Pahinta mitä anoppisi tai appesi on sinusta sanonut

Minun appiukkoni on läpeensä vittumainen. Kun kerroimme menevämme naimisiin yksissä juhlissa, hän kaikkien (myös minun sukulaisteni) kuullen tokaisi jotain että eihän se todellakaan ole välttämätöntä vaikka on yhteinen lapsi. Olen väleissä appeni kanssa vaikka hän on letkauttanut siitä miten säälittävää on että minulla ei ole poikalapsia ja miten hänen toisella pojallaan on nuorempi puoliso. Itse olen hänen poikaansa huimat 1,5 vuotta vanhempi. Joskus mietin että jos olisin tiennyt minkälaisesta perheestä mieheni tulee en olisi ehkä lähtenyt tähän. Nyt olen väleissä siksi että appeni on jo iäkäs. Mutta aivan helvetin tyhmä mies. Ja lapsen takia myös.

No varmaan se huoraksi haukkuminen ja syyttäminen poikansa elämän pilaamisesta. Tämä siis 25 vuotta sitten. Ei olla väleissä.

Olen pitänyt anopille aina suuni kiinni vaikka hän loukkasi monta kertaa. Kun väittelin tohtoriksi hän kysyi olenko nyt sitten ylpistynyt.

Kun näki minut ekaa kertaa sanoi että pitikö Matin nyt ensimmäinen nainen ottaa. Haukkui pukeutumistani, hymyäni ja akateemisia vanhempiani.

Suhde tuli paremmaksi vuosikymmenten aikana. Nyt hän on muistisairaana hoidossa. Pidin suuni aikoinaan kiinni vaikka sanat haavoittivat.

Anoppini tytär oli lähdössä Helsinkiin opiskelemaan. Seisoin vieressä kun anoppi neuvoi tytärtään katsomaan koulusta itselleen kunnon miehen.

Olitko sinä tämän tyttären silloinen puoliso, 24?

Vierailija kirjoitti:

Olitko sinä tämän tyttären silloinen puoliso, 24?

En virallisesti, myöhemmin kylläkin. Kertomuksella olisi jatkoa tuolta yli kolmen vuosikymmenen takaa tähän päivään saakka, mutta siitä seuraavassa numerossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olitko sinä tämän tyttären silloinen puoliso, 24?

En virallisesti, myöhemmin kylläkin. Kertomuksella olisi jatkoa tuolta yli kolmen vuosikymmenen takaa tähän päivään saakka, mutta siitä seuraavassa numerossa. 

Sanattomaksi vetää :( Oma anoppini sanoi toisen miniän lasten kuullen, että Matin olisi pitänyt ottaa se Mari eikä tätä Minnaa, olisi ollut parempi taloudenhoitaja. Eipä olisi näitä lapsia ilman "tätä Minnaa".

Anoppini on huonokäytöksinen moukka. Ilkeimmät piikittelyt on kuultu, kun ollaan oltu kahden kesken. Silloin yleensä keskiössä oli se, miten ilmeisesti kärkyn hänen ja appiukon "perintöjä"  (olen huomattavasti varkaammasta perheestä kuin mieheni, mutta mitäs pienistä).

Jos kävimme omalla porukalla anopin ja appiukon kesäpaikassa anoppi tuli aina välillä tutkimaan kaapit, etten vain pääse vohkimaan hänen arabioitaan.

Monet loukkaukset kohdistuivat ulkonäkööni. Joko olin liian lihava tai liian laiha (raskaus, imetys, you know), tukka huono, vaatteet vääränlaisia jne. Tätä täydensi miehen entisten tyttökavereiden kuvien esittely.

Jostain syystä hän epäili ruuanlaittotaitoani (olen tehnyt omalle perheelleni pääateriat siitä lukien, kun täytinin 15-v). Katseli keittokirjavalikoimaani ja totesi, ettei heillä kirjoista ole kokattu.

