Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Mummoni 85-synttäreillä livahdimme seurustelemasta muiden vieraiden kanssa liinavaatekomeroon ja teimme sen siellä seisaaltaan. Mies olisi halunnut maata, mutta siellä ei mahtunut siitä huolimatta, että olemme molemmat fitissä. Kokeilimme olla päällekkäin, mutta se ei onnistunut kunnolla. En saanut levitettyä jalkoja, koska hyllyn reuna oli niin lähellä. Kliseistä ehkä, mutta on valtavan kiihottavaa rakastella salaa ja tuollaisessa ympäristössä. Sekin kiihottaa, kun kukaan ei näyttänyt edes huomanneen, että olimme hetken poissa.
Vierailija kirjoitti:
Monta kertaa sain estettyä, ettei poikaystäväni pannut minua hyppytunnilla vanhan rakennusosan portaikossa, jossa ei yleensä kulkenut ketään. Hän otti jo peniksen ulos housuista, kun oli suudellut minut ihan kosteaksi. Joo, kostuin pelkistä hänen suudelmistaan. Makasin lattialla ja hänen hinkatessa vartalollaan edestakaisin vaati kyllä tahdonvoimaa pidättäytyä. Käytin tuota samaa, että mennään koulun jälkeen meille, rakastellaan sängyssä ja niin poispäin. Joskus kiihotti niin paljon, etten pystynyt mitenkään vastustelemaan. Joskus jouduttiin keskeyttämään, koska kuultiin ääniä. Tässä kohtaa elämää on kivaa muistella noita.
Voin samaistua sataprossaa sun poikaystäväsi käytökseen. Itse seurustelin myös lukioaikoina aivan ihanan kiihottavan tytön kanssa ja oli kyl tosi vaikeaa pidättäytyä seksistä, eikä se aina onnistunut. Tuntuu, että vähän joka koulussa on semmonen paikka, jossa rakastuneet hyväilee salaa toisiaan. Niin oli meilläkin ja näin jälkikäteen ajatellen se oli kaukana mistään romanttisesta ja pehmeästä varsinkaan tytön kannalta. Ymmärrän hyvin nyt hänen haluaan päästä muualle ja toisinaan hän yritti puhua minulle ja joskus jopa kuuntelin. Valtaosan ajasta en ajatellut ollenkaan, mitä hän sanoi ja jatkoin kiihotteluani. Olisin kyl lopettanut, jos hän olisi korottanut ääntä tai muuten elehtinyt. Tuntui niin hyvältä päästää kipeäksi paisunut pippeli ulos housuista ja tytön katse, kun niin tein kiihotti. Se puristi niin farkuissa ja otin sen ulos nopeasti ja heti alkuvaiheessa. Halusin tietysti, että olisimme menneet joka kerta yhdyntään, mutta pelkästään seisovan peniksen ”tuulettaminen” tuntui hyvältä, mitä sitten sen hierominen tytön vartaloa vasten ja tytön kosketus siihen. Joo, kivaa on muistella.

Onhan se nyt aivan sairaan romanttista ja kiihottavaa teiniminäni mielestä harrastaa seksiä ja pettingiä jossain paikassa, missä ei saisi tehdä noin, mutta kaikki tietää, että siellä tehdään sitä. Älä huoli, sun koulutyttis varmasti nautti susta ja sun stondaavasta paljaasta peniksestäs. Kova alusta etc. vaan kiihottaa enemmän, vaikka saatoin mäkin joskus kommentoida jotain. Kun kiihkee poika haluaa sua niin paljon, ettei malta odottaa, on se tytölle valtava itsetunnon boosti.
Kesällä opiskelukaveri pyysi mökilleen saaristoon. Heillä oli kajakkeja, mutta opiskelukaveri, eikä hänen äitinsä olleet innostuneet niistä. Hänen vanhempansa olivat ystävällisiä ja mukavia, ja äiti ehdotti, että jos isä lähtisi mun kaveriksi melomaan. Isä oli urheilullinen ja komea. Sovittiin päiväretki seuraavaksi päiväksi. Äiti oli pakannut eväät mukaan ja varhain aamulla lähdimme melomaan tyynessä säässä.
