Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masentuneen puolison jättäminen, itsekästäkö?
28.05.2016 |
Mies on ollut nyt kolmisen vuotta vaikeasti masentunut. Mitään muutosta parempaan (edes pieniä edistysaskeleita) ei ole tapahtunut. Miehelle on ehdotettu, että hoito voisi tapahtua muualla kun kotona, koska mun jaksaminen alkaa olla kortilla. Tähän mies ei ole suostunut. Terapeutti on sanonut, että voisi edes kerran päivässä olla lasten kanssa, käydä lenkillä tmv. pientä, ei ole toteutunut omatoimisesti eikä sillonkaan, vaikka olen yrittänyt miestä tähän tsempata. Mies käy siis terapiassa ja syö masennuslääkkeitä.
Miehen masennuksen hyvin todennäköisesti aiheutti työttömäksi jääminen ja tuon lisäksi tapahtui muutama ikävä asia, jotka kaikki varmasti yhdessä edesauttoivat masennuksen puhkeamista.
Keskusteluyhteyttä ei juuri ole, vastaus kaikkeen on melkeinpä, ettei jaksa tai väsyttää. Jos kysyy esim. välittääkö minusta tai lapsista niin tähän vastaa tyyliin, että varmaan joo.
Tein netissä masennustestin ja sen mukaan itselläni olisi lievää masennusta. Pelkään, että jos miehen tilanne ei parane, että oma masennukseni pahenee ja kuka sitten huolehtii lapsista, jos minä tai mies emme siihen kykene.
Olen niin totaalisen kyllästynyt tähän arjen pyöritykseen yksin ja yhden "lisälapsen" hoitamiseen. Sillon joskus, kun olen ollut poissa kotoa, niin olo on ollut aivan toisenlainen ja kotiinpaluu on ahdistanut todella paljon. Useimmiten koti tuntuu enemmänkin vankilalta kun kodilta.
Meillä on neljä lasta, 10v, 7v ja 5v kaksoset ja yhteiseloa on 20v takana. Oma ajatukseni on aina ollut, ettei puolisoa voi jättää ainakaan tämän ollessa sairas, mutta nyt tilanteen ollessa tämä on ero kuitenkin käynyt mielessä useasti. En yksinkertaisesti tiedä kauanko jaksan tätä tämänhetkistä elämää ja kuinka paljon miehen tilanne vaikuttaa lapsiin.
Olen muutamalle tutulle puhunut tästä tilanteesta ja siitä, että olen mm. ihan vakavissani harkinnut eroa ja saanut useammalta vastauksen, että enhän mä voi toista jättää tämän ollessa sairas. Periaatteessa tätä mieltä olen itsekin, mutta kuten sanottu oma jaksaminen alkaa olla kortilla.
Taloudellinen tilanne erotessa huononisi jonkin verran, muttei kuitenkaan mitenkään merkittävästi. Sen sijaan voisin varmasti henkisesti paljon paremmin mitä tällä hetkellä. Myös pelkkä asumusero on käynyt mielessä, mutten usko, että olisin valmis jatkamaan miehen kanssa muutoin kun siinä tapauksessa, että hän ei enää vaan olla möllötä päiviä vaan että vointinsa on oikeasti parempi.
Mitä enemmän tätä omaa oloa kuulostelen ja tätä tilannetta on pohtinut niin se ero (tai vähintään asumusero) tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, etten itse pala loppuun.
Tännekin jo aiemmin tein tähän aiheeseen liittyen aloituksen, kyselin miten jaksaa masentuneen puolison kanssa masentumatta itse.
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne varmasti. Isäni kun joutui irtisanotuksi pitkän työuran jälkeen, sairastui myös ja mopo lähti käsistä alkoholin suhteen.
Eikä terapia ja lääkkeet auta yhtään? Liikkuuko miehesi vai onko vain neljän seinän sisällä?
Kyl sä saat myös sun omaa elämää ja hyvinvointia miettiä, asumusero tuossa tilanteessa vois olla järkevää. Kyllä masentunutkin voi vaikuttaa elämäänsä, ainakin yrittää tehdä jotain. Kyl mäkin käyn ulkoilemassa melkein joka päivä ja yritän tehdä edes jotain. Jos miehelläs on asenne valmiiks nolla eikä motivaatiota tehdä mitään niin heikolta tilanne vaikuttaa.
