Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Kun opiskelijana itse kukin muutettiin, autettiin toisiamme ristiin. Oltiin tyytyväisiä siihen pitsa- ja juomapalkkaan, sekä seuraan. Aikuiset maksakoot muuttofirman tai hoitakoot itse. Sitä roinaa ja rompettakin on yleensä kertynyt aika lailla enemmän kuin kuuden hengen astiasto.

Aina kun kuulen sanan "talkoot", pidän oven kiinni ja suljen verhot.

Serkku pyysi puunkaato talkoisiin , olivat aloittelemassa rakennusprojektia , tulos oli että minä ja mieheni olimme paikalla serkku miehineen ei ehtinyt, itse olin vielä raskaana

Toistan, kun on talkoot kyseessä, ei ole joko tavoitettavissa lainkaan tai keksii jonkun muun kiireen, jos yllätetään kysymyksellä housut nilkoissa. Rohkeimmat sanovat suoraan, etten harrasta talkoita, en tule.

Turhan moni avunpyytäjä on sitä sorttia ihmistä, joka käyttää hyväntahtoisia pelkästään hyväksi ilmaistyövoimana hommaan kuin hommaan. Itsellä ei ole edes aikomustakaan korvata tai millään tavalla olla vastavuoroinen. Eivätkä koe siitä edes mitään huonoa omaatuntoa.

Sitten ne, joille on kasvatettu moraali ja selkäranka, hämmästyvät.

Tuli mieleen ex-appivanhemmat. Talkoota riitti siellä ja täällä. "Kaikkien pitää osallistua, kun kerta kuulut perheeseen." Muistettiin kyllä haukkua myös ja muistuttaa, että en kuulu perheeseen. Aina miten tilanteeseen sopi. Alkaen noista puunkaadoista ja rakennus/raivaustöistä. Nuorena sitä yritti vielä miellyttää. Nykyisin ottaisin haukut niskaan ja sanoisin ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Talon talkoisiin oli lyöty ehto, että grillimakkaran saa vasta, kun on toimittanut jätesäkillisen lehtiä/roskaa lavalle. Sinänsä ehkä ok, edellisvuonna oli jotkut äijät vetäneet pakettitolkulla makkaraa tekemättä mitään hommia ja kaljoitelleet siinä sivussa...

Koomiseksi meni siinä vaiheessa, kun tämä vaatimus koski nähtävästi myös naapurin 2v taaperoa 😂 Ei säkkiä, ei makkaraa. Rutinaa tuli siitäkin, että söi mun makkaran... Muksu oli ahkerasti talkoissa mukana: keräili risuja, haravoi vähän muiden mukana yms.

Että se siitä mukavasta yhdessäolosta ja yhteidöllisyydestä...

Asuimme 64 asunnosta koostuvassa omistusrivitaloyhtiössä. Pihatalkoissa oli limsaa ja makkaraa ja kaljaa talkoolaisille. Muutamat asukkaat kyttäsi pihalla tarjottavia niin ettei meidän eikä seinänaapurinkaan poika meinannut saada mitään. Piti ihan käydä sanomassa että asuvat todellakin täällä. Tien toiselta puolen tuleville omakotitalojen lapsille kyllä annettiin.

Muutimme miehen kanssa hissittömään asuntoon. Meillä ei ollut muuttoapua, joten ajatus tuntui läkähdyttävältä vaikka asunto oli vain toisessa kerroksessa. Yllätys oli melkoinen kun asunnossa oli vielä paikalla asunnon entinen vuokralainen. Sanoi muutossa avustaneen serkkunsa juuri lähteneen, mutta "tehän voitte kantaa tuodessanne omia tavaroitanne minun tavaroitani aina alas.". Siinä sitten kanneltiin. Voitte vain kuvitella oliko asunto siivottuna :)

Jatkan vielä tästä kaverista joka kannatti meillä tavaransa muuton yhteydessä. Ostimme siis asunnon hänen serkultaan ja vakuutuimme prosessin aikana, että serkku möi asunnon päästäkseen tästä vuokralaisesta eroon. Tyyppi oli maksanut asunnosta pelkästään vastikkeen ja muut kulut "vuokrana" ja leuhki avoimesti "vuokranneensa" kavereilleen petipaikkoja asunnosta. Veikkaan, että oli netonnut suht hyvin sillä asunto oli hyvällä paikalla Helsingissä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen ex-appivanhemmat. Talkoota riitti siellä ja täällä. "Kaikkien pitää osallistua, kun kerta kuulut perheeseen." Muistettiin kyllä haukkua myös ja muistuttaa, että en kuulu perheeseen. Aina miten tilanteeseen sopi. Alkaen noista puunkaadoista ja rakennus/raivaustöistä. Nuorena sitä yritti vielä miellyttää. Nykyisin ottaisin haukut niskaan ja sanoisin ei kiitos.