Kun jouduin työttömäksi, niin siitä se riemu repesi. "Ei maailma laiskoja", "Kyllä tekevälle työtä riittää" tai "Työtä, työtä pitää ihmisen tehdä" -fraasit ovat pientä siihen verrattuna, että epäillään, että päässä on vikaa tai että olet omituinen. Kun sitten sain hyvän työpaikan, se oli liian kaukana.

Onneksi oli kaukana. Kohteliaisuuskäynnit on minimoitu ja aikanaan opin vittuilemaan luuskalle sen verran pahasti, että sain suunsa tukittua. On ihmisiä, joihin ei tehoa muu kuin samalla mitalla antaminen, vaikka se omasta mielestä tuntuu ääliömäiseltä. Aikani jaksoin tukkia korvani lasten takia, mutta sitten ilmeisesti mitta täyttyi.

Nyt sitten parkuu puhelimessa, että miten on leskeksi jäätyään yksinäinen. Niin on, kun jälkikäteen ajatellen hänellä ei koskaan ole ollut omia ystäviä eikä mitään harrastuksia. Päivät kuluvat TV.tä tuijottaen ja pölyjä pyyhkien. Naapuritkin kiertävät hänet kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ja appi puolustelivat poikaansa, kun mieheni ilmoitti haluavansa eron ja lähtevän toisen naisen matkaan. Heistä uskottomuus ja oman pojan onni oli tärkeintä.

Tämä on miten homma aina menee. Ei kai kukaan omaa lastansa hylkää koska hän tekee huonoja valintoja. Ja vaikea kenelle tahansa myöntää että on kasvattanut kusipään ja epäonnistunut vanhempana.

Hirveitä asioita ihmiset sanoo :(

Anoppini suhtautui minuun aina nuivasti, koska olin hyvin erilaisesta perheestä (olen kunnollinen, arvostan kouluttautumista, vastuullisuutta, kodista huolehtimista jne, anoppi arvosti lähinnä dokaamista). Pettymystä ei aina edes peitelty, kun en ollutkaan joka viikonloppu dokaava ja pelkästään pinnallisista asioista kiinnostunut ihminen. Yritin kyllä vuosien aikana tutustua anoppiin, jutella ja olla avuksi vieraillessani anopin luona, mutta toista ihmistä ei voi pakottaakaan tulemaan toimeen.

Eniten sattui, kun anoppi haukkui minua häissämme selkäni takana häävieraille, kuulin tästä vasta häiden jälkeen. Eron tullessa anoppi ei voinut peitellä riemuaan. Onneksi on nyt jo ex-anoppi, ei ole ollut ikävä.

Omilta appivanhemmiltani olen kuullut milloin mitäkin. Ulkopuolisia kohtaan käyttäytyvät ihan normaalisti, mutta läheisilleen ovat välillä hyvinkin pirullisia. He kuvittelevat edelleen voivansa ohjailla lastensa elämää. Valitettavasti lapsensa ovat alistuneet tähän ja näin ollen appivanhempien käytös saa vahvistusta.

Pahinta heidän käytöksessään on tapansa "vaan sanoa" erilaisia asioita. He ikäänkuin toteavat faktana omia havaintojaan, joista ei saa loukkaantua. Toisinaan he jankuttavat kyllästymiseen asti jostain asiasta. Törkeimpinä kommentteina olen kokenut epäilyt lastemme isästä. Ensimmäisen lapsen kohdalla olivat jo raskausaikana aidosti huolissaan asiasta. Olivat kyselleet suoraan pojaltaan miten tämä voi olla varma, että on lapsen isä. Vauva tosin oli täysin isänsä kopio. Toinen lapsi puolestaan ei muistuttanut lainkaan miestäni vauvana vaan minua, joten tästä tuli taas "skandaali". Tällä kertaa kuulin vitsailuja miten pizzakuski on käynyt kylässä. Harmitti kuunnella synnytyksen jälkeisenä päivänä anopin puhelua tuttavalleen "ei se yhtään x:ltä näytä, kyllä on postimies tai pizzakuski käynyt" ja päälle räkäistä naurua. En kuulema saa loukkaantua, koska kyseessä oli pekkä vitsailu. Enää en jaksa loukkaantua. En tosin viitsi myöskään nauraa heidän lapsellisille jutuilleen.

