Lue keskustelun säännöt.
9-vuotiaan raivarit
27.05.2016 |
Nyt alkaa olla tämän vanhemman jaksaminen koetuksella. Toivoisin rakentavia vinkkejä teiltä muilta vanhemmilta.
Aika ajoin, kausittain lapseni raivoaa kotona. Yhtäjaksoisesti sitä voi kestää parikin tuntia. Tai niin kuin nyt eilen illalla ja jatkot heti heräämisen jälkeen. Kun lapsi hermostuu, hän huutaa, kiljuu, potkii, komentelee aikuisia, raapii ja heittelee tavaroita. Tällaisia kausia on ehkä parin-kolmen kuukauden välein ja tämä myllerrys kestää muutaman päivän kerrallaan.
Tiedän ja tiedostan syyt tuon käyttäytymisen takana. Lapseni on suorittaja ja stressaa monia tilanteita kodin ulkopuolella. Hän on kuitenkin erittäin taitava ja suoriutuu esimerkiksi koulutehtävistä helposti. Hänellä on paljon ystäviä. Hän on upea, huumorintajuinen, nokkela ja minulle rakkain kaikista.
Väsymys, nälkä (alhainen verensokeri), tiukka aikataulu, tavallisesta poikkeavat tapahtumat tai muut vastaavat voivat laukaista raivoamisen. Ruoka- ja unirytmi ovat säännölliset. Ruutuaikaa on rajoitettu, mutta lapsi ei koe joka päivä tarvettakaan peleihin tai tv:n katseluun. Hän ulkoilee ystäviensä ja/tai meidän vanhempien kanssa päivittäin useita tunteja ja viihtyy ulkona. Hän liikkuu omaehtoisesti paljon ja pitää erityisesti uinnista, pyöräilystä, potkulautailusta, hiihtämisestä ja luistelusta.
Lapsi keskustelee tilanteen ohi mentyä asioista loogisesti ja kertoo tunteistaan. Raivarin "ollessa päällä" häneen ei kuitenkaan saa puheyhteyttä, eikä järkipuhe tehoa. Hän on itsekin ehdottanut tapoja, joilla raivari voitaisiin pysäyttää, esim. komentaminen omaan huoneeseen rauhoittumaan. Tämä ei kuitenkaan toimi.
Esimerkiksi tänä aamuna herätin lapsen. Yleensä hän nousee ylös ja lähtee vessaan joko itse, pitäen kädestäni kiinni tai reppuselässä - fiiliksen mukaan. Tänä aamuna hän huusi sängyssä ettei lähde mihinkään. Lähdin itse keittämään kahvia. Keittiöön päästyäni lapsi huusi sängyssä, kuinka minun NYT pitäisi tulla hakemaan ja että hän ei lähde mihinkään kun häntä ei haeta sängystä. En lähtenyt, jolloin huuto yltyi. Ehdin juoda kahvit keittiössä, kun lapseni käveli itse keittiöön ja alkoi raivota, kuinka hänellä on nälkä ja että hän tahtoo aamupalaa heti. Ja niin edelleen. En lähde lapsen komenteluun ja pompotteluun mukaan, sillä se olisi loputon suo.
Raivaritilanteissa toivoisin, että pystyisin toimimaan johdonmukaisesti ja rajaamaan kiukun jotenkin. En vain tiedä miten. Huutamisen sallin ja pettymyksen ilmaisun. Toisten satuttamista tai tavaroiden heittelyä en hyväksy. Välillä huudan itsekin, kun olen jo niin väsynyt tuohon kiukkuamiseen. Toisinaan tilanne on huvittava. Toisaalta ihailen lapseni tahdonvoimaa ja tiedän että voimakastahtoisena hän tulee pärjäämään elämässä. En halua nujertaa häntä.
1. Miten selkiyttää ja purkaa tilannetta lapsen kanssa hyvinä hetkinä (joita on paljon)?
2. Miten minun vanhempana pitäisi toimia?
3. Miten toimia niissä tilanteissa, kun lapsi yrittää pompottaa vanhempaa?
4. Kertokaa, että muitakin lapsia on, jotka toimivat näin. Onhan?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Onko kenties jo esimurkku ?
