Opettajat! Mikä on ollut vaikein kohtaamasi oppilaan henkilökohtainen ongelma?

Kotikasvatuksen tavoitteethan menevät näin, kaikissa kodeissa ihan selviö:

Vierailija kirjoitti:

Kotikasvatuksen tavoitteethan menevät näin, kaikissa kodeissa ihan selviö:

Harvempi vanhempi on virkavastuussa kasvatustyönsä toteuttamisesta. Opettajat ovat. Voi voi, mutta ammatinvalintakysymys sekin. Ei tämä aina helppoa ole, mutta saa tästä sentään palkan.

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen+perheväkivalta-kombo, siitä seurannut uupumus ja lopulta itsemurhayritys koulun vessassa. Ei onnistunut onneksi, mutta olikin sitten kaksi vuotta poissa ja suoritti opintonsa kotoa käsin. Kyse oli 10-vuotiaasta lapsesta, joka koki ettei hänellä ole enää tulevaisuutta. Kyllä silloin pohdin pitkään, että jotain olisi pitänyt huomata.

Todella järkyttävää ettet ole opettajan huomannut mitään! ja jos kotonaan on ollut väkivaltaa, miksi hän sai opiskella kotonaan opiskelut?

Vierailija kirjoitti:

Eipä ihme että esim. koulukiusaaminen on nykyisessä laajuudessaan mahdollista, kun opettajalle kuuluu vain "oppitunnit ja arvostelun oikeudenmukaisuus",

Uskomatonta :(

Samaa pohdin. Ei kukaan vaadi että opettajat toimisivat terapeutteina, mutta kyllä niistä lapsista voi olla kiinnostunut kokonaisvaltaisesti ihmisinä. Opetustyö on aina myös kasvatustyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on eläkkeellä opettajan työstä ja hänelle raskain oli oppilaan itsemurha. Tuli täysin puskista, ei silloin puhunut asiasta juurikaan, kun ei varmaan saanut. Nyt vuosia myöhemmin on rikkonut sen verran vaitiolovelvollisuuttaan, että kertoi vähän enemmän. Täysin tasapainoinen lapsi, tavallinen koti, ei kiusaamista, koulu meni ok jne. Eikä se itsemurha mikään salaisuus ollut. Kaikki luokkatoverit sen kuulemma tiesi.

Tuskinpa oli "täysin tavallinen koti". Jotkut osaavat vain pitää kulissit pystyssä ja esittää normaalia. Täysin tasapainoinen ei myöskään tee itsemurhaa. Todella surullista, ettei kukaan lähellä nähnyt kulissien taa, olisi voinut lapsi saada apua ajoissa. Monet mielummin uskottelevat, että kaikki on hyvin eikä toisten asioihin kuulu puuttua.

Alapeukku tahdittomuudesta ja vänkäämään alkamisesta.

Tavallisessa kodissa voi olla sairautta, mielenterveysongelmia yms. Ei nämä kodista tee huonoa kotia. Nuo ei välttämättä myöskään välity ulospäin.

Joku nuori voi myös olla tempperamenttisempi kuin moni muu. Siinä murrosiän tuiverruksessa mielessä voi myllertää kaikenlaista. Jos vielä spontaani luonteeltaan...semmosiakin nuoria kasvaa tavallisissa kodissa.

Itse olen semmoisesta lähtösin ja veljeni teki itsemurhan. Ei kestänyt tyttöystävästä eroa, joi kännit ja meni junan alle. Kaikki tapahtui muutaman tunnin sisällä. Eikä kukaan voinut uskoa, koska kaikki oli hyvin koti, koulu, ystävät, kilpaharrastus sujui.

Höpöhöpö! Luultavasti perheenne oli henkisesti hylännyt veljesi jo aikaa ennen eroa tyttöystävästä. Hän on varmasti kärsinyt vanhemmistasi lapsuudessa ja nuoruudessa. Itse olet "kovanaama", jota ei pikkujutut hetkauta, joten et huomaa perhedynamiikassanne mitään kummallista. Jos sinulla on kumppani, niin hän on luultavasti keskimääräistä huolehtivampi. Samoin joku lapsistasi, jos niitä on, saattaa tietämättäsi kannatella sinua. Katso peiliin.

