Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anopilla muistisairaus - ei saisi hylätä mutta en meinaa jaksaa häntä
28.05.2016 |
Meillä on 20-vuotinen tuttavuus. Aiemmin oltiin hyvinkin läheisiä, ja anoppi auttoi minua pienten lasten äitinä: tuli hoitoavuksi kun pesin ikkunoita tai teki ruokaa ja siivosi kun yhtenä kesänä maalattiin ja remontoitiin taloa. Muistelen tätä kiitollisuudella, mutta nyt anoppi on 74 v., Alzheimerin tauti todettiin pari vuotta sitten. Toisaalta koen velvollisuudekseni auttaa häntä, mutta vierailut ovat rasittavia. Olen viikot töissä ja viikonloppuisin ajan usein mieheni kanssa anopin luo. Jos autan siivoamalla, anoppini kertoo kaikille, että olen etsinyt rahaa hänen kaapeistaan tai hävittänyt siivotessani jotain arvokasta. Viimeksi huomasin mennessäni, että 2 viikkoa aiemmin viemäri pullat oli yhä mikron päällä. Anoppi sanoi, että ne on myrkytetty, näkeehän sen väristä. Näkee kyllä, homeen väristä nimittäin, että myrkyllisiä ovat. Miehen veli hoitaa onneksi raha-asiat, mutta silti on sotkua päivittäin. Kun käytin anopin permanentissa ja hiustenleikkauksessa, loppulasku oli alle satasen. Muistamattomana hän oli puhunut kaikille sukulaisille ja ystäville, että minä olen ottanut permanenttia varten melkein 600 euroa häneltä! Hän on varmaankin muistellut "mummonmarkkoja", koska vaille 100€ olisi sen verran. Eräs anopin ystävätär oli soittanut miehelleni, että palauttakaa loppurahat takaisin. Hermostuin tästä niin, että uhkasin jättää viemättä enää ikinä mihinkään paikkaan tai palveluun, jossa voi käyttää rahaa. Palvelutalopaikkaa on haettu, mutta tuskin toteutuu ihan heti, koska hoitajat käyvät kotona päivittäin, eikä anoppi vielä karkaile. Käy lenkillä kodin lähellä ja sitten narisee, että oli liian kylmä, liian kuuma tai liian sateinen sää. Mitenköhän saisin itseni kestämään anoppia paremmin? Vanhin lapseni 15 v. ei enää suostu tapaamaan mummia ollenkaan, sanoo vain että se on ilkeä ja ihan eri ihminen kuin ennen. Olen samaa mieltä.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Mehän vanhennetaan kaikki jossain vaiheessa,ehkäpä muistamme missä mennään. Minä täytän 70 v tänä vuonna, ja olen vielä tolkuissani, mutta en huomisesta tiedä?
Mietitkö koskaan, mitä jos et muistakaan kohta tärkeitä asioita? Että epäilet vaikka lastasi varkaaksi? Tai jankutat samaa asiaa koko ajan? Tai jäät yksin 4 seinän sisälle, koska sukulaiset ja ystävät eivät enää jaksa seuraasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mehän vanhennetaan kaikki jossain vaiheessa,ehkäpä muistamme missä mennään. Minä täytän 70 v tänä vuonna, ja olen vielä tolkuissani, mutta en huomisesta tiedä?
Terveellä vanhuksella ei ole muistin kanssa ongelmaa.
Ei se lääkitys ole aina ihmeitä tekevä asia. Äidilläni on Alzheimer ja lääkitys ollut useita vuosia.
Kun lääkitys aloitettiin emme huomanneet mitään vaikutusta oireisiin, mutta toivottavasti on hidastanut taudin etenemistä.
Valitettavasti tauti etenee kuitenkin omaisen näkökulmasta liian nopeasti.
Äidilleni käy vain yksi lääke, Ebixa/memantiini, jota voi käyttää sydän- ja diabeteslääkkeiden kanssa.
Hoitopaikan hakeminen on jonkin ajan päästä ajankohtaista ap:n tapauksessa.
