Lue keskustelun säännöt.
9-vuotiaan raivarit
27.05.2016 |
Nyt alkaa olla tämän vanhemman jaksaminen koetuksella. Toivoisin rakentavia vinkkejä teiltä muilta vanhemmilta.
Aika ajoin, kausittain lapseni raivoaa kotona. Yhtäjaksoisesti sitä voi kestää parikin tuntia. Tai niin kuin nyt eilen illalla ja jatkot heti heräämisen jälkeen. Kun lapsi hermostuu, hän huutaa, kiljuu, potkii, komentelee aikuisia, raapii ja heittelee tavaroita. Tällaisia kausia on ehkä parin-kolmen kuukauden välein ja tämä myllerrys kestää muutaman päivän kerrallaan.
Tiedän ja tiedostan syyt tuon käyttäytymisen takana. Lapseni on suorittaja ja stressaa monia tilanteita kodin ulkopuolella. Hän on kuitenkin erittäin taitava ja suoriutuu esimerkiksi koulutehtävistä helposti. Hänellä on paljon ystäviä. Hän on upea, huumorintajuinen, nokkela ja minulle rakkain kaikista.
Väsymys, nälkä (alhainen verensokeri), tiukka aikataulu, tavallisesta poikkeavat tapahtumat tai muut vastaavat voivat laukaista raivoamisen. Ruoka- ja unirytmi ovat säännölliset. Ruutuaikaa on rajoitettu, mutta lapsi ei koe joka päivä tarvettakaan peleihin tai tv:n katseluun. Hän ulkoilee ystäviensä ja/tai meidän vanhempien kanssa päivittäin useita tunteja ja viihtyy ulkona. Hän liikkuu omaehtoisesti paljon ja pitää erityisesti uinnista, pyöräilystä, potkulautailusta, hiihtämisestä ja luistelusta.
Lapsi keskustelee tilanteen ohi mentyä asioista loogisesti ja kertoo tunteistaan. Raivarin "ollessa päällä" häneen ei kuitenkaan saa puheyhteyttä, eikä järkipuhe tehoa. Hän on itsekin ehdottanut tapoja, joilla raivari voitaisiin pysäyttää, esim. komentaminen omaan huoneeseen rauhoittumaan. Tämä ei kuitenkaan toimi.
Esimerkiksi tänä aamuna herätin lapsen. Yleensä hän nousee ylös ja lähtee vessaan joko itse, pitäen kädestäni kiinni tai reppuselässä - fiiliksen mukaan. Tänä aamuna hän huusi sängyssä ettei lähde mihinkään. Lähdin itse keittämään kahvia. Keittiöön päästyäni lapsi huusi sängyssä, kuinka minun NYT pitäisi tulla hakemaan ja että hän ei lähde mihinkään kun häntä ei haeta sängystä. En lähtenyt, jolloin huuto yltyi. Ehdin juoda kahvit keittiössä, kun lapseni käveli itse keittiöön ja alkoi raivota, kuinka hänellä on nälkä ja että hän tahtoo aamupalaa heti. Ja niin edelleen. En lähde lapsen komenteluun ja pompotteluun mukaan, sillä se olisi loputon suo.
Raivaritilanteissa toivoisin, että pystyisin toimimaan johdonmukaisesti ja rajaamaan kiukun jotenkin. En vain tiedä miten. Huutamisen sallin ja pettymyksen ilmaisun. Toisten satuttamista tai tavaroiden heittelyä en hyväksy. Välillä huudan itsekin, kun olen jo niin väsynyt tuohon kiukkuamiseen. Toisinaan tilanne on huvittava. Toisaalta ihailen lapseni tahdonvoimaa ja tiedän että voimakastahtoisena hän tulee pärjäämään elämässä. En halua nujertaa häntä.
