökylässä isovanhemmillaan. En pystyisi olemaan kotiäitinä, joka ei ole ollut poissa lastensa luota vuosiin. Uskon, että omalla kohdallani tämä kulkee käsi kädessä vauvakuumeettomuuden kanssa. En tästä huolimatta pidä itseäni millään tavalla huonona äitinä, vaan ehkä hieman perinteisestä äitityypistä poikkeavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Todellakin pääsen helpommalla. Tilastollinen todennäköisyys sanoo, että olen ihan yhtä onnellinen kuin vanhemmatkin, mutta olen säästänyt satoja tuhansia euroja rahaa ja varmaan yhtä monta tuntia elämästäni johonkin mukavampaan.
Niin no, ihmiset yleensä on onnellisia kun tekee valintoja, joita haluaa :) Siksi tahdoton lapsettomuus kuin myös vastoin haluaan vanhemmaksi painostettujen elämässä on pienimuotoinen tragedia. Tai sitten vähän isompi.
ap
Kyllä, mutta lapsettomalle se onnellisuus tulee tosiaan helpomalla kuin ihmiselle, joka on sattunut syntymään lapsia haluavaksi. Minä en koskaan teeskentele, että lapsettomana minulla olisi jotenkin yhtä rankkaa kuin vanhemmilla, koska se ei ole totta. Pikemminkin olen saanut käyttööni huijauskoodin elämässä.
No olen itse halunnut enemmän kuin mitään erästä asiaa, joka vei aivan hemmetisti aikaa, vaivaa, voimavaroja - jopa hulluuden partaalle vuosien ajan. Ja sellainen onnellisuus on varmaan verrattavissa lapsekkaiden onnellisuuteen. Ei sitä työmäärää ajattele aktiivisesti, vaan nauttii aivan täysillä niistä tuloksista. Vaikkaa asioiden rankkuutta ei kukaan kiistäisikään. Jotenkin työllä saavutettu onni tuntuu vähän paremmalta, kun pelkällä haahuilulla. Vaikka ei nyt itsellä niitä lapsia tosiaan ole.
ap
Onni on onnea, enkä näe sillä mitään yhteyttä työn määrään. Ainakin minun elämässäni parhaat asiat ovat niitä, joiden eteen en ole nähnyt juuri ollenkaan vaivaa. Toisaalta olen joutunut kärsimään vastoinkäymisiä ja tekemään naurettavasti töitä aivan yhdentekevien asioiden vuoksi, eikä siitä jäänyt käteen muuta kuin helpotus siitä, että kaikki oli viimein ohi.
Minä olen toki myös sen tyyppinen ihminen, etteivät tulokset ja tavoitteet motivoi vaan se, minkälaista todellisuus on tässä ja nyt. Ja siksikin koen olevani todella onnekas, kun minulla ei ole sellaista pakkomiellettä, joka ajaisi "hulluuden partaalle", aiheuttaisi paljon epämukavuutta ja stressiä ja sisältäisi vielä ison riskin koko onnellisuuteni tuhoutumisesta. Näinhän voi käydä, jos haluaa kovasti lapsia, eikä kuitenkaan niitä saa. Sellaista pettymystä ja surua ei toivo kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin yksin lapsi sillä ajatuksella, että tykättiin lapsista ja jutuista mitä lasten kanssa voi tehdä yhdessä. Ei ollut mitään hirveän suurta halua tai vauvakuumetta. Osui sopiva väli, jolloin kannatti yrittää, niin kokeiltiin silloin. Tärppäsi kerrasta. Lapsi on kolme eikä mitään halua tai tarvetta toiseen. Vähän samat fiilikset sen toisen suhteen mitä sulla on, vaikka tämän yhden kanssa on ollutkin lähinnä helppoa ja kivaa.
Kuulostaa mukavalta. Tällainen skenaario tuntuu hyvin todennäköiseltä myös itseni kohdalla. Mutta miten koit raskauden? Tuntuu että kun itsellä ei ole mitään varsinaisia lapsiunelmia, niin voisi olla aika negatiivinen kokemus.
Raskausaika oli hirveä, mutta lähinnä siksi, että jouduin jo puolesta välistä täyteen vuodelepoon. Oli kova paikka, kun on aina ollut aktiivinen urheilija. Muuten raskaus ei ollut kovin paha kokemus ja olin omissa mitoissani kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Todellakin pääsen helpommalla. Tilastollinen todennäköisyys sanoo, että olen ihan yhtä onnellinen kuin vanhemmatkin, mutta olen säästänyt satoja tuhansia euroja rahaa ja varmaan yhtä monta tuntia elämästäni johonkin mukavampaan.