Kotona pärjää niin kauan kuin ei ole vaaraksi itselleen tai muille.
Vierailija kirjoitti:
Anopilla on lääkkeet toimintakykyä tukemaan. Muistelen, että donepetsiili ja memantiini tai jotain sinne päin on ne vaikuttavat aineet. Ensin mainittu aloitettiin heti diagnosoinnin jälkeen. Anoppini on suostunut noita syömään, mutta periaatteessa tuskin suostuu enää lisäämään lääkitystä (mielialalääkkeet). Lääkäri seuraa tilannetta puolen vuoden välein. Olen tietoinen, että epäluulot ja kuvitelmat kuuluvat sairauteen, mutta tunnetasolla on vaikeaa suhtautua neutraalisti.
-ap
Omiin tunteisiin suosittelen hakemaan esim. vertaistukea. Miten puoliso ja muut läheisesi suhtautuvat sinun tuntemuksiisi?
Tunnetasolla toisinaan on vaikea hoitajanakin suhtautua jatkuvaan epäluuloon. Onneksi hoitotyö on pitkälti työtä jota ei tehdä täysin yksin. Tunteita on pystyttävä välillä purkamaan vaikka niillä hoitajien kuuluisilla pitkillä "raporteilla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljen, joka hoitaa hänen raha-asiansa pitäisi olla tietoinen, jos rahaa häviää 600 euroa. Muistisairaalle ei pidä antaa käteistä enempää kuin muutama kymppi. Seuraavalla kampaamokäynnillä pyydät veljeä siirtämään järkevän summan sinulle. Tai maksat itse ja pyydät rahat kuittia vastaan. Näin ei epäselvyyksiä tule. Sama juttu kaikissa hankinnoissa.
Ei mieheni veli ole antanut minulle eikä anopilleni 600 euroa, joten mitään selvitettävää ei ole koskaan ollutkaan. Nämä ovat vain anopin juttuja, joita hän on kertoillut sukulaisille ja ystäville. Vaikka maksaisin itse, anoppi voisi unohtaa sen seuraavana päivänä ja väittää esim. ystävättärelleen maksaneensa kampaamokäynnistä 600€. Tämä kuuluu muistisairauteen. Minun oma kärsivällisyyteni ei riitä siihen, että jotkut tuntuvat uskovan hänen tarinoitaan.
-ap
Muistisairaan raha-asioiden hoidossa suosittelisin tarkkaa kirjanpitoa sen kera että tapatumat kuitataan/todistetaan. Merkitään siis ylös jos rahaa jostakin tulee ja merkitään mihin sitä on kulunut.
En kuitenkaan ymmärrä miksi naapurin tai ystävän pitäisi edes puuttua asiaan. Siinä tilanteessa vain kertoisin hänelle että ei pidä paikaansa ja asia kyllä näkyy kirjanpidosta joka ei kuulu ystävälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus ystävä ei edes tiedä eikä halua huomata ystävänsä sairastavan. Varsinkin jos on saman ikäinen, mieluummin torjuu tiedon ja kyselee rahojen perään.
Vierailija kirjoitti:
Hei kuule, sillä on Alzheimer! Nuo ovat Alzheimerin käytösoireita. Otapa yhteyttä hoitavaan lääkäriin, voisiko lääkitystä tehostaa.
Kyllähän ap jo aloituksessa kertoi anoppinsa sairastavan Alzheimerin-tautia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppisi ei ole enää sama ihminen kuin oli ennen sairautta. Muistisairaudet muuttavat usein persoonaa todella paljon. Ei siis kannata enää pitää kiinni siitä anopista, joka hän ennen oli. On aika luopua. Sekin auttaa jaksamaan kun ei odota anopilta enää mitään tiettyä käytöstä vaan hyväksyy harhaluulot, nimittelyt, siivoamattomuuden ja muut asiat osaksi sairautta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Fiksut ihmiset tajuavat, että anoppi puhuu omiaan eikä muiden mielipiteillä nyt niin ole väliä.
