Opettajat! Mikä on ollut vaikein kohtaamasi oppilaan henkilökohtainen ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Mua alkaa tän keskustelun perusteella kiinnostaa, mitkä opettajakoulutuksen valintakriteerit ja koulutuksen siaältö oikeasti on. Kyllä kaikilla empatiakykyisillä on perusvalmiudet tukea lasta tai aikuista, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Lääkinnällinen tai terapeuttinen apu toki vaatii erityisosaamista.

Toisaalta, oppilashuollossa toimivalta ystävältäni olen kuullut, että opettajat tosiaan usein vaikeuttavat moniammatillisen yhteistyön tekemistä, koska "ei kuulu tehtäviin" tmsp.

Tuli mieleeni kaverini lapsen opettaja, joka ei osallistunut yhteenkään lasta koskevaan koulupalaveriin. Lapsi oli vaikeasti oireileva neurologisesti sairas lapsi, jota kiusattiin. Eihän toki. Hänellähän oli toinenkin työ. Mitenpä häntä olisi kiinnostanut. Siis yli kahteen vuoteen ei päässyt koskaan paikalle, vaikka palaverit ym. olivat aina ennen neljää.

Minä ihmettelen joidenkin kollegoideni välinpitämättömyyttä tässä ketjussa! Tosin olen luokanopettaja ja pienet "työkaverini" ovat koko päivän silmän alla, joten heidät oppii tuntemaan aivan eri tavalla kuin opettajat tuntevat oppilaita yläkoulussa tai lukiossa. Tästä huolimatta kaiken opetustoiminnan keskiössä riippumatta luokka-asteesta pitäisi olla lapsen hyvinvointi, eikä se, että työssään pääsee mahdollisimman vähällä ("ei kuulu mulle").

Itselleni ei ole sattunut kohdalle kuin päihdevanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Mua alkaa tän keskustelun perusteella kiinnostaa, mitkä opettajakoulutuksen valintakriteerit ja koulutuksen siaältö oikeasti on. Kyllä kaikilla empatiakykyisillä on perusvalmiudet tukea lasta tai aikuista, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Lääkinnällinen tai terapeuttinen apu toki vaatii erityisosaamista.

Toisaalta, oppilashuollossa toimivalta ystävältäni olen kuullut, että opettajat tosiaan usein vaikeuttavat moniammatillisen yhteistyön tekemistä, koska "ei kuulu tehtäviin" tmsp.

Olen käynyt vasta pedagogisten opintojen perusopinnot (eli kandivaiheeseen kuuluvat), eikä siellä ainakaan opeteta, että miten auttaa oppilasta vaikeassa tilanteessa. Oikeestaan lähinpänä tuota aihetta oli "Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen"-kurssi, mutta eipä sieltäkään mitään valmiita vastauksia saa. Opinnot ovat siis suurimmaksi osaksi didaktiikkaa eli (omien aineiden) opettamiseen liittyvää. Ja oman aineen laitoksella opiskellaan syvemmin omaa ainetta.

Itse tulevana opettajana tulen tekemään parhaani, että pystyn auttamaan oppilaitani. Itsekin lapsena/teininä vähän salaa toivoin, että joku olisi huomannut mun pahan olon. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että opettaja ei huomaa kaikkea tai pysty auttamaan kaikessa. Velvollisuutena on kuitenkin auttaa oppilas tarvitsemansa avun luo, ja joskus se ope on ainut joka sattuu huomaamaan avun tarpeen.

-tuleva aineenope

Kari Uusikylän sanoin: koulun tärkein tehtävä on oppilaiden mielenterveyden vaaliminen.

Ja käyttökelpoiset menetelmät jos täällä joku luettelisi.

Jospa mielenterveyttä ihan kotona vaalittaisiin, ei kuulu opettajille huolehtia satojen alaikäisten mielenterveydestä.

Koulupsykologiin voi ottaa yhteyttä jos on paha mieli kun pitäisi tulla

ajoissa kouluun,

keskittyä

ja tehdä jotain kun ei huvita tehdä muuta kuin puhelimella leikkiä. 

Aina voi soittaa soittaa kansanradioon jos kaikkeen vikapää opettaja ei vastaa puheluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua alkaa tän keskustelun perusteella kiinnostaa, mitkä opettajakoulutuksen valintakriteerit ja koulutuksen siaältö oikeasti on. Kyllä kaikilla empatiakykyisillä on perusvalmiudet tukea lasta tai aikuista, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Lääkinnällinen tai terapeuttinen apu toki vaatii erityisosaamista.

