Elatusmaksuista - Ahneat äidit, hävetkää!
Kyllä, nyt menee tunteisiin, kun miehen exä vaatii lapsesta lisää elatusmaksuja - syystä että olemme nyt avoliitossa ja miehellä enemmän rahaa maksaa. Really?
Exä on sairaslomassa viikosta toiseen, pieni lapsi hoidossa ties missä ja milloin useamman kerran viikossa ja joka viikonloppu (jos ei meillä, niin jossain muualla). Vaatteita ei suostu pakkaamaan mukaan, vaan kaikki joudumme meille ostamaan itse - eikö nämä ole sisällytetty elareihin? Vaatteet vaihdetaan vietäessä ja tuotaessa. Exän mukaan "esimerkiksi kaksi paitaa riittää viikonlopun vierailuun". Riittääkö? Ihan oikeasti? Siinäkin tilanteessa, kun lapsi tyrkätään meille hoitoon kertomatta, että "hei... on sitten oksennustauti"?
Miten KUKAAN voi sen perusteella vaatia suurempia elareita, kuin mitä lapsi oikeasti tarvitsee, syystä että taloudessa on kaksi maksajaa (mieheni ja minä)?! Miehellä ei nytkään varaa ostaa lapselle vaatteita, joten minä ostan vaatteet ja ämmä vaatii lisää elareita, vaikka lapsen elatuksen tarve ei ole noussut - pikemminkin laskenut!
Mies ei ole hyvätuloinen, keskituloa alempana. Keskituloihin pääsee tekemällä PALJON ylitöitä. Itsekin olen keskituloinen. Miehen exä huonotuloinen, kun ei jaksa töissä käydä, vaan pitää sossun&kelan tuella elää. Minun exäni taas hyvätuloinen.
Vaikka exäni, jonka kanssa meillä on yhteinen lapsi, on hyvätuloinen, ei tulisi pieneen mieleenikään vaatia enempää elareita - vaikka laskuri kuinka näyttäisi useampaa satasta enempi. Exäni saa omantuntonsa mukaan ostella sitten lapselleen mitä tykkää. Kun elatuksesta sovittiin, en ottanut huomioon exän tuloja, vaan lapsen elatuksen tarpeen. Yhdessä laadittiin, kuinka paljon lapsi vie vuodessa - ja ainoastaan ruokakustannukset meidän luona laskettiin, ei muita kuluja, koska kyllä isälläkin se oma huone lapselle on olemassa 247, vaikka lapsi siellä vain jokatoinen viikonloppu on. Lastenvalvojalla tehtiin sopimukset 45 minuutissa ja aika suurimmaksi osaksi meni siihen, että lv näpytteli tiedot koneelle ja tulosti laput allekirjoitettavaksi.
Kyllä, minulla ja exällä on täydellinen soppari, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Huom! MOLEMMAT. Yhessä se lapsi on pykätty, eikä tulisi pieneen mieleenikään vaatia isompaa elatusmaksua, koska exäni tulot on suuret.
Kommentit (133)
On se outoa, miten lapsen elatustarve nousee etävanhemman tulojen noustessa...
No onhan miehen elatuskyky noussut, kun on kaksi aikuista maksamassa arjen laskupinoa. Hyvin pystyy maksamaan hiukan enemmän eksälle. Pieni hinta se kuitenkin on siitä, että lapsi ei pyöri kintuissa 24/7. Jos hinta tuntuu liian suurelta, voi mies tietenkin pyytää yksinhuoltajuutta itselleen - näkee mitä maksaa lapsen ylläpito puhumattakaan henkisestä jaksamisesta. Ja mitä tulee "järjestettyyn" raskauteen, aina on raskauden vaara, jos paljaalla vetelee. Pitäisi aikuisen miehen se tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tämä ole mitään muuta, kuin yhteiskunnan tukemaa rasismia. Näissä asioissa se on 100% tapauksista mies, jota kidutetaan. Tähän ei sitten kukaan päättäjä uskalla puuttua. Joskus kuullut, jotka elareita joutuu maksamaan, niin ei ole millään muotoa tätä päivää.
Onko naisilla sitten jotain diktatuurimaista rajotonta valtaa omia lapset automaattisesti itselleen? Miehillä on näissä asiossa luultua paremmat mahdollisuudet saada lapset asumaan luoksee ja he ovat huoltajakandinaatteina ihan samalla viivalla, joten turhat tässä on miehistä tehdä mitään viattomia uhreja tehdä , jos he eivät ole omista oikeuksistaan huolehtineet ja niistä lähteneet taistelemaan.
