Ystäväni kuoli, koska ohikulkija ei suostunut elvyttämään. ELVYTTÄISITKÖ SINÄ?

Kyllä mä elvyttäisin. Se taito pitäisi jokaisen kansalaisen osata.

Riippuu vähän tilanteesta. Sairauskohtauksen saanutta elvyttäisin, mutta jos on jäänyt auton alle tms niin en varmaan uskaltaisi etten aiheuttaisi lisää vahinkoa.

Elvyttäisin, koska osaan (olen sh). Tiedän kuitenkin ihmisiä, joilla ei ole hajuakaan mitä tehdä, joten eivät uskalla häken opastuksesta huolimatta ja se on ihan ymmärrettävää odottaa ammattilaisten apua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä elvyttäisin. Se taito pitäisi jokaisen kansalaisen osata.

Mutta näin ei kuitenkaan ole.

En elvyttäisi. Ei kiinnosta.

Ei normaalissa elvytyksessä ole veritartuntavaaraa. Jos elvytettävän suu olis täynnä verta, niin voisi olla vaikea elvyttää. Jokaisen pitäisi varmaan kantaa mukana sellaista välikappaletta, niin herkimmätkin voisi elvyttää.

Kyllä elvyttäisin, sen verran on perustaidot hanskassa. Ainakin yrittäisin, siis jos ihminen on eloton. Koska kamoon, ei siinä suurempaa hallaa voi enää tehdä, jos ihminen on todella heittämässä henkensä. Se joko kuolee ilman käsittelyäni tai sit se kuolee käsittelystäni huolimatta, mutta ainakin olisin yrittänyt. En ikinä voisi antaa anteeksi itselleni, jos en edes yrittäisi.

Olen ap pahoillani ystäväsi poismenosta. :(

Varsin luottavainen olettamus otsikossa, että ihminen olisi selvinnyt, jos sivullinen olisi häntä alkanut elvyttämään.. elvytyksestä (jopa ammattimaisesta sellaisesta) huolimatta ihmistä voi olla mahdoton pelastaa, toki siviilissä tapahtuneissa tapauksissa onnistumisen mahdollisuus on suurempi kuin sairaalassa.

Välinpitämättömyyttä en hyväksy, auttaminen hätätapauksessa on kuitenkin jokaisen velvollisuus, omien taitojensa mukaan.

En kyllä valitettavasti osaisi. Ja luultavasti menisin sellaiseen paniikkiin, ettei siitä tulisi muutenkaan mitään. Ellen nyt yllättäisi itseänikin.

Voi kun se onkin niin helppoa kotisoffalta kertoa, että tokihan mä elvytän, mistä aloitetaan?

Tositilanteessa paikan päällä verinen ja ruhjoutunut ihminen taitaa olla aika erilainen kuin se kursseilla elvytetty Anne.

Jotkut menee  sokkiin ja toiset tarttuvat toimeen ja pumppaisivat vaikka maailman tappiin.

Minäkin olen käynyt vapaaehtoisesti ensiapukurssit, mutta tiedän oman rajallisuuteni. Olen joutunut tilanteisiin (ei varsinaista hengenpelastusta) ja ensihoitajien mukaan toiminut täysin oikein. Jännä vaan, kun en itse muista näistä oikein mitään, huitelin vain menemään.

Luultavasti, mutta omatunto kolahti kun luin että silminnäkijät poistuvat monesti paikalta. Ei toki liity sairaustapaukseen, mutta näin tapauksen kun kaks ulkomaalasta meni pankkiin sisälle ja toisella oli kaasunaamari päässä. Ajattelin kauhuskenaariot ammuskelusta yms. päässäni ja jatkoin tyynesti matkaa, mutta huoli pankin työntekijöistä yltyi siihen, että soitin poliisille. Halusin että sinme edes soitettais ja kysyttäis mikä homman nimi. Kun ihmeen kaupalla sain vain kiitosta valppaasta toiminnasta.

Ensiapukurssit käytynä en luultavasti jättäisi kuitenkaan selkeää sairastumistapausta oman onnen nojaan. Joskus käyn herättelemässä pulsujakin jos homma näyttää liian elottomalta.

