Lue keskustelun säännöt.
Voinko tutkia 13v tyttären puhelimen tässä tilanteessa?
05.06.2016 |
Merkit on selvänä ilmassa, että on sairastumassa syömishäiriöön. En nyt avaa tilannetta sen enempää, mutta voinko vanhempana tutkia puhelimen ja katsoa millä nettisivustoilla on vieraillut ja mitä googlettanut yms.? Entä miten viestien lukeminen? Epäilen erään toisen tytön liittyvän myös vahvasti tähän, ja haluaisin katsoa heidän keskustelunsa jotta voin tarvittaessa olla yhteydessä tämän toisenkin tytön äitiin mikäli epäilyni saavat vahvistuksen.
Meinaan siis, että salaa en mene puhelinta tonkimaan, mutta jos(kun) pyydän tytöltä lupaa katsoa puhelimen, ja hän kieltäytyy (hyvin todennäköistä), voinko sanoa että olen äitisi ja järjettömän huolissani, ja pakottaa tytön avaamaan suojakoodin? Onko minulla oikeus vai rikonko yksityisyyttä?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Jos menet kaivelemaan tyttären puhelinta, niin sitten avaat myös omat sivuhistoriasi, viestisi ja sähköpostisi tytön katseltavaksi.
HALOO kyseessä on lapsi 13v!
On ihan eriasia
Aikuisella on oikeus eriasioihin kuin LAPSELLA.
Täysi-ikäinen on vastuussa itsestään, lapsi ei ole, vastuu on aina vanhemmilla.
Tätä eivät nykyvanhemmat tunnu tajuavan, ja siksi moni lapsi on hunginnolla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin haluat päästä tyttäresi elämän sisälle. Ja sitenhän pääsee, että lukee toisen viestintää. Viestinnässä olemme rennompia, avoimempia. Mutta suosittelisin, että varaat itsellesi ajan vaikka yksityiselle psykologille/psykiatrille ja kerrot, mitä kaavailit tyttäresi puhelimen suhteen. Tietysti kerrot huolet tyttären elämäntilanteesta. Tai, vaikka lastentautien erikoislääkärille. On tärkeää lähteä liikkeelle ja puhua. Muistan kun olin 17 ja siskoni sairastui psyykkisesti. Voi kunpa olisi ymmärtänyt varata ajan ihan tavalliselle lääkärille ja kertoa mikä siskoni elämäntilanne on.
Vierailija kirjoitti:
Näin vähän arvelinkin. Mitähän tässä nyt sitten keksisi, ettei lapsi googlaisi ja selaisi netistä kaloritaulukoita ja jumppaohjeita kaiken aikaa?
-ap
Eipä se netin kieltokaan sitä ongelmaa paranna, apua tarvitsee. Ja se sitä tietoa löytää vaikka kirjaston kirjoista, lehdistä yms, jos niikseen on. Nykyään on muutenkin niin helppo päästä nettiin vaikka koulussa tai kirjastossa, ettet pysty kieltämään.
Jos hajumerkit ovat ilmassa, tarkasta puhelin. Ei silloin pidä ottaa turhia riskejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tästä ketjusta mieleen se 14-vuotias tyttö joka tapasi somessa Itä-Suomen yliopiston opettajan ja aloitti pian väkivaltaisen seksisuhteen opettajan kanssa ja opettaja päätyi parittamaan tyttöä 400-600 asiakkaalle eri puolilla maata.
Ehkä vanhempien olisi kannattanut seurata kyseisen tytön some käyttäytymistä.
Sillä nyt tuntui muutenkin olevan vanhemmat/huoltajat tai edes lastensuojelu olevan vähän kateissa, kun muutti 14 vai 15v sen opettajan kanssa yhteen... (Joo, ohi aiheen)
Oma lapseni antaisi minulle kyllä luvan, tavalla tai toisella. Minä maksan, minä määrään, joten vaikka kiristämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Suomessa saa tutkia lapsen puhelinta? Täällä se on velvollisuus lapsen hyvinvointia ajatellen. Olet huono äiti jos et ole huolissasi... Toisaalta ymmärrän hyvin! Terkkuja Miamista.
Olen TÄYSIN SAMAAMIELTÄ !
Haloo, onko nuori täysin valmis kaikkeen mitä känny, netti yms tuo tullessaan ?
EI OLE
Mielestäni vanhempian on velvollisuus tarkkailla lasten ja nuorten somekäyttöä, puheluita, viestejä ihan kaikkea. Toki ei rutiinomaisesti, mutta jos/kun vahvaaaa epäilystä ja suurta huolta lapsen7nuoren hyvinvoinnista niin ehdottomasti on tutkittava.
