Huonoin/törkein asiakaspalvelukokemuksenne?
Kenkä Marskissa on pystyyn kuollut tunnelma. Myyjät hiippailee oudosti tarjoamatta kuitenkaan apua. Yhdessä kukkakaupassa mulle ei myyty kukkapuskaa kun myyjä kuuli, että vien sen sairaalaan. Puhelinpalvelut hävyttömän usein ikäviä kokemuksia. Kai se puhelimessa on niin helppo (piilo)vittuilla.
Kommentit (1350)
Kauppakeskus Mylly, Raisio, kelloliike, jonka nimeä en nyt muista, enkä sitä löydä nykyisestä Myllyn liikekartastakaan.
Mutta asia oli niin, että tarkoitus oli vaihtaa rannekellooni patteri. Menin kauppaan sisään, paikalla ollut myyjä sanoi, että kelloseppä on kyllä paikalla että pyydänpä hänet tähän. No, se kelloseppä oli sellainen nuori nainen ja se suoraan sanoen hyökkäsi minun kimppuuni, suoraan sanoen ajoi minut sieltä liikkeestä ulos ja tuli vielä käytävälle mesoamaan. Sen verran katsoin, että ne liikkeessä olleet kaksi muuta myyjää olivat kyllä aika pelästyneen näköisiä!
Ilmeisen sairas ihminen! Minä en ollut tuossa liikkeessä koskaan aiemmin käynyt, enkä kyseistä kelloseppäät tunne ihmisenä, joten erityisen omituista käytöstä. Mahtoiko olla edes liikkeen omistaja? Olisi voinut tietysti ottaa yhteyttä asiakaspalautteen muodossa, joku ketjuliike tuo kuitenkin oli.
Noin käyttäytyy varsinaissuomalainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas haluaisin takaisin sen 80-90 luvun "venäläisen pikkukaupan palvelutason" kun nimenomaan EI TARVINNUT tervehtiä, hymyillä tai olla joku hemmetin paras ystävä jokaiselle kassalle ja myyjälle ja tyyliin halata ja lässyttää jotain joka kerta kun se näkee! Yök. Ne myyjät on olemassa VAIN asiakasta varten ja jos asiakas EI halua olla tekemisissä, edes tervehtiä, niin olkoon sitten niin, miksi pitää väkisin "vetää yhteyteensä" ja "olla ystävällinen"? Pikemminin joku keinoystävällinen ja tyrkky ja epätoivoinen.
Ei tarvi olla tyrkky lirkuttelija väkisin hymyilijä, mutta töykeä tyly käytös asiakaspalvelussa on todella ikävää, just sellasta kun esim Virossa, eivät ole vieläkään oppineet käyttäytymään.
Jep, edelleen ärsyttää se miten mulle on muljauteltu silmiä ja jopa naurettu päin naamaa siellä. Ja tiedoksi, ei en ollut humalassa ja käyttäytynyt mitenkään ikävästi.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret naiset asiakaspalvelutehtävissä joskus juttelevat keskenään eivätkä reagoi asiakkaaseen mitenkään, ei tervehditä tai sitten nopeasti yritetään hankkiutua asiakkaasta eroon jotta voi jatkaa juoruilua. Eräässä liikkeessä 3 myyjää olivat niin kiireisiä juoruilemaan että eivät ehtineet palvella minua, liikkeen ainutta asiakasta.
Samaa tekee keski-ikäiset miehet. Juoruaa housut roikkuen ja melkein sylkäsee päälle, jos erehtyy kysymään jotain. Ehkä olisivat miesasiakasta kohtaa ystävällisempiä. Kiertelin aikoinaan autokauppoja läpi ja todellakin, kun kohdalle osui nuorempi mies, hän osasi asiakaspalvelun huomattavasti paremmin. Muissa paikoissa mihet nojaili pöytiin, eikä suostuneet edes tervehtimään, ainoaa asiakasta.
Vierailija kirjoitti:
Kauppakeskus Mylly, Raisio, kelloliike, jonka nimeä en nyt muista, enkä sitä löydä nykyisestä Myllyn liikekartastakaan.
Mutta asia oli niin, että tarkoitus oli vaihtaa rannekellooni patteri. Menin kauppaan sisään, paikalla ollut myyjä sanoi, että kelloseppä on kyllä paikalla että pyydänpä hänet tähän. No, se kelloseppä oli sellainen nuori nainen ja se suoraan sanoen hyökkäsi minun kimppuuni, suoraan sanoen ajoi minut sieltä liikkeestä ulos ja tuli vielä käytävälle mesoamaan. Sen verran katsoin, että ne liikkeessä olleet kaksi muuta myyjää olivat kyllä aika pelästyneen näköisiä!
