Sukuun tuli seksuaalirikollinen
Tunnistamisen välttämiseksi olen muuttanut tiettyjä asioita, koska aihe on arka. Kautta rantain sukuumme tuli parisuhteen muodossa alaikäisen lapsen törkeästä raiskaamisesta tuomittu mies, jonka teko on kaikkien tiedossa. Mies on isäpuolena teinitytölle ja lasten äiti esittää, että kaikki on ok. En suostu olemaan samassa paikassa tämän ihmisen kanssa ja omat lapset pidän visusti kaukana miehestä. Pahinta on kuitenkin se, että asiasta vaietaan. Mies on tervetullut kaikkiin juhliin ja sukumökille, jota minä pidän lähinnä saastaisena paikkana nykyisin. Ongelmaksi koituu oma suhde, jossa mies ei käsitä lainkaan tilanteen vakavuutta. Hän jopa kaveeraa raiskaajan kanssa, vaikka väittää, että ei. Sukuun tulleen miehen rikoshistoria on niin valtava tabu, että en voi tavata keitään ihmisiä jotka ovat tekemisissä ko.miehen kanssa. Minulla on itselläni liian läheistä kokemusta seksuaalirikoksista ja oman psyykeen kannalta en voi olla tekemisissä raiskaajien kanssa. En voi hyväksyä sitä, että mies otettiin vastaan kenenkään puuttumatta. Kukaan ei suojele sukumme tyttäriä, luulevatko he, että raiskaaja on parantunut vankilasta ja menettänyt kiinnostuksena nuoriin tyttöihin? Ja miten mies voi edes olettaa, että kävisin lastemme kanssa MISSÄÄN sukujuhlissa joissa tämä pedari on? Mies on loukkaantunut minulle, koska en käy hänen kanssaan enää sukukinkereissä tai vietä aikaa koko suvun mökillä. Olen raivoissani ja turhautunut. Pettynyt.
Kommentit (142)
Mode siis poistelee yksittäisiä viestejä, mutta ei trollin ketjua? Osaako mode palstan säännöt?
Jos ketju ei välittömästi poistu, nettivinkkaan kolmannen kerran poliisille palstan miesvihasta. Jota mode paskanaamana suojelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Modella taas homma hanskassa ja hanska syvällä omassa perseessä? On se nyt jumalauta, että tälle paskapalstan miesvihalle ei saada stoppia. Kirjoitankin tähän ISIS!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MUSLIMI!!!!!!!!!
Tässä sinulle pahvista askarreltu mitali, ole hyvä! Hienosti twistattu täysin asiallinen aloitus miesvihaksi. Jospa puhutaan nyt yleisesti vihasta raiskaajia kohtaan, myös naiset raiskaavat, remember? Ihan sama onko pedari nainen vai mies, voi pysyä pois sukujuhlista.
Teepä ketju asiallisesti maahanmuuttajien rikoksista, onnistuuko?
Suomalainen mies on keksityssäkin aloituksessa mielestäsi ihan ok syntipukki?
Vittu te olette sekaisin saatana.
Vierailija kirjoitti:
Hankala tilanne... Toisaalta mies on tuomionsa istunut ja valtion silmissä nyt normaali kansalainen.
Meidän kylällä oli vähän samantapainen juttu. Mies raiskasi tyttäriään, sai tuomion, istui vajaat 3 vuotta (ensikertalainen) ja on nyt vapaana taas. On mukana kylän ja koulun tapahtumissa, vaimo ottanut kotiin asumaan, käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Meitä kylän äitejä ällöttää tuo mies, mutta emme pidä häntä vaarallisena. Emme usko, että käy muiden lasten kimppuun, omat lapset oli eri asia.
Minkälainen nainen ottaa lapsenraiskaajamiehen takaisin kotiin? Voi luoja,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli aloittaja myöntää olevansa provo? Ketju poistoon. Miesvihan lietsontahan tässäkin ketjussa oli siis vain takana.
