Miksi en näe itseäni niin ylipainoisena kuin olen?

Tiedän tunteen. Olen 165/88 eli painoa todella paljon liikaa. Vaatteet kokoa 46 ja XXL ja silti en tajua kuinka lihava olen. Nyt näin itsestäni otetun valokuvan ja ajattelin, että olen kyllä aika tukeva. Oikeasti, en ole tukeva vaan ihan kauhea LÄSKI.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Olen 165/88 eli painoa todella paljon liikaa. Vaatteet kokoa 46 ja XXL ja silti en tajua kuinka lihava olen. Nyt näin itsestäni otetun valokuvan ja ajattelin, että olen kyllä aika tukeva. Oikeasti, en ole tukeva vaan ihan kauhea LÄSKI.

Minä ajattelen itseäni pyöreänä ja pehmeänä. Nuo termit viittaisivat paremmin ihmiseen, jolla on maks. 5 kiloa ylipainoa, mutta minulla on laskutavasta riippuen ainakin 15. Välillä (nytkin) se ajatus hämmentää, että olen _läski_. Saatan kaupungilla kiinnittää huomiota johonkin poikkeuksellisen pyöreään ihmiseen, vain tajutakseni että saatan itse olla suunnilleen saman kokoinen.

ap

Tarkennetaan edellistä - en siis tarkoita kiinnittäväni huomiota negatiivisessa mielessä, vaan katselen esim. muiden ylipainoisten pukeutumistyylejä saadakseni vinkkejä. Ja usein katselen ja ajattelen, että en minä kuitenkaan noin iso ole, ja sitten tajuan että itse asiassa olenkin.

Lähipiirissäni on paljon ylipainoisia, minua paljon isompia, joten sillä on ehkä jotain tekemistä oman kehonkuvan kanssa.

ap

Aika yleinen ilmiö tuntuu olevan sekä laihoilla että lihavilla. Laihat näkevät itsensä todellista isompina, lihavat taas pienempinä. Omaan peilikuvaan ja olemukseen tottuu. Harva kuitenkaan lihoo parissa viikossa 20 kiloa, eikä se ole edes mahdollista. Kun kiloja kertyy hitaasti ja salakavalasti, niihin ehtii tottuakin. Peili tuntuu muutenkin huijaavan, totuus tulee paremmin ilmi vaikka valokuvista.

En mäkään oikein tajua, olen mitoilta 168 cm ja painan 69 kiloa.

Näen itseni edelleen sellaisena kuin olin parikymppisenä eli noin 53 kiloa painoin silloin. Olin koko lapsuuteni tosi hoikka aina parikymppiseksi. Valokuvista aina sitten hämmästyn. En näe kilojani peilistä. Kun ihmiset, jotka eivät ole tunteneet mua lähes 20 kiloa laihempana, näkevät niitä vanhoja kuvia, sanovat, ettei mua tunnista melkein niistä kuvista. Siitä tajuankin, että en taida näyttää enää tosi hoikalta ja sellaiselta kuin niissä vanhoissa kuvissa. En vain näe sitä itse.

Itse taas näen itseni hyvin tukevana, vaikka olen 175/60. Tiedän olevani normimitoissa, mutta peilistä en sitä näe. Pääkoppa on kyllä kummallinen, jotenkin itseään on vaikea nähdä sellaisena kuin on oikeasti tai muiden silmin. Ehkä muiden ottamista kuvista näkisi paremmin totuuden?

Omakuva on jännä asia.

Taustaa kertoakseni olin lapsena  Iso. Ylipainoinen. Näytin 6.luokalla siltä kuin olisin raskaana. Yläasteella laihduin normaaliksi, mutta olin koulukiusattu, ja "näin" itseni läskinä ja etovana.  Olin  18-vuotiaana parhaimmassa painossani, mutta lapsuuden kokemukset toivat masennuksen, ja kaikenlaisten elämänvaikeuksien kautta  sitten lihoin  5-7 vuodessa reilu 100 kiloiseksi. olen 160cm. masentuneena se oli semmoinen suojakuori, en kokenut itseäni eläväksi, enkä seksuaaliseksi, joten ihan samahan se sitten oli miltä näytin.  Harmitti ostaa uusia vaatteita, kun mikään ei mahtunut päälle. 

