Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu haluta lasta?
08.07.2016 |
Olen 30, enkä ole koskaan elämässäni kokenut edes ohikiitävää hetkeä, jolloin olisin halunnut lapsen. Kummilapsia on, ja sisarusten lapsia. Vauvat on tosi söpöjä ja vanhempien kanssa on ihan mukava puuhata.. Eli en siis ole mikään lastenvihaaja :D
Kun yritän selittää tätä tunnetta, niin moni "lapsellinen" ystäväni alkaa selittää jostain lisääntymisvietistä ja sen luonnollisuudesta jne. En ihan oikeasti tiedä mikä se tunne on, ja muutama on jopa väittänyt että tietoisesti tukahdutan sen :D Tuntuu niin hassulta.. En ole oikein pystynyt tulemaan muuhun lopputulokseen, että joillain ihmisillä se tunne on niin kokonaisvaltainen, että eivät osaa ajatella, että muilla sitä ei olisi. Vähän kuin nälkä?
Minulle lapsen hankinta ja raskaus tuntuu yhtä haluttavilta asioilta, kuin lemmikkikrokotiilin hommaaminen niin, että vetäisin sen omasta anuksestani. Suomeksi = ei ole koskaan tullut pieneen mieleenikään. Ei lapsena, ei aikuisena. Ei vastasyntyneen äärellä. Ei edes unessa.
Kommentit (134)
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Mistä sait päähäsi että olen vela tai suren yhtään mitään :) ?
Vierailija kirjoitti:
Halua lasta? Tarkoitatko pään sekoittavaa vauvakuumetta? Meille lapsi syntyi ilman vauvakuumetta ja ihan harkitusti.
En välttämättä. Mutta kai se lapsi pitää jollain tavalla olla haave, jos sen hankkii (saa!).
Jostain syvältä kumpuava vahva kaipuu. Halua hoivata ja rakastaa. Kun yritys ei tuota tulosta, ilmenee paljon myös negatiivisia tunteita, kuten vihaa, katetutta, pettymystä ja surua.
Panettaa ja tekee mieli taas tuntea elämä kohdussaan ja myöhemmin synnyttää ja imettää. Rinnat huutavat uutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tehtiin yksin lapsi sillä ajatuksella, että tykättiin lapsista ja jutuista mitä lasten kanssa voi tehdä yhdessä. Ei ollut mitään hirveän suurta halua tai vauvakuumetta. Osui sopiva väli, jolloin kannatti yrittää, niin kokeiltiin silloin. Tärppäsi kerrasta. Lapsi on kolme eikä mitään halua tai tarvetta toiseen. Vähän samat fiilikset sen toisen suhteen mitä sulla on, vaikka tämän yhden kanssa on ollutkin lähinnä helppoa ja kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Panettaa ja tekee mieli taas tuntea elämä kohdussaan ja myöhemmin synnyttää ja imettää. Rinnat huutavat uutta!
Onko kukaan äiti täällä koskaan kokenut pelkkiä negatiivisia tuntemuksia etukäteen raskaana olosta? Musta tuntuu, että pelkkä tieto siitä saisi kylmän nahkean hien ja oksentamisruljanssin pystyyn. Itseinho, kuvotus, ja jostain syystä vitutus ja häpeä(!) olisi niitä tunteita, mitä minä raskaana tuntisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan sellainen polttava tunne, sitä ei pysty selittämään. Miksi suret sitä puuttuvaa tunnetta, jos et kerran lapsia halua? Veloilla on aina ihme tarve selitellä tekojaan.
Ja toinen, mikä jäi tosta aikaisemmasta vastauksesta pois, niin mä nyt ihan vaan halusin kuvailuja fiiliksistä, ihan ilman mitään agendaa tai tarvetta olla parempi tai huonompi kuin ketään. Pelkkiä tuntemuksia, ne on kiinnostavia!
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin yksin lapsi sillä ajatuksella, että tykättiin lapsista ja jutuista mitä lasten kanssa voi tehdä yhdessä. Ei ollut mitään hirveän suurta halua tai vauvakuumetta. Osui sopiva väli, jolloin kannatti yrittää, niin kokeiltiin silloin. Tärppäsi kerrasta. Lapsi on kolme eikä mitään halua tai tarvetta toiseen. Vähän samat fiilikset sen toisen suhteen mitä sulla on, vaikka tämän yhden kanssa on ollutkin lähinnä helppoa ja kivaa.