Ketju poistoon siksi, että aloittaja ei halua olla tekemisissä lapsen raiskanneen miehen kanssa ja esittää huolensa siitä? Pikkuisen haiskahtaa nyt se, että taitaa olla tällainen aloittajan kuvaama heppu linjoilla, tai vähintään sellainen ymmärtäjänainen joka kykenee rakkaudellaan parantamaan miehen kun miehen.
VOI VITUN KUSIPÄÄ!
MYÖNTÄÄ VIESTISSÄÄN 67 ALOITUKSEN OLEVAN TEKAISTU.
OSAATKO MIESVIHAKIIMASSASI RUNKATESSASI EDES LUKEA LEHMÄ?????????????????????
Ihan ensiksi, hae apua, aggressiivisuutesi on pelottavaa. Toisekseen, en ole kirjoittanut tämän olevan tekaistu, joku muu on sen kirjoittanut. Jos nyt vaikka menisit ulos happea haukkaamaan ja lakkaisit lukemasta tätä ketjua, selvästi menee turhaan tunteisiin, vaikka aloitus ei edes kosketa sinua. Vai koskettaako?
ap
Mitä lähempänä tuollainen tekijä on, sitä suurempi järkytys se on paljastuessa ja sen voimakkaampina defenssit näyttäytyy. Tuollaiset ovat aina ihan normaalin oloisia ihmisiä, joten helpompi kai kieltää koko asia kuin suostua uskomaan millainen hirviö lähipiirissä on. Tai sitten ihminen on jo valmiiksi sairas jos pysyy väleissä.
Pedofilia on syvä ihmisen mielessä oleva vääristymä tai mielensairaus, joka tutkimusten mukaan on hyvin vaikea parantaa. Siksi pedofiili usein uusii tekonsa.
Pedofiili ei pysty kantamaan vastuuta lapsen tunteista eikä tunnista sukupolven välistä eroa lapsen ja aikuisen välillä. Hän kokee lapsen yhtä lailla seksuaalisena olentona kuin aikuisenkin. Pedofiilin vääristyneessä mielessä nuoren lapsen hymy voi olla jopa merkki lapsen halusta viekoittella hänet. Hän voi siten katsoa olevansa oikeutettu rikolliseen tekoonsa tai jopa tuottavansa mielihyvää lapselle seksuaalisilla teoillaan.
Pedofiili saattaa olla äärettömän mukava esim tuttavaperheen lapsille ja "liiankin" kiinnostunut lapsista. Hänen tavoitteensa on päästä näin lapsen lähelle.Pedofiliasta parantumista ei todista suinkaan vielä pedon omat vakuuttelut, vaan esim. USA:ssa parantumista mitataan jossain vankilassa seuraamalla pedon tahdosta riippumattoman hermoston toimintaa, kun hän esim katsoo lapsen kuvia.
Kaikki pedofiliasta kärsivät eivät toteuta seksuaalista viettiään lapseen vaan pystyvät ohjaamaan itseään kriittisissä tilanteissa esim välttämällä lapsia.
Meillä eivät tuomioistuimet näytä kovinkaan hyvin tuntevan pedofilian mekanismeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ap omassa suvussasi ollut vastaavia tapauksia kun olet niin kärkkäästi tuomitsemassa toisten sukua? Miksi näitä pitää käsitellä julkisesti jos tekijä on kerran rangaistuksensa kärsinyt ja tekonsa sovittanut ja olitko itse paikalla teon tapahtuessa kun noin varmaksi tiedät teon taustat.
Mielestäni tämä asia on vaiettu yhteiskunnassa tyystin ja tämä vaati ketjun tänne. En ole ainoa, jonka turvallisuuden tunne ottaa iskuja näistä asioista, myös omat lapset ja sukulaislapset joutuvat käsittelemään tämän asian ja vain siksi, että äitillä pitää olla poikkis. Tänä suvaitsevaisuuden aikakautena kaiken maailman perverssit vaativat hyväksyntää ja enkelikruunua päähän ja vaativat yhteiskunnan tukea vankilasta pääsemisen jälkeen. Vanki ja tuomionsa kärsinyt onkin yhtäkkiä uhri, miksi minua ei integroida ja miksi paha poliisi kiusaa, kun yritän sopeutua? Olen tasan yhden vangin tavannut elämäni aikana joka aidosti otti vastuun teostaan ja se vastuu ilmen siinä, että tiedosti ihmisten vihan ja hyväksyi sen eikä itkenyt elämän epäreiluutta. Jos teet pahaa toisille, vastuun kantaminen edellyttää ihmisten kollektiivisen vihan vastaanottamista ja sen kuuluisan toisen posken kääntämistä.