Näin omin silmin terapiasta ja lääkkeistä ei vaikuta olevan apua. Mies itse on sanonut, että on auttanut siten, ettei hällä ole enää itsetuhoisia ajatuksia. Tämän hetkinen (terapeuttia on kahdesti vaihdettu) terapeutti osaa työnsä ja lääkitystäkin vaihdettiin useampaan kertaan ennen kun löytyi sellainen, josta ei tullut kamalat sivuvaikutukset.
Mies on pääsääntöisesti kotona. Joskus, mutta todella harvoin saan miehen houkuteltua lähtemään esim. mun ja lasten kanssa ulos, useimmiten jää kuitenkin kotiin vedoten väsymykseen tai ettei jaksa.
Eniten mua siis ihmetyttää juurikin tuo, ettei miehellä ole minkäänlaista halua edes ihan vähän ponnistella, että saisi edes kerran päivässä jotain pientä tehtyä. Mieluummin vaan on ja voivottelee omaa tilannettaan. Ymmärrän kyllä, ettei tietenkään heti voi olla se ihminen, joka toimisi normaalisti, mutta jos alottaisi edes noista pikkujutuista ja siitä vähitellen niitä lisäisi niin luulisi auttavan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne varmasti. Isäni kun joutui irtisanotuksi pitkän työuran jälkeen, sairastui myös ja mopo lähti käsistä alkoholin suhteen.
Eikä terapia ja lääkkeet auta yhtään? Liikkuuko miehesi vai onko vain neljän seinän sisällä?
Kyl sä saat myös sun omaa elämää ja hyvinvointia miettiä, asumusero tuossa tilanteessa vois olla järkevää. Kyllä masentunutkin voi vaikuttaa elämäänsä, ainakin yrittää tehdä jotain. Kyl mäkin käyn ulkoilemassa melkein joka päivä ja yritän tehdä edes jotain. Jos miehelläs on asenne valmiiks nolla eikä motivaatiota tehdä mitään niin heikolta tilanne vaikuttaa.
Näin omin silmin terapiasta ja lääkkeistä ei vaikuta olevan apua. Mies itse on sanonut, että on auttanut siten, ettei hällä ole enää itsetuhoisia ajatuksia. Tämän hetkinen (terapeuttia on kahdesti vaihdettu) terapeutti osaa työnsä ja lääkitystäkin vaihdettiin useampaan kertaan ennen kun löytyi sellainen, josta ei tullut kamalat sivuvaikutukset.
Mies on pääsääntöisesti kotona. Joskus, mutta todella harvoin saan miehen houkuteltua lähtemään esim. mun ja lasten kanssa ulos, useimmiten jää kuitenkin kotiin vedoten väsymykseen tai ettei jaksa.
Eniten mua siis ihmetyttää juurikin tuo, ettei miehellä ole minkäänlaista halua edes ihan vähän ponnistella, että saisi edes kerran päivässä jotain pientä tehtyä. Mieluummin vaan on ja voivottelee omaa tilannettaan. Ymmärrän kyllä, ettei tietenkään heti voi olla se ihminen, joka toimisi normaalisti, mutta jos alottaisi edes noista pikkujutuista ja siitä vähitellen niitä lisäisi niin luulisi auttavan.
ap
Niin en tiedä, itse olen nettitestin mukaan keskivaikeasti masentunut. En ole hakenut hoitoa. On parempia päiviä ja huonoja päivä, itsetuhoisia ajatuksia myös. Kuitenkin tosiaan jaksan liikkua ja nauttia niistä hyvistä hetkistä. Liikkuminenhan on tunnetusti oiva apu masennuksen oireisiin, vaikeissa tapauksissa siitäkän ei välttämättä ole apua. Olis kyllä tärkeetä, että miehes sais itsensä "liikkeelle", jotain sisältöä elämään. Ei voi vaan tuudittautua lääketieteeseen. Pitää voida tehdä asioita itsensä eteen.