En voisi kokonaan alkaa lakata huolehtimasta anopista. Minusta elämässä on tiettyjä velvollisuuksia ja yksi niistä on lähiomaisten auttaminen ja tukeminen hädän ja sairauksien hetkellä. Tukea voi monella tapaa. Voitte yrittää saada hänet kotipalvelun piiriin, hankkia siivousapua, jutella puhelimessa ja käydä silloin tällöin katsomassa. En varmastikaan itse jaksaisi joka viikko, ehkä joka toinen voisi olla paikallaan ja sen lisäksi soittelisin.
Raskasta varmasti on. Varsinkin epäluuloisuus ja syyttelevä asenne on tosi hankalia, kun et oikein voi mitenkään puolustaa itseäsi ja toinen ei usko. Ja kun sitä samaa jatkuu aina vain, vaikka miten yrittää parhaansa, niin kyllähän se ketuttaa ja vie voimat. Siksi ota nyt asenne, että se on sairaus, joka ei tuosta enää parane eikä hän sano niitä asioita ihmisenä vaan se on sairaus, joka puhuu. Tsemppiä!
Et ole ilmeisesti vielä sopeutunut ajatukseen anoppisi muistisairaudesta, koska sinua vaivaa se, ettei hän enää käyttäydy terveen ihmisen tavoin. Btw. kuvasit aika hyvin sitä, mikä meillä kaikilla on joskus tulevaisuudessa edessä, mikäli elää vanhaksi. Alzheimerissa aivot tuhoutuvat vähin erin. Se on sellainen juttu, että sairautta voidaan hieman lievittää lääkityksellä, mutta se etenee vääjäämättä. Muisti ja kognitio häviää, tulee noita käytöshäiriöitä, toiminnanohjaus heikkenee. Lopulta ihminen ei osaa enää niellä eikä mitään muutakaan. Se on sellainen asia, jolle asianomainen ei kerta kaikkiaan voi mitään. Josko tämä antaisi sinulle hieman ymmärrystä anoppiasi kohtaan. Se millainen hän nyt on, ei ole tahallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mehän vanhennetaan kaikki jossain vaiheessa,ehkäpä muistamme missä mennään. Minä täytän 70 v tänä vuonna, ja olen vielä tolkuissani, mutta en huomisesta tiedä?
Suurin ongelma on juuri nuo sinun kirjoittamasi sanat. "Olen vielä tolkuissani" on lause, jonka kotihoidossa työssäolevana saan kuulla päivittäin. Ja se tekee kaikesta haasteellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljen, joka hoitaa hänen raha-asiansa pitäisi olla tietoinen, jos rahaa häviää 600 euroa. Muistisairaalle ei pidä antaa käteistä enempää kuin muutama kymppi. Seuraavalla kampaamokäynnillä pyydät veljeä siirtämään järkevän summan sinulle. Tai maksat itse ja pyydät rahat kuittia vastaan. Näin ei epäselvyyksiä tule. Sama juttu kaikissa hankinnoissa.
Ei mieheni veli ole antanut minulle eikä anopilleni 600 euroa, joten mitään selvitettävää ei ole koskaan ollutkaan. Nämä ovat vain anopin juttuja, joita hän on kertoillut sukulaisille ja ystäville. Vaikka maksaisin itse, anoppi voisi unohtaa sen seuraavana päivänä ja väittää esim. ystävättärelleen maksaneensa kampaamokäynnistä 600€. Tämä kuuluu muistisairauteen. Minun oma kärsivällisyyteni ei riitä siihen, että jotkut tuntuvat uskovan hänen tarinoitaan.
-ap
Tätä juuri tarkoitin. Kun kaikki tilitapahtumat ovat kuitein todistettavissa, ei tarvitse välittää puheista. Ystävättärelle voi tottakai sanoa, ettei asia hänelle kuulu. Jos joku lähisukulainen ei tajua tuota muistisairautta ja alkaa kyselemään. Silloin on hyvä olla tositteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo varkausepäilyt meni ainakin mun äidiltä ohi, kesti ehkä noin puoli vuotta. Se kun ei löydä tavaroitaan ja sitten epäilee.
