Hesarin artikkeli köyhistä lapsista - mielipiteitä?

Vierailija kirjoitti:

Olen 3 lapsen yh ja kun lapset olivat pieniä, ostin vaatteita kirpputorilta. Nyt he ovat teini-ikäisiä ja vaatteita ei enää löydy kirppareilta. Eli kalliiksi tulee. Onneksi olen töissä, mutta tiukkaa tekee, koska isä ei osallistu kustannuksiin. Olimme hyvätuloisia akateemisia, kun lapsia tehtiin, mutta mies lähti toisen naisen mukaan ja nyt vaan selvittävä.

Kuulostaa tutulta, paitsi itse en ollut akateeminen, vaan lähdin opiskelemaan nyt vasta myöhemmin.

Mutta kuvio tuttu. Perustin perheen, ja olimme lasten isän kanssa oikein mukavasti toimeentulevia. Lasten isä tienasi ns. kunnolla, minä olin ihan keskipalkkainen. Oli yhdessä rakennettu talo, joten myös yhteinen asuntolaina. Kävimme 1 - 2 kertaa vuodessa ulkomailla, kesälomilla oli rahaa käytössä, jouluisin sai lasten toiveet toteutettua ja jos olisimme jatkaneet samanlaista elämää lasten teini-ikään, olisi ollut varaa lasten "muodin mukaisiin" vaatteisiin, elektroniikkaan yms. kulutusjuhlaan.

Mutta elämä ei mene aina käsikirjoituksen mukaan.

Lasten isä rakastui toiseen naiseen ja heitti minut yhteisestä kodista lasten kanssa pihalle. Tietenkin hän maksoi minut siitä ulos, ja minulla oli vähän varoja säästötililläkin, mutta nehän ei pitkään riitä kolmen lapsen yksinhuoltajana.

Lasten isä kun teki selväksi ettei aio maksaa senttiäkään minulle (vaikka elatusmaksut ovat lapsia varten), ja kikkailun ja uuvutustaktiikan ansiosta sai elatusmaksut minimiin (käytiin vuosian oikeustaisteluakin tästä - lopulta en enää jaksanut ja luovutin).

Minulla ei ollut varaa ostaa itselleni asunto, sillä sen kokoinen asunto mitä kolmen lapsen kanssa tarvitsee, ei palkkani riittänyt niin isoon lainaan. Joten vuokralle piti mennä. Ei se vuokrallaolo huono vaihtoehto ollut, mutta kun en saanut esim. Kelalta asumistukea, sillä minullahan oli rahaa talo-osuudesta, niin piti ensin käyttää rahat elämiseen. Vasta kun ne oli mennyt pakolliseen elämiseen, sain pienen asumistuen.

Lopulta laskin, että on aivan sama käynkö töissä ja saan palkkaa, ja pienen asumistuen, ja elätän lapseni pienillä tuloilla, vai lähden opiskelemaan ja saan kaikki mahdolliset tuet ja etuudet - yhtä pienillä tuloilla silloinkin elätän lapseni.

Lähdin opiskelemaan, jotta edes joskus elämänvaiheessa saisin parempaa palkkaa ja ehkä sitten voin tulevaisuudessa tarjota aikuisille lapsilleni jotain patempaa/extraa.

Tätä nykyään siis kolmen lapsen (teinien) opiskelija-yh-äiti. Elämme hyvin pienillä tuloilla, mutta silti pyrin hommaamaan lapsille edes jotain, on älypuhelimet, tabletit tai kannettavat, on myös muotivaatteita ja jalkineita (tosin laitan lapset aina säästämään 50% omista rahoistaan noihin "turhuuksiin"), ja kesäisin käydään edes jossain, tyyliin Linnanmäellä tai vuokramökillä, taikka ruotsinristrilyllä.

Mutta se vaatii kyllä tarkkaa kirjanpitoa raha-asioissa, ja itse luopuu kyllä kaikesta extrasta.

Mutta pointtini oli siis se, että niin se matto vedettiin taloudellisesti minunkin jalkojen alta, ja yksinhuoltajana jos on rahaa - joutuu koville. Ja kun ei ole enää rahaa - joutuu koville.