1. Miten selkiyttää ja purkaa tilannetta lapsen kanssa hyvinä hetkinä (joita on paljon)?
2. Miten minun vanhempana pitäisi toimia?
3. Miten toimia niissä tilanteissa, kun lapsi yrittää pompottaa vanhempaa?
4. Kertokaa, että muitakin lapsia on, jotka toimivat näin. Onhan?
Kommentit (96)
Lapsellani on tuollainen kaveri. Pikkuasioista raivoamisen lisäksi lupailee kavereille kyläilyitä ja milloin mitäkin. Jotka toteutuvat n. yhden kerran sadasta. Kaikki ovat alkaneet pitää tätä tyttöä epäluotettavana valehtelijana ja outona raivopäänä. Kaverit ja kyläilyt kaikkien kanssa ovat vähentyneet minimiin. Eikä ihme. Niin paljon on pettymyksiä tullut tämän tytön kanssa että olen vaivihkaa ohjannut lastani muiden seuraan enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi esim. koulussa ns. "täydellisyyden tavoittelija"? Jos raivo- ja kiukkukohtaukset tulevat silloin,kun on liikaa painetta?Entä onko vapaa-aika tiukasti aikataulutettua?Paljon harrastuksia?Jos lapsi on vaan välillä liian väsynyt suorittamaan ja oireilee noin.
Näin olen tulkinnut. Kodin ulkopuolella hän saa kiitoksia käytöksestään, erityisesti opettajalta.
Vapaa-aika ei ole aikataulutettua. Yksi mieluisa harrastus on, eli yhtenä iltana viikossa on aikataulu. Kaikki muu tekeminen on täysin omaehtoista (lapsen aloitteesta) ja fiiliksen mukaan tapahtuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Muista sinä olla talossa se vanhempi ja rakasta lastasi. Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä ja lapsellasi on oikeus tunnetiloihin. Lapsesi suuret tunnetilailmaisut kyllä jo osoittavat, että olette arvostaneet lapsenne mielipiteitä ja otatte häntä huomioon ja se on hyvä. Jatkakaa samalla kaavalla : arvostakaa, ottakaa huomioon, antakaa itsensäilmaisuvapaus ja puhukaa paljon sekä tietenkin rakastakaa. Kaikki kasvaa ja kaavaessa se ymmärryskin kasvaa.
Kiitos! T. ap
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia kommentteja. Mutta onko lapsella sellaisia päiviä, jotka eivät olisi ohjelmoitu koulun lisäksi. Jotenkin minulle tuli samanlainen fiilis, että tekee mieli raivota ap:lle (🙏). Tuli tunne, että joku nyppii, nykii, nyhjää kyljessä koko ajan, kyselee. On koko ajan ikäänkuin läsnä tarkkailijana, äiti tai isä siis, vaikka ei huoneesssa olekaan. Kuulostelee.
Eli, nyt äidin ja isän on hyvä mennä perheneuvolaan.
Aikataulu on yhtenä iltana, jolloin ohjattu harrastus, jossa lapsi käy mielellään. Muita aikatauluja ei ole.
Jäin miettimään kirjoittamaasi. Tarkoitatko siis, että vanhempana olen liikaa läsnä? Tulkitsenko oikein? Ja se lisäisi lapsen paineita? T. ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun pitäiskin kerran raivostua lapselle. En ymmärrä miks kenenkään pitäis vaan sietää ja sietää huonoa käytöstä.
Kokeiltu. Lopulta huusimme pää punaisena molemmat ja huuto vaan yltyi. Päättyi itkuun ja mökötykseen.
En pidä tätä toimivana tapana. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi raivoaa eikä keskustelu auta, laitan omaan huoneeseen. Jos tuhoaa tavaroita siellä, uusia ei tule tilalle ja siivoaa jälkensä, kun pahin höyry on ohi ja ulos saa tulla kun osaa olla ihmisiksi. Ihan turha paapoa, psykologisoida tai ottaa itseensä. Huonoa käytöstä ei vain tarvitse sietää, vaikka kyseessä olisi rakas lapsi.
Haluaisin tietää, miten omaan huoneeseen saaminen tapahtuu. 9-vuotias on jo sen kokoinen, että väkivalloin voisin hänet omaan huoneeseen saada. Muuten en siihen pysty. Olen keskustellut lapseni kanssa tästä, että parasta olisi mennä rauhoittumaan jonnekin (oma huone, sohva, vanhempien huone) ja tulla pois kun on rauhoittunut. Raivarin ollessa päällä ei kuitenkaan onnistu, vaikka on etukäteen näin sovittu.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä arkeen ap:lle!
