Saan jatkuvasti hävetä lasteni takia :(

Vierailija kirjoitti:

Ainoa tilanne jossa voisin ajatella etsiväni jonkun lapsen vanhemman käsiini on se jos joku lapsi käyttäytyy törkeästi omaa lastani kohtaan enkä saa asiaa itse selvitettyä. Tosin siinä tapauksessa minua ei kauheasti lohduta kuulla mistään diagnooseista, vaan haluan, että kyseisen lapsen vanhempi ottaa tilanteen haltuun. Meteli sun muu on ihan se ja sama. Jossei nyt just jossain kirjastossa olla.

Just näin! Puutun muiden lasten riehumisiin vasta silloin, kun oman lapseni terveys leikkipaikassa on uhattuna tai hän ei pysty enää joidenkin riehujoiden takia leikkimään ko paikassa. Eli aika paljon saa tapahtua ennen kuin ulkopuolisena puutun kenenkään lapsen kasvatuksiin ja käytöksiin.

Ja silloin vituttaa jos äippä ja iskä istuu jossain pöydässä niinku eivät huomaisikaan lastensa huonoa käytöstä. Oli sit lapsilla mikä tahansa diagnoosi. Jos jompi kumpi olisi siinä paikalla, ja yrittäisi edes ohjata ja kieltää, niin olisi paljon parempi.

Onko ap sun adhd lapsella lääkitys? Meillä se ainakin auttoi tosi paljon. Saatiin se lapselle eka luokan keväällä. siihen asti elämä oli aika raskasta. Muistan eräänkin kerran kun lastentarhaopettaja poisti lapsen kesken kevätjuhla esityksen lavalta kun lauloi ihan omiaan. Saatiin sitten lähteä kesken kotiin. Yleensä lasta ei edes päästetty esiintymään tai mihinkään lasten tapahtumiin (hoidossa siis). Mutta koskaan en ole ajatellut että lapselta ei voisi vaatia hyvää käytöstä sairauden takia. Se ei ole mikään tekosyy huonoon käytökseen varsinkin mitä isommista lapsista on kyse.

Minulla on myös ad/HD-lapsi. Tosin käytös on hyvää, mitä nyt on ulalla suurimman osan ajasta.

Poika on tosiaan erittäin hyväkäytöksinen, energinen ja välillä suulas, ei niinkään äänekäs.

Halusin tulla kertomaan että ihmisille ei vaan kelpaa yhtään mikään joten lakkaa välittämästä.

Mä oon joutunut antamaan pojalle toiminnanohjausta ihan pienestä asti. Välillä se oli pahimmillaan sitä että istuin hiekkalaatikolla vieressä ja näytin ja opetin mitä milläkin lelulla voi tehdä. Harrastuksissa otin pojan sivummalle jos huomasin että ei taas keskity olennaiseen ja selitin jälleen kerran miten täällä toimitaan.

Ja tästä sain pahoja katseita, mulle jopa suututtiin tästä. Kerran harrastuksissa poika alkoi leikkimään toisen pojan kanssa kahden vaikka oli joukkuepeli menossa. Kutsuin pojan luokseni ja sanoin että täällä toimitaan nyt ryhmässä, kuunnellaan ohjaajaa ja kaksinkeskisiä leikkejä harrastetaan jossain muualla toisella aikaa sitten. Tästä tämän toisen pojan äiti sitten suuttui! Että kyllä näitä älypäitä riittää.

Mutta nyt kun poika on jo varhaisteini, voin huokaista ja luottaa että poika osaa käyttäytyä ja pärjää ilman minua missä vain. Kyllä töitä sai tehdä mutta kyllä kannatti.

Jaksan edelleen ihmetellä miten se jollakulta muulta oli pois kun kasvatin omaa lastani oman parhaani mukaan (Polin ja terapeuttien avustuksella myös).

meillä on myös kaksi adhd-lasta.  toisella add-muoto ja ei riehu, mutta saa hysterisia kohtauksia  mm. uimarannalla koska pelkää lumpeita tai tivolissa, koska pelkää liian korkeaa laitetta. nämä kohtaukset eivät mene ohi, ennenkuin ottaa syliin ja keinuttaa mikä on vähän haastavaa kun muksu on 9v.. lisäksi puhuu TODELLA kimeällä äänellä mikä särkee korvat, asialle ei vain mitään voi!

ja sitten varsinainen adhd-lapsi.. lääkitystä kokeiltu, ei näytä tepsivän :(  puhuu huutaen, tylsistyy ja tuskastuu helposti, ei pysty istumaan minuttukiakaan paikoilaan.. on 6v .

