Ei se ole kasvatuksesta kiinni, millaisia lapsista tulee

No jos kasvatuksella ei ole vaikutusta,, niin miksi kaikki lapset pitää saada varhaiskasvatuksen piiriin?

Kommentoijilla on vähän hakusessa. Kasvatuksen tehtävä on opettaa lasta tuntemaan itsensä, eli sen mitä tämä jo syntyessään on, sekä olemaan positiivisesti vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa eli osa yhteiskuntaa. Kasvatuksesta tai sen puutteesta/epäjohdonmukaisuudesta riippuu se miten lapsi ilmentää jo olemassa olevia piirteitään. Helpot lapset eivät muutu yhtäkkiä vaikeiksi, mutta saattavat oireilla jollain toisella tavalla jos kasvatus on puutteellista.

Samaa mieltä. Itsekin olin hyvin kiltti lapsena, koska olen luonnostaan kiltti. Minua ei juuri kasvatettu edes, vaan sain vapaan kasvatuksen. Oma tyttöni on aika samanlainen, mutta on myös perinyt isänsä tulisuutta, joten ei ole ihan niin helposti käsiteltävissä kuin minä. Kyllä se perimä vaan määrää niin paljon, millainen ihminen on.

Mun mielestä meidän perhe (siis oma lapsuuden perhe) on tästä aika hyvä esimerkki, nimenomaan kun puhutaan kiltteydestä. Samankaltaisista perheoloista sanotaan usein tulevan esim.päihdeongelmaisia, pahasti mielenterveysongelmaisia rikollisia, mutta meistä lapsista yksikään ei juuri käytä alkoholia ja ollaan kilttejä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Lapsena ollaan toki oltu villejä jne., mutta vilkas lapsi ei ole ilkeä lapsi, vaan luonteeltaan vaan ollaan kilttejä ja empaattisia ja sillä ei ole kasvatuksen (tai sen puutteen) kanssa tekemistä.

Olen jossakin määrin samaa mieltä aloittajan kanssa. Ihmisellä on oma perusluonteensa, ja hänen itsensä on elettävä koko elämänsä itsensä kanssa. Ihannetilanteessa vanhemmat pystyvät auttamaan häntä ottamaan luonteestaan parhaat asiat irti ja hallitsemaan heikkouksia. Huonommassa tilanteessa vanhemmat eivät pysty opettamaan lapselle itsesäätelyä, mikä johtaa epäonnistumiseen myöhemmässä elämässä, ja huonoimmassa nämä voivat murskata tämän perusturvallisuuden ja uskon itseensä.

Ihminen on monimutkainen olento. Useimmiten nämä, jotka vannovat "jämäkän kasvatuksen" nimeen jo taaperoikäisillä, eivät oikeastaan tunne ollenkaan lapsiaan. He eivät tiedä, ovatko kokkaamassa puuroa vai viiriäisenmunia, mutta silti pitää vaan hämmentää.

Kuulostaa ap siltä, että olet tarpeeksi joustava ja tarpeeksi tiukka.

Minulla on tosi kiva ja kohtelias poika hoidossa, kotona ottaakin sitten meidän kanssa vähän yhteen kun on tuota temperamenttia. Mutta hänen kanssaan on kyllä pitänyt töitä tehdä, luulen että lopputulos olisi aika erilainen jos olisi saanut pikkusisaruksen 2v (ei niin paljon aikaa kasvatukselle), eikä nyt vasta 5v.

Mutta tuosta joustamisesta. Kyllä meilläkin lapsi saa ehdottaa kaupassa esim ostoksia, miksi ei? Ei sieltä mitään älytöntä tule, pyytää jotain melonia, makuvichyä tms kun tietää rajat. Ei esim kärtä leluja, karkkia ym.

Vierailija kirjoitti:

Olen todellakin samaa mieltä. Tätä saisivat päiväkotien tädit, opettajat ja muut arvioijat miettiä ja hartaasti.

Esim. Opettajilla lienee rohkeus- ja esiintymisgeenejä enemmän: vaikeaa ymmärtää ujompia ja monimutkaisempia ihmisiä ajattelematta sen olevan jokin kasvatusvirhe tai kauhea perheongelma.

Tää on niin totta. Opettajat rankaisi ujoja antamalla huonompia numeroita koska tuntiaktiivisuus ei ollut korkeaa. Esim enkun kokeista sain sanareista aina täydet ja kokeista ysejä mutta kun en jokaiseen kysymykseen viitannut niin sain aina todistukseen seiskan! Sama uskonnosta sain aina kokeista kympin(!) ja todistuksessa aina komeili 8. Ja ei ole kyse siitä etten ikinä viitannut tmv. Olin vaan ujo enkä uskaltanut!

