Miehen itkeminen ärsyttää
Eli tilanne on seuraavanlainen:
Nykyään aina kun tulee pienintäkään riitaa, niin avomies on heti itkemässä. Aluksi tämä toki herätti myötätuntoa ja itsellekin tuli surku kun sain toisen itkemään, mutta nykyään koko touhu lähinnä ärsyttää. Ei ole mitään pahaa herkkyydessä, mutta huomaan että mies yrittää itkulla välttää puhumista ja asioiden käsittelyä. Ei tarvitse tulla kuin vähän erimielisyyksiä jostain, niin heti hanat aukeaa ja keskustelu tyssää siihen. Saan vain vastaukseksi: "En pysty puhumaan, ahdistaa" ja sitten asiat jäävät puhumatta. Mies ei myöskään tehnyt tätä suhteemme alussa, ensimmäinen vuosi oli melko itkutonta. En oikein tiedä miten asiasta uskaltaisi sanoa ilman uutta itkukohtausta. Ehdotuksia?
Kommentit (7)
Ehkä hän ei ole oppinut puhumaan asioista ja/tai on lapsuudessa selvinnyt ikävistä tilanteista itkemällä?
Ymmärrän sinua täysin. Minuakin ex-mieheni herkkyys liikutti monta vuotta, kun hän herkistyneenä lupasi sitoutua yhteisin päämääriin ym. Mutta kun keskustelut oli käyty eipä aikaakaan, kun lupaukset unohtuivat eikä mikään toteutunut.
En sano, että miehesi teeskentelee, mutta onhan hän toimintamallin tuosta kehittynyt. Ikävät asiat lakaistaan maton alle. Kerro hänelle rehellisesti jossain neutraalissa tilanteessa, että olet huomannut tällaisen mallin käytöksessä. Ja kun pitää riidellä, ja hanat aukee, niin totea, että jutellaan tästä lisää, kun rauhoitut. Älä päästä pälkähästä.
ootko varma, ettet seurustele parrakkaan naisen kanssa?
Ehdotapa hänelle pariterapiaa. Pakkohan teidän on saada kehitettyä keskusteluyhteys jos mielitte yhdessä pysyä.
Ehkä miehelläsi on vain nyt joku hankala vaihe elämässään, paljon stressiä tms, eikä juuri nyt pysty käsittelemään asioita muulla tapaa. Itse kyllä kysyisin rakastavana avovaimona, että kulta mikä sun on, tuo ei voi johtua vain tästä roskapussista/tiskeistä/rahasta yms. mistä tuli riitaa, syyttelyn sijaan. Miehille itkeminen toisen seurassa ei useinkaan ole helppoa, tuskimpa vain sinulle v*ttuillakseen tai tilanteesta pois päästäkseen itkee.
Sille ei kauheasti voi, jos itkettää herkästi ja kotona kyllä pitää voida itkeä jos itkettää.
Tunnekuohun jälkeen pitää kyllä myös pystyä puhumaan, eli jos puhuisitte kulloinkin kyseessä olevasta asiasta sen jälkeen, kun mies on saanut itkunsa itkettyä?
Jos kovasti itkettää, sillä hetkellä voi olla tosi vaikea keskustella mitenkään järkevästi.
Onko se mies siis ammatiltaan näyttelijä, vai epäiletkö hänen muuten vain opetelleen itkemään halutessaan välttääkseen asioista puhumista?