Meloimme heidän toiseen pikkusaareen, jossa oli pieni saunamökki. Rannassa kaverin isä auttoi mut kajakista ja olimme hetken kuin halausasennossa lähekkäin. Tunsin hänen vartalonsa vartaloani vasten. Tuntui hyvälle ja katseemme kohtasivat.
Melomisessa oli tullut kuuma ja kävimme viilentymässä meressä ennen aamiaista. Huomasin katselevani hänen treenattua kroppaa. Sain levittää hänen selkään aurinkorasvaa ja hän levitti mun selkään. Vahva käsi kiihotti.
Eväspaketissa oli muun muassa mansikoita ja kuohuviiniä, suklaata, kahvia termarissa ja leipiä. Oli lämmin aamu, tyyntä ja istuimme rannalla viltillä uimapuvuissa. Varpaat kohtasivat. Hän syötti mulle mansikan. Nauroimme. Hänen katseestaan huomasi kiinnostuksen. Kehui kauniiksi ja juteltiin urheilusta miten treenataan.
Aamiaisen jälkeen otimme aurinkoa. Kysyin haittaako, jos avaan mahallani maatessani bikien yläosaa. Ei haitannut. Nukahdin hetkeksi ja herättyäni käännyin. Hän nukkui vielä. Uimahousuissa oli täysi stondis. Olin yläosaton ja tunsin kostuvani. Mies nukkui yhä. Teki mieli koskea penistä. Hyväilin hänen reittä ja lihaksikasta vatsaa. Hän heräsi ja antoi riisua uimahousut. Suutelimme ja hän hyväili mun rintoja. Tunsin väreet selässä hänen kosketuksesta. Otin suihin ja lopulta ratsastin. Tunsin kuinka hän laukesi mun sisään. Sain värisyttävän orgasmin.
Oli siinä pokassa pitelemistä, kun palasimme päämökille takaisin. Kaikkea ei voinut kertoa. Mutta kiihottava muisto jäi.

Jos tää on kaikilta osin totta, niin eväistä voi päätellä että oli ihan suunniteltu juttu. Siis saada sinut ja kaverisi isä panemaan ja kaverisi äiti oli siis mukana juonessa eväät laittaessaan.
.[/quote]
Jos tää on kaikilta osin totta, niin eväistä voi päätellä että oli ihan suunniteltu juttu. Siis saada sinut ja kaverisi isä panemaan ja kaverisi äiti oli siis mukana juonessa eväät laittaessaan.[/quote]
Tästä oli puhetta. :) Rakastelimme toisen kerran saunamökin vuodesohvalla ja ennen sitä kysyin miten vaimo suhtautuu. Yllyttää kuulemma miestä etsimään nuorta naisseuraa ja oli udellut musta kiinnostaisiko. Kaverin äiti oli siis tietoinen.
Olin ollut vanhempieni kanssa lomamatkalla ja tulimme kotiin. Oli jo myöhäinen ilta ja menin sänkyyn. Yhtäkkiä huomasin, että lakanassa ja peitossa oli jotain kovettuneita läikkiä. Lomamatkan aikana siskoni oli ollut poikaystävänsä kanssa talonvahtina, joten luulen että he olivat lemmiskelleet sängyssäni ja kovat läikät olivat varmaan kuivunutta spermaa. Ajatus kiihotti minua niin paljon, että pippelini meni erektioon ja aloin hyväilemään sitä. En ollut masturboinut koko loman aikana, joten kiihotus oli kova ja sitä lisäsi ajatus siskon ja hänen poikaystävänsä lemmiskelystä. Tunsin kovettuneet spermat selässäni ja pakaroissani ja se vain lisäsi erektiota. Tunsin kuinka orgasmi alkoi lähestyä, kivespussit alkoivat kiristyä. Lopulta lauksesin todella voimakkaasti, pippelistä syöksyi lämmintä spermaa pitkin vatsaa ja peittoa. Tunsin kuinka sitä valui myös kivespusseja pitkin lakanalle. Sitten aloin nukkumaan. Aamulla peitto ja lakanat olivat vielä kosteat.
