Lue keskustelun säännöt.
lässyttävä ja "lapsentahtisesti" kasvattava tuttavani on pulassa jälkikasvunsa kanssa
26.05.2016 |
oli kauhuissaan mm. siitä, kun joskus korotin ääntä. söpötti silmät teevateina, että eihän lapsi muuta opi kuin pelkäämään äitiään!
no, nyt tällä naisella on sitten 9v prinsessa, joka nirsoilee rajusti ruuan kanssa sekä 6v prinssi, joka ei suostu nukkumaan!
ja tuttava ihmettelee silmät kosteina, että mikä on mennyt pieleen?
olisikohan kannattanut nostaa sitä ääntä joskus? ilmoittaa, että äiti ei hae nyt kaupasta nakkeja vaan tänään syödään pastaa! todeta, että jos riehuminen ei lopu niin lähdetään leikkipuistosta pois!
kasvattaa.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Äänen korottaminen ja huutaminen ovat pikkuisen eri asioita.
Riippu vähän keneltä kysyy... Mun perheessä vanhemmat ja sisarukset karjuu naama punaisena toistensa päälle päivittäin. Sitten jos pyytää hiljentämään volyymia niin ne sanoo ettei ole huutanut "vain vähän korottanut ääntään kun toinen ei kuule muuten" just. Siksi mä muutinkin toiselle paikkakunnalle heti kun pystyin.
N17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä moralisoidaan äänen korottamista ja toisessa ketjussa ihannoidaan ulkomaalaisten äänekästä tempperamenttia
Juuri kuten nro 18 laittoi. Jos lapsi kiellosta huolimatta heittää hiekkaa, mä kannan hänet pois, kuuntelen sen raivon ja sanon "joo, sua suututtaa nyt hirveesti, tietty sua suututtaa kun äiti otti sut pois hiekkikseltä" ja kun lapsi on rauhoittunut niin sanon että hiekan heittäminen on hauskaa (= ymmärrän lasta, en tuomitse) mutta sitä ei voi tehdä, ja sitten voidaan kokeilla uudestaan.
T. Mielestäni lässy pehmoäiti, mutta en ääliö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvattaminen ja äänen korottaminen eivät liity toisiinsa.
kyllä liittyvät, jokaiselle vanhemmille tulee tilanteita, jolloin pitää korottaa vähän ääntä. lapsi ei siitä rikki mene
Ap
Mä ainakin menin rikki.
N17
Niin mäkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon pyrin, vaan en onnistu. Miten sen "karjumisen" estää, kun kilahtaa jonkun tekemään järjettömyyteen tai hätääntyy jonkun puolesta?
Normaali aikuinen ei kilahtele pikkuasioista kuin lapsi, vaan kykenee hallitsemaan käytöksensä myös tunnepuuskan vallassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tuo ainainen äänen korottamiseen liittyvän moralisointi. Tuskin monikaan vanhempi tarkoituksellisesti päättää, että nyt alankin huutamaan. Kaikilla ei ihan oikeasti vain ole kilometrin mittainen pinna. Ei ne lapset siitä traumatisoidu silti, kunhan pysytään inhimillisissä rajoissa. Seuraavaksi tähän tuleekin kommentoijat kertomaan, kuinka vanhemman, joka "ei pysty hillitsemään itseään" olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta. HUOH.
Alatko sinä esim. töissä huutamaan, jos asiat eivät mene niin kuin sinä haluaisit? Tiedän, että näitäkin "aikuisia" on. Kiva palaveerata uhma-aikuisen kanssa. Pari kertaa olen passittanut yhden tyypin jäähyllekin. Sanoin, että käypäs hakemassa vaikka kuppi kahvia ja tule takaisin kun olet rauhoittunut. Vaikka minunkin pinna paloi. Olen vain opetellut muitakin tunneilmaisun tapoja kuin huutaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvattaminen ja äänen korottaminen eivät liity toisiinsa.
kyllä liittyvät, jokaiselle vanhemmille tulee tilanteita, jolloin pitää korottaa vähän ääntä. lapsi ei siitä rikki mene
Ap
Mä ainakin menin rikki.
