Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Sukulainen pyysi ottamaan ns. poskeen. 

Sisko oli synnyttämässä ja miehensä vietti varpajaisia. Olin ensin hoitamassa heidän 3-vuotiastaan, ja sitten yöllä 04 maissa hain autolla miehen ravintolata (3 km) kotiin, ettei mene taksimaksua. Soitti siis, että haetko.

Kun pääsimme heidän talolleen, mies pyysi minua sänkyyn kanssaan. Panetti kuulemma.

...

Lähdin kävellen äidin luo yöksi. En "uskaltanut" jäädä edes samaan taloon yöksi - olisi kuitenkin kömpinyt huoneeseen ja sänkyyni. Edelleen aika vaikea suhtautua häneen. Siskolle en tietenkään ole kertonut.

Olin kerran yhden perheen yo-juhlissa, jotka menivät loppua kohden tosi oudoiksi.

Suurimman osan lähdettyä sankari alkoi katsastaa lahjapöytäänsä, ja huomasi siellä kaulakorun, josta ei pitänyt. Hän alkoi pikkusiskon kanssa kovaan ääneen arvostella korun antajaa (sukulaistaan, jonka perheessä työttömyyttä). Hänen pikkusiskon alkoi vetää asiasta vielä isompia herneitä ja melkein suuttui, kun olivat tuoneet niin huonon ja epätoivotun lahjan.

Siskosten äiti saapui paikalle, ja mitä hän tekikään!?! Sen sijaan, että olisi korjannut lastensa käytöstä, hän alkoi Googlella lahjaa "todistaakseen" että se oli kyllin hyvä (=kallis).

Seurasin näytelmää vierestä täysin pöllämystyneenä.

Naapurin lapsi alkoi yhdessä vaiheessa ilmestymään meille aina ruoka-aikaan. Kyllä ihan mielelläni tarjoan lapsen kavereille ruokaa, mutta tämä söi ison annoksen ja päälle pari leipää ja hedelmää, niin kyllähän se alkaa pienituloisella tuntumaan. Meidän lapsi ei siis ikinä käynyt heillä. Joskus tuli rinkuttamaan ovikelloa ja kysymään, että saisiko ruokaa? Oli pakko pistää jo stoppi sille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oravannahkakaupat ovat sen sijaan ok. Olen vaihtanut työpanostani mm. elektroniikkaan, hiusten leikkuuseen ja pakettiauton lainaan ja homma on toiminut hyvin.

Juuri näin. En tykkää ottaa itse rahaa jostain muuttoavuista tms. tai oman alani hommista, vaan mieluiten juuri palveluksin ja vastapalveluksin, silloin harvoin kun apua tarvitsee. Rahan kun sekoittaa mukaan, niin se tekee asioista aina jotenkin...vaikeampia.

Mukava ajatus, mutta jos ammattilaiset (esim.sähköasentaja, juristi, valokuvaaja ja kielenkääntäjä) vaihtavat palveluja keskenään voi tulla hirveä vääntö siitä, kuinka monta sivua kielenkääntöä vastaa yhden tunnin valokuvauta tai pistorasian asennusta. Ja sovittu vaihtokauppa ON veronkiertoa.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin lapsi alkoi yhdessä vaiheessa ilmestymään meille aina ruoka-aikaan. Kyllä ihan mielelläni tarjoan lapsen kavereille ruokaa, mutta tämä söi ison annoksen ja päälle pari leipää ja hedelmää, niin kyllähän se alkaa pienituloisella tuntumaan. Meidän lapsi ei siis ikinä käynyt heillä. Joskus tuli rinkuttamaan ovikelloa ja kysymään, että saisiko ruokaa? Oli pakko pistää jo stoppi sille.

Surullinen juttu, sillä kertoo, että lapsi oli nälkäinen ja edes naapurin aikuinen ei auttanut. En tarkoita, että sinun velvollisuutesi olisi ollut ruokkia tätä lasta - mutta mm. kysyä kotoaan ruoasta (mahd. lastensuojelu, jos mm. vaikuttaa, että sitä ruokaa ei saa kotonaan kyselyn perusteella).