Itsellä auttaa töissä käynti kun on pakko vaan nousta. Lomalla voin vaan maata ellen ole sopinut etukäteen menoja. Kuitenkin aina parempi olo kun jonnekin on saanut itsensä raahattua.
Hei alkuperäinen kirjoittaja, toivon että luet tämän!
Täysin ymmärrettävää että alat itsekin uupua .
Masentuneelle järjestetään kuntoutuslomia, joilta moni on saanut uuden alun kun saa etäisyyttä ja pääsee pois hetkeksi kotoa hautomasta --- ja avioliitto ja perhe pelastunut. Katso Kelan harkinnanvarainen kuntoutuminen
http://www.hel.fi/static/terke/julkaisut/esitteet/Masennus_suomi_netti_…
Tyypillistä naisille, että heti pienten vastoinkäymisten edessä ollaan mies jättämässä. Mutta kaipa se on ymmärrettävää, ettei naisilta voi odottaa samanlaista suoraselkäisyyttä ja sitoutumista kuin miehiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin itse vuosia vakavasta masennuksesta, joten tiedän vähän, mitä puhun. Kotona "sairaslomailu" ei auta masennukseen! Nimenomaan miehesi pitäisi saada kotoa pois. Vaikka kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun jonnekin.
Keinoja toisen pakottamiseen en valitettavasti osaa keksiä. Ihmisellä itsellään pitää olla edes hiukan motivaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne varmasti. Isäni kun joutui irtisanotuksi pitkän työuran jälkeen, sairastui myös ja mopo lähti käsistä alkoholin suhteen.
Eikä terapia ja lääkkeet auta yhtään? Liikkuuko miehesi vai onko vain neljän seinän sisällä?
Kyl sä saat myös sun omaa elämää ja hyvinvointia miettiä, asumusero tuossa tilanteessa vois olla järkevää. Kyllä masentunutkin voi vaikuttaa elämäänsä, ainakin yrittää tehdä jotain. Kyl mäkin käyn ulkoilemassa melkein joka päivä ja yritän tehdä edes jotain. Jos miehelläs on asenne valmiiks nolla eikä motivaatiota tehdä mitään niin heikolta tilanne vaikuttaa.
Näin omin silmin terapiasta ja lääkkeistä ei vaikuta olevan apua. Mies itse on sanonut, että on auttanut siten, ettei hällä ole enää itsetuhoisia ajatuksia. Tämän hetkinen (terapeuttia on kahdesti vaihdettu) terapeutti osaa työnsä ja lääkitystäkin vaihdettiin useampaan kertaan ennen kun löytyi sellainen, josta ei tullut kamalat sivuvaikutukset.
Mies on pääsääntöisesti kotona. Joskus, mutta todella harvoin saan miehen houkuteltua lähtemään esim. mun ja lasten kanssa ulos, useimmiten jää kuitenkin kotiin vedoten väsymykseen tai ettei jaksa.
Eniten mua siis ihmetyttää juurikin tuo, ettei miehellä ole minkäänlaista halua edes ihan vähän ponnistella, että saisi edes kerran päivässä jotain pientä tehtyä. Mieluummin vaan on ja voivottelee omaa tilannettaan. Ymmärrän kyllä, ettei tietenkään heti voi olla se ihminen, joka toimisi normaalisti, mutta jos alottaisi edes noista pikkujutuista ja siitä vähitellen niitä lisäisi niin luulisi auttavan.
ap
Niin en tiedä, itse olen nettitestin mukaan keskivaikeasti masentunut. En ole hakenut hoitoa. On parempia päiviä ja huonoja päivä, itsetuhoisia ajatuksia myös. Kuitenkin tosiaan jaksan liikkua ja nauttia niistä hyvistä hetkistä. Liikkuminenhan on tunnetusti oiva apu masennuksen oireisiin, vaikeissa tapauksissa siitäkän ei välttämättä ole apua. Olis kyllä tärkeetä, että miehes sais itsensä "liikkeelle", jotain sisältöä elämään. Ei voi vaan tuudittautua lääketieteeseen. Pitää voida tehdä asioita itsensä eteen.
