Poikani löi minua. Jos kukaan osaa, niin auttakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika oli ollut ryyppäämässä (reilusti alaikäinen, 14-vuotias) päättäjäisviikonloppuna. Kun jäi kiinni sekä alkoholista että tupakasta, me olimme tietysti vihaisia, pettyneitä ja huolissamme.

Riita eskaloitui niin, että poika kävi minuun fyysisesti käsiksi. Tiivistettynä tönäisi minut pois huoneestaan, kun huusin oven läpi, avasi oven, läimäytti minua avokämmenellä ja sulki oven.

En osaa kuvailla miltä sillä hetkellä tuntui. Olen edelleen shokissa. Tuntuu, että olen epäonnistunut täydellisesti. Meillä on ollut suuria ongelmia pojan kanssa (pahantuulinen, lintsaillut, puhuu rumasti pikkusiskolleen, ei vastaa puhelimeen, lähtenyt luvatta ulos jne), mutta nyt viimeistään silmät aukeni, että meillähän on valtavia ongelmia. Pojalla on ollut pahaa oloa koulussa, kaveriongelmia ja keskittymisvaikeuksia. Uskon, että häntä kiusataan, mutta hän ei suostu puhumaan asiasta. Olen hänestä todella, todella huolissani.

Koen valtavaa pettymystä, mutta myös häpeää. Hävettää jo pelkästään kirjoittaa tätä. Jos vauvalla voi näin pyytää, niin jos mahdollista, vastaanottaisin mielelläni asiallisia vastauksia.

Poikasi tuntuu ihan normaalilta nuorelta. Mun poika läimäisi minua myös muutama vuosi sitten väittelyn lopuksi. Lähti ovesta ulos ja uhkasi muuttavansa isänsä luokse. Tunsin voimattomuutta ja jonkinnnäköistä raivoa ehkä myös tilannetta kohtaan ja taisin itkeä silmät punaisina seuraavat pari tuntia. Sitten poika tuli hiljaisena takaisin ja sanoin että näin ei saa koskaan enää tapahtua. Meidän pitää pystyä myös riitelemään ilman että käydään toisiimme käsiksi ja loppupeleissä hänellä ei ole tässä maailmassa ketään muuta joka välittää ja on aina olemassa häntä varten mitä vaan tapahtuu. Okei, sanoi poika ja anteeks. Se riitti minulle. Nyt tuosta on jo siis muutama vuosi eikä me edelleenkään pystytä koko viikkoa olemaan tappelematta VERBAALISESTI ainakin kerran. Se suurin raivo ja angsti häneltä on kadonnut ja pinnan alta on kuoriutumassa järkevä nuori mies. Teini-ikä on haastava niin lapselle kuin vanhemmille ja se pitää käydä läpi halusi tai ei. 

Ap:n pojalla muitakin ongelmia, lue ketjusta. Mielestäni tässä ei ole kyse "normaalista" nuoruusiän kuohunnasta.

Meillä oli muuten Sama tilanne, mutta ei koskenut minuun vaan paiskoi ovea. Nyt poika 18 v ja rauhoittunut, ylioppilaaksi pääsi hyvin paperein. Raskasta oli , mutta ainoa, mitä tein oli puhuminen niin, että poikakin lopulta avautui pitkän ajan kuluttua ja alkoi kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan. Siis kerroin hänelle miten paljon rakastan ja olen huolissani, että voisiko kuunnella mitä sanon. Tätä välittämistä viestin eniten silloin, kun hän oli kamalin. Muutaman kerran otimme puhelimen ja tietokoneen pois ja rahoista äiti tuoda kuitit (noin viikko ). Siis tuota keskusteluyhteyttä luotiin pitkään ja hartaasti pari vuotta lähes päivittäin.

S

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli muuten Sama tilanne, mutta ei koskenut minuun vaan paiskoi ovea. Nyt poika 18 v ja rauhoittunut, ylioppilaaksi pääsi hyvin paperein. Raskasta oli , mutta ainoa, mitä tein oli puhuminen niin, että poikakin lopulta avautui pitkän ajan kuluttua ja alkoi kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan. Siis kerroin hänelle miten paljon rakastan ja olen huolissani, että voisiko kuunnella mitä sanon. Tätä välittämistä viestin eniten silloin, kun hän oli kamalin. Muutaman kerran otimme puhelimen ja tietokoneen pois ja rahoista äiti tuoda kuitit (noin viikko ). Siis tuota keskusteluyhteyttä luotiin pitkään ja hartaasti pari vuotta lähes päivittäin.

