Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Opettajat! Mikä on ollut vaikein kohtaamasi oppilaan henkilökohtainen ongelma?
01.06.2016 |
Minkälaisiin opilaiden ongelmiin puuttuminen on ollut haasteellisin siis? Millä asteella opetat? Miten tilanne ratkesi?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Mietin näin jälkeenpäin että opettaja voi olla jollekin lapselle ainoa normaali aikuinen, jota lapsi näkee koulussa. Hienoa, jos opettaja jaksaisi kehua kaikkia oppilaita joissakin asioissa, jollekin lapselle voi olla ainoa kehu lapsuudessa. Kuinka näenkään opettajan roolin eri valossa näin jälkeenpäin ja toivon, että opettajat eivät olisi yhtä kylmiä kuin jotkut, harvan vanhemmat. Minä kuljin samoilla vaatteilla, kotona oli sairasta.
Eikä vain lasten vaan nuorten ja ihan aikuisopiskelijoidenkin kehuminen. Olen opettanut aikuisia. Osa ei ollut saanut myönteistä palautetta omien sanojensa mukaan oikeastaan koskaan aiemmin, ei koulussa eikä töissä. Heillä itsetunto ja suoritukset koheni kummasti, kun nosti esiin kunkin hyviä puolia ja taitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin ohiksena vaan, että minulla oli ala-aste vaikeaa aikaa. Yhdeksän-kymmenen vuotiaana sairastin masennusta ja yritin itsemurhaa. Olin todella tempperamenttinen. Olin myös muutenkin mieleltäni herkkä ja häilyväinen. Vitoselle minulle tuli opettaja, joka ymmärsi. Hän jatkoi kutosellekin ja ne vuodet olivat minulle tasapainoisinta aikaa. Meillä oli ihan normaali perhe. Se ei ole aina perheestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät opettajat ratkaise oppilaiden henkilökohtaisia ongelmia. Pahimpia ovat epäilemättä mielenterveysongelmat. Moni oppilaani on päätynyt mielisairaalaan tai syömishäiriöklinikalle ja siis sairaalakouluun pitkiksi ajoiksi. Eivät nämä tilanteet noin vain ratkea. Osasta ei tule työkykyistä koskaan ja osa tekee itsemurhan.
Tämä. Oppilaiden henkilökohtaiset ongelmat eivät kuulu opettajalle, vaikka aivan liian moni olettaa toisin.
Aivan.
Onpa muuten erikoinen ristiriita ketjun tuohtuneiden viestien ja todellisuuden välillä: todellisuudessa nykyvanhemmat pyrkivät kaikin keinoin estämään tiedonkulun opettajien suuntaan. He eivät halua, että opettajat tietävät vaikeuksista. Opellahan ei ole edes oikeutta saada tietoa oppilaan terveydentilasta, perhetilanteesta tms. Silti täällä keuhkotaan, miten opettajan pitää puuttua, hoitaa tai ratkoa. Samaiset keskustelijat ovat varmaan niitä, jotka tosipaikan tullen kaikkein mieluiten haluavat lapsensa pysyvän hiljaa.
On ihan tavallista, että ope huolestuu oppilaan laihtumisesta. Terkkari kiemurtelee vaivautuneena, kun asiasta puhuu. Jossain vaiheessa selviää, että oppilasta jo hoidetaan anoreksian takia, mutta huoltajat ovat kieltäneet asiasta kertomisen.
Eräs oppilas oli kerran koulusta viikon poissa. Juttelin hänen kanssaan kahden kesken, jolloin hän sanoi, että tiedät varmaan, että yritin viikko sitten itsaria. En todellakaan tiennyt, eivät olleet vanhemmat katsoneet tarpeelliseksi tiedottaa koulua tapahtuneesta.
Nykyään salassapitosäädöksiä tulkitaan ankarasti. Lapsi tai nuori saattaa saada kotona negatiivista palautetta, jos avautuu koulussa. Lasu ei johda juuri mihinkään, ellei ole jotain tosi vakavaa menossa. Siinä sitten taiteillaan. On täysin sattumankauppaa, tuleeko lapsen tuen tarve koulun tietoon.