N17
Kiitti alapeukuista, onko se niin väärin sit mennä rikki? Anteeksi vaan niin helvetisti. Nykyään aina jos joku vähänkin korottaa ääntään mulle mä tunnen itteni arvottomaksi luuseriksi ja haluan vain kuolla. Mut näinhän ei tietty sais olla ei. Mä myös pelkään mun vanhempia. Tai lähinnä ne ällöttää mua. Vissiin mä oon sit joku erityisherkkä paska jonka pitäs vetää ittensä hirteen, jääkää te tänne karjumaan keskenänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri kuten nro 18 laittoi. Jos lapsi kiellosta huolimatta heittää hiekkaa, mä kannan hänet pois, kuuntelen sen raivon ja sanon "joo, sua suututtaa nyt hirveesti, tietty sua suututtaa kun äiti otti sut pois hiekkikseltä" ja kun lapsi on rauhoittunut niin sanon että hiekan heittäminen on hauskaa (= ymmärrän lasta, en tuomitse) mutta sitä ei voi tehdä, ja sitten voidaan kokeilla uudestaan.
T. Mielestäni lässy pehmoäiti, mutta en ääliö
Ihan hyvä, voisit vielä perustella miksi niin ei saa tehdä. T. lässy pehmoäiti2
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tuo ainainen äänen korottamiseen liittyvän moralisointi. Tuskin monikaan vanhempi tarkoituksellisesti päättää, että nyt alankin huutamaan. Kaikilla ei ihan oikeasti vain ole kilometrin mittainen pinna. Ei ne lapset siitä traumatisoidu silti, kunhan pysytään inhimillisissä rajoissa. Seuraavaksi tähän tuleekin kommentoijat kertomaan, kuinka vanhemman, joka "ei pysty hillitsemään itseään" olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta. HUOH.
Ei lapsi traumatisoidu, totta, mutta vanhemman ei pidä kutsua kasvatukseksi sitä, että hänellä katkeaa pinna. Pitää puhua asioista niiden oikeilla nimillä! Lapselle huutaminen on ihan yhtä vähän kasvatusta kuin käveleminen on lukemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvattaminen ja äänen korottaminen eivät liity toisiinsa.
kyllä liittyvät, jokaiselle vanhemmille tulee tilanteita, jolloin pitää korottaa vähän ääntä. lapsi ei siitä rikki mene
Ap
Olen 100% samaa mieltä.
Jos pyydän esim. tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ilman tulosta, neljäs kerta on sellainen että parasta liikkua vauhdikkaasti. Korotan tarvittaessa ääntä, niin paljon, kuin asioiden hoitaminen edellyttää, jos pyyntö ei tehoa.
Muutenhan sitä ihmetellään vielä klo 23, pestäänkö ne hampaat vai ei.
Tätät olen aina ihmetellyt teissä huutajissa.
Pyydät tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ja neljännellä huuudat. Muuten ei mitään tapahdu.
Minä huutamaton äiti sanon iltatoimista tasan kerran ja se tuottaa tulosta, koska lapsille on elämänsä alusta asti selvinnyt, että minuun voi luottaa. Jos sanon, että "saat lukea sen kuvun kirjasta loppuun, sitten on hampaidenpesun aika" niin lapseni tietävät, että juuri niin se on. Toista sanomista ei tule, ei kolmattakaan eikä huutoa. On vain se yksi kerta. Sen mukaisesti he toimivat, heillä ei ole tarvetta etsiä rajoja asiassa, joka on helppo ja yksinkertainen. Siksi minullakaan ei ole tarvetta huutaa.
Rajoja etsitään sitten niissä minulle täysin samantekevissä asioissa kuten sukkien väri tai pipon malli.
Meillä ei ihmetellä klo 23 huutamisten jälkeen, että pestäänkö hampaat. Meillä ollaan nukkumassa. Kuopuksella saattaa olla päällään eripariyöpuku (ihan omantahdon osoituksena), mutta sillä ei ole mitään muuta väliä kuin että hän sai tehdä, mitä tahtoi.