Tuliko jollekkin ylläyyyksenä että lapsen kehitykseen kuuluu myös perimä ?

Minäkin olen jossain määrin samaa mieltä. Että ehkä ei niinkään se kastavatus, vaan se millainen perhe/koti/kasvuympäristö lapsella on, ja mitä vanhemmat opettaa lapselle tiedostamattaan.

En tiedä osaanko selittää tätä mitenkään järkevästi, mutta yritän. Tietyt käytösmallit opitaan (pääsääntöisesti) kotoa, miehen ja naisen rooli, parisuhdemalli, miten muita ihmisiä kohdellaan/kunnioitetaan, miten asioita hoidetaan yms. Pieniä ja suuria arjen asioita, esimerkiksi riitely. Jos perheessä on riidelty rakentavasti, lapsi todennäköisesti osaa itse aikuisena riidellä rakentavasti. Jos kotona riitely on ollut huutamista ja toisen haukkumista, tämä todennäköisesti toistuu aikuiselämässä omassa suhteessa. Jos kotona näkee väkivaltaa, esim isä lyö äitiä, on todennäköisempää että tälläisessä perheessä kasvanut lapsi lyö omaa puolisoaan tai vastaavasti sietää väkivaltaa, koska kotonakin tämä oli ok. Jos lapsuudenkodissa on paljon lapsia ja kaikkien kaverit on tervetulleita, aikuisena ei välttämättä osaa olla yksin kotona vaan vaatii ympärilleen koko ajan ihmisiä (en nyt tiedä onko tämä hyvä vai paha juttu). Jos lapsena ei ole joutunut vastuuseen teoistaan, todennäköisesti aikuisena vastuunkantaminen on aika vaikeaa. Lupauksien pitäminen. Jos kotona on aina pidetty kiinni sovitusta, todennäköisesti tämä jatkuu koko elämän.

Toivon että kukaan ei ota tätä henkilökohtaisesti. Ihmiset ollaan erilaisia ja kaikki eivät toimi samalla tavalla kuin lapsuudenperheessä ja tiedän useita joiden perheessä on ollut alkoholismia tai väkivaltaa ja aikuisena ei ole toistettu näitä samoja virheitä. Mutta kyllä sen aika selvästi huomaa näin aikuisena muiden käytöksestä, millainen perhetausta monella ihmisellä on.

Ketjussa on kokonaan unohtunut että suurin vaikutus on vanhempien esimerkillä. Fiksusti käyttäytyvien vanhempien lapset ovat lähes poikkeuksetta fiksusti käyttäytyviä.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat olivat aina töissä, näki lähinnä nukkumaan mennessä. Mutta meillä on vaan suvussa joku kiltteysgeeni. Samoin itse omien lasten kanssa, olen päässyt todella vähällä. Heille kun kerran jonkun asian sanoo, ovat uskoneet. Mulle on monesti sanottu, että meillä on hyvin kasvatetut. No ei ole, he ovat vain luonnostaan kohteliaita ja hyväkäytöksisiä.

Tais sitten vaan omaksuvat rauhallisen tyylinsä sinulta.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti tapasi sanoa kerran on tarpeeksi vakuuttava. Ja sanot vain asiasta. Kyllä se on hyvää kasvatusta. 

On paljon vanhempia, jotka suoltavat kieltoja ja käskyjä a, aivan turhissa tilanteissa b, eivät mitenkään valvo näiden noudattamista. 

Toki on temperamenttieroja, en sitä sano. 

Oikeasti luuletko, että valtaosalle lapsista se kerran sanominen riittää? Sinulla ei taida olla omia lapsia? Valtaosaa lapsista tulee ohjata käytäkseen ja opettaa, eivät he "kerran sanomisesta" osaa toimia. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen jossain määrin samaa mieltä. Että ehkä ei niinkään se kastavatus, vaan se millainen perhe/koti/kasvuympäristö lapsella on, ja mitä vanhemmat opettaa lapselle tiedostamattaan.

