Lue keskustelun säännöt.
9-vuotiaan raivarit
27.05.2016 |
Nyt alkaa olla tämän vanhemman jaksaminen koetuksella. Toivoisin rakentavia vinkkejä teiltä muilta vanhemmilta.
Aika ajoin, kausittain lapseni raivoaa kotona. Yhtäjaksoisesti sitä voi kestää parikin tuntia. Tai niin kuin nyt eilen illalla ja jatkot heti heräämisen jälkeen. Kun lapsi hermostuu, hän huutaa, kiljuu, potkii, komentelee aikuisia, raapii ja heittelee tavaroita. Tällaisia kausia on ehkä parin-kolmen kuukauden välein ja tämä myllerrys kestää muutaman päivän kerrallaan.
Tiedän ja tiedostan syyt tuon käyttäytymisen takana. Lapseni on suorittaja ja stressaa monia tilanteita kodin ulkopuolella. Hän on kuitenkin erittäin taitava ja suoriutuu esimerkiksi koulutehtävistä helposti. Hänellä on paljon ystäviä. Hän on upea, huumorintajuinen, nokkela ja minulle rakkain kaikista.
Väsymys, nälkä (alhainen verensokeri), tiukka aikataulu, tavallisesta poikkeavat tapahtumat tai muut vastaavat voivat laukaista raivoamisen. Ruoka- ja unirytmi ovat säännölliset. Ruutuaikaa on rajoitettu, mutta lapsi ei koe joka päivä tarvettakaan peleihin tai tv:n katseluun. Hän ulkoilee ystäviensä ja/tai meidän vanhempien kanssa päivittäin useita tunteja ja viihtyy ulkona. Hän liikkuu omaehtoisesti paljon ja pitää erityisesti uinnista, pyöräilystä, potkulautailusta, hiihtämisestä ja luistelusta.
Lapsi keskustelee tilanteen ohi mentyä asioista loogisesti ja kertoo tunteistaan. Raivarin "ollessa päällä" häneen ei kuitenkaan saa puheyhteyttä, eikä järkipuhe tehoa. Hän on itsekin ehdottanut tapoja, joilla raivari voitaisiin pysäyttää, esim. komentaminen omaan huoneeseen rauhoittumaan. Tämä ei kuitenkaan toimi.
Esimerkiksi tänä aamuna herätin lapsen. Yleensä hän nousee ylös ja lähtee vessaan joko itse, pitäen kädestäni kiinni tai reppuselässä - fiiliksen mukaan. Tänä aamuna hän huusi sängyssä ettei lähde mihinkään. Lähdin itse keittämään kahvia. Keittiöön päästyäni lapsi huusi sängyssä, kuinka minun NYT pitäisi tulla hakemaan ja että hän ei lähde mihinkään kun häntä ei haeta sängystä. En lähtenyt, jolloin huuto yltyi. Ehdin juoda kahvit keittiössä, kun lapseni käveli itse keittiöön ja alkoi raivota, kuinka hänellä on nälkä ja että hän tahtoo aamupalaa heti. Ja niin edelleen. En lähde lapsen komenteluun ja pompotteluun mukaan, sillä se olisi loputon suo.
Raivaritilanteissa toivoisin, että pystyisin toimimaan johdonmukaisesti ja rajaamaan kiukun jotenkin. En vain tiedä miten. Huutamisen sallin ja pettymyksen ilmaisun. Toisten satuttamista tai tavaroiden heittelyä en hyväksy. Välillä huudan itsekin, kun olen jo niin väsynyt tuohon kiukkuamiseen. Toisinaan tilanne on huvittava. Toisaalta ihailen lapseni tahdonvoimaa ja tiedän että voimakastahtoisena hän tulee pärjäämään elämässä. En halua nujertaa häntä.
