Lue keskustelun säännöt.
Olen niin sosiaalisesti vammainen että itkettää!
17.06.2016 |
Kukaan ei ole niin urpo kuin minä. Uusien ihmisten kanssa en saa sanaa suustani, työpaikalla (harjoittelu tosin, en varmasti tule palkatuksi koskaan mihinkään) olen vielä kuukausienkin jälkeen kahvitauoilla aivan tuppisuuna, vaikka ihmiset ovat mukavia. Ja kun olen oikeasti ihan hauska ja puhelias, tai ainakin sellainen puoli musta löytyy ja se näkyy hyvien kavereiden seurassa.
Moni luulee mua luultavasti jopa jälkeenjääneeksi. Liikunkin vähän kömpelösti ja jotenkin jäykästi... Voi miten kadehdin rentoja ihmisiä, jotka puhuvat vaikka säästä puoli tuntia. Kyllä mäkin voisin jauhaa vaikka pikkukivistä, mutta se ei vaan tule luontevasti. Ja silloin kun pinnistän ja avaan suuni, huomaan miten ihmiset kiusaantuvat. Olen kiusallinen.
Kunpa voisin erakoitua.
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo päiden kääntyminen, kun kerrankin sanoo jotain, on tosiaan ärsyttävää. Ymmärrettävää toki, mutta kiusallista. Sitä vaan sulkeutuu uudestaan, kun saa liikaa huomiota, kun kerrankin on rennompi.
Onkin helpompi puhua täysin tuntemattomille, koska heitä käytökseni ei yllätä. Ei siis tarvitse "näytellä rooliaan", toisin kuin vähän tutumpien / puolituttujen kanssa. Joskus tuntuu, että on pakko pitää se rooli, jonka muut tietävät, vaikka kokisi voivansa olla rohkeampikin. Ihan kuin pakottaisi itsensä näyttelemään. En ymmärrä, miksi muiden "yllättäminen" on niin vaikeaa.
N 25
Minäkin olin kovin ujo nuorempana, mutta sitten päätin, että en halua enää velloa siinä epämiellyttävässä tilassa, jonka ujous aiheutti. Opettelin ihan väkisin olemaan rennompi ja avoimempi ja vähitellen se toimi. Vaikka tuo rentouden ja avoimuuden opettelu ei aluksi tuntunut hyvältä, helpotti se ajan mittaan. Nyt on helppo olla. On ujous sisälläni vieläkin ja joskus se tulee esiin, yleensä ehkä sellaisen puolitutun kanssa, joka on tavannut minut isommassa porukassa aiemmin. Sen toisen ihmisen palaute ja oleminen on kahdenkeskisissä tapaamisissa todella tärkeää, Joidenkin seurassa ei vaan voi olla rentona. Suuressa porukassa tätä ongelmaa ei ole, koska siellä on monenlaista ihmistä. Ja hyvän tutun ja ihan vieraan kanssa on oleminen helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo päiden kääntyminen, kun kerrankin sanoo jotain, on tosiaan ärsyttävää. Ymmärrettävää toki, mutta kiusallista. Sitä vaan sulkeutuu uudestaan, kun saa liikaa huomiota, kun kerrankin on rennompi.
Onkin helpompi puhua täysin tuntemattomille, koska heitä käytökseni ei yllätä. Ei siis tarvitse "näytellä rooliaan", toisin kuin vähän tutumpien / puolituttujen kanssa. Joskus tuntuu, että on pakko pitää se rooli, jonka muut tietävät, vaikka kokisi voivansa olla rohkeampikin. Ihan kuin pakottaisi itsensä näyttelemään. En ymmärrä, miksi muiden "yllättäminen" on niin vaikeaa.
N 25
Minulla on tämä sama. Pystyn olemaan helposti oma itseni niiden kanssa, joista tiedän, etten tapaa heitä enää koskaan. Tuttujen kanssa ihan lukossa aina. Nykyään olen vähän jo onnistunut tulemaan pois kuorestani heidänkin kanssaan, mutta siltikin on hyvin hankalaa muuttua eri ihmiseksi heidän silmissään, vaikka se onkin se ihminen, joka oikeasti olen. Olen periaatteessa tahtomattani feikannut persoonaani heille koko elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan oikeasti nyt! Mieluummin hiljainen kuin sellainen joka koko ajan puhuu.
Ei nyt sentään noin, ihan hiljainen on kyllä kovin raskas seuralainen tai sitten pitää olla jotakin tekemistä, ettei seuranpito ole vain hiljaa olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä oon kans tollanen, pahimpia on epämuodolliset tilanteet ja small talk. Jotenkin koomista että oon ammatiltani sosiaalityöntekijä.
Vierailija kirjoitti:
No mä oon kans tollanen, pahimpia on epämuodolliset tilanteet ja small talk. Jotenkin koomista että oon ammatiltani sosiaalityöntekijä.
mulla sama, opiskelen sosionomiksi ja välillä kyllä tuntuu että hetkinen miksi olen tällä alalla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon kans tollanen, pahimpia on epämuodolliset tilanteet ja small talk. Jotenkin koomista että oon ammatiltani sosiaalityöntekijä.
mulla sama, opiskelen sosionomiksi ja välillä kyllä tuntuu että hetkinen miksi olen tällä alalla :D
Heh, kiva kuulla että on muitakin tän alan ihmisiä, joilla on samanlaista häikkää :) Onko sullakin kuitenkin niin ettet kuitenkaan asiakastilanteita koe niin kiusallisina?