Mahdollista. Tämä voi olla yksi syy taustalla. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
Lapsellani on jo sosiaalinen ympäristö - paljon kotia ja perhettä laajempi. Siinä ympäristössä hän osaa käyttäytyä. Hän ei ole ikinä saanut raivareita koulussa, päiväkodissa, ystäväperheiden luona kyläillessään tai kavereiden kanssa. Raivarit kohdistuvat minuun. Vain ja ainoastaan. T. ap
Mutta täytyyhän sinun opettaaa ( tai olisi jo pitänyt ajat sitten) lapsellesi toisenlaiset keinot turhautumisen purkautumiseen kuin äidin pahoinpitely?
Sinä olet aikuinen ja 9v on lapsi, asia on sinun vastuullasi ja. Eniten sen hoitamatta jättämisestä kärsii lapsi. Siinä sulle rautalankaa.
T. Lainaamasi kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain häikkää lapsella on. Olisiko perheneuvola hyvä paikka keskustella asiasta? Sairauden mahdollisuuskin olisi hyvä sulkea pois. Joillain on sellainen luonteenlaatu, että kun pinna katkeaa se katkeaa. Lapsellasi vain kuppi kaatuu kovin pienestä.
Mutta kun tätä ei tapahdu joka päivä, joka viikko, eikä edes joka kuukausi. Kuten kirjoitin, aika ajoin ja kausittain. Muina aikoina hän on melko leppoisa lapsi. Jos hermostuu, niin tuo sen kyllä ilmi kuuluvasti, mutta leppyy myös nopeasti. T. ap
Jos noita raivareita ei tapahdu välttämättä edes joka kuukausi, niin en todellakaan näe ongelmaa. Eri asia, jos homma oli jokapäiväistä tai -viikkoista. Todennäköisesti homma rauhottuu ajan kanssa, kunnes sitten taas alkaa murrosiässä. Pitkää pinnaa vaan.
Oma teinini oli 10-vuotiaana ihan pahin. Sai raivareita, eikä silloin saanut mitään kontaktia. Tähän oli ihan selkeät syytkin, joten en ottanut ongelmaa. Nykyään ihan maailman mahtavin 16-vuotias nuori mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
Lapsellani on jo sosiaalinen ympäristö - paljon kotia ja perhettä laajempi. Siinä ympäristössä hän osaa käyttäytyä. Hän ei ole ikinä saanut raivareita koulussa, päiväkodissa, ystäväperheiden luona kyläillessään tai kavereiden kanssa. Raivarit kohdistuvat minuun. Vain ja ainoastaan. T. ap
Mutta täytyyhän sinun opettaaa ( tai olisi jo pitänyt ajat sitten) lapsellesi toisenlaiset keinot turhautumisen purkautumiseen kuin äidin pahoinpitely?
Sinä olet aikuinen ja 9v on lapsi, asia on sinun vastuullasi ja. Eniten sen hoitamatta jättämisestä kärsii lapsi. Siinä sulle rautalankaa.
T. Lainaamasi kirjoittaja
Näinpä. Tulevaisuudessa sitten hakkaa puolisoaan, kun joku ei menekään hänen suunnittelemallaan tavalla? Tuon ikäisen agressiivinen käytös on AINA huolestuttava merkki. Raivarit normaaleja, mutta se väkivalta ei. Joku mennyt pieleen jossain vaiheessa kasvatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
Lapsellani on jo sosiaalinen ympäristö - paljon kotia ja perhettä laajempi. Siinä ympäristössä hän osaa käyttäytyä. Hän ei ole ikinä saanut raivareita koulussa, päiväkodissa, ystäväperheiden luona kyläillessään tai kavereiden kanssa. Raivarit kohdistuvat minuun. Vain ja ainoastaan. T. ap
Mutta täytyyhän sinun opettaaa ( tai olisi jo pitänyt ajat sitten) lapsellesi toisenlaiset keinot turhautumisen purkautumiseen kuin äidin pahoinpitely?
Sinä olet aikuinen ja 9v on lapsi, asia on sinun vastuullasi ja. Eniten sen hoitamatta jättämisestä kärsii lapsi. Siinä sulle rautalankaa.