Armanin ohjelmassa näyttäytyi hyvin se eräs Kouvolan puukottaja joka ei ottanut vastuuta teostaan, puolusteli ja selitteli vaikka tappoi kaksi. SELLAINEN tapaus on vaaraksi vankilasta pääsemisen jälkeenkin muille, eihän hän tehnyt mitään tosi pahaa mielestään.
Jos joku traumainen yh-äiti valitsee kumppanikseen seksuaalirikollisen, niin koko muu perhe sopeutuu tai sopeutetaan ja ne kaikki jotka eivät yksinkertaisesti suostu leikkimään sitä perverssiä leikkiä, ovatkin yhtäkkiä pahiksia. Grow up.
En suoraan sanoen ymmärtänyt, että tähän viestiin viitattiin kun joku väitti minun myöntäneen jutun tekaistuksi, sen verran kaukaa haettu tulkinta oli. Tässä kuitenkin luetun ymmärtämisen oppitunti.
Tässä tämä viesti 67 johon tämä yksi räyhä Ralf viittasi. Viitannet juurikin tekstin alkuun, missä kerron, miksi aloitin ketjun. Kaltaisiani ihmisiä on tuhansia. Jo pelkästään joukkoraiskaamistapaukset koskettavat satoja ihmisiä läheltä ja ihmiset keskittyvät raiskaajien passaamiseen ja säälimiseen. Missä tahtomattaan raiskaajien ja pedareitten kanssa tekemisiin joutuvat ihmiset voivat kohdata? Vaikka sitten tässä ketjussa. Mitään kiinnostusta minulla ei ole ajatella sitä, pahoittaako joku raiskaajan puolustaja tai itse raiskannut mielensä ketjusta. Onhan se kamalaa, kun asiat nostetaan päivänvaloon. Deal with it, elämä on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli aloittaja myöntää olevansa provo? Ketju poistoon. Miesvihan lietsontahan tässäkin ketjussa oli siis vain takana.
Ketju poistoon siksi, että aloittaja ei halua olla tekemisissä lapsen raiskanneen miehen kanssa ja esittää huolensa siitä? Pikkuisen haiskahtaa nyt se, että taitaa olla tällainen aloittajan kuvaama heppu linjoilla, tai vähintään sellainen ymmärtäjänainen joka kykenee rakkaudellaan parantamaan miehen kun miehen.
VOI VITUN KUSIPÄÄ!
MYÖNTÄÄ VIESTISSÄÄN 67 ALOITUKSEN OLEVAN TEKAISTU.
OSAATKO MIESVIHAKIIMASSASI RUNKATESSASI EDES LUKEA LEHMÄ?????????????????????
Ihan ensiksi, hae apua, aggressiivisuutesi on pelottavaa. Toisekseen, en ole kirjoittanut tämän olevan tekaistu, joku muu on sen kirjoittanut. Jos nyt vaikka menisit ulos happea haukkaamaan ja lakkaisit lukemasta tätä ketjua, selvästi menee turhaan tunteisiin, vaikka aloitus ei edes kosketa sinua. Vai koskettaako?
ap
Tein nettivinkin jo poliisille miesvihan lietsonnasta palstalla. Tämä myös paskavammaiselle modelle tiedoksi. Nyt voit jännätä, pääsetkö ihan kuulusteltavaksi , vai jääkö vain Sanoma "vastuuseen" kirjoittelustasi.
Typerää tämä kerran raiskari aina raiskari.Haisee taas av mammojen hypetykseltä.En pysty ymmärtämään tällaista spekulointia joka aiheuttaa kaikkialla vain pahaa verta.Kasvakaa ja eläkää elämäänne.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko rikoksesta pitää kulua, että oot sujut asian kanssa? Jos yhden kerran hölmöilee ja kärsii tuomionsa, miksi ei voi alottaa elämää puhtaalta pöydältä? Alottaja, sun kaltaiset ihmiset ovat yksi syy sille, että monet uusivat rikoksensa
Käytitkö juuri sanaa "hölmöilee" alaikäisen törkeästä raiskauksesta?