Miehen sisko puolisoineeen alkoi rakentaa taloa. Me olimme mieheni kanssa nuoria opiskelijoita eikä minkäänlaista kokemusta rakentamisesta. Miehen äiti sitten sanoi että miehen sisko oli soittanut ja käskenyt komentaa meitä sinne rakennukselle iltaisin ja viikonloppuisin auttamaan kun hänen miehellä on muuten niin kova homma! Ei muuten menty.

Up

Oma tätini yritti saada minut aina vahtimaan kakaroitaan alkuillaksi, joka sitten venyi aina vahingossa 'yöksi'. Kuulemma meni käymään töissä viimeistelemässä näyttöä tai jotain muuta vastaavaa, tuli sitten yömyöhään parhaimmillaan jonkun miehen kanssa.

Tyhmänä halusin uskoa tätiini, mutta parin vastaavan kerran jälkeen en halunnut enää mennä.

Olen töissä hypermarketissa, ja minulle luonnollisesti kuuluu henkilökunta-alennus (myös puolisolleni, koska olemme avoliitossa). Minulla on firman myöntämä henkilökortti todistuksena siitä, että kuulun henkilökuntaan, ja tätä korttia näytän aina asioidessani kyseisen ketjun liikkeissä. Hyvän ystäväni äiti sai tietää minun olevan töissä tässä ketjussa kerrottuani ystävälleni tarkemmin henkilökuntaeduistamme, joista hän itse kysyi. Jotenkin ystävän ja hänen äitinsä välillä oli tullut puhe näistä henksueduista, ja aivan yhtäkkiä sain oudon viestin ystäväni äidiltä. Tässä viestissä äiti kyseli, että voisinko lähteä hänen kanssaan kauppaan x ostoksille, koska hän tarvitsee uuden pyykinpesukoneen ja arveli minun pystyvän auttavan häntä siinä, ettei koneesta tarvitsisi maksaa niin paljon. Suomeksi sanottuna kaverin äiti siis yritti hyötyä henkilökunta-alestani ja saada pesukoneen halvemmalla.

Ei meinannut oikein mennä tällä henkilöllä kaaliin se, että kortti on henkilökohtainen ja en saa (enkä halua) käyttää sitä ympäriinsä ties kenen ostoksiin. Intti hetken, että mikä siinä nyt niin outoa on, kun aivan tuttuja olemme. Kaverin äidin käytös oli aivan uskomatonta ja ylitti rajan, joskin ei toisaalta tullut yllätyksenä, sillä kyseessä on rahasta todella tarkka henkilö joka on kehittänyt itselleen kummallisia käyttäytymismalleja rahan suhteen. Vieläkin raivostuttaa kun asiaa mietin. :D

Minä ja puoliso rakensimme talon. Osa teettämällä ammattilaisella, osa hartiapankilla. Moni tuttava sitten intti että miksi ei talkoita, järjestäkää talkoot niin saatte apua, ette te kaksin jaksa. No, päätin sitten lopulta että järjestetään yhdet, ei siinä mitään. Paikalle tulikin porukkaa. Yksi totesi ettei voi käyttää mitään sähkökonetta, pelkää niin kovasti. Toinen valitteli että on kyllä selkä niin mäsänä mutta tulin kuitenkin, kai minäkin jotain saan aikaan. Tuli ihan terveitäkin, kahdeksan ihmistä yhteensä. Ohjeistimme mitä piti tehdä. Minä ja mies painoimme niskat limassa ja aloimme sitten ihmettelemään kun ei mitään kuulu: siellä ne ahkerat talkoolaiset istuivat keittiössä ja vetivät talkoojuomia ja söivät ruokia! Eukot olivat kätevästi ne "itse löytäneet" köökistä, ja siellä oli jo iloiset syömingit menossa. Kun ihmettelin, niin totesivat että eihän sitä nälkäisenä ja janossa jaksa paahtaa, tulkaa tekin. Ja kun olivat syöneet ja vetäneet juomat, lähtivät kaikki kotiin. Kaiken kruunuksi vielä yksi pariskunta tuli noin kuuden tunnin kuluttua ovelle iloisena, että he vähän myöhästyivät mutta toivottavasti eivät juhlista! 

Seuraavalla viikolla kyllä oltiin sitten niin maireana että olipas kivat talkoot, toivottavasti kutsu käy toistekin, ja kun tuo sauna valmistuu niin voisi pitää tupaantulijaiset. Silloin keitti yli ja sanoin mitä mieltä olin. Nyt sitten koko porukka vihoittelee, koska olen ilmeisen hirvä orjapiiskuri ja hyväksikäyttäjä! KUKAAN siitä porukasta ei tehnyt muuta kuin söi ja joi. 

En enää järjestä talkoita. Edes pyynnöstä. En olisi järjestänyt noitakaan ellei olisi kehoitettu, mielummin teemme itse! 