90-luvulla mun luokkakaveri toi 10-vuotissynttärilahjaksi alkuperäisestä kopioidun c-kasetin musiikkia. Juhlien aikana hän sitten sanoi jossain kohtaa ohimennen, että voin tuoda kasetin takaisin kouluun kunhan olen kopsannut sen itselleni. Hän siis toi kasetin sisällön lahjaksi :D En koskaan muistanut viedä kasettia hänelle takaisin.

Hmm. Aina olisi oltava siisti, järkevä, taloudellinen ja aikaansaava... eikä oikeasti kiinnosta kuin nopeat autot, hitaat naiset, rokkenrolli, leffat, rakkaus ja hauskanpito. Pohjois-korea ja koko maailma meinaa räjähtää ja yks vaan miettii bilettämistä.... hyi hyi!

Vierailija kirjoitti:

Naapurin lapsi alkoi yhdessä vaiheessa ilmestymään meille aina ruoka-aikaan. Kyllä ihan mielelläni tarjoan lapsen kavereille ruokaa, mutta tämä söi ison annoksen ja päälle pari leipää ja hedelmää, niin kyllähän se alkaa pienituloisella tuntumaan. Meidän lapsi ei siis ikinä käynyt heillä. Joskus tuli rinkuttamaan ovikelloa ja kysymään, että saisiko ruokaa? Oli pakko pistää jo stoppi sille.

Voi Raasu :( ei varmasti ollut kotona ruokaa pienelle.

Mummo olisi halunnut että harrastan sen kanssa seksiä. Sanoin että säästän sen hääyölle. En kyllä säästänyt, mutta ei ihan napannut moinen ehdotus.

Vierailija kirjoitti:

Mummo olisi halunnut että harrastan sen kanssa seksiä. Sanoin että säästän sen hääyölle. En kyllä säästänyt, mutta ei ihan napannut moinen ehdotus.

Oho, uskoiko kerralla vai kyselikö useamman kerran?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin lapsi alkoi yhdessä vaiheessa ilmestymään meille aina ruoka-aikaan. Kyllä ihan mielelläni tarjoan lapsen kavereille ruokaa, mutta tämä söi ison annoksen ja päälle pari leipää ja hedelmää, niin kyllähän se alkaa pienituloisella tuntumaan. Meidän lapsi ei siis ikinä käynyt heillä. Joskus tuli rinkuttamaan ovikelloa ja kysymään, että saisiko ruokaa? Oli pakko pistää jo stoppi sille.

Surullinen juttu, sillä kertoo, että lapsi oli nälkäinen ja edes naapurin aikuinen ei auttanut. En tarkoita, että sinun velvollisuutesi olisi ollut ruokkia tätä lasta - mutta mm. kysyä kotoaan ruoasta (mahd. lastensuojelu, jos mm. vaikuttaa, että sitä ruokaa ei saa kotonaan kyselyn perusteella).

No ainakin vanhemmat aamuisin aina jonnekin(töihin) näyttivät lähtevän ja hieno auto heillä myös oli, että tuskinpa rahasta ainakaan oli puutetta. Äiti myös välillä tuli hakemaan lasta, ja kertoi käyneensä salilla. Tämä siis alkoi tympimään, kun vastavuoroisuutta ei ikinä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin lapsi alkoi yhdessä vaiheessa ilmestymään meille aina ruoka-aikaan. Kyllä ihan mielelläni tarjoan lapsen kavereille ruokaa, mutta tämä söi ison annoksen ja päälle pari leipää ja hedelmää, niin kyllähän se alkaa pienituloisella tuntumaan. Meidän lapsi ei siis ikinä käynyt heillä. Joskus tuli rinkuttamaan ovikelloa ja kysymään, että saisiko ruokaa? Oli pakko pistää jo stoppi sille.

Mun opiskelukaverin luona oli tälläistä. Aina joku lapsi oli kylässä ja jäi syömään.

Ystäväni äiti oli töissä ruokatukussa ja pomon alamaisena kertoi kerran kk palaverissa heidän ympäristön lapsista. Silloin ei tunnettu tukussa, ainakaan heillä -50% tuotteita vaan aina kun hän lähti kotiin, sai ottaa muutaman tuotteen, jossa oli ko päivä vika myyntipäivä.

Heillä oli ovet aina auki kaikille.

Me siis tavattiin reilu 20 v ja hyvin nopeasti menimme kumpikin naimisiin. Ystäväni häissä hyvin, hyvin monet tulivat juttelemaan vanhemmille ja muistelivat kuinka hyvä heidän oli kylässä olla. Tämä äiti aina kuunteli ja oli läsnä . Jopa minä pyysin heidät häihimme.