1. Miten selkiyttää ja purkaa tilannetta lapsen kanssa hyvinä hetkinä (joita on paljon)?
2. Miten minun vanhempana pitäisi toimia?
3. Miten toimia niissä tilanteissa, kun lapsi yrittää pompottaa vanhempaa?
4. Kertokaa, että muitakin lapsia on, jotka toimivat näin. Onhan?
Kommentit (96)
Jotain häikkää lapsella on. Olisiko perheneuvola hyvä paikka keskustella asiasta? Sairauden mahdollisuuskin olisi hyvä sulkea pois. Joillain on sellainen luonteenlaatu, että kun pinna katkeaa se katkeaa. Lapsellasi vain kuppi kaatuu kovin pienestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä vastaa äiti kyyneleet silmissä. Vastauksia minulla ei ole, samanikäinen ja -kaltainen lapsi kylläkin. Aivan kuin olisin lukenut omaa tekstiäni.
Kehityksellisesti lapsi on ikävaiheessa, jossa hän oppii tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitaan. Helvetin rankkaa tää on, minäkin olen ajoittain aivan puhki. Mieheni tekee iltapainotteista työtä eli kukas muu kuin minä ne raivarit vastaanottaa.
Jälkeenpäin lapsi halaa, pyytää anteeksi. Itse raivaritilanteessa häneen ei saa mitään kontaktia.
Minusta on kuitenkin parempi, että lapsi purkaa tunteensa, hänhän raivoaa sille, johon hän luottaa. Päivän pettymykset koulussa, kaverisuhteissa, väsymys...äitinä pitäisi vaan jaksaa olla aikuinen.
Mun lapsellani on vahva temperamentti. Ja sen voin sanoa, että kyllä niistä raivoavista lapsista ihan täyspäisiä kunnon kansalaisia kasvaa. Olen työssäni tämän nähnyt, oman lapsen kohdalla se vaan on astetta rankempaa.
Mä itse koetan järjestää omaan elämääni voimaa tuovia asioita, tapaan ystäviä, ompelen, nyt mies lähtee mökille lapsen kanssa ja saan olla itsekseni viikonlopun.
Halaus! Et ole yksin asiasi kanssa.
Et osaa selvästikkään ohjata lapsesi tunneilmaisuja, se olisi pitänyt aloittaa taaperoiässä.. Voimia
Vierailija kirjoitti:
Jotain häikkää lapsella on. Olisiko perheneuvola hyvä paikka keskustella asiasta? Sairauden mahdollisuuskin olisi hyvä sulkea pois. Joillain on sellainen luonteenlaatu, että kun pinna katkeaa se katkeaa. Lapsellasi vain kuppi kaatuu kovin pienestä.
Itsekkin soittelisin perheneuvolaan. Sinänsä toimit aivan oikein ja olet varmasti oikeassa, että käytös liittyy lapsen stressiin/ahdistukseen. Perheneuvolasta voisitte saada apua (psykologi?).
Jotain mennyt pieleen jo varhaislapsuudessa, jotenkinhan tuo käytös on mahdollistettu. Kannattaa kysyä opettajalta, mihin voisi ottaa yhteyttä tai soittaa suoraan esim perheneuvolaan. Vaikka lapsi olisi muuten ns "täydellinen", ei noin voimakkaat/pitkäkestoiset tunteenpurkaukset ole ok. Tuon ikäisellä agressiivisuuskin huolettaa.
Ei todellakaan ole menestyjän merkki tuollaiset kohtaukset, ei menestyjät pärjää jyräämällä ja raivoamalla kovin kauaa.
Jos ei olisi sosiaalisesti noin lahjakas, epäilisin jotain autismin kirjosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan normaalilta, paitsi toisten satuttaminen. Siitä voisi antaa rankkua. Kaverikielto tms pariksi päiväksi, joku mikä tehoaa lapseen. Lapsen raivoon ei kannata mennä mukaan. Tuon ikäinen osaa jo itse tehdä aamupalan, älä paapo liikaa. Asiat puhutaan läpi vasta kun lapsi on rauhoittunut. Saatko kuinka omaa aikaa?
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.
Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tilanne tänä aamuna päättyi?