Mulla pahinta on myös kaikki kahvitauot, ruokatauot ja illanvietot, joissa on paljon porukkaa paikalla. En vaan saa sanotuksi mitään. Menen mielessäni ikään kuin tilanteen ulkopuolelle ja ajatukset tyhjentyvät totaalisesti. Näissä tilanteissa vaistoan, että seuraani selkeästi vältellään hiljaisten hetkien pelossa. Kuuntelen kyllä mielelläni ja hymyilen/nauran jos joku kertoo hyvän jutun. Pienemmässä, tutussa porukassa juttua kyllä tulee, samoin kuin kenen tahansa kanssa kahden kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on niin paha sosiaalisten tilanteiden pelko että en pysty olemaan oma itseni aina edes kavereilleni. En todellakaan hyväksy itseäni. Ymmärrän miltä susta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin tunteeni olisi sanoitettu....
Mä olen epäsosiaalinen erakko eikä asia haittaa minua pätkääkään. En haluaisi muuttua erilaiseksi. Se on ihan sama pitääkö muut ihmiset minusta vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon kans tollanen, pahimpia on epämuodolliset tilanteet ja small talk. Jotenkin koomista että oon ammatiltani sosiaalityöntekijä.
mulla sama, opiskelen sosionomiksi ja välillä kyllä tuntuu että hetkinen miksi olen tällä alalla :D
Heh, kiva kuulla että on muitakin tän alan ihmisiä, joilla on samanlaista häikkää :) Onko sullakin kuitenkin niin ettet kuitenkaan asiakastilanteita koe niin kiusallisina?
Täällä on kolmas, oon hoitaja ja asiakkaiden kanssa on on ihan luonnollista olla, mutta se, että on useampia ihmisiä yhtä aikaa paikalla, niin ei vaan osaa keskustella.
Ap, todella hyvin pystyt kuitenki kirjoittamalla kertomaan tunteistasi. Sinulla on kirjoittamisen lahja aivan selvästi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, todella hyvin pystyt kuitenki kirjoittamalla kertomaan tunteistasi. Sinulla on kirjoittamisen lahja aivan selvästi.
Vanha aloitus jonka joku nosti ylös.
Mutta asiasta, mä olen täysin samanlainen enkä haluaisi olla tällainen. En osaa tutustua ihmisiin ja sinkkunakin pysyy hyvin kun on tällainen sulkeutuja. Oikeastaan vihaan itseäni tämän takia ja sitä miten totaalisesti tää ja kiusaamistraumat tähän yhdistettynä on pilanneet mun elämän. En ole kai tarpeeksi introvertti viihtyäkseni oikeasti yksin mutta tän vammaisuuden takia se on ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Mulla pahinta on myös kaikki kahvitauot, ruokatauot ja illanvietot, joissa on paljon porukkaa paikalla. En vaan saa sanotuksi mitään. Menen mielessäni ikään kuin tilanteen ulkopuolelle ja ajatukset tyhjentyvät totaalisesti. Näissä tilanteissa vaistoan, että seuraani selkeästi vältellään hiljaisten hetkien pelossa. Kuuntelen kyllä mielelläni ja hymyilen/nauran jos joku kertoo hyvän jutun. Pienemmässä, tutussa porukassa juttua kyllä tulee, samoin kuin kenen tahansa kanssa kahden kesken.
Mulla ei tule juttua edes kahdenkesken tai pikkuporukassa. En vaan osaa yhtään ja vihaan itseäni sen takia niin paljon ettei mitään rajaa.
Mä olen kotona miehen kanssa puhelias ja rento mutta kodin ulkopuolella olen ahdistunut ja hiljainen. Väsyn myös sosiaalisissa tilanteissa nopeasti, esim baarissa jossain välissä illanviettoa aivot vaan menevät offline-tilaan enkä saa enää sanaa suustani.
Varmaan monella nämäkin ongelmat johtuu koulukiusaamisesta ja/tai huonosta kasvatuksesta (lyttääminen, arvostelu, se tuttu homma ettei sosiaalisia taitoja opeteta vaan oletetaan että lapset osaa kaiken itsestään ja haukutaan kun ei osaakaan, yleensäkin negatiivinen ilmapiiri kotona ym.)
Onko suomalaiset tosiaan näin paskaa porukkaa että vähän herkemmät ihmiset lytätään maanrakoon viimeistään ala-asteella ja tuloksena on hermoheikkoja aikuisia joilla on vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa sekä jatkuva pelko arvostelun kohteeksi joutumisesta.
Joo mutta mieluiten kuitenkin sellainen, joka pystyy tarvittaessa pitämään keskustelua yllä loputtomasti. Eikä selitä itsestään, vaan tekee hyviä kysymyksiä ja kommentoi sitten vastauksia, kertoo omista kokemuksistaan samasta aiheesta, menee aasinsillalla seuraavaan aiheeseen jne. On tarvittaessa hiljaa ja tietää milloin sen tarve on.