Meillä oli lapsuudenkodissani omien kissojemme lisäksi muutama eläinsuojeluyhdistyksen kotia etsivä löytökissa väliaikaishoidossa.

Eräs harrastuspiirien kautta isälleni puolituttu naishenkilö kuuli tästä ja pyysi josko voisimme ottaa hänenkin kissansa hoitoon. Syytä en muista, mutta kissa asui luonamme lopulta koko kesän. Kun nainen viikkojen jälkeen tuli noutamaan kissaansa, ei hän korvannut millään lailla kissansa hoidosta aiheutuneita kustannuksia. Ei edes kiitosta kuulunut.

Kissa oli koko kesän syönyt meidän pussistamme ja tottakai pidimme kissasta huolta kuin omastamme.

Mistään summasta emme olleet etukäteen sopineet, mutta ilman muuta oletimme, että nainen kissan hakiessaan maksaa meille jotain vaivanpalkkaa ja kissan kulut. Nainen työskenteli lääkärinä ja rahan puutteesta tuskin oli kysymys. Olimme niin ällistyneitä naisen röyhkeydestä, että emme osanneet alkaa edes vaatimaan rahaa häneltä. Jälkeenpäin on harmittanut ja v*tuttanut. Pääasia silti, että kissalla oli hyvä hoitopaikka.

Tiedän näitä ruokapihejä perheitä, tai vanhempia, paljonkin. On isot asunto- ja autolainat, kova hinku mennä "elämässä eteenpäin", ja mielestään taloudenpitonsa on tarkkaa ja taloudellista.

No toki aikuiset selviävät niukallakin ruualla ja nälkäkurkeilu voi antaa jopa tyydytystä. Kasvavalle lapselle niukistelu on kuitenkin väärin. Silmät suurina ja nälissään sitten norkoilevat kyläpaikoissa sylki valuen.

Kyllä kotona pitää olla ruokaa ja sitä pitää saada ottaa myös omia aikojaan. Käsittämätöntä pahuutta, että "meillä syödään vain ruoka-aikoina". Ei lapsilla ja nuorilla ole samanlainen ruokarytmi ja aineenvaihdunta kuin aikuisella kuikelolla.

Kummitätini asuu toisella puolella maailmaa ja eräs hänen paikallinen tuttunsa, nuori mies, tuli tutustumaan Suomeen. Kummitätini halusi järjestää meille "treffit" tai vähintäänkin tapaamisen. Ajatuksena olisi, että kierrättäisin miestä Helsingissä tärkeimmissä nähtävyyksissä. No mikäs siinä, ajattelin.

Ensinnäkin silloisena sinkkuna petyin hieman, kun vastassa olikin selkärangaton nyhverö, joka saapui likaisissa lenkkareissa ja olkalaukun kanssa. Lue: ei mikään tyylikäs man purse. No, tehdään kierros ja ehkä nuorukainen on tyytyväinen.

Jossain vaiheessa alkoi sataa, joten mies ehdotti, että käymme kahvilla. Menimme kahvilaan, jossa tilasin itselleni kahvin. Mies kuitenkin tilasi heti perään oman kahvinsa ja siirtyi syrjään tiskiltä olettaen, että maksan. En olettanut vanhanaikaisesti, että hän maksaisi minulle. Ajattelin kuitenkin että maksaisi omansa kuitenkin. Maksoin molempien kahvit. 

Kiusallisen Helsinki-kierroksen jälkeen sanoin lähteväni kotiin. Hän kertoi kävelevänsä keskustasta Itä-Helsinkiin, koska ei sanojensa mukaan raaski ostaa kertalippua metroa varten. Viimeisillä minuuteilla hän kertoi, ettei pysty ostamaan netistä junalippua Tampereelle, jonne oli seuraavaksi matkalla. Toisteli tätä asiaansa useaan eri otteeseen eri muodoissa, kunnes varmaan kyllästyi ja kysyi, jos voisin sen hänelle ostaa (netistä sai kuuleemma halvemmalla). Lupasin ostaa kotiin päästyäni netistä ja hän puolestaan lupasi maksaa takaisin. Ostin hänelle lipun eikä hän enää vastannut viesteihini eikä arvatenkaan maksanut mitään lippua ikinä takaisin.