Harvalla yksin useamman lapsen kanssa yksin jäävällä on niin paljon varoja, tuloja ja rahaa, että voisi jatkaa samaa elämäntyyliä kuin ennen eroa.

(Eikä myöhemminkään tullut lasten isältä taloudellista tukea lastensa elättämiseen, sillä hän alkoi juomaan, joi työnsä ja talonsa, ja kaiken. Ja nykyään elää ulosottovelkaisena uuden naisen siivellä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa vähävaraisissa perheissä yksi suurimmista ongelmista on, että ostetaan elintarvikkeita (vaikka sitten nk punaisella lapulla), joita ei tarvitsisi ostaa lainkaan. Ja tämän vuoksi rahaa ei jää riittävästi lihaan, kalaan, kasviksiin ja hedelmiin. Helppo ohje ostosreissuille on, että jos elintarvikkeen pakkausselosteessa on yksikin E-koodi, jätä tuote ostamatta. En tarkoita, että E-koodit olisivat jotenkin huono  juttu, mutta jos rahaa on vähän, niin ostosten laatu paranee, kun jättää E-koodilliset ostamatta. 

Piti ne E-koodit tähänkin keskusteluun tuoda. Sulla ei nyt ole aavistustakaan, mistä täällä keskustellaan, joten ole hiljaa.

Osuiko jotenkin hermoon nuo E-koodit? Sinäkin siis ruokit lapsiasi ravintoköyhällä, prosessoidulla, helposti lihottavalla ruoalla, mutta et ymmärrä asian yhteyttä lastesi heikkoon koulumenestykseen, matalaan energiatasoon ja ehkä ylipainoon. Olet kuitenkin varma että sen, että sinulla ei mene hyvin, on oltava jonkun hyvätuloisen vika. Se helpottaa huonossa jamassa eloa.

Hehhee... Tiesithän että ihan jokaisella ruoka-aineella on E-koodi????

Ja jokaikinen ruoka-aine on jollain lailla prosessoitu kun siitä tehdään ruokaa, ellet sitten syö raakana ilman pilkkomista ja leikkelyä.....

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on suhteellista ja riippuu mihin vertaa. Lapsi tottakai vertaa itseään kavereihinsa. Itse en koskaan lapsena päässyt ulkomaanmatkoille ja käytin paljon isoveljieni vaatteita. Ei tietenkään ollut kiva tyttönä käyttää poikien vaatteita, joskus toki sain myös uusia vaatteita kaupasta. Sain harrastaa vain kaikkein halvimpia harrastuksia, olisin aina halunnut aloittaa tanssin, mutta siihen ei ollut varaa. Kuitenkin jotain hyvää tästäkin seurasi: opin rahan arvon ja sen, ettei raha todellakaan kasva puussa ja sitä myötä olen erittäin toimelias ja ahkera ihminen. Aloitin työt 14-vuotiaana jakelemalla mainoksia. Ajattelin aina, että haluan opiskella, jotta saan itse hyväpalkkaisen ammatin. Vanhempani eivät missään vaiheessa opiskeluja pystyneet tukemaan rahallisesti. Itse olen pärjännyt ja opiskelin korkeakoulussa itselleni hyvän ammatin. Nyt 2 lapsen äitinä menee taloudellisesti hyvin. Lapsuuden perheeni oli kuitenkin tavallinen perhe, vaikka rahaa ei ollut, ei ollut mitään alkoholiongelmaa tms. joten tuskin pelkkä rahan puute aina on syy syrjäytymiseen. 

Kuten sanoit: kaikki on suhteellista ja riippuu mihin vertaa. Eihän sinun nuoruudessasi ollut edes kovin yleistä käydä ulkomailla. Eihän se silloin tunnu pahalta kun on paljon muitakin, jotka eivät pääse. Sait harrastaa halvimpia harrastuksia - köyhällä ei ole tänäpäivänä varaa niihinkään. Todennäköisesti sait juuri riittävästi, ettet joutunut kärsimään siitä niin, että se olisi lamaannuttanut ja leimannut sinut jo lapsesta asti.