Niin no, ihmiset yleensä on onnellisia kun tekee valintoja, joita haluaa :) Siksi tahdoton lapsettomuus kuin myös vastoin haluaan vanhemmaksi painostettujen elämässä on pienimuotoinen tragedia. Tai sitten vähän isompi.
ap
Kyllä, mutta lapsettomalle se onnellisuus tulee tosiaan helpomalla kuin ihmiselle, joka on sattunut syntymään lapsia haluavaksi. Minä en koskaan teeskentele, että lapsettomana minulla olisi jotenkin yhtä rankkaa kuin vanhemmilla, koska se ei ole totta. Pikemminkin olen saanut käyttööni huijauskoodin elämässä.
No olen itse halunnut enemmän kuin mitään erästä asiaa, joka vei aivan hemmetisti aikaa, vaivaa, voimavaroja - jopa hulluuden partaalle vuosien ajan. Ja sellainen onnellisuus on varmaan verrattavissa lapsekkaiden onnellisuuteen. Ei sitä työmäärää ajattele aktiivisesti, vaan nauttii aivan täysillä niistä tuloksista. Vaikkaa asioiden rankkuutta ei kukaan kiistäisikään. Jotenkin työllä saavutettu onni tuntuu vähän paremmalta, kun pelkällä haahuilulla. Vaikka ei nyt itsellä niitä lapsia tosiaan ole.
ap
Onni on onnea, enkä näe sillä mitään yhteyttä työn määrään. Ainakin minun elämässäni parhaat asiat ovat niitä, joiden eteen en ole nähnyt juuri ollenkaan vaivaa. Toisaalta olen joutunut kärsimään vastoinkäymisiä ja tekemään naurettavasti töitä aivan yhdentekevien asioiden vuoksi, eikä siitä jäänyt käteen muuta kuin helpotus siitä, että kaikki oli viimein ohi.
Minä olen toki myös sen tyyppinen ihminen, etteivät tulokset ja tavoitteet motivoi vaan se, minkälaista todellisuus on tässä ja nyt. Ja siksikin koen olevani todella onnekas, kun minulla ei ole sellaista pakkomiellettä, joka ajaisi "hulluuden partaalle", aiheuttaisi paljon epämukavuutta ja stressiä ja sisältäisi vielä ison riskin koko onnellisuuteni tuhoutumisesta. Näinhän voi käydä, jos haluaa kovasti lapsia, eikä kuitenkaan niitä saa. Sellaista pettymystä ja surua ei toivo kellekään.
Tämä voisi olla minun näppikseltäni. Myös huijauskoodikommentti oli osuva kuvaus lapsettomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä homma meni niin, että mies on aina halunnut lapsia ja minä taas ikinä en. No rakastuin ja hullaannuin miehestä. Mulla ei ollut mitään vauvakuumetta. Vauvoista en ole ikinä välittänyt ja oikeastaan en ole ikinä edes tykännyt lapsista. Se syy miksi me lisäännyimme oli aika sataprosenttisesti mun puolelta rakkaus. Tuli vaan tunne, että haluan lapsen juuri tuon miehen kanssa. Tiesin että siitä tulisi jotain ihanaa. Pieni ihminen jolla on meidän geenit.
En oikein osaa selittää paremmin. Mutta vieläkään en voisi edes kuvitella että olisin ikinä halunnut/tehnyt lapsia ilman tuota miestä.
En tiedä miltä se lisääntymisvietti yleensä tuntuu kun jotkut menee siitä ihan sekaisin. Itse en ikinä semmoista kokenu. Kaikki valinnat lisääntyä jne tehtiin järjellä, ilman mitään kuumeiluja.Tuntuko koskaan ettei jaksa/pysty/halua, kun lapsi oli syntynyt? Oliko vaikea asennoitua ja kiinnostua? Miltä raskaus tuntui?
Eiköhän kaikista joskus tunnu siltä, että "Ei taas. Taas se heräsi. Nukkuis nyt". Mutta ikinä en ole katunut lasta. Toki välillä miettii lievemmin, että mitäköhän elämä olisi jos meillä ei olisikaan lasta, mutta heti kyllä totean ettei semmoisia elämiä voi verrata toisiinsa. Meillä olisi varmasti ihanaa yhdessä ilman lastakin ja elämä olisi rennompaa jne, mutta perhe-elämässä on niin paljon semmoisia asioita mitä taas ei voi kokea ilman lasta. Että mielummin otan tämän pikku perheemme kaikkineen hermoromahduksineen kun sen huolettoman hyväntuulisen parisuhteen ilman lasta (jos nyt pitäisi valita).
Ei ollut vaikea kiinnostua ja asennoitua lapseen. Se on kuitenkin pieni osa meitä. Tiedän muitakin jotka sanovat "En tykkää erityisesti lapsista, mutta omat on kivoja".
