Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vähän erilaisesta näkökulmasta, eli mitä kun sinusta yritetään tehdä reppana avuntarvitsija? Itselläni on kaveri jonka kanssa ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin nuoresta asti. Hän löysi elämänkumppanin ja jotenkin päätti puolisonsa kanssa että minä olen heidän hyväntekeväisyyskohteensa. Itselläni oli vaikeita elämänvaiheita ja olen kiitollinen antamastaan tuesta ja avusta, mutta kun eivät hyväksy mitään vastavuoroisuutta!

Ovat auttaneet remontissa, tavaroiden kuljetuksessa (heillä iso auto), jopa lahjoittaneet minulle oikeasti tarpeellista tavaraa suostumatta ottamaan rahaa vastaan, tarjoavat ruokaa kun heillä käy kylässä ym. Avuntarjoukset lähtevät heidän omasta aloitteestaan, en juuri pyydä mitään, tai jos pyydänkin niin aina yritän tarjota vähintään bensarahoja tai muuta korvausta. Olen oma-aloitteisesti tarjoutunut avuksi heidän muuttoihin, mutta eivät kuulemma halua rasittaa minua kipujeni takia (joista olen päässyt vuosia sitten treenaamisen ansiosta, mutta eivät usko), olen tarjoutunut remonttiavuksi edes siivoilemaan jälkiä, ei kuulemma tarvitse. Pyydän kahville ja syömään että voisin edes tarjota ruokaa heille takaisin kun ovat minut ruokkineet monet kerrat, eivät tule. Mutta pyytävät heille syömään. 

Taas olisivat tulossa auttamaan kodin fiksailussa, mutta en vain pysty ottamaan heiltä enää apua vastaan kun eivät kelpuuta mitään vastavuoroisuutta minulta. Olen lopulta ottanut ystäviin etäisyyttä kun tilanne on alkanut ahdistamaan. En halua olla hyväntekeväisyyskohde. 

Ne auttaa sinua ollakseen hyviä ihmisiä. Vähän kuin kerää bonusta itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän erilaisesta näkökulmasta, eli mitä kun sinusta yritetään tehdä reppana avuntarvitsija? Itselläni on kaveri jonka kanssa ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin nuoresta asti. Hän löysi elämänkumppanin ja jotenkin päätti puolisonsa kanssa että minä olen heidän hyväntekeväisyyskohteensa. Itselläni oli vaikeita elämänvaiheita ja olen kiitollinen antamastaan tuesta ja avusta, mutta kun eivät hyväksy mitään vastavuoroisuutta!

Ovat auttaneet remontissa, tavaroiden kuljetuksessa (heillä iso auto), jopa lahjoittaneet minulle oikeasti tarpeellista tavaraa suostumatta ottamaan rahaa vastaan, tarjoavat ruokaa kun heillä käy kylässä ym. Avuntarjoukset lähtevät heidän omasta aloitteestaan, en juuri pyydä mitään, tai jos pyydänkin niin aina yritän tarjota vähintään bensarahoja tai muuta korvausta. Olen oma-aloitteisesti tarjoutunut avuksi heidän muuttoihin, mutta eivät kuulemma halua rasittaa minua kipujeni takia (joista olen päässyt vuosia sitten treenaamisen ansiosta, mutta eivät usko), olen tarjoutunut remonttiavuksi edes siivoilemaan jälkiä, ei kuulemma tarvitse. Pyydän kahville ja syömään että voisin edes tarjota ruokaa heille takaisin kun ovat minut ruokkineet monet kerrat, eivät tule. Mutta pyytävät heille syömään. 

Taas olisivat tulossa auttamaan kodin fiksailussa, mutta en vain pysty ottamaan heiltä enää apua vastaan kun eivät kelpuuta mitään vastavuoroisuutta minulta. Olen lopulta ottanut ystäviin etäisyyttä kun tilanne on alkanut ahdistamaan. En halua olla hyväntekeväisyyskohde. 

Ne auttaa sinua ollakseen hyviä ihmisiä. Vähän kuin kerää bonusta itselleen.

Eli saavat siis palkkansa! 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän erilaisesta näkökulmasta, eli mitä kun sinusta yritetään tehdä reppana avuntarvitsija? Itselläni on kaveri jonka kanssa ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin nuoresta asti. Hän löysi elämänkumppanin ja jotenkin päätti puolisonsa kanssa että minä olen heidän hyväntekeväisyyskohteensa. Itselläni oli vaikeita elämänvaiheita ja olen kiitollinen antamastaan tuesta ja avusta, mutta kun eivät hyväksy mitään vastavuoroisuutta!