Piti tuoda kuitit

Vierailija kirjoitti:

Olisin antanut samalla mitalla takaisin! Ilman selkäsaunoja ei tuu kunnon aikuisia. Surullista mutta totta. T. Selkäsaunoja saanut

Tutkimusten mukaan selkäsaunoja lapsuudessa saaneet kannattavat sitä siksi, koska trauma omaa läheistä vanhempaa kohtaan on pakko selittää jollain.

Se myös aiheuttaa hänelle oma-aloitteellisuuden sekä moraalintajun puutetta, empatiakyvyttömyyttä sekä ns. Spartalaista moraalia ja harkintakyvyn puutetta. Sillä ei ole minkäänlaista kasvatuksellista hyötyä.

Selkäsaunoilla tulee siis henkisesti ongelmaisia aikuisia, joilla vääristyneet arvot.

Ja vähän yksinkertainen pitää olla, ettei kykene kasvattamaan muuten kuin pelolla. Se on oikotie onneen, jolla onkin loppuen lopuksi vain negatiiviset vaikutukset.

Älkää nyt te, joilla ei ole käytännön kokemusta teinien vanhempana, moittiko AP:n kasvatusta. t 102

Teinillähän on keskusteltu yhteys isänsä kanssa. Äiti lopettaa nyt nämä keskustelu jaagaukset, koska teini ei niistä selvästi ole kiinnostunut. Normaalit jutut tietysti hoidetaan. Isä ottaa aikaa pojalle. Heille yhteisiä juttuja

Hei ap :)

Olet varmasti kasvattanut lapsesi parhaasi yrittäen ja toimien. Ja koska pyysit neuvoja niin minulle tuli nämä mieleen:

- huusit oven takana, huudatte normaalistikin

Huutaminen on helposti toisen syyttämistä. Ja se provosoi edelleen syyttämään takaisin toista tai puolustautumaan (hiljaisesti lukittautumalla huoneeseen, olemalla poissa kotoa tai näkyvästi huutamalla/lyömällä). Siitä huutamisesta tulee kierre. Huutaessa ei varmaan tule sanottua mitään positiivista?

Voisitko itseksesi kirjata vaikka paperille mukavia asioita lapsestasi. Omia tunteitasi. Sitten rauhassa juttelisitte (kun sopiva rauhallinen tilanne). Kerrot miten välität ja rakastat ja mitä kaikkea mukavia muistoja on hänen kanssaan olemisestaan, lapsuudesta yms. Ja että olet huolissasi. EI SANAAKAAN syyttelyä (löit, pinnasit, joit tms). Kysyt häneltä itseltään (!!) miten asiassa tulisi edetä, että hänellä menisi hyvin ja että ei tulisi kotona riitoja. Tällaisessa keskustelussa toinen osapuoli ei yleensä provosoidu tai ala puolustautumaan tai hyökkäämään. Vaikka hän ei vastaisi mitään niin ihan varmasti jotain jää korvien väliin ja palaute voi tulla myöhemmin.

Mieti miten haluaisit itseäsi kohdeltavan? Jos teet väärin töissä, niin haluatko, että tullaan oven taakse huutamaan ja syyttämään? Vai että käytte läpi ja yhdessä pohditte pomon kanssa, miten ensi kerralla toimia.

Riidellessä pitäisi muistaa MINÄ-kieli. Kertoa vain miltä itsestä tuntuu. Esim. itkeminen on omien tunteiden näyttämistä, ei toisen syyttämistä. Itkemisesi saattaa saada paljon enemmän vaikutusta kuin ainainen huutamisesi=syyttäminen=provosointi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki murrosikä aiheuttaa kaikenlaista kuohuntaa, mutta laittaisit korvat "hörölle" nyt ja tarkkailisin pojan käytöstä muutenkin ... Onko mielialanvaihteluita useinkin, agressiivisuutta, vetäytyneisyyttä? Onko kaveripiiri muuttunut / muita muutoksia? Tiedätkö varmasti missä poika ja on mitä tekee kun ei vastaa puhelimeen ... ?

