Lue keskustelun säännöt.
Saan jatkuvasti hävetä lasteni takia :(
07.07.2016 |
Perheessämme on kaksi ns. erityislasta, kyseessä adhd + autismi. Meteliä, raivareita, riitoja ym. on jatkuvasti, vaikka lapset ovat jo "isoja" (kouluiässä). Heidän normaali leikkimisensäkin on useimmiten rajua ja kovaäänistä. Kehitysvammaa kummallakaan ei ole, eikä heidän vammansa näy mitenkään päälle päin. Kummallakin kielellinen ilmaisu on hyvin sujuvaa, joten senkään perusteella ei voisi uskoa, että molemmilla on neurologisen kehityksen häiriö. Kokemusteni mukaan ulkopuoliset pitävätkin heitä täysin normaaleina, mutta erittäin huonosti kasvatettuina, lapsina.
Olen lasten äiti ja heidän kanssaan kesä"lomalla". Olisi kiva käydä eri paikoissa, mutta liian usein retkemme päättyvät pahaan oloon (erityisesti minun). Leikkipuistossa, kaupassa, kirjastossa, uimassa - joka paikassa lastemme meluisuus ja muu käytös saavat aikaan ärtymystä, ja minulle valitetaan heidän käytöksestään ja annetaan kasvatusohjeita. Tämä on vain lisääntynyt mitä isompia lapset ovat. Pienempien lasten huonoonkiin käytökseen suhtaudutaan ymmärtäväisemmin. Tämä on erittäin raskasta.
Olen valittajille selittänyt mistä on kyse, mutta se ei sanottavasti lisää ymmärtämystä. Aina en edes jaksa selittää mitään. Häpeän myöntää, että usein jopa esitän, etten tunne lapsiani kun he meuhkaavat uima-altaalla tai leikkipaikassa, ja näen vieraan aikuisen lähestyvän sen näköisenä että tiedossa on taas saarna lasten huonosta käytöksestä.
Mieheni sanoo, että hänelle ei juurikaan valiteta. Tämä varmaan johtuu siitä, ettei kukaan uskalla sanoa mitään isolle miehenköriläälle.
Ja kyllä, lapsia on kasvatettu, voi miten paljon vaivaa heidän eteensä onkaan nähty! Ja kyllähän sitä edistystäkin on tapahtunut, se vaan tuntuu tapahtuvan niin kovin hitaasti.
Nykyään kun ollaan suvaitsevaisia mm. seksuaalivähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan (mikä on hirveän hieno asia), niin toivoisi samanlaista suvaitsevaisuutta myös neurologisista tai esim. mielenterveyden ongelmista kärsiviä kohtaan.
Kommentit (82)
Ap, diagnoosit ei oikeuta kuitenkaan käyttäytymään miten haluaa. Jokaisella on oikeus esim. puistossa, uimahallissa yms. nauttia leikeistä rauhassa ja rentoutua. Jos lapsesi eivät pysty olemaan asiallisesti ja antamaan muiden olla rauhassa, teidän ei kuulu mennä niihin. Tottakai saatte pahaa silmää ja pitkiä katseita jos käytös on räävitöntä. Koska diagnoosia tai ei, julkisilla paikoilla pitää käyttäytyä yleisesti hyväksyttävien sääntöjen mukaan. Jos ei sairaus ole hallinnassa, silloin pitää odottaa,e ttä tilanne on vakaampi tai välttää paikkoja, joissa ylilyöntejä tulee helpommin. Teillä on oikeus käydä virkistäytymässä, mutta myös velvollisuus taata se mahdollisuus myös muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkoko sinne tivoliin on sitten mennä jos ne laitteet pelottaa? Tai rannalle, missä on lumpeita? Tätä en voi käsittää, että miksi näiden sairaiden lasten kanssa on pakko koittaa väkisin elää sitä terveiden lasten elämää. Ettekö voi keksiä muuta puuhaa, sellaista jossa lapsi pärjää? Ei se tarkoita, että lapsen kanssa tarvitsisi kotiin lukkiutua. Mutta ei se lapsi siitä terveeksikään muutu, vaikka väkisin koittaa elää ja olla normaali. Jos lapsi pelkää tivolissa, mitä iloa siitä reissusta hänelle on? Vai onko se vanhemman itsepetosta ja tarvetta saada elää normaalia lapsiperheaikaa?