Lapsi/nuori paikalla, yhdessä keskustellaan asioista, kerrrotaan huolesta, kuunnellaan mitä on kullakin asiaan sanottavaa, yhteistuumin katsotaan sitten netti, känny jne
Kuinkahan monta onetonta tapausta olisi näin estetty ? montako nuorta on käytetty hyväksi ? uhkailtu, kiristetty, kiusattu ??? Opettajat kertovatkin, että nyky kiusaaminen on siirtynyt someen.
Eli niin kauan kuin maksan lapseni kännyn, netin, tietsikan,tabletin ja niiden kulut olen oikeutettu myös katsomaan mitä siellä tapahtuu, mikäli lapsi ei siihen suostu, niin ei ole hänellä silloin noita laittteitakaan PISTE
Sitten voi hankkia ne, kun saa omalla työllään niihin rahaa.
Ajattelen kaikessa aina lapsen etua, jota lapsie ei aina osaa itse vielä ajatella.
Amen! Se on juuri näin. Lapset ovat lapsia ja heidän puhelinkäyttäytymistään pitää valvoa. Ei ihme, että kaikenmaailman rasvaiset namusedät pääsevät hyväksikäyttämään lapsia kun vanhemmat eivät vahdi missä ne lapset surffaa ja kenen kanssa watsuppaavat.
Minä ainakin katson lapsieni puhelimet läpi ihan rutiininomaisesti aina silloin tällöin. Kyseessä 8- ja 10 -vuotiaat. Tällä keinoin sain mm. tietooni kuinka luokan whatsupp-ryhmässä kiusataan ihan surutta yhtä lasta. Se saatiin onneksi vanhempien väliintulon jälkeen loppumaan. Mutta vanhempien velvollisuus on seurata mitä lapset niillä puhelimillaan tekevät.
Kyllä voit tarkistaa. Se on sinun velvollisuutesi vanhempana ja huoltajana. Jos tyttö alkaa mussuttaa asiasta, niin vetäisi lastensuojelulaki esille. Se on yksi järeimmistä laeista tässä maassa ja sillä voi jyrätä esim. yksityisyydensuojan, kirjesuojan, jne. Ennen tutkimista kerrot tytölle, että tutkit nyt puhelimen ja syynä on, että epäilet hänellä syömishäiriötä, joka voi vakavasti vahingoittaa hänen kasvuaan ja kehitystään. Asia on sillä selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhelimen tutkiminen on nuoren kannalta todella nöyryyttävä tapa nostaa asia esille. Samaa luokkaa kuin esim. päiväkirjan lukeminen. Ei ole hedelmällistä saada häntä tuntemaan häpeää googlailuistaan ja kohdella häntä, kuin hän olisi jäänyt kiinni jostain pahanteosta. Kyse on vakavasta mielen sairaudesta, eikä tottelemattomuudesta. Kannattaa ennemmin ottaa yhteyttä ammattilaisiin ja koittaa luoda lämminhenkinen, hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri. Ehkä nuori kykenee jonain päivänä itsekin kertomaan vanhemmallekin, mitä on tullut googleteltua, mutta vieraammalle ammattilaiselle on helpompi puhua. Nuori kuitenkin tuntee olonsa luultavasti häpäistyksi ja järkyttyneeksi, jos hänen salaisuutensa yhtäkkiä väkisin revitellään muiden tietoisuuteen.
Ongelmaan on hyvä puuttua välittömästi, koska anoreksian kanssa ei kannata jäädä leikkimään, mutta jonkunlainen hienotunteisuus ja kunnioitus tulee muistaa. Muuten nuori voi sulkeutua ja ahdistua entisestään, jos ei ole vielä valmis puhumaan kovin yksityiskohtaisesti syvimmistä tunnoistaan, vaikka olisikin valmis pahan olonsa myöntämään. Tietysti se vaatii vaivannäköä - pitää oikeasti keskustella asiasta, usein ja pitkään, olla kärsivällinen ja aidosti tarjota aikaansa ja huomiotansa. Jos vaan kerran kysyy lapselta "miksi et ole enää syönyt aamupalaa" tai "onko sulla kaikki hyvin, ei kai noin nätin tytön tartte laihtua", saalis lienee huono, lapsi ei todennäköisesti yhtäkkiä avaudu ja myönnä ongelmaansa.