Millanen ruokahalu sillä on, entäpä miten nukkuu?

Ratsaa sen huone. Oikeesti.

Mä kyllä saattaisin epäillä jo huumeita. Ne saa nuoren ihan sekaisin ja muuttaa käytöstä tosi paljon.

On, on noita kaikkia. Mielialavaihteluita, keskittymisvaikeuksia, uniongelmia, aggressiivisuutta, vetäytyy/eristäytyy huoneeseensa, jos hänestä olisi kiinni olisi siellä varmaan koko päivän, passiivisuutta, kerran on käynyt niin, ettei jaksanut nousta sängystään melkein koko päivänä (silloin soitin sen psykiatriajan).

Kaveripiirissä on ollut muutoksia, eli ne pojat kenen kanssa ennen hengasi, on nyt viimeisen kahden vuoden aikana jääneet puheista pois. Sen tiedän, että kokee jäävänsä ulkopuoliseksi/häntä ei kutsuta esim. luokan tapahtumiin niin kuin toivoisi. 

En todellakaan tiedä. Tuo on kauheinta. En tiedä, missä on ja kenen seurassa. Toki kertoo aina selityksensä mutta en usko asian menevän niin kuin väittää. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, ei puhu aidosti asioistaan. Ei suostu puhumaan koulun tapahtumista/kavereistaan/kiusaamisestaan mitä arvelen tapahtuman.

Tuo viimeinen olisi aika pelottava vaihtoehto, mutta en usko sen pitävän paikkaansa. Kerran mietin, onko poika pilvessä kun tuli kotiin, mutta se on ainut kerta enkä usko olleeni oikeassa. Mutta voisin harkita tuota ratsaamista.

Mitä nopeammin tiedät, sen nopeammin osaat alkaa suhtautumaan tilanteeseen sen vaatimalla tavalla ja hakea apua.

Mun lapsi käytti huumeita. Oli aloittanut pössyttelyn 13-vuotiaana. Tilanne tuli ilmi vasta kun hän oli 15-vuotias. Hyvin peitteli. Sitten tapahtui kaikkea tuota, mitä sinultakin kyselin.

Mä tiedän 100% miltä sinusta tuntuu. Että tekee mieli laittaa pää kaninkoloon ja olla näkemättä ja kuulematta totuutta.

Poikasi ei välttämättä käytä huumeita, mutta käytös kyllä kielii siihen suuntaan, valitettavasti :(

Voimia! Jos jaksat niin tule kertomaan mitä kuuluu.

Aika samanlainen tarina meilläkin... ja todellakin ensin kärsivällisesti (ja jälkeenpäin ajatellen liiankin luottavaisesti ja naivisti) ajattelin, että no murrosiän kuohahteluja ne vaan on. Oli siis koululintsausta (joka tuli tietoon meille kotiin vasta yllättävän myöhään), mielialanvaihteluita, kouluvastustusta, aamuväsymystä, vetäytymistä ja yksin oloa... 

Kun yöpoissaolosta huolestuttiin, kävi ilmi että niitä on ollut aiemminkin (kavereiden luona yökyläilyissä) ja lintsausta ollut jo pitkään. Ensin yhteys kuraattoriin sitten lastensuojeluun. Vyyhti alkoi purkautua ja huumeita oli ollut kuvioissa jo jonkin aikaan. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä aiemmin. Liian pitkään odotin ja luotin vaan että ihan on normaalia teinikäytöstä tuollainen väsymys ja vetäytyminen. 

Voimia sulle ap!

Taas tätä vanhempiensyyllistämispaskaa.

"Keskustele pojan kanssa."

"Poika oireilee."

"Poikaa pitää auttaa ja tukea kaikin keinoin."

"Pojallakin varmaan paha olo, älkää tuomitko, puhukaa puhukaa puhukaa."

"Lapsi on varmasti yhtä järkyttynyt ja pettynyt kuin sinä. Tuntee varmasti myös häpeää teostaan. Enemmän kuin koskaan hän tarvitsee rakkautta nyt."

"Äläkä huuda pojalle, yritä säilyttää malttisi ja puhua hänen kanssaan. Jos ei se onnistu ole mieluummin hiljaa kuin huudat, kyllä hän varmasti jo tietää, että olet häneen pettynyt."