T. Lainaamasi kirjoittajaNäinpä. Tulevaisuudessa sitten hakkaa puolisoaan, kun joku ei menekään hänen suunnittelemallaan tavalla? Tuon ikäisen agressiivinen käytös on AINA huolestuttava merkki. Raivarit normaaleja, mutta se väkivalta ei. Joku mennyt pieleen jossain vaiheessa kasvatusta.
Kiitos näistä sanoista! Uskon, että mitään ei vielä ole menetetty. Nyt pyydänkin juuri teiltä minua viisaammilta vanhemmilta neuvoja, joilla pärjäisin eteenpäin. Ja joilla varmistan, ettei lapseni ole tulevaisuudessa väkivaltainen aikuinen. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
Lapsellani on jo sosiaalinen ympäristö - paljon kotia ja perhettä laajempi. Siinä ympäristössä hän osaa käyttäytyä. Hän ei ole ikinä saanut raivareita koulussa, päiväkodissa, ystäväperheiden luona kyläillessään tai kavereiden kanssa. Raivarit kohdistuvat minuun. Vain ja ainoastaan. T. ap
Mutta täytyyhän sinun opettaaa ( tai olisi jo pitänyt ajat sitten) lapsellesi toisenlaiset keinot turhautumisen purkautumiseen kuin äidin pahoinpitely?
Sinä olet aikuinen ja 9v on lapsi, asia on sinun vastuullasi ja. Eniten sen hoitamatta jättämisestä kärsii lapsi. Siinä sulle rautalankaa.
T. Lainaamasi kirjoittajaNäinpä. Tulevaisuudessa sitten hakkaa puolisoaan, kun joku ei menekään hänen suunnittelemallaan tavalla? Tuon ikäisen agressiivinen käytös on AINA huolestuttava merkki. Raivarit normaaleja, mutta se väkivalta ei. Joku mennyt pieleen jossain vaiheessa kasvatusta.
Kiitos näistä sanoista! Uskon, että mitään ei vielä ole menetetty. Nyt pyydänkin juuri teiltä minua viisaammilta vanhemmilta neuvoja, joilla pärjäisin eteenpäin. Ja joilla varmistan, ettei lapseni ole tulevaisuudessa väkivaltainen aikuinen. T. ap
Niin ja lisään vielä, että myös me aikuiset opimme uutta ja kehitymme jatkuvasti. Lapsilla tämä on vielä helpompaa. Mikään ei todellakaan ole lopullista. Surullista, jos te uskotte niin. T. ap
Meillä yhdellä lapsista on tuon tapaista käytöstä joskus. Hänellä johtuu allergioista. Eli jos syö ruokaa jolle allerginen niin saa kovia raivareita ja on aika sekaisin. Muuta oiretta ei ole näistä allergioista tai 10 v tienoilla oppi sanomaan että myös kurkku kipeä silloin.
Ja ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyvät myös lapselta otetuissa allergiatesteissä (verestä). Ja ihan lääkärin kanssa sovitusti lapsella pois ruokavaliosta sopimattomat ruuat.
Meillä sopimattomia esim sitruksen ja pähkinät sekä monet mausteet. Myös jotkut lisäaineet sopimattomia. Välillä oli myös allerginen vehnälle ja kanamunille mutta niistä on parantunut.
Eli ap pidä silmällä onko ruokavaliossa sillin jotain erilaista kun noita raivareita esiintyy? Meillä raivoaminen alkoi noin 10 min- 4 tuntia sopimattoman ruuan syönnistä mutta se voi vaihdella. Meillä myös lapsella alhainen verensokeri on aiheuttanut herkistymistä raivoamiselle.
Tsemppiä ap. Toivottavasti löydätte avun tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen sympatiaa lastasi kohtaan. Hän on todennäköisesti hyvin älykäs, sekä mahdollisesti kontrolloiva ja temperamenttinen persoona. Kuulostaa siltä, että hän tarvitsee fyysisen tavan purkaa raivokohtauksiaan. Olisiko mahdollista hankkia hänelle esim. nyrkkeilysäkki ja hanskat, tai kalustaa huone muuten siten, että siellä olisi esim. pehmeitä "pötkylöitä" ja jotakin, mihin näillä voisi mäiskiä.