Vierailija kirjoitti:
Montako vuotta tarkalleen olet hellinyt tätä katkeruutta siitä, että sinun äitiyttäsi mentiin arvostelemaan? Tuntuu varmaan nyt hyvältä antaa takaisin menneisyyden vääryydet arvostelemalla kaveriasi. Kuvitella että hänen mielestään et ollut äitinä täydellinen vaikka selvästi olet vain hyväntahtoinen ja anteeksiantava, ymmärtäväinen ihminen. ;)
Tämä tyyppi lienee sama joka aamulla toisessa ketjussa kertoi karjuvansa lapselleen muun pomoilun lisäksi, ja sai muilta täystyrmäyksen. Nyt sitten itseään ylentääkseen keksii tällaisen toista tyyliä mollaavan avauksen. Kirjoitustyyli identtinen sen aiemman karjujan kanssa. Sääli lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tuo ainainen äänen korottamiseen liittyvän moralisointi. Tuskin monikaan vanhempi tarkoituksellisesti päättää, että nyt alankin huutamaan. Kaikilla ei ihan oikeasti vain ole kilometrin mittainen pinna. Ei ne lapset siitä traumatisoidu silti, kunhan pysytään inhimillisissä rajoissa. Seuraavaksi tähän tuleekin kommentoijat kertomaan, kuinka vanhemman, joka "ei pysty hillitsemään itseään" olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta. HUOH.
Alatko sinä esim. töissä huutamaan, jos asiat eivät mene niin kuin sinä haluaisit? Tiedän, että näitäkin "aikuisia" on. Kiva palaveerata uhma-aikuisen kanssa. Pari kertaa olen passittanut yhden tyypin jäähyllekin. Sanoin, että käypäs hakemassa vaikka kuppi kahvia ja tule takaisin kun olet rauhoittunut. Vaikka minunkin pinna paloi. Olen vain opetellut muitakin tunneilmaisun tapoja kuin huutaminen.
Nythän vertaat tilannetta lapsen asemaan. Lapsi on kuitenkin yleensä se, joka alkaa huutamaan, kun ei saa mitä haluaa, ja sen lapsen rymyämisen seurauksena aikuisellakin usein se pinna palaa. Ja ihan samalla tavalla korotan ääntäni puolisolle, jos hän mölyää päälleni eikä kuuntele mitä yritän sanoa. Töitä teen onneksi ypöyksin, joten ei tarvitse miettiä huutamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvattaminen ja äänen korottaminen eivät liity toisiinsa.
kyllä liittyvät, jokaiselle vanhemmille tulee tilanteita, jolloin pitää korottaa vähän ääntä. lapsi ei siitä rikki mene
Ap
Olen 100% samaa mieltä.
Jos pyydän esim. tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ilman tulosta, neljäs kerta on sellainen että parasta liikkua vauhdikkaasti. Korotan tarvittaessa ääntä, niin paljon, kuin asioiden hoitaminen edellyttää, jos pyyntö ei tehoa.
Muutenhan sitä ihmetellään vielä klo 23, pestäänkö ne hampaat vai ei.
Tätät olen aina ihmetellyt teissä huutajissa.
Pyydät tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ja neljännellä huuudat. Muuten ei mitään tapahdu.
Minä huutamaton äiti sanon iltatoimista tasan kerran ja se tuottaa tulosta, koska lapsille on elämänsä alusta asti selvinnyt, että minuun voi luottaa. Jos sanon, että "saat lukea sen kuvun kirjasta loppuun, sitten on hampaidenpesun aika" niin lapseni tietävät, että juuri niin se on. Toista sanomista ei tule, ei kolmattakaan eikä huutoa. On vain se yksi kerta. Sen mukaisesti he toimivat, heillä ei ole tarvetta etsiä rajoja asiassa, joka on helppo ja yksinkertainen. Siksi minullakaan ei ole tarvetta huutaa.
Rajoja etsitään sitten niissä minulle täysin samantekevissä asioissa kuten sukkien väri tai pipon malli.
Meillä ei ihmetellä klo 23 huutamisten jälkeen, että pestäänkö hampaat. Meillä ollaan nukkumassa. Kuopuksella saattaa olla päällään eripariyöpuku (ihan omantahdon osoituksena), mutta sillä ei ole mitään muuta väliä kuin että hän sai tehdä, mitä tahtoi.
Kiitos tästä täyspäisestä kommentista. Asiat menevät myös meillä juuri kuten kuvailet, mutta harmittavan monella eivät tunnu menevän. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvattaminen ja äänen korottaminen eivät liity toisiinsa.
kyllä liittyvät, jokaiselle vanhemmille tulee tilanteita, jolloin pitää korottaa vähän ääntä. lapsi ei siitä rikki mene
Ap
Olen 100% samaa mieltä.