Ilmeisen sairas ihminen! Minä en ollut tuossa liikkeessä koskaan aiemmin käynyt, enkä kyseistä kelloseppäät tunne ihmisenä, joten erityisen omituista käytöstä. Mahtoiko olla edes liikkeen omistaja? Olisi voinut tietysti ottaa yhteyttä asiakaspalautteen muodossa, joku ketjuliike tuo kuitenkin oli.
Noin käyttäytyy varsinaissuomalainen!
niin totta. 20v yrittänyt oppia näitä ymmärtämään, mutta ei onnistu. Ihme porukkaa
hyvä avaus noista liittojen loma paikoista niissä rivi jäsen on vieras laji joka pian pitää karkoittaa. henkilö kunta jonkun politrukin k.pää pentuja suhteilla palkattuja jotka tietävät ettei heitä saa arvostella saatikka irtisanoa. kauniita ylistys puheita mutta todellisuudessa tarkoitettu vain harvoille valituille.
Tätä en unohda ikinä, vaikka tapahtui 80-90-l taitteessa, paikka Esplanadin puiston (Helsinki) päädyssä ollut baarin kattoterassi. Kolmen naisen seurue, ainut vapaa pöytä oli täynnä edellisten asiakkaiden laseja. Tilaamamme juomat tuotiin ja tarjoilija kaatoi ystäväni oluttuoppiin jämät pöydässä olevasta kaljasta. Kun kerroimme, että siinä oli muiden asiakkaiden juomaa, tarjoilija kommentoi: "Kai sinä olet jotain pahempaakin suuhusi pistänyt" ja häipyi tiehensä. Hämmennyimme niin, ettemme edes pyytäneet esimiestä paikalle vaan poistuimme baarista.
Jaa-a. Minun kohdallani Siilinjärven Tokmannilla olevat myyjät sanovat usein päin naamaa, että olen aasi. Sanoessaan noita haukkumasanoja, ovat vielä hemmetin ylpeitä itsestään ja tyytyväisi itseensä. Kai tuon harjoittaminen on heille jotakin viihdettä ja hupia. On tapahtunut jo useamman vuoden ajan. Voin olla tyhmä, mutta olen sentään aikuistunut ja on minulla sentään vielä edes jonkinlaiset alkeelliset käytöstavat. Kyseistä nimittelyä tehdään vielä muiden asiakkaiden kuullen. Jatkunut jo useamman vuoden ajan. Viimeksi todettiin myös, että" Ei me voida sinua auttaa", eikä edes katsottu minuun. Enpä taida asioiden siellä kyseisessä liikkeessä enää.

Korjaus viimeiseen lauseeseen: En taida asioida siellä liikkeessä enää koskaan.
En usko tuota! Eivät varmasti kutsu aasiksi.
Eikö kenelläkään muulla muka ole TE-toimisto, Kela ja sossu? En voi mitenkään olla ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin se että nuoret naiset kassan takana jatkaa sitä omaa juttuaan samalla kun "palvelee asiakasta" tyyliin, Moi -ei vitsit mitä se se sitten sano-39.95 - no niin on ihan käsittämätöntä mäkin sanoin että ihan hirveetä- sitten löydään kuitti pyötään ja käännyttään takaisin siihen kollegaan jatkamaan sitä juttua, purkkaa menee kummallakin samaan aikaan tietenkin. Tulee sellainen anteeksi että häiritsin fiilis.
Tuollainen käytös on tyypillistä silloin, kun ei ole ns. "oma lehmä ojassa". Eli nuori kassaneito tietää, että palkka tulla tupsahtaa tilille joka tapauksessa, vaikka vain epäkohteliaasti "juoruilet" työaikana, etkä palvele asiakasta kunnolla. Jos kyseiset nuoret neitokaiset olisivat itse kyseisen paikan kauppiaita / omistajia, niin johan olisi toinen ääni kellossa, kun olisi oma omaisuus pelissä. Tuollaisesta kannattaa ehdottomasti tehdä ilmoitus kauppiaalle / omistajalle. Toisaalta...Kauppiaat / omistajat saavat osittain syyttää myös itseään, jos kassaneidot eivät palvele asiakkaita kunnolla. He kun tuppaavat aina palkkaamaan näitä nuoria ja nättejä tyttöjä kassaneitosiksi mahdollisemman halvalla, vaikka vanhempaa, ja varmasti ammattitaitoisempaa henkilökuntaa olisi tarjolla. En toki tarkoita, että kaikki nuoret olisivat huonoja työntekijöitä. Eivät kaikki toki juoruile työaikana.