Lopetapa jo. Onnittelen kuitenkin: vastaat ihan ilkeimmistä provoista, joita on koskaan tullut vastaani. Vaatii ihan omanlaisensa luonteen, että lähtee kiusaamaan itsemurhan tehneen omaisia.

Mitä tulee itse asiaan, niin jos olet tosissasi, sitä ei voi selittää kuin äärimmäinen kieltäminen, jota tarvitset uskoaksesi, ettei sinulle eli kenelle tahansa voi käydä mitään hallitsematonta, tai sitten äärimmäinen elämänkokemuksen puute.

Ei pidä paikkansa. Ensimmäinen poikaystäväni on tehnyt itsemurhan ja olen itsekin ollut lähellä onnistua.

Siis piti paikkansa. Olet vaikeasti traumatisoitunut ihminen, joka purkaa häikäilemättä pahaa oloaan muihin. Sinä olet vain oman tarinasi asiantuntija, etkä voi tietää, millaisia kehityskulkuja on muiden ihmisten itsetuhoisten tekojen takana. Olet löytänyt selitykset omalla itsetuhoisuudellesi ja jostain syystä sinua lohduttaa ajatella, että muilla on sama tarina. Ei se niin mene.

Voin olla vaikeasti traumatisoitunut, mutta en silti pura häikäilemättä pahaa oloani muihin. Olen löytänyt selityksiä omalle tilanteelleni. Sinä olet tainnut löytää omallesi, eikö niin?

Niin,  kukin löytää omalleen, eikä käy väittelemään tuntemattomien ihmisten kanssa siitä, millainen heidän perheensä mahdollisesti on tai ei ole. On uskomattoman julmaa syyttää läheisiä itsemurhasta. Joskus itsemurha voi olla vanhempien syytä jossain määrin, mutta ei todellakaan aina. Ihmisille tapahtuu kaikenlaisia muitakin asioita ja myös geneettiset ominaisuudet vaikuttavat. Ihmisellä voi olla hyvä lapsuus mutta hän voi silti sairastua psyykkisesti. Ja erityisesti nuoret ovat impulsiivisia ja itsetuho voi olla sydänsuruisen humalainen päähänpisto. Oli miten oli, on turha lisätä toisten muutenkin suuria kärsimyksiä arvuuttelemalla, mitä kamalaa perheessä on muka ollut, kun ei asiasta mitään tiedä. Olen miettinyt, mitä syitä ihmisellä voi olla tällaiseen käytökseen, enkä ole muuta keksinyt kuin oman pahan olon levittäminen ja purkaminen muihin. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä ihme että esim. koulukiusaaminen on nykyisessä laajuudessaan mahdollista, kun opettajalle kuuluu vain "oppitunnit ja arvostelun oikeudenmukaisuus",

Uskomatonta :(

Olen itse entinen opettaja ja entinen koulukiusattu, tästä syystä työssäni pidin silmäni ja korvani erityisen auki, jotta olisin huomannut kiusaamisen. Kokemuksesta kiusattuna voin sanoa, että sitä voi olla todella vaikea aikuisen huomata. Jos ja kun oppilas tuli kertomaan minulle jostakin, puututtiin koulussa heti asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin kuuluu opettajalle puuttuminen lasten ongelmiin! Kari Uusikylän sanoin: koulun tärkein tehtävä on oppilaiden mielenterveyden vaaliminen. Opettaja on se viranomainen, joka on lasta kaikkein lähinnä. Opettajan PITÄÄ välittää, kuunnella ja puuttua. Lastensuojeluviranomaiseksi tai psykologiksi ei tarvitse ryhtyä, mutta opettajan on huolehdittava, että lapsi saa apua ongelmiinsa. Jos kotona on vaikeaa, ketään muita auttajia ei ainakaan alkuvaiheessa ole. Ihmisyys tulee ensin, vasta sitten didaktiikka. Lapsi, jolla on vaikeaa, ei opi, joten opettaminen on turhaakin, jos asioille ei tehdä jotain.