Ajat ovat muuttuneet niistä ajoista kuin sinä olit nuori. Nykyään se "rima" on valitettavasti korkeammalla. Kyse ei ole vain materiasta (lelut, vaatteet, kännykät jne.) lapsilla ja nuorilla, vaan yhä enemmän siitä, mitä pääsee tekemään yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa, mihin pääsee osallistumaan ja mitä kokemaan. On kyse sitten synttäreistä, harrastuksista, matkustelusta ja muista vapaa-ajanviettotavoista, niin kyllä melkein kaikki maksaa enemmän tai vähemmän.

Perseestähän tämä on, että lapsiperheiden köyhyys lisääntyy ja tuloerot kasvavat koko ajan. Ei toivoisi kenellekään lapselle ulkopuolelle jäämisen tunnetta köyhyyden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa vähävaraisissa perheissä yksi suurimmista ongelmista on, että ostetaan elintarvikkeita (vaikka sitten nk punaisella lapulla), joita ei tarvitsisi ostaa lainkaan. Ja tämän vuoksi rahaa ei jää riittävästi lihaan, kalaan, kasviksiin ja hedelmiin. Helppo ohje ostosreissuille on, että jos elintarvikkeen pakkausselosteessa on yksikin E-koodi, jätä tuote ostamatta. En tarkoita, että E-koodit olisivat jotenkin huono  juttu, mutta jos rahaa on vähän, niin ostosten laatu paranee, kun jättää E-koodilliset ostamatta. 

Piti ne E-koodit tähänkin keskusteluun tuoda. Sulla ei nyt ole aavistustakaan, mistä täällä keskustellaan, joten ole hiljaa.

Mä vedin ne E-koodit tähän siksi, että teen vapaaehtoistyötä vähävaraisten perheiden parissa ja olen huomannut, että näillä perheillä olisi ihan hyvin varaa monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan, JOS he tekisivät ostoksensa järkevämmin. Ja se järkevyys syntyy juuri siitä, että ostetaan tuoretta lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä sekä marjoja ja jätetän ne täysin tarpeettomat elintarvikkeet ostamatta. Ne tarpeettomat jää automaattisesti ostamatta, kun jättää ostamatta E-koodillisia. Kuten edellä sanoin, niin en pidä E-koodeja pahana, mutta jos ihmisen pitäisi rahapulan vuoksi muuttaa ostoskäytöstään ruokakaupassa, niin tuosta on hyvä aloittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä olette saaneet päähänne, että Riikan äiti on saanut käteen 2000 e/ k? Eihän jutussa sitä missään kohti kerrottu. Jutussa kerrottiin mikä on tuollaisen perhekokoonpanon virallinen tuloraja, jonka alapuolella perhe luokitellaan vähävaraiseksi. Jutussa kerrottiin, että Riikan äidin tulot jäävät alle tuon rajan, mutta ei sitä kuinka paljon.

Samaa ihmettelin, kukaan ei näytä jaksavan lukea artikkelia, mutta armoton himo tulla kommentoimaan. Jutussa kävi ilmi, että äidillä on ulosottovelkaa, joten ei ne tulot varmaan lähelläkään 2000e kun otetaan huomioon, että lyhentää niitä velkoja ulosottoon.

Oli Riikan äidin tulot sitten mitä tahansa, artikkeli antoi ymmärtää, että alle 2300 euroa tienaava on pienituloinen. No olen vaan eri mieltä. Alle 1000euroa on pienituloinen. Muutenkin ei kovin uskottava keissi, kun puhutaan yhtäaikaa köyhästä lapsuudesta ja sitten kuitenkin ilmenee, että ko 18 vuotta täyttänyt henkilö. Siis kun sotketaan aikatasot noin lahjakkaasti - puhutaan menneisyydestä ja tästä päivästä yhtä aikaa,niin on vaikea tietää, mihin uskoa.

Todella koskettava tarina. Hautajaiskohta otti sydämmeen. Pienen ihmisen ei pitäisi keskittyä miettimään, onko hän liian kallis elämään, voi hyvä luoja sentään..

Kuitenkin sen verran sanon, että nuo "linnanmäelle enkä kaverin synttäreille en pääse"-kohdat olivat overkill.