Kiitos! T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun pitäiskin kerran raivostua lapselle. En ymmärrä miks kenenkään pitäis vaan sietää ja sietää huonoa käytöstä.
Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. 9_vuotiaan raivarit muuten varmasti ihan normaalia, mutta sen ei pitäisi kestää kahta tuntia. Se ei ole normaalia! Sinun pitäisi ohjata lapsi pois siitä raivoamisesta, itse en ainakaan katsoisi puolta tuntia enempää. Miksi olet liian kiltti? Itse raivostuisin tuossa tilanteessa, ja siinä lapsikin tajuaa että ehkä pitäisi lopettaa se raivoaminen. Liian nössöjen äitien lapsista tulee joskus ihan hirviöitä, kun rajaa ei laiteta mihinkään. Muuten kyllä varmasti olet hyvä äiti. Mutta et voi paapoa lasta noin, ja antaa hänen terrorisoida kodin ilmapiiriä. Kenennkään ihmisen raivokohtaus ei voi kestää 2 tuntia, ei edes uhmaikäisen. Siinä vaiheessa aikuinen astuu kehiin ja sanoo että nyt riittää.
Miten se tapahtuu? Kun en vaan pysty lopettamaan raivaria. Tähän toivoisin neuvoja. Voit lukea aikaisemmista vastauksistani lisää. T. ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on tuollainen kaveri. Pikkuasioista raivoamisen lisäksi lupailee kavereille kyläilyitä ja milloin mitäkin. Jotka toteutuvat n. yhden kerran sadasta. Kaikki ovat alkaneet pitää tätä tyttöä epäluotettavana valehtelijana ja outona raivopäänä. Kaverit ja kyläilyt kaikkien kanssa ovat vähentyneet minimiin. Eikä ihme. Niin paljon on pettymyksiä tullut tämän tytön kanssa että olen vaivihkaa ohjannut lastani muiden seuraan enemmän.
Tässä on kyse eri asiasta. Jos olet lukenut ketjun, niin sinulle on selvinnyt että lapseni ei käyttäydy kaveriporukassa noin. Vain minun kanssani. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 6v poika.alkoi saamaan tolkuttomia raivareita,valitteli päänsärkyä silloin tällöin.vein lekuriin josta lähete verikokeisiin ja kappas vaan,diabetes,sokerit heittelivät,tästä syystä raivokohtaukset.nykyjään osaa jo lapsi itsekkin sanoa että mitataan sokerit.kun alkaa käpy palamaan..joten älkää hyvät ihmiset lähtekö puhumaan varhaislapsuudesta pieleenmenneestä kasvatuksesta jollette itse ole kyseistä lasta kasvattanut.ärsyttää ihmisten asenteet,aina ollaan kovasti morkkaamassa toisia vanhempia ja heidän lapsia,ihan kun olisi jotakin oikeutta siihen?..ihme sakkia on liikkeellä :D
Mullekin kieltämättä tulee sellainen fiilis, että äiti kyttäilee, vahtaa ja analysoi liikaa. Aamunkin aloitatte sanojesi mukaan yhdessä. Anna tytölle enemmän tilaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä 9-vuotiaan saa omaan huoneeseen ilman väkivaltaa. Ensinnäkin ihmettelen missä on vanhemman auktoriteetti jos lapsi ei käskemällä mene. Jos ei sanomalla usko käsivarresta kiinni ja määrätietoisesti viedään. Kantamallakin luulisi onnistuvan, meidän 9-v on n. 140 cm ja alle 30kg. Jaksan kyllä kantaa.
Taitaa olla kyseessä ainoa lapsi? Kun perheessä on sisaruksia ei voi antaa yhdelle tuollaista valtaa perheen elämässä. Toisetkin on otettava huomioon eikä voi antaa yhden raivoamisen toistuvasti pilata toisten päivää. Neuvoisin lopettamaan sen yliymmärtämisen ja laittamaan rajat kotonakin. Huonoa käytöstä ei pidä sallia, lapsi raivoaa vain koska sinä annat. Huolestuisin todellakin tuosta väkivallasta, yleensähän siitä opetetaan pois jo taaperoikäsenä.