Toisaalta, oppilashuollossa toimivalta ystävältäni olen kuullut, että opettajat tosiaan usein vaikeuttavat moniammatillisen yhteistyön tekemistä, koska "ei kuulu tehtäviin" tmsp.

Olen käynyt vasta pedagogisten opintojen perusopinnot (eli kandivaiheeseen kuuluvat), eikä siellä ainakaan opeteta, että miten auttaa oppilasta vaikeassa tilanteessa. Oikeestaan lähinpänä tuota aihetta oli "Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen"-kurssi, mutta eipä sieltäkään mitään valmiita vastauksia saa. Opinnot ovat siis suurimmaksi osaksi didaktiikkaa eli (omien aineiden) opettamiseen liittyvää. Ja oman aineen laitoksella opiskellaan syvemmin omaa ainetta.

Itse tulevana opettajana tulen tekemään parhaani, että pystyn auttamaan oppilaitani. Itsekin lapsena/teininä vähän salaa toivoin, että joku olisi huomannut mun pahan olon. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että opettaja ei huomaa kaikkea tai pysty auttamaan kaikessa. Velvollisuutena on kuitenkin auttaa oppilas tarvitsemansa avun luo, ja joskus se ope on ainut joka sattuu huomaamaan avun tarpeen.

-tuleva aineenope

Oppilaista välittämistä ja läsnäoloa ei opita opinnoissa!!! Ne taidot kuuluvat normaaliin ihmisyyteen. Ilman niitä henkilö ei kerta kaikkiaaan sovellu ihmissuhdetyöhön. Järkyttävää, miten paljon kylmiä opettajia tähän ketjuun on vastannut.

Vierailija kirjoitti:

No lukion opettajat tietysti eivät varsinaisesti mitään kasvatustiedettä teekään. Sekin ammattiryhmä koulutuksineen pitäisi kyllä uudelleenkatsastaa ja päivittää...

Kaikkihan tietää että ne lukiossa opettavat maisterit ovat niitä omien alojensa maistereita jotka eivät ole mihinkään muuhun alan duuniin kelvanneet.

Voi hyvää päivää tuota sinun kateuden ja tyhmyyden määrää. Mene itse opettamaan, kun se sinulta niin hyvin käy, pitkää matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa vaikkapa näin aluksi. Pidä kurissa luokallinen häliseviä lukion ekaluokan poikia ja yritä saada ne innostumaan pitkästä matikasta. Noin ihan aluksia vaikkapa näin.

Ja juu, en ole opettaja, olen ammatiltani kirurgi, evp. mutta pakko oli puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua alkaa tän keskustelun perusteella kiinnostaa, mitkä opettajakoulutuksen valintakriteerit ja koulutuksen siaältö oikeasti on. Kyllä kaikilla empatiakykyisillä on perusvalmiudet tukea lasta tai aikuista, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Lääkinnällinen tai terapeuttinen apu toki vaatii erityisosaamista.

Toisaalta, oppilashuollossa toimivalta ystävältäni olen kuullut, että opettajat tosiaan usein vaikeuttavat moniammatillisen yhteistyön tekemistä, koska "ei kuulu tehtäviin" tmsp.

Olen käynyt vasta pedagogisten opintojen perusopinnot (eli kandivaiheeseen kuuluvat), eikä siellä ainakaan opeteta, että miten auttaa oppilasta vaikeassa tilanteessa. Oikeestaan lähinpänä tuota aihetta oli "Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen"-kurssi, mutta eipä sieltäkään mitään valmiita vastauksia saa. Opinnot ovat siis suurimmaksi osaksi didaktiikkaa eli (omien aineiden) opettamiseen liittyvää. Ja oman aineen laitoksella opiskellaan syvemmin omaa ainetta.

Itse tulevana opettajana tulen tekemään parhaani, että pystyn auttamaan oppilaitani. Itsekin lapsena/teininä vähän salaa toivoin, että joku olisi huomannut mun pahan olon. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että opettaja ei huomaa kaikkea tai pysty auttamaan kaikessa. Velvollisuutena on kuitenkin auttaa oppilas tarvitsemansa avun luo, ja joskus se ope on ainut joka sattuu huomaamaan avun tarpeen.

-tuleva aineenope

Oppilaista välittämistä ja läsnäoloa ei opita opinnoissa!!! Ne taidot kuuluvat normaaliin ihmisyyteen. Ilman niitä henkilö ei kerta kaikkiaaan sovellu ihmissuhdetyöhön. Järkyttävää, miten paljon kylmiä opettajia tähän ketjuun on vastannut.