On kyllä koulut muuttuneet paskempaan suuntaan: minun aikaan elvytystä harjoiteltiin sellaisella nukella jo ylä-asteella ja sen jälkeen vielä pakollisena lukiossa! Elvyttäisin ehdottomasti jos tilanne sitä vaatisi. Mikään ei ole parempi tunne kuin se, että pelastaa toisen ihmisen hengen. Kokeilkaa vaikka!

Mä en ainakaan osaa elvyttää. Voin soittaa häkeen ja tehdä heidän ohjeiden mukaan jos tarvitsee mutta oma-aloitteisesti en osaisi enkä uskaltaisi.

En osaisi elvyttää, mutta toki jos olisin puhelimen päässä ensiavun suuntaan niin heidän neuvojensa perusteella yrittäisin. Tässä pakko myöntää poikkeus, että jos törmäisin johonkin selvästi narkkariin / juoppoon, niin en varmaan koskisi kahdesta syystä; väkivallan uhka ja tartuntataudit. 

Hätätilanteessa ihminen ei aina toimi tai osaa toimia siten kuin pitäisi. Juuri eilen oli puhetta että yllättävässä hätätilanteessa voi hoitoalanammattilaiseltakin olla mahdoton tehtävä edes soittaa hätäkeskukseen ja että sekin että pystyy soittamaan on jo huomattavasti parempi kuin ei mitään.

Luulen että ystäväsi kuoli siihen syyhyn joka elvytyatarpeen aiheutti, eikä siihen ettei saanut elvytystä. Otan osaa, mutta turha on syyllistä hakea silminnäkijästä.

Maallikko elvytys on yhtä tyhjän kanssa. Painelupuhalluselvytys sairaalassakin ammattilaisen tekemänä on ihan turhaa. Elvytystilanteet ei monesti onnistu edes sairaalaoloissa. Ihan turha syyllistää ketään sivullista toisen kuolemasta. Jos ihmisellä tulee sydänpysähdys jossain kadulla, niin kyllä hän käytännössä on silloin kuollut.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä koulut muuttuneet paskempaan suuntaan: minun aikaan elvytystä harjoiteltiin sellaisella nukella jo ylä-asteella ja sen jälkeen vielä pakollisena lukiossa! Elvyttäisin ehdottomasti jos tilanne sitä vaatisi. Mikään ei ole parempi tunne kuin se, että pelastaa toisen ihmisen hengen. Kokeilkaa vaikka!

No jaa, eipä mun aikana moista koulussa tehty. Ei harjoiteltu elvytystä, ei yläasteella eikä lukiossa. Teoriassa taidettiin elvytys käydä läpi terveystiedon tunnilla, mutta eipä siitä paljon kostu eikä elvytystaitoja opi. Eikä elvytysharjoittelu ole muuten ikinä kuulunut opetussuunnitelmaan, teidän koululla tais olla joku innokas ensiapuopettaja joka ylimääräisenä opetti ensiapua. Joten ei ole koulut menneet paskempaan suuntaan tämän puolesta.

monet lääkäritkin ovat sitä mieltä , että suusta suuhun on turhaa ja pelkkä rinnan painelu ajaa saman asian. ap:n tapauksen osalta paikalta poistuminen oli pahempi kuin se ettei halunnut elvyttää

Todennäköisesti ainakin yrittäisin. Shokkihan siinä olisi päällä, enkä oikeen monta vuotta sitte käydyn ansiapukurssin ohjeita muista mutta olisimpahan yrittänyt. En vois antaa itselleni ikinä anteeksi jos menisin vaan ohi.

Kauan aikaa sitten tulin myöhään töistä (oli venynyt pitkäksi ylitöiden vuoksi, kello oli varmaan 1 jälkeen yöllä) ja ajoin nelostietä kotiinpäin. Näin tien laidassa mersun konepelti pystyssä, mutten jaksanut pysähtyä, kun tiesin että esikoinen herää 5-6 väliin.

Harmittelen vieläkin etten pysähtynyt kysymään, onko saanut apua. Sen jälkeen olen pysähtynyt aina.