Muistisairas ei hallitse raha-asioita eikä noita ruoan säilytysjuttuja.
Pitäkää mahdollisemman yksinkertaisena jääkaapin sisältö ja vähän mutta maittavia ruokia.
Meillä äiti kieltäytyy syömästä ja juomasta. Syömismäärä on todella vähäistä.
Jos sä lasket jonkun pullapussin johonkin niin ei muistisairas muista mihin sen laitoit.
Myöhemmässä vaiheessa muistakaa pyykkihuolto ja katsoa että tulee puhdasta päälle. Sekä peseytyminen.
Sille 15v. voi opettaa että mistä kyse. Tästä kritisoisin sinua sillä mulla kaksi teiniä ja mun 12v. kyllä asian ymmärtää.
Itse haen edunvalvojaa äidilleni joka ei ole läheinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei se lääkitys ole aina ihmeitä tekevä asia. Äidilläni on Alzheimer ja lääkitys ollut useita vuosia.
Kun lääkitys aloitettiin emme huomanneet mitään vaikutusta oireisiin, mutta toivottavasti on hidastanut taudin etenemistä.
Valitettavasti tauti etenee kuitenkin omaisen näkökulmasta liian nopeasti.
Äidilleni käy vain yksi lääke, Ebixa/memantiini, jota voi käyttää sydän- ja diabeteslääkkeiden kanssa.
Hoitopaikan hakeminen on jonkin ajan päästä ajankohtaista ap:n tapauksessa.
Kotona pärjää niin kauan kuin ei ole vaaraksi itselleen tai muille.
Tämä ja ap:n tapaus hyviä esimerkkejä siitä, miksi muistisairaat eivät saisi jäädä kotiin vaikka toimintakyky sen lääkärin mielestä vielä sallisi. Lääkitystä pitäisi seurata säännöllisemmin (ei puolen vuoden välein) ja siihen tulisi reagoida heti kun huomataan, että esim. ap:n anopin kaltaista oireilua esiintyy. Siksi toivoisinkin että vanhuksille perustettaisiin vaikka ryhmäkodin tyyppistä palvelumuotoa enemmän. Eli olisi seuraa muista ikätovereista ja saisi vielä tehdä itse vaikka ruokaa ja siivoilla, mutta paikalla olisi aina hoitaja tai pari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enää äiti ei epäile ja sisko vie kaikki äidin rahat. Sitä edunvalvojaa odotellessa. 33
Tiedän tunteen. Minä olen se kaikkein kamalin miniä, josta anoppi kertoin niin uskomattomia juttuja, että edes hänen omat lapsensa eivät niitä uskoneet. Minä olin kuitenkin se, joka jouduin huolehtimaan hänestä kotona.
Meillä tuo varkausasia meni toisin päin, eli hän antoi minun tavaroitani pois ja suuttui sitten tulisesti, että häntä syytetään varkaaksi. Tavaraa katosi uskomattomat määrät ja aivan varmasti yhtä ja toista kulkeutui täältä pois tai joutui roskiin, kun " Sinähän sanoit että et tarvitse".
Anopin omaiset olivat meillä suurempi ongelma, vaikka hankala oli anoppikin! Omaisten näkökulmasta varmaan minä olin hankala ... kun niin monessa liemessä keitetty ämmä olin jo kun tähän tulin.
Raha-asioista tuli selkkauksia sekä anopin että muiden omaisten kanssa. Pankissakin huolestuivat, kun nosti kymmeniä tuhansia markkoja, ja joskus vei niitä takaisin. Ehkä hän käsitteli "vanhojamarkkoja", kuten aloittajan anoppi nyt vanhaa markkavaluuttaa. Suku tuli yksimieliseksi edunvalvonnan hakemisesta, kun huomattava summa oli kadonnut - "kenelle se ne rahat on antanut".
