Lue keskustelun säännöt.
Olen niin sosiaalisesti vammainen että itkettää!
17.06.2016 |
Kukaan ei ole niin urpo kuin minä. Uusien ihmisten kanssa en saa sanaa suustani, työpaikalla (harjoittelu tosin, en varmasti tule palkatuksi koskaan mihinkään) olen vielä kuukausienkin jälkeen kahvitauoilla aivan tuppisuuna, vaikka ihmiset ovat mukavia. Ja kun olen oikeasti ihan hauska ja puhelias, tai ainakin sellainen puoli musta löytyy ja se näkyy hyvien kavereiden seurassa.
Moni luulee mua luultavasti jopa jälkeenjääneeksi. Liikunkin vähän kömpelösti ja jotenkin jäykästi... Voi miten kadehdin rentoja ihmisiä, jotka puhuvat vaikka säästä puoli tuntia. Kyllä mäkin voisin jauhaa vaikka pikkukivistä, mutta se ei vaan tule luontevasti. Ja silloin kun pinnistän ja avaan suuni, huomaan miten ihmiset kiusaantuvat. Olen kiusallinen.
Kunpa voisin erakoitua.
Kommentit (43)
Tee joku some ryhmä sosiaalisesti vammaisille jossa voitte tutustua ja alkaa harjoittelemaan keskenään. Mäkin voisin mutta olen liian sosiaalisesti vammainen käyttääkseni facebookia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkki mun vammaisuudesta: kävin kahvilla jossain ja kun olin viemässä kuppia pois, etsin palautuspaikkaa ja joku kahvilan työntekijöistä sanoi siitä jotain mulle mutta mä olin taas onnistunut sulkemaan itseni ulkomaailmasta eroon niin etten "kuullut" tai ymmärtänyt asiaa kunnolla ja tilanne meni vähän oudosti ohi. Vieläkin hävettää vaikka tuosta on jo aikaa.
Itse olen joskus jaksanut esittää normaalia ihmistä, mutta nykyään en yritä senkään vertaa. Asenteella että tämä saa nyt luvan kelvata. Aina julkisilla paikoillakin ihmiset töllää että siinä meni joku hullu. Siinähän töllää.