Lapsi raivosi aikansa ja komensi minua tekemään aamupalaa. Välillä hän makasi keittiön matolla ja mylläsi sen yhdeksi mytyksi. Kaatoi tuolin. Kunnes rauhoittui ja otti itselleen muroja. Söi aamupalan sovussa ja puki vaatteet päälleen. Hampaidenpesun jälkeen pyysi anteeksi, halasi pitkään ja lähti kouluun. T. ap
Vierailija kirjoitti:
Jotain häikkää lapsella on. Olisiko perheneuvola hyvä paikka keskustella asiasta? Sairauden mahdollisuuskin olisi hyvä sulkea pois. Joillain on sellainen luonteenlaatu, että kun pinna katkeaa se katkeaa. Lapsellasi vain kuppi kaatuu kovin pienestä.
Mutta kun tätä ei tapahdu joka päivä, joka viikko, eikä edes joka kuukausi. Kuten kirjoitin, aika ajoin ja kausittain. Muina aikoina hän on melko leppoisa lapsi. Jos hermostuu, niin tuo sen kyllä ilmi kuuluvasti, mutta leppyy myös nopeasti. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä vastaa äiti kyyneleet silmissä. Vastauksia minulla ei ole, samanikäinen ja -kaltainen lapsi kylläkin. Aivan kuin olisin lukenut omaa tekstiäni.
Kehityksellisesti lapsi on ikävaiheessa, jossa hän oppii tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitaan. Helvetin rankkaa tää on, minäkin olen ajoittain aivan puhki. Mieheni tekee iltapainotteista työtä eli kukas muu kuin minä ne raivarit vastaanottaa.
Jälkeenpäin lapsi halaa, pyytää anteeksi. Itse raivaritilanteessa häneen ei saa mitään kontaktia.
Minusta on kuitenkin parempi, että lapsi purkaa tunteensa, hänhän raivoaa sille, johon hän luottaa. Päivän pettymykset koulussa, kaverisuhteissa, väsymys...äitinä pitäisi vaan jaksaa olla aikuinen.
Mun lapsellani on vahva temperamentti. Ja sen voin sanoa, että kyllä niistä raivoavista lapsista ihan täyspäisiä kunnon kansalaisia kasvaa. Olen työssäni tämän nähnyt, oman lapsen kohdalla se vaan on astetta rankempaa.
Mä itse koetan järjestää omaan elämääni voimaa tuovia asioita, tapaan ystäviä, ompelen, nyt mies lähtee mökille lapsen kanssa ja saan olla itsekseni viikonlopun.
Halaus! Et ole yksin asiasi kanssa.
Kiitos sinulle ja aurinkoisia päiviä! =) T. ap
Vierailija kirjoitti:
Et osaa selvästikkään ohjata lapsesi tunneilmaisuja, se olisi pitänyt aloittaa taaperoiässä.. Voimia
Jep. Epäonnistunut vanhempana täysin. T. ap =D =D =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin ekaluokkalainen saattaa suuttua herkästi. Mutta suuttumistilanteessa lyö nyrkillä sängyn patjaan tai sohvan tyynyyn. Ei satuta muita. Suuttuessaan viedään omaan huoneeseen jäähylle, siellä saattaa karjua pää punaisena parikyt min kunnes rauhoittuu kun mennään yhdessä juttelemaan asiasta, että mikä harmitti ja mikä meni pieleen jne. Nopeasti se tilanne menee loppujen lopuksi ohi meillä.
Neuvoja ei ole antaa. Mutta toivotaan, että meidän lapsen raivareista tuu yhtä pahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt pieleen jo varhaislapsuudessa, jotenkinhan tuo käytös on mahdollistettu. Kannattaa kysyä opettajalta, mihin voisi ottaa yhteyttä tai soittaa suoraan esim perheneuvolaan. Vaikka lapsi olisi muuten ns "täydellinen", ei noin voimakkaat/pitkäkestoiset tunteenpurkaukset ole ok. Tuon ikäisellä agressiivisuuskin huolettaa.
Ei todellakaan ole menestyjän merkki tuollaiset kohtaukset, ei menestyjät pärjää jyräämällä ja raivoamalla kovin kauaa.
Jos ei olisi sosiaalisesti noin lahjakas, epäilisin jotain autismin kirjosta.
Vedit vähän mutkia suoriksi. En kirjoittanut että raivoaminen on ok. Kirjoitin, että oman tahdon omaaminen on hyvä juttu ja ennakoi pärjäämistä elämässä.