No mutta eikö se ole päivänselvää ettei oppilaan vartalo tai sen muutokset kuulu opettajalle? Eihän oppilaankaan ole suotavaa kommentoida esim. opettajan lihomisesta.
Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Muistelkaapas nyt vaikka tapaus Eerikaa. Suomessa on lapsia, joista kukaan ei välitä. Aika monen on opettaja pelastanut. Aika monta lisää olisi voinut pelastaa jos keinoja olisi ja tiedonkulkua.
Kenenkään keho ei toiselle kuulu. Mutta entä jos on se anoreksia ja jonkun pitää apuun ohjata. Entä jos on pahoinpidelty? Kotiväkivallan uhri?
Opettaja on lapsen kanssa arkipäivät. Hän on todennäköisesti ensimmäinen huomaaja jos kotona lapsen ongelmiin ei puututa tai niistä ei välitetä tai ne jopa johtuvat kodista.
Tämä koko kysymys on niin moniulotteinen. Suomessa on monta lasta, joista ei välitä kuin opettaja. Ja myös monta huonoa opettajaa.
Entäs jos aidosti mietittäisiin lapsen parasta? Joskus se kuuluu opettajallekin. Jos ei siihen opea tarvita.
Eräällä aikuisopiskelijallani oli suhde aviomieheni kanssa samaan aikaan kun istui kirkkain silmin kurssillani.
Näin ohiksena vaan, että minulla oli ala-aste vaikeaa aikaa. Yhdeksän-kymmenen vuotiaana sairastin masennusta ja yritin itsemurhaa. Olin todella tempperamenttinen. Olin myös muutenkin mieleltäni herkkä ja häilyväinen. Vitoselle minulle tuli opettaja, joka ymmärsi. Hän jatkoi kutosellekin ja ne vuodet olivat minulle tasapainoisinta aikaa. Meillä oli ihan normaali perhe. Se ei ole aina perheestä kiinni.
Monta lasta on opettaja auttanut eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräällä aikuisopiskelijallani oli suhde aviomieheni kanssa samaan aikaan kun istui kirkkain silmin kurssillani.
Tässä ketjussa puhutaan lapsista ja heidän opettajistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräällä aikuisopiskelijallani oli suhde aviomieheni kanssa samaan aikaan kun istui kirkkain silmin kurssillani.
Tässä ketjussa puhutaan lapsista ja heidän opettajistaan.
Jonkun lapsi se parikymppinen opiskelijakin toki oli/on. Ei otsikossa eikä aloituksessa mainita, että kyse olisi vain esim. peruskouluoppilaista - kysytään vielä, millä asteella opetat. On niitä haasteita korkea-asteellakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No lukion opettajat tietysti eivät varsinaisesti mitään kasvatustiedettä teekään. Sekin ammattiryhmä koulutuksineen pitäisi kyllä uudelleenkatsastaa ja päivittää...
Kaikkihan tietää että ne lukiossa opettavat maisterit ovat niitä omien alojensa maistereita jotka eivät ole mihinkään muuhun alan duuniin kelvanneet.
Omassa lukiossani oli ainakin yksi todella katkera tapaus joka valitsi aina jonkun oppilaista vihattavaksi. Ei riittänyt empatia ketään kohtaan vaikka yhdellä tytöllä kuoli kummatkin vanhemmat vuode sisään niin sille sai huutaa jos kynä oli jäänyt kotiin. Lukiokin on herkkää aikaa ja esimerkiksi ammattikouluissa mietitään paljon enemmän nuoren parasta ja yritetään keskustella jos joku on. Miksi näin jos lukio on kuitenkin paljon raskaampi kun amis?