Erosin pitkästä parisuhteesta, ja jotain tapahtui. Masennuskin oli jo häipynyt, se tietysti auttoi. Kunpa tietäisin tarkemmin mitä, niin  voisin neuvoa siitä muillekin. Aiemmin olin yrittänyt monesti laihduttaa, ilman tuloksia. N. vuodessa tiputin ruokavaliolla 25kiloa. Rauhoitin tahtia/ylläpidin painoa vuoden, ja olen nyt tiputtanut 7 kiloa. 160 /  68. Olen 28-vuotiaana löytänyt  liikkumisen! Ja kummasti sitä kevyenpänä jaksaakin!

Syksyllä siirryn kuntosalille, kiinteytymään. Omakuvani on heitellyt vuosien mittaan, vaikka muuten peilikuva on vihdoin oikeanlaisempi, en mielikuvassani tajua,että vatsaa on edelleen :D kuuluisa vararengas. Reilusti ylipainoisena en myöskään tajunnut missä mitoissa olin, valokuvat olivat KARMEA shokki aina. 

Melkein sain pidettyä punaista lankaa käsissäni kirjoittaessani! Tsemppiä APlle, kyllä se siitä lähtee. Pyöreys, ja pehmeys on minustakin kaunista, mutta ylipaino ei ole kuitenkaan hyväksi. Ja mitäs jos se vaaka vaan lähtee siitä lipsumaan, puoli kiloa sieltä lisää, puoli kiloa täältä. Jotenkin kummasti sitä itsekin päätyi 100-kiloiseksi..

Sama homma täällä. Pituutta 166cm ja painan ~90kg. Housujen koko 42 ja paidat M-L.

Mulla on paksut reidet ja pömppömaha (näytän siltä kuin olisin raskausviikoilla~20).

Mä syön ihan "oikeaa" ruokaa, mutta liikuntaa tulee harrastettua erikseen tosi vähän.

N25

Harva näkee itseään peilistä oikein. Itse näen itseni suht normaalina hoikahkona, mutta niin että kiinteytyä pitäisi. Mitat 166/48 enkä näe itseäni laihana, vaikka vaaka niin väittää. Kokovartalo valokuvissa todellisuus iskee. Varsinkin, jos kuvissa on muitakin. Oon tosi pienikokoinen kuvissa vaikka peilikuva ja pää väittää, että olen normaali enkä mikään siro.

Vääristääkö peili vai huijaako mieli?

http://www.iltasanomat.fi/laihdutus/art-2000000520681.html

Minäkin olen fatorektikko. Järkytyn aina, kun näen valokuvista, millainen läskimooses olen. Muutoin tunnen olevani ihan ok.

Ylipaino on niin yleistä, että kun on katukuvassa tottunut ihmisten olevan jo vähän paksumpia, niin ei itsekään ajattele olevansa niin iso, koska on lähempänä keskimääräistä..

Minä taas näen itseni huomattavan paljon isompana kuin olen. Normaalipainon laskennalliseen yläraajan on kuutisen kiloa, mutta silti jostain syystä en osaa ajatella itseäni kuin sinä kaameana 60 kiloa painavampana mitä joskus olin.

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino on niin yleistä, että kun on katukuvassa tottunut ihmisten olevan jo vähän paksumpia, niin ei itsekään ajattele olevansa niin iso, koska on lähempänä keskimääräistä..

Sanopa muuta. Puoli vuotta amerikassa asuessa huomasin kuinka vääristynyt kuva jenkeillä oli koostaan ja kuinka vääristyneeksi oma kuva oli muodostumassa. Huvittavaa oli että minulta tultiin kysymään olenko malli. Suomalaisittain olen normaalipainoinen mutta ei suomessa kellään tulisi mieleen tulla kysrlemään olenko malli😂

Helsingin Sanomissa oli joskus tästä aiheesta pitkä juttu, ja sen mukaan käsitys omasta painosta muotoutuu jo ennen kouluikää ja pysyy melko samana todellisista painonvaihteluista huolimatta. Esimerkiksi minä olin lapsena hiukan pullukka, ja samalta minusta tuntui aikuisenakin, vaikka olin välillä normaalipainoinen ja välillä sairaalloisen ylipainoinen. Nykyään olen lievästi ylipainoinen ja se tuntuu jotenkin "oikealta".

Jos olisin sinun mitoissasi, olisin hoikka typykkä.