Ovat auttaneet remontissa, tavaroiden kuljetuksessa (heillä iso auto), jopa lahjoittaneet minulle oikeasti tarpeellista tavaraa suostumatta ottamaan rahaa vastaan, tarjoavat ruokaa kun heillä käy kylässä ym. Avuntarjoukset lähtevät heidän omasta aloitteestaan, en juuri pyydä mitään, tai jos pyydänkin niin aina yritän tarjota vähintään bensarahoja tai muuta korvausta. Olen oma-aloitteisesti tarjoutunut avuksi heidän muuttoihin, mutta eivät kuulemma halua rasittaa minua kipujeni takia (joista olen päässyt vuosia sitten treenaamisen ansiosta, mutta eivät usko), olen tarjoutunut remonttiavuksi edes siivoilemaan jälkiä, ei kuulemma tarvitse. Pyydän kahville ja syömään että voisin edes tarjota ruokaa heille takaisin kun ovat minut ruokkineet monet kerrat, eivät tule. Mutta pyytävät heille syömään. 

Taas olisivat tulossa auttamaan kodin fiksailussa, mutta en vain pysty ottamaan heiltä enää apua vastaan kun eivät kelpuuta mitään vastavuoroisuutta minulta. Olen lopulta ottanut ystäviin etäisyyttä kun tilanne on alkanut ahdistamaan. En halua olla hyväntekeväisyyskohde. 

Ne auttaa sinua ollakseen hyviä ihmisiä. Vähän kuin kerää bonusta itselleen.

Jotain tällaista olen pelännytkin. Tilanne on hullunkurinen, kun tämä pariskunta on vain päättänyt että minä olen apua tarvitseva reppana jota heidän on kannateltava. Tässä muutamia jotka jääneet mieleen, mutta nämäkin ovat vain jäävuoren huippu:

- En voi heidän mukaansa osallistua mihinkään mikä vaatii kantamista tai nostamista, koska selkäni ei kestä sitä. Nuorempana olinkin huonossa kunnossa koska en liikkunut käytännössä ollenkaan. Nyt olen treenannut monta vuotta ja selkäkipuja ei ole ollut vuosiin, mutta eivät usko tätä. 

- Työpaikkani ei ole heidän mielestään hyvä, vaan saattavat jopa kysymättä suositella minua joillekin omille verkostoilleen "auttaakseen uralla". Minulla on kuitenkin omat, isot verkostot ja usein kysellään hakemaan töihin eri paikkoihin. On muuten hämmentäviä tilanteita kun puolituttu tulee yllättäen kyselemään että niin olit kiinnostunut tulemaan meille töihin..?

- Olen heidän mukaansa rahaton. Eivät ota minulta rahaa asioista (esim. tavaroista), joista muilta ottaisivat, yrittävät tarjota tapahtumalippuja tai ruokia jos menemme yhdessä jonnekin. Jos tuon heille tuliaisia illanviettoon, yrittävät tunkea niitä mukaan lähtiessäni koska tarvitsen niitä enemmän kuin he. Nuorempana olinkin velkaantunut, vähävarainen opiskelija joka ei osannut käyttää sitä vähäänkään rahaa. Sittemmin olen opetellut taloudenhallintaa, maksanut velkani pois ja olen ihan tavallinen keskituloinen työssäkäyvä.

- Sinkkuus toki on myös yksi asia mikä minussa pitäisi korjata, yrittävät kammeta treffeille milloin minkäkin tutuntutun kanssa. Eivät usko että ottajia olisi kyllä ja odotan vain sopivan ihmisen löytymistä, melko kranttu kun olen ja viihdyn yksinkin aivan hyvin. 

Riittää kiitos kirjoitti:

"mihimpä sitä nyt kotoa lähtis"

Lähipiirissä pari tällaista tyyppiä, jotka eivät ole kahden vuoden aikana saaneet aikaiseksi tulla käymään, vaikka on kutsuttu useasti. Heillä toki on pitänyt käydä vähintään kolme neljä kertaa vuodessa - silti ei kuulemma ikinä käydä.

Kun vihjailen, että tännekin päin saa tulla ja juna kulkee suht usein plus voin hakea asemalta (asutaan pk-seudulla, välimatkaa heihin alle 2 tuntia) niin alkaa tekosyiden luettelointi ja just tuo "no ei kai sitä viitsi kotonaan lähteä". Onko tylsempää kuultu!?