Minusta tuntuu, että moni näistä puhelimen tutkimisen kannattajista on joko haluton näkemään vaivaa, eli laiska, kyvytön puhumaan kipeistä asioista tai muutoin vaan sosiaalisesti taitamaton. On niin helppoa vaan vaatia nuoren kännykkä, saada 100 % varmuus syömishäiriölle niin että kehtaa soittaa lääkärille, ja sitten ulkoistaa asia kokonaan ammattilaiselle. Ei tarvitse yhtään laittaa itseään likoon, ei tarvitse mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja puhua nuorelle asioista, joista ei ole ennen puhunut. Eikä tarvitse joutua tuntemaan häpeää, jos omat epäilyt eivät osu oikeaan, ja on nolosti mennyt puhumaan huolestaan nuoren terveydestä. Nuori kantakoot häpeän, joka syntyy, kun hänen arkaluontoisia asioitaan tongitaan, oli googleteltu sitten thinspiraatiokuvia tai vain viattomia kysymyksiä tyyliin "mistä tietää jos emätin on liian löysä" tms.
Kannatan siis ammattiavun hankkimista, todellakin, mutta minusta vanhemmankin on oltava tosissaan mukana. Tämä kuvaa niin hyvin nykyajan kylmyyttä, kun ongelmat voidaan selvittää puhumatta tarkastelemalla vain toisesta kertynyttä dataa. Miten luulette, että hyvä äiti olisi pari vuosikymmentä sitten toiminut epäillessään lapsellaan anoreksiaa? Eivätkö nuo toimintamallit enää sovi tähän päivään? Vai oliko äitiys silloin vaan paskempaa paremman tekniikan puuttuessa?
Mikäli tuon ap:n lapsen anoreksia ei ole vielä niin ilmeistä, että hän olisi nälkäkuoleman partaalla, ei letkuruokinnalle ole tarvetta, joten avainasemassa on henkinen paraneminen. Ap:n kannattaa miettiä tarkkaan, miten hän valitsemansa tapa käsitellä asiaa vaikuttaa tuohon paranemisprosessiin. Lisääkö väkisin kännykän tutkiminen tytön parantumismyönteisyyttä enemmän kuin luottamus ja keskusteleminen vanhemman ja ammattilaisen kanssa?
Ps. Tyttö mitä luultavimmin tehnyt epäilyttävät hakunsa selain private-tilassa.
Tuli tästä keskustelusta mieleen oma teini-ikä ennen älypuhelimia. Aloin epäillä, että äitini lukee päiväkirjaani ja käy katsomassa koneellani, mitä olen kirjoitellut sinne. Aloin sitten kirjoittaa valepäiväkirjaa, johon kirjoitin vain kaikkea tavallista, en mitään oikeita murheita tai muutakaan tärkeää. Oikean päiväkirjan perustin salasanan taakse koneelle.
Luottamus ei palannut koskaan. Olen jo aikuinen enkä edelleenkään kerro äidilleni juuri mitään. Valehtelen myös paljon, ihan niin kuin valepäiväkirjassani. Suhde äitiini aiheuttaa stressiä enkä esimerkiksi haluaisi tavata äitiäni tai puhua hänelle puhelimessa.
Ymmärrän hyvin huolen lapsesta. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, miten suuresta yksityisyyden loukkaamisesta kännykän tarkastamisessa on kyse. Onko se sen arvoista, että luottamus ei palaa enää koskaan? Onko se oikeasti tehokas tapa puuttua oireiluun?
Lisäksi on vielä kerrottava, että olisin suhtautunut ehkä myönteisemmin siihen, että joku ulkopuolinen ihminen olisi lukenut päiväkirjani. Pahinta oli nimenomaan se, että urkkimisen teki äitini ja tietenkin se, että se tapahtui selkäni takana eikä sitä koskaan myönnetty. En ole itse asiassa tähän päivään mennessä puhunut äitini kanssa tästä, enkä luultavasti ikinä puhu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli tästä keskustelusta mieleen oma teini-ikä ennen älypuhelimia. Aloin epäillä, että äitini lukee päiväkirjaani ja käy katsomassa koneellani, mitä olen kirjoitellut sinne. Aloin sitten kirjoittaa valepäiväkirjaa, johon kirjoitin vain kaikkea tavallista, en mitään oikeita murheita tai muutakaan tärkeää. Oikean päiväkirjan perustin salasanan taakse koneelle.
Luottamus ei palannut koskaan. Olen jo aikuinen enkä edelleenkään kerro äidilleni juuri mitään. Valehtelen myös paljon, ihan niin kuin valepäiväkirjassani. Suhde äitiini aiheuttaa stressiä enkä esimerkiksi haluaisi tavata äitiäni tai puhua hänelle puhelimessa.
