Mikä Astrid Lindgrenin saduista on suosikkisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marikki. Pidin siitä kun Marikilla oli niin rakastavia ja huomioivia aikuisia ympärillään, vanhemmat ja Alva, ja kuinka se oli aina tervetullut kotiin vaikka olisikin hölmöillyt. Kukaan ei koskaan huutanut ja raivonnut sille, se otettiin huomioon ja sitä arvostettiin ihmisenä. Myös Marikin touhut ja muiden huomioonottaminen, myös sen naapurin juopposedän ja sen köyhän luokkatoverin, vetosi minuun aina kovasti.

Itselläni oli traumaattinen ja raskas lapsuus kiitos persoonallisuushäiriöisen äidin sekä perheen jossa perhesuhteet oli todella dysfunktionaalisia. Sen takia varmaan Marikki olikin minulle tärkeä ja se tuli luettua useampaan ottteseen. Haaveilin usein siitä, että elämäni olisi samanlaista kuin Marikin.

Kiitos tarinastasi. Toivottavasti sinulla on nykyään asiat hyvin. Ajatella mikä merkitys saduilla voikaan lapsen elämässä olla.

Kiitos :) Kyllähän ne on suht hyvin, tosin tuo lapsuus on jättänyt jäljet jotka tulevat olemaan läsnä varmaan koko elämän ja tietty haikeus on aina läsnä kun ajattelee, ettei saanut sellaista lapsuutta kun halusi. Mutta senkin kanssa oppii elämään. Saduilla oli kyllä tosi iso merkitys elämässäni lapsena ja sellainen pakopaikka johon oli mukava kadota kun kotona oli raskasta.

Anteeksi ot.

Mä oon Peppi fani ytimiä myöten.

perustelut jäi: siinä mimmissä on anarkiaa.

Marikki minunkin suosikki, valitettavasti itse taisin muistuttaa enemmän kirjojen räkänokkaista Miiaa.

Kultasiskoni.

Liittyy rakkaisiin lapsuusmuistoihin ja omaan pikkusiskoon.

Eemeli on ihana. Lapsena huvitti metkut, aikuisena koskettaa se, miten Eemeli haluaa aina hyvää ihmisille - ja miten monet muutkin lopulta näkevät sen, ruustinna ja isäkin. Kaveruus Aatun kanssakin koskettaa.

Ronja Ryövärintytär on kuitenkin ehkä kaikkein paras.

Koko Lindgrenin tuotanto Peppeineen, Marikkeineen, Melukylineen ja Saariston lapsineen on kyllä ihan mahtava. Ainoa, jota en ihan tajua on Katto-Kassinen.

Peppi on minulle tärkein ja se josta pidän enitern,sitten tulevat Saariston lapset ja sitten ehkä Vaahteramäen Eemeli ,jossa epäilemättä on paljon ihan oikeita ja aitoja muistumia kirjailijan omasta lapsuusmiljööstä ja ehkä tarinoista joita siellä kerrottiin niistä hänen silloisen ympäristönsä ihmisistä jo ajalta ennen Astridin omaa syntymää. Eemeli näet  vaikuttaisi olevan jo 1800-luvun lopulta, eikä siis siltä  myöhemmältä, Astrid Lindgrenin omalta lapsuusajalta .

Lapsuuden maailmahan kaikissa noissa hänen teoksissaan kyllä elää ja voimakkaasti elääkin.

Lapsuuden iki-ihanat kesät Ruotsissa ja  sen vehmas luonto siellä, tätini luona 'kesäpiikana' ja paimenessa olo hänen  maatilallaan   tulevat niistä minulle henkilökohtaisesti mieleen. Jokainen tietysti yhdistää nuo tarinat omiin mielikuviinsa, ja ihan yhtä hyvin käyvät jonkun toisen jotkut muunlaiset oman lapsuutensa mielikuvat,kuin omani.Toki ruotsalaista kirjallisuutta &kulttuuria parhaimmillanhan  Lindgrenin kirjat (...ainakin minun mielestäni) edustavat kaikki.

jäntan kirjoitti:

Vaahteramäen Eemeli ,jossa epäilemättä on paljon ihan oikeita ja aitoja muistumia kirjailijan omasta lapsuusmiljööstä ja ehkä tarinoista joita siellä kerrottiin niistä hänen silloisen ympäristönsä ihmisistä jo ajalta ennen Astridin omaa syntymää. Eemeli näet  vaikuttaisi olevan jo 1800-luvun lopulta, eikä siis siltä  myöhemmältä, Astrid Lindgrenin omalta lapsuusajalta .