Milläköhän tavalla sä musta nyt kylmän kuvan sait? Vastasin kommenttiin, jossa kysyttiin että mitä opettajankoulutuksen sisältöön kuuluu..ja sen jälkeen kerroin oman näkemykseni asiaan eli että oppilaita pitää auttaa ja aion niin myös tehdä.

Voi voi kylmiä opettajia.  Pitöisi varmaan opettajan tuoda vangit, kulkukissat ja koirat kotiin lässytystä kuulemaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vaan nro. 37 sydämellisistä sanoistasi! Kylläpä sinä osaatkin meitä lukion opettajia arvostaa korkealle! Et ehkä tiedä, mutta lukion opettajatkin ovat opiskelleet kasvatustiedettä ihan yhtä paljon kuin yläkoulun opettajatkin; ilman arvosanaa ei ole pätevä virkaan. Alakoulun opettajilla lienee sitä kasvatuksellista puolta enemmänkin.

Kyllä taas huomaa, että kesäloma on alkamassa, kun opettajia murjotaan oikein olan takaa. Kai me olemme syyllisiä kaikkeen pahaan, mitä maailmassa tapahtuu.

Lukiolaisten kanssa ei ehkä tarvita samanlaisia lastenkasvatustaitoja kuin alakoululaisten, ei olla pahimpia murrosikäisiä mutta ei vielä ihan aikuisiakaan. Hyvällä lukion opettajalla on taitoa opettaa, pelisilmää toimia nuorten kanssa ja sopivasti huumorintajuakin varmasti vaaditaan :D

Ja ei, en ole lukion opettaja vaan lukion käynyt, joka muistelee pariakin opettajaa lämmöllä, saivat kiinnostumaan asioista joista en edes tiennyt olevani kiinnostunut ennen lukiota :D Olin siis se tyyppi joka meni lukioon kun ei ollut hajuakaan "mikä minusta tulee isona".

Eiköhän jokaisen opetusasteen opettaja ole tärkeä, tottakai alalle päätyy varmasti myös täysin sinne soveltumattomia.

Joidenkin oppilaiden koko perhe tarvitsisi moniammatillista apua, että luokkaan saataisiin työrauha. Helpommin sanottu kuin tehty.

Äh. Opettaja on opettamista varten, ei mielenterveyshoitaja. Tottakai opettajan tulee auttaa oppilasta/opiskelijaa jos selkeitä merkkejä näkyy tai nuori tulee itse puhumaan ongelmistaan. Tosiasia kuitenkin on, että opettaja ei ole vastuussa kodin ongelmista. Kouluun tullaan oppimaan, ei kuntoutumaan.

Keskustelussa huomaa luokan- ja aineopettajien eron mikä on ihan ymmärrettävää. Ala-asteella opetuksen kuuluukin olla kasvattavampaa (miksi opettaja on useissa aineissa sama) mutta näin ei ole yläkoulussa tai varsinkaan lukiossa. Tässä vaiheessa nuorella pitäisi olla jo käsitys siitä mistä ongelmiin voi hakea apua jos sitä tarvitsee.

T. Kahden ylikuormitetun opettajan lapsi

Kaksi itsemurhaa samalla luokalla 90-luvun alussa. Lukiossa opetan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät opettajat ratkaise oppilaiden henkilökohtaisia ongelmia. Pahimpia ovat epäilemättä mielenterveysongelmat. Moni oppilaani on päätynyt mielisairaalaan tai syömishäiriöklinikalle ja siis sairaalakouluun pitkiksi ajoiksi. Eivät nämä tilanteet noin vain ratkea. Osasta ei tule työkykyistä koskaan ja osa tekee itsemurhan.

Tämä. Oppilaiden henkilökohtaiset ongelmat eivät kuulu opettajalle, vaikka aivan liian moni olettaa toisin.

Yleisesti ottaen tuo pitää paikkaansa. Totta kai kuitenkin kaikille opettajille kuuluu: miten oppilaat jaksavat ja pärjäävät. Kiusaamisista terveyteen kaikki vaikuttaa oppilaan oppimiseen ja sen huomioiminen kuuluu osaltaan opettajan tehtävään, mutta myös inhimilliseen aikuisen vastuun lapsen kasvamisen tiellä.

Jossain vaiheessa tulee tilanteita, joiden tarkempi huomioiminen on annettava toisen viranomaisen tehtäväksi. Tunnesiteet oppilaisiin kuitenkin kuuluu elämään. Ei koulu ole täynnä tuotantokappaleita joihin opettajat liukuhihnalla lisäävät opin komponentteja.

Ja otsikon kysymykseen, leukemiaa sairastava oppilas ja sen henkinen vaikutus lapsen perheeseen ja heijastukset etenkin hänen naapureihinsa ja muihin luokkakavereihinsa.

