Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Missä iässä ja miten ymmärsit vanhempasi narsistisuuden? Piditkö sitä ennen käytöstä normaalina, koska et ollut vielä kokenut muuta? Vai oliko sinulla edes yksi hyvä ihmissuhde johonkin aikuiseen?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Tosi vanhana. Perheessämme ongelmia ja siskollani persoonallisuushäiriö. Ennen siskoni itsemurhaa hän sanoi, että äidiltämme täytyy olla myös vikaa päässä. Ymmärsin silloin miksi äitimme oli niin outo...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...muistan kuinka hän puhui usein, että "sitten kun isänne kuolee" tai " että sitten kun te tytöt muutatte pois kotoa" tai kun kävimme kotona niin " sinunkaan näkemisestä ei ilahdu koskaan".

Kun löysin mieheni niin äitini tokaisi halveksuen että " kun miehes on tuollainen niin se huolii sut" - tarkoittaen, että huonolle miehelle kelpaisin - muille en.

Joskus mietin, että onkohan äitini myös patologinen valehtelija ,,, hän kun on kirjanpitäjäni kuulemma opettanut pörssiyhtiön toimitusjohtajalle yritysjohtajista. Äitini talousasiantuntemus rajoittuu debetiin ja kreditiin.

Vierailija

Olin 22 kun alkoi tuntua ettei tämä ole normaalia. Vaati toiselle puolelle suomea muuton ja paljon ystävien kanssa puhumista ennenkuin alkoi hahmottaa että muiden äidit ei ole samanlaisia. Koko ikäni olin oireillut ja "ollut vittumainen ja hankala". Viiltelyä, päihteitä, itsetuhoisia ihmissuhteita, syömishäiriöitä jne. Vuosien terapia nyt takana ja alkaa elämä voittaa ja jonkinlainen itsetunto kehittyä. Isä on ns. Normaali ihminen mutta äiti vieraannutti erossa meidät toisistamme. Kun aloin tajuta asioita otin isään taas yhteyttä ja nykyään olemme läheisissä väleissä. Äitiin katkoin välit viisi vuotta sitten lopullisesti. Nyt olen 30, onnellinen ja viimein eheähkö.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...

Ymmärrän toki. Pitäisi  luoda globaalinetiketti, että "narsisti" on joku "jännätyyppi/mulkku"

Se narsismi, josta uhriudutaan. Se tapahtuu vasta sen jälkeen kun asianosaava lääkäri kirjoittaa hänelle diagnoosit "narsistinen persoonallisuus häiriö". Kukaan muu sitä ei voi tehdä... Tässä tarvitaan koulutusta, joka tuskin meistä kenelläkään riittää.

Puhukaa ennemmin "mulkusta tyypistä", se se äitisikin on enkä epäilisi, että hänessä olisi potenttiaalia kys. diagnoosille.

Erottakaa tästä myös "narsisti", joka kantaa itserakkautensa hedelmää, mutta ei ole persoonana häiriöllinen ja haitaksi kenellekkään. He ovat monesti keksijöitä, taiteilijoita jne. jotka eivät halua olla normaaleja, vaan persoonia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...muistan kuinka hän puhui usein, että "sitten kun isänne kuolee" tai " että sitten kun te tytöt muutatte pois kotoa" tai kun kävimme kotona niin " sinunkaan näkemisestä ei ilahdu koskaan".

Kun löysin mieheni niin äitini tokaisi halveksuen että " kun miehes on tuollainen niin se huolii sut" - tarkoittaen, että huonolle miehelle kelpaisin - muille en.

Joskus mietin, että onkohan äitini myös patologinen valehtelija ,,, hän kun on kirjanpitäjäni kuulemma opettanut pörssiyhtiön toimitusjohtajalle yritysjohtajista. Äitini talousasiantuntemus rajoittuu debetiin ja kreditiin.