Äitini aikanaan totesi, että ei sinun tarvitse aamuisin syödä, eihän hän eikä isänikään syö mitään aamupalaa, joivat pelkät aamukahvit. Lähdin nälkäisenä kouluun ja päivän ainoa kotiateria oli joskus seitsemän aikaan illalla. Ei iltapaloja, ei aamupaloja eikä välipaloja. Välillä kaapissa oli leipää ja jääkaapissa voita mutta ei aina, ja välillä taas oli päiviä joina äiti ei viitsinyt tehdä ruokaa kun hänellä ei ollut nälkä. Muistan kerran käyneeni hakemassa ruokakaupasta paketin margariinia, matkaa oli 1,5 km ja matkalla oli niin nälkä, että painuin kokoon koska vatsaan särki nälästä.  Kavereiden luona en todellakaan syönyt enkä kerjännyt, ja siihen nälkään tosiaan tottui, oli ihan "luonnollista" syödä kerran vuorokaudessa. Lopputulema oli se, että kun muutin oman katon alle ja aloin vastata omasta ruokahuollosta, tuli kartutettua kiloja vahingossa ja aivan hetkessä, tuntuu niin hyvältä voida syödä koska hyvänsä!

Ja siis rahasta vanhemmilla ei todellakaan ollut puutetta: järjestivät isoja juhlia ja kestitsivät ystäviä ja sukulaisia, ostelivat vaatteita, autoja ja korujakin. Hiljattain äiti kertoi miten hauskaa oli ollut se, että kun olin lähtenyt kouluun, hän ja isä pistivät aamupuurot tulille, harrastivat seksiä ja miten hyvältä se aamiainen kahden kesken maistuikaan, kaurapuuroa voisilmällä! Ei silloin (eikä nytkään) tullut mieleen että kasvava lapsi olisi sitä myös tarvinnut. Töihinkin olivat tilanneet kimppapizzat harva se päivä, tai olivat hakeneet paikallisesta lounasravintolasta kotiinvietäviä annoksia koko työporukalle. Isälleni ostettiin joka toinen päivä levyllinen Fazerin sinistä ja iso pullo Fantaa, itse sain kerran viikossa suklaalevyn ja isän nameihin oli kiellettyä koskea. Kaikesta mitä sai piti kiittää, ja kaiken mitä omistit saattoivat vanhemmat koska hyvänsä antaa pois kysymättä. Nykyään pitävät itseään maailman parhaina vanhempina koska olen niin itsenäinen, ja yrittävät sitten välillä änkeä minun kotiini ja pyytävät itselleen sitä ja tätä, apua, rahaa ja tavaraa. Minunkin kuulemma pitäisi aina säästää ruoastani osa äidille ja viedä se pakastettuna, kun teen kuulemma niin hyvää ruokaa! Ja minun pitäisi myös käydä mielestään siellä siivoamassa ja ikkunoita pesemässä, vaikka äiti on eläkkeellä ja minulla töitä.

Vierailija kirjoitti:

Mun avomiehen vanhemmat on melkoisia. He soittelevat milloin mitäkin palvelusta ja oletuksena on että vaikka kello olisi mitä ja meillä joku homma kesken, niin me se keskeytetään heidän vuokseen. Joka paikkaan pitää kuskata, tuoda kaupasta sitä ja tätä ja rahaa toki pyydetään aina. Tai ei ede pyydetä. Miehelle vain tulee puhelu tyyliin "Laita tilille parikymppii niin saa loton tehtyä." Miehen vanhemmat ovat työttömiä ja isälle olut maistuu, niitä pari kymppisiä saisi olla lainaamassa parikin kertaa viikossa. Ihme pummaamista.

Tuohan siis jatkuu tasan niin pitkään kuin sen mahdollistatte.

Isäni oli samanlainen. Olut maistui, holtittomuutta rahan käytössä hoitamattoman kaksisuuntaisen takia, ja näiden edellä mainittujen takia täysi välinpitämättömyys muita kohtaan.

Rahanpyyntöä tuli jatkuvalla syötöllä, jopa kun olin opiskelijana alle 1000€ kuukausituloilla, niin kehdattiin pyydellä paria kymppiä "akuuttiin tarpeeseen".

Kun tulot oli paremmat, niin pyydettiin 100-200€ lainoja.