Tässä yhteydessä on ehkä hyvä muistuttaa, että adhd ei tarkoita käytöshäiriötä! Osalla voi olla myös käytöshäiriö mutta ei kaikilla.

Adhd-lapsen käytös voi silti olla poikkeavaa muiden mielestä. Ymmärrättekö?

Näin myös oman lapseni kohdalla. Hän mm. kuormittuu helposti ylimääräisistä virikkeistä tai jännityksestä ja se näkyy käyttäytymisessä, ei myöskään jaksa odottaa lainkaan. Hän saattaa kiipeillä väärissä paikoissa, juosta, hyppiä, hermostua, saada raivarin yms.

Hänen kanssaa liikkuessaan pitää koko ajan olla ns. tuntosarvet pystyssä, ennakoida ja ohjata oikeaan käytökseen. Kaikki kodin ulkopuolinen elämä pitää suunnitella sen mukaan mihin lapsi kykenee ja moni asia jää meiltä väliin. Ei puhettakaan että lapsi jaksaisi esim. jonottaa huvipuistossa tuntia jokaiseen laitteeseen tai ravintolassa odottelua ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ja kun iältään on jo varhaisteini niin voitte kuvitella, että käytös saattaa kiinnittää huomiota. Hän ei ole KOSKAAN käyttäytynyt väkivaltaisesti muita kohtaan eikä kenenkään ole tarvinnut pelätä häntä. Perhe-elämämme on kaikesta huolimatta ihan tavallista lapsiperheen elämää iloineen ja suruineen.

Meteli ja meininki ei haittaa. Puutun kipakasti toisten lasten käytökseen jos he ovat väkivaltaisia muille lapsille. Sitä en hyväksy. Enkä kiusaamista (revitään hattua tai tavaroita toiselta, roiskitaan vettä toisen päälle vaikka tämä sano että lopeta). 

Vierailija kirjoitti:

Perheessämme on kaksi ns. erityislasta, kyseessä adhd + autismi. Meteliä, raivareita, riitoja ym. on jatkuvasti, vaikka lapset ovat jo "isoja" (kouluiässä). Heidän normaali leikkimisensäkin on useimmiten rajua ja kovaäänistä. Kehitysvammaa kummallakaan ei ole, eikä heidän vammansa näy mitenkään päälle päin. Kummallakin kielellinen ilmaisu on hyvin sujuvaa, joten senkään perusteella ei voisi uskoa, että molemmilla on neurologisen kehityksen häiriö. Kokemusteni mukaan ulkopuoliset pitävätkin heitä täysin normaaleina, mutta erittäin huonosti kasvatettuina, lapsina.

Olen lasten äiti ja heidän kanssaan kesä"lomalla". Olisi kiva käydä eri paikoissa, mutta liian usein retkemme päättyvät pahaan oloon (erityisesti minun). Leikkipuistossa, kaupassa, kirjastossa, uimassa - joka paikassa lastemme meluisuus ja muu käytös saavat aikaan ärtymystä, ja minulle valitetaan heidän käytöksestään ja annetaan kasvatusohjeita. Tämä on vain lisääntynyt mitä isompia lapset ovat. Pienempien lasten huonoonkiin käytökseen suhtaudutaan ymmärtäväisemmin. Tämä on erittäin raskasta.

Olen valittajille selittänyt mistä on kyse, mutta se ei sanottavasti lisää ymmärtämystä. Aina en edes jaksa selittää mitään. Häpeän myöntää, että usein jopa esitän, etten tunne lapsiani kun he meuhkaavat uima-altaalla tai leikkipaikassa, ja näen vieraan aikuisen lähestyvän sen näköisenä että tiedossa on taas saarna lasten huonosta käytöksestä.

Mieheni sanoo, että hänelle ei juurikaan valiteta. Tämä varmaan johtuu siitä, ettei kukaan uskalla sanoa mitään isolle miehenköriläälle.

Ja kyllä, lapsia on kasvatettu, voi miten paljon vaivaa heidän eteensä onkaan nähty! Ja kyllähän sitä edistystäkin on tapahtunut, se vaan tuntuu tapahtuvan niin kovin hitaasti.

Nykyään kun ollaan suvaitsevaisia mm. seksuaalivähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan (mikä on hirveän hieno asia), niin toivoisi samanlaista suvaitsevaisuutta myös neurologisista tai esim. mielenterveyden ongelmista kärsiviä kohtaan.

Monikultuurinen hapatus ja rokotteet ovat haitallisia lapsillesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti adhd:ta ei manteleilla paranneta.