N 164cm, 105 kg

Vierailija kirjoitti:

Helsingin Sanomissa oli joskus tästä aiheesta pitkä juttu, ja sen mukaan käsitys omasta painosta muotoutuu jo ennen kouluikää ja pysyy melko samana todellisista painonvaihteluista huolimatta. Esimerkiksi minä olin lapsena hiukan pullukka, ja samalta minusta tuntui aikuisenakin, vaikka olin välillä normaalipainoinen ja välillä sairaalloisen ylipainoinen. Nykyään olen lievästi ylipainoinen ja se tuntuu jotenkin "oikealta".

Tuo tuntuu ihan järkeenkäyvältä. Olen aina ollut hoikka tai normaalipainoinen, nyt sitten 165cm/80kg ja tosiaan valokuvista havahdun huomaamaan lihavuuteni, toki sen peilistä ja vaatekoosta huomaa että iso olen, mutta peilissä se ei näytä niin pahalta. Minulla kilot jakaantuvat tasaisesti koko kroppaan, että nämä 20kg eivät ole vain mahassa, mikä helpottaa varmaan mielessä "piilottamista". Sen lisäksi olen täysin terve kiloista huolimatta, ei kolesterolia eikä verenpainetta, niin ei ole niin tosiaan sellaista havahduttavaa "peiliin katsomista".

Vierailija kirjoitti:

Aika yleinen ilmiö tuntuu olevan sekä laihoilla että lihavilla. Laihat näkevät itsensä todellista isompina, lihavat taas pienempinä. Omaan peilikuvaan ja olemukseen tottuu. Harva kuitenkaan lihoo parissa viikossa 20 kiloa, eikä se ole edes mahdollista. Kun kiloja kertyy hitaasti ja salakavalasti, niihin ehtii tottuakin. Peili tuntuu muutenkin huijaavan, totuus tulee paremmin ilmi vaikka valokuvista.

Olen eri mieltä. Minä uskon, että lihavista suurempi osa ajattelee olevansa isompia kuin ovat. Etenkin lihavat, jotka laihduttavat/ovat laihduttaneet mieltävät itsensä niin isoksi kuin ovat olleet isoimmillaan.

.

Olen yhtä kokoa isompi kuin ap, yritän koko ajan laihduttaa. Koen, että olen joka paikassa "se lihavimman näköinen". Järjellä tajuan, että esim. 200-kiloisen on näytettävä isommalta kuin minä. Peilistä, jota välttelen, näkyy iso läskikasa. Kuvissa näytän pienemmältä, koska kuvakulma valehtelee. Koko elämäni on välitilassa, kun odotan, että pienenen ja kehtaan alkaa elämää, jota haluan.

Ap ei ole edes pahan kuuloinen ollenkaan jos koko on 42 ja housuissa 44. Just hyvä! Mulla paitojen koko noin 46-48 (vähän vaihtelee, riippuu niin vaatteistakin, äsken ostin esim. 44 kokosen paidan kun 46 oli liian iso) ja joo läski olen mutta en näytä siltä kun peilistä katson. Mulla on aika hyvin tiimalasimainen vartalo. Mullakin erottuu vyötärö, tissit on sopivat kroppaan nähden jne. Oon täysin tyytyväinen näin, vaikka ylipainoa onkin. 

Mutta tämän palstan mukaanhan läski ei voi koskaan olla tyytyväinen itseensä ja että ei läskillä voi olla hyvän mallista kroppaa, johon ne ylimääräiset kilot asettuu sopivasti. Tälläistä näkee vain photoshopattuina netissä. 

Äitiltä perityt hyvät geenit. Siihen hyvään kroppaan ne geenit sitten jääkin.... :D

Mä olen sekä entinen ylipainoinen että todella alipainoinen syömishäiriöinen. Vaikka nykyisin terve ja normaalipainoinen olenkin, kehonkuva on edelleen täysin vääristynyt, enkä hahmota ollenkaan, miltä oikeasti näytän. Sen kanssa on pitänyt vaan oppia elämään, että vaikka sieltä peilistä mukamas lihava ihminen katsookin, niin ei oikeasti ole.

Mun mielestä on mahtavaa, että olette tyytyväisiä itseenne, koska mitä väliä niillä kiloilla on, jos on vaan onnellinen ja terve.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/06/29/laskimyytinmurtaja-saara-sarvas…

Ootteko lukenut tän? Ei ihan suoraan tätä asiaa, mutta periaatteessa samaa aihepiiriä.