Minä uskon second chanceen ja olen palkannut ja auttanut vankilasta vapautuneita ihmisiä, mutta että lapsenraiskaaja? "Hölmöilee" on vetää kännissä junan hätäjarrusta, ryöstää (aseetta ja väkivallatta) kulmakaupan, väärentää shekin. "Hölmöilee" ei ole lapsen raiskaus.
En sano, että vankilasta vapautunut lapsenraiskaaja ei saisi elää, mutta en äitinä voisi kuvitellakaan päästäväni tuollaista ihmistä lasteni lähelle. Pidän kummallisena kaikkia, jotka voisivat. Tuollainen ihminen voisi elää ihan mukavasti ja tuottavasti rauhallista elämää jossain, missä ei ole lapsia lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli aloittaja myöntää olevansa provo? Ketju poistoon. Miesvihan lietsontahan tässäkin ketjussa oli siis vain takana.
Ketju poistoon siksi, että aloittaja ei halua olla tekemisissä lapsen raiskanneen miehen kanssa ja esittää huolensa siitä? Pikkuisen haiskahtaa nyt se, että taitaa olla tällainen aloittajan kuvaama heppu linjoilla, tai vähintään sellainen ymmärtäjänainen joka kykenee rakkaudellaan parantamaan miehen kun miehen.
VOI VITUN KUSIPÄÄ!
MYÖNTÄÄ VIESTISSÄÄN 67 ALOITUKSEN OLEVAN TEKAISTU.
OSAATKO MIESVIHAKIIMASSASI RUNKATESSASI EDES LUKEA LEHMÄ?????????????????????
Ihan ensiksi, hae apua, aggressiivisuutesi on pelottavaa. Toisekseen, en ole kirjoittanut tämän olevan tekaistu, joku muu on sen kirjoittanut. Jos nyt vaikka menisit ulos happea haukkaamaan ja lakkaisit lukemasta tätä ketjua, selvästi menee turhaan tunteisiin, vaikka aloitus ei edes kosketa sinua. Vai koskettaako?
ap
Tein nettivinkin jo poliisille miesvihan lietsonnasta palstalla. Tämä myös paskavammaiselle modelle tiedoksi. Nyt voit jännätä, pääsetkö ihan kuulusteltavaksi , vai jääkö vain Sanoma "vastuuseen" kirjoittelustasi.
Miesvihan lietsontaa.. aloituspostaus siis, mielestäsi? Huh heijaa ja harhaa.
Sen verran oikeusvaltiosta tietävänä voin kertoa jo heti alkuun, että tuhlaat aikaasi ja energiaasi tehtailemalla näitä nettivinkkejäsi poliisille. Jos poliiseilla on jotain intressejä raiskauksiin, niin ne liittyvät pitkälti rikollisten kiinni saamiseen. Mitä taas tulee siihen, onko poliisin ykkösintressi pohtia sitä, pitääkö sukuun tullutta raiskaajaa ymmärtää ja paapoa joukkovoimin, niin voidaan olla tasan yhtä mieltä.
En oikeasti aio vastata sinulle mitään tähän ketjuun enää, tuhlaat vain aikaani, ilmeisesti sulla ei muuta elämää ole kuin roikkua av-palstalla uhriutumassa. Jos ketju poistetaan, mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että raiskaaminen satuttaa lähipiiriä ja hajottaa perheitä ja sukuja ja kaikki vain siksi, että seksuaalirikollinen ei uskalla kohdata kollektiivista vihaa ja ota henkistä vastuuta teoistaan. Pään pensaaseen työntäminen ei auta, pahaa tekoa on katsottava silmästä silmään ja kohdattava uhri, omaiset ja hyväksyttävä se, että kaikkia asioita ei aika korjaa.
Menes nyt rauhoittumaan ulos luontoon ja pistä se netti kiinni, et anna mitään tähän keskusteluun.