Ei varmasti paranneta täysin, mutta oikealla ruokavaliolla ns. oireita voi kyllä helpottaa. Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kuin täystyrmää ajatuksen ja jatkaa vain sokeasti entisenlaista ruokavaliota, joka saattaa olla lapsen kannalta sisällöltään yllättävän köyhää. 

Tsemppiä ap:n perheelle!

Näytä mulle nyt oikeasti edes yksi oikeasti diagnosoitu ADHD-tapaus, joka olisi parantunut ruokavaliolla, niin mä voin oikeasti panostaa manteleihin

Itsehän juuri ap totesit ettei lastesi adhd ja autismi näy päällepäin. Miksi siis oletat ymmärrystä vierailta ihmisiltä ko. tilannetta kohtaan?

Miten muuten ihmisillä, jopa ammattilaisilla eli esim. päiväkotien tai koulujen henkilöstöllä on niin hatarat tiedot esim. ADHD:sta tai autismista lievässä muodossa?  Aina ensisijaisesti lähdetään etsimään ja syyttelemään vanhempia ja ajtellaan että lasta ei ole kasvatettu tai pidetty kuria ollenkaan? Se syyttely näyttää olevan niin kivaa että muita vaihtoehtoja ei aluksi edes mietitä.

Asettukaa metelöivien ja meluavien ja riehuvien lasten vanhemmat joskus meidän muiden asemaan. Että onko se pakko aina ymmärtää, ymmärtää ja vielä kerran ymmärtää kirjaindiagnoosilapsia, kun se ihan oikeasti on häiritsevää miten joidenkin lasten annetaan käyttäytyä? 

Me ollaan lähdetty pois paikalta, kun leikkipaikkaan yms. on tullut huonosti käyttäytyviä lapsia (aina veljekset, jännä juttu). Sinänsä se on totta, että maailmaan mahtuu ääntä ja lapsilla välillä vauhti kovenee hurjaksi. Mutta kun karjutaan toisten naamalle, juostaan päälle, tönitään, ei osata odottaa vuoroa, kiroillaan ja niin edelleen. Ja kaikkein ärsyttävintä on, kun vanhemmat katsovat toisaalle. 

Ihan tiedoksi: sinä et ole ansainnut sitä kahvihetkeäsi rauhassa, ja sinun lapsillasi ei ole oikeutta tulla leikkipaikalle jos he eivät osaa käyttäytyä. Piste. 

Etkä saa mitään mitalia siitä, että geenilotossa sinun lapsillesi napsahti nyt tuollainen diagnoosi. Se olisi periaatteessa voinut tulle kenelle tahansa meistä. 

Halaus sinulle, ap. Kiitos, että otit puheeksi tämän äidin tunteman häpeän tunteen, joka on suuri tabu. Vain äidit osaavat ruoskia itseään julmimmin. Ja toisia.

Lapsellani on ollut jonkinlaista neurologista häiriötä, asiaa on tutkittu 4-vuotiaasta lähtien, mutta mitään varsinaista diagnoosia ei ole osattu antaa - ainoastaan monimuotoiset häiriöt. Päälle päin lapsi on normaali, mutta kun tulee tilanteita, joissa pitäisi siirtyä tai tehdä jotakin, hän on ihan pihalla. Ei ymmärrä, koska ja miten aloittaa tekeminen (esim. aamupesu itse) ja pienenä sai usein näissä tilanteissa kiukkukohtauksen. Minun piti /pitää neuvoa ja sanoittaa vieressä. Nyt isompana menestyy erittäin hyvin koulussa, mutta on omissa mietteissään ja unohtaa hoitaa asiansa, jollei joku muistuta ja luokan meteli selvästi häiritsee hänen keskittymistään.

Motorisesti on aina tullut ikäisiään jäljessä. Kömpelö, kompastelee ja juoksee raskaasti, kengännauhojen sitominen hidasta. Leikkipuistossa muut vanhemmat ihmettelivät, miksei lapsi jo osaa kiivetä tikkaita nopeammin tai ei vieläkään osaa ottaa itse vauhtia. Ihmettely on tuottanut häpeää minulle, varsinkin kun jotkut ovat antaneet ymmärtää, että olen paaponut lapsen piloille (antamalla hänelle itse vauhtia tai hyysäämällä kaikessa tms.). Lapseni on aina ollut ikäisekseen todella pitkä, ja tämä on lisännyt ristiriitaa, koska häntä on luultu vanhemmaksi kuin on.