Toinen näistä sankareista jaksaa ihmetellä miksi käymme ulkomailla. Siis... Että miksi halutaan kokea jotain muutakin elämässä kuin oman pihan nurkat. Jaa'a, kummallista.

Ai niin, on vielä kolmas tyyppi, joka ei myöskään lähde ikinä minnekään, koska ei voi kuulemma nukkua muualla. On käynyt laivalla joskus ysärillä ja se on säilynyt mielessä sitten The Matkana.

Nämä voi johtua myös köyhyydestä. ”Ei viitsi” voi tarkoittaa ”ei ole varaa”, ja ihmisen on hankala ymmärtää, miksi kukaan laittaisi rahaa lomareissuu , jos se tarkoittaa samaa kuin että elää seuraavat pari kuukautta pelkällä makaronilla. Ja jos ei ole koskaan matkustanut, voi kynnys matkustamiseen nousta korkeaksi, vaikka myöhemmin olisikin vara.

Velipuolen tytär tuli Tanskasta viikko sitten ja valitteli että jatkolento olisi 5h päästä kotimaassa pohjoiseen .

Olisi pitänyt viedä ruokaa ja juotavaa kentälle kun kaikki paikat siellä kiinni.

(persaukinen työtön kuitenkin seikkailee poikaystävänsä luona tanskassa)

Koronasta ei ollut muka kuullut kun mainitsin siitä hänelle ja kyllä kentällä on kaupat ovat auki.

karanteenihan paukkuu tuollaisen reissun jäljiltä aina.

Veljeni luo majoittui koiransa kanssa joku vuosi onneksi veljeni vaimo antoi lähtöpassit kun oli valitellut että likainen talous ja heidän pitäisi siivota paikat paremmiksi vieraan mielestä samalla makoili heidän parisängyssä kengät jalassa.

Oli kysynyt vaimonsa veljeltäni " kauanko tuo lehmä majoittuu meillä "? oli tajunnut kerrasta lähteä kotiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän erilaisesta näkökulmasta, eli mitä kun sinusta yritetään tehdä reppana avuntarvitsija? Itselläni on kaveri jonka kanssa ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin nuoresta asti. Hän löysi elämänkumppanin ja jotenkin päätti puolisonsa kanssa että minä olen heidän hyväntekeväisyyskohteensa. Itselläni oli vaikeita elämänvaiheita ja olen kiitollinen antamastaan tuesta ja avusta, mutta kun eivät hyväksy mitään vastavuoroisuutta!

Ovat auttaneet remontissa, tavaroiden kuljetuksessa (heillä iso auto), jopa lahjoittaneet minulle oikeasti tarpeellista tavaraa suostumatta ottamaan rahaa vastaan, tarjoavat ruokaa kun heillä käy kylässä ym. Avuntarjoukset lähtevät heidän omasta aloitteestaan, en juuri pyydä mitään, tai jos pyydänkin niin aina yritän tarjota vähintään bensarahoja tai muuta korvausta. Olen oma-aloitteisesti tarjoutunut avuksi heidän muuttoihin, mutta eivät kuulemma halua rasittaa minua kipujeni takia (joista olen päässyt vuosia sitten treenaamisen ansiosta, mutta eivät usko), olen tarjoutunut remonttiavuksi edes siivoilemaan jälkiä, ei kuulemma tarvitse. Pyydän kahville ja syömään että voisin edes tarjota ruokaa heille takaisin kun ovat minut ruokkineet monet kerrat, eivät tule. Mutta pyytävät heille syömään. 

Taas olisivat tulossa auttamaan kodin fiksailussa, mutta en vain pysty ottamaan heiltä enää apua vastaan kun eivät kelpuuta mitään vastavuoroisuutta minulta. Olen lopulta ottanut ystäviin etäisyyttä kun tilanne on alkanut ahdistamaan. En halua olla hyväntekeväisyyskohde. 

Ne auttaa sinua ollakseen hyviä ihmisiä. Vähän kuin kerää bonusta itselleen.

Jotain tällaista olen pelännytkin. Tilanne on hullunkurinen, kun tämä pariskunta on vain päättänyt että minä olen apua tarvitseva reppana jota heidän on kannateltava. Tässä muutamia jotka jääneet mieleen, mutta nämäkin ovat vain jäävuoren huippu:

- En voi heidän mukaansa osallistua mihinkään mikä vaatii kantamista tai nostamista, koska selkäni ei kestä sitä. Nuorempana olinkin huonossa kunnossa koska en liikkunut käytännössä ollenkaan. Nyt olen treenannut monta vuotta ja selkäkipuja ei ole ollut vuosiin, mutta eivät usko tätä. 