Ja ei soitellut koskaan muulloin kuin rahantarpeessa.

Vaikeinta oli myöntää itselleen, että oma isä käyttää taloudellisesti hyväksi, ei ole kiinnostunut lapsensa elämästä kuin tilisaldon suuruuden verran. Teki todella kipeää, mutta sen myönnettyä pystyin laittamaan stopin tuolle.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin vielä melko nuori, n. 22 ja ensimmäisessä ns. oikeassa työpaikassa, vanhempi työkaveri yritti ystävystyä, esittäytyi todella mukavana jne. Kunnes sitten yhtäkkiä pyysi takaamaan perheensä asuntolainan! Olin tuolloin vielä todella herkkä' ja helposti uskoin ihmisiin, jos joku oli ystävällinen ja mukava. En kyllä tuohon lähtenyt mukaan, luojan kiitos. Mutta kuinka törkeä pitää olla, että tuollaiseen ryhtyyn? Siihen tosin loppui se ystävällinen yhteydenpitokin oikeastaan, kyseessä oli itseäni päälle 13 vuotta vanhempi mies.

Heh, minä jo pidin pahana kun joskus yksi opiskelututtava (moikkausväleissä, ei sen enempää kavereita tai mitään) pyysi ihan yllättäen, että voisinko lainata 500€, saisin ensi viikolla takaisin :D

Pidin ensin vitsinä, mutta olikin ihan tosissaan. Eikä ilmeisesti itse nähnyt pyynnössään mitään outoa, siinäkään vaiheessa kun sanoin etten lainaisi läheisillekään tuollaisia summia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin lapsi alkoi yhdessä vaiheessa ilmestymään meille aina ruoka-aikaan. Kyllä ihan mielelläni tarjoan lapsen kavereille ruokaa, mutta tämä söi ison annoksen ja päälle pari leipää ja hedelmää, niin kyllähän se alkaa pienituloisella tuntumaan. Meidän lapsi ei siis ikinä käynyt heillä. Joskus tuli rinkuttamaan ovikelloa ja kysymään, että saisiko ruokaa? Oli pakko pistää jo stoppi sille.

Surullinen juttu, sillä kertoo, että lapsi oli nälkäinen ja edes naapurin aikuinen ei auttanut. En tarkoita, että sinun velvollisuutesi olisi ollut ruokkia tätä lasta - mutta mm. kysyä kotoaan ruoasta (mahd. lastensuojelu, jos mm. vaikuttaa, että sitä ruokaa ei saa kotonaan kyselyn perusteella).

   Tiedätkö olivatko vanhemmat töissä vai miksi lapsella ei ollut kotona ruokaa.  Ikävä tilanne kun jouduit kieltämään mutta pakkohan se on kun tulee melkoinen lovi lompakkoon jos jatkuvasti ylimääräistä ruokkii.

Säälittää kovasti tuo lapsi.  Joillakin on kotona huonot oltavat vaikka päällepäin olisi muka asiat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän näitä ruokapihejä perheitä, tai vanhempia, paljonkin. On isot asunto- ja autolainat, kova hinku mennä "elämässä eteenpäin", ja mielestään taloudenpitonsa on tarkkaa ja taloudellista.

No toki aikuiset selviävät niukallakin ruualla ja nälkäkurkeilu voi antaa jopa tyydytystä. Kasvavalle lapselle niukistelu on kuitenkin väärin. Silmät suurina ja nälissään sitten norkoilevat kyläpaikoissa sylki valuen.

Kyllä kotona pitää olla ruokaa ja sitä pitää saada ottaa myös omia aikojaan. Käsittämätöntä pahuutta, että "meillä syödään vain ruoka-aikoina". Ei lapsilla ja nuorilla ole samanlainen ruokarytmi ja aineenvaihdunta kuin aikuisella kuikelolla.

Lasten syömisen pitää olla juuri sitä että on tietyt ajat jolloin syödään, turha opettaa pienestä pitäen jatkuvaa napostelua. Se ei ole myöskään kiduttamista, ei päiväkodissakaan napostella pitkin päivää vaan siellä syödään kun on ruoka-aika. 

Kotona pidän samaa tapaa, syödään aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Mikäli jollain ruoalla ei maistu, niin seuraavalla kyllä maistuu. Toimiva ja hyvä tapa.