Olen hävennyt lastani ja häpeän itseäni näistä ajatuksista... Hyvä äiti ei saisi näin edes ajatella!! Itse olen ollut kaikessa ns. täydellinen tytär, hyvä kaikessa, joten nyt olen joutunut ihmisenä kasvamaan kasvattaessani tällaista yksilöä. On käsittämätön asia, ettei yksinkertaisetkaan asiat ole helppoja, jos ihmisellä on neurologisia ongelmia.

Toinen lapseni on normaali ja tuntuu pahalta tajuta, miten helppoa elämä on normaalin lapsen kanssa. Kun kaikki sujuu yhdellä sanomisella, opitaan helposti, hoidetaan asiat järjestelmällisesti, ei unohduta muihin maailmoihin, ollaan nopeita. Sellaisen kanssa on helppoa neuvoa muita kasvattajina. Omissa hermoissani on ollut pitelemistä, koska muuten olisin pimahtanut joka kerta, kun olemme olleet lähdössä ja tämä normilapsi on valmiina ovella kun taas toinen (add?)lapseni vieläkin ihmettelee, mitä pukisi päälleen tai jää istumaan ikuisuudeksi, kun piti vain käväistä pikaisesti veskissä pissillä ennen ulos lähtöä...

Tsemppiä ap:lle ja kaikille erityisten lasten kanssa eläville! Ehkä meidät valittiin heidän vanhemmikseen siksi, että juuri me jaksamme auttaa heitä parhaiten kasvamaan kohti elämää.

Vierailija kirjoitti:

Miten muuten ihmisillä, jopa ammattilaisilla eli esim. päiväkotien tai koulujen henkilöstöllä on niin hatarat tiedot esim. ADHD:sta tai autismista lievässä muodossa?  Aina ensisijaisesti lähdetään etsimään ja syyttelemään vanhempia ja ajtellaan että lasta ei ole kasvatettu tai pidetty kuria ollenkaan? Se syyttely näyttää olevan niin kivaa että muita vaihtoehtoja ei aluksi edes mietitä.

Siksi, ettei opettajankoulutuksessa ollut kuin yksi tenttikirja kyseisestä aiheesta! Minä totesin vasta tavallisessa koulussa (ei harjoituskoulussa, joka on täynnä kiitettäviä oppilaita ja siis siten epänormaali...) työskenneltyäni, ettei oma osaamiseni ja tietämykseni ykinkertaisesti riitä näiden integroitujen erityisoppilaiden kanssa. Sen vuoksi olen opiskellut omalla ajallani erityispedagogiikkaa ja todennut, että sen pitäisi nykyisellään olla pakollinen osa opettajan pedagogisia opintoja.

Aineenope yläkoulusta

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap:lle ja kaikille erityisten lasten kanssa eläville! Ehkä meidät valittiin heidän vanhemmikseen siksi, että juuri me jaksamme auttaa heitä parhaiten kasvamaan kohti elämää.

Hei ihan oikeasti. Ketään ei ole valittu kenenkään vanhemmiksi. Ihan turha lohdutella itseään tuollaisella, kun totuus on hyvin monella vanhemmalla on eriasteisia haasteita lastensa kanssa. Jos se ei ole tarkkaavaisuuteen liittyvää, se on jotain muuta. Ja vaikka ei olisikaan, ei kukaan ole vanhempana sen erityisempi kuin muutkaan. 

Varsinkaan ap ja kaltaisensa, jotka myöntävät katsovansa muualle kun lapset p*rseilee. Nyt itseä niskasta kiinni ja toimimaan niiden lasten kanssa, etsimään ratkaisuja ja käytösmalleja joiden kanssa voi olla ihmisten ilmoilla häpeämättä.

(Ps. Omilla lapsillani ei ole kirjaindiagnooseja, toisella on heikko näkö mutta se nyt ei aiheuta kommervenkkejä muuten kuin uimahallissa ilman laseja. Mutta on hänkin heittäytynyt kaupan lattialle kerran jos toisenkin huutamaan ja karjumaan. Kyllä hävetti). 

Vierailija kirjoitti:

Anna kun arvaan - erityismussuilla ei ole asianmukaista lääkitystä?

Kerrotko hyvän lääkityksen Asperger pojalleni, jolla on myös tourette oireita? Lääkäri on sitä mieltä ettei sellaista ole. Mutta sinä toki tietäisit sellaisen.😶

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismi ja adhd eivät ole mikään vapaapassi paskalle käytökselle. Laita ne kakarasi terapiaan, jos eivät muuten opi.

Miksi nämä käytöskritisoijat poikkeuksetta antavat itsestään kovin huonokäytöksisen vaikutelman?