Osaako SE tiskata? oli aika hauska. Otin huumorilla apen letkaukset. Ja siis kuka ei osais tiskata?

Ekalla tapaamisella appi oli sanonut miehelleni jälkikäteen että multa puuttuu "persoonallisuutta". Noh, laitoin sitten persoonani hiukan enemmän esille palautteesta viisastuneena, ja on varmaan katkerasti katunut sitä viimeiset 20 vuotta... ;-)

Ex-appi levitteli avioeromme jälkeen kylillä tarinaa, kuinka minä putsasin erossa hänen poikansa täysin ja käytännössä hylkäsin lapseni. Lapset ovat minulla joka toinen viikko, maksan heidän kuluistaan valtaosan, exäni saa lapsilisät ja asuu entisessä talossamme, jonka minä edelleen omistan puoliksi, ilmaiseksi. Olen niin onnellinen ettei tarvitse olla sen idiootin kanssa enää tekemisissä, puhukoot minusta mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ex-appi levitteli avioeromme jälkeen kylillä tarinaa, kuinka minä putsasin erossa hänen poikansa täysin ja käytännössä hylkäsin lapseni. Lapset ovat minulla joka toinen viikko, maksan heidän kuluistaan valtaosan, exäni saa lapsilisät ja asuu entisessä talossamme, jonka minä edelleen omistan puoliksi, ilmaiseksi. Olen niin onnellinen ettei tarvitse olla sen idiootin kanssa enää tekemisissä, puhukoot minusta mitä haluaa.

Unohtui: en myöskään ottanut vanhasta asunnostamme yhden yhtä huonekalua mukaan erossa ja autonkin jätin miehelle.

Anoppini sanoi, ettei auta lastenhoidossa, koska olen "sekoboltsi"

Appiukko pitää minua junttina vaikka olen koulutetumpi kuin mieheni. Anoppi ehdotti puolestaan aborttia kun kerroin olevani raskaana ettei sukuun tule huonogeenisiä perillisiä. Kun kieltäydyin abortista, anoppi sanoi ettei sitten aio hoitaa lasta ikinä. Vauvan synnyttyä anoppi haukkui vauvan todella rumasti ja minäkin sain haukuista oman osani.

Sukujuhlatilaisuudessa anoppi selitti ruokapöydässä etten kuulu sukuun. Appi vaihtoi keskustelunaihetta anopin aiheuttamien sanojen jälkeen. Appi ja anoppi ovat myös sitä mieltä, että olen mieheni nalkkiin saanut horatsu. He eivät tietenkään tulleet häihimme ja itkivät miehelle sitä, ettei mieheni halunnut tehdä avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Aluksi oltiin anopin kanssa vähän väliä riidoissa, kun ei oltu ihan samalla aaltopituudella. Nyt tykätään toisistamme. Ei vanhoja erimielisyyksiä kannata muistella, vaan pitää sopia ja mennä eteenpäin. Kukaan ei ole täydellinen!

Se ei aina onnistu. Jos toinen/toiset käyttäytyy/käyttäytyvät törkeästi jatkuvasti niin mitä järkeä on yrittää pitää yllä ihmissuhteita, jotka tuottavat vain mielipahaa?

Entinen appeni sanoi vieressäni seisovalle miehelleni että: "Minä olen oman akkani kouluttanut, kouluta sinä omas". Luulin aluksi huonoksi vitsiksi, mutta ihan tosissaanhan siinä oltiin. Hyi.

Mies on entinen juurikin siitä syystä, että otti sokeasti mallia isästään ja hänen oksettavista asenteistaan.