Pahinta mitä anoppisi tai appesi on sinusta sanonut

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi on ihana. Auttanut meidän perhettä todella paljon appiukon kanssa, kun rakennettiin taloa, ja nyt kun meillä on pieni lapsi. Osaa myös kehua sekä selän takana, että päin naamaa ;) on kiittänyt ihanasta lapsen lapsesta, sekä että pidän hänen pojastaan huolta. Kehuu meidän kotia, joka on kuulemma aina niin siisti ja kauniisti laitettu. Jaksoi kehua jopa raskausaikana minua, miten minusta ei edes huomannut olevani raskaana, vain vatsa kauniisti pyöristynyt. Joten melko helmi anoppi mulla :)

Anopin välit sitten miehen veljen vaimoon on hieman mitä on.. Heillä omia skismoja, mitään varsinaista riitaa ei kuitenkaan ole. Mutta miehen veljen vaimo on hieman hankala tapaus.. Että kyllä sitä voi myös omalla käytöksellään väleihin anoppiin vaikuttaa.

Onko tullut mieleen sellainen ajatus, että olet vain samalla aaltopituudella anopin kanssa? Että olet sitä mitä hän halusikin pojalleen? Nimimerkillä, "hankala" tapaus koska en suostu esimerkiksi kodinkoneeksi ja haluan asua vanhassa talossa. En minä rupea valintojani elämässä muuttamaan, vaikka ne eivät anopille kelpaakaan. Aina ei hyvä käytös riitä.

Seitsemänkymppinen isäni oli käynyt saunassa miesystäväni kanssa ja kyseli minulta sen jälkeen, että pystyykö hän lainkaan tyydyttämään minua, kun isäni mielestä hänellä oli niin pienen näköiset vehkeet.

Ensimmäinen anoppini, nykyään jo edesmennyt, laukoi tasan tarkkaan hienoja ylistyksiä. Pääasiasiassa en osannut  mitään, enkä tehnyt mitään.. Kestin ne kyllä. 

Lopulta antoi periksi, että olin ehkä parasta, mitä hänen poikansa pystyi löytämään.

Tuo kommentti tuli ennen dementoitumista, mutta onpa poikakin jäänyt matkan varrelle..

Nyt tapasin tulevan anoppini ensimmäistä kertaa ja hän ei ollut edes näkevinään minua. Olin ilmaa.

Ok, kestän tämän kyllä, mutta poikansa puolesta olisin toivonut hiukan kiinnostusta. Tuollainen viisikymppinen mies ei välttämättä tuollaista hyväksy. Oli miehelle suurempi loukkaus kuin minulle. Saati se tosiasia, että lauantaina oleville anopin synttäreille minua ei ole kutsuttu. Se vasta miestä korventaakin, mutta kuokkimaan minusta ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ei niinkään sanonut mutta tuli meille kylään ja alkoi heti siivoamaan. Meillä oli ja on aina tosi siistiä, oli myös silloin.

Anoppi oli kaiken kaikkiaan todella yksinkertainen ihminen. Kuuntelen aina millaista muilla on anopin kanssa ja olen vähän kade.

Meillä aina kanssa anoppi alkaa siivota heti. Kerran imuroi tunnin ja tuli sitten sanomaan, että tää teidän imuri on rikki, sinne ei tule roskia. Sanoin että johtuu kai siitä kun olin samana päivänä just imuroinut. Ärsyttää, kun olettaa, että meillä on itsestään selvästi aina paskaista. Itse merkkaa kalenteriinsa lakanoiden vaihdot, kukkien kastelut ja imuroinnit ja muun aikaa hosuu luudan ja rikkalapion kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Seitsemänkymppinen isäni oli käynyt saunassa miesystäväni kanssa ja kyseli minulta sen jälkeen, että pystyykö hän lainkaan tyydyttämään minua, kun isäni mielestä hänellä oli niin pienen näköiset vehkeet.

Ai kamala! Ei varmaan saunottu sillä kokoonpanolla enää?

Mä olen vittumainen ämmä joka yrittää erottaa niiiiin tärkeät lapsenlapset mummosta.

Se, että mummoa ei ole näkynyt meillä kuin yksillä synttäreillä ei vaikuta. Lapset on jo 10+.

Minun vikani on myös se että poika ei halua nähdä äitiään ja sisaruksiaan. Jep.