Etpä se sinäkään sitten ole näistä asioista perillä puupennin vertaa. Miehet samalla viivalla, kun huoltajuutta määritellään, HAHAHHHAHA, mikä vitsi. Ota asioista ensin selvää, ennen kuin tulet tänne kertomaan tietämättömyytesi.
Yh äiti kirjoitti:
Huh, onneksi lapsen isä on järkevä rahan kanssa. Maksaa minulle ja lapselle enemmän kuin elarit, auttaa aina kun pyydän ja muutenkin tekee kaiken parhaansa meidän eteen. Tosin itsekin olen ahkera ihminen ja teen parhaani enkä tuhlaile rahoja turhuuksiin. Kauheaa ajatella että hän löytäisi uuden akan itselleen joka alkaisi marmattaa rahoista joita antaa meille parantaakseen oman lapsensa elämänlaatua. Vääntäisi siihen uuden kakrun ja alkaisi vinkua että sille pitäisi saada enemmän kuin exän kanssa olevalle lapselle. Miehen kanssa ei mitään ongelmia mutta kun siihen tulee se kolmas pyörä huutelemaan...
Kyllä te uusioperheiden ämmät olette säälittäviä...
Nyt sitten yksi kysymys; jos lapsen elatuksen määräksi on laskettu 400 eur/kk ja molemmat vanhemmista ovat elatusvelvollisia. Tällöin äiti maksaa 200 eur ja isä 200 eur. Miksi mennä pyytämään, vaatimaan tai edes olettamaan, että isä/äiti maksaa vähemmän?
Itselle ei oikeasti tulisi mieleenikään mennä pyytämään rahallista apua exältä, jos se ylittää lapsen elatuksen. Laskurikin antoi niinkin kohtuuttoman summan, kuin 600 eura elatusmaksua isälle, mutta en vaatinut siitä edes puolia, koska lapsi ei kuukaudessa todellakaan niin paljon vie. Pitää ottaa myös huomioon, että myös isällä lapselle lelut ja oma huone. Siitä huoneestakin isä maksaa kuukaudessa yhtälailla ylimääräistä, kuin minäkin, huolimatta siitä, kuinka usein lapsi sitä käyttää.
Vierailija kirjoitti:
No onhan miehen elatuskyky noussut, kun on kaksi aikuista maksamassa arjen laskupinoa. Hyvin pystyy maksamaan hiukan enemmän eksälle. Pieni hinta se kuitenkin on siitä, että lapsi ei pyöri kintuissa 24/7. Jos hinta tuntuu liian suurelta, voi mies tietenkin pyytää yksinhuoltajuutta itselleen - näkee mitä maksaa lapsen ylläpito puhumattakaan henkisestä jaksamisesta. Ja mitä tulee "järjestettyyn" raskauteen, aina on raskauden vaara, jos paljaalla vetelee. Pitäisi aikuisen miehen se tietää.
Tiedän kyllä mitä lapsi maksaa... itselläni on lapsi. Miksi pitäisi maksaa exälle siitä, että lapsi ei pyöri kintuissa?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka turhaa energian haaskausta on rahasta tappeleminen? Ja miksi ihmessä mennä yksiin ihmisen kanssa, jolla on korvia myöden kiinnityksiä johonkin edelliseen elämään?
Ei voi mitään, mutta halveksin niitä, jotka jättävät pienet lapset jonkun uuden akan takia. Siitä pitääkin maksaa.
Kuka tässä tilanteessa on jättänyt lapsen?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt siis oikein, että miehesi exän mielestä miehesi kuuluisi maksaa nyt enemmän elatusmaksuja, koska hän on kanssasi avoliitossa? Eli suomeksi sanottuna sinun tulisi osallistua elatusmaksuun? Ja jos hän olisi edelleen yksinasuva sinkku, ei elatusmaksuja tarvitsisi nostaa? Ahneelta miehesi exä kieltämättä kuulostaa. Minusta sinun tulojesi ei pitäisi liittyä tuohon kuvioon mitenkään, sinullahan ei elatusvelvollisuutta kyseisen naisen lapsesta ole.
Ei, nyksän eli ap:n ei tarvi maksaa elareita. Mutta onhan se tosiasia, että ap:n mies hyötyy avopuolisostaan. Ap kun maksaa puolet asumiskuluista ja puolet ruokakuluista ym yhteisistä kuluista. Mieheltä menis noihin huomattavasti enemmän yksinasuessaan kun maksais ne kokonaisuudessaan yksin. Joten miehen käteenjäävät tulot on nousseet ja täten niitä elareitakin voidaan tarkistaa. Ei siinä mitään ahnetta ole että pitää lapsensa puolia.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tämä ole mitään muuta, kuin yhteiskunnan tukemaa rasismia. Näissä asioissa se on 100% tapauksista mies, jota kidutetaan. Tähän ei sitten kukaan päättäjä uskalla puuttua. Joskus kuullut, jotka elareita joutuu maksamaan, niin ei ole millään muotoa tätä päivää.