Kyllä te olette uskomattomia vänkääjiä, kommenttien sisältöihin sen kummemmin puuttumatta. Lukekaapa otsikko uudelleen ja laittakaa sen mukaan tekstiä jos sellaista löytyy, älkää viitsikö joka kommenttiin tarttua. Itse asiaan liittyen tulee lähinnä mieleen parin oppilaan raivokohtaukset. Alkoivat ihan yllättäen ja sitten tuli huutoa, kirjat paiskottiin lattialle ja ovi sai kyytiä. Kotiolot olivat kyllä melko epämääräiset, mutta mitään sen kummempia diagnooseja tms. ei ollut kumpikaan saanut. Siinä vaadittiin aika kylmäpäisiä otteita, kun piti hillitä tilannetta ja omia tunteita, vaikka eipä sillä vaikutusta ollut. Rauhallinen äänensävy ja asiallinen yritys alkaa selvittää tilannetta, silti huudetaan päin naamaa että älä koske muhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin ohiksena vaan, että minulla oli ala-aste vaikeaa aikaa. Yhdeksän-kymmenen vuotiaana sairastin masennusta ja yritin itsemurhaa. Olin todella tempperamenttinen. Olin myös muutenkin mieleltäni herkkä ja häilyväinen. Vitoselle minulle tuli opettaja, joka ymmärsi. Hän jatkoi kutosellekin ja ne vuodet olivat minulle tasapainoisinta aikaa. Meillä oli ihan normaali perhe. Se ei ole aina perheestä kiinni.
Oliko perheessäsi insestiä, jonka muiston olet yrittänyt sulkea pois tietoisuudestasi?
Vierailija kirjoitti:
Opetan valmistavaa luokkaa ja pahoja tilanteita on usein. Saattaa olla ettö lasta pahoinpidellään kotona. Ja paljon tilanteita että koko perhe vain katoaa johonkin tai tulee poliisit hakemaan, eli perhe karkotetaan. Olen itkenyt paljon näiden lasten vuoksi.
En voi muuta kuin olla opettajana heille mahdollisimman läsnä ja kuunnella kun he kertovat peloistaan ja murheistaan ja antaa heille intoa opiskeluun. Meidän luokassa halaillaan paljon, annetaan suukkoja, itketään ja nauretaan. Tunnen että valmistavassa opetuksessa pitää olla erilaiset taidot kuin muualla, koska osa lapsista tulee todella kamalista oloista, ja osa on niin traumatisoituneita etteivät osaa edes puhua.
Juuri sinunlaisia opettajia arvostan. Ollaan läsnä ihmisinä. Ei opettajalta odoteta parannuskeinoja ongelmiin, mutta ihmisyyttä ja kykyä olla läsnä odotetaan. Tässä ketjussa on aivan kamalia esimerkkejä tunnekylmistä, virkamiesmäisesti työtään tekevistä opettajista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ot, mutta vasta aikuisena olen käsittänyt, että meidän koulussa taisi olla yksi tai useampi tyttö insestin uhreja. Terveydenhoitaja saattoi ilmestyä keskenpäivin ja opettaja kutsui tytön tai jopa jonkun kaverinkin juttelemaan. Sitten meille kerrottiin joistakin kummallisista vammoista, joita näillä tytöillä muka oli, ja että siksi olivat hoidossa. Yksi näistä teki sittemmin itsemurhan. Ei varmaan ollut helppo kohtalo ja oli ehkä juuri siksi oli koulukiusaajakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on eläkkeellä opettajan työstä ja hänelle raskain oli oppilaan itsemurha. Tuli täysin puskista, ei silloin puhunut asiasta juurikaan, kun ei varmaan saanut. Nyt vuosia myöhemmin on rikkonut sen verran vaitiolovelvollisuuttaan, että kertoi vähän enemmän. Täysin tasapainoinen lapsi, tavallinen koti, ei kiusaamista, koulu meni ok jne. Eikä se itsemurha mikään salaisuus ollut. Kaikki luokkatoverit sen kuulemma tiesi.
Tuskinpa oli "täysin tavallinen koti". Jotkut osaavat vain pitää kulissit pystyssä ja esittää normaalia. Täysin tasapainoinen ei myöskään tee itsemurhaa. Todella surullista, ettei kukaan lähellä nähnyt kulissien taa, olisi voinut lapsi saada apua ajoissa. Monet mielummin uskottelevat, että kaikki on hyvin eikä toisten asioihin kuulu puuttua.