Kuulostaa mukavalta. Tällainen skenaario tuntuu hyvin todennäköiseltä myös itseni kohdalla. Mutta miten koit raskauden? Tuntuu että kun itsellä ei ole mitään varsinaisia lapsiunelmia, niin voisi olla aika negatiivinen kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä homma meni niin, että mies on aina halunnut lapsia ja minä taas ikinä en. No rakastuin ja hullaannuin miehestä. Mulla ei ollut mitään vauvakuumetta. Vauvoista en ole ikinä välittänyt ja oikeastaan en ole ikinä edes tykännyt lapsista. Se syy miksi me lisäännyimme oli aika sataprosenttisesti mun puolelta rakkaus. Tuli vaan tunne, että haluan lapsen juuri tuon miehen kanssa. Tiesin että siitä tulisi jotain ihanaa. Pieni ihminen jolla on meidän geenit.
En oikein osaa selittää paremmin. Mutta vieläkään en voisi edes kuvitella että olisin ikinä halunnut/tehnyt lapsia ilman tuota miestä.
En tiedä miltä se lisääntymisvietti yleensä tuntuu kun jotkut menee siitä ihan sekaisin. Itse en ikinä semmoista kokenu. Kaikki valinnat lisääntyä jne tehtiin järjellä, ilman mitään kuumeiluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä homma meni niin, että mies on aina halunnut lapsia ja minä taas ikinä en. No rakastuin ja hullaannuin miehestä. Mulla ei ollut mitään vauvakuumetta. Vauvoista en ole ikinä välittänyt ja oikeastaan en ole ikinä edes tykännyt lapsista. Se syy miksi me lisäännyimme oli aika sataprosenttisesti mun puolelta rakkaus. Tuli vaan tunne, että haluan lapsen juuri tuon miehen kanssa. Tiesin että siitä tulisi jotain ihanaa. Pieni ihminen jolla on meidän geenit.
En oikein osaa selittää paremmin. Mutta vieläkään en voisi edes kuvitella että olisin ikinä halunnut/tehnyt lapsia ilman tuota miestä.
En tiedä miltä se lisääntymisvietti yleensä tuntuu kun jotkut menee siitä ihan sekaisin. Itse en ikinä semmoista kokenu. Kaikki valinnat lisääntyä jne tehtiin järjellä, ilman mitään kuumeiluja.
Tuntuko koskaan ettei jaksa/pysty/halua, kun lapsi oli syntynyt? Oliko vaikea asennoitua ja kiinnostua? Miltä raskaus tuntui?
Minullakaan ei ollut vauvakuumetta ennen kuin sain lapsen, raskauden aikanaan ei mitenkään innoissani odottanut, ei hypistellyt kaupoissa vauvanvaatteita tms. Olen yli 30v ja mieheni aina halunnut lapsia ja ajattelin että saa tulla,ei siiis varsinaisesti ollut mitään kuumetta. En ole koskaan haaveillut vauvasta. Synnytyksen jälkeen ilmeisesti hormonit piti huolen siittä että hullaantui omaan vauvaan ja hän on nyt minulle rakkain maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä homma meni niin, että mies on aina halunnut lapsia ja minä taas ikinä en. No rakastuin ja hullaannuin miehestä. Mulla ei ollut mitään vauvakuumetta. Vauvoista en ole ikinä välittänyt ja oikeastaan en ole ikinä edes tykännyt lapsista. Se syy miksi me lisäännyimme oli aika sataprosenttisesti mun puolelta rakkaus. Tuli vaan tunne, että haluan lapsen juuri tuon miehen kanssa. Tiesin että siitä tulisi jotain ihanaa. Pieni ihminen jolla on meidän geenit.
En oikein osaa selittää paremmin. Mutta vieläkään en voisi edes kuvitella että olisin ikinä halunnut/tehnyt lapsia ilman tuota miestä.
En tiedä miltä se lisääntymisvietti yleensä tuntuu kun jotkut menee siitä ihan sekaisin. Itse en ikinä semmoista kokenu. Kaikki valinnat lisääntyä jne tehtiin järjellä, ilman mitään kuumeiluja.
Onko tämä luonekysymys? Minä en ole hullaantujatyyppiä, en ole kokenut koskaan vauvakuumetta enkä todellakaan alkaisi haluta lasta vain siksi, että rakastan jotakuta.