Eemeli on Astrid Lindgrenin isän ajoilta. Tämä isä oli kertonut asioita Lindgrenille ja osa näistä asioista päätyi Eemelikirjoihin.

Veljeni, Leijonamieli

Ronja Ryövärintytär

Päivärinne

Peppi. Välillä surumielinenkin, silloin kun Peppi jäi yksin taloonsa ja kaverit menivät omaan kotiinsa vanhempiensa luokse nukkumaan.

Peppi on aina ollut ylitse muiden. Myös Eemeli, Melukylän lapset, Katto-Kassinen ja Marikki olivat lapsena niitä, joihin tuli palattua aina uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marikki. Pidin siitä kun Marikilla oli niin rakastavia ja huomioivia aikuisia ympärillään, vanhemmat ja Alva, ja kuinka se oli aina tervetullut kotiin vaikka olisikin hölmöillyt. Kukaan ei koskaan huutanut ja raivonnut sille, se otettiin huomioon ja sitä arvostettiin ihmisenä. Myös Marikin touhut ja muiden huomioonottaminen, myös sen naapurin juopposedän ja sen köyhän luokkatoverin, vetosi minuun aina kovasti.

Itselläni oli traumaattinen ja raskas lapsuus kiitos persoonallisuushäiriöisen äidin sekä perheen jossa perhesuhteet oli todella dysfunktionaalisia. Sen takia varmaan Marikki olikin minulle tärkeä ja se tuli luettua useampaan ottteseen. Haaveilin usein siitä, että elämäni olisi samanlaista kuin Marikin.

Kiitos tarinastasi. Toivottavasti sinulla on nykyään asiat hyvin. Ajatella mikä merkitys saduilla voikaan lapsen elämässä olla.

Kiitos :) Kyllähän ne on suht hyvin, tosin tuo lapsuus on jättänyt jäljet jotka tulevat olemaan läsnä varmaan koko elämän ja tietty haikeus on aina läsnä kun ajattelee, ettei saanut sellaista lapsuutta kun halusi. Mutta senkin kanssa oppii elämään. Saduilla oli kyllä tosi iso merkitys elämässäni lapsena ja sellainen pakopaikka johon oli mukava kadota kun kotona oli raskasta.

Anteeksi ot.

Kiva, kun vastasit. 

Peppi.

Visbyssäkin piti vielä aikuisena päästä näkemään Pepin talo. Olisin voinut heti muuttaa sinne apinan ja hepan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Peppi. Välillä surumielinenkin, silloin kun Peppi jäi yksin taloonsa ja kaverit menivät omaan kotiinsa vanhempiensa luokse nukkumaan.

Höpöhöpö. Peppi sai tehdä mitä huvitti, ja sai elää aikuisen elämää.

Halusin saada raskaana ollessani Eemelin. Tulikin sitten ihan pellavapäinen "eemeli", mutta tyttö! Ei ollut muuten mikään helppo lapsi, mutta iloinen oli aina, ja sosiaalinen.

Saariston lapset. Lapsena Pampula ja Laivuri oli mun suosikkeja. Luin kirjan varmaankin kymmenen kertaa, pitäisköhän taas lukea 30 vuoden tauon jälkeen 😊 .

Vierailija kirjoitti:

Peppi. Välillä surumielinenkin, silloin kun Peppi jäi yksin taloonsa ja kaverit menivät omaan kotiinsa vanhempiensa luokse nukkumaan.

Minäkin lapsena surin Peppiä 😢.

Mitä te sitä Peppiä suritte? Se oli vahva jo nuorena. Vahvan naisen malli.

Se pikkuinen Lotta on suloinen kiukkupussi.

Vierailija kirjoitti:

Ja miksi?

Kultasiskoni,se on niin liikuttava,kun yksinäinen lapsi keksii itselleen mielikuvitussiskon,joka "kuolee"kun tyttö saa koiranpennun leikkikaveriksi."Soittaako lehmus,laulaako satakieli" on myös ihana surullisuudessaan.

Vähän OT mutta olin pöyristynyt,kun lukion psykologian opettaja väitti,että myös Katto Kassinen on mielikuvitusolento.Kuka nyt keksisi itselleen mulkeron mielikuvituskaverin?!

Minäkin muistan kyllä Pepistä sellaisen haikean kohdan, selvästi oli kirjoitettu tahalleen niin. Mutta seuraavassa hetkessä jo kaikki on iloista taas.

Peppi on muuten ihan hirveä päänaukoja :D Mutta silti ihana.