Voi hyvä jumala. Äiti ei saisi näyttää mitään tunteita; poikaa pitää ymmärtää, vaikka käytös ollut ala-arvoista jo pitkään; pojasta tehdään uhri; "lapsella" on niiiiiiin paha olo; älä äiti tee sitä tai tätä, ole mieluummin hiljaa...

Siis vasta ekan sivun perusteella. Eikö teillä ole minkään maailman maalaisjärkeä? Ainoat hyvät ehdotukset liittyvät just tuohon lasu-ilmoitukseen. Ei teinikiukkua tai -aggressiota tarvitse kenenkään loputtomiin sietää. Jotkut tapaukset ovat niin kovapäisiä, että vain suora toiminta saa mitään aikaan!

On teillä hurjat odotukset lastensuojelusta. 

Kyllä vanhemmallakin saa välillä maltti mennä, mutta 14 vuotias on vielä lapsi. Aivan raakile tähän elämään. Känni ei kuulu lapsen elämään, ei vaikka palstalla se yleisesti hyväksytään ja jopa ihannoidaan. 

Hän tuli kännissä kotiin. Se on plussaa, että tosiaan tuli kotiin! Olishan tuo voinut jäädä ojaankin nukkumaan. Ensi kerralla ei välttämättä tule..

Hänet olisi pitänyt ottaa rauhallisesti vastaan, tarkistaa kunto ja rauhaksiin nukkumaan. Siinä tilanteessa malttinsa menettäminen vaan pahentaa, kuten tälläkin kertaa.

Pojalle suututtiin, oltiin vihaisia ja huudettiin. Selväkään teini ei tuota kestä, niin vielä vähemmän humalassa ollut. Huudettiin vieläpä hänen huoneessaan, jonka pitäisi olla teinin tilaa. Ei sinne tulla rähjäämään.

Seuraavana päivänä sitten anteeksipyyntöjä kaikilta. Myös räyhäävä vanhempi on anteeksipyyntövelvotteinen, kun ei osaa käyttäytyä.

Sitten vaan keskustelemaan perheen säännöt uusiksi, ensin vanhemmat kuulostelette, oletteko samalla aaltopituudella ja sitten kuuntelette lasta ja sovitte hänen kanssaan yhdessä asioista kuinka tulisi toimia. Kaikkea ei saa ylhäältä päin määrätä, antakaa lapselle tilaa tarkastella omaa tilannettaan nyt. Miettiä mikä meni väärin omasta mielestä.

Tietty muksun kanssa voisi tehdä yhdessä jotain enemmänkin, ettei jää tilaa hölmöilyille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki murrosikä aiheuttaa kaikenlaista kuohuntaa, mutta laittaisit korvat "hörölle" nyt ja tarkkailisin pojan käytöstä muutenkin ... Onko mielialanvaihteluita useinkin, agressiivisuutta, vetäytyneisyyttä? Onko kaveripiiri muuttunut / muita muutoksia? Tiedätkö varmasti missä poika ja on mitä tekee kun ei vastaa puhelimeen ... ?

Millanen ruokahalu sillä on, entäpä miten nukkuu?

Ratsaa sen huone. Oikeesti.

Mä kyllä saattaisin epäillä jo huumeita. Ne saa nuoren ihan sekaisin ja muuttaa käytöstä tosi paljon.

On, on noita kaikkia. Mielialavaihteluita, keskittymisvaikeuksia, uniongelmia, aggressiivisuutta, vetäytyy/eristäytyy huoneeseensa, jos hänestä olisi kiinni olisi siellä varmaan koko päivän, passiivisuutta, kerran on käynyt niin, ettei jaksanut nousta sängystään melkein koko päivänä (silloin soitin sen psykiatriajan).

Kaveripiirissä on ollut muutoksia, eli ne pojat kenen kanssa ennen hengasi, on nyt viimeisen kahden vuoden aikana jääneet puheista pois. Sen tiedän, että kokee jäävänsä ulkopuoliseksi/häntä ei kutsuta esim. luokan tapahtumiin niin kuin toivoisi. 

En todellakaan tiedä. Tuo on kauheinta. En tiedä, missä on ja kenen seurassa. Toki kertoo aina selityksensä mutta en usko asian menevän niin kuin väittää. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, ei puhu aidosti asioistaan. Ei suostu puhumaan koulun tapahtumista/kavereistaan/kiusaamisestaan mitä arvelen tapahtuman.