Toisaalta jos olen rakastunut tyyppiin, jonka tiedän haluavan elämältä samoja asioita, myös oma haluni noita asioita kohtaan voimistuu. Unelma voimistuu siitä, että sen saa jakaa toisen kanssa. Voisiko tässä olla kysymys vähän samasta asiasta?
Luin ja luin otsikkoa enkä saanut ajatuksesta kiinni. Kuvittelin aloittajan miettivän, miltä tuntuu haluta lasta seksuaalisesti... en pysty kuvittelemaan.
Minä olen lapsesta asti haaveillut omista lapsista :D Nyt olen 24-vuotias ja kova vauvakuume puskee aina ajoittain pintaan. Välillä en ajattele äitiyttä juuri ollenkaan, mutta sitten on kausia, kun ajattelen sitä jatkuvasti. Vakituinen kumppanikin löytyy, mikä myös pahentaa asiaa. Haaveilen siitä, miten ihana perhe meillä olisikaan. Joudun toppuuttelemaan itseäni, koska järjellä ajateltuna lapsen hankkiminen ei ole vielä ajankohtaista (varsinkaan kumppanini mielestä). Toisinaan jopa toivon, että ehkäisy pettäisi.
Näen usein unia siitä, että olen raskaana tai synnyttämässä tai minulla on lapsia. Joskus olen synnyttänyt unessa lapsen ja tuntenut sitä kohtaan äärimmäistä rakkautta, erilaista kuin miestäni tai ketään muuta kohtaan. En oikein osaa kuvailla sitä paremmin. En tiedä, tuntuuko todellinen äidinrakkaus siltä vai joltakin muulta. Kun olen herännyt unestani, "lapseni" on pyörinyt mielessäni seuraavan päivän ja olen ikävöinyt sitä.
Vaikea tätä on selittää. Haaveilen muistakin asioista kuin äitiydestä, mutta mitään en halua tulevaisuudelta niin paljoa. Olen valmis tinkimään kaikesta muusta. Tietenkin voi käydä niinkin, etten voi saada omaa lasta tai edes adoptiolasta. Huolettaa jo etukäteen, miten pystyn suhtautumaan sellaiseen tilanteeseen. Onhan niitäkin, jotka eivät koskaan pääse yli lapsettomuudesta.
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Ei pysty ajattelemaan lähes mitään muuta, kuin sitä lasta. Kaupoilla huomaamatta hakeutuu lapsiosastolle hipistelemään pieniä tavaroita, vaatteita. Katse kiinnittyy ohikulkeviin lapsiin, vaikka mitään muuta ympäristöstä ei sitten laitakkaan merkille. Sellaisia pieniä asioita.
Olen vasta 18-v, joten yritäppä tässä puhua itselle järkeä, että ei vielä ainakaan 7-10-vuoteen, vaikka halu olisi kova.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Todellakin pääsen helpommalla. Tilastollinen todennäköisyys sanoo, että olen ihan yhtä onnellinen kuin vanhemmatkin, mutta olen säästänyt satoja tuhansia euroja rahaa ja varmaan yhtä monta tuntia elämästäni johonkin mukavampaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuitenkaan mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lasta. Kaikilla ei vaan ole tällaista viettiä. En pidä sitä mitenkään itsekkäänä tms. Lisääntymishalu se vasta itsekäs halu onkin. Tehän olette onnekkaita, pääsette paljon helpommalla. Ei tarvitse miettiä hedelmällisyyden laskua tai uraa ja raha-asioita samalla tavalla, puhumattakaan varsinaisesta lapsien kasvattamisesta.
Todellakin pääsen helpommalla. Tilastollinen todennäköisyys sanoo, että olen ihan yhtä onnellinen kuin vanhemmatkin, mutta olen säästänyt satoja tuhansia euroja rahaa ja varmaan yhtä monta tuntia elämästäni johonkin mukavampaan.
Niin no, ihmiset yleensä on onnellisia kun tekee valintoja, joita haluaa :) Siksi tahdoton lapsettomuus kuin myös vastoin haluaan vanhemmaksi painostettujen elämässä on pienimuotoinen tragedia. Tai sitten vähän isompi.
ap
Halua lasta? Tarkoitatko pään sekoittavaa vauvakuumetta? Meille lapsi syntyi ilman vauvakuumetta ja ihan harkitusti.