T: Alakoulun ope

Just näin! Minun mielestäni opettajan tulee olla kiinnostuneita oppilaistaan, sillä jos opettaja vähät välittää oppilaistaan, on opettajat turha odottaa, että oppilaat välittävät hänen agendastaan. Vuorovaikutus on se asia, joka on äärimmäisen tärkeää opettajan työssä. Ei opettajalla ole tarkoitus olla mitään teflonpukua päällä työaikana. Nuo minä en ole kiinnostunut oppilaistani- tyyliset opettajat huolestutti jo auskultoinissa. Aito empatiakyky on myös ihan hyvä olla noin niin kuin ihan muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin muutamissa viesteissä sitä että jos lapsi on koulussa hiljainen niin ajatellaan että kotona on ongelmia, insestiä yms. Näinkö opettajat todella ajattelevat? Jotkut on vain luonnostaan hiljaisia ilman että siihen liittyy mitään ongelmaa.

Vain tyhmät opettajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on eläkkeellä opettajan työstä ja hänelle raskain oli oppilaan itsemurha. Tuli täysin puskista, ei silloin puhunut asiasta juurikaan, kun ei varmaan saanut. Nyt vuosia myöhemmin on rikkonut sen verran vaitiolovelvollisuuttaan, että kertoi vähän enemmän. Täysin tasapainoinen lapsi, tavallinen koti, ei kiusaamista, koulu meni ok jne. Eikä se itsemurha mikään salaisuus ollut. Kaikki luokkatoverit sen kuulemma tiesi.

Tuskinpa oli "täysin tavallinen koti". Jotkut osaavat vain pitää kulissit pystyssä ja esittää normaalia. Täysin tasapainoinen ei myöskään tee itsemurhaa. Todella surullista, ettei kukaan lähellä nähnyt kulissien taa, olisi voinut lapsi saada apua ajoissa. Monet mielummin uskottelevat, että kaikki on hyvin eikä toisten asioihin kuulu puuttua.

Alapeukku tahdittomuudesta ja vänkäämään alkamisesta.

Tavallisessa kodissa voi olla sairautta, mielenterveysongelmia yms. Ei nämä kodista tee huonoa kotia. Nuo ei välttämättä myöskään välity ulospäin.

Joku nuori voi myös olla tempperamenttisempi kuin moni muu. Siinä murrosiän tuiverruksessa mielessä voi myllertää kaikenlaista. Jos vielä spontaani luonteeltaan...semmosiakin nuoria kasvaa tavallisissa kodissa.

Itse olen semmoisesta lähtösin ja veljeni teki itsemurhan. Ei kestänyt tyttöystävästä eroa, joi kännit ja meni junan alle. Kaikki tapahtui muutaman tunnin sisällä. Eikä kukaan voinut uskoa, koska kaikki oli hyvin koti, koulu, ystävät, kilpaharrastus sujui.

Höpöhöpö! Luultavasti perheenne oli henkisesti hylännyt veljesi jo aikaa ennen eroa tyttöystävästä. Hän on varmasti kärsinyt vanhemmistasi lapsuudessa ja nuoruudessa. Itse olet "kovanaama", jota ei pikkujutut hetkauta, joten et huomaa perhedynamiikassanne mitään kummallista. Jos sinulla on kumppani, niin hän on luultavasti keskimääräistä huolehtivampi. Samoin joku lapsistasi, jos niitä on, saattaa tietämättäsi kannatella sinua. Katso peiliin.

Lopetapa jo. Onnittelen kuitenkin: vastaat ihan ilkeimmistä provoista, joita on koskaan tullut vastaani. Vaatii ihan omanlaisensa luonteen, että lähtee kiusaamaan itsemurhan tehneen omaisia.

Mitä tulee itse asiaan, niin jos olet tosissasi, sitä ei voi selittää kuin äärimmäinen kieltäminen, jota tarvitset uskoaksesi, ettei sinulle eli kenelle tahansa voi käydä mitään hallitsematonta, tai sitten äärimmäinen elämänkokemuksen puute.

Ei pidä paikkansa. Ensimmäinen poikaystäväni on tehnyt itsemurhan ja olen itsekin ollut lähellä onnistua.

Kukaan ei kuule ihmettele.

