Häissämme tarjottiin vegaaniruokaa, saimme kuulla pahaa jälkeenpäin
Vietimme häitä nyt edellisenä lauantaina. Sekä mies että minä olemme vegaaneja, jolloin tietenkin lihan tai eläinperäisten ruokien tarjoaminen ei tuntunut meille luontevalta. Ajattelimme että ihmiset ottaisivat asian positiivisena kokemuksena.
Jo suunnitteluvaiheessa isälleni asia tuntui olevan ylitsepääsemätön ongelma, asiasta tuli riitaa vielä häitä edeltävällä viikolla. Häpesi kuulema valintaamme.
Nyt jäljestä olemme kuulleet negatiivisia asioita myös ystäviemme suusta (tosin niin että selän takana oli puhuttu).
Kuulema missään häissä ei ole ollut niin huonoja tarjoiluja kuin meidän häissämme. Hääpäivä on edelleen meille kaunis ja ihana, inhottavaa vaan tuollainen häiden mustaaminen muiden taholta.
Onko oikeasti niin tärkeää tarjota lihaa tai kalaa häissä, onko oikeasti niin vastenmielistä kerran kokeilla kahviin mantelijuomaa?
Luulisi että aikuiset ihmiset osaisivat olla avoimin mielin ja ymmärtää että häät olivat meidän näköisemme.
Miten te olisitte kokeneet asian sekä meidän että vieraiden kannalta?
Kommentit (6400)
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ne vieraat olisivat vegaanikauttauksen tietäen tuoneet omat eläinkunnan tuotteista tehdyt eväänsä?
Sitten olisin skipannut häälahjan.
Jos olisin tiennyt tarjoilun surkeuden etukäteen, olisin skipannut koko häät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaani ruoka saattaa maistua pahan makuiselle sellaiselle, joka ei ole tottunut vegaani ruokaan.
Tässäpä vaikka muutama "pahanmakuinen" vegaaniruoka, jotka ovat sekasyöjällekin ihan tuttuja ja turvallisia, ja kävisi juhliinkin: perunasalaatti, pastasalaatti, uunijuurekset, riisipiirakat/leipä. Lihan tilalla voisi olla vaikka falafelpyörykät, ne tehdään kikherneestä, joka on itsessään todella miedon makuinen, maku tulee mausteista. Pitää olla ihan todella makurajoitteinen, jos tuon falafelin jättää syömättä. Veikkaan, että sellaisen ihmisen ruokavalio on muutenkin epänormaalin suppea.
Ehkä vähän outoja neuvoja. On tietty nykyään mahdollista tehdä riisipiirakoita ilman lehmänmaitoa (joskus näkee myynnissäkin vegaanisia), samoin tarkistaa, ettei perunasalaatissa ole esim. majoneesia (kananmunaa) tai kermaviiliä. Mutta ei nyt ihan niin "tuttua ja turvallista". Ja jos häissä on vain paljaaltaan uunijuureksia, niin ei nyt ehkä kovin juhlavaa sekään. Tämä ketju on jo 10 vuotta vanha, joten nykyään vegaanius on huomattavasti tavallisempaa ja falafelit löytyvät joka marketistakin. Silti minusta outoa, että oletetaan, että sekasyöjän pitäisi muistaa tarjoiluissa vegaanivieraat, mutta jos vegaani järjestää juhlat, ei tarvitsisi välittää, mikä maistuu vieraille.
Mistä sitä voi ylipäänsä tietää, mikä maistuu vieraille. Meidän perheessä on iso joukko sekasyöjiä, ja kyllä meille erittäin hyvin maistuisi jokin kasvismenuu. On kiva aina maistella jotain uutta ja minkään pihvien ystävä ei olla muutenkaan. Olin juuri syömässä ihan sekasyöjillä, jossa tarjolla oli grillimakkaroiden lisäksi sieniä, maissia, perunoita, paprikaa, leipää, salaattia jne. Kukaan ei vouhkannut mistään sellaisesta, että ei suostu syömään noita kaikkia vegaanisia tarjottavia tai että ei pysty kun iskee järjetön ripuli, niinkuin täällä aina kirjoitetaan. En tiedä, miten ne muuttuvat vatsanvääntäjiksi, jos makkara jätetään pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaani ruoka saattaa maistua pahan makuiselle sellaiselle, joka ei ole tottunut vegaani ruokaan.