Maksaako Naisasialiitto Unioni palkkaa sinulle näistä miesvihapostauksista palstalle?
Tai joku muu lesbojärjestö? Mistä miesvihasi kumpuaa?
Edelleenkin olet ihmisenä lietepaskaa, ja halvennat oikeita uhreja saduillasi.
Montako squirttausta olet jo ketjulla itsellesi saanut aikaan?
Ap, olet oikeassa siinä, ettei se fetissi sieltä miehen päästä mihinkään ole hävinnyt, vaikka olis istunu 50v eristyssellissä. Tunnen myös tapauksen, jossa mikään hoito/terapia ei tekijään tehonnut. Pahinta tuossa on, ettet oikein voi tehdä asialle mitään, ennenku se on tehnyt jotain ja sitten voi olla jo myöhäistä. Toivon todella, että pääsette vielä siitä miehestä eroon!
Yleensä vankilassa pidetään huoli, ettei tuollaiset miehet enää ominjaloin kävele porteista ulos (pyörätuoli tai puupalttoo), mutta turvallisuuteen kun on panostettu, on niille "miehille" pelkääjä/liskopuoli, jossa voivat rauhassa olla.
Vierailija kirjoitti:
Modella taas homma hanskassa ja hanska syvällä omassa perseessä? On se nyt jumalauta, että tälle paskapalstan miesvihalle ei saada stoppia. Kirjoitankin tähän ISIS!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MUSLIMI!!!!!!!!!
Kiinnostavaa huomata miten raiskausrikosten vähättely ja niistä käytävän keskustelun ymmärtäminen miesvihaksi kulkee käsi kädessä islamofobian ja rasismina tunnetun mielenterveyden häiriön kanssa.

Minun pointtini tismalleen. Aika helppo on personoida nämä tyypit ja kuvitella oikeaan elämään, aika tarkka image on jo verkkokalvoilla.
Mikä ihme siinä on, että jos AP puhuu yhdestä sukuunsa tulleesta pedofiliasta tuomitusta mieshenkilöstä, niin tämä yksi trolli ajattelee että tässä syytetään nyt koko miessukupuolta pedofiliasta? Ei syytetä. Varmasti vastaavia tarinoita löytyy Suomenmaasta jossa tekijänä on nainen, mutta tässä yksittäisessä tarinassa tekijä on nyt mies, what's the problem?
Minun perheessäni on samankaltainen tilanne ja sen vuoksi välit vanhempien ja sisarusten kesken rakoilevat pahasti. Eniten oksettaa seksuaalirikollisen touhujen puolustaminen ja meidän kunnollisten ihmisten mustamaalaaminen.
Itse kääntäisin tuollaiselle vastenmieliselle mahdollistajasuvulle selkäni, vaikka sitten ihan miestä myöten jos pakko olisi. Lapsen raiskaaminen – ja raiskaaminen ylipäätäänsä – on niitä rikoksia, joita minun on mahdotonta antaa anteeksi, ja joiden tekijöitä minun on mahdotonta nähdä enää koskaan edes teoriassa yhteiskuntakelpoisina. En sitä paitsi usko, että kerran lapsen raiskaukseen syyllistynyt ihminen, joka vielä senkin jälkeen hakeutuu lasten seuraan (vieläpä suhteeseen yh-vanhemman kanssa!) olisi millään tavoin "ottanut vastuuta" tai parantanut tapojaan. Tuollainen käytös kuulostaa pikemminkin saalistukselta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siinä on, että jos AP puhuu yhdestä sukuunsa tulleesta pedofiliasta tuomitusta mieshenkilöstä, niin tämä yksi trolli ajattelee että tässä syytetään nyt koko miessukupuolta pedofiliasta? Ei syytetä. Varmasti vastaavia tarinoita löytyy Suomenmaasta jossa tekijänä on nainen, mutta tässä yksittäisessä tarinassa tekijä on nyt mies, what's the problem?
Siitä vain kokeilemaan. Kirjoita keksitty aloitus maahanmuuttajista, ja kokeile syytetäänkö sinua vihapuheesta.
Vassokuu.