Lisäänpä vielä, että mulla on itselläni ollut teininä keskivaikea masennus. Hoitoa en itsekään ole nyt vielä tähän hakenut, koska ei tämä vielä hirveästi arkeeni vaikuta, paitsi että välillä asioiden tekeminen on todella haastavaa, kun ei vaan jaksais, mutta pakko se on, kun mies ei nykyään tee mitään. Myös mieli on maassa normaalia enemmän, vaikkei sille varsinaisesti ole mitään syytä. Muistan kuitenkin tuosta minulla teininä olleesta masennuksesta sen, että kun sai itsensä pakotettua tekemään jotain niin sen jälkeen oli todella hyvä olo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen askel toipumiseen on juuri tämä että pois kotoa marinoitumasta.
Kuntouttava toiminta ----- Kelalta auttavat aivan varmasti kun käyt juttelemassa face to face siellä toimistossa ja sanot että perheenne tarvitsee nyt tukea ja jeesiä.
Moni on saanut apua ja uuden alun -- ja tämä unohdetaan mainita kun puhutaan masentuneiden kuntoutumisesta ja toipumisesta!!!
Älä luovuta vielä, ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Hei alkuperäinen kirjoittaja, toivon että luet tämän!
Täysin ymmärrettävää että alat itsekin uupua .
Masentuneelle järjestetään kuntoutuslomia, joilta moni on saanut uuden alun kun saa etäisyyttä ja pääsee pois hetkeksi kotoa hautomasta --- ja avioliitto ja perhe pelastunut. Katso Kelan harkinnanvarainen kuntoutuminen
http://www.hel.fi/static/terke/julkaisut/esitteet/Masennus_suomi_netti_…
Kiitos tästä vinkistä. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin niin mies suhtautuu todella nihkeästi kaikkeen, jossa pitäisi vähänkin jotain tehdä ja perustelee sen sillä, ettei jaksa kun väsyttää tmv. Miehelle on myös tarjottu vaihtoehtoa, jossa hoito tapahtuisi muualla kun kotona, mutta tästä mies on kieltäytynyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä naisille, että heti pienten vastoinkäymisten edessä ollaan mies jättämässä. Mutta kaipa se on ymmärrettävää, ettei naisilta voi odottaa samanlaista suoraselkäisyyttä ja sitoutumista kuin miehiltä.
Ja sitten kun yhtään luet tilastoja, niin yleensä ne on kyllä miehet, jotka lähtee kävelemään jos puoliso sairastui, syntyy vammainen lapsi tms.
Kun perheenjäsen tai sinä itse tarvitset kuntoutusta
http://www.kela.fi/tyoikaisille_kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä naisille, että heti pienten vastoinkäymisten edessä ollaan mies jättämässä. Mutta kaipa se on ymmärrettävää, ettei naisilta voi odottaa samanlaista suoraselkäisyyttä ja sitoutumista kuin miehiltä.
Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että on ihan ok, että mies olla möllöttää kolme vuotta tekemättä käytännössä mitään parantumisensa eteen? Syö siis kyllä lääkkeitä ja käy terapiassa, mutta esim. noita lääkkeitä ei alussa olisi millään suostunut syömään. En hyväksyisi vastaavaa käytöstä itseltäni tai joltain naispuoliseltakaan. Sen vielä ymmärtäisin, että jos mies tekisi mitä hälle on ehdotettu ja jos ei siitä huolimatta tapahtuisi muutosta niin sillon ei ainakaan täysin voisi miestä syyttää, mutta nyt mies ei tee esim. sitä mitä terapeutti on ehdottanut.
Tämä ei minusta ole mikään pieni vastoinkäyminen, kun mies on käytännössä yksi lapsi lisää minun hoidettavakseni. Aikaisemmin mulla oli sentään oikeasti puoliso, joka osallistui arjen pyöritykseen tasapuolisesti, tällä hetkellä ei mitään toivoa. Yksin on kaikesta selvittävä ja päätettävä, ei ole sitä toista, jonka kanssa keskustella eri vaihtoehdoista jne.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei alkuperäinen kirjoittaja, toivon että luet tämän!
Täysin ymmärrettävää että alat itsekin uupua .