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen: insesti, raiskaukset

Kovien huumeiden käyttö ja käytön rahoittaminen pornoelokuvissa esiintymällä

Väkivaltaiset vanhemmat tai poikaystävä

Narkkarivanhemmat

Masennus ja itsemurhayritykset

Stalkkaava ex-poikaystävä

Pari oppilastani on joutunut henkirikoksen uhriksi.

Oman ammattirooplini olen ymmärtänyt niin, että kuuntelen sen akuuteimman hädän ja ohjaan eteenpäin. Kun on kontolla ne 29 muutakin siitä samasta ryhmästä ja yhteensä about 500 oppilasta.

Nämä kaikkiko ovat omien oppilaidesi tilanteita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua alkaa tän keskustelun perusteella kiinnostaa, mitkä opettajakoulutuksen valintakriteerit ja koulutuksen siaältö oikeasti on. Kyllä kaikilla empatiakykyisillä on perusvalmiudet tukea lasta tai aikuista, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Lääkinnällinen tai terapeuttinen apu toki vaatii erityisosaamista.

Toisaalta, oppilashuollossa toimivalta ystävältäni olen kuullut, että opettajat tosiaan usein vaikeuttavat moniammatillisen yhteistyön tekemistä, koska "ei kuulu tehtäviin" tmsp.

Tuli mieleeni kaverini lapsen opettaja, joka ei osallistunut yhteenkään lasta koskevaan koulupalaveriin. Lapsi oli vaikeasti oireileva neurologisesti sairas lapsi, jota kiusattiin. Eihän toki. Hänellähän oli toinenkin työ. Mitenpä häntä olisi kiinnostanut. Siis yli kahteen vuoteen ei päässyt koskaan paikalle, vaikka palaverit ym. olivat aina ennen neljää.

Mitä opettaja sille voi, jos palaverit järjestetään aina silloin, kun hänellä on oppitunti, eikä sijaista saa?

Tämä opettajan (varsinkin alakoulun opettajan) työnkuvan laajentaminen tarkkailemaan oppilaitaan mahdollisten ongelmien esiintuomiseksi on problemaattinen.

Ensinnäkin, jos luokassa on 30 oppilasta, voidaanko olettaa että heidän kaikkien vanhemmat yhtä suurella luottamuksella ja avoimuudella suhtautuvat tähän opettajaan? Kertovat estottomasti jos perheessä tai lapsella itsellään on ongelmia (sairautta, avioero tmv.) ?  Ne ovat kuitenkin  hyvin yksityisiä asioita. 

Käsittääkseni opettajan tehtävä on noudattaa perusopetuksen antamista siinä laajuudessa kun se kullekkin luokalle on säädetty. 

Siirrytään hyvin harmaalle alueelle, jos opettaja alkaa arvioimaan oppilaita muuten kuin suoritustensa ja käytöksen perusteella hänen tunneillaan. 

Vaarallinen kombo syntyy lapsen kannalta, että häntä on periaatteessa "diagnosoimassa" lääkäri, joka ei tunne lasta, väsynyt ja auktoriteetti uskovainen vanhempi ja opettaja joka "luulee" jotain. Tulos voi olla väärä diagnoosi, josta lapsi kärsii pitkään. Tätä tapahtuu. Alaikäisille lapsille syötettävien mielialalääkkeiden ja adhd:ta hillitsevien lääkkeiden määrä on kasvanut rajusti.

En ole opettaja, vaan avustaja ja ollut vain muutaman vuoden työelämässä, mutta päätänpä vastata ketjuun. V

aikeinta oli 9.v poika, joka piti taluttaa käsipuolesta taksiin ettei karkaa ja hyppää sillalta alas. Kerran hän karkasi koulusta ja itku kurkussa etsin häntä ympäri koulun alueita, se oli kamalaa. Samainen lapsi oli todella sadistinen muita oppilaita kohtaan ja ei totellut mitään.

Sitten oli epäilystä erään tytön hyväksikäytöstä.

Eräs poika kertoi isänsä uhanneen häntä teräaseella, samainen isä myöhemmin löi lasta mustelmille ja uhkaili opettajia.

Käytöshäiriöt ovat ehkä raskaimpia ja tosiaan uhmakkuushäiriöt.