Ymmärrän hyvin huolen lapsesta. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, miten suuresta yksityisyyden loukkaamisesta kännykän tarkastamisessa on kyse. Onko se sen arvoista, että luottamus ei palaa enää koskaan? Onko se oikeasti tehokas tapa puuttua oireiluun?
Lisäksi on vielä kerrottava, että olisin suhtautunut ehkä myönteisemmin siihen, että joku ulkopuolinen ihminen olisi lukenut päiväkirjani. Pahinta oli nimenomaan se, että urkkimisen teki äitini ja tietenkin se, että se tapahtui selkäni takana eikä sitä koskaan myönnetty. En ole itse asiassa tähän päivään mennessä puhunut äitini kanssa tästä, enkä luultavasti ikinä puhu.
Nyt valoja päälle. Kyse on ANOREKSIASTA, eikä mistään teini-iän ihastumisista. Kyllä se lapsi sitten aikuisena kiittää elämänsä pelastamisesta, jos tosiaan on kyse anoreksiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhelimen tutkiminen on nuoren kannalta todella nöyryyttävä tapa nostaa asia esille. Samaa luokkaa kuin esim. päiväkirjan lukeminen. Ei ole hedelmällistä saada häntä tuntemaan häpeää googlailuistaan ja kohdella häntä, kuin hän olisi jäänyt kiinni jostain pahanteosta. Kyse on vakavasta mielen sairaudesta, eikä tottelemattomuudesta. Kannattaa ennemmin ottaa yhteyttä ammattilaisiin ja koittaa luoda lämminhenkinen, hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri. Ehkä nuori kykenee jonain päivänä itsekin kertomaan vanhemmallekin, mitä on tullut googleteltua, mutta vieraammalle ammattilaiselle on helpompi puhua. Nuori kuitenkin tuntee olonsa luultavasti häpäistyksi ja järkyttyneeksi, jos hänen salaisuutensa yhtäkkiä väkisin revitellään muiden tietoisuuteen.
Ongelmaan on hyvä puuttua välittömästi, koska anoreksian kanssa ei kannata jäädä leikkimään, mutta jonkunlainen hienotunteisuus ja kunnioitus tulee muistaa. Muuten nuori voi sulkeutua ja ahdistua entisestään, jos ei ole vielä valmis puhumaan kovin yksityiskohtaisesti syvimmistä tunnoistaan, vaikka olisikin valmis pahan olonsa myöntämään. Tietysti se vaatii vaivannäköä - pitää oikeasti keskustella asiasta, usein ja pitkään, olla kärsivällinen ja aidosti tarjota aikaansa ja huomiotansa. Jos vaan kerran kysyy lapselta "miksi et ole enää syönyt aamupalaa" tai "onko sulla kaikki hyvin, ei kai noin nätin tytön tartte laihtua", saalis lienee huono, lapsi ei todennäköisesti yhtäkkiä avaudu ja myönnä ongelmaansa.
Minusta tuntuu, että moni näistä puhelimen tutkimisen kannattajista on joko haluton näkemään vaivaa, eli laiska, kyvytön puhumaan kipeistä asioista tai muutoin vaan sosiaalisesti taitamaton. On niin helppoa vaan vaatia nuoren kännykkä, saada 100 % varmuus syömishäiriölle niin että kehtaa soittaa lääkärille, ja sitten ulkoistaa asia kokonaan ammattilaiselle. Ei tarvitse yhtään laittaa itseään likoon, ei tarvitse mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja puhua nuorelle asioista, joista ei ole ennen puhunut. Eikä tarvitse joutua tuntemaan häpeää, jos omat epäilyt eivät osu oikeaan, ja on nolosti mennyt puhumaan huolestaan nuoren terveydestä. Nuori kantakoot häpeän, joka syntyy, kun hänen arkaluontoisia asioitaan tongitaan, oli googleteltu sitten thinspiraatiokuvia tai vain viattomia kysymyksiä tyyliin "mistä tietää jos emätin on liian löysä" tms.
Kannatan siis ammattiavun hankkimista, todellakin, mutta minusta vanhemmankin on oltava tosissaan mukana. Tämä kuvaa niin hyvin nykyajan kylmyyttä, kun ongelmat voidaan selvittää puhumatta tarkastelemalla vain toisesta kertynyttä dataa. Miten luulette, että hyvä äiti olisi pari vuosikymmentä sitten toiminut epäillessään lapsellaan anoreksiaa? Eivätkö nuo toimintamallit enää sovi tähän päivään? Vai oliko äitiys silloin vaan paskempaa paremman tekniikan puuttuessa?
