Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Olin imuroimassa pojan huonetta hänen ollessa vielä mummolassa. Huomasin, että mies oli tullut kotiin, mä jo vähän aikaisemmin. Vanhan imurinromun metelistä huolimatta vaistoan, että hän tulee mua kohti, kääntää ympäri, vetää lähemmäs ja suutelee rajusti ja koko ajan samalla, kun mä pakitan ja lopulta nojaan seinää vasten. Hän kuivaharjoittelee mun kädet kahlittuna ylös hänen käteensä. Vetää multa housut alas eikä pysty hillitsemään itseään yhtään. En minäkään ja pyydän häntä panemaan mua. Kiihottaa se röyhkeys ja omistava häikäilemättömyys, sellainen gorillaurosasenne tyyliin 'sä oot mun ja nyt mä otan sut' ja avaan jalat niin leveälle minkä seisaaltani pystyn. Mies kyykkää ja housun kauluksesta ulkona sojottava ihana erektio uppoaa muhun koko ajan kovemmalla vauhdilla. Jossain kohtaa mä tajuan, että me on vajottu lattialle ja makaan hänen alla kädet edelleen sormiin ja paksuihin karvaisiin käsivarsiin kahlittuna ylhäällä, kun hän käy vastustamattomasti rajuun loppukiihdytykseen. Orgasmi saa mut sekaisin ja uusi edellistä rajumpi tulee yhdessä miehen kanssa. Mies murisee ja 'vapauttaa' mut, me jäädään hetkeksi loikoilemaan ja pussailemaan, sitten mä kipitän veskiin ja mies pesuhuoneeseen. Meillä on aika simppeliä, mutta tosi spontaania seksiä. Mua kiihottaa niin tajuttomasti miehen eleet, ilmeet ja olemus kun hän dominoi vähän. Se matala murina on niiiiin upeaa.
Toissailtana mies tunnusti, että halusi palavasti mua jo yläasteella kun olimme samalla luokalla. Olin kuulemma "äärimmäisen kaunis ja kuuma ja pojat halusi mun pöksyihin", ja sen jälkeen kun tuon oli saanut sanottua, otti mut niin kuin ei ois ikään naista saanut. Ihana ilta kaikin tavoin. Noi sanat ja se kiihkeä seksi hiveli typerien työjuttujen takia kadoksissa ollutta itsetuntoa, ja oli niin kiihottavaa nähdä toinen noin latautuneena, vaikkei tässä enää mitään teinejä tai edes 20+ ollakaan. "...mut mä sain sut..." oli erityisen upeaa kuulla lause loppuun samalla hetkellä, kun mies laukesi.
Eilen pantiin niin kuin kanit, uusintaa uusinnan perään. Minusta tuntuu, että olemme rakastuneet samalla tavalla uudestaan kuin joskus silloin abivuonna... miksi just nyt, en tiedä, mutta ihanaa! En antaisi hetkeäkään näistä tuntemuksista ja hetkistä päällekkäin pois.
Tyttöystävä reissussa ja salakaveri ei päässyt niin pyysin ex vaimon kylään. Tuntui niin hyvältä olla exän kanssa yli puoleen vuoteen. aamulla vielä uudestaan ennenkuin lapset heräsivät. Herätin exän suutelemalla ja samantien päälle.
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa kun sekasaunoja ei ole enää ollenkaan
Tästä palasi mieleen oma kiihottavin kokemukseni. Kerroin avopuolisolleni aikanaan, että suurin fantasiani on hän nakuilemassa muiden miesten edessä. Viime syksynä avokkini oli vihdoin tutun harrastusporukan miesten kanssa alasti sekasaunassa. Porukalla oli syyskauden päättäjäiset mökillä, eikä avokkini ainoana naisena ollut halunnut omaa vuoroa. Ja samalla tietäen, että voi täyttää minun fantasian.