- Työpaikkani ei ole heidän mielestään hyvä, vaan saattavat jopa kysymättä suositella minua joillekin omille verkostoilleen "auttaakseen uralla". Minulla on kuitenkin omat, isot verkostot ja usein kysellään hakemaan töihin eri paikkoihin. On muuten hämmentäviä tilanteita kun puolituttu tulee yllättäen kyselemään että niin olit kiinnostunut tulemaan meille töihin..?

- Olen heidän mukaansa rahaton. Eivät ota minulta rahaa asioista (esim. tavaroista), joista muilta ottaisivat, yrittävät tarjota tapahtumalippuja tai ruokia jos menemme yhdessä jonnekin. Jos tuon heille tuliaisia illanviettoon, yrittävät tunkea niitä mukaan lähtiessäni koska tarvitsen niitä enemmän kuin he. Nuorempana olinkin velkaantunut, vähävarainen opiskelija joka ei osannut käyttää sitä vähäänkään rahaa. Sittemmin olen opetellut taloudenhallintaa, maksanut velkani pois ja olen ihan tavallinen keskituloinen työssäkäyvä.

- Sinkkuus toki on myös yksi asia mikä minussa pitäisi korjata, yrittävät kammeta treffeille milloin minkäkin tutuntutun kanssa. Eivät usko että ottajia olisi kyllä ja odotan vain sopivan ihmisen löytymistä, melko kranttu kun olen ja viihdyn yksinkin aivan hyvin. [/quote

Ymmärrän, että kavereillesi on jäänyt päälle auttamismoodi eivätkä he suostu näkemään, että tilanteesi on muuttunut. Se, että he eivät suostu kuulemaan sinua, kertoo mielestäni jo kunnioituksen puutteesta. He näkevät sinut avun tarpeessa olevana raukkana, jolla ei ole omaa tahtoa. Ei kovin hyvä pohja ystävyydelle.

Vierailija kirjoitti:

Vähän erilaisesta näkökulmasta, eli mitä kun sinusta yritetään tehdä reppana avuntarvitsija? Itselläni on kaveri jonka kanssa ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin nuoresta asti. Hän löysi elämänkumppanin ja jotenkin päätti puolisonsa kanssa että minä olen heidän hyväntekeväisyyskohteensa. Itselläni oli vaikeita elämänvaiheita ja olen kiitollinen antamastaan tuesta ja avusta, mutta kun eivät hyväksy mitään vastavuoroisuutta!

Ovat auttaneet remontissa, tavaroiden kuljetuksessa (heillä iso auto), jopa lahjoittaneet minulle oikeasti tarpeellista tavaraa suostumatta ottamaan rahaa vastaan, tarjoavat ruokaa kun heillä käy kylässä ym. Avuntarjoukset lähtevät heidän omasta aloitteestaan, en juuri pyydä mitään, tai jos pyydänkin niin aina yritän tarjota vähintään bensarahoja tai muuta korvausta. Olen oma-aloitteisesti tarjoutunut avuksi heidän muuttoihin, mutta eivät kuulemma halua rasittaa minua kipujeni takia (joista olen päässyt vuosia sitten treenaamisen ansiosta, mutta eivät usko), olen tarjoutunut remonttiavuksi edes siivoilemaan jälkiä, ei kuulemma tarvitse. Pyydän kahville ja syömään että voisin edes tarjota ruokaa heille takaisin kun ovat minut ruokkineet monet kerrat, eivät tule. Mutta pyytävät heille syömään. 

Taas olisivat tulossa auttamaan kodin fiksailussa, mutta en vain pysty ottamaan heiltä enää apua vastaan kun eivät kelpuuta mitään vastavuoroisuutta minulta. Olen lopulta ottanut ystäviin etäisyyttä kun tilanne on alkanut ahdistamaan. En halua olla hyväntekeväisyyskohde. 

Jos et halua suoraan sanoa näitä asioita, niin sano heille että tulkaa vaan. Kun tulevat, anna ohjeet ja välineet tms ja sano lähteväsi shoppailemaan/hierontaan/salille.

"Noniin, teillä on selvät sävelet tässä. Nähdään parin tunnin päästä!"

Ja kamat kasaan ja ulos. Parin tunnin päästä soitat ja kysyt onko heillä nälkä. Kun vastaavat että eivät mitään tarvitse, sanot että ok ja että menet itse pitsalle.