Siis miestä kidutetaan kun joutuu maksamaan OMAN lapsensa kuluja? Lapsen jonka ihan itse päätti tähän maailmaan tuoda. Ja miten niin nykypäivää? Nykypäivänäkö lapset elää pyhällä hengellä? Ei tarvi kenenkään elareita maksaa kun lapset ei mitään tarvi, näinkö se nykypäivänä menee?
Kuinka vähällä teidän lapset oikein tulee toimeen? Meillä menee jo lasten vaatteisiin 200 euroa/tyttö.
ap11 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap11 kirjoitti:
Ahnea... pakko tykätä omasta kirj virheestä. Peukku sille.
Eihän se miehen vika ole, että exä on idiootti? Miehen exä on miehen hylkäämä, joten säästä kommenttisi ei tähän päde.
Oliko kyseessä siis järjestettyliitto? Minkä maalainen mies sinulla on?
Ei järjestetty liitto, mutta järjestetty raskaus.
Juu, näinhän se aina näillä elareita välttelevillä isillä on. Miehes ei koskaan ole kuullut ehkäisystä ja siitä että mieskin voi sitä käyttää jos ei halua elareita maksaa? Ei tietenkään, kun se exä oli niin nerokas ja älykäs ja ties mitä ja sai kaiken manipuloitua just siten kun halusi. Miestä vietiin kuin litran mittaa. Ja sä olet saanut tämän kultakimpaleen omaksesi. Olis hauskaa kuulla mitä se sinusta tarinoi seuraavalle rouvalleen :)
Kannattaisi miettiä myös omaa käytöstään ja asennettaan. Aika ikävään sävyyn kirjoitat.
Itse asiassa lapsen elatustarve kasvaa koko ajan iän myötä ja lapsella on oikeus siihen jopa 18 vuotiaana jos opiskelee.
Teidän tulojanne ei lasketa yhteen , mutta kun mies asuu kanssasi asumis ym menoista huomioidaan vain puolet.
Oma eksäni maksaa 250 elareita ihan perus 2000 tuloillaan. Olisi ollut oikeus jopa yli 300 euron vaatia.
Lähivanhemmalla on paljon enemmän menoja lasten kanssa...elarit ei kata siitä kun osan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt siis oikein, että miehesi exän mielestä miehesi kuuluisi maksaa nyt enemmän elatusmaksuja, koska hän on kanssasi avoliitossa? Eli suomeksi sanottuna sinun tulisi osallistua elatusmaksuun? Ja jos hän olisi edelleen yksinasuva sinkku, ei elatusmaksuja tarvitsisi nostaa? Ahneelta miehesi exä kieltämättä kuulostaa. Minusta sinun tulojesi ei pitäisi liittyä tuohon kuvioon mitenkään, sinullahan ei elatusvelvollisuutta kyseisen naisen lapsesta ole.
Ei, nyksän eli ap:n ei tarvi maksaa elareita. Mutta onhan se tosiasia, että ap:n mies hyötyy avopuolisostaan. Ap kun maksaa puolet asumiskuluista ja puolet ruokakuluista ym yhteisistä kuluista. Mieheltä menis noihin huomattavasti enemmän yksinasuessaan kun maksais ne kokonaisuudessaan yksin. Joten miehen käteenjäävät tulot on nousseet ja täten niitä elareitakin voidaan tarkistaa. Ei siinä mitään ahnetta ole että pitää lapsensa puolia.
Ymmärsinkö nyt siis ihan oikein, että kaksi aikuista ja yksi lapsi syö saman verran, kuin yksi aikuinen ja näin yhteenmuuton seurauksena kaksi aikuista jakaa yhden aikuisen ruokamenot?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tämä ole mitään muuta, kuin yhteiskunnan tukemaa rasismia. Näissä asioissa se on 100% tapauksista mies, jota kidutetaan. Tähän ei sitten kukaan päättäjä uskalla puuttua. Joskus kuullut, jotka elareita joutuu maksamaan, niin ei ole millään muotoa tätä päivää.