Oon yksityisellä kuntosalilla töissä ja saan tulla treenaamaan ilmaiseksi kahden kaverin kanssa. Nyt parikin kaveria luulee että saisin puhuttua niille ilmaisen jäsenyyden. Ärsyttää kun ne sanoo että "mikset vois ees yrittää saada sitä meille, aina voi yrittää" ja ynnämuuta jankkaamista. Musta se on jo aika iso etu että saavat tulla ilmaiseksi aina sillon kun minä itse meen. Sitte ne yrittää jankata mua salille jos he ite haluavat, ja ne ärsyyntyy jos meen silloin ku heille ei käy. Nyt pistin pelin poikki enkä oo ottanu kumpaakaan mukaan pariinviikkoon, mielummin yksin ku toi jatkuva päänvaiva.

Kaveri kysyi otanko sen lapsen hoitoon yön ajaksi. Tottakai otan.

Soitti vähän ajan päästä uudestaan että olis kyllä hänen tyttärelleen kivempi jos minä menisin heille sitä hoitamaan.

Mun mielestä se oli typerä pyyntö, syystä että mulla oli kolmen vanha lapsi ja 10 viikkoinen lapsi itselläni.

Sanoin sitten ihan suoraan että mä en sinne tule. Jos haluaa että hoidan hänen tyttöä, niin tuo sen meille.

Ei tuonut.

Tää samainen kaveri soitti kerran taas ja pyysi rahaa lainaan. Kerroin että en ole kotona vaan miehen kanssa syömässä, kun lapsetkin hoidossa.

Rupes tenttaamaan että milloin lähdetään sieltä kotiin?

Mä jo vähän hermostuin. Kysyi sitten että voiko se tulla hakemaan rahaa sieltä ravintolasta? Kerroin että ei oo käteistä. Seuraavaksi kysyi mun korttia itselleen!!

Siinä vaiheessa vastasin jo tosi äkäisesti jotain.

Ei sillä mikään hengenhätä ollut, olis vaan halunnut muutaman oluen miehensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mummini on koko ikäni ostellut minulle ja perheelleni kysymättä lahjoja, joita emme tarvitse. Kun emme sitten ole niitä käyttäneet, hän on naama nyrpyllä pyytänyt saada ne takaisin.

Esimerkki: kun olin pieni, hän teki minulle Disney-teemaisen seinäkellon - maalasi sen siis posliinilautaselle ja osti siihen koneiston ja viisarit. Se oli seinälläni monta vuotta, kunnes aloin tulla murrosikään. Päätimme kuitenkin säästää kellon, koska se oli niin kaunis. Mummi huomasi pian, ettei kello ollut enää käytössä ja huomautti minulle 11-vuotiaalle, että jos se ei kerran arvon neidille kelpaa, niin saan kyllä luvan palauttaa sen.

Palautitteko te ne lahjat? 

Vierailija kirjoitti:

Serkku pyysi puunkaato talkoisiin , olivat aloittelemassa rakennusprojektia , tulos oli että minä ja mieheni olimme paikalla serkku miehineen ei ehtinyt, itse olin vielä raskaana

Olisin häipynyt paikalta. Jos ei itse vaivauduta paikalle, niin en minäkään silloin siellä ole.

Entinen ystäväni, jonka kanssa välit meni lopulta muista syistä, pyysi minua usein heille kylään ja minä mielelläni olisin mennyt kuulumisia vaihtamaan ja lapsia moikkaamaan. Mutta kun se oli aina sitä, että pikaisesti kahvit ja lapset pöydässä myös ja jutellaan vaan heidän lasten jutuista ja lapset tempaisivat minut siitä sitten mukaan leikkeihinsä. Aikani huokailin leikkihuoneessa ja lähdin kotiin. Tuota se kyläily oli aina. Ja ai että sitä ainaista hehkutusta, kuinka heidän lapsensa ovat niiiiin hyviä kaikessa ja katso kuinka Veeti esittää taikatemppuja, wau!

Olen hypännyt auttamassa siskoani millon muutossa, milloin yöllisissä parisuhderiidoissa, milloin mitäkin koittanut autaa. Kerran sitten soitin, kun meni aikataulut pahasti mönkään ja siskollani on auto, että olisiko onnistunut kuskata poikani treeneihin.Ei onnistunut ja siinähän ei mitään. Tästä sitten useampi kuukausi kului ja siskoni sanoi, että soitan hänelle vain, jos pitää mun poikaa kuskata treeneihin...kerran kysynyt koko asiaa eikä väite pidä yhtään paikkaansa. Tässä ketjua lukiessa tuli kyllä niin monta muutakin juttua mieleen, että taidanpa sanoa ihan kaikkiin ehdotuksiin vähän aikaa, että ei onnistu. Jotenkin luullut, että kun auttaa muita, niin sitten voi kysyä apua, eihän se aina sovi ja se ei haittaa. Mutta että avun pyytämisestä motkotetaan jälkeenpäin. Oikein sydäntä riipasee.