Pystyykö hillitsemään itsensä kaverien seurassa? Jos pystyy, niin silloin kykenee ainakin hillitsemään käytöstään.
Teetkö huomaamattasi asioita lapsen mieliksi, ettei suutu ja menetä malttiaan? Lapsen tulee oppia kohtaamaan pettymyksiä ilman raivareita. Sinunkaan ei tarvitse olla mikään tunteiden roskasanko ja lapselle tulee tämä kertoa.
Lapsi luultavasti tarvitsee apua tunteiden tunnistamisessa ja niiden ilmaisemisen hallinnassa. Sinuna hakisin apua perheneuvonnasta tms.
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
No itse ainakin otin tuon "ihailen lapsen tahdonvoimaa..." -kommentin enemmänkin sellaisena "rakastan lastani ja yritän löytää jotain positiivista hänen huonostakin käytöksestä" kommenttina. Selkeästi ap on stressaantunut lapsen raivareihin, eikä hän viestistä päätellen ihaile niitä. Ei sillä ole tämän lapsen kannalta mitään väliä, että suurin osa ei raivoa tälläi. Tämä lapsi ei pysty vielä hillitsemään raivoaan ja hän tarvitsee siinä apua. Ap:lle lue ainoastaa perheneuvola kommentit ja hyppää myiden yli.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan normaalilta, paitsi toisten satuttaminen. Siitä voisi antaa rankkua. Kaverikielto tms pariksi päiväksi, joku mikä tehoaa lapseen. Lapsen raivoon ei kannata mennä mukaan. Tuon ikäinen osaa jo itse tehdä aamupalan, älä paapo liikaa. Asiat puhutaan läpi vasta kun lapsi on rauhoittunut. Saatko kuinka omaa aikaa?
Kiitos! Lapsen raivoon ei kannata mennä mukaan - tiedän. Teoriassa. Kun huutoa on jatkunut kaksi tuntia, en voi mitään sille että olen itsekin raivon partaalla.
Sepäs tässä onkin, kun hän on erittäin omatoiminen ja yleensä tekee aamupalansa itse. =)
Olen tällä hetkellä työnhakijana, joten lapsen koulupäivät ovat omaa aikaani. Lapsi on paljon kavereidensa kanssa ulkona, jolloin olen yksin ja tapaan ystäviäni esim. viikonloppuisin.
Ja vielä ap:lle: hyvä vanhempi hakee lapselleen apua. Kuullostaa, että olet yrittänyt kaikenlaista eikä sinulla riitä enää keinot. Lapsen käytös ei ole hänen (tai sinun) vikasi.
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaa minäkin suosittelen. Ja ehkä kannattaisi tarkistaa asennettasi " ihailen lapsen tahdonvoimaa ja voimakastahhtoisuutta, hän tulee pärjäämään elämässä" .
What??!!??
Luuletko että se sosiaalinenympäristö johon hän siirtyy kasvettuaan lapsuudenperheestään ulos ihailisi jotain itsekästä ja väkivaltaista raivoajaa?
Ei tuonikäisen pitäisi enää kiukutellessakaan raapia tai potkia !
Lapsi on tunne- elämän kehityksessään jollain tavalla jäljessä kun keinot turhautumisen purkamiseen ovat väkivaltaisia. Kyllä lapsi saa turhautua ja kiukutella, mutta tuohon ikään on kyllä opittu jo ajat sitten mihin sen voi suunnata.Ja itselläni 4 lasta joista nuorin tuon ikäinen, ja 2 vanhinta erityislapsia (jotka eivät hekään tuossa iässä raapineet tms edes suuttuessaan )
Lapsellani on jo sosiaalinen ympäristö - paljon kotia ja perhettä laajempi. Siinä ympäristössä hän osaa käyttäytyä. Hän ei ole ikinä saanut raivareita koulussa, päiväkodissa, ystäväperheiden luona kyläillessään tai kavereiden kanssa. Raivarit kohdistuvat minuun. Vain ja ainoastaan. T. ap
Miten tilanne tänä aamuna päättyi?