Vahvan kontrollintajun omaavien ihmisten on vaikea kestää, kun asiat eivät mene oman mielen tai omien suunnitelmien mukaan, ja hormonit tosiaan saattavat heitellä jo tuossa 9 vuoden iässä. Itsekin olen ns. nollasta sataan tyyppi ja tunnustan heitelleeni tavaroita, mutta ikinä en ole satuttanut ketään. Tunnistan tuollaisen raivon fyysisen purkautumisen tarpeen lapsessa. Voisin kuvitella, että hyvinä hetkinä lapsen kanssa kannattaa jutella usein siitä, miten paljon helpommalla pääsee kun ei vaadi itseltään tai muilta liikoja. Ja teroittaa, että vaikka kuinka raivostuisi, muita ei saa satuttaa missään olosuhteissa, eikä tavaroitakaan hajottaa. Pohtikaa yhdessä fyysisiä keinoja rauhoittumiseen, esim. em. keinojen lisäksi lyhyt juoksulenkki, tai mieleinen musiikki ja raivoisa tanssiminen tms.
Älä ap välitä näistä "jokin on mennyt pahasti pieleen" -kommenteista, av-mammat ja heidän lapsensa ovat ilmeisesti suurimmaksi osaksi tätä suomalaisten kuulua tasapaksua temperamenttia, ja he kauhistuvat vähänkään voimakkaammista mielenilmauksista. Välimeren maissa heitä pidettäisiin outona. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sinä ap oikeasti näin pitkäpinnainen? Jaksat vastata ystävällisesti röyhkeille ja julmille kommentoijille, jotka haluaa tahallaan ärsyttää.
Mutta asiaan: Itselläni on ollut koko elämän niin, että laskeva verensokeri aiheuttaa todella huonon olon - alkaa itkettää jne. Koska olen jo 50 v olen oppinut elämään asian kanssa. Syön todella usein ja pieniä annoksia. Jos olen reissussa tms minulla on aina laukussa jotain pientä syötävää. Pojallani on sama ja sen lisäksi jos yhtäkkisesti syö paljon makeaa (esim synttäreillä) hnellä on todella huono olo, saattaa nousta jopa pieni lämpö.
Onko tytölläsi jotain samanlaista? Varsinkin jos raivo tulee aamulla, minulla on usein juuri aamulla kurja olo, kun tankki on tyhjä. En pysty aina edes puhumaan ennen kuin olen saanut esim jonkun hedelmän syötyä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sympatiaa lastasi kohtaan. Hän on todennäköisesti hyvin älykäs, sekä mahdollisesti kontrolloiva ja temperamenttinen persoona. Kuulostaa siltä, että hän tarvitsee fyysisen tavan purkaa raivokohtauksiaan. Olisiko mahdollista hankkia hänelle esim. nyrkkeilysäkki ja hanskat, tai kalustaa huone muuten siten, että siellä olisi esim. pehmeitä "pötkylöitä" ja jotakin, mihin näillä voisi mäiskiä.
Vahvan kontrollintajun omaavien ihmisten on vaikea kestää, kun asiat eivät mene oman mielen tai omien suunnitelmien mukaan, ja hormonit tosiaan saattavat heitellä jo tuossa 9 vuoden iässä. Itsekin olen ns. nollasta sataan tyyppi ja tunnustan heitelleeni tavaroita, mutta ikinä en ole satuttanut ketään. Tunnistan tuollaisen raivon fyysisen purkautumisen tarpeen lapsessa. Voisin kuvitella, että hyvinä hetkinä lapsen kanssa kannattaa jutella usein siitä, miten paljon helpommalla pääsee kun ei vaadi itseltään tai muilta liikoja. Ja teroittaa, että vaikka kuinka raivostuisi, muita ei saa satuttaa missään olosuhteissa, eikä tavaroitakaan hajottaa. Pohtikaa yhdessä fyysisiä keinoja rauhoittumiseen, esim. em. keinojen lisäksi lyhyt juoksulenkki, tai mieleinen musiikki ja raivoisa tanssiminen tms.
Älä ap välitä näistä "jokin on mennyt pahasti pieleen" -kommenteista, av-mammat ja heidän lapsensa ovat ilmeisesti suurimmaksi osaksi tätä suomalaisten kuulua tasapaksua temperamenttia, ja he kauhistuvat vähänkään voimakkaammista mielenilmauksista. Välimeren maissa heitä pidettäisiin outona. :)
No ei siellä välimeren maissakaan ole hyväksyttyä olla väkivaltainen!