18-vuotiaan vanhempi ei enää todellakaan ole velvoitettu kustantamaan aikuisen lapsen linnanmäkireissuja, nyt hei oikeasti. Jos jossain Riikan pitäisi olla niin se olisi töissä siellä linnanmäellä. Aivan varmasti rakastava äiti antaisi asua kotoba ilman vuokraa ja siinä voisi kerätä ihan mukavan pesämunan kun koko palkan saisi säästettyä.

Aivan ihana uutinen oli Riikan opiskelupaikka. Sisään on selkeästi menty ilman valmennuskurssia, ei varmasti ole mikään tyhmä tyttö. Toivon lämpimästi menestystä ja onnea tulevaisuuteen. Toivottavasti onnistuu kääntämään menneisyyden kamppailut edukseen.

Kyllä monet tuon ikäiset hankkii itse tuloja kaupan kassalla/jskamalla lehtiä yms keikkatyöllä. Anniskelu ja hygieniapassi niin pääsee töihin ravintoloihin. Vähälläkin työllä kotona asuja saa kivan elintason

Ymmärsin tämän hesarin artikkelin niin, että siinä käsiteltiin nimenomaan lasten kokemusta köyhyydessä elämisestä ei niinkään sitä, mikä tilanteeseen on johtanut ja kenen syytä se oli. Me kun emme tiedä jokaista yksityiskohtaa taustasta esim. siitä, mistä se äidin ulosotto on aiheutunut, niin tuntuu hassulta esittää varmoja mielipiteitä siitä, että elämänhallinta pielessä. Voihan se olla niinkin, että erotilanteessa ollut jotain taloudellisia sitoumuksia esim.miehen holtittoman rahankäytön takia tms. Artikkelissahan mainittiin, että riitoja oli ollut rahasta ja se johtanut eroon. Se nyt on selvää, että äiti ainakin halusi elättää perheensä, kun kerta otti toisenkin työpaikan vastaan. Ihmettelen, että jos hän olisi ollut pulloon tarttuvaa sorttia, miten kahden työpaikan säilyttäminen olisi alko-ongelmaisena pidemmän päälle onnistunut. Toki varmasti näiden 126 000 lapsen joukossa on näitä alko-perheitäkin. Varmaan sekin seikka, että heillä oli omistusasunto, josta lyhennettiin velkaa, on vaikuttanut siihen, ettei ole menty sossuun. Ymmärtääkseni toimeentulotuessahan ei huomioida asuntolainaa menona, vain yhtiövastike plus lainan korot. Ehkä äiti ajatellut pitemmällä tähtäimellä, että olisi oma asunto maksettuna myöhemmin. Jokuhan ehdotti HS:n kommenteissa, että olisivat muuttaneet halvemmalle alueelle Suomessa. Juu, varmasti jossain peräkylässä on edulliset asunnot, vaan onko töitä? Ja tosiaan, jos käy kahdessa työssä niin aikaa tuskin jää kirpareilla kiertelyyn, jos sellaista ei satu matkan varrelle ja erikseen lähteminen voi olla myös kustannuskysymys (ellei työn takia ole jo hankittua kuukausilippua) ja siltikään ei ole varmaa, että sieltä löytyisi sitä, mitä sillä hetkellä tarvittaisiin, vaan rahat menneet suotta bussilippuun.