Alapeukku tahdittomuudesta ja vänkäämään alkamisesta.
Tavallisessa kodissa voi olla sairautta, mielenterveysongelmia yms. Ei nämä kodista tee huonoa kotia. Nuo ei välttämättä myöskään välity ulospäin.Joku nuori voi myös olla tempperamenttisempi kuin moni muu. Siinä murrosiän tuiverruksessa mielessä voi myllertää kaikenlaista. Jos vielä spontaani luonteeltaan...semmosiakin nuoria kasvaa tavallisissa kodissa.
Itse olen semmoisesta lähtösin ja veljeni teki itsemurhan. Ei kestänyt tyttöystävästä eroa, joi kännit ja meni junan alle. Kaikki tapahtui muutaman tunnin sisällä. Eikä kukaan voinut uskoa, koska kaikki oli hyvin koti, koulu, ystävät, kilpaharrastus sujui.
Höpöhöpö! Luultavasti perheenne oli henkisesti hylännyt veljesi jo aikaa ennen eroa tyttöystävästä. Hän on varmasti kärsinyt vanhemmistasi lapsuudessa ja nuoruudessa. Itse olet "kovanaama", jota ei pikkujutut hetkauta, joten et huomaa perhedynamiikassanne mitään kummallista. Jos sinulla on kumppani, niin hän on luultavasti keskimääräistä huolehtivampi. Samoin joku lapsistasi, jos niitä on, saattaa tietämättäsi kannatella sinua. Katso peiliin.
Lopetapa jo. Onnittelen kuitenkin: vastaat ihan ilkeimmistä provoista, joita on koskaan tullut vastaani. Vaatii ihan omanlaisensa luonteen, että lähtee kiusaamaan itsemurhan tehneen omaisia.
Mitä tulee itse asiaan, niin jos olet tosissasi, sitä ei voi selittää kuin äärimmäinen kieltäminen, jota tarvitset uskoaksesi, ettei sinulle eli kenelle tahansa voi käydä mitään hallitsematonta, tai sitten äärimmäinen elämänkokemuksen puute.
Ei pidä paikkansa. Ensimmäinen poikaystäväni on tehnyt itsemurhan ja olen itsekin ollut lähellä onnistua.
Siis piti paikkansa. Olet vaikeasti traumatisoitunut ihminen, joka purkaa häikäilemättä pahaa oloaan muihin. Sinä olet vain oman tarinasi asiantuntija, etkä voi tietää, millaisia kehityskulkuja on muiden ihmisten itsetuhoisten tekojen takana. Olet löytänyt selitykset omalla itsetuhoisuudellesi ja jostain syystä sinua lohduttaa ajatella, että muilla on sama tarina. Ei se niin mene.
Voin olla vaikeasti traumatisoitunut, mutta en silti pura häikäilemättä pahaa oloani muihin. Olen löytänyt selityksiä omalle tilanteelleni. Sinä olet tainnut löytää omallesi, eikö niin?
Auto-onnettomuudessa kuoli useampi nuori kerralla.
Päihdeongelmat.
Opiskelijan taholta tullut väkivallan uhka.
Näköalattomuus, masennus, psyykkiset häiriöt yleensäkin.
Monet murheet olen kuunnellut ja ohjannut nuoria ammattiavun piiriin.
Näin ohiksena vaan, että minulla oli ala-aste vaikeaa aikaa. Yhdeksän-kymmenen vuotiaana sairastin masennusta ja yritin itsemurhaa. Olin todella tempperamenttinen. Olin myös muutenkin mieleltäni herkkä ja häilyväinen. Vitoselle minulle tuli opettaja, joka ymmärsi. Hän jatkoi kutosellekin ja ne vuodet olivat minulle tasapainoisinta aikaa. Meillä oli ihan normaali perhe. Se ei ole aina perheestä kiinni.