Ja raskaus oli ihan hirveää. Koko odotusaika oli todella raskasta. Vei ihan vuodepotilaaksi asti mutta kyllä sen jaksoi taistella loppuun kun tietää että vaivat loppuu vähintään synnytyksen jälkeen. Henkisesti ei siis ollut mitään ongelmia suhtautua raskauteen tai tulevaan vauvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä homma meni niin, että mies on aina halunnut lapsia ja minä taas ikinä en. No rakastuin ja hullaannuin miehestä. Mulla ei ollut mitään vauvakuumetta. Vauvoista en ole ikinä välittänyt ja oikeastaan en ole ikinä edes tykännyt lapsista. Se syy miksi me lisäännyimme oli aika sataprosenttisesti mun puolelta rakkaus. Tuli vaan tunne, että haluan lapsen juuri tuon miehen kanssa. Tiesin että siitä tulisi jotain ihanaa. Pieni ihminen jolla on meidän geenit.
En oikein osaa selittää paremmin. Mutta vieläkään en voisi edes kuvitella että olisin ikinä halunnut/tehnyt lapsia ilman tuota miestä.
En tiedä miltä se lisääntymisvietti yleensä tuntuu kun jotkut menee siitä ihan sekaisin. Itse en ikinä semmoista kokenu. Kaikki valinnat lisääntyä jne tehtiin järjellä, ilman mitään kuumeiluja.Tuntuko koskaan ettei jaksa/pysty/halua, kun lapsi oli syntynyt? Oliko vaikea asennoitua ja kiinnostua? Miltä raskaus tuntui?
Eiköhän kaikista joskus tunnu siltä, että "Ei taas. Taas se heräsi. Nukkuis nyt". Mutta ikinä en ole katunut lasta. Toki välillä miettii lievemmin, että mitäköhän elämä olisi jos meillä ei olisikaan lasta, mutta heti kyllä totean ettei semmoisia elämiä voi verrata toisiinsa. Meillä olisi varmasti ihanaa yhdessä ilman lastakin ja elämä olisi rennompaa jne, mutta perhe-elämässä on niin paljon semmoisia asioita mitä taas ei voi kokea ilman lasta. Että mielummin otan tämän pikku perheemme kaikkineen hermoromahduksineen kun sen huolettoman hyväntuulisen parisuhteen ilman lasta (jos nyt pitäisi valita).
Ei ollut vaikea kiinnostua ja asennoitua lapseen. Se on kuitenkin pieni osa meitä. Tiedän muitakin jotka sanovat "En tykkää erityisesti lapsista, mutta omat on kivoja".
Ja raskaus oli ihan hirveää. Koko odotusaika oli todella raskasta. Vei ihan vuodepotilaaksi asti mutta kyllä sen jaksoi taistella loppuun kun tietää että vaivat loppuu vähintään synnytyksen jälkeen. Henkisesti ei siis ollut mitään ongelmia suhtautua raskauteen tai tulevaan vauvaan.
Kiva, kiitos kun vastasit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen lapsi nyt tulossa ja ikinä ei ole ollut mitään vauvakuumetta. En edes erityisemmin pidä vauvoista. Mutta onneksi lapset kasvaa.
Järkisyistä siis tehty (= ei haluttu jäädä paitsi jostain suuresta), kolmikymppisenä on hyvä tehdä lapset jos on siihen mahdollisuus. Naisen hedelmällisyys laskee niin nopeasti.
Ap. On melkoinen ero, kirjoittaako "haluta lasta" vai "haluta lapsi".
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsi nyt tulossa ja ikinä ei ole ollut mitään vauvakuumetta. En edes erityisemmin pidä vauvoista. Mutta onneksi lapset kasvaa.
Järkisyistä siis tehty (= ei haluttu jäädä paitsi jostain suuresta), kolmikymppisenä on hyvä tehdä lapset jos on siihen mahdollisuus. Naisen hedelmällisyys laskee niin nopeasti.
Komikymppisenä, eli 30-39v? Itse kyllä tekisin lapset vasta kun olen valmis ja varma, sitten jos se on "liian myöhään" niin sitten se on. Ei oikein huvita järkyttää omaa, miehen ja lapsen psyykettä ja hyvinvointia vain siksi, että se lapsi ihan ihan varmasti tulee. Vaikka sitä ei edes halua. Kovaa touhua olisi.
Vierailija kirjoitti:
Ap. On melkoinen ero, kirjoittaako "haluta lasta" vai "haluta lapsi".
En oikein tiedä miksi yrität vierittää vastuuta omista sairaista ajatuksista muille. Eiköhän normaali ihminen tuon ymmärrä-
Nro 17 lisää vielä, että myös muiden (pienet) lapset saavat yleensä sydämeni läikähtämään. Vauvat ovat poikkeuksetta ihania, vaikka joskus ärsyynnynkin jatkuvasta itkusta jossain ruuhkabussissa... Jos mulla on huono päivä, pikkulapsen näkeminen piristää melkein aina.