Kyllä rehtori näkee winhalta poissaoloja seuraamalla kelläoppilaalla  on kotona alkoholistivanhemmat tai piilevä leukemia jne. 

Sitten rehtori sankariroolin saa ja tilanne on pian handlattu.

Lukekaa keskustelun aihe - jos osaatte - ja keskustelkaa sen mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narkomaanivanhempien laiminlyömä ja pahoinpidelty lapsi. Nälkäinen, likainen ressukka. Ilman sukkia ja takkia talvipakkasella. Otettiin huostaan ja hãnen myöhemmistä vaiheistaan en tiedä. Toivottavasti paremmin asiat nyt.

Oliko tyttö vai poika? Olikoaina samat vaatteet ja mitkä vaatteet? Käyttäytyikö poikkeavasti?

Oletko se sama, joka siinä kiihottumisketjussa latelee näitä samoja tarkentavia kysymyksiä?

En, minä en lue mitään saastaisia seksiaiheisia kiihottumisketjuja!

Pienellä paikkakunnalla ei ollut 2000-luvun taitteessa oikein minkäänlaista oppilashuoltoa: terkkari päivän joka toinen viikko, psykologi nimenä papereissa samoin kuraattori ja erkkakin koululla vain yhtenä päivänä viikosta, jos aina silloinkaan.

Nuorena opena sai oikean tulikasteen yläkoulun elämään, kun tuli käytyä vuoden aikana oppilaan kanssa ainakin ehkäisyneuvolassa, a-klinikalla ja mielenterveystoimistossa. En erityisesti halunnut miksikään pelastajaksi, mutta minkäs teit. Ei niitä nuoria yksinkään voinut jättää...monen kotiolot oli semmoiset, että yhteistyö ei ollut vaihtoehto. Pahin oli kuitenkin kesken koulupäivän psykoosiin sairastunut oppilas. Abulanssin tulo kesti ja kesti ja minä pidin kollegan kanssa portaikossa kiinni harhaista teiniä. Siitä oli vaikea toipua itsekin.

Nyt on kyllä hienoa, kun on sen verran isompi kunta, että oppilashuolto hoitaa nämä jutut. En kaipaa "maaseudun rauhaan", vaikka joka paikassa on onneksi oppilashuolto parantunut kouluampumisten seurauksena.

Ei muuten läheskään aina ole se luokan hiljaisin, jolla voi olla jotenkin vaikeaa.

Itse olin koulussa se luokan pelle, suosittu naurattaja, ja sillä roolilla peittelin kotona tapahtuvaa väkivaltaa ja insestiä.

Opetan valmistavaa luokkaa ja pahoja tilanteita on usein. Saattaa olla ettö lasta pahoinpidellään kotona. Ja paljon tilanteita että koko perhe vain katoaa johonkin tai tulee poliisit hakemaan, eli perhe karkotetaan. Olen itkenyt paljon näiden lasten vuoksi.

En voi muuta kuin olla opettajana heille mahdollisimman läsnä ja kuunnella kun he kertovat peloistaan ja murheistaan ja antaa heille intoa opiskeluun. Meidän luokassa halaillaan paljon, annetaan suukkoja, itketään ja nauretaan. Tunnen että valmistavassa opetuksessa pitää olla erilaiset taidot kuin muualla, koska osa lapsista tulee todella kamalista oloista, ja osa on niin traumatisoituneita etteivät osaa edes puhua.

Vierailija kirjoitti:

Opetan valmistavaa luokkaa ja pahoja tilanteita on usein. Saattaa olla ettö lasta pahoinpidellään kotona. Ja paljon tilanteita että koko perhe vain katoaa johonkin tai tulee poliisit hakemaan, eli perhe karkotetaan. Olen itkenyt paljon näiden lasten vuoksi.

En voi muuta kuin olla opettajana heille mahdollisimman läsnä ja kuunnella kun he kertovat peloistaan ja murheistaan ja antaa heille intoa opiskeluun. Meidän luokassa halaillaan paljon, annetaan suukkoja, itketään ja nauretaan. Tunnen että valmistavassa opetuksessa pitää olla erilaiset taidot kuin muualla, koska osa lapsista tulee todella kamalista oloista, ja osa on niin traumatisoituneita etteivät osaa edes puhua.

Minä arvostan opettajien työtä.

Otsikkoon viitaten kävi mielessä kuinka vaikeaa mahtoi sen 8-vuotiaan Erikan opettajilla olla kun tytön tilanteeseen ei reagoitu  vaikka  tytön koulusta oltiin useaan otteeseen yhteydessä lastensuojeluun kun tytössä havaittiin näkyviä vammoja.