Jos ihmisellä on vahva kontrolloinnin halu, niin eikö silloin tulisi opettaa sitä, ettei sen kontrollin menetys ole huono asia? Että joku muukin kontrolloi välillä? Muutenhan siitä lapsesta saattaa kasvaa hirveä tyranni.
Minulla on sellainen käsitys, että ihmiset joilla on paljon pelkoja haluavat kontrolloida enemmän, koska silloin voivat hallita pelkojaan ts. niitä aiheuttavia tilanteita enemmän.
Jos raivo purkautuu siitä, ettei asiat mene tavalla jota itse haluaisi, niin miten siihen auttaa nyrkkeilysäkin hakkaaminen tai vastaava? Eikö tulisi yksinkertaisesti opettaa lapsi tajuamaan, että elämässä ei voi kaikkea hallita, sekä opettaa lapselle sisäisiä hallintakeinoja. Nyrkkeilysäkkejä kun ei ole kaikkialla, eikä kaikista tilanteista( esim.koulu) pääse poistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaako hän itse kertoa, mikä aiheuttaa kiukun ja pahan olon? Väsymys, nälkä, epäonnistuminen jossain, levottomuus? Puuttuisin näihin aiheuttajiin. Pystyttekö yhdessä pohtimaan raivoamisen syitä rauhallisella hetkellä ja miettiä yhdessä keinoja tunteiden käsittelyyn?
Vierailija kirjoitti:
Meillä yhdellä lapsista on tuon tapaista käytöstä joskus. Hänellä johtuu allergioista. Eli jos syö ruokaa jolle allerginen niin saa kovia raivareita ja on aika sekaisin. Muuta oiretta ei ole näistä allergioista tai 10 v tienoilla oppi sanomaan että myös kurkku kipeä silloin.
Ja ennen kiviryöppyä nuo allergiat näkyvät myös lapselta otetuissa allergiatesteissä (verestä). Ja ihan lääkärin kanssa sovitusti lapsella pois ruokavaliosta sopimattomat ruuat.
Meillä sopimattomia esim sitruksen ja pähkinät sekä monet mausteet. Myös jotkut lisäaineet sopimattomia. Välillä oli myös allerginen vehnälle ja kanamunille mutta niistä on parantunut.
Eli ap pidä silmällä onko ruokavaliossa sillin jotain erilaista kun noita raivareita esiintyy? Meillä raivoaminen alkoi noin 10 min- 4 tuntia sopimattoman ruuan syönnistä mutta se voi vaihdella. Meillä myös lapsella alhainen verensokeri on aiheuttanut herkistymistä raivoamiselle.
Tsemppiä ap. Toivottavasti löydätte avun tilanteeseen.
Kiitos! Täytyy tarkkailla tätäkin. Meillä syödään monipuolista ruokaa, myös kasviksia. Lapsi nirsoilee ajoittain paljonkin. Mikään pakko ei ole syödä, jos ei maistu, mutta maistaa pitää. Tiedän liian sokerin aiheuttavan monenlaista. Makeaa on tarjolla, mutta ei rajattomasti. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisko perheneuvolasta apua?
Selvitän tämän. Kuuluvatko koululaiset vielä perheneuvolan piiriin? T. ap
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sympatiaa lastasi kohtaan. Hän on todennäköisesti hyvin älykäs, sekä mahdollisesti kontrolloiva ja temperamenttinen persoona. Kuulostaa siltä, että hän tarvitsee fyysisen tavan purkaa raivokohtauksiaan. Olisiko mahdollista hankkia hänelle esim. nyrkkeilysäkki ja hanskat, tai kalustaa huone muuten siten, että siellä olisi esim. pehmeitä "pötkylöitä" ja jotakin, mihin näillä voisi mäiskiä.