Mun äitini sanoi minulle, että kelpaan isälleni koska isä on niin surkea ja samoin sanoi että kelpaan isoäidilleni, koska tämäkin on surkea ihminen enkä voisi muille ihmisille kelvatakaan kuin tällaisille yhtä surkeille.
Tuo on myös mielenkiintoinen tuo "yksi tytöistä". Eräs mies, johon tunnen isoa hengenheimolaisuutta kuvasi isäänsä samoin sanoin "oli yksi pojista". Siinä perheessä oli kolme poikaa. Olenkin sen jälkeen kun tajusin äitini narsistisuuden miettinyt, että oliko tuonkin miehen isä narsisti. Itse tajusin vähän päälle nelikymppisenä narsistisuuden, tosin jo 2-kymppisenä tavallaan tajusin, mutta minulla ei ollut sille oikeaa nimeä, koska luulin, että ihminen on joko narsisti tai ei ole, mutta vasta äskettäin tajusin, että ihminen voi olla osanarsisti ja sellaisen kanssa kasvaminen voi olla haitallista, koska on niin pitkäkestoinen trauma.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

...ihminen on joko narsisti tai ei ole, mutta vasta äskettäin tajusin, että ihminen voi olla osanarsisti ja sellaisen kanssa kasvaminen voi olla haitallista, koska on niin pitkäkestoinen trauma.

Tämä "osanarsisti" on nerokas! Korvatkaa se sillä. Satuttaa, jos puhutaan pahaa narsistista, joka koen olevani itserakkaana minä, jota työt, ihmiset ja seksi ei kiinnosta. Tykkään ennemmin katsella kuvia, lukea ja olla luova. Minulta on viety perusedellytykset kaikkeen. Ensin alentunut työkunto, sit talous ja lopulta rahan puutteessa seksi, josta koskaan en ole perustanut muutoinka...

Vierailija

Tajusin parikymppisenä terapiassa käydessäni. Palaset loksahti kohdalleen ja sain selittämättömälle pahalle ololle syyn! Olin kuvitellut meidän perheen menon olevan normaalia, vaikka sittemmin olen tajunnut, että se kuulostaa ihan sairaalta ja uskomattomalta muiden korvissa. Monet kuvittelevat, että keksin tarinoita tai ainakin liioittelee niitä. Tärkeä tukija on läheinen pikkusiskoni, joka alkoi pari vuotta minun jälkeeni käsittämään asiaa.

Aika kauan sitä käsittelin ja kävin terapiassa ja ties missä. 3 vuotta psykoterapiaa ja pari vuotta muuta terapiaa, mutta nyt olen suhteellisen ehjä ihminen! En olisi uskonut, että siitä ihmisrauniosta, joka olin, olisi saanut tällaisen: olen naimisissa, valmistuin yliopistosta ja minulla on hyvä työ.

Minulla ei pienenä ollut turvallista aikuista, mutta pikkusiskoni minulla oli. He antoivat syyn elää ja jaksaa sitä
Jatkuvaa nöyryytystä ja rikkomista. Pystyin myös asettumaan isäni ja siskojeni väliin, jolloin heistä on tullut suhteellisen normaaleja. He näkevät isämme ja vanhempamme täysin erilaisina kuin mitä minä heidän iässään. Vaikka siis en ole mustamaalannut isääni heille
Millään tavalla, olen vain aina sanonut, että he ovat arvokkaita ja että heitä ei saa esim. pahoinpidellä. Kai se on antanut jonkinlaista perspektiiviä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...

Ymmärrän toki. Pitäisi  luoda globaalinetiketti, että "narsisti" on joku "jännätyyppi/mulkku"

Se narsismi, josta uhriudutaan. Se tapahtuu vasta sen jälkeen kun asianosaava lääkäri kirjoittaa hänelle diagnoosit "narsistinen persoonallisuus häiriö". Kukaan muu sitä ei voi tehdä... Tässä tarvitaan koulutusta, joka tuskin meistä kenelläkään riittää.

Puhukaa ennemmin "mulkusta tyypistä", se se äitisikin on enkä epäilisi, että hänessä olisi potenttiaalia kys. diagnoosille.

Erottakaa tästä myös "narsisti", joka kantaa itserakkautensa hedelmää, mutta ei ole persoonana häiriