Lue keskustelun säännöt.
Mies löi. En tiedä mitä tehdä :(
19.06.2016 |
En voi uskoa tätä mutta pakko kai on :( . Riideltiin ihan arkisesta asiasta, mies hermostui vähän pahemmin ja löi minua. Ei sattunut pahasti mutta kuitenkin. Pahin on se että niin ylipäätään tapahtui. On eka kerta ikinä. Olen tosi järkyttynyt ja mietin mitä tehdä. Pitääkö jättää se heti. Ollaan oltu puoli vuotta naimisissa eikä tekisi mieli lopettaa tätä parisuhdetta. Mutta joudunko pelkäämään aina että lyö uudestaan?
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Okei,
Olette olleet puolivuotta naimisissa ja riidan päätteeksi miehesi on lyönyt sinua. Siis onko hän läpännyt, vetänyt nyrkillä naamaan, lyönyt niin että on käynyt kipeää? Jos se ukkeli on seurusteluaikaan ollut lyömättä, ei ole ollut mikään alistava mulkku ja teillä yleensäkin on mennyt ihan ok. eikä sen käytös humalassakaan ole aggressiivista tai inhottavaa niin kannattaa nostaa kissa pöydälle ja kysyä/keskustella asiasta.
Toisaalta jos sillä on jonkin pitkään jatkuneen stressin jälkeen purkautunut väkivaltaan kun ei enää ole sanat riittänyt, niin kannattaa miettiä myös niitä sanoja. Jos sitä on vain vieosti kysynyt, että voisitko täyttää tiskikoneen, niin asia on eri, mutta jos se on ollut jotain henkistä kidustusta ja huutoa sen 2h, niin jollain tasolla ymmärrän, mutta en hyväksy fyysistä reaktiota - siis sehän tulee jos ei ole sillä hetkellä muita keinoja ole. (valkea raivo)
Sanon nyt ihan kokemuksesta että parisuhdeväkivallassa on oikein markkereita, ne on se holtiton humalassa aggressiota näyttäminen, lyhytpinnaisuus, loputon vittumaisuus jne. Minulla on ollut muutamaan otteeseen väkivaltainen kumppani. Heillä väkivalta ilmeni, tavaroilla heittelmisellä, humalassa läpsimisenä ja lyömisenä ja selvinpäin vittuiluna ja alistamisena ja lyömisenä. Näistä kaikista suhteista lähdin käveleen, ensin kyllä keskustelin asiasta.
Jos riita kärjistyy yhden kerran elämässä johonkin läppäsyyn, niin kannattaa asiaan reagoida. Osa kommentoijista on kehoitanut lähtemään menemään tai menemään terapiaan - itse sanon että älä vielä raahaa sitä minnekään terapiaan vaan puhu sille, Kerro suoraan että tuo oli sitten viimeinen kerta että rupee käsiksi käymään. Jos tätä et pysty tekemään niin teillä on oikeasti ongelmia parisuhteessa - sillä sehän perustuu puhumiseen ja kriisien ylitykseen. Naimisissa olo ei ole mitään pumpulissa oloa, mutta ei se ole myöskään mitään pelkäämistäkään.
Tunnen miesten ajatusmaaliman ja uskoisin niin, että jos väkivaltaa ei ole ollut parisuhteen alkupuolella eikä muissakaan tilanteissa, niin tämä on varmaan ainutkertainen tilanne. Se että jotku kommentoijista väittää, että puolen vuoden jälkeen naamio poistuu on p****puhetta. Narsistit ja muuta persoonallisuushäiriöiset eivät saa pidettyään niitä kulissejaan kuukausia ylhäällä. Jos joku tuttu mies/nainen muuttuu kahdessa vuodesa hirviöksi niin kannattaa ensin epäillä jotain elimellistä vikaa. Sitten voi katsoa omaa käytöstä ja ympäristöä, mistä moinen kumpuaa. Tämä siis tilanteissa joissa väkivalta on yhtä-äkkistä ja enakoimatonta. Jos on alusta asti ollut väkivaltainen öyhö niin se pysyy sellaisena eikä muutu vaikka roikkuisi 24h lyömättömällä linjalla.
- Molto Vivace
Sä et tiedä sitten mitään. Oma mieheni esitti täydellistä 3 vuotta, kunnes paljasti tämän ikävän puolensa heti häiden jälkeen. Jotkut osaavat näytellä uskottavasti ja heillä on valtava itsehillintä. Se väkivalta ei ole mikään hallitsematon purkaus silloin vaan tarkoituksellinen ja harkittu teko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä meni 4 vuotta. Eräässä suhteessa meni 12 vuotta. Ihan vain tiedoksi.
Väitän ettei miehesi ollut naristi. Se että saa diagnoosin narsisti täytyy täyttää muutaman markkerin, eikä se että on pelkästään vittumainen tarkoita että on narsisti. Ihmisellä voi olla narsistisia piirteitä ja muita persooanlisuushäirön piirteitä esim stressitilanteissa, mutta narsisteja on loppupelissä varsin vähän.
Jos olet ukkosi kanssa kolmevuotta etkä ole huomannut hänessä narsistin piirtetä ennen sitä, niin jokin on kyllä laskenut sinun arviontikykyä, sillä ne markkerit on erittäin vahvasti näkyvissä. Sillä narsisti ei siedä yhtäkään poikkitelosta sanaa joka koskisi hänen omnipotenssiaan, narsistille sinä olet vain väline hänen maailmassaan ja tehtävänäsi on yleisesti ottaen hänen erinomaisuutensa korostaminen.
Se että nykyään kaikki vähänkään ikävät ihmiset leimataan narsistiksi on kevyiden iltapäivälehtien pumpuliartikkeleiden syytä. Ihmiset joiden avioliitot epäonnistuu helposti lankeavat pakettiratkaisuun - puolisoni oli narsisti. Hän voi olla tosi mulkku, mutta narsismiin tarvitaan oikeasti jotain muuta - oikeasti narsisti on tuhovoimaltaan hurrikaanin luokkaan. Hän ei todellakaan ilmaannu komen vuoden jälkeen naimisiin menosta, hän on ollut sitä jo koko seurustelun ja avioliiton ajan ja merkit on kyllä nähtävissä, eikä ne merkit ole mitään "jussi sanoi tosi ikävästi ja puhuu koko ajan omista harratuksistaan". Vaan kokonaisvaltaista lyttäämistä alusta loppuun - ja jalustalle nostamista samoissa lauseissa.
- Molto Vivace
Mitä väliä sillä on että onko joku narsisti vai ei? Jos lyö niin lyö, jos alistaa niin alistaa jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeen tiedä mitä se terapia auttaisi. pahoin pelkään myös että mies ei ole halukas lähtemään terapiaan. Ap.
Te ette kumpikaan osaa riidellä. Se tässä on ongelma.
Tuo on kokonaisuus jonka voitte yhdessä muuttaa.
Kiire ja stressi taustalla ja sinä nalkutit. Mies ei lyönyt kovaa vaan sait litsauksen? En usko että mies on väkivaltainen mutta näköjään yllättyi itsekin.Veikkaan että te osaisitte jatkaa yhdessä arkea, kyllä riitoja ja erimielisyyksiä tulee ja menee. Tuskin tuo oli ensimmäinen riitakaan? Minusta sinä liioittelet että pitääkö miestä alkaa pelkäämään -sivuutat oman käytöksesi tilanteesta pois, huomaatko? En sano että miehen käytös ei olisi väärin. Tottakai se on! Mutta et sinäkään osaa.
Menkää yhdessä terapiaan. Opetelkaa riitelemään! Olen itse käynyt mieheni kanssa koska olen ollut huutaja. Mies tuli kanssani.
Naiset ovat myös väkivaltaisia parisuhteissa. Se on vaiettu osa suomalaisisten liittoja joissa nainen on se lätkijä perheessä. Menkää jokainen itseenne ja lopettakaa toisen osapuolen syyttely -sinä olet toinen riitelijä. Jos ei osaa lopettaa, pitää opetella. Et osannut, jatkoit. Huusit vielä litsarin jälkeen.
Se että parisuhde voi loppua on se ja sama, mies ei ehkä ole koskaan ennen lyönyt eikä välttämättä lyö. Erityisesti jos pohtii asiaa eikä tule parisuhdetta jossa toinen siihen pisteeseen ajaa. Tuohan meinaa on vaihe kun ei osaa sanoa mitään enää ja pitää puolustaa itseään..
En sano että lyöminen on ok mutta sinä tarvitset myös työkaluja muuttaa tapaasi riidellä. Jos sun parisuhde tästä loppuu, niin sinä jatkat samalla tavalla seuraavassa liitossa.
Mitä on nalkuttaminen? Meillä mies oli sitä mieltä, että kun pyysin ensimmäistä kertaa häntä jotakin tekemään (jotakin mikä ei olisi huvittanut), nalkutin. Ihan siis sanoin, että viitsistikö tyhjentää astianpesukoneen sillä välin kun minä vaihdan lakanat? Se oli nalkutusta. Eikä mies tehnyt mitään jos "nalkutin". Eli mies ei tehnyt mitään, koska ilman pyyntöä hän ei myöskään tehnyt mitään. Ja pyyntö oli aina aina nalkutusta.
Mikä siis on kenellekin nalkutusta, määritelläänkö ensin se? Sitten mietitään kauanko sitä nalkutusta saa tehdä/pitää kestää. Ja mitä sitten tehdään kun ei enää jaksa nalkuttaa/kestä sitä kuunnella.. Lyödä ei saa vaikka puoliso nalkuttaisi vuoden putkeen. Mikään ei ikinä oikeuta lyömistä. Voin silti ihan huoletta sanoa että kyllä tuossa välillä haaveili toisen kuristamisesta kun mistään ei voinut sanoa mitään kuulematta että "älä nalkuta".
Voi jestas. Tulee niin eksä mieleen. Yöks.
Ja todellakin, 25 vuotta kärsin, koska en lähtenyt ensimmäisestä väkivallasta, joka alkoi lapsen syntymästä, vaan sulauduin tapettiin ja myötäilin. Se oli kauheaa elämää.
205 jatkaa tähän; meillä ei mies onneksi ole väkivaltainen, tässä suhteessa se olen minä joka on aggressiivisempi. Tuolloin meni huonommin suhteessa ja mies reagoi siihen noin. Hänen reaktionsa kun suututtaa on lähteä pois, kunnes rauhoittuu, ei huuda eikä hakkaa tai hauku. Asia saatiin keskusteltua ja nyt osallistuu kotihommiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama vuosi sitten juteltiin joidenkin läheisten kanssa parisuhdeväkivallasta. Sanoin silloin, että minua ei lyödä kuin kerran. En jää odottamaan seuraavaa kertaa. Miehet eivät käsittäneet lainkaan näkökulmaani. Ei siitä nyt tarvitse heti mihinkään lähteä, jos mies hiukan läimäisee. Ei niistä kukaan tietääkseni vaimonhakkaaja ole, mutta yllätti kyllä tuo, että naisen pitäisi hyväksyä ja alistua, jos mies käy väkivaltaiseksi. Olen mietiskellyt usein, onko tuo kovinkin yleinen asenne miehillä, vai onko minun lähelleni vain sattunut tuollaisia.
Palaan vielä tuohon, mitä sanoin aikaisemmin vaimon roolista ja hommista. Oli mielenkiintoista - ja mielestäni ihan justiin nappiin - mitä ap sanoi siitä, että mies on kyllä hänestä ylpeä, ja sen(kin) vuoksi lataa odotuksilla niin menestyä työelämässä kuin palvella kotirintamalla.
Naiset eivät tosiaankaan ole ainoita, joilla on prinsessakuvitelmia. Miehillä on yhtä lailla haavekuva siitä, mitä se täydellinen avioliitto on. Ja valitettavan useilla se on juuri tuota, löytyy nainen, joka on ulkomaailmassa menestyvä ja pärjäävä, mutta kotona ihana oikea nainen, jonka pääasiallinen tavoite on tehdä miehensä onnelliseksi. Sanoisin, että nämä miesten haavekuvat ovat vielä syvemmällä kuin naisten. On vaikeaa kuvitella, miksi se nainen ei ole kuin äiti kotona, pienen rakkaansa hyvinvointi mielessä koko ajan.
En lähtisi nyt mukaan näihin narsistikuvaelmiin, terapioihin tai avioeroon ensimmäisenä ratkaisuna. Sen sijaan haastaisin miehen kuvitelmat avioliitosta, kysyisin suoraan, että meinaatko tosissasi, että vaikka ollaan yhtä väsyneitä molemmat, minä teen kaiken ja sinä mottailet mennessäsi kuin viisivuotias, joka huutaa, että äiti on tyhmä. Näetkö, että käyttäydyt kuin pahainen kakara? Haluatko avioliiton, todella, jossa sinua kohdellaan kuin lasta, hyvitellään ja huvitetaan? Sitten kaikki on siitä kiinni, miten tämä keskustelun avaus otetaan vastaan, ja millä tavalla ynnä tuloksin keskustelu käydään. Jollei keskustelusta useammankaan yrityksen jälkeen tule mitään, vaan vastassa on murjotteleva pikkupoika, joka väliin turskii itkua ja väliin pui nyrkkiä, kannattaa miettiä, jaksaako moisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten juteltiin joidenkin läheisten kanssa parisuhdeväkivallasta. Sanoin silloin, että minua ei lyödä kuin kerran. En jää odottamaan seuraavaa kertaa. Miehet eivät käsittäneet lainkaan näkökulmaani. Ei siitä nyt tarvitse heti mihinkään lähteä, jos mies hiukan läimäisee. Ei niistä kukaan tietääkseni vaimonhakkaaja ole, mutta yllätti kyllä tuo, että naisen pitäisi hyväksyä ja alistua, jos mies käy väkivaltaiseksi. Olen mietiskellyt usein, onko tuo kovinkin yleinen asenne miehillä, vai onko minun lähelleni vain sattunut tuollaisia.
Mietin itse sitä että miksiköhän tähän ketjuun ei ole kukaan mies tai mieheksi tunnustautuva kommentoinut, moneen muuhun ketjuun kyllä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Palaan vielä tuohon, mitä sanoin aikaisemmin vaimon roolista ja hommista. Oli mielenkiintoista - ja mielestäni ihan justiin nappiin - mitä ap sanoi siitä, että mies on kyllä hänestä ylpeä, ja sen(kin) vuoksi lataa odotuksilla niin menestyä työelämässä kuin palvella kotirintamalla.
Naiset eivät tosiaankaan ole ainoita, joilla on prinsessakuvitelmia. Miehillä on yhtä lailla haavekuva siitä, mitä se täydellinen avioliitto on. Ja valitettavan useilla se on juuri tuota, löytyy nainen, joka on ulkomaailmassa menestyvä ja pärjäävä, mutta kotona ihana oikea nainen, jonka pääasiallinen tavoite on tehdä miehensä onnelliseksi. Sanoisin, että nämä miesten haavekuvat ovat vielä syvemmällä kuin naisten. On vaikeaa kuvitella, miksi se nainen ei ole kuin äiti kotona, pienen rakkaansa hyvinvointi mielessä koko ajan.
En lähtisi nyt mukaan näihin narsistikuvaelmiin, terapioihin tai avioeroon ensimmäisenä ratkaisuna. Sen sijaan haastaisin miehen kuvitelmat avioliitosta, kysyisin suoraan, että meinaatko tosissasi, että vaikka ollaan yhtä väsyneitä molemmat, minä teen kaiken ja sinä mottailet mennessäsi kuin viisivuotias, joka huutaa, että äiti on tyhmä. Näetkö, että käyttäydyt kuin pahainen kakara? Haluatko avioliiton, todella, jossa sinua kohdellaan kuin lasta, hyvitellään ja huvitetaan? Sitten kaikki on siitä kiinni, miten tämä keskustelun avaus otetaan vastaan, ja millä tavalla ynnä tuloksin keskustelu käydään. Jollei keskustelusta useammankaan yrityksen jälkeen tule mitään, vaan vastassa on murjotteleva pikkupoika, joka väliin turskii itkua ja väliin pui nyrkkiä, kannattaa miettiä, jaksaako moisen kanssa.
Osut juuri oikeaan monellakin tapaa. Taidat olla aika fiksu ja elämää nähnyt tyyppi :) ja taitava pukemaan sanoiksi sen mitä itsekkin ajattelen mutta olen ehkä liian lähellä nyt itse asiaa että en osaa sitä noin hienosti sanoa. Olen ollut vaimona pettymys siinä mielessä että en ollutkaan täydellinen. En kaikessa ole huomioinut miestäni ihan niin kuin äiti huomioi, miehen halut, tarpeet ja jaksaminen ei ole ollut koko ajan keskipisteenä niin kuin illuusio hyvästä vaimosta olisi. Avioliitto ei ollutkaan miehen mielestä täydellinen ja se varmaan harmittaa. Minussa kai oli aineksia siihen että muka saattaisin täyttää nuo odotukset, ja siksi hän halusi juuri minut. Mutta ei kai ole pysähtynyt miettimään, että kukaan ei voi koko ajan täyttää noita odotuksia. Ja pettymys siitä tulee väsyneenä ja nälkäisenä pintaan ja purkautuu sitten minuun lapsellisena kiukutteluna. Niin sen lyönninkin koin, lapsellista kiukuttelua. Itse asiassa eilen illalla otin puheeksi nuo mitä tässä tänään nyt ehdotat, hänen mahdottomat odotukset ja kyseenalaistin ne. Keskustelu meni sikäli ok, että mies ei sitkeästi pitänyt kiinni kuvitelmistaan, uskon että jäi miettimään asiaa. Muuttaako se sitten lopulta mitään, en tiedä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap,
Kiitos kivoista sanoista, lämmitti mieltä! Mutta itse asiasta, toisaalta asiaa ajatellen, miksipä miehillä ei saisi olla, tai miten voisi olla mahdollistakaan, ettei olisi, kuvitelmia avioliitosta samalla tavalla kuin naisillakin on? Mutta se mikä on eroavaisuus, on se sama, mikä yleensäkin on tässä naisten ja miesten välillä, mielestäni, koko yhteiskunnassa: miesten kuvitelmat ja unelmat ovat jotenkin automaattisesti "parempia" ja "oikeampia". Tarkoitan tällä sitä, että jos nainen pettyy avioliitossa vaikkapa siihen, että kotitöitä ei tasa-arvoisesti jaetakaan, viimeistään tällä palstalla saa kuulla, että mitäs sitten unelmahöttöjäsi elättelit:-) Kun taas mies möksähtää muutamasta pyynnöstä täyttää tiskikone (!!), saa nainen kuulla, että ei mies kuule ole sinun orjasi. Eli kyllä ne odotukset vielä on sitkeästi siinä, että mies tulee avioliittoon velvollisuudesta, nainen pääsee naimisiin, joten luonnollisesti mies on avioliitossa velvollisuuksista.
Muutoinkin yhteiskunta suhtautuu tyttöihin ja poikiin eri tavoin. Kas tytöillä on haaveita ja pojilla tavoitteita!
Vierailija kirjoitti:
Ap,
Kiitos kivoista sanoista, lämmitti mieltä! Mutta itse asiasta, toisaalta asiaa ajatellen, miksipä miehillä ei saisi olla, tai miten voisi olla mahdollistakaan, ettei olisi, kuvitelmia avioliitosta samalla tavalla kuin naisillakin on? Mutta se mikä on eroavaisuus, on se sama, mikä yleensäkin on tässä naisten ja miesten välillä, mielestäni, koko yhteiskunnassa: miesten kuvitelmat ja unelmat ovat jotenkin automaattisesti "parempia" ja "oikeampia". Tarkoitan tällä sitä, että jos nainen pettyy avioliitossa vaikkapa siihen, että kotitöitä ei tasa-arvoisesti jaetakaan, viimeistään tällä palstalla saa kuulla, että mitäs sitten unelmahöttöjäsi elättelit:-) Kun taas mies möksähtää muutamasta pyynnöstä täyttää tiskikone (!!), saa nainen kuulla, että ei mies kuule ole sinun orjasi. Eli kyllä ne odotukset vielä on sitkeästi siinä, että mies tulee avioliittoon velvollisuudesta, nainen pääsee naimisiin, joten luonnollisesti mies on avioliitossa velvollisuuksista.
Muutoinkin yhteiskunta suhtautuu tyttöihin ja poikiin eri tavoin. Kas tytöillä on haaveita ja pojilla tavoitteita!
Jatkan ajatustasi, jos sopii :) . Koska yhteiskunnassa suhtaudutaan juuri noin, että miesten odotuksen on oikeampia, niin väistämättä tulee yhteentörmäys kun nai itselleen uravaimon. Moni urallaan menestynyt nainen ei nimittäin ajattele kovin perinteisesti. Uranainen pitää itsestään selvyytenä, että kotityöt jaetaan tasan, muuta ei ole ikinä edes tullut ajatelleeksi, jat toimii itse tuon tasanjakamisen mukaan. Uranainen ajattelee, että naisella, ainakin itsellä, nimenomaan on tavoitteita ja päämääriä, joita kohti pyrkii. Joku naisen velvollisuus avioliitossa on outo ajatus, vaikka toki tietää että suurin osa yhteiskunnasta ajattelee niin. Eli jos mies haluaa sen perinteisen äitimäisen naisen, joka on kiitollinen siitä että pääsi naimisiin, niin ei kannata ottaa menestynyttä naista :) . Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikro asut miehen omistamassa asunnossa jos olet menestynyt? Juttu haisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan ajatustasi, jos sopii :) . Koska yhteiskunnassa suhtaudutaan juuri noin, että miesten odotuksen on oikeampia, niin väistämättä tulee yhteentörmäys kun nai itselleen uravaimon. Moni urallaan menestynyt nainen ei nimittäin ajattele kovin perinteisesti. Uranainen pitää itsestään selvyytenä, että kotityöt jaetaan tasan, muuta ei ole ikinä edes tullut ajatelleeksi, jat toimii itse tuon tasanjakamisen mukaan. Uranainen ajattelee, että naisella, ainakin itsellä, nimenomaan on tavoitteita ja päämääriä, joita kohti pyrkii. Joku naisen velvollisuus avioliitossa on outo ajatus, vaikka toki tietää että suurin osa yhteiskunnasta ajattelee niin. Eli jos mies haluaa sen perinteisen äitimäisen naisen, joka on kiitollinen siitä että pääsi naimisiin, niin ei kannata ottaa menestynyttä naista :) . Ap.
Juuri näin. Itse hämmästyin oikeasti, että vaikka olimme olleet yhdessä aika pitkään, asuneetkin yhdessä, ja kun menimme naimisiin, jouduin mielestäni täysin tasa-arvoisessa suhteessani merkillisiin keskusteluihin. Jotenkin odotus oli, että koska tahdoin? suostuin? naimisiin, jonkin sanoinkuvailematon muuttuu. "Alan suuntautumaan enemmän kotiinpäin" taisivat olla sanat, jolla sitä kuvailtiin. Kysyin alkaako hän? No mutta miksi, parhaassa urantekoiässä? No niinpä.
Se oli todella kummallista ja outoa, ja melkoinen pettymys. Kyllä näistä joutui vääntämään, kunnes viimein kyllästyneenä sanoin, että minulla alkaa nyt tulla mitta täyteen tätä jauhamista ja sinä otat tai jätät, minä en muutu. Ja nyt jään odottelemaan foorumituomiota siitä, miten huonosti hyvää miestä kohtelinkaan, hän kun ei huutanut tai muksinut, möksötteli kyllä ja passiivisaggressiivia temppujaan kyllä teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikro asut miehen omistamassa asunnossa jos olet menestynyt? Juttu haisee.
Eli jotta pariskunnan molemmat osapuolet olisivat menestyneitä heidän täytyy molempien asua omissa omistusasunnoissaan? Vai voisiko olla niin että miehen omistama asunto sattuu olemaan pariskunnan tarpeisiin sopiva, joten siinä on luontevaa asua?
Moni nainen ei myöskään tiedä, että nykyisin aika moni salilla käyvä mies sortuu hormoneita käyttämään ja ne usein sekoittavat sen pään aika pahasti. Aiemmin hyvinkin rauhallinen ja hyväkäytöksinen mies saattaa muuttua ihan sekopääksi kun kotona tulee jotain sanaharkkaa.
Joten jos mies alkaa käyttämään niitä myrkkyjä kannattaa ottaa ero ajoissa tai pakottaa mies valitsemaan sinut tai ne hormonit.
Vierailija kirjoitti:
Mikro asut miehen omistamassa asunnossa jos olet menestynyt? Juttu haisee.
En ole Ap, mutta: koska nainen on menestynyt, hänellä ei mitään tarvetta sekoittaa raha-asioitaan miehen kanssa, vaan voidaan päättää, että asunto, jossa nyt asutaan, on miehen omistama ja raha-asiat sovitellaan muutoin. Lisäksi koska nainen on menestynyt, hänellä ei ole mitään tarvetta varmistella yhteiselämää miehen kanssa yhteisen asuntolainan muodossa, vaan hän tietää kykenevänsä kävelemään suhteesta ulos koska tahansa ilman taloudellisia vaikeuksia. Eli sillä, kenen nimet asunnon omistuskirjassa on, ei ole mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Jännästi monilla miehillä väkivaltaisuus alkaa nousta pintaan avioitumisen jälkeen. Kun pakeneminen on vaikeaa ja moni mies salaa mieltää vaimon omaisuudeksi. Luultavasti tulet aina pelkäämään, halusit tai et. Onko mies pahoillaan? Suostuuko terapiaan? Oletko valmis käyttämään ainoan elämösi odottaen seuraavaa kertaa?
... ja silti naiset aina vaan vinkuu naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikro asut miehen omistamassa asunnossa jos olet menestynyt? Juttu haisee.
En ole Ap, mutta: koska nainen on menestynyt, hänellä ei mitään tarvetta sekoittaa raha-asioitaan miehen kanssa, vaan voidaan päättää, että asunto, jossa nyt asutaan, on miehen omistama ja raha-asiat sovitellaan muutoin. Lisäksi koska nainen on menestynyt, hänellä ei ole mitään tarvetta varmistella yhteiselämää miehen kanssa yhteisen asuntolainan muodossa, vaan hän tietää kykenevänsä kävelemään suhteesta ulos koska tahansa ilman taloudellisia vaikeuksia. Eli sillä, kenen nimet asunnon omistuskirjassa on, ei ole mitään merkitystä.
Minä ajattelen myös noin, eli talo on rouvan nimissä ja mulla on varaa elellä muuallakin tarvittaessa. En silti kuvailisi rouvan uraa termillä 'menestynyt', itse asiassa se ura katkesi lopullisesti jo.
t. ukko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lyönyt mua muutaman kerran, kun vielä seurusteltiin ja oltiin avoliitossa.
Nyt on ollut lyömättä 18 vuotta.
Pelkäsitkö kuitenkin koko ajan että lyö uudelleen?
En pelännyt. Olisko kolme kertaa lyönnyt silloin, eikä jäänyt jälkeen fiilistä, että se tekee sen uudelleen.
Viimeisen kerran jälkeen jälkeen mies itse päätti, että tää on ihan hullua. Hän on hullu ja haki apua.
Mä en sitä missään vaiheessa vaatinut. Kyllä lähtö kävi mielessä, mutta tuo miten mies otti itse asian haltuun sai mut jatkamaan. En tiedä miten kauan olisin siinä ollut, jos hän ei olisi päätöstä tehnyt. Ehkä vieläkin tai lähtenyt samantien.
Mun mies on noiden erilaatuisten väkivaltakohtausten jälkeen hirveän itsevarma ja uhmakas. Sitten kun tajuaa, että olen alistunut, hän vaikuttaa euforiselta, kuin olisi ottanut jotain huumetta.