Vahvan kontrollintajun omaavien ihmisten on vaikea kestää, kun asiat eivät mene oman mielen tai omien suunnitelmien mukaan, ja hormonit tosiaan saattavat heitellä jo tuossa 9 vuoden iässä. Itsekin olen ns. nollasta sataan tyyppi ja tunnustan heitelleeni tavaroita, mutta ikinä en ole satuttanut ketään. Tunnistan tuollaisen raivon fyysisen purkautumisen tarpeen lapsessa. Voisin kuvitella, että hyvinä hetkinä lapsen kanssa kannattaa jutella usein siitä, miten paljon helpommalla pääsee kun ei vaadi itseltään tai muilta liikoja. Ja teroittaa, että vaikka kuinka raivostuisi, muita ei saa satuttaa missään olosuhteissa, eikä tavaroitakaan hajottaa. Pohtikaa yhdessä fyysisiä keinoja rauhoittumiseen, esim. em. keinojen lisäksi lyhyt juoksulenkki, tai mieleinen musiikki ja raivoisa tanssiminen tms.
Älä ap välitä näistä "jokin on mennyt pahasti pieleen" -kommenteista, av-mammat ja heidän lapsensa ovat ilmeisesti suurimmaksi osaksi tätä suomalaisten kuulua tasapaksua temperamenttia, ja he kauhistuvat vähänkään voimakkaammista mielenilmauksista. Välimeren maissa heitä pidettäisiin outona. :)
Kiitos tästä! Avasit vähän sitä, mitä en ole itse pystynyt ymmärtämään. En ole itse luonteeltani yhtään samankaltainen, joten välillä on oikeasti vaikeaa ymmärtää räiskymistä. Näitä keinoja on mietitty yhdessä lapsen kanssa. Hänelle on annettu lupa mätkiä sohvaa ja sohvatyynyjä, mutta on tuota käyttänyt ehkä kerran.
En välitäkään. En todellakaan ole sitä mieltä, että ihminen olisi jollain tapaa valmis alle 10-vuotiaana, jonka jälkeen enää mitään ei olisi tehtävissä. Niin ja lapseni todellakin räiskyy vain kotona, ei muualla.
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä ap oikeasti näin pitkäpinnainen? Jaksat vastata ystävällisesti röyhkeille ja julmille kommentoijille, jotka haluaa tahallaan ärsyttää.
Mutta asiaan: Itselläni on ollut koko elämän niin, että laskeva verensokeri aiheuttaa todella huonon olon - alkaa itkettää jne. Koska olen jo 50 v olen oppinut elämään asian kanssa. Syön todella usein ja pieniä annoksia. Jos olen reissussa tms minulla on aina laukussa jotain pientä syötävää. Pojallani on sama ja sen lisäksi jos yhtäkkisesti syö paljon makeaa (esim synttäreillä) hnellä on todella huono olo, saattaa nousta jopa pieni lämpö.
Onko tytölläsi jotain samanlaista? Varsinkin jos raivo tulee aamulla, minulla on usein juuri aamulla kurja olo, kun tankki on tyhjä. En pysty aina edes puhumaan ennen kuin olen saanut esim jonkun hedelmän syötyä.
=D Heh, kyllä. Minulla on lehmän hermot ja siedän vääryyksiä pitkäänkin ennen kuin suutun. En jaksa provosoitua täällä enkä oikeassa elämässä. Ainoana poikkeuksena lapseni saa minut raivon partaalle toisinaan.
Tuo verensokeri on yksi taustatekijä, kirjoitinkin siitä alussa. Väistämättä niitä tilanteita kuitenkin tulee esim. lapseni nirsoilun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sympatiaa lastasi kohtaan. Hän on todennäköisesti hyvin älykäs, sekä mahdollisesti kontrolloiva ja temperamenttinen persoona. Kuulostaa siltä, että hän tarvitsee fyysisen tavan purkaa raivokohtauksiaan. Olisiko mahdollista hankkia hänelle esim. nyrkkeilysäkki ja hanskat, tai kalustaa huone muuten siten, että siellä olisi esim. pehmeitä "pötkylöitä" ja jotakin, mihin näillä voisi mäiskiä.