Onko naisilla sitten jotain diktatuurimaista rajotonta valtaa omia lapset automaattisesti itselleen? Miehillä on näissä asiossa luultua paremmat mahdollisuudet saada lapset asumaan luoksee ja he ovat huoltajakandinaatteina ihan samalla viivalla, joten turhat tässä on miehistä tehdä mitään viattomia uhreja tehdä , jos he eivät ole omista oikeuksistaan huolehtineet ja niistä lähteneet taistelemaan.
Kyllä, naisilla on diktatuurimainen, lähes rajaton valta omia lapset automaattisesti itselleen.
En ymmärrä mitään, mitä täällä vingutaan.... Asioihin selkeät laskentakaavat, joita kaikki, jotka peruskoulun käyneet voi käyttää....
Oikeusministeriön ohje vuodelta 2015 (myöhempää ei ole)
- 0-6 v 296 euroa
- 7- 12 344 €
- 13-17 464 €
- ´lapsilisä
Tuohon tulee lisää asumiskustannukset esim. jos kaksi lasta niin asumiskustannuksista 17 %. Jos erityisiä harrastuksia, jotka yhdessä sovittu, ne päälle. Jos sairauskuluja ne päälle.
Sitten lasketaan äidin tulot vähennettynä elinkustannuksilla (yh. 594/parisuhde 500 + asumiskulut vähennettynä lasten osuudella)
+ isän tulot (samat vähennykset) = saadaan summa, mitä vanhemmat saavat eli summaa X euroa.
Lasketaan % -osuus esim isällä 60 % äidillä 40 % ja kerrotaan tuo sillä tuo lapsen elatuksen tarve ja a vot=== > saadaan summa mitä vanhemmat ovat velvollisia maksamaan.
Ei tuo ydinfysiikkaa ole.
Tuo laskelma luonnollisesti nyt yksinkertaistettu, mutta näin se käytännössä lasketaan.....
Fatalji, asianajaja
Niin joo, jos asuu parisuhteessa, asumismenot on 50 %. Kaikki tulot lasketaan. Ylityöt ja asumislisät tietenkin vähentää asumiskustannuksia.
Ruokakustannuksia ei lasketa, ei kulutusluottoja (ellei elatusmenoihin), ei autokustannuksia (ellei työmatkoihin välttämätön)
Edelleen Fatalji
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vähällä teidän lapset oikein tulee toimeen? Meillä menee jo lasten vaatteisiin 200 euroa/tyttö.
Kuukaudessa??? :O kyllä saa ihan kalliissa merkkivaatteissa kulkea, jos tuon summan saa kuukaudessa menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tämä ole mitään muuta, kuin yhteiskunnan tukemaa rasismia. Näissä asioissa se on 100% tapauksista mies, jota kidutetaan. Tähän ei sitten kukaan päättäjä uskalla puuttua. Joskus kuullut, jotka elareita joutuu maksamaan, niin ei ole millään muotoa tätä päivää.
Siis miestä kidutetaan kun joutuu maksamaan OMAN lapsensa kuluja? Lapsen jonka ihan itse päätti tähän maailmaan tuoda. Ja miten niin nykypäivää? Nykypäivänäkö lapset elää pyhällä hengellä? Ei tarvi kenenkään elareita maksaa kun lapset ei mitään tarvi, näinkö se nykypäivänä menee?
Suurinta osaa isistä ei haittaa niiden lasten kulujen maksaminen. Tässä puhuttiin elatuksen maksamisesta exän tilille, tietämättä mihin se raha menee. Tässä lapsen kulut eivät ole nousseet millään tavalla. Miksi elatusta pitäisi korottaa jos lapsen kulut eivät ole nousseet?? Elatus pitäisi käyttää vain lapsen kasvatukseen. Ei mihinkään muuhun.
Jos minulla lapsia olisi, tietenkin maksaisin mielelläni lapsen kulut kunhan lapset asuvat minun kanssani. Eli elättäisin omat lapseni tietenkin. Mutta en haluaisi maksaa satoja euroja exän tilille joka kuukausi. Se on ihan erilainen tilanne.
AP, tarjotkaa ahnealle vaikka vitosta /kk lisää.
Jos miehen käteenjäävä tulo nousee vaikka parisataa, ehkä 10%, asumiskulujen laskiessa, eihän se suoraan exälle mene.
Lapsen elatuksen maksaa vanhemmat tulojen suhteessa, eli jos ennen toinen maksoi 2/3 ja toinen 1/3, esim. , niin nyt toinen maksaa hitusen enemmän..
Laske itse , kun sulla on oikeat luvut. Veikkaan, että luku on alle 10€.
Olettaen siis, että elatuksen tarve ei lisäänny.