En tiedä osaanko selittää tätä mitenkään järkevästi, mutta yritän. Tietyt käytösmallit opitaan (pääsääntöisesti) kotoa, miehen ja naisen rooli, parisuhdemalli, miten muita ihmisiä kohdellaan/kunnioitetaan, miten asioita hoidetaan yms. Pieniä ja suuria arjen asioita, esimerkiksi riitely. Jos perheessä on riidelty rakentavasti, lapsi todennäköisesti osaa itse aikuisena riidellä rakentavasti. Jos kotona riitely on ollut huutamista ja toisen haukkumista, tämä todennäköisesti toistuu aikuiselämässä omassa suhteessa. Jos kotona näkee väkivaltaa, esim isä lyö äitiä, on todennäköisempää että tälläisessä perheessä kasvanut lapsi lyö omaa puolisoaan tai vastaavasti sietää väkivaltaa, koska kotonakin tämä oli ok. Jos lapsuudenkodissa on paljon lapsia ja kaikkien kaverit on tervetulleita, aikuisena ei välttämättä osaa olla yksin kotona vaan vaatii ympärilleen koko ajan ihmisiä (en nyt tiedä onko tämä hyvä vai paha juttu). Jos lapsena ei ole joutunut vastuuseen teoistaan, todennäköisesti aikuisena vastuunkantaminen on aika vaikeaa. Lupauksien pitäminen. Jos kotona on aina pidetty kiinni sovitusta, todennäköisesti tämä jatkuu koko elämän.

Toivon että kukaan ei ota tätä henkilökohtaisesti. Ihmiset ollaan erilaisia ja kaikki eivät toimi samalla tavalla kuin lapsuudenperheessä ja tiedän useita joiden perheessä on ollut alkoholismia tai väkivaltaa ja aikuisena ei ole toistettu näitä samoja virheitä. Mutta kyllä sen aika selvästi huomaa näin aikuisena muiden käytöksestä, millainen perhetausta monella ihmisellä on.

Mä oon niin samaa mieltä tästä. Ja huom. ei sen kotitaustan tarvi olla ikuinen leima. Vaatii vaan ihmiseltä itseltään asian huomaamista ja tajuamista, että ei, mä en halua toimia näin.

Olen niiiiiin samaa mieltä.

Kaikki ei ole vanhempien syytä.

Kaikki ei ole vanhempien ansiota.

T. Kasvatustueteen maisteri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti tapasi sanoa kerran on tarpeeksi vakuuttava. Ja sanot vain asiasta. Kyllä se on hyvää kasvatusta. 

On paljon vanhempia, jotka suoltavat kieltoja ja käskyjä a, aivan turhissa tilanteissa b, eivät mitenkään valvo näiden noudattamista. 

Toki on temperamenttieroja, en sitä sano. 

Oikeasti luuletko, että valtaosalle lapsista se kerran sanominen riittää? Sinulla ei taida olla omia lapsia? Valtaosaa lapsista tulee ohjata käytäkseen ja opettaa, eivät he "kerran sanomisesta" osaa toimia. 

Tuhatkaan kertaa ei riitä jos kielto/käsky ei ole johdonmukainen ja jos vanhempi itse ei toimi samalla tavalla tai ole sanojensa takana.

Vierailija kirjoitti:

Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa lapsen kehitykseen hyvin merkittävästi, mutta on olosuhteillakin vaikutusta. Lapsi voi saada vanhemmiltaan keinoja pärjätä hyvien ja huonojen ominaisuuksiensa kanssa, tai sitten ei. Ja lapsi voi joutua taistelemaan kotonaan ihan eloonjäämisestäänkin. Kyllä se vaikuttaa.

Mutta sen tulkinta, koska lapsi on niin "väärän luonteinen", että kyse on kotona eloonjäämisestä taistellut lapsi vai temperamentiltaan tietynlaiseksi syntynyt. Vanhemmilla tai siovanhemmilla voi olla samoja temperamenttipiirteitä, eikä ulkopuolinen voi oikein alkaa osoittelemaan sormella, että olette nyt tehneet jotakin väärin. Lapsi voi käyttäytyä "liian" vilkkaasti, "liian" ujosti, liian vaikeaselkosesti ja vaikka mitä, jos joku ope tai muu niin haluaa katsoa.

Ope, joka on tottunut niin erilaisiin ominaisuuksiin kotona ja muualla. Tai nähnyt oikeasti ongelmaperheisiä (esim. hirveää väkivaltaa, alkoholiongelmaa, nälkää näkeviä lapsia), joilla on sitten sattunut olemaan joitakin samoja ominaisuuksia: ne yhdistyy aina sen jälkeen näihin ongelmiin. Tietynluonteisilla on toki taipumus ajautua enemmän esim. ongelmaisiksi, kuin vaikka esim. open suosimat "opeluonnegeenit", mutta olettaa ei silti saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti tapasi sanoa kerran on tarpeeksi vakuuttava. Ja sanot vain asiasta. Kyllä se on hyvää kasvatusta. 

On paljon vanhempia, jotka suoltavat kieltoja ja käskyjä a, aivan turhissa tilanteissa b, eivät mitenkään valvo näiden noudattamista. 