Neuvoisinkin sinua, että älä missään nimessä sekaannu anopin raha-asioihin! Kun miehen veli kaiken hoitaa, pyydä lähettämään lasku kaikista anopin maksuista hänelle. Onko edunvalvonta virallinen? Jos ei ole, niin kannattaisi laittaa. Kun veli muutenkin jo hoitaa kaiken, siitä ei olisi muuta vaivaa kuin kerran vuodessa ilmoitus maistraattiin, siis tämä mies tietenkin edunvalvojaksi! Silloin kenelläkään ei olisi mitään aihetta ruikuttaa rahoista ja mikä tärkeintä, anoppi ei voisi tehdä harkitsemattomia ostoksia eikä velkaa.
En tiedä, onko tästä tiedosta sinulle paljonkaan iloa tai edes lohtua, mutta tiedäthän, että nuo oireet katoavat sairauden edetessä. Pian hän ei edes muista kampaajakäyntejään, ei rahaa eikä muitakaan nyt niin tärkeitä.
Kuten huomaat, vertaistukea löytyy paljon! Kuka vastaa anopin lääkityksestä? Tarkistakaa, että se on kohdallaan, sillä noita käytösoireita voidaan oikealla lääkityksellä hillitä.
Ruoka on monille muistisairaille ongelma. Kumma kun kuitenkaan eivät saa mitään ruokamyrkytyksiä, kun ruokien kanssa sattuu kaikenlaisia kommelluksia. Koiranmakkarat syötetään ihmisille, ja koira saa ihmisten herkut ... Siitäkin voisi kertoa monta tarinaa, kun ruokaa löytyi vaatekaapista tai pakasteita leipälaatikosta. Siinä meni pilalle muutakin kuin väärässä paikassa olevaa ruokaa.
Vaatteet piti piilottaa saunassakäynnin aikana ja laittaa tilalle puhtaat, muuten niitä ei saanut vaihdetuksi. Saunaanmeno oli kauhean vastenmielistä. Meillä joku lapsista kunnostautui mummonsa saunaan hakemisessa. Kerrankin lapselle luvattiin iso raha, jos saa mummon saunaan, kun oli jo monta tuntia siitä riidelty. Lapsi sitten ihmetteli, miten hän näin helposta työstä sai näin paljon rahaa, kun ei ollut mitään ongelmaa
Niinhän sitä sanotaan, että Alzheimer on omaisten sairaus, koska joutuvat kärsimään siitä eniten. Toivottavasti palvelutalopaikka järjestyisi pian, vaikka esim. Helsingissä muistisairaan tilanne pitää olla todella surkea, ennen kuin sellainen järjestyy. Tuhannesti voimia ap! T. Muistisairaiden parissa työskentelevä sairaanhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Saunaanmeno oli kauhean vastenmielistä. Meillä joku lapsista kunnostautui mummonsa saunaan hakemisessa. Kerrankin lapselle luvattiin iso raha, jos saa mummon saunaan, kun oli jo monta tuntia siitä riidelty. Lapsi sitten ihmetteli, miten hän näin helposta työstä sai näin paljon rahaa, kun ei ollut mitään ongelmaa
Miksi saunaan olisi pakko viedä jos se on kovin vastenmielistä? Viemisestä voi tehdä vaikeaa tai sitten voi etsiä ratkaisuja joilla se on helpompaa.
Voimia ap: lle. AT on sairaus. Suhtaudu rauhallisesti syytöksiin. Sinä tiedät totuuden. Taudin luonteesta johtuen nuo syytöksetkin unohtuvat nopeasti.
Alue: Aihe vapaa
Ei mieheni veli ole antanut minulle eikä anopilleni 600 euroa, joten mitään selvitettävää ei ole koskaan ollutkaan. Nämä ovat vain anopin juttuja, joita hän on kertoillut sukulaisille ja ystäville. Vaikka maksaisin itse, anoppi voisi unohtaa sen seuraavana päivänä ja väittää esim. ystävättärelleen maksaneensa kampaamokäynnistä 600€. Tämä kuuluu muistisairauteen. Minun oma kärsivällisyyteni ei riitä siihen, että jotkut tuntuvat uskovan hänen tarinoitaan.
-ap