Asioiden täytyy olla todella huonosti, jos jo yhdeksän-kymmen vuotiaana yrittää itsemurhaa. Sehän on lasten kehityksessä ns. "latenssivaihe", jolloin ei ylipäätään ole paljoa tunnemyrksyjä verrattuna sitä edeltävään tai sen jälkeen tulevaan vaiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Syöpää sairastava oppilas, joka terminaalivaiheessakin käy koulua.
Sama
Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen: insesti, raiskaukset
Kovien huumeiden käyttö ja käytön rahoittaminen pornoelokuvissa esiintymällä
Väkivaltaiset vanhemmat tai poikaystävä
Narkkarivanhemmat
Masennus ja itsemurhayritykset
Stalkkaava ex-poikaystävä
Pari oppilastani on joutunut henkirikoksen uhriksi.
Oman ammattirooplini olen ymmärtänyt niin, että kuuntelen sen akuuteimman hädän ja ohjaan eteenpäin. Kun on kontolla ne 29 muutakin siitä samasta ryhmästä ja yhteensä about 500 oppilasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät opettajat ratkaise oppilaiden henkilökohtaisia ongelmia. Pahimpia ovat epäilemättä mielenterveysongelmat. Moni oppilaani on päätynyt mielisairaalaan tai syömishäiriöklinikalle ja siis sairaalakouluun pitkiksi ajoiksi. Eivät nämä tilanteet noin vain ratkea. Osasta ei tule työkykyistä koskaan ja osa tekee itsemurhan.
Tämä. Oppilaiden henkilökohtaiset ongelmat eivät kuulu opettajalle, vaikka aivan liian moni olettaa toisin.
Eli jos oppilas on ahdistunut siinä määrin, että näkyy jo koulunkäynnissä, koska äiti on kuolemassa syöpään, se ei kuulu opettajalle, etkä halua siitä tietää?
No periaatteessa joo. Opettajan vastuulla ovat oppitunnit sekä arvostelun oikeudenmukaisuus. Loppu on sitten oppilaiden itsensä vastuulla. Ei opettaja voi tietää kenellä opiskelemattomuus johtuu siitä että äiti on kuolemassa syöpään ja kenellä vaan siitä että kartsa ja kaverit kiinnostaa liikaa. Hulluksihan siinä tulisi jos kaikilta pitäisi olla koko ajan kyselemässä että mikä nyt on.
Perusopetuksessa opettajan vastuulla on myös kasvatustehtävästä huolehtiminen. Hankala kasvattaa, jos ei välitä. Se on tietysti totta, ettei liikaa voi ottaa kantaakseen, mutta ihan noin yksioikoisesti homma ei mene, mitä kuvasit. Tämä koskee siis sekä luokanopettajia että meitä yläkouluun aineenopeja. Tiedän, että moni kollega mieltää kasvatusosion turhaksi lätinäksi, mutta työnkuvaan se kuuluu. Itse pidän sitä suht välttämättömänä osana. Oppilaat on pakko oppia tuntemaan niin hyvin, kuin mahdollista, jotta voidaan tukea oppilaiden oppimista. Samalla se kasvatus vaan tulee osaksi duunia. Perusopetuksen tavoitteethan sanovat mm. näin:
"Kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa sekä kaikessa koulun toiminnassa tulee aktiivisesti vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kasvatus ja opetus tulee järjestää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Opetuksessa otetaan erityisesti huomioon sukupuolten väliset kasvun ja kehityksen erot. Oppilashuollon tulee edistää oppilaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia ja siten turvata hyvän kasvun ja oppimisen sekä koulunkäynnin edellytykset."
Kyllä se vähän tarkoittaa sitä, että pitää huomioida ne kotitilanteetkin, jos oikein keskittyneesti lukee.
Alue: Aihe vapaa
Siis piti paikkansa. Olet vaikeasti traumatisoitunut ihminen, joka purkaa häikäilemättä pahaa oloaan muihin. Sinä olet vain oman tarinasi asiantuntija, etkä voi tietää, millaisia kehityskulkuja on muiden ihmisten itsetuhoisten tekojen takana. Olet löytänyt selitykset omalla itsetuhoisuudellesi ja jostain syystä sinua lohduttaa ajatella, että muilla on sama tarina. Ei se niin mene.