Joskus 30 vuotiaana tuli hirveä päänsärky,meni työterveyteen ja sanoin että saisko mitattua paineet,hoitaja sanoi ettei tällä enää lääkäriä ole ja koeta löytää itsellesi lääkäri.No kun lääkäri löytyi tk ta oli jotain 140-195 paineet, viikoksi petiin ja taas hoitajan juttusille. Joka haukkuin pystyyn, kun entöissä ollut.Ei tullut välitettyä paineita sen jälkeen ,nyt on vanhempana sydänlihas vika kuulemma sen vuoksi.

Törkeimpiä: Milanossa turistikadulla kenkäliikkeen pitäjä veti oven nenän edestä kiinni kun katselin ikkunasta kenkiä.
Turussa naistenvaateliikkeen omistaja arveli minun olevan kokoa 36, sitten kun kokeilin hänen vaatteitaan hän totesi, että ei toi 42 näytä sun päällä hyvältä, ei täällä ole mitään noin isolle (BMI 22-23, pituus 173cm).
Yksityinen perhepäivähoitaja pyysi kertomaan jotain lapsestani, mutta keskeytti lähes heti kun avasin suuni. Ei menty sitten hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas haluaisin takaisin sen 80-90 luvun "venäläisen pikkukaupan palvelutason" kun nimenomaan EI TARVINNUT tervehtiä, hymyillä tai olla joku hemmetin paras ystävä jokaiselle kassalle ja myyjälle ja tyyliin halata ja lässyttää jotain joka kerta kun se näkee! Yök. Ne myyjät on olemassa VAIN asiakasta varten ja jos asiakas EI halua olla tekemisissä, edes tervehtiä, niin olkoon sitten niin, miksi pitää väkisin "vetää yhteyteensä" ja "olla ystävällinen"? Pikemminin joku keinoystävällinen ja tyrkky ja epätoivoinen.
Ei tarvi olla tyrkky lirkuttelija väkisin hymyilijä, mutta töykeä tyly käytös asiakaspalvelussa on todella ikävää, just sellasta kun esim Virossa, eivät ole vieläkään oppineet käyttäytymään.
Virossa ei saa asiakaspalvelua juuri missään sikäläisten paikassa. Vanha neuvostomeno vaan jatkuu. Kävin kenkäkaupassa Solaris kauppakeskuksessa, jossa huomasin mukavat kengät ja kun myyjää ei saanut paikalle tiskin takaa, vein kengän näytille tiskille kysyäkseni oikeaa kokoa. Myyjä, ärtyinen eukko alkoi rähjätä, että mitä sinä kenkiä tänne tuot, anna olla ne siellä mihin ne on laitettu. Virolaista palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Gopå kirjoitti:
Ostin dronnigholmin mansikkahillon..Soitin siihen numeroon mihin piti.Ei tullut uutta hilloa ei,kuvat laitoin ,löytyi muovinauha hillosta,joo se on kuorinauha sanoi vastaava siellä..oikeesti hillohan piti heittää.Sen jälkeen ole ostellut mitään kys.tuotteita,,jankata piti.Kyselyt inhottavia..eihän se asiakkaan syy jos firma möhlii.
Jos selitit asian yhtä epäselvästi kuin tässä viestissä, niin ei ihme, ettet saanut uutta hilloa. Tuskin siellä ymmärrettiin mikä oli ongelma.
EN MINÄKÄÄN YMMÄRTÄNYT TUOSTA YHTÄÄN MITÄÄN :d
Vierailija kirjoitti:
Eräässä antikvariaatissa en enää käy, sillä omistaja otti asiakseen seurata minua pitkin hyllyjenvälejä. Kerran, kun ei seurannut, yhytin hänet kurkkimasta hyllyrivin takaa, etten vaan ilmeisesti sujauta kirjaa reppuun!?