Vahvan kontrollintajun omaavien ihmisten on vaikea kestää, kun asiat eivät mene oman mielen tai omien suunnitelmien mukaan, ja hormonit tosiaan saattavat heitellä jo tuossa 9 vuoden iässä. Itsekin olen ns. nollasta sataan tyyppi ja tunnustan heitelleeni tavaroita, mutta ikinä en ole satuttanut ketään. Tunnistan tuollaisen raivon fyysisen purkautumisen tarpeen lapsessa. Voisin kuvitella, että hyvinä hetkinä lapsen kanssa kannattaa jutella usein siitä, miten paljon helpommalla pääsee kun ei vaadi itseltään tai muilta liikoja. Ja teroittaa, että vaikka kuinka raivostuisi, muita ei saa satuttaa missään olosuhteissa, eikä tavaroitakaan hajottaa. Pohtikaa yhdessä fyysisiä keinoja rauhoittumiseen, esim. em. keinojen lisäksi lyhyt juoksulenkki, tai mieleinen musiikki ja raivoisa tanssiminen tms.
Älä ap välitä näistä "jokin on mennyt pahasti pieleen" -kommenteista, av-mammat ja heidän lapsensa ovat ilmeisesti suurimmaksi osaksi tätä suomalaisten kuulua tasapaksua temperamenttia, ja he kauhistuvat vähänkään voimakkaammista mielenilmauksista. Välimeren maissa heitä pidettäisiin outona. :)
No ei siellä välimeren maissakaan ole hyväksyttyä olla väkivaltainen!
Jos ihmisellä on vahva kontrolloinnin halu, niin eikö silloin tulisi opettaa sitä, ettei sen kontrollin menetys ole huono asia? Että joku muukin kontrolloi välillä? Muutenhan siitä lapsesta saattaa kasvaa hirveä tyranni.
Minulla on sellainen käsitys, että ihmiset joilla on paljon pelkoja haluavat kontrolloida enemmän, koska silloin voivat hallita pelkojaan ts. niitä aiheuttavia tilanteita enemmän.
Jos raivo purkautuu siitä, ettei asiat mene tavalla jota itse haluaisi, niin miten siihen auttaa nyrkkeilysäkin hakkaaminen tai vastaava? Eikö tulisi yksinkertaisesti opettaa lapsi tajuamaan, että elämässä ei voi kaikkea hallita, sekä opettaa lapselle sisäisiä hallintakeinoja. Nyrkkeilysäkkejä kun ei ole kaikkialla, eikä kaikista tilanteista( esim.koulu) pääse poistumaan.
Tämähän juuri on pointtini: pettymyksiä tulee, myös minä aiheutan niitä lapselleni. Juurikin esim. tänä aamuna, kun en sitä aamupalaa hänelle valmiiksi laittanut tai hakenut sängystä kun ei ensimmäisellä kerralla onnistunut. T. ap
Vierailija kirjoitti:
Hän on upea, huumorintajuinen, nokkela
Toisaalta ihailen lapseni tahdonvoimaa ja tiedän että voimakastahtoisena hän tulee pärjäämään elämässä. En halua nujertaa häntä.
En usko, että kaikki on samaa mieltä tuosta diagnoosista sun adhd spermajämästä. Kuulostaa selkäsaunan puutteelta.
Vierailija kirjoitti:
Osaako hän itse kertoa, mikä aiheuttaa kiukun ja pahan olon? Väsymys, nälkä, epäonnistuminen jossain, levottomuus? Puuttuisin näihin aiheuttajiin. Pystyttekö yhdessä pohtimaan raivoamisen syitä rauhallisella hetkellä ja miettiä yhdessä keinoja tunteiden käsittelyyn?
Hän osaa itse taustoittaa asioita ja minä havaitsen niitä myös. Joskus raivareihin on liittynyt pettymys koulussa tai kaveriporukassa, jonka lapsi on kertonut minulle vasta nukkumaan mennessään. Teoriassa lapsi ymmärtää että raivoaminen aiheuttaa negatiivisuuden kierteen, mutta käytännössä ei pysty pysäyttämään raivaria itse. Vielä.
Elämässä tulee monenlaisia tilanteita, eikä olisi minulta oikein alkaa siloittelemaan niitä ja tekemään taustatyötä sen eteen, että kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin. Mahdollistan lapseni nukkumisen, syömisen, harrastamisen, kaverisuhteet ja turvallisen kodin. Moneen muuhun asiaan en pysty vaikuttamaan.
Ehkä olen sitten huono vanhempi, kun en tuonikäistä enää kykene fyysisesti siirtämään. Joutuisin käyttämään väkivaltaa, jos yrittäisiin siirtää 9-vuotiaan, joka heittäytyy veltoksi selälleen lattialle. T. ap