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi kuulla teidän perheen dynamiikasta silloin kun tilanne on normaali. Kuinka paljon kiellät lapseltasi asioita ja missä määrin lapsi määräilee teidän toimintaanne?
Nimittäin, jos näiden raivareiden ja ns "normaalin" käytöksen välillä ei löydy mitään yhteyksiä (esim. "normaaleissa" tilanteissa mukaudut lapsen tahtoon ja teet hänen mielensä mukaan joten konflikti ei pääse kärjistymään), epäilisin joitain neuroligisia tai biologisia syitä. Siksi suosittelenkin perheneuvolaa ja lähetteen pyytämistä psykologille ja neurologille. Varmaan myös ihan kunnon lääkärintarkastus verenkuvineen olisi tarpeen.
Miten tarkkaan muuten tunnet lapsesi käyttäytymistä vertaisryhmässä? Onko koulussa ongelmia tms?
Oletko Ap varma että lapsesi on rehti ja sopuisa kavereiden kesken? Tuon luonteiselta, jolla on käytöshäiriöitä ei useinkaan suju kavereidenkaan kanssa. Se, ettei sinulle ole kukaan tullut valittamaan käytöksestä ei välttämättä silti tarkoita että kaikki sujuu. Epäilen että olet ollut varsin lepsu kasvattaja, olet myötäillyt paljon että asiat sujuisi. Ja lapsesi on ainoa lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet antanut lapsen kohdella sinua törkeästi ja kynnysmattona. Siksi ei kunnioita ja käyttäytyy noin.
Hei ap! Kiinnostaisi tietää, minkälainen tilanteenne on nyt, kahden vuoden jälkeen!
Meillä on 9-v poika, ja sinun lapsesi käytös kuulostaa lähes kaikin puolin hyvin tutulta. Alan olla aivan rikki ja ilman keinoja. Näitä raivareita tai haukkumisia ja nimittelyitä on niin paljon ja sitä on kestänyt niin kauan, että mua itkettää ainakin joka toinen päivä lapsen takia. Ja kyllä, jokaisella haukkumisella, potkimisella, nimittelyllä on seurauksensa - siitä ei ole kyse, että pojan "annettaisiin tehdä" mitä vain. Raivareiden tunnetta on käsitelty lapsen kanssa. Pikkuveljen kanssa vastaavia ongelmia ei ole.
Perheneuvolassa kävin vajaa vuosi sitten. Siellä oli hyvin vahvasti se näkemys, että kaikki palautuu aina vanhempiin - ts. lapsen raivarit johtuvat tilanteiden ja asioiden käsittelytavasta, ei lapsesta itsestään.
Olen käyttänyt sieltä saatuja oppeja ja tsempannut tosi paljon - mutta toivottua tulosta ei ole tullut. Alan olla sitä mieltä, että myös lapsessa on "vikaa". Luin erityisherkkyyteen liittyvistä käytösmalleista, ja lapsellani on kyllä niitä piirteitä. Nyt ollaan joka tapauksessa tilanteessa, jossa tuntuu välttämättömältä saada apua - sekä lapselle että vanhemmille. Tai siis lähinnä minulle, sillä isään nämä lapsen raivarit eivät kohdistu.
Lähetän tsemppiä ja hyviä ajatuksia, jos vielä luet tätä!
Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. 9_vuotiaan raivarit muuten varmasti ihan normaalia, mutta sen ei pitäisi kestää kahta tuntia. Se ei ole normaalia! Sinun pitäisi ohjata lapsi pois siitä raivoamisesta, itse en ainakaan katsoisi puolta tuntia enempää. Miksi olet liian kiltti? Itse raivostuisin tuossa tilanteessa, ja siinä lapsikin tajuaa että ehkä pitäisi lopettaa se raivoaminen. Liian nössöjen äitien lapsista tulee joskus ihan hirviöitä, kun rajaa ei laiteta mihinkään. Muuten kyllä varmasti olet hyvä äiti. Mutta et voi paapoa lasta noin, ja antaa hänen terrorisoida kodin ilmapiiriä. Kenennkään ihmisen raivokohtaus ei voi kestää 2 tuntia, ei edes uhmaikäisen. Siinä vaiheessa aikuinen astuu kehiin ja sanoo että nyt riittää.