108 jatkaa

Sitten pääsenkin siihen itse asiaan, eli niihin kokemuksiin. Meillä taas oli kotona alkoholiongelmainen isä, jonka rahankäyttö oli holtitonta, mutta toisaalta taas neuvokas, järkevä ja suunnitelmallinen rahankäyttäjä äiti. Molemmat matalalla koulutuksella ja pienituloisia, isä välillä työttömänä. Tuo maitoasia toi mieleeni heti oman muiston lapsuudesta, kuinka meillä myös maidon hinnan noustessa rajoitettiin sen juomista niin, ettei saanut kuin yhden lasillisen juoda päivässä. Myös maksulliset harrastukset, lehtien tilaamiset, uutuuslelut, muotijutut yms. olivat asioita, joita en edes kehdannut pyytää, koska en halunnut olla maksullisena rasitteena ja tiesin ettei olisi varaa. Jo yhdeksänvuotiaana huolestuin kyyneliin asti kouluterveydenhoitajan vastaanotolla, kun selvisi, että näkö on huonontunut niin, että mentävä silmälääkärille ja hankittava silmälasit. "Onko ne kalliit?" muistan kysyneeni. Tiedän, että äiti teki parhaansa meidän eteen ja arvostan sitä, että onnistui järjestämään meille silti kesäisin vaikka päiväretken johonkin toiseen kaupunkiin, eläintarhaan tms. jopa mökkilomia Suomessa. Ruoka oli yksinkertaista (kesäkeittoa pakastevihanneksista, hk:n sinistä), mutta lämmin ateria kuitenkin joka päivä. En koe mitään harmitusta siitä, että ollaan varmaan hallituksen näkökulmasta oltu aina köyhiä. Myöhemmin on tullut mahdolliseksi mm. matkustella, vaikka olen itsekin matalasti koulutettu ja ollut pienipalkkaisessa työssä. Hirveintä asiassa on mielestäni ollut se äidin tuskailu, voivottelu, arvostuksen puute itseä kohtaan ja katkera kommentointi, mikä on saanut aikaan juuri sen, että lapsi kantaa huolta aikuisten asioista. Olen kiitollinen, että opin äidiltä järkevän rahankäytön ja taloudelliset niksit, mutta rahankäyttö itseeni aiheuttaa vieläkin syyllisyyden tunteita ja mietin koko ajan, miltä rahankäyttöni vaikuttaa muille, että onko se perusteltua eikä tuhlailevaa jne. Myöhemmin aikuisena ja rahatilanteeni sen mahdollistaessa tuntui yltäkylläiseltä, että sai panna leikkelettä leivän päälle joka päivä, nyt olen siihen jo tottunut, että kai tässä jotain edistystä on tapahtunut.

Osansa nykyongelmiin tuo vallitseva materialismi. On varmasti nykyään vaikeampaa olla köyhä nuori koulumaailmassa verrattuna siihen aikaan, kun itse kävin koulut. Lama-ajan lapsi kun olen. Useimmat luokallani olivat varakkaammista perheistä, mutta kukaan ei pahemmin pröystäillyt luksus-tuotteilla tai merkkivaatteilla, jos sellaisia olikin. Useimmat ikäluokastani saivat kännykät viimeistään yläasteella, minä vasta ensimmäisen oman 19v :D eipä sekään pahemmin haitannut.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä monet tuon ikäiset hankkii itse tuloja kaupan kassalla/jskamalla lehtiä yms keikkatyöllä. Anniskelu ja hygieniapassi niin pääsee töihin ravintoloihin. Vähälläkin työllä kotona asuja saa kivan elintason

Niin Riikkakin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä olette saaneet päähänne, että Riikan äiti on saanut käteen 2000 e/ k? Eihän jutussa sitä missään kohti kerrottu. Jutussa kerrottiin mikä on tuollaisen perhekokoonpanon virallinen tuloraja, jonka alapuolella perhe luokitellaan vähävaraiseksi. Jutussa kerrottiin, että Riikan äidin tulot jäävät alle tuon rajan, mutta ei sitä kuinka paljon.

Samaa ihmettelin, kukaan ei näytä jaksavan lukea artikkelia, mutta armoton himo tulla kommentoimaan. Jutussa kävi ilmi, että äidillä on ulosottovelkaa, joten ei ne tulot varmaan lähelläkään 2000e kun otetaan huomioon, että lyhentää niitä velkoja ulosottoon.

Totta. Nämä ketjut täyttyvät aina niistä jotka tienaavat xxxx,xx euroa kuussa, elättävät viisi lasta ja hyvin pärjäävät. On mahdotonta vertailla pärjäämistä pelkkien (pienten) tulojen perusteella. Pelkän euromäärän lisäksi vaikuttaa moni muukin asia. Kuten vaikka ulosoton määrä, henkinen terveys ja se onko perheessä yksi vai kaksi aikuista.

