Äänioikeus olisi kiva

Tätä Brexit-touhua katsellessa on eittämättä tullut mieleen, että tältäkö esiäideistämme tuntui, kun he seurasivat vaalien etenemistä voimatta itse äänestää. Suomen EU-kansanäänestyksestä on jo parikymmentä vuotta aikaa ja meille on kasvanut uusi sukupolvi täysi-ikäiseksi, eivätkä he ole voineet missään vaiheessa ilmaista haluaan kuulua Euroopan unioniin. Ne, jotka aikanaan äänestivät, ovat voineet seurata EU:n muuttumista, laajenemista ja yhteisen rahan käyttöönottoa voimatta ilmaista näkemystään, että tähänkö me nyt sitouduimme.

Britit ainoina koko Euroopassa saivat oikeuden äänestää halustaan jatkaa EU:ssa ja vaikka olisin itse äänestänyt eri tavalla kuin enemmistö siellä, olen katkera ja kateellinen, että heillä oli mahdollisuus sanoa sanansa. Meillä valtakuntamme ykköslehti riemuitsee, että Suomessa ei kansaäänestyksestä ole *huolta*, ja Sipilä kiirehtii sanomaan, että mikään ei täällä muutu.

Voinhan minä äänestää, keitä meppejä unioniin katoaa muutamaksi vuodeksi kerrallaan, mutta koska minulta on kysytty mitään EU:n laajenemisesta, kuka on komission johdossa ja ylipäätään yhtään mitään siitä, mitä EU:n tulisi mielestäni olla ja mitä ei.

Minulla on täysin voimaton ja tarpeeton olo äänestäjänä, enkä pidä siitä. En pidä myöskään siitä, että EU:n kannattajat haukkuvat brexitiläiset typeriksi ja väärin äänestäneiksi, ja haaveilevat maailmasta, missä (suoria) kansanäänestyksiä ei voitaisi edes järjestää. Uskoni demokratiaan on pahasti koetuksella.