Koska heissä itsessään ei ole mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli 2 koiraa kun tutustuin mieheeni, nyt meillä yhdessä on 4. Anoppi vihaa ja pelkää koiria (jotka ovat siis todella kilttejä ja hyvin koulutettuja). Kun tulin raskaaksi, anoppi luuli tosissaan että koirista hankkiudutaan tietenkin eroon. Nykyään en saisi harrastaa mitään koirien kanssa, koska mies-parka "joutuu lapsenvahdiksi". Suvulle on kertonut että koirat on mulle tärkeämpiä kuin lapsi. Lapsi oli kaatunut pihalla ja kun jaloissa oli naarmuja niin kertoi taas suvulle että koirat ovat purreet :D Pian täytyykin kertoa anopille että koiramme saa pentuja...

Meillä anoppi oletti, että automaattisesti meiltä hävitetään kissat, kun vauva syntyy. Kehtasi vielä ehdottaa, että annetaan ne hänen kaverilleen, joka hoitaa niiden tappamisen, niin ei sitten meidän tarvitse huolehtia. Nykyäänkin jatkuvasti kauhistelee, että kissat varmaankin tukehduttavat vauvan ja raapivat tätä. No ei pääse käymään, jos vahtii lasta, eivätkä kissat pääse makuuhuoneeseen, jossa vauva nukkuu.

Anoppi ei silti ikinä pitänyt aikaisemminkaan kissoistamme, ja sai milloin mitäkin "kohtauksia" kun kävi meillä ja sen varjolla sitten käskytti meitä hankkiutumaan eroon kissoista, kun ei hän voi kyläillä meillä. Olen nähnyt ennenkin teeskenneltyjä kohtauksia ja tunnistan kyllä kun sellaisen näen ja anopin esitys oli surkeimmasta päästä. Anoppi sitten ajatteli varmaan, että jee, nyt päästään kissoista eroon! Itse on koiraihminen ja siitäkin kiukuttelee, ettei voida ottaa koiraa tänne meille, koska meillä on kissat. Niin no, yritettiin useamman kerran, mutta kissat vain yksinkertaisesti yrittävät raapia tuolta silmät päästä, kun koulutus on mennyt hiukan niin ja näin ja kun ei ole kauhean pieni koira ja yrittää rynniä päälle niin...Emme todellakaan mieheni kanssa tahdo, että kissamme joutuvat pelkäämään ja stressaamaan omassa kodissaan. Ja kaiken lisäksi, olen allerginen koirille, mutta tätähän anoppi ei ota kuuleviin korviinsa, koska se ei kuulemma ole mahdollista, kun meillä on kissoja.

Ei ole koskaan suoraan sanonut mitään "pahaa", mutta jatkuvasti tuo esille miehen eksää. Kyllähän sen ymmärtää, kun tuon eksän oli tuntenut harrastuksen kautta jo nuoresta, heidän perheet hyviä tuttuja ja seurustelivat kauan.

Huomaan kuitenkin, että anoppi välillä oikein yrittää ärsyttää minua, "testailee". Tuo jatkuvasti eksää esille, tunkee häntä mukaan tavalliseen keskusteluun. Kaiken tämän siis tekee kun poikansa ei ole paikalla. Uskon kyllä, että hän pitää minusta, mutta tykkää vähän hämmentää ja seurata mun reaktioita.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on naiselle susi. Te muka tasa-arvoisia miesten kanssa.

Ja tämä väittämäsi on validi miten? Mikä mielestäsi tekee tässä kontekstissa miehistä niin ylivertaisia?

Vierailija kirjoitti:

Seitsemänkymppinen isäni oli käynyt saunassa miesystäväni kanssa ja kyseli minulta sen jälkeen, että pystyykö hän lainkaan tyydyttämään minua, kun isäni mielestä hänellä oli niin pienen näköiset vehkeet.

Tuollainen tahdittomuus on usein alkavan muistisairauden merkki, ehkä olisi ihan paikallaan käyttää isääsi geriatrin vuositarkastuksissa piilevän alzheimerin yms. takia?

Aikoinaan olin appivanhempien mielestä onnenonkija ja rahan perässä. En tiedä, mitä nykyään (15 vuotta myöhemmin) ajattelevat, mutta parasta on, ettei se minua kiinnostakaan. Välit ovat asialliset.

Appi kysyi minulta viitisen vuotta takaperin, paljonko painan. Mieheni kommentoi siihen, ettei naisilta saa kysyä painoa, johon appi tokaisi: "No jos on päästänyt itsensä noin lihavaan kuntoon niin luulisi että painonkin voi kertoa." Olin tuolloin 165/65 ja olin aina pitänyt itseäni ihan normaalipainoisena ja näytin omasta mielestäni hyvältä, joten tuo kommentti satutti todella paljon.