Oikeasti tässä iässä (yli 40) alkaa jo se köyhän historia olla sellainen, että se rajoittaa tulevaisuuttakin tietyllä tavalla. Valmistuin aikanaan keskelle pahinta lamaa, enkä saanut töitä, mutta opintolainaa oli. Myöhemmin sitten kouluttauduin uudelle alalle, siitä on uutta opintolainaa. Työt on määräaikaisia pätkiä, joista noita lainoja pitää maksaa.

Uusi miesystävä ehdotteli kaikkia kivoja yhteisiä harrastuksia, kuten vaellusta, laskettelua, melomista jne. ja oli kovin yllättynyt, kun en ollut koskaan käynyt laskettelemassa eli en edes osaa sitä, enkä myöskään mitään muutakaan, mitä hän on ehdottanut. Olin monella tavalla tietämätön ja kokematon, en ole nähnyt maailmaa, en matkustellut, syönyt ravintoloissa tai käynyt keikoilla. Hän hyvätuloisena esimerkiksi oletti, että kaikilla on lasketteluvarusteet ja kotona tai varastossa tilaa niitä säilyttää. Kesti pitkään, ennen kuin uskalsin kutsua hänet kotiini, ja se oli kyllä kirpeä hetki minulle. Meni hänkin hiljaiseksi, kun näki miten pienesti asun eikä minulla ole oikeastaan mitään. Hän löysikin sitten toisen naisen, jolla on tuloja matkustella yhdessä ja harrastaa. En voi häntä syyttää...ehkä toimisin itse samoin, jos minulla olisi rahaa ja haluaisin nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Osansa nykyongelmiin tuo vallitseva materialismi. On varmasti nykyään vaikeampaa olla köyhä nuori koulumaailmassa verrattuna siihen aikaan, kun itse kävin koulut. Lama-ajan lapsi kun olen. Useimmat luokallani olivat varakkaammista perheistä, mutta kukaan ei pahemmin pröystäillyt luksus-tuotteilla tai merkkivaatteilla, jos sellaisia olikin. Useimmat ikäluokastani saivat kännykät viimeistään yläasteella, minä vasta ensimmäisen oman 19v :D eipä sekään pahemmin haitannut.

Ihan varmasti tuo. Teknologiaa pidän tärkeänä ja sitä on maailman kehittyessä pakko uusia aika usein. Muuten on mahdollista jäädä jälkeen kehityksestä. Ei vain siitä onko koulun suosituin.

Mutta lelut ja vaatteet. Itse olin 90-luvun lapsi jolloin oli oltava Levikset. Olin aika varakkaasta perheestä ja niitä oli kahdet. Vaaleat ja tummat. Ja yksi huppari. Samoissa kouluun joka päivä. Tuskin riittäisivät nyt teineille.

Vierailija kirjoitti:

Joopajoo1 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina ne rahat jonnekin menevät. Me olemme nelihenkinen perhe ja vuokran jälkeen elämiseen jää 1000 euroa. Hyvin riittää! Lapsilla on siistit vaatteet ja lelujakin kohtuudella. Tosin meillä ei ole autoa. Asumme vuokralla. Ja luottotiedot kunnossa. Lähes aina näissä "rahat eivät riitä ruokaan" -perheissä on ongelmaa elämänhallinnassa. Surullista, että lapset kärsivät eniten.

Meidän ongelma elämänhallinnassa on mun opiskelu. Auto on pakollinen ja arkipäivänä tulee kilometrejä 130. Asutaan kaksiossa opiskelija-asunnossa, jotta voidaan nipistää edes jostain muusta ruuan sijaan. Nukutaan mielummin olkkarissa miehen kanssa, kuin laitettaisiin lapsi samaan tilanteeseen kuin molemmat itse ollaan pieninä oltu. Vanhoissa vaatteissa, naapurinkoiran omistajan kaiman kummilapsen 10 vuotta vanhoissa lenkkareissa ja repussa kouluun. Välillä on kuukausia, kun joutuu todella laskemaan ruokakaupassa, mitä voi ostaa ja mitä ei. Yritetään ennakoida mahdollisimman paljon isoja laskuja ja säästää, mutta välillä tulee yllätyksiäkin, joille ei vain voi mitää.