Tässäpä vaikka muutama "pahanmakuinen" vegaaniruoka, jotka ovat sekasyöjällekin ihan tuttuja ja turvallisia, ja kävisi juhliinkin: perunasalaatti, pastasalaatti, uunijuurekset, riisipiirakat/leipä. Lihan tilalla voisi olla vaikka falafelpyörykät, ne tehdään kikherneestä, joka on itsessään todella miedon makuinen, maku tulee mausteista. Pitää olla ihan todella makurajoitteinen, jos tuon falafelin jättää syömättä. Veikkaan, että sellaisen ihmisen ruokavalio on muutenkin epänormaalin suppea.
Ehkä vähän outoja neuvoja. On tietty nykyään mahdollista tehdä riisipiirakoita ilman lehmänmaitoa (joskus näkee myynnissäkin vegaanisia), samoin tarkistaa, ettei perunasalaatissa ole esim. majoneesia (kananmunaa) tai kermaviiliä. Mutta ei nyt ihan niin "tuttua ja turvallista". Ja jos häissä on vain paljaaltaan uunijuureksia, niin ei nyt ehkä kovin juhlavaa sekään. Tämä ketju on jo 10 vuotta vanha, joten nykyään vegaanius on huomattavasti tavallisempaa ja falafelit löytyvät joka marketistakin. Silti minusta outoa, että oletetaan, että sekasyöjän pitäisi muistaa tarjoiluissa vegaanivieraat, mutta jos vegaani järjestää juhlat, ei tarvitsisi välittää, mikä maistuu vieraille.
Riisipuuron voi tehdä veteen, se on täysin tavallista, eikä mikään uusi juttu. Tavallista myös teollisissa piirakoissakin. Perunasalaatin voi tehdä ilman maitoa ja kananmunaa vegaaniseen majoneesiin. Ei mitään erikoista, jos vahingossa ostat kaupasta vaikka Auran tai Hellmansin vegemajoneesia, niin et edes huomaa. Kyllä tuo on vain asenneongelma, että ei muka voi syödä jotain, josta on vain jätetty se maito pois. Näitä oli jo kymmenen vuotta sitten, ei ole edes mitään uutta. Falafelitkin oli jo silloin saatavilla ihan yleisesti esimerkiksi ravintoloiden kasvisannoksissa. Sen jälkeen on yleistynyt myös härkäpapupyörykät, mutta härkäpavussa on sen verran vahva ominaismaku, että juhliin valitsisin kikherneen.
Kyllä huomaa vegemajoneesin. Täytyy olla suu pahvista jos ei huomaa.
En mä ainakaan huomaa. Olen usein syönyt majoneesipohjaisia salaatteja, joissa on otettu huomioon myös kananmuna-allergikot. En tosiaankaan huomaa mitään eroa, kun salaateissa maistuu ihan muut ainesosat ja majoneesi on vain siinä pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut hääparit suosivat ns lahjalistoja, jotta vieraat tietävät mitä krääsää morsiuspari haluaa. (Älkää siis itse kutoko tai muutoin väsätkö heille mitään halpisjuttuja, ainoastaan Stockan kama kelpaa!) Miksei sitten hääkutsuun olisi oheistettu täydellinen ruksattava lista ruokalajeista, joita kutsuttu itse haluaa syödä?
Näin rauha säilyisi Maan päällä ja kaikilla olisi hyvä tahto!
Sanomani on, että tökeröä tyrkyttää aatteitaan vieraille. Tai kutsukaa seuraavan kerran häihinne vain aatetovereitanne, sillä syömäänhän häihin mennään, muusta viis!
Oletko myös sitä mieltä, että jos hääpari on absolutisteja, heidän pitää siitä huolimatta järjestää kännijuhlat vieraille.
Vierailija kirjoitti:
jos kutsut juhliin vieraita joilla on tietty ruokavalio, on sinun asia myös tarjota heille sitä. Jos vieraat tulevat yllätyksenä juhliisi, silloin ei tarvi huolta kantaa, vaan he saavat tyytyä siihen mitä tarjotaan.
Ei ole oikein että syyllistät heitä siitä etteivät syö tarjottavaa, vaan sinun asia on kutsuvieraille tarjota ruokaa jota he voivat syödä. Kaikille pitäisi olla syötävää jota he voivat syödä. Älä kutsu heitä jotka eivät voi syödä sitä mitä haluat tarjota. Se on monesti myös vaarallista pistää suuhunsa mitä vaan.
Itse juhlissa tarjoan aina jokaiselle jotakin, meillä on diapeetikkoja, pähkinättömiä, gluteenikkoja, laktoosittomia on kahvittomia, ym ym, joten tarjottavaa on aina kaikille.
Mikä on gluteenikko? Tarkoititko kenties keliakiaa sairastavaa?
Grillattu vegaani.... Hmmm....