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni opettajan tehtävä on noudattaa perusopetuksen antamista siinä laajuudessa kun se kullekkin luokalle on säädetty. 

Siirrytään hyvin harmaalle alueelle, jos opettaja alkaa arvioimaan oppilaita muuten kuin suoritustensa ja käytöksen perusteella hänen tunneillaan. 

Opettajan tehtävä ei ole kaivella tietoja, mutta hänen täytyy huomioida oppilaiden yksilölliset tarpeet. Ihan samalla tavalla kuin empaattinen opettaja ymmärtää, ettei ylenmäärin patista lukihäiriöistä oppilasta luokan eteen lukemaan, hän huomioi muut tietoonsa tulleet asiat, jotka vaikuttavat lapsen koulunkäyntiin. Oppimäärän voi tavoittaa monin keinoin, koko luokan ei tarvitse edetä samalla tavalla tai näyttää osaamistaan samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua alkaa tän keskustelun perusteella kiinnostaa, mitkä opettajakoulutuksen valintakriteerit ja koulutuksen siaältö oikeasti on. Kyllä kaikilla empatiakykyisillä on perusvalmiudet tukea lasta tai aikuista, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Lääkinnällinen tai terapeuttinen apu toki vaatii erityisosaamista.

Toisaalta, oppilashuollossa toimivalta ystävältäni olen kuullut, että opettajat tosiaan usein vaikeuttavat moniammatillisen yhteistyön tekemistä, koska "ei kuulu tehtäviin" tmsp.

Tuli mieleeni kaverini lapsen opettaja, joka ei osallistunut yhteenkään lasta koskevaan koulupalaveriin. Lapsi oli vaikeasti oireileva neurologisesti sairas lapsi, jota kiusattiin. Eihän toki. Hänellähän oli toinenkin työ. Mitenpä häntä olisi kiinnostanut. Siis yli kahteen vuoteen ei päässyt koskaan paikalle, vaikka palaverit ym. olivat aina ennen neljää.

Hänellä ei ollut oppitunteja. Hänellä oli toinen koulun ulkopuolinen työ. Siksi hän ei päässyt paikalle.

Mitä opettaja sille voi, jos palaverit järjestetään aina silloin, kun hänellä on oppitunti, eikä sijaista saa?

Vierailija kirjoitti:

Oppilaan isä surmasi oppilaan äidin ja itsensä. Isän sukulainen kielsi kaiken käsittelyn koulussa.

Isäpuoli paritti oppilasta.

Insesti ja pedofilia.

Itsemurhat ja niiden yritykset.

Mielenterveysongelmat.

Päihdevanhemmat.

Persoonallisuushäiriö.

Kiva lukea näitä kun lapseni koulussa haukuttiin tavallisia teinejä aivan pahimmiksi tapauksiksi maan päällä, koska tupakoivat tai lintsasivat epämiellyttävän open tunneilta.

Yksi opiskelijoistani kuoli viinaan pari vuotta sitten. Ammattikoulu kyseessä.

En opeta peruskoulussa vaan yksityisessä musiikkioppilaitoksessa. Useimmiten lapsen ongelmien takana tosiaan on vanhemmat, varsinkin sellaiset vanhemmat jotka vähättelevät lapsensa ongelmia. Pahimpia on juuri ne pimittäjät, jotka "unohtavat" kertoa lapsensa diagnooseista. Jos lapsen avuksi tarvitaan koulumaailmassakin 2 aikuista (erityispedagogi + koulunkäyntiavustaja), niin kyllä se lapsi voi mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarvita avustajaa myöskin harrastuksissaan. Ja sitten syytellään taas opettajaa, kun tulee aivan puskista joku tilanne.

Mikä siinä on niin vaikeaa kertoa rehellisesti ja realistisesti että mikä tilanne on? Kaikki tieto auttaa opettajaa räätälöimään paremmin opetustaan oppilaan tarpeita vastaavaksi.

Ei ollut aiheena mutta.

Luottamus kodin ja koulun, sekä opettajan ja oppilaan välillä olisi tosi tärkeä juttu.