Töstöhön tööllö kiistellään: kannattaako tehdä ne lapset ihan nuorena kun opinnot on kesken vai vasta kun taloudellinen tilanne on parempi. Yllä kirjoitti sinkku (?) opiskelija ihan tyytyväisenä, tiukkaa on mutta henkisesti vapaata. Elämä on valintoja täynnä. Yksi ongelma köyhyydessä on juuri näköalattomuus: ei tiedetä paremmasta, seuraava sukupolvi alkaa pukata lapsia ilman koulutusta jne. Onneksi tuo HS:n haastattelema tyttö teki toisin.

Minulla oli koulut käyty, kun lapsi syntyi. Valitettavasti töitä ei löytynyt, joten päätin, että on parempi opiskella lisää, kuin istua kotona. Jos olisin sinkku, voisin muuttaa koulun lähelle, eikä autoa tarvittaisi. Miehen työpaikka on täällä, siksi ei muuteta. 

Artikkelin loppu on toivoa lupaava: Riikka on upeasti päässyt yliopistoon. Hirmusti onnea hänelle siitä!

Kuitenkin, toivon että hänellä "pysyy pakka kasassa" tulevina vuosinakin. Itse en ollut niin köyhistä oloista kuin Riikka, mutta perheen perintönä on minulla ollut mm. sitä tyypillistä lannistamista ja mitätöimistä jne. Toki muitakin ongelmia. Itsekin pääsin suoraan lukiosta yliopistoon, hirveällä sisulla pinnistelin eteenpäin ja ajattelin että on pakko jaksaa, pitää vaan pystyä jne. ja olen henkisesti vahvempi paskojen lähtökohtieni takia kuin useat muut jne. Mutta, enpäs ollutkaan. Opiskeluvuosina sitten tuli romahdus, nyt takana vuosien terapia, enkä vieläkään kolmekymppisenä, ole valmistunut. Masennus voi tulla rankalla kädellä sitten kun on mielestään saanut suoritettua sen-ja-tän-ja-tuon. 

Riippuu myös opiskelualasta, mutta kyllä se ulkopuolisuudentunne säilyy helposti yliopistossakin. Toki siellä on monet "yhtä köyhiä", mutta sitten on myös niitä pappa betalar -tyyppejä. Omalla alallani onneksi todella, todella vähän, mutta kuvittelisin että ns. kovemmilla aloilla tuo jako on vielä rajumpi. 

Vierailija kirjoitti:

Monissa vähävaraisissa perheissä yksi suurimmista ongelmista on, että ostetaan elintarvikkeita (vaikka sitten nk punaisella lapulla), joita ei tarvitsisi ostaa lainkaan. Ja tämän vuoksi rahaa ei jää riittävästi lihaan, kalaan, kasviksiin ja hedelmiin. Helppo ohje ostosreissuille on, että jos elintarvikkeen pakkausselosteessa on yksikin E-koodi, jätä tuote ostamatta. En tarkoita, että E-koodit olisivat jotenkin huono  juttu, mutta jos rahaa on vähän, niin ostosten laatu paranee, kun jättää E-koodilliset ostamatta. 

https://jameskennedymonash.files.wordpress.com/2013/12/ingredients-of-a…

Olen itse ollut köyhän perheen lapsi. Tunnen tilanteen hyvin. Rahasta oli aina huoli ja kuulin usein kun vanhemmat puhuivat siitä. Opin olemaan pyytämättä mitään, joululahjalistalle päätyi aina barbi - ei muuta. Maksullisia harrastuksia ei ollut, työnteon olen aloittanut jo 13 -vuotiaana, silloin se oli mahdollista. Nykyään olen hyvässä työpaikassa ja ihan ok ansiotasolla. Köyhyys opetti sen, että olen tarkka rahoistani ja vertailen aina tuotteiden hintoja (kg/L). Käytän hyväkseni kaikki tarjoukset, kuljen fillarilla/kävellen ja vaatteita ostan ulkomailta netin välityksellä. Merkkivaatteitakin saa alennuksella kun jaksaa etsiä ja odottaa sopivia alennusmyyntejä. Valitettavasti sisareni ei ole kanssani samaa maata ja hänen lapsensa elävät nyt köyhässä perheessä. Autan heitä aina kun voin.