Onko kauralla vai ohralla kasvatettu?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli Häissä teemana äärioikeisto. Ruoka oli Äärioikeistolaista sapuskaa.
Laulettiin Äärioikeistolauluja ja tehtiin Aatutervehdyksiä.
jotkut kaavoihinsa jumittuneet vasemmistovihreät vähän narisivat.
Mutta sain pari heistä käännytettyäkin.
Me pidettiin häät perussuomalaisten teemalla. Sadasta kutsutusta saapui 12 paikalle, mikä vastaa ilmeisesti puolueen kannatusta. Harmittaa vaan kun jäi ruokaa ja viinaa yli aika reippaasti
Vierailija kirjoitti:
Suklaakakkua, sieni-savutofupiirakkaa, riisipiirakoita hummuksen ja kirsikkatomaattien kera, keksejä, maissileipää ja hedelmiä ja marjoja
Ap
Ihanat ruuat
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa tuokin pari olla jo eronnut kun aloituksesta on 10 vuotta.
Tuli ero, koska tuli erimielisyyksiä miehen kanssa vegaanisesta ruokavaliosta. Nyt olen itse taas sekaani ja elämä hymyilee.
Ap
Ette kai te enää ole naimisissa, häistähän on jo muistaakseni yli 10 vuotta.
Silloin ei vika ollut vegaanisuudessa vaan huonossa pitopalvelussa.
miksi vieraille pitää tarjota paskaa vaikka itse syötte sitä
Vierailija kirjoitti:
Vegaanijutut on niin ufoja normaaleille ihmisille, että en ihmettele vieraiden pettymyksia. Ei voi vaan olettaa, että kun tarjoaa todella outoja ja normaaliruokavalioon kuulumattomia juomia ja ruokia ihmisille, vaikka omassa ideologiassa olisi näihin ideologiaruokiin tottunut, niin kyllä ne ovat liian eksoottisia sekasyöjille.
Vegaaniruoka on nykyään täysin valtavirtaa, ja nimenomaan 'normaalille' sekasyöjälle vegaanisen ruoan syöminen silloin tällöin on aivan arkipäivää. Vegaaniruoka ei todellakaan tarkoita pelkkiä teollisia lihankorvikkeita, vaan kaikkea kasvisperäistä ruokaa.
Esim joku tämmöinen menu kuulostaisi mielestäni oikein hyvältä vaikken vegaani olekaan
Vegan Starters
Sticky sesame cauliflower, pickled carrot, spring onion
-
Roasted artichoke, red onion and tofu filo with rocket salad
-
Rye bread crostini with pickled beetroot, Somerset apple, walnuts and parsnip crisps
-
Courgette and sweetcorn fritter, baby leaf salad, mango and coriander salsa
-
Wild mushroom and thyme risotto with grilled asparagus, herb salsa
-
Crushed garlic bruschetta, heirloom tomatoes, herb salsa and basil oil
-
Lemon and thyme arancini, spiced plum tomato ketchup, romaine lettuce and rapeseed oil
Vegan Main Courses
Sweet potato bake, cashew and pecan crust, crispy quinoa, herb salsa
-
Spiced chickpea tagine, herbed cauliflower rice and smoked paprika yoghurt
-
Sweet potato gnocchi with pine nuts, sun blushed tomato pesto and capers
-
Lemon Orzo, grilled asparagus, garden peas, wilted spinach and chilli
-
Butternut squash croquette, spiced fennel with crushed peas and thyme
-
Beetroot and shallot tarte tatin, crispy kale and apple balsamic
Desserts
Almond and banana parfait, toasted banana bread
-
Sweet fig arancini, toasted coconut and cherry syrup
-
Cinnamon poached pear, hazelnut and pecan crumble, coconut caramel and vanilla ice cream
-
Lemon and blackberry brûlée with date and a vanilla biscuit
-
Dark chocolate and coconut torte, berry compote, raspberry sorbet
-
Sticky date pudding with vanilla ice cream
-
Pistachio pavlova, raspberry sorbet and berry compote
Häätarjoilut tehdään lähinnä vieraille. Vegaanissa ruokavaliossa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta tarjolla tulisi olla vähän niin kuin jokaiselle jotakin.
Ravintola-alalla näkee että monesti vegaanit ovat hyvin valikoivia vegaaneja. Heidän eteensä nähdään vaivaa annoksia tehdessä, mutta sitten he saattavat kuitenkin ottaa esim kermavaahtoa jälkiruualla tai hunajaa teehensä.
Monesti esim uunijuureksista jätetään sen takia hunaja pois koska paikalla on vegaaneja. Mausta tingitään parin vegaanin tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaanijutut on niin ufoja normaaleille ihmisille, että en ihmettele vieraiden pettymyksia. Ei voi vaan olettaa, että kun tarjoaa todella outoja ja normaaliruokavalioon kuulumattomia juomia ja ruokia ihmisille, vaikka omassa ideologiassa olisi näihin ideologiaruokiin tottunut, niin kyllä ne ovat liian eksoottisia sekasyöjille.
Vegaaniruoka on nykyään täysin valtavirtaa, ja nimenomaan 'normaalille' sekasyöjälle vegaanisen ruoan syöminen silloin tällöin on aivan arkipäivää. Vegaaniruoka ei todellakaan tarkoita pelkkiä teollisia lihankorvikkeita, vaan kaikkea kasvisperäistä ruokaa.
No en kyllä sanoisi, että puhdasoppinen vegaaniruoka olisi valtavirtaa, koska hyvin harvoin sellaista missään vastaan tulee. Pikemminkin moni kasvisruoka on "vain" lihaton/kalaton mutta ei silti maidoton/munaton, ja siinä vaiheessa, kun ihan kaikki vaihdetaan korvikkeisiin, niin se outous tulee niistä korvikkeista, ei niistä kasviksista.
Tuossa yllä listatussa englanninkielisessä menussa pistää etenkin jälkiruokaosiossa silmään jäätelö ja pavlova, jotka eivät vallan vegaanisia ole. Tiedän, että molempia voi tehdä korvikkeista, mutta kyllä pavlovasta tulee siinä tapauksessa kikhernekakku eikä pavlova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaanijutut on niin ufoja normaaleille ihmisille, että en ihmettele vieraiden pettymyksia. Ei voi vaan olettaa, että kun tarjoaa todella outoja ja normaaliruokavalioon kuulumattomia juomia ja ruokia ihmisille, vaikka omassa ideologiassa olisi näihin ideologiaruokiin tottunut, niin kyllä ne ovat liian eksoottisia sekasyöjille.
Vegaaniruoka on nykyään täysin valtavirtaa, ja nimenomaan 'normaalille' sekasyöjälle vegaanisen ruoan syöminen silloin tällöin on aivan arkipäivää. Vegaaniruoka ei todellakaan tarkoita pelkkiä teollisia lihankorvikkeita, vaan kaikkea kasvisperäistä ruokaa.
Mä tässä pohdin, koska olisin viimeksi syönyt vegaanisen aterian? Ei ihan heti tule mieleen. Ihan tavallinen sekasyöjä olen. Kasviksia syön kyllä, mutta kyllä niiden kanssa on juustoa jos ei muuta eläinperäistä.
Vierailija kirjoitti:
Esim joku tämmöinen menu kuulostaisi mielestäni oikein hyvältä vaikken vegaani olekaan
Vegan Starters
Sticky sesame cauliflower, pickled carrot, spring onion
-
Roasted artichoke, red onion and tofu filo with rocket salad
-
Rye bread crostini with pickled beetroot, Somerset apple, walnuts and parsnip crisps
-
Courgette and sweetcorn fritter, baby leaf salad, mango and coriander salsa
-
Wild mushroom and thyme risotto with grilled asparagus, herb salsa
-
Crushed garlic bruschetta, heirloom tomatoes, herb salsa and basil oil
-
Lemon and thyme arancini, spiced plum tomato ketchup, romaine lettuce and rapeseed oil
Vegan Main Courses
Sweet potato bake, cashew and pecan crust, crispy quinoa, herb salsa
-
Spiced chickpea tagine, herbed cauliflower rice and smoked paprika yoghurt
-
Sweet potato gnocchi with pine nuts, sun blushed tomato pesto and capers
-
Lemon Orzo, grilled asparagus, garden peas, wilted spinach and chilli
-
Butternut squash croquette, spiced fennel with crushed peas and thyme
-
Beetroot and shallot tarte tatin, crispy kale and apple balsamic
Desserts
Almond and banana parfait, toasted banana bread
-
Sweet fig arancini, toasted coconut and cherry syrup
-
Cinnamon poached pear, hazelnut and pecan crumble, coconut caramel and vanilla ice cream
-
Lemon and blackberry brûlée with date and a vanilla biscuit
-
Dark chocolate and coconut torte, berry compote, raspberry sorbet
-
Sticky date pudding with vanilla ice cream
-
Pistachio pavlova, raspberry sorbet and berry compote
Tämä olisi ihan ok menu. Ap:n menu oli naurettava.
Silti, ilman jotain lihaa/kanaa/kalaa lautasella _minulle_ ateria ei kunnon ateria.