Ehkä pahin yksittäinen kokemus oli Cafe picnicissä jossa otin uuniperunan savulohella. Otin aina saman annoksen, jos siellä jotain söin. Kassa laskutti ja tiskin takana ollut toinen nainen valmisti annokseni, joka valmistuikin tuota pikaa. Annoksessa oli vain väärä täyte ja kerroin, että tilasin lohella. Annoksen tehnyt täti ärähti rahastaneelle työntekijälle "SE SANOI KYLLÄ KANA!" ja paiskasi annoksen roskiin. Mun takana linjastolla ollut rouva sanoi siihen tiukasti, että hän oli tässä koko ajan ja kuuli kyllä, että tilasin lohella. Ei mitään pahoitteluja, ei mitään. Annoksenne tuodaan hetken päästä ja kiukkuinen akka alkoi puuskuttaen tekee uutta satsia. Sinne en enää palannut.
Cafe Picnic on viimeinen paikka mihin menisin syömään. Kumipintaiset patukat, vanha nuhjainen salaatti, ja ärtyisä palvelu, ei kiitos! Osuusliikkeen palvelua.
Oon ehkä jo kirjoittanut vuosia sitten tähänä ketjuun saman, mutta menköön uudestaan. Ysärin lopussa olin nuori ja köyhä juuri Helsinkiin muuttanut yliopisto-opiskelija. Rahaa oli vähän mutta päätin "halpa tulee lopulta kalliiksi"- mentaliteetilla panostaa ja ostaa kunnon talvikengät kesätyösäästöistäni. Olin nähnyt Stokkan mainoksesta, että siellä oli kanta-asiakastarjouksena laadukkaat talvinilkkurit. Lainasin opiskelukaverin kantis-korttia, kävin automaatilta hakemassa käteisen rahan, mikä oli siihenastisen elämäni suurin käteisnosto ikinä ja lompsin Stokkalle.
Sovittelin kenkiä, mutta en suinkaan kaikessa rauhassa, sillä ympärillä pyöri hapannaamainen keski-ikäinen myyjä nokka pystyssä minua katsellen. Ei mitään "hei, voinko auttaa"-kysymyksiä, vaan todellakin sellainen "et kuulu tänne"-asenne.
Lopulta pääsin kassalle. Oli hiljainen arkipäivän keskipäivä ja vain yksi kassa kenkäkerroksessa auki. Kassalla joku hieno turkkiin pukeutunut eläkemummeli rupatteli maireaan sävyyn kaikessa rauhassa myyjän kanssa, vaikka molemmat näkivät että jonotan siinä. Tuntui ihan ikuisuudelta ja tunsin oloni idiootiksi siinä odotellessa. Lopulta, kun myyjä suvaitsi palvella minua, en saanut edes tervehdystä, mistään "anteeksi kun jouduit odottamaan"-pahotteluista puhumattakaan, vaan sain pelkkää ylimielistä mulkoilua. Muistan, miten kävi oikein supertarkasti läpi antamani sadan markan setelit, ikään kuin varmistaen että kyseessä on aidot rahat. Lähtiessäni kassalta näin, miten sinne juuri tulevaa asiakasta myyjäeukko tervehti taas mairean iloisesti "no hyvää päivää".
En ehkä edes osaa kuvailla sitä myyjien töykeää asennetta minua kohtaan, mutta ehkä saatte tästä kokemuksesta kiinni. Stokkahan on ollut pitkään tunnettu siitä, että asiakaspalvelu sujuu pärstäkertoimella. Ehkä tosin nykyään on jo vähän paremmin, jos nuo hapannaama eukot ovat toivottavasti jo eläköityneet. Sitä en tiedä, sillä tuon jälkeen en ole Stokkalle jalallakaan astunut enkä tilannut netistä. Mielessäni ja ihan ääneenkin olen nauranut aina lukiessani Stokkan huonoista uutisista. Koomista on, että nyt kun olen hyvätuloinen keski-ikäinen täti-ihminen, voisin olla todella hyvä asiakas Stockmannille. Heidän ihan oma kieroutunut palvelukulttuurinsa sai kuitenkin aikanaan karkoitettua tämän(kin) asiakkaan pois.
Stockalta tämäkin kokemus. Minulla oli tarkoitus ostaa tietty kosmetiikkatuote tietyltä brändiltä. Brändin myyntipisteellä vaan ei ollut yhtäkään myyjää.
Seisoskelin siinä eksyneenä. Lopulta toiselta myyntipisteeltä tuli myyjä. Hän pahoitteli, ettei voi myydä minulle mitään, eikä muutenkaan voi auttaa.
Lähdin sitten kotiin ja en ole käynyt Stockalla sen jälkeen.
Oliko Savossa esim. Kuopiossa?! Peteliuksen sokea linja-autopysäkillä sketsi on elävästä elämästä siellä!