Outlander 2. kausi
Hei.
Olen todella iloisesti yllättynyt! Sarjan taso on noussut aivan huimasti ja näyttelijät ovat kasvaneet rooleihinsa. Lavastus ja puvut hivelee silmää. :D
Millaisia ajatuksia teissä on herättänyt?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Minusta kakkoskausi on ollut tosi tylsä, paitsi tuo viimeinen jakso, joka oli ehdottomasti koko kauden paras. Siinä oli samanlaista vetoa kuin ykköskaudessa parhaimmillaan. Pelkään että kolmoskaudesta tulee vielä kakkoskauttakin tylsempi ja kaikki hyvät tyypit ovat jokatapauksessa kuolleet.
Minuakin huolestuttaa hieman se, että niin moni tuttu hahmo jää pois, kantaako sarja enää ilman heitä? Itse en menisi haukkumaan koko kakkoskautta tylsäksi, vaikka ajoittain sitä olikin. Tyytyväinen kuitenkin olen, etten jättänyt seuraamista kesken, tämä viimeinen korvasi ne tylsemmät jaksot. Sitäkin mietin, että jos Claire menee takaisin menneisyyteen, meneekö hän automaattisesti sen kaksikymmentä vuotta (jonka on viettänyt 1900-luvulla) Cullodenin taistelua myöhemmin olevaan aikaan, eli onko vanhentunut samaan tahtiin kuin Jamie? Esim Geillis, joka nyt meni kiven läpi, meni muistaakseni 1730-luvulle, koska oli ehtinyt olla siellä jo vuosia, kun Claire ekan kerran sinne meni vuoteen 1743. Olisi myös mielenkiintoista, jos Jamie ja Brianna voisivat tavata, jossain ajassa. Ainakin Geillisin muistiinpanojen pohjalta kivien hyödyntäminen saattaisi helpottua, kun tietävät vähän miten ne toimii.
Kirjasarjan luettuani petyin Jaimeen. Ajattelin Jaimen isoksi ja upeaksi , pitkähiuksiseksi punapääksi. Clairekin mitättömän näköinen lattatissinen hiirulainen. Kirjoissa korostettiin Clairen kiharoita hiuksia ja uhkeita muotoja. Keskinäisestä kemiasta ei kirjoihin verrattuna tietoakaan.
Briannasta ja Rogerista vielä sen verran, että vaikka pidin heistä paljon, toivon kuitenkin että sarja keskittyisi Clairen ja Jamien tarinaan, eikä lähde ns. sivuraiteille seuraamaan uusia hahmoja. Eli jos Brianna ja Roger pysyvät kuvioissa, toivon että heidän tarinansa liittyy jotenkin Clairen ja Jamien tarinaan.
T: 37 ja 42
Vierailija kirjoitti:
Kirjasarjan luettuani petyin Jaimeen. Ajattelin Jaimen isoksi ja upeaksi , pitkähiuksiseksi punapääksi. Clairekin mitättömän näköinen lattatissinen hiirulainen. Kirjoissa korostettiin Clairen kiharoita hiuksia ja uhkeita muotoja. Keskinäisestä kemiasta ei kirjoihin verrattuna tietoakaan.
Minun mielestäni molemmat näyttelijät ovat olleet hyviä rooleihinsa. Jamie on ihan riittävän iso, ei siihen mikään Bull Mentula sopisi, enkä todellakaan pidä Clairea hiirulaisena.
Ranskajaksot oli harlekiiniromaanikuraa. Jätin ne välistä mutta tämä viimeinen jakso oli huikea! Itkeä vollotin hulluna jota en yleensä huomaa tekeväni :D toivottavasti Jamie löytyy Skotannista/Irlannista ettei ala taas se sukkahousuniiailu typerissä hoveissa.