Elämä on valintoja. Miten kouluttautuu, millaisiin töihin pyrkii, milloin hankkii lapset, montako ja ennen kaikkea, kenen kanssa. Eroaako, mihin käyttää rahansa jne jne jne.

Toki on paljon huonoa tuuria, sairautta yms., mutta kyllä valtaosalla köyhyys on ihan omista paskoista valinnoista, suunnittelemattomuudesta ja puutteellisesta elämänhallinnasta johtuvaa.

Allekirjoitan täysin sen, mitä pari muutakin kirjoittajaa on sanonut täällä, että henkinen köyhyys on pahempaa kuin taloudellinen köyhyys.

Entinen koulukaverini, ala-asteelta, oli vähävaraisesta perheestä, jossa molemmat vanhemmat olivat työttömiä. Kun vietin skidinä aikaa kaverin luona, siellä oli aina jotenkin ahdistavaa ja alakuloista. Vanhemmat vetivät tupakkaa ja tuijottivat telkkaria silmät lasittuneina. Puheenaiheet olivat jotenkin negatiivissävytteisiä ja katkeruus paistoi läpi. Elämänhallinta oli vanhemmilla varmaan pahasti hukassa, monellakin tapaa. Oltiin kaverin kanssa vasta ala-asteikäisiä, mutta tajusin silti jotakin tuosta meiningistä. 

Minä taas asuin opiskelevan yh-äitini kanssa, joka opiskeluidensa jälkeen päätyi aika pienipalkkaiseen työhön. Tiukkaa oli, mutta äitini on aina ollut silti yritteliäs ja kannustava. Ilmapiiri oli kotona hyvä, vaikka varsinkin nyt aikuisena tajuan, että äiti hädin tuskin sai meille ruokaa pöytään. Hän kannusti minua aina hoitamaan kouluni hyvin ja kotona oli turvallista ja mukavaa. Ei me todellakaan matkusteltu tai käyty juuri koskaan ulkona syömässä, teini-iässä kiukuttelin joskus kun en saanut uusia vaatteita. Mutta ei noihin asioihin elämä kuitenkaan kaatunut.

Ja mikä on nyt aikuisena ero minun ja tuon lapsuuden ystävän välillä? Hän jatkoi vanhempiensa viitoittamalla tiellä: Koulut jäivät käymättä, päihteet tulivat jo nuorena kuvioihin, viha ja katkeruus kaikkea kohtaan on kovaa, elämänhallinta hukassa, useampi vahinkoraskaus nuorella iällä, ei halua mennä töihin... Minä taas pärjään ihan mukavasti ja tasapainoisesta lapsuudesta ja nuoruudesta on kiittäminen äitiäni, joka vähävaraisuudestaan huolimatta jaksoi kasvattaa minusta kunnon kansalaisen. Eli jep, se henkinen puoli on isossa roolissa, ei pelkkä raha!

Mun elämä lapsena oli kuin tuon köyhän lapsen elämää. Edes luokkaretkeen en uskaltanut pyytää 10 markkaa, koska mulle oli tehty harvinaisen selväksi se, että olen itsekäs paska, jos "ruinaan" rahaa. Jäin luokkaretken ajaksi koululle tekemään tehtäviä. Opettaja olisi lainannut rahan, mutta en uskaltanut ottaa lainaa vastaan. 

Yksinhuoltajaäitini ei osannut käyttää rahaa lainkaan. Kuussa pelkkä puhelinlasku oli jopa 2000 markkaa, eli nykyrahassa 400-500 euroa. Vaatteisiin ei ollut rahaa, mihinkään ei ollut rahaa. Alkukuusta juhlittiin herkuilla, loput kolme viikkoa elettiin leivällä. Ruokaa ei kotona koskaan ollut, söin vatsani täyteen koulussa. Kotona maksimissaan voileipää juustolla. 

Useat "köyhät" aikuiset eivät yksinkertaisesti osaa hallita raha-asioita. Tehdään turhia impulssiostoksia (kuten äitini), tuhlataan alkoholiin, nettiin, älypuhelimiin jne. Harrastuksiin meillä oli "varaa", mutta nekin olivat vain äidin oman egon pönkitystä. Soitin viulua, vaikka vihasin sitä koko sydämestäni.