Miesten itseriittoisuus pilaa parisuhteet

Kolme omaa suhdettani ja naispuolisten ystävieni kariutuneet suhteet ovat saaneet minut siihen lopputulokseen, että naisten on parempi pysytellä yksin, kuin ottaa miestä riesoikseen ja unelmiensa tappajaksi. Oma kahdeksan vuoden suhteeni on edelleen siinä pisteessä, että miehellä on mielestään oikeuksia, ei velvollisuuksia. Koska en tingi minäkään, ajautuu joka suhde pattitilanteeseen. Mistä sitten kiikastaa?
Miehet haluavat, että naiset sopeutuvat heidän rytmiinsä ja elämäänsä, tai sitten he katkeroituvat jos näin ei käy. Tuttavaperheissä joissa suhde kukoistaa, nainen on luopunut omista unelmistaan ja elää miehen unelmaa ja kasvattaa lapsistaan/pojistaan miesten ihannelapsia. Pojat jääkiekkoilevat tai ajavat kartingia ja naiset viettävät vapaa-aikaansa kaukaloiden laidoilla ja toimivat huolitsijoina. Pahinta on, että nämä naiset eivät välttämättä edes itse tajua elävänsä miehensä unelmaa.

Itse haluan ensisijaisesti tehdä töitä ja elättää itseni, ja se vaatii opiskelua ja hetkellisesti matalaa palkkatasoa. Teen töitä opintojen ohella. Haluan asua helposti ilman arjen vaatimuksia, eli en omakotitalossa. Mies haluaa omakotitalon ja sille maksajan puoliksi. Yhtälö ei ole helppo, sillä harvassa ovat lapsettomat työssä käyvät naiset jotka eivät halua lapsia ja joiden palkkataso riittää kustantamaan uuden omakotitalon kulut. Mieheni ei halua lapsia. Tämä passaa mulle, mutta minä haluan luoda uran. Naisen tulee ensisijaisesti huolehtia kodin sisän siisteydestä, sillä miehelle kuuluvat ulkopuolen hommat, kuulema. Mies siis haluaa myös kodin hengettären joka luo uraa mutta miehen toivomalla paikkakunnalla.
Itse haluan muuttaa pääkaupunkiseudulle, sillä siellä ovat minun työni. Muualla olen osa-aikainen ja miehen elätettävänä. Se ei ole minun unelmani. Parisuhteeni on päättymässä näihin erimielisyyksiin, ja itseasiassa kahdella kaverillani on sama tilanne. Kolmekymppiset miehet eivät halua lapsia vaan veneiden ja mökkien maksajan naisesta, ja elää jotain ihme jetset elämää. En oikeasti käsitä, mikä nykyajan miehiä vaivaa?
Että nainen voi päästä hyville palkoille se vaatii työtä ja opiskelua. Ei ole hyväsisko verkostoa eikä kuten tutuilla miehillä jotka ovat hyvissä duuneissa, ei ole niitä tuttuja setiä jotka ottavat kesätöihin. Pääkaupunkiseudulla sukupuolierot eivät näy niin vahvasti yrityksissä ja siellä joskus työskennelleenä pidin siitä työilmapiiristä. Pienellä paikkakunnalla jalan oven väliin laittaminen on haastavampaa. Liian moni tuttu nainen lukee itsensä lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi ja sitten ne ottavat sen insinöörimiehen ja maksavat pienestä palkastaan puolet kaikesta, rahoittavat miehensä unelmaa. Kuinka moni nainen on kysynyt itseltään, haluanko todella tämän veneen ja haluanko viettää seuraavat kaksi vuotta kotona vauvan kanssa, onko mies valmis jäämään isyyslomalle ja tinkimään omista menoistaan tai sitten vastaavasti naiset jäävät lapsettomiksi koska mies ei halua lapsia. Naiset suostuvat ja alistuvat miehensä tahtoon, ja sitten itketään, kun mies kohtelee kuin paskaa. Kait ne kohtelee, kun antaa kohdella. Itse en edes haaveile elämän mittaisesta suhteesta enää, en halua miestä sanelemaan mulle mitä saan tehdä, ja mitä en. Aivan helkkarin paljon helpompaa on asua yksin ja rakentaa elämästään ihan ite sellainen missä on hyvä olla. Veneitä ja huviloita ja hulppeita omakotitaloja, kaipaako niitä oikeasti kukaan nainen??