Kotonakin voi olla tosi vaikeaa, jos lapsi kertoo epäoikeudenmukaisesta kohtelusta yhden opettajan tunnilla. Siis kysymyksessä tapaus, missä vaan ei ihmisten kemiat sitten kohtaa millään tapaa, mutta toinen auktoriteettiasemallaan jyllää. Todella vaikea auttaa lasta. Voi vain kertoa että maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa pitää yrittää tulla toimeen, vaikkei se olisikaan helppoa. Ja lohduttaa ettei se kestä ikuisesti. Ja yrittää keksiä hyviä puolia ihmisestä, jota inhoaa itsekin ihan sen takia että on ottanut oman lapsen silmätikuksi. Esimerkiksi sen takia että lapsi on yh:n lapsi. Ei ihme että kaikki ei kerro koululle negatiivisia asioita, jos niistä joutuu "nokituksi". Kaikista ei vaan ole opettajiksi, itsestänikään ei olisi. Ja se tunne kun huomaa kuinka elämää kokematon, lapsellinen opettaja yrittää mahtailla asemallaan, se on myös kylmäävää. Varsinkin jos on tottunut ihaniin ja sympaattisiin opettajiin sitä ennen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä opettajan (varsinkin alakoulun opettajan) työnkuvan laajentaminen tarkkailemaan oppilaitaan mahdollisten ongelmien esiintuomiseksi on problemaattinen.

Ensinnäkin, jos luokassa on 30 oppilasta, voidaanko olettaa että heidän kaikkien vanhemmat yhtä suurella luottamuksella ja avoimuudella suhtautuvat tähän opettajaan? Kertovat estottomasti jos perheessä tai lapsella itsellään on ongelmia (sairautta, avioero tmv.) ?  Ne ovat kuitenkin  hyvin yksityisiä asioita. 

Käsittääkseni opettajan tehtävä on noudattaa perusopetuksen antamista siinä laajuudessa kun se kullekkin luokalle on säädetty. 

Siirrytään hyvin harmaalle alueelle, jos opettaja alkaa arvioimaan oppilaita muuten kuin suoritustensa ja käytöksen perusteella hänen tunneillaan. 

Vaarallinen kombo syntyy lapsen kannalta, että häntä on periaatteessa "diagnosoimassa" lääkäri, joka ei tunne lasta, väsynyt ja auktoriteetti uskovainen vanhempi ja opettaja joka "luulee" jotain. Tulos voi olla väärä diagnoosi, josta lapsi kärsii pitkään. Tätä tapahtuu. Alaikäisille lapsille syötettävien mielialalääkkeiden ja adhd:ta hillitsevien lääkkeiden määrä on kasvanut rajusti.

Juuri näin. Jo pienehkö opettajan arviointi, jonka lapsi ja lapsen vanhempi kokee menneen metsään, voi tuottaa oppilaalle itsetunnon laskua ja stressiä, huonommuuden tunnetta. Vanhempienkaan luottamus opettajaan ei siitä kasva. Hyvä esimerkki tällaisesta on esim. ujo lapsi, jolla on omanlainen luonne ja temperamentti.

Opettaja, joka ei ole ujo ja nauttii esiintymisestä sekä on itsevarma ulospäinsuuntautunut persoona, ei ehkä ymmärrä, että on olemassa toisenkilaisia persoonia, eikä se kerro mitään perheestä. Vanhemmat voivat nataa kaiken tukensa ja kannustuksensa, rakkautensa, mutta opettaja voi miettiä ja vihjailla perheen taidottomuudesta tukea lasta, koska lapsi on ujo ja hiljainen tms.

Opettajat, koittakaa muistaa, että meitä on niin monenlaisia syntymäpersoonia. Monenlaisia tarinoita, jotka eivät välttämättä mitenkään liity vanhempien tuen ja rakjkauden puutteeseen! Luulette auttavanne lasta, mutta tosiasiassa avaatte lapselle alamäen ja epävarmuuden tien, koska kyseenalaistatte kaiken sen tuen ja rakkauden, mitä lapsi on saanut ja mistä ette tiedä. Samalla ilmaisette, ettei lapsi ole kelvollinen omana itsenään, vaikka juuri sitä lapselta odotatte: olisi "oma itsensä", eikä mikään ujo ja "epävarma".