Eivät ole paneutuneet ko. sairauksiin eivätkä ymmärrä niitä. Ehkä suhtautuminen muuttuisi, jos tutustuisivat asiaan. Jaksamista ap sinulle ja perheellesi!

Etpä ole itsekään. Autismi ja adhd eivät ole sairauksia.

Ihan löytyvät diagnoosiluokituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen erityisalojen opettaja. Kaksi viikkoa koulun aloittamisen jälkeen lapsi asettuu ja homma sujuu.

Siitä huolimatta, että vanhemmat eivät ole saaneet näitä yhteistyökykyisiksi.

Höpö höpö

Ap sanoi ne avainsanat; kehitystä tapahtuu ja oppi menee perille, mutta huomattavasti hitaammin kuin terveellä lapsella. Se minkä terve oppii muutamassa kuukaudessa, voi neurologisista ongelmista kärsivällä mennä vuosia.

Jos sinä ap olet siellä ihmisten ilmoilla niin väsynyt että teeskentelet ettet tunne lapsia niin eikö siinä kohtaa isä voisi olla ohjaksissa? Vai liikutko yksin lastesi kanssa?

Pakko myöntää, että sympatiat on ollut vähissä jos oman perheen lomareissujen päällimmäiseksi muistoksi jäi leikkipaikoista ja uima-altaista pakenemiset kun omat lapset eivät saaneet olla rauhassa. Monessa paikassa tuntui viidakon lait rehottavan ja sitä olisi odottanut että jokaisen lapsen vanhempi olisi huolehtinut ettei oma lapsi pilaa toisen kivaa. Ilmeisen paljon niitä lausuntolapsia on siitä päätellen, miten paljon oli niitä lastansa "tuntemattomia" vanhempia. Surullista.

Huono käytös ei ole oikeutettua, vaikka olisi mitä diagnoosia. Niiden mukuloiden on opittava elämään diagnoosin kanssa, muuten ovat aivan pulassa aikuisena. Diabeetikon pitää oppia laskelmoimaan sokereita ja ruokailuja, epäreiluahan sekin on. Epileptikko ei voi aina osallistua kaikkeen mihin muut, epäreilua tämäkin. Invalidin on pakko sopeutua muuhun maailman menoon, opetella ja sopeuttaa omat menonsa ja elämänsä sen mukaan, missä pystyy kulkemaan, mitä pystyy tekemään jne. ja valitettavasti he jäävät monesta asiasta paitsi rajoitteidensa vuoksi. Tämäkin on todella epäreilua.

Sinun lastesi taakkana on adhd, mutta se diagnoosi ei oikeuta heitä loppuelämäänsä meuhkaamaan, raivoamaan ja käyttäytymään huonosti yhteisillä paikoilla. Epäreilua, mutta tämä on elämää ja kaikilla meillä on omat haasteemme ja rajoitteemme, elämä on vain rakennettava ne huomioiden. Heidän on sopeuduttava yhteisiin sääntöihin ja opittava hillitsemään käytöstään. Muiden ei tarvitse sietää huonoa ja häiritsevää käytöstä. Ymmärtää täytyy muidenkin, että se on vaikeaa, mutta ei muiden tarvitse sietää häiriköintiä vain teidän diagnoosinne takia. Teidän tehtävä on valita menot sen mukaan mihin lapset pystyvät tällä hetkellä. Jos uimahallireissu menee häiriköinniksi joka kerta, ette sitten mene sinne. Menkää jonnekin rauhallisemmalle rannalle hiljaiseen aikaan. Periaatteessa kaikilla on oikeus yhteisissä uimahalleissa asioimiseen, mutta on moukkamaista käytöstä teiltä aikuisilta jos ette tajua kunnioittaa muita käyttäjiä antamalla heille uintirauhaa kun tiedossanne on, ettei uintireissu suju näiltä lapsilta.

Kasvatettu varmasti on. Mutta siihen kasvatukseen kuuluu myös opettaa, että kaikkiin samoihin juttuihin ei voi näiden rajoitteiden kanssa osallistua mihin monet muut voivat. tai voi, mutta avsta sitten kun hallitsevat ja hillitsevät sairauttaan paremmin. Lääkitys kuntoon, ikää lisää ja nyt sellaista puuhaa, missä melu ja rähinöinti ei häiritse muita. Rannalle, metsään, majan rakennusta, harrastelua kotioloissa, erityislasten harrastuksiin, kalastamaan jne. sellaisiin paikkoihin, missä lapset saavat olla ja opetella rauhassa.