Mikäli tuon ap:n lapsen anoreksia ei ole vielä niin ilmeistä, että hän olisi nälkäkuoleman partaalla, ei letkuruokinnalle ole tarvetta, joten avainasemassa on henkinen paraneminen. Ap:n kannattaa miettiä tarkkaan, miten hän valitsemansa tapa käsitellä asiaa vaikuttaa tuohon paranemisprosessiin. Lisääkö väkisin kännykän tutkiminen tytön parantumismyönteisyyttä enemmän kuin luottamus ja keskusteleminen vanhemman ja ammattilaisen kanssa?
Ps. Tyttö mitä luultavimmin tehnyt epäilyttävät hakunsa selain private-tilassa.
Näissä kahdessa kommentissa on mun mielestä sanottu kaikki oleellinen. Ihanaa, että maailmassa ja vieläpä av-palstalla on ihmisiä, jotka jaksavat selittää, perustella ja auttaa kanssaihmisiään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tästä keskustelusta mieleen oma teini-ikä ennen älypuhelimia. Aloin epäillä, että äitini lukee päiväkirjaani ja käy katsomassa koneellani, mitä olen kirjoitellut sinne. Aloin sitten kirjoittaa valepäiväkirjaa, johon kirjoitin vain kaikkea tavallista, en mitään oikeita murheita tai muutakaan tärkeää. Oikean päiväkirjan perustin salasanan taakse koneelle.
Luottamus ei palannut koskaan. Olen jo aikuinen enkä edelleenkään kerro äidilleni juuri mitään. Valehtelen myös paljon, ihan niin kuin valepäiväkirjassani. Suhde äitiini aiheuttaa stressiä enkä esimerkiksi haluaisi tavata äitiäni tai puhua hänelle puhelimessa.
Ymmärrän hyvin huolen lapsesta. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, miten suuresta yksityisyyden loukkaamisesta kännykän tarkastamisessa on kyse. Onko se sen arvoista, että luottamus ei palaa enää koskaan? Onko se oikeasti tehokas tapa puuttua oireiluun?
Lisäksi on vielä kerrottava, että olisin suhtautunut ehkä myönteisemmin siihen, että joku ulkopuolinen ihminen olisi lukenut päiväkirjani. Pahinta oli nimenomaan se, että urkkimisen teki äitini ja tietenkin se, että se tapahtui selkäni takana eikä sitä koskaan myönnetty. En ole itse asiassa tähän päivään mennessä puhunut äitini kanssa tästä, enkä luultavasti ikinä puhu.
Nyt valoja päälle. Kyse on ANOREKSIASTA, eikä mistään teini-iän ihastumisista. Kyllä se lapsi sitten aikuisena kiittää elämänsä pelastamisesta, jos tosiaan on kyse anoreksiasta.
Mun tapauksessa kyse oli myös anoreksiasta. Että se sitten niistä valoista.
Enkä kiitä äitiäni siitä, että paranin.
Olen TÄYSIN SAMAAMIELTÄ !
Haloo, onko nuori täysin valmis kaikkeen mitä känny, netti yms tuo tullessaan ?
EI OLE
Mielestäni vanhempian on velvollisuus tarkkailla lasten ja nuorten somekäyttöä, puheluita, viestejä ihan kaikkea. Toki ei rutiinomaisesti, mutta jos/kun vahvaaaa epäilystä ja suurta huolta lapsen7nuoren hyvinvoinnista niin ehdottomasti on tutkittava.
Lapsi/nuori paikalla, yhdessä keskustellaan asioista, kerrrotaan huolesta, kuunnellaan mitä on kullakin asiaan sanottavaa, yhteistuumin katsotaan sitten netti, känny jne
Kuinkahan monta onetonta tapausta olisi näin estetty ? montako nuorta on käytetty hyväksi ? uhkailtu, kiristetty, kiusattu ??? Opettajat kertovatkin, että nyky kiusaaminen on siirtynyt someen.
Eli niin kauan kuin maksan lapseni kännyn, netin, tietsikan,tabletin ja niiden kulut olen oikeutettu myös katsomaan mitä siellä tapahtuu, mikäli lapsi ei siihen suostu, niin ei ole hänellä silloin noita laittteitakaan PISTE
Sitten voi hankkia ne, kun saa omalla työllään niihin rahaa.
Ajattelen kaikessa aina lapsen etua, jota lapsie ei aina osaa itse vielä ajatella.