Minun ensimmäinen anoppikokelas oli jokseenkin mielenkiintoinen :( Olin juuri muuttanut pois kotoa ja poikaystäväni (poikansa kanssa) kanssa sisustimme yksiötäni. Anopille oli kova paikka ettei lautaset sopineet verhojen väriin (??),halusi sitten väenvängällä ostaa uudet verhot ja kerroin että punaisesta en välitä mutta kaikki muut värit verhoissa menee. Arvata saattaa että punaiset verhot sain( ei kyllä lautasetkaan punaiset olleet). Sain kesätöitä siivoojana ja kyseli eikö minua hävetä kun ihmiset näkevät minut siivoushommissa,haukkui vanhempani jotka molemmat käyneet vain ammattikoulun. Kerran heidän mökillään kävelin kukkakimppu kädessä ja appi sanoi että "sinähän näytät ihan morsiamelta", tätä anoppi kauhisteli ettei minusta poikansa morsianta koskaan tule. No ei tullut,suhde kesti lukioajan ja aikaa tästä on hurjasti mutta välillä nuo asiat tulevat mieleen ja naurattaa (silloin ei niinkään).

Olen joutunut jäämään työelämästä pitkäksi aikaa pois sairauteni vuoksi. Sairaus ei näy ulospäin ja appiukon on vaikea käsittää muutenkin koko asiaa. On huolissaan, että poikansa joutuu minua elättämään, kun tuet niin pienet. Halusi minun tekevän jotakin osoittaakseni etten ole vain "helpon elämän" perässä. Ehdotti, että alan keräämään vaikka pulloja. Naljailee usein, että taas on kampaajalla käyty, uus mekko tms. Itse olen laskuni maksanut, shoppailen kirppiksillä ja hiukset hoitaa siskoni. Hoidan kotihommat täysin yksin, olen paljon apuna hänen poikansa lapsien hoidossa ja teen kaikkeni, että olisin vielä joskus työkykyinen ja terve.

Ei nyt seurusteltu viel, mut tuli mieleen kun tapailin nuorempana poikaa ja hänen äitinsä sitten kysy että kuka olinkaan kun menee sekaisin jo tytöissä.. Poika vähä nolona kun paljastui etten ollut ainokainen :D

Taas löytyy Suomi pienoiskoossa. Ihmiset osaa olla hirveitä toisilleen. Lyttään lyömisen -periaate pätee monissa ihmissuhteissa. Agraarikultturin edustajilla on ilmeisesti vahva taipumus morkata muita.

Ajatelkaa, että minuakin onniteltiin siitä, että ensimmäinen lapsi oli poika.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt seurusteltu viel, mut tuli mieleen kun tapailin nuorempana poikaa ja hänen äitinsä sitten kysy että kuka olinkaan kun menee sekaisin jo tytöissä.. Poika vähä nolona kun paljastui etten ollut ainokainen :D

Ja lisäyksenä että ei kyllä tuon jälkeen enää kiinnostanutkaan seurustella tai edes tavata!

Miksi näitä peukutetaan tai alapeukutetaan? Onko kivaa kun jollekin on sanottu pahasti? Vai alapeukkua siksi että ei tarpeeksi pahasti sanottu?

Moitin anopille poikaansa et jos viittis patistaa vähän kun toinen ei tee kotona yhtään mitään muuta kuin pelaa ja passauttaa.

Valitti äidilleni että olen masentunut.

Myöhemmin veti herneet nenäänsä siitä että pystyin imettämään ongelmitta, joka välissä kyseenalaisti maidon riittävyyttä vaikka lapsi kasvoi kohisten. (ei kysellyt kasvusta tai muusta, oli vain sitä mieltä että kun on jo 2 kk niin maito ei enää riitä, samaan aikaan lapsi kasvoi 1kg/kk ja luovutin maitoa sairaalaan 500-700ml päivässä).

Miehen setä taas ensitapaamisella totesi että minulla on ihan onnettoman pienet rinnat (b)

Tein väikkärin oikikseen loppuun, kun lapseni oli puoli vuotta. Äitini oli päivisin hoitoapuna. Anoppi suuttui siitä (oli ilmeisen mustasukkainen) ja huusi minulle, että olen saamaton raukka, kun en valmistu edes ilman apua, kyllä hänenkin ystävänsä lapsi pystyi käymään lähihoitojakoulun loppuun ilman äidin paapomista.