Toki on temperamenttieroja, en sitä sano. 

Oikeasti luuletko, että valtaosalle lapsista se kerran sanominen riittää? Sinulla ei taida olla omia lapsia? Valtaosaa lapsista tulee ohjata käytäkseen ja opettaa, eivät he "kerran sanomisesta" osaa toimia. 

Tuhatkaan kertaa ei riitä jos kielto/käsky ei ole johdonmukainen ja jos vanhempi itse ei toimi samalla tavalla tai ole sanojensa takana.

Kas kun tässä unohtuu se, että on usein kaksi vanhempaa. Toinen voi toimia epäjohdonmukaisesti, toinen ei. Lisänsä soppaan tuo sioavanhemmat, hoitotädit, sedät tädit, opet. Jos kaikilla on eri maneerit ja vain yhdellä oppikirjojen mukainen "oikea" tyyli - mitä se ikinä onkaan - johdonmukaisuus uupuu.

Jhdonmukaisesti toimienkin voidaan tarvita se tuhat kertaa, kaiken lisäksi!

Vierailija kirjoitti:

No jos kasvatuksella ei ole vaikutusta,, niin miksi kaikki lapset pitää saada varhaiskasvatuksen piiriin?

Kodin varhaishaiskasvatus se tärkeintä olisi. Ei laitoksessa kasvaminen. Psyyken takia. Ei siksi, että kasvaisi joitakin ihanneihmisiä, yhteiskunnan tuottajia ja täydellisiä suorittajia, vaan tasapainoisia välittäviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen jossain määrin samaa mieltä. Että ehkä ei niinkään se kastavatus, vaan se millainen perhe/koti/kasvuympäristö lapsella on, ja mitä vanhemmat opettaa lapselle tiedostamattaan.

En tiedä osaanko selittää tätä mitenkään järkevästi, mutta yritän. Tietyt käytösmallit opitaan (pääsääntöisesti) kotoa, miehen ja naisen rooli, parisuhdemalli, miten muita ihmisiä kohdellaan/kunnioitetaan, miten asioita hoidetaan yms. Pieniä ja suuria arjen asioita, esimerkiksi riitely. Jos perheessä on riidelty rakentavasti, lapsi todennäköisesti osaa itse aikuisena riidellä rakentavasti. Jos kotona riitely on ollut huutamista ja toisen haukkumista, tämä todennäköisesti toistuu aikuiselämässä omassa suhteessa. Jos kotona näkee väkivaltaa, esim isä lyö äitiä, on todennäköisempää että tälläisessä perheessä kasvanut lapsi lyö omaa puolisoaan tai vastaavasti sietää väkivaltaa, koska kotonakin tämä oli ok. Jos lapsuudenkodissa on paljon lapsia ja kaikkien kaverit on tervetulleita, aikuisena ei välttämättä osaa olla yksin kotona vaan vaatii ympärilleen koko ajan ihmisiä (en nyt tiedä onko tämä hyvä vai paha juttu). Jos lapsena ei ole joutunut vastuuseen teoistaan, todennäköisesti aikuisena vastuunkantaminen on aika vaikeaa. Lupauksien pitäminen. Jos kotona on aina pidetty kiinni sovitusta, todennäköisesti tämä jatkuu koko elämän.

Toivon että kukaan ei ota tätä henkilökohtaisesti. Ihmiset ollaan erilaisia ja kaikki eivät toimi samalla tavalla kuin lapsuudenperheessä ja tiedän useita joiden perheessä on ollut alkoholismia tai väkivaltaa ja aikuisena ei ole toistettu näitä samoja virheitä. Mutta kyllä sen aika selvästi huomaa näin aikuisena muiden käytöksestä, millainen perhetausta monella ihmisellä on.

Monet asiat eivät tässä todellakaan pidä paikkaansa. On itsenäisiä luonteita ja niitä, jotka tekevät kaiken kuten kotona tiedostamattaankin. mielipiteen kirjoittaja on ehkä viimeksimainittuja.

Vierailija kirjoitti:

No eipä tietenkään,eihän vanhemmilla nyt mitään vaikutusta voi olla lapseen ja omaan jälkikasvuunsa...

Kukahan se tuollaisenkin käsityksen on keksinyt?

Ihan outoja käsityksiä ...

Adoptoidut lapsetkin muistuttavat usein luonteeltaan oikeita sukulaisiaan tai erilaiseen perheeseen adoptoitua sisartaan, ja kokevat itsensä adopitioperheessä erilaiseksi. Oli miten hyvä kasvatus ja esimerkit hyvänsä.