Nuorempana tyttis joka rakasti anta käsihoitoa ja juuri niin että sai minut laukeamaan josskin yleisellä paikalla housuhin. Nuorena tietysti onnistui monta kertta peräjälkeen jotten välillä kaupungilta palattin kyllä aika spermassa ja housut märkänä kotiin. Terveisiä Satulle
Mies 37 kirjoitti:

Samanlaista meillä aikoinaan ja mentiin sitten heti kun pystyttiin naimisiin asti. Nuorena miehenä onnistui helposti laueta toistakymmentä kertaa vuorokaudessa ja se, että nuori, upea nainen osoittaa suurta intoa kivikovan peniksen hyväilyyn ja tekee sitä rohkeissakin tilanteissa ja paikoissa on sanattoman, mieltäräjäyttävän kiihottavaa. Housuihin tulin monta, monta kertaa. "Kostin" tuon hänelle panemalla niin, että hän saattoi saada erittäin voimakkaankin orgasmin. Ehkä hän oli herkkä, ehkä olin taitava nussimaan... Joka tapauksessa nuo muistot ovat niitä kaikkein kuumimpia. Olisin halunnut antaa suuseksiä, mutta en millään malttanut. Paneminen oli taivaallista, niin herkkää ja täynnä nuorta himoa ja hurjan voimakkaita tunteita. Jos olisin voinut, olisin nussinut häntä koko ajan. Hän oli niin pantava kuin voi olla. Oli viikonloppuja milloin ei paljoa poistuttu sängystä. Unohdettiin syödä ja juodakin.

Tiedän tuon tunteen. Omaa kättä pienempi, pehmeä käsi sujahtaa verkkareiden housunkauluksesta sisään tai farkkujen vetskarista. Siinä meinaa superkuumana käyvä teinipoika laueta jo heti alkuunsa. Sillä uhalla, että vaikutan pinnalliselta ja toistelen muiden kertomaa erona edellisiin oli se, että lopussa halusin aina päästää kullin vapauteen. Joskus tulin tytön suuhun, yleensä tyttöystäväni halusi nähdä siemensyöksyni kokonaan. Sen aikaisen anoppilan aitan kukkapenkkiä tuli ravittua spermaroiskeilla useamman kerran, kun sain nurkalla intensiivisen käsihoidon suudelmien kera ennen kuin sanottiin hyvät yöt. Maatilaelämää 80-luvulla.
Makasin illalla vanhempien olohuoneen kulmasohvalla odottamassa Suomen matsin alkua kun sisko tunki yökylässä olleen sietämättömän pantavan tyttökaverinsa kanssa samalle sohvalle.
Sisko asettui makaamaan kulmasohvan toiseen haaraan ja kaveri romahti nurkkaan paljaiden varpaideni päälle jotka taipuivat ikävästi sen takapuolen alle.
Kalu värähti kun näin pystytissien heilahtavan ohuen yöpaidan alla ja tajusin nöpöttävistä nänneistä ettei sillä ole liivejä. Tunsin tytön paljaan takapuolen ihon jalkoja vasten mutta valitettavasti myös ohuen kaistaleen pikkuhousuja haaroissa kun se nosti polvet koukussa kantapäät sohvapöydälle.
Minun oli pakko vetää jalkoja vähän koukkuun että sain jalkaterät suoraksi takapuolen alta ja toinen jalkaterä ponnahti tytön haarojen väliin kiinni sisäreiteen. Se oli kiskonut yöpaidan helman polviensa päälle joten sisko ei nähnyt mitä haarojen välissä tapahtui.
Tyttö alkoi heilutella hitaasti polviaan auki-kiinni mikä sai reiteen nojaavan jalkateräni hivelemään sisäreittä haarojen alueelta. Suuni oli aivan rutikuiva kun liikutin varovasti jalkaani samassa tahdissa ja hively ulottui hipaisemaan pikkuhousujen kapeaa haaraosaa eikä tyttö älähtänyt vaan tuijotti lasittuneena ottelua TV:stä ja jatkoi jalkojen hidasta pumppaamista.