Avokkini, illalla kotiin päästyään, runkkaili minua ja kertoi, kuinka oli riisuuntunut ja ilkosillaan kivunnut lauteille miesten väliin. Tilanne on sinänsä luonnollinen, mutta ajatus naiseni suloista muiden miesten katseiden alla saa minut kivikovaksi. Pitkään ja hartaasti oli saunottu ja vain vilvottelun ajaksi oli pyyhettä ympärille hieman kiedottu. Näistä kuullessani ei "käsipelissä" kestänyt kauaa ja toisellakin kierroksella itse akti oli pian ohi. Mutta myöhemmin sekasaunaillan ajattelu on tuonut seksiimme valtavasti lisää kipinää.
Teini-iässä (tästä on siis jo todella kauan) heitin kaverin muijan joihinkin lukion juhliin, oli viimeisen päälle tällättynä, siis aivan tyrmäävän näköinen. Koko ajomatka oli suht kuumottava kun yritin kohteliaasti pitää katseen poissa neidin sääristä (kaverin muija!). Juteltiin niitä näitä, ihan perusläppää koko matka.
Perille päästyämme se kysyi yhtäkkiä haluaisinko suudella. Änkytin jotain että en todellakaan ala kaverin naiseen koskemaan. Totesi vain että ’ei sitten’ ja alkoi nousemaan autosta. Himot otti kuitenkin vallan ja vetäisin neidin takaisin autoon ja syliini. Olimme toisiimme kietoutuneena jonkin aikaa mutta sen verran näkyvällä paikalla että homma oli pakko keskeyttää.
Myöhemmin seurustelimme jonkin aikaa ja naisia on ollut vinopino sittemmin, mutta mikään ei ole ollut lähellekään yhtä kiihottava kuin tuo lyhyt hetki. Vaikka vaatteetkin pysyi päällä!
Olin hakemassa alkosta pikkupullon ja r-kioskilta keppanaa, kioskilla tuttu nätti tyttö jolla isot maitokannut. Oli vähän huo ra htavan oloinen ja heitin likaista vitsiä ja ehdotin että vuoron jälkeen lähtee mun matkaan. Tyttö suostui ja j uma la uta että oli kova naimaan. Nussittiin koko yö ja aamulla vielä uudestaan ja jokainen reikä tuli kolattua läpi.
Mies 72v
Muutama vuosi sitten sain tutulta pariskunnaltamme tekstarin, joka pyysi minua suorasukaisesti heidän apumiehekseen.
Viesti tuli sen seurauksena kun oltiin jotenkin aiheesta puheltu aiemmin - vaimonikin kuullen. Vaimo ei niin kovasti asiasta intoile, mutta on hyvin salliva ja innostava kaikissa seksiin liittyvissä jutuissa.
Näytin saamaani viestiä siipalle, joka hymyili ja tokaisi kannustavasti, että onhan sun nyt tonne mentävä, kun noin kauniisti pyytävät 🙂
Menin.
Aivan käsittämättömän ihana ja aistikas ilta. Mieleenpainuvin kohta oli kun tämä luonnonkaunis minua kymmenisen vuotta nuorempi daami sai mieheltään kädestä pitäen tukea, kun hän laskeutui hajareisin istumaan syliini. Tuo läpimärkä pillu soljahti kyrvän ympärille ja kielisuudelmilla nautimme ensihetkistä hänen miehensä siinä vierellä ihastellen.
Tehtävänäni oli antaa hänelle annos siemennestettä, jonka jälkeen tuo mies jatkoi antamalla perään oma panoksensa.
Siinä sitten katselin kun lopulta tuo mimmi oli selällään jalat auki creampie-punaposkisena ja oma kaveri sit siihen kohta samalle asialle.
Kotiin tullessa vaimo halusi kuulla kaiken - ja saada sit myös oma osansa minulta.....
Olin siivoamassa rakennuksella pukukoppia. Harjailin penkkien alta pölyjä, kun parrakas raksamies tuli yllättäen koppiin. Oli unohtanut ilmeisesti jotain. En ollut ennen nähnyt kyseistä miestä, mutta tunsin heti että välillämme oli poikkeuksellista sähköä. Kuulin kun naksautti oven takanaan lukkoon ja tiesin välittömästi mikä on homman nimi.
Mies pani minua lujaa takaapäin. Hiki, sperma ja kusi haisi kopissa kun tämä mies ampui viimein spermat paljaan selkäni päälle. Lopuksi vielä suudeltiin pitkään ja hartaasti. Siinä suudellessa alkoi äijällä ottamaan uudestaan eteen ja hittovie mitkä kyydit antoi. Nielin tämän lastin. Äijällä oli todella paksu ja suonikas kulli. Kiihotuin entisestään äijän välinpitämättömästä asenteesta, jätti minut koppiin ja paineli sanomatta mitään ulos. Kumpa olisi tullut panemaan vielä kolmannen kerran. Moista adonista en ole nähnyt sen jälkeen.

Löylyn henki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa kun sekasaunoja ei ole enää ollenkaan
Tästä palasi mieleen oma kiihottavin kokemukseni. Kerroin avopuolisolleni aikanaan, että suurin fantasiani on hän nakuilemassa muiden miesten edessä. Viime syksynä avokkini oli vihdoin tutun harrastusporukan miesten kanssa alasti sekasaunassa. Porukalla oli syyskauden päättäjäiset mökillä, eikä avokkini ainoana naisena ollut halunnut omaa vuoroa. Ja samalla tietäen, että voi täyttää minun fantasian.
Avokkini, illalla kotiin päästyään, runkkaili minua ja kertoi, kuinka oli riisuuntunut ja ilkosillaan kivunnut lauteille miesten väliin. Tilanne on sinänsä luonnollinen, mutta ajatus naiseni suloista muiden miesten katseiden alla saa minut kivikovaksi. Pitkään ja hartaasti oli saunottu ja vain vilvottelun ajaksi oli pyyhettä ympärille hieman kiedottu. Näistä kuullessani ei "käsipelissä" kestänyt kauaa ja toisellakin kierroksella itse akti oli pian ohi. Mutta myöhemmin sekasaunaillan ajattelu on tuonut seksiimme valtavasti lisää kipinää.
Vieraat äijät nussineet muijaasi edestä ja takaa, tahraten hänen kunniansa. Oot kunnon cuck.
Aikanaan nain vesisängyssä lusikka asennossa yhtä naista ja sen kaveri yritti nukkua mun takana. Eihän se varmasti mitään nukkua pystynyt kun patja vello edes takaisin, oli kiihottavaa kun tiesi että nainen on siinä takana hereillä....
Pari vuotta taaksepäin pakattiin miesystävän kans reppuun pullo rosé-viiniä ja molemmille minipullot Jägermeisteriä vielä rohkaisuksi, viltti ja kamera+jalusta, ja lähettin pyöräilemään yöttömään kesäyöhön. Kierreltiin kotipaikkakunnan "nähtävyyksiä" eli tunnistettavia patsaita, aukioita ja rakennuksia ja otettiin niiden edustalla seksikuvia. Ihan siis suihinottoa, takaapäin jne. Meillä oli molemmilla sellaiset vaatteet että ne sai nopeasti pois päältä (ja tarvittaessa nopeasti päälle). Oli aivan ihana yö, tunsin itseni todella tuhmaksi. Koko ajan oli vaara että jostain nurkan takaa joku pöllähtää paikalle mutta vissiinkään meitä ei nähty! Ehkä joku saatto nähä ikkunasta mutta semmosta me ei huomattu.
Oltiin jotenki samalla aaltopituudella ja oli mukava aina pysähtyä johonki paikkaan, ottaa vähän viintä ja suunnitella seuraava kuva. Sitte vaan kamera oikeaan kohtaan jalustalle, toinen valmiiksi paikalle alasti ja sitte toinen riisuu, painaa kameran vitkalaukaisinta, kipittää paikalle ja äkkiä sovitulla tavalla sisäkkäin :) Tosi härskiä!
Suurin osa kuvista onnistu tosi hienosti ja niitä on ihana katella välillä ku niihin nähtiin sillon se vaiva. Kaksi täysin alastona ihmistä jossain julkisessa paikassa ja vielä hyvin sommiteltuna eikä mitään hameen helma ylös ja litsien välistä sujautus tohelointia.
Pitäisköhän ens kesänä ottaa uusinta? Ehkä jopa ottaa kuvaaja erikseen tarakalle ja kolmas minipullo jägeriä :)

Aijai--- tästä olis kiva saada jotain osin sensuroitua kuvaesimerkkiä... Huh- kuumaa.

Joo, nyt jos koskaan Pics Or It Didn´t Happen! :0

Tämänkin tarinan teille tarjosi Jonne 12v
Käytän palvelua Dominodate, jossa siis voi soittaa henk. kohtaisesti erittäin kuumille naisille videopuheluita. Töissä monesti piristän päivää toimistossa istuskellessa ja soitan videopuhelun, nainen monesti tyydyttää itseään kamerassa (joka tietysti pidettävä piilossa jos joku sattuu paikalle) ja siinähän yleensä innostuu itseään koskemaan kanssa. Kiinnijäämisen mahdollisuus siinä varmaan eniten kihottaa...
Olin käymässä moikkaamassa serkkujani Tampereella ja liityin niiden porukkaan jossa myös muutama tyttö. Käytiin syömässä ja sitten siirryimme kiertämään baareja. Mukana oli myös yksi nätti ja fiksunoloinen työttö jonka kanssa tuntui heti katse ja juttu synkkaavan. Kun olin jo tekemässä lähtöä, niin siinä tupakilla ollessa tytöt pyysivät mua mukaan yökerhoon. Ymmärsin että toi tyttö halusi kutsua minut mukaan sinne, joten suostuin. Siinä aamutöstä sitten päätyimme sen kämpille, ja oli kyllä paras seksikokemus mitä ikinä on ollut. Tyttö oli erittäin kuuma ja viettelevää sorttia eikä ollenkaan estoinen. Siinä tuli aamuyöstä naitua useampaankin otteeseen.
Myöhemmin vanhempi serkkuni kertoi että oli sen kanssa ollut kaveri jo monta vuotta ja koittanut sitä aina lämmitellä mutta sillä kuulema poikakaveri eikä ole siksi onnistunut. Kertoi kans kuinka ihana ja "kunnollinen" tyttö on. Vähän nauratti mutta toisaalta vähän hävetti myös. En ikinä kertonut asiasta hänelle.
Olin silloisen poikaystäväni kanssa juhlimassa (nuoria kun oltiin, niin oli tapana useinkin). Huonosti meni se suhde jo silloin, oli viimeistä sanaa vailla taputeltu homma. Siellä tapasin ekaa kertaa sen yhden kaverin, joka on tähänkin päivään asti kuumimman näköinen mies mitä olen koskaan nähnyt. Aivan tajuton herkkupala. Poikaystävä otti tapansa mukaan rähinäviinaa ja alkoi *ittuilla kuten sen tapana oli, keljuili mulle kaikesta mahdollisesta ja teki tunnelmasta tosi kiusallisen ihan kaikille. Mä sitten menin baaritiskille ja jäin siihen juomaan, ja tämä kaverimies tuli siihen viereen tilaamaan. Käänsi katseensa muhun ja katsoi mua silmiin niin intensiivisesti, ettei ole kukaan sitä ennen eikä sen jälkeen katsonut. Se oli niin latautunut katse, että mä kostuin heti. Se sai juomansa mutta jäi siihen seisomaan, muhun päin kääntyneenä. Meinasi kovasti sanoa jotain, muttei sanonut. Oli vaan. Katseli mua, ja mä katselin sitä. Mä olisin ollut ihan valmis lähtemään sen kanssa, mutta sitten se mun poikaystävä tuli siihen ja ilmoitti että me lähdetään himaan. Mä jätin sen sinä yönä. Haaveilin pitkään siitä sen kaverista mutta en tavannut sitä enää koskaan sen jälkeen. Tästä on yli 10 vuotta ja vieläkin muistelen... Se mies oli ihan helvetin upea. Jotenkin ankeeta, että se on mun elämän kiihottavin kokemus. Ei mitään puhetta eikä kosketusta. Se vaan oli niin intensiivinen hetki ja näkihän siitä, että se halusi mua. Mä halusin sitä.
Tää on kyllä kopioitu toisesta ketjusta. ;) Törmäsin tähän juuri hiljan, oli kirjoitettu paljon aiemmin.