Masentuneelle järjestetään kuntoutuslomia, joilta moni on saanut uuden alun kun saa etäisyyttä ja pääsee pois hetkeksi kotoa hautomasta --- ja avioliitto ja perhe pelastunut. Katso Kelan harkinnanvarainen kuntoutuminen
http://www.hel.fi/static/terke/julkaisut/esitteet/Masennus_suomi_netti_…
Kiitos tästä vinkistä. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin niin mies suhtautuu todella nihkeästi kaikkeen, jossa pitäisi vähänkin jotain tehdä ja perustelee sen sillä, ettei jaksa kun väsyttää tmv. Miehelle on myös tarjottu vaihtoehtoa, jossa hoito tapahtuisi muualla kun kotona, mutta tästä mies on kieltäytynyt.
ap
Perheleirit on tällaisissa tapauksissa toimineet hyvin, eli kun mennään kimpassa niin toisen jarruttellu ei niin tunnu kun homma on jo päätetty että sinne mennään, nukkuu sitten jos väsyttää mut sinne lähetään ja näinpoispäin. Tsemitetään sua todella paljon täältä!! ole kovanaama!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kärsin itse vuosia vakavasta masennuksesta, joten tiedän vähän, mitä puhun. Kotona "sairaslomailu" ei auta masennukseen! Nimenomaan miehesi pitäisi saada kotoa pois. Vaikka kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun jonnekin.
Keinoja toisen pakottamiseen en valitettavasti osaa keksiä. Ihmisellä itsellään pitää olla edes hiukan motivaatiota.
Kuten sanottu, niin minua ihmetyttää eniten miehen haluttomuus tehdä niin kun esim. terapeutti on ehdottanut. Terapeutti on sanonut miehelle myös, että esim. se lenkille lähtö saattaa tuntua ns. ylitsepääsemättömältä, mutta että pitäisi silti saada itsensä liikkeelle. Parhaani mukaan olen yrittänyt tsempata ja joskus melkeinpä pakottaa, mutta kumpikaan ei vaikuta toimivan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen askel toipumiseen on juuri tämä että pois kotoa marinoitumasta.
Kuntouttava toiminta ----- Kelalta auttavat aivan varmasti kun käyt juttelemassa face to face siellä toimistossa ja sanot että perheenne tarvitsee nyt tukea ja jeesiä.
Moni on saanut apua ja uuden alun -- ja tämä unohdetaan mainita kun puhutaan masentuneiden kuntoutumisesta ja toipumisesta!!!
Älä luovuta vielä, ystävä.
Kiitos tästäkin neuvosta. Vähän mietityttää, että miten tämä onnistuisi, kun mies ei lähde kotoa juuri muualle kun terapiaan. Joskus peruuttaa terapiankin, koska ei jaksa mennä. Olisin siis kyllä ikionnellinen, jos mies toipuisi eikä tarvitsisi erota, mutta jos tilanne jatkuu tällaisena niin kohta meistä ei kumpikaan kykene huolehtimaan lapsista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä naisille, että heti pienten vastoinkäymisten edessä ollaan mies jättämässä. Mutta kaipa se on ymmärrettävää, ettei naisilta voi odottaa samanlaista suoraselkäisyyttä ja sitoutumista kuin miehiltä.
Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että on ihan ok, että mies olla möllöttää kolme vuotta tekemättä käytännössä mitään parantumisensa eteen? Syö siis kyllä lääkkeitä ja käy terapiassa, mutta esim. noita lääkkeitä ei alussa olisi millään suostunut syömään. En hyväksyisi vastaavaa käytöstä itseltäni tai joltain naispuoliseltakaan. Sen vielä ymmärtäisin, että jos mies tekisi mitä hälle on ehdotettu ja jos ei siitä huolimatta tapahtuisi muutosta niin sillon ei ainakaan täysin voisi miestä syyttää, mutta nyt mies ei tee esim. sitä mitä terapeutti on ehdottanut.