Jos pyydän esim. tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ilman tulosta, neljäs kerta on sellainen että parasta liikkua vauhdikkaasti. Korotan tarvittaessa ääntä, niin paljon, kuin asioiden hoitaminen edellyttää, jos pyyntö ei tehoa.
Muutenhan sitä ihmetellään vielä klo 23, pestäänkö ne hampaat vai ei.
Tätät olen aina ihmetellyt teissä huutajissa.
Pyydät tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ja neljännellä huuudat. Muuten ei mitään tapahdu.
Minä huutamaton äiti sanon iltatoimista tasan kerran ja se tuottaa tulosta, koska lapsille on elämänsä alusta asti selvinnyt, että minuun voi luottaa. Jos sanon, että "saat lukea sen kuvun kirjasta loppuun, sitten on hampaidenpesun aika" niin lapseni tietävät, että juuri niin se on. Toista sanomista ei tule, ei kolmattakaan eikä huutoa. On vain se yksi kerta. Sen mukaisesti he toimivat, heillä ei ole tarvetta etsiä rajoja asiassa, joka on helppo ja yksinkertainen. Siksi minullakaan ei ole tarvetta huutaa.
Rajoja etsitään sitten niissä minulle täysin samantekevissä asioissa kuten sukkien väri tai pipon malli.
Meillä ei ihmetellä klo 23 huutamisten jälkeen, että pestäänkö hampaat. Meillä ollaan nukkumassa. Kuopuksella saattaa olla päällään eripariyöpuku (ihan omantahdon osoituksena), mutta sillä ei ole mitään muuta väliä kuin että hän sai tehdä, mitä tahtoi.
Onko sulla minkä ikäisiä lapsia, montako ja mitä sukupuolta? Mitä teet, kun lapsi tulee vastaan tilanne, että iltatoimiin ei ryhdytä sanomisesta huolimatta? Vaikea uskoa, ettei sellaista tilannetta tulisi koskaan.
Itsekin uskon, että lapsen voi kasvattaa ilman huutamista. Se on myös paras, kypsin ja fiksuin tapa. Sorrun kuitenkin itse välillä siihen. Ihan jo siitä syystä, että olen liian laiska mennäkseni poikien meuhkaamisen keskelle. Jos niillä on painit menossa, ei ne edes kuule, ellei korota ääntä tai mene erottamaan niitä toisistaan. Varsinkin nyt "uhmaikäiselle" ekaluokkalaiselle tulee välillä korotettua ääntä, että nyt sinne iltatoimille.
Minusta äänen korottaminen ja jopa huutaminen on inhimillistä. Jokainen suuttuu joskus. Minusta se ei kuitenkaan saa olla sinänsä mikään kasvatusmetodi vaan ihan vain inhimillistä toimintaa omassa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tuo ainainen äänen korottamiseen liittyvän moralisointi. Tuskin monikaan vanhempi tarkoituksellisesti päättää, että nyt alankin huutamaan. Kaikilla ei ihan oikeasti vain ole kilometrin mittainen pinna. Ei ne lapset siitä traumatisoidu silti, kunhan pysytään inhimillisissä rajoissa. Seuraavaksi tähän tuleekin kommentoijat kertomaan, kuinka vanhemman, joka "ei pysty hillitsemään itseään" olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta. HUOH.
Alatko sinä esim. töissä huutamaan, jos asiat eivät mene niin kuin sinä haluaisit? Tiedän, että näitäkin "aikuisia" on. Kiva palaveerata uhma-aikuisen kanssa. Pari kertaa olen passittanut yhden tyypin jäähyllekin. Sanoin, että käypäs hakemassa vaikka kuppi kahvia ja tule takaisin kun olet rauhoittunut. Vaikka minunkin pinna paloi. Olen vain opetellut muitakin tunneilmaisun tapoja kuin huutaminen.
Nythän vertaat tilannetta lapsen asemaan. Lapsi on kuitenkin yleensä se, joka alkaa huutamaan, kun ei saa mitä haluaa, ja sen lapsen rymyämisen seurauksena aikuisellakin usein se pinna palaa. Ja ihan samalla tavalla korotan ääntäni puolisolle, jos hän mölyää päälleni eikä kuuntele mitä yritän sanoa. Töitä teen onneksi ypöyksin, joten ei tarvitse miettiä huutamista.