Eli jos haluavat auttaa niin siinähän auttavat, mutta ei sinun tarvitse olla siellä paikalla kiittelemässä ja ruokkimassa heidän egojaan.

Jos tuovat sinulle tavaraa, sanot että olisit mieluummin ottanut toista merkkiä. Tuovat kattilan, niin olisit oikeasti kyllä tarvinnut Le Creuset padan. Tuovat kahvinkeittimen, olisit halunnut Moccamasterin. Tuovat vaatteita, käytät nykyään vain Ralph Laurenia. En tiedä mitä ovat tuoneet, nämä vain esimerkkejä.

Ja jos kutsuvat syömään, sanot ihan pokkana että joo, olisi ihanaa syödä pitkästä aikaa sisäfileepihvi. Eli rupeat juuri sellaiseksi hyväksikäyttäjäksi, kuin tässä ketjussa on kuvailtu. Voisit vaikka pyytää heitä säilyttämään ylimääräisiä romujasi :D

Joku täällä ihmetteli sitä, ettei lapsilla ole halukkuutta auttaa vanhempiaan. Appivanhempieni kohdalla ainakin oletus siitä, että lapset rientävät avuksi, on johtanut haluttomuuteen opetella uusia asioita. Nettipankin käyttö nyt yhtenä esimerkkinä. Eikä kyse ole 80v vanhuksista.

Vierailija kirjoitti:

Riittää kiitos kirjoitti:

"mihimpä sitä nyt kotoa lähtis"

Lähipiirissä pari tällaista tyyppiä, jotka eivät ole kahden vuoden aikana saaneet aikaiseksi tulla käymään, vaikka on kutsuttu useasti. Heillä toki on pitänyt käydä vähintään kolme neljä kertaa vuodessa - silti ei kuulemma ikinä käydä.

Kun vihjailen, että tännekin päin saa tulla ja juna kulkee suht usein plus voin hakea asemalta (asutaan pk-seudulla, välimatkaa heihin alle 2 tuntia) niin alkaa tekosyiden luettelointi ja just tuo "no ei kai sitä viitsi kotonaan lähteä". Onko tylsempää kuultu!?

Toinen näistä sankareista jaksaa ihmetellä miksi käymme ulkomailla. Siis... Että miksi halutaan kokea jotain muutakin elämässä kuin oman pihan nurkat. Jaa'a, kummallista.

Ai niin, on vielä kolmas tyyppi, joka ei myöskään lähde ikinä minnekään, koska ei voi kuulemma nukkua muualla. On käynyt laivalla joskus ysärillä ja se on säilynyt mielessä sitten The Matkana.

Nämä voi johtua myös köyhyydestä. ”Ei viitsi” voi tarkoittaa ”ei ole varaa”, ja ihmisen on hankala ymmärtää, miksi kukaan laittaisi rahaa lomareissuu , jos se tarkoittaa samaa kuin että elää seuraavat pari kuukautta pelkällä makaronilla. Ja jos ei ole koskaan matkustanut, voi kynnys matkustamiseen nousta korkeaksi, vaikka myöhemmin olisikin vara.

Tunnen naisen jolla on poika ja kissa. He eivät koskaan voineet mennä lomalle tai muutenkaan jättää kotia kissan takia. Ensin ajattelin että tämä on jonkunlainen hullu kissanainen. Ajan mittaan ilmeni että kissa olikin vain tekosyy. He elivät kädestä suuhun ja mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa.

Minäkin elin vuoden verran tilanteessa että piti keksiä ties mitä tekosyitä ettei voi  lähtä mihinkään.

Olin työttömänä ton ajan ja lainanlyhennykset juoksi yms, enkä kehdannut kertoa kenellekkään.

Kyllä siinä sai hammasta purra aina ku yritti muka naureskella ja hymyillä sen vuoden.