Tämä ei minusta ole mikään pieni vastoinkäyminen, kun mies on käytännössä yksi lapsi lisää minun hoidettavakseni. Aikaisemmin mulla oli sentään oikeasti puoliso, joka osallistui arjen pyöritykseen tasapuolisesti, tällä hetkellä ei mitään toivoa. Yksin on kaikesta selvittävä ja päätettävä, ei ole sitä toista, jonka kanssa keskustella eri vaihtoehdoista jne.
ap
Ole miehen tukena aidosti äläkä syyllistä tilanteesta. Anna paljon läheisyyttä ja luo sellainen ilmapiiri, että kaikki tuntemukset ovat tervetulleita. Jos olet aina naama mutrulla ja ihmettelet "Noh, mikäs sillä nyt taas on", niin pitkität miehen parantumista. Kuitenkin se pohja mielenterveydelle tulee ympäristöstä, ja jos luot ympäristöstä epämieluisan, vaativat ja paineita luovan, ei mieskään pääse helposti jaloilleen.
Tsemppiä kamalasti, ap! Läheisin mielenterveysongelmat ei ole koskaan helppo pala. Loppujen lopuksi, sulla on oikeus jättää masentunut. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin osa masentuneita, myös vaikeista tapauksista, paranee. Ja kun paraneminen tapahtuu, voi olla, että ei ole enää mahdollista rakentaa parisuhdetta uudestaan ko. henkilön kanssa (koska tottakai se sattuu kun oma tuki ja turva jättää hädän hetkellä, eli luottamus järkkyy niin, että ei halua ottaa riskiä asian toistumisesta). Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, onko kyseessä oikeasti ihminen jonka kanssa haluaa olla vaikeista ajoista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä naisille, että heti pienten vastoinkäymisten edessä ollaan mies jättämässä. Mutta kaipa se on ymmärrettävää, ettei naisilta voi odottaa samanlaista suoraselkäisyyttä ja sitoutumista kuin miehiltä.
Haistapa kuule iso p***a, kyllä se on mies joka jättää sairaan naisen heti hetkessä. Oli kyse fyysisestä tai henkisestä sairaudesta. Nainen kärsii hiljaa hyväksyen vaikka minkälaisissa olosuhteissa ja ympäristössä.
Kyllä tilanne tuntuu kohtuuttomalta sinua kohtaan! Miehesi ei tietenkään ole valinnut sairastua, mutta masennuksesta toipumiselle oma motivaatio on tärkeämpää kuin ns. somaattisissa sairauksissa, eikä paranemista välttämättä tule tapahtumaan, mikäli miehesi ei ole valmis yrittämään enemmän.
Miten lapset kokevat isänsä sairastumisen? Tilanteen täytyy vaikuttaa myös heihin jollain tapaa. Oletteko käyneet esim. perheterapiassa, sillä masennus on koko perheen sairaus.
Mielestäni et tekisi väärin, jos muuttaisit asumaan lasten kanssa muualle, sillä sinun on ajateltava ensisijaisesti lapsiasi, ja heille olisi katastrofaalista, jos sinäkin nyt masentuisit. Tämä ei mielestäni tarkoittaisi miehesi hylkäämistä, eikä teidän tarvitsisi erota, mutta vastuuta miehesi olisi nyt otettava itsestään (tätä voi ehdottomasti vaatia myös masentuneelta!), eikä se ilmeisesti tapahdu, jos tilanne jatkuu entisellään.
Tsemppiä ja voimia sinulle ja perheellesi!
Alue: Aihe vapaa
Vaikea tilanne varmasti. Isäni kun joutui irtisanotuksi pitkän työuran jälkeen, sairastui myös ja mopo lähti käsistä alkoholin suhteen.
Eikä terapia ja lääkkeet auta yhtään? Liikkuuko miehesi vai onko vain neljän seinän sisällä?
Kyl sä saat myös sun omaa elämää ja hyvinvointia miettiä, asumusero tuossa tilanteessa vois olla järkevää. Kyllä masentunutkin voi vaikuttaa elämäänsä, ainakin yrittää tehdä jotain. Kyl mäkin käyn ulkoilemassa melkein joka päivä ja yritän tehdä edes jotain. Jos miehelläs on asenne valmiiks nolla eikä motivaatiota tehdä mitään niin heikolta tilanne vaikuttaa.