No just, sinä huudat kun et saa mitä haluat (puolison huomio) ja ihmettelet kun lapsi alkaa huutamaan kun ei saa mitä haluaa? Miksiköhän se lapsi huutaa, oletko kuullut mallioppimisesta?
Miten noin omalle käytökselleen sokeita aikuisia voi ollakaan? Toiselle ihmiselle huutaminen ei ole normaali tapa kommunikoida.
Haha, se äänen korottaminen ja muu kuuluu kyllä elämään. Mitä sitten kun lapsi menee työelämään ja muualle, tulee riitaa ja äänenkorotuksia niin menee ihan paniikkiin eikä osaa edes käsitellä asiaa? Itselläni työkaverina tällainen, jolla on ollut erimielisyyksiä muiden kanssa ja heti joutuu sairaslomalle, jos on pienintäkin kränää ihan normaaleista jutuista, kun ei psyyke kestä työelämää. Potkuthan sille sitten annettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tuo ainainen äänen korottamiseen liittyvän moralisointi. Tuskin monikaan vanhempi tarkoituksellisesti päättää, että nyt alankin huutamaan. Kaikilla ei ihan oikeasti vain ole kilometrin mittainen pinna. Ei ne lapset siitä traumatisoidu silti, kunhan pysytään inhimillisissä rajoissa. Seuraavaksi tähän tuleekin kommentoijat kertomaan, kuinka vanhemman, joka "ei pysty hillitsemään itseään" olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta. HUOH.
Alatko sinä esim. töissä huutamaan, jos asiat eivät mene niin kuin sinä haluaisit? Tiedän, että näitäkin "aikuisia" on. Kiva palaveerata uhma-aikuisen kanssa. Pari kertaa olen passittanut yhden tyypin jäähyllekin. Sanoin, että käypäs hakemassa vaikka kuppi kahvia ja tule takaisin kun olet rauhoittunut. Vaikka minunkin pinna paloi. Olen vain opetellut muitakin tunneilmaisun tapoja kuin huutaminen.
Nythän vertaat tilannetta lapsen asemaan. Lapsi on kuitenkin yleensä se, joka alkaa huutamaan, kun ei saa mitä haluaa, ja sen lapsen rymyämisen seurauksena aikuisellakin usein se pinna palaa. Ja ihan samalla tavalla korotan ääntäni puolisolle, jos hän mölyää päälleni eikä kuuntele mitä yritän sanoa. Töitä teen onneksi ypöyksin, joten ei tarvitse miettiä huutamista.
No just, sinä huudat kun et saa mitä haluat (puolison huomio) ja ihmettelet kun lapsi alkaa huutamaan kun ei saa mitä haluaa? Miksiköhän se lapsi huutaa, oletko kuullut mallioppimisesta?
Miten noin omalle käytökselleen sokeita aikuisia voi ollakaan? Toiselle ihmiselle huutaminen ei ole normaali tapa kommunikoida.
Tuollaista se valitettavan usein on, kun iso lapsi on vastuussa pienen lapsen kasvatuksesta.
Just eilen juoksin kahden vaunuja työntävän naisen ohi. Täyttivät koko puistokäytävän. Pääsin siitä vaunujen vierestä ohittamaan heidät, jolloin lapsi vaunuissa alkoi parkua.
Äiti sitten huusi pikkulapselle, että ole hiljaa. En oikein tajunnut miten se rauhoittaa lasta. Itse olisin sanonut, että täti meni siinä, ei hätää ja sama se millä lässytysäänellä.
Toki myönnän, että olisin voinut ohittaa heidät kävellenkin, mutta kiukku heräsi kun he eivät jättäneet mitään tilaa ohittaa leveällä tiellä.
Olen 100% samaa mieltä.
Jos pyydän esim. tekemään iltatoimet 2-3 kertaa ilman tulosta, neljäs kerta on sellainen että parasta liikkua vauhdikkaasti. Korotan tarvittaessa ääntä, niin paljon, kuin asioiden hoitaminen edellyttää, jos pyyntö ei tehoa.
Muutenhan sitä ihmetellään vielä klo 23, pestäänkö ne hampaat vai ei.