Tuo viimeinen olisi aika pelottava vaihtoehto, mutta en usko sen pitävän paikkaansa. Kerran mietin, onko poika pilvessä kun tuli kotiin, mutta se on ainut kerta enkä usko olleeni oikeassa. Mutta voisin harkita tuota ratsaamista.

Mitä nopeammin tiedät, sen nopeammin osaat alkaa suhtautumaan tilanteeseen sen vaatimalla tavalla ja hakea apua.

Mun lapsi käytti huumeita. Oli aloittanut pössyttelyn 13-vuotiaana. Tilanne tuli ilmi vasta kun hän oli 15-vuotias. Hyvin peitteli. Sitten tapahtui kaikkea tuota, mitä sinultakin kyselin.

Mä tiedän 100% miltä sinusta tuntuu. Että tekee mieli laittaa pää kaninkoloon ja olla näkemättä ja kuulematta totuutta.

Poikasi ei välttämättä käytä huumeita, mutta käytös kyllä kielii siihen suuntaan, valitettavasti :(

Voimia! Jos jaksat niin tule kertomaan mitä kuuluu.

Aika samanlainen tarina meilläkin... ja todellakin ensin kärsivällisesti (ja jälkeenpäin ajatellen liiankin luottavaisesti ja naivisti) ajattelin, että no murrosiän kuohahteluja ne vaan on. Oli siis koululintsausta (joka tuli tietoon meille kotiin vasta yllättävän myöhään), mielialanvaihteluita, kouluvastustusta, aamuväsymystä, vetäytymistä ja yksin oloa... 

Kun yöpoissaolosta huolestuttiin, kävi ilmi että niitä on ollut aiemminkin (kavereiden luona yökyläilyissä) ja lintsausta ollut jo pitkään. Ensin yhteys kuraattoriin sitten lastensuojeluun. Vyyhti alkoi purkautua ja huumeita oli ollut kuvioissa jo jonkin aikaan. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä aiemmin. Liian pitkään odotin ja luotin vaan että ihan on normaalia teinikäytöstä tuollainen väsymys ja vetäytyminen. 

Voimia sulle ap!

Miten teillä menee nyt?

Hei, ajattelin palata tänne raportoimaan.

Nyt kävi valitettavasti niin, että pojan huoneesta löytyi pilveä. Myöskin tupakkaa ja nuuskaa oli piilotettuna.

Pilvenpoltto on ollut säännöllistä, viikottain 1-3 kertaa viimeisen ~9 kk aikana.

On tosi väsynyt olo. Halusin vaan kiittää sinua äiti (vaikka et tätä varmaan lue) joka kehotti tsekkaamaan huoneen. Ajattelin, että tarkoitus pyhittää keinot ja pilveähän sieltä hupparin taskusta löytyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi paska tilanne teillä. Poikakin varmaan katuu lyömistä. Olisiko pojan elämässä aikuista johon poika luottaisi ja uskaltaisi avautua, siis joku muu kuin äiti tai isä? Voisi olla helpompaa puhua ihmiselle jolla on pieni etäisyys teidän perheeseen. Nyt on varmaan huudot jo huudettu, joten ihan rauhallisesti tästä eteenpäin niin kauan että tilanteeseen saadaan joku selko. Jäitä hattuun äidille. Toivon teille kaikkea hyvää.

Olen yrittänyt etsiä vastaavaa aikuista terapeutin muodossa, parilla ollaan käyty mutta poika ei ole lainkaan kokenut oloaan hyväksi heillä. Lähipiirissä on häntä rakastavia aikuisia, mutta ei ketään, johon poika luottaisi tarpeeksi avautuakseen.

Olen yrittänyt puhua asiasta ja painottanut, että me rakastamme häntä vaikka tekisi mitä, että tärkeintä on saada hänen olonsa parantumaan. Pahalta kyllä tuntuu se, ettei poika koskaan pyytänyt lyöntiä minulta anteeksi. Isältään kyllä pyysi, jolta paloi täysin käämit kun tuli kotiin ja kuuli mitä on käynyt. En muista nähneeni häntä niin vihaisena oikeastaan ikinä. Juttelivat pitkään, en tiedä mitä.

Etkö puhu miehesikään kanssa?