Tuolle jonka kaverit auttaa koko ajan, itse olen kokenut vähän samaa. Olin kauan opiskelijabudjetilla, ja tuli tarjouksia tarjota ruuat ravintolassa, tai sitten jos mainitsin että etsin töitä, nämä avaavat mol.fi ja linkkavat mulle työpaikkoja. Olen aikuinen maisteriksi valmistunut, joten osaan tuon kyllä hoitaa itsekin... Jopa silloin vastavalmistuneena. Ehkä he halusivat vaan auttaa, mutta olen todennut että ihmisille jää mielikuvat rooleista päälle. Tarkoitan että jos olit nuorena jonkunlainen, on vaikea käsittää että ihminen onkin muuttunut. Yksi lapsuudenkaveri tuntui pitävän minua jonain reppanana jolle käy aina huonosti miesten kanssa. Kommentit oli sen mukaisia. Kun sitten olin ongelmani rauhassa itsekseen käsitellyt ja koitti kypsä suhde, ei jotenkin hyväksynyt sitä. Nää mun antamat esimerkit on nyt vähän huonoja, mutta halutaan ikään kuin pitää ihminen lestissään. Kaikkien kavereiden kanssa ei ole samanlaisia ongelmia, mutta ehkä just niiden jotka pitää toista vähän huonompana kuin itseään, jotenkin autettavana.

Myäs minulla on kokemus tavaroiden jättämisestä nurkkiin. Ostimme exän kanssa appivanhempien talon ja he jättivät autotallin ja kaikki kaapit täyteen omia tavaroitaan jotka eivät mahdu heidän uuteen asuntoonsa. Siinä oli sitten raahaaminen sorttiasemalle ja vaikka mihin. Appivanhemmat tietenkin loukkaantuivat tästä. Meidän olisi pitänyt säilyttää mm. Lämmitettävää isoa patjaa. Kuulostaa omituiselta mutta joku sellainen se oli. Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja talossa oli paljon remontoitavaa joten ei olisi ollut ylimääräistä aikaa raivaukselle. Tämän lisäksi appivanhemmat tulivat meille edelleen avaimillaan, samoin ex-miehen veli. Sarjoitin lukot uudestaan ja asiaa sitten ihmeteltiin seuraavalla kerralla kun ovi ei enää heidän avaimillaan auennutkaan. Tästäkin järkyttävä loukkaantuminen. Sama jatkui puutarhan osalta (siellä olisi pitänyt saada käydä koska vain ja kuin omassaan tehdä asioita, kerätä satoa ym). Remontista loukkaantuivat jokaisesta seinän kaatamisesta ja muusta muutoksesta koska se oli erilainen kuin heillä oli ollut. Erosin tästä miehestä (ja hänen suvustaan) onneksi jo aikaa sitten.

Meitä oli neljän miehen kaveriporukka, joka tuntenut toisensa ala-asteelta asti. Toki jokainen toi kaveriporukkaan uusia kavereita vuosien varrella.

Nelikkomme "näätä" ja yleinen sähläri alkoi 28 vuotiaana perustaa perhettä. Yllättäen alkoi puhumaan usein julkisesti, että näkee itsensä meidän kaveriporukan "isähahmona".

Lopulta moni meistä sanoi, että enemmänkin hän on porukan säätäjä ja mukava bilekaveri. Loukkaantui tästä meille muille nelikon jäsenille.

Hieman myöhemmin opiskelukaverini, jonka olin tuonut osaksi meidän porukkaa, soitti ja ihmetteli tämän kaverin toimintaa. Kaverini oli kuullut että opiskelukaverini avovaimo on raskaana ja halusi tarjota isällisiä neuvoja toiselle tulevalle isälle. Olivat käyneet yhdessä kaljalla ja tämä "isähahmo" oli antanut elämänohjeita dr. Philliä lainaten.

Opiskelukaverini on kasvatusalan ammattilainen ja on hoitanut lapsia vapaa-ajalla ja töissä koko ikänsä. Tämä "Isähahmo" on käynyt kauppiksen, eikä ole koskaan hoitanut edes omaa lastaan (esim vaihtanut vaippoja jne).

Teki samaa neuvontaa vielä parille muullekin yhteiselle tutullemme - kunnes otin hänet puhutteluun, että lopettaa sen, koska jengi on ihmeissään hänen 50-luvun parisuhde- ja kasvatusneuvosta ala dr phil. Jopa hieman jo naureskellaan selän takana. Lopulta rauhoittui. Nyt hänellä 3 lasta ja kaikille muillakin vähintään 1 lapsi.

Mikäköhän toi tarve oli päteä?

Autan omia läheisiä.

En pysty tai ehdi auttamaan kaikenmaailman tuttuja ja tutuntuttuja.

Hämmentävää on kun joskus harvoin ihminen jonka tunnet etäisesti töistä tai naapurustosta pyytää ihan suoraan melko isoja palveluksia.

Aiemmin menin lukkoon ja en osannut kieltäytyä. Keksin kaikenmaailman selityksiä, joista saattoi seurata ongelmia.

