Sama ihmissuhdekaava toistuutoistuutoistuutoistuu... Helvetti en jaksa!

Älkääkä kehdatko edes ehdottaa, että ehkä vika on minussa! Ei todellakaan ole, kun olen kokeillut läpi jokaisen mahdollisen toimintamallin (miesjutuissa) elämäni aikana, eikä mikään ikinä toimi. Helvetti en jaksa! Olen aina hetken huuma, ulkokuori. Olen seurustellut joo, aika montakin kertaa, mutta suhteet ovat olleet melkoisen lyhyitä. Minulla on sen verran älliä päässä, etten retkahda aina samanlaisiin miehiin, en liikoja mielistele, mutta pyrin antamaan avoimen vaikutelman. En sano herkästi asioille ei, koska en voi tietää tulevaisuuden ajatuksistani.

Tässä vastikään tutustuin mieheen, joka oli minun makuuni ulkoisesti, täytti tyyliin kaikki kriteerit (no lapsettomuutta ei…) ja sanoi minun olevan juuri hänen makuunsa kuvien perusteella. Sen jälkeen ei hehkuttanut ulkokuorta; uskoin siis löytäneeni tyyliin jotain ainutlaatuista. No kuulkaa, EN LÖYTÄNYT!

No... Asiat etenivät, tai etenivät ja etenivät… Kyllä minä sain melkoisen paljon mukautua ja joustaa miehen tutustumistapoihin. Lopulta sitten sanoin, että asioiden on alkava rullata eteenpäin tai joku muu kyllä vie aivan varmasti. TÄHÄN MENNESSÄ OLIN MUKAUTUNUT JA JOUSTANUT niin paljon kuin mahdollista. Ja siihen loppui miehen yritykset, tiesi siis ettei voisi voittaa jotain toista miestä. Kyllä minä nyt hemmetti saan toivoa ja vaatiakin, että jonkun aikarajan umpeuduttua alkaa tapahtumaan ja että ylipäätään saisi vastauksen kaikkiin viesteihin, eikä vain osaan. Todella raivostuttava tapaus! Mutta ”paperilla täydellinen.”

Siinä vaiheessa, kun olen käynyt ihan turhaan läpi kaiken saadakseni palata taas jälleen lähtöruutuun, alan käyttämään voimasanoja ja osaan olla ilkeäkin. Mitä hemmettiä minä alan kaunistelemaan ja olemaan mielin kielin, jos toinen tuhlaa aikaa. Olisikin yksi kerta, mutta kun aina tätä samaa. Olen niin perkeleen täynnä!!!
Luonteeltani olen huumoria viljelevä ja huumoria ymmärtävä, en mene suunniltani ihan herkästi jostain läpästä. Olen ehdottoman lojaali, löydän huonostakin hyvää vaikka väkisin. Fiksukin olen, vaikken mikään kävelevä tietokirja kuitenkaan. Käyttäydyn hyvin, minua ei tarvitse koskaan hävetä. Siitä pitää huolen myös ujous, en siis tee itsestäni numeroa julkisesti. Pukeudun nätisti ja olen yleisesti mukava ja iloinen ihminen.
En vain jaksa tällaista jatkuvasti! Alitajuisesti odotan edelleen häneltä ihanaa viestiä, jota ei tule enää :’( Miksi toisten niskaan täytyy aina kaataa kaikki paska, en mielestäni ole ansainnut sitä näin laajassa mittakaavassa.
Olen puhunut. Enkä kaipaa päänaukomista, vaikka sitä nyt tietenkin tulee. Ääneen en ole mitään aikarajoja ladellut, vaan olen hiljaa mielessäni päättänyt, että kuinka kauan katselen meininkiä kunnes sanon siitä.