Yhtäkkiä se korjasi asentoaan niin että jalkaterän sisäsyrjä upposi haaroihin, isovarpaan nivel suoraan klitan aluelle. Tunsin jalkaa vasten kuuman ja kostean pillun ohuiden pikkuhousujen läpi.
Jouduin nostamaan käden suojassa kivikovan kalun shortsien vyötärönauhan alle ja asettelemaan T-paidan helman pussiksi sen päälle.
Tyttö heilutteli polviaan suu jo aavistuksen raollaan ja minä painoin isovarpaan niveltä samassa tahdissa sen pillua vasten. En vieläkään ollut uskoa mitä parhaillaan tapahtui mutta erotin jalkaterän sisäsyrjää vasten nyt jo märkien pikkuhousujen läpi sen häpyhuulten poimut samalla kun painelin rytmikkäästi klittaa jota tyttö selvästi työnteli vastaan.
Yhtäkkiä se pomppasi pystyyn, ilmoitti menevänsä pisulle ja ryntäsi vessaan. Se viipyi siellä ainakin 10 minuuttia ja tässä kohtaa matsi oli jo ohi joten tytöt menivät siskon huoneeseen ja löivät oven kiinni.
Siitä tulikin puolen talouspaperirullan mittainen yö. Olin aika puhki seuraavan päivän.
Ysäribileissä yhteiskoulun salissa olin ensimmäiseni kanssa ja saimme noin parikymppisinä loistoidean murtautua koulun puolelle palo-ovien kautta. Halusimme rauhaa olla kahdestaan ja hänellä oli seksi mielessä. Niin oli minullakin, mutta olin coolina kuten aina hänen kanssaan. Hän sai vietellä minua ja nautin. Ihmeellisellä klemmarivirityksellä lukko auki ja hälyt eivät soineet. Tiedettiin suunnilleen, missä kamerat olivat tai olivat ainakin olleet. Käytävä oli tyhjä ja hän yritti saada minua makaamaan. Näin, että vanhan köksänluokan opetuskodin ovi oli raollaan ja muistelin, että siellä olisi sohva. Sain puhuttua suudelmilta ja niin oli ja pian mua pantiin sen päällä. Upottavat pehmusteet, sama sixpackvartalo, käsien lihakset, hänen paino ja lisää vauhtia. Oltiin nyt olevinaan kypsempinä ja aikuisina, mutta yhä lapsellisina kiiman vallassa niin kuin ennenkin, tällä kertaa vain poissa rappusten alta, jossa tehtiin sitä joskus. Yhtä älytöntä se oli ja tottakai todella kiihottavaa. Muutaman vuodenkin päästä kiihottaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin jo jonkin aikaa halunnut kokeilla miestä. Rohkaistuin ja vastasin netti ilmoitukseen. Tehtiin reffit kaupan pihalle josta sitten mentiin kotiini. Juteltiin ensi niitä näitä ja sitten alettiini riisua housuja. Oli todella kiihottava nähdä hänen puoli kova munansa jota hän hieman hyväili kädellään. Olin todellää kiimainen ja kysyin saanko otta sulta suihin? Hän vastasi myöntävästi ja katsoi samalla minun seisovaa munaani. Oli niin kiihotavaa koskea toisen munaan ja kokea kuinka se kovetui käsissäni. Sitten otin munan suuhuni ja aloin pyöritellä kieltäni terskan ympätillä. Välillä yritin otin niin syvään kuin pystyin. Hän voihki nautinnosta kysyi joko on hänenvuoronsa. Istahdin sohvalle ja hän alkoi vuorostaan ottaa multa suihin. Täytyy sanoa että hän osasi paremmin kun jotkut naiset. Se tuntui niin hyvältä että multa meinas tulla hänen suuhunsa. Käskin lopetta sillä halusin että hän nai mua. (Sovittin tästä etukäteen ja olin tyhjentänyt suoleni) Hän laittoi kumin päälle ja liukkaria. Asetuin selälleni iso tyyny alleni niin että hän pääsi sisälleni. Hän työntyi varovasti sisääni ja alkoi naida mua hitaasti. Aluksi se hiukan sattui mutta sitten hän ilmeisesti osui eturauhaseeni koska se alkoi tuntua hyvältä. Varsinkin siinä vaiheessa tuntui todella hyvältä kun hän alkoi samalla hyväilemään ja runkkaamaan minun erektiossa olevaa munaani. En kestänyt kauvaa kun sain todella ison orgasmin jonka muistan vieläkin. Sitten hän sanoi että kohta häneltäkin tulee. Sanoin että haluan nähdä sen ja hän otti ulos ja kumi pois. Aahh että oli kiihottavaa nähdä toisen orgasmi ja kuinka sperma syöksyi ulos. Otin häneltä heti suihin ja viimeiset spermat taisivat tulla suuhuni. Se oli mahtavaa kun hän voihki nautinnosta ottaessani häneltä suihin orkun jälkeen.
Tuo olen muistellut monta kertaa jälkeenpäin.
Mahtavaa itsekin haluaisin joskus kokeilla.
Istuskelin junassa vanhemmassa vaunussa, jossa oli penkit vastakkain. Oon ollut vähemmän junissa viime aikoina tai en muuten vaan oo sen jälkeen tai ennen vastaavaan järjestelyyn törmännyt? Olin kyllä SJ:n vaunussa naapurissa. Vastapäätä tuli penkille Gävlestä aivan enkeli, vaaleatukka kirjansa eikä puhelimensa kaa. Mietin mikäs nyt on tarina? Hänellä oli jotenki niin upeen klassiset kuteet, kapeet siniset farkut ja marimekon paidalta näyttävä raitasysteemi erottaen rintojen muodot. Hiukset oli paksulla palmikolla sylissä kirjan vieressä, joka jäi silloin mysteeriksi, koska kannessa ei lukenut mitään. Joo kattelin tarkkaan tottahan nyt toki. Jalat sillain söpösti kompaktisti nipussa sivuttain hän keskittyi välillä vilkaisten minua. Matka jatkui ja jatkui…virittelin smalltalkia minkä osasin "toista kotimaista".
Olin aivan rakastunut hänen olemukseen, puheääneen ja kaikkeen.. ja jokin muhun meni ja kömpelöllä ruotsilla kysyin suoraan onko hänellä poikaystävää. Suoraakin suorempi iskurepla. En tiiä mistä se tuli! Yllätysvastaus oli yhtä suora EI ja kaunein hymy. Olin niin sekaisin, miten jatkaa tästä? Tytön jalka tiesi miten jatkaa ja ojentui valkoisessa urheilusukassa varpaat suorana mun säärelle. Olin niin täysillä jäykkänä housuissa ja pyrin hänen puolelleen. Kumarassa tähtäsin odottavan näköisille ihanille huulille ja suutelin miten vain parhaiten osasin. Ei alussa mitään hajua, miten hyvin se meni. Palautteesta päätellen hyvin, sillä hän vastasi tosi innokkaana ja vei mut noin tajunnan rajoille. Se oli niin kuin kiihkeää seksiä ilman seksiä.
Tunsin, että oli tullut aikalailla kirkasta luonnon liukastetta pöksyihin ja halusin purkautua kunnolla enemmän kuin mitään. Ajattelin nyt ei oo tietenkään mitään mahiksia, ei ikimaailmassa. Istuin vierelle ja yhtäkkiä tyttö otti veskasta esiin paperia. Päät pyöri vähän aikaa. Äkkiä salaa pippeli ulos, tytön hellä käsi siihen ja tuli heti paperiin ja uuteen paperinpalaan ja uuteen ja uuteen... yks voimakkaimmista orgasmeista ei-yhdynnässä ikkunaverhot kii ja selkä käytävälle päin. Huokailin ja kuulin pienen inahduksen vastaukseksi häneltä. Puolustukseksi, jos sillä on mitään arvoa sanon, että tyttö sai minulta sormetusta ja muutakin hyväilyä myöhempänä ajankohtana -- ei enää junassa, ja että olimme ainoat matkustajat koko saakurin kolkossa rämisevässä vaunussa ja oli myöhä. Suhde siitä aika salamana kehkeytyi upee sellainen ja jatkuu ja jatkuu..
Kiihottavimman tosta tekee spontaanius, järjetön tuuri, että kohtasin hänet ja että hän oli niin avoimen seksuaalinen ja halukas. Olin niin rohkee, että on vaikea kuvitella enää olevansa noin kaikki tai ei mitään asenteella liikenteessä. En ollut edes baanalla eikä tyttökään!
Eilen. Pitkäaikaisen naisystäväni kanssa tunteet ovat alkaneet lämmitä ja eilen sitten hiukan pussattiin. Vaikka asiat eivät vielä edenneet niin tilanne oli todella kiihottava ja tuntui varpaissa asti. Olen aika pitkään miettinyt että miltä hänen suudelma tuntuisi ja tuntuihan se, tuntuu vieläkin. Jatkoa on onneksi luvassa.
Olisihan niitä muitakin kokemuksia mutta tämä on tuorein.
Jokin vuosi takaperin olin kerhossa ja samassa tilassa oli pariskunta, jotka eivät malttaneet olla suutelematta edes tunnin ajan. Katselin heitä ja halusin vielä ehkä vähän lapsellisena löytää itselleni pojan, jonka kanssa tehdä samaa. Rupesin viettelemään yhtä ujoa kaverin kaveria, jonka tiesin olevan ikisinkku. Hän oli toisessa kerhossa yhtä aikaa paikalla. Tiesin, että hän oli ollut ihastunut minuun koulussa. Katselin häntä ja heittelin silloin minulla ollutta pitkää brunea tukkaa, tein lettiä ja valittelin kuumuutta. Otin vaatteita pikkuisen vähemmälle, eikä hän pystynyt olemaan rauhassa tuolissaan. Oli väliaika ja käytin tuon hyväksi. Juttelin säästä ja kaikesta ei niin tärkeästä, mutta iskin samalla silmää.
Yhtenä iltapäivänä saman viikon aikana hän sitten enää malttanut ja sanoi, että haluaa suudella ekaa kertaa tyttöä. Se oli kaikkea muuta kuin odotin. Hän teki sen tunteellisesti ja rauhassa. Painoi minut varoen vasten tiiliseinää niin, että käveli sanattomasti kohti ja menin hitaasti taaksepäin. Hän työnsi vartalonsa kiinni minuun ja odotin kauan huulet vähän raollaan. Ojensin kaulaani edelleen vietellen. Hän tunnusteli rintojani kiireettömästi ja suuteli aistikkaana vaihdellen tempoa. En ollut ikinä kokenut sellaista hillintää ja kuumaa halua yhtä aikaa. Pelkästään ne suudelmat kiihottivat ja halusin seksiä.
Ajattelin, että opettaisin häntä, miten koskettaa tyttöä vähän niin kuin kädestä pitäen, mutta ei.
Rakastelimme hänen huoneessaan kun talossa ei ollut muita paikalla. Hän asui yhä kotonaan. Hän tiesi heti, miten koskettaa minua. Makasin sängyllä ja hän asetti jalkani leveämmälle ottaen farkut ja pikkuhousut hitaasti jättäen ne toiseen jalkaani. Annoin ohjat ja nautin nähdä miten nykivän kovana hän oli. Menin vaan luonnostaan hänen otteiden mukana, vaikka valmiiksi kuvittelin johtavani tapahtumia. Hän hengitti ja puhalsi hiljaa suoraan pimpille ja olin saada jo silloin. Kysyinkin, eikö hän ollut todellakaan ollut ennen tytön kanssa. Yhdynnässäkin hän oli alussa aina niin rauhallinen, vaikka mietin, että hän varmasti halusi panna kunnolla. Hän laukesi nopeaa, mikä kiihotti minua kerta kerralta enemmän. Olo oli kuin seksin jumalattarella. Varsinkin, kun hän jatkoi saman tien uudestaan. Teimme sitä kolme kertaa ilman, että pidimme oikein minkäänlaista taukoa.
Se on ollut Kaikkein herkin ja seksuaalisin suhteeni ikinä. Upea nuori ujo neitsytmies, josta kuoriutui ihanan maskuliininen kanssani.
Vaikea sanoa yhtä kiihottavinta kokemusta, mutta noin yleisesti, kun rakastelen tyttöystävääni työnnellen loppuvaiheessa nopealla rytmillä ja yritän vielä pitkittää yhdyntää hidastelemalla. Tunnen alkavat orgasmin merkit ja kuulen samanaikaisesti pienen, kimakan voihkauksen, huokauksen ja ynähdyksen yhdistelmän hänen suustaan. En pystykään enää hidastelemaan. Vielä, kun hän yleensä työntyy voimakkaasti vastaan ollessaan alla ja haluaa minulta nopeita liikkeitä. Tuota ei voi vastustaa ja orgasmi(t) on niin kova, että varpaat kippuroivat sekä minulla että hänellä.
Omat fantasiani ovat nuoresta saakka liittyneet sellaiseen tilanteeseen, jossa on useampia miehiä ja jotenkin se hiljalleen ajautuu siihen että he haluavat seksiä enkä juuri voi niille himoille mitään. Minut siis lopulta 'otetaan' kunnolla eikä juuri kysellä mitään.
Olen 'ns' kunnollinen ura- ja perheenäiti, enkä miestäni ole aiemmin pettänyt vaikka vonkaajia tuntuu riittävän. Olimme ystävieni kanssa hiiihoreisulla ja vuokrasimme sellaisen hirsimökin puolikkaan. Alkupäivät saimme olla keskenämme, mutta kahden päivän päästä toiselle puolelle tuli joku miesporukka rellestämään.Herrasmiehen oloisia ihan mukavia miehiä ja jotain pientä huutelua/sananvaihtoa oli saunajäähyillä yms kun oltiin kuistilla. Mitään kummempaa ei ollut aluksi, toki kävimme drinkeillä siellä mutta flirtiksi tuntui jäävän ja ei muuta enempää.
joku ilta biletettiin aika pitkään ja jäin yksinäni mökille muitten lähtiessä rinteeseen. Aamukahvi ja 'feströkarena' olin yksinäni siinä aamusella ulkona kun rytmiryhmän kaksi jäsentä tulivat ulos omalla puolellaan samoin aikein. Juteltiin hetki aidan yli ja sain kutsun aamukahville (drinkille). Yksinäni ollessani aattelin, että menenpä kerrankin uteliaisuuttani katsomaan mitä siellä touhutaan. Kaikki miehet tahollaan varattuja ja sainkin ilahtuneet kehut kun uskalsin mennä sinne. Kaksi oli jo menneet rinteeseen ja kolme herroista parantelivat krapulaansa vielä. Vaatteita en vaihtanut, ylläni leggarit ja pelkkä t-paita ilman liivejä.
Kauaa ei mennyt kun sain shampanjalasin eteeni, jutut viuhtoivat jo alussa vähän navan alla ja kohta tyrkytettiin shotteja. Humalluin vähän siitä tahdista ja taisi olla siellä tavoitekin saada minut huppeliin, tajusin sen kyllä siiitä tahdista.
Sain hartiahierontaa ja yksi heistä hieroi jalkojani kolmannen ollessa musiikkimies/juomavastaava. Kädet lipsuivat rintojen sivuille ja hätistellessäni niitä jalkahieronta muuttui reisien hyväiluyksi. Kiihotuin kyllä ihan kunnnolla vaikka muuta yritin aikani esittää. Lopulta röyhkeät kädet liukuivat paidan kaula-aukosta paljaille rinnoille ja käsi käväisi jalkovälissäkin.
Annoin vetää paidan pois kokonaan ja seuraaavaksi housut vedettiin kinttuhin ja pois. Käsistä pitäen talutettiin makuuhuoneeseen ja saman tien juomista vastannut tuli jalkojeni väliin ja työnti sisälle, suutelin toisen kanssa ja kolmas vamputti kaluaan rintojani kopeloiden. Kaikki kolme naivat peräjälkeen ja vähän kiinni pidellen. Olin mukana touhussa ja elin haavettani. Jlkikäteen morkkisti, mutta sama toistui seuraavana yönä, kun hiippailin baarista heille yömyssylle.
Naitu olo oli kotiinpalatessa, enkä ole asiasta kertonut

Sitten heräsin
Eikun nostoa