Nykyään sanon suoraan: en lainaa rahaa kenellekään, en pysty antamaan autokyytiä, jne.

Nykyään pyydellään aika harvoin enää.

Äiti 45v

IsäMies45v kirjoitti:

Meitä oli neljän miehen kaveriporukka, joka tuntenut toisensa ala-asteelta asti. Toki jokainen toi kaveriporukkaan uusia kavereita vuosien varrella.

Nelikkomme "näätä" ja yleinen sähläri alkoi 28 vuotiaana perustaa perhettä. Yllättäen alkoi puhumaan usein julkisesti, että näkee itsensä meidän kaveriporukan "isähahmona".

Lopulta moni meistä sanoi, että enemmänkin hän on porukan säätäjä ja mukava bilekaveri. Loukkaantui tästä meille muille nelikon jäsenille.

Hieman myöhemmin opiskelukaverini, jonka olin tuonut osaksi meidän porukkaa, soitti ja ihmetteli tämän kaverin toimintaa. Kaverini oli kuullut että opiskelukaverini avovaimo on raskaana ja halusi tarjota isällisiä neuvoja toiselle tulevalle isälle. Olivat käyneet yhdessä kaljalla ja tämä "isähahmo" oli antanut elämänohjeita dr. Philliä lainaten.

Opiskelukaverini on kasvatusalan ammattilainen ja on hoitanut lapsia vapaa-ajalla ja töissä koko ikänsä. Tämä "Isähahmo" on käynyt kauppiksen, eikä ole koskaan hoitanut edes omaa lastaan (esim vaihtanut vaippoja jne).

Teki samaa neuvontaa vielä parille muullekin yhteiselle tutullemme - kunnes otin hänet puhutteluun, että lopettaa sen, koska jengi on ihmeissään hänen 50-luvun parisuhde- ja kasvatusneuvosta ala dr phil. Jopa hieman jo naureskellaan selän takana. Lopulta rauhoittui. Nyt hänellä 3 lasta ja kaikille muillakin vähintään 1 lapsi.

Mikäköhän toi tarve oli päteä?

Jospa muutos jännitti häntä ja epävarmuuttaan yritti omaa asemaansa kaveriporukassa vahvistaa? Ei varmaan pahalla tehnyt tuota?

Toisen ketjun aihe voisi olla "läheisten väkisin annetut neuvot" tai vastaava. Noistakin saisi aika hauskan ketjun

Vierailija kirjoitti:

IsäMies45v kirjoitti:

Meitä oli neljän miehen kaveriporukka, joka tuntenut toisensa ala-asteelta asti. Toki jokainen toi kaveriporukkaan uusia kavereita vuosien varrella.

Nelikkomme "näätä" ja yleinen sähläri alkoi 28 vuotiaana perustaa perhettä. Yllättäen alkoi puhumaan usein julkisesti, että näkee itsensä meidän kaveriporukan "isähahmona".

Lopulta moni meistä sanoi, että enemmänkin hän on porukan säätäjä ja mukava bilekaveri. Loukkaantui tästä meille muille nelikon jäsenille.

Hieman myöhemmin opiskelukaverini, jonka olin tuonut osaksi meidän porukkaa, soitti ja ihmetteli tämän kaverin toimintaa. Kaverini oli kuullut että opiskelukaverini avovaimo on raskaana ja halusi tarjota isällisiä neuvoja toiselle tulevalle isälle. Olivat käyneet yhdessä kaljalla ja tämä "isähahmo" oli antanut elämänohjeita dr. Philliä lainaten.

Opiskelukaverini on kasvatusalan ammattilainen ja on hoitanut lapsia vapaa-ajalla ja töissä koko ikänsä. Tämä "Isähahmo" on käynyt kauppiksen, eikä ole koskaan hoitanut edes omaa lastaan (esim vaihtanut vaippoja jne).

Teki samaa neuvontaa vielä parille muullekin yhteiselle tutullemme - kunnes otin hänet puhutteluun, että lopettaa sen, koska jengi on ihmeissään hänen 50-luvun parisuhde- ja kasvatusneuvosta ala dr phil. Jopa hieman jo naureskellaan selän takana. Lopulta rauhoittui. Nyt hänellä 3 lasta ja kaikille muillakin vähintään 1 lapsi.

Mikäköhän toi tarve oli päteä?

Jospa muutos jännitti häntä ja epävarmuuttaan yritti omaa asemaansa kaveriporukassa vahvistaa? Ei varmaan pahalla tehnyt tuota?

Totta toikin. Ja siitä varmaan olikin kyse jollain tasolla. On aina ollut aika kova pätemään myös asioista, joista ei kovin paljon tiedä.

Tuntui vaan meidän läheisten kavereiden mielestä omituiselta, että arvioi oman roolinsa meidän porukassa hyvin metsään.

Miesporukoissa on aina jonkinlaiswt "roolit". Joku on fiksu, hauska, naistenmies, kova jätkä, vahvin jätkä jne ja joskus joku rauhallinen/ tasapainoinen voi olla jonkinlainen isovelihahmo, jonka kanssa puhutaan elämän vaikeista asioista, kysytään neuvoa jne.

Nykyään tilanne on parempi, mutta olemme enää tekemisissä pari kertaa vuodessa. Kaikilla perheet ja urat. Ei vaan ehdi

Yksi tutun ystävä, joka oli istunut ryöstöstä ja ollut vankilaa paossa Tahaimaassa yms. pyysi, että ottaisin hänelle puhelinliittymän, koska itsellään ei ollut luottotietoja. Olin ainoa heidän tuttu jolla oli luottotiedot ja elämä normaali. Oletan, että hän oli luokitellut minut höynäytettäviin.

Noista miesten välisistä kaverisuhteita olisi mukava kuulla lisää. Ehkä omassa ketjussa?

Tuo on kyllä käsittämätöntä, että jätetään tavaraa toisten nurkkiin esim. kauppojen yhteydessä ja oletetaan että ne saa vain olla siellä.

Nämä asiat tulisi aina sopia sillä tyylillä, että kauppojen jälkeen ilmoitetaan että tavaroita voi hakea x päivään mennessä, mutta sen jälkeen niitä aletaan raivata pois. Tätäkään ei ehkä lain mukaan tarvitsisi tehdä (osaako joku oikeasti sanoa, mitä lain kirjain tähän sanoo?) mutta ainakin on kohtelias tapa tehdä noin eikä pakota ketään tilanteeseen, että ei oikeasti esim. päivässä kerkeä hankkia tavaroilleen säilytystiloja. Eli on mielestäni todella kohtuullista.

Tosi paljon olen kuullut tapauksia, joissa tavaroita ei ole tultu hakemaan ja sitten on kauhisteltu ja loukkaannuttu kun on ukkivainaan navettasaappaat laitettu pois tai ei olekaan säästetty jotain epämääräistä, nurkissa pyörinyttä nyssäkkää. Niinpä niin.

Sukulaisen luona on ihan ok säilyttää tavaroitaan, jos se todella on ok sukulaisellekin. Useimmiten jokainen haluaa kuitenkin hyödyntää tilansa itse omia juttujaan varten, eikä kaikki halua ottaa vastuuta muiden tavaroista. Itse esimerkiksi pelkäisin, että lapsemme innostuisivat ottamaan jotain leikkeihinsä, ja kadottaisivat tai särkisivät tavaran x.

Jonkin verran olen kuullut myös sitä, että jopa loukkaannutaan kun sukulaisen ennen omistamaan kiinteistöön on tehty remontteja. Jokainenhan laittaa oman näköisen kodin, ja on ihan omituinen oletus että kaikki säilyy ikuisesti ennallaan jos se ei uusien omistajien maun mukaista ole. Joskus toki onkin :)

Meillekin on kauhisteltu että "kaikki muutetaan" vaikka kyse on ollut lähinnä tapetoinnista, normaaleista tietyin väliajoin tehtävistä rempoista kuten sauna- ja pesuhuoneremontista, keittiöremontista jne.

On myös tultu kyselemään että "Onkohan teillä vielä siellä vinttikomerossa (=pieni huone) sitä mun x." Ja sitten kauhistuneena kysytty, että "Ai eikö?" No ei kuule valitettavasti ole. Ollaan asuttu tässä nyt 12 vuotta, sait muiden sukulaisten ohella useamman kuukauden aikaa hoitaa haluamasi tavarat pois täältä jonka jälkeen ollaan säännöllisin väliajoin raivattu vinttikomeroa. Ensin sieltä lähti ne epämääräiset isoisoisävainaan vaatteet sun muu, ja onpa sieltä laitettu omaakin tavaraa useamman kerran pois kun on huomattu ettei sillä mitään tehdä. Tosiaanko on siis realistista olettaa, että joku kuppi, kippo, rasia tai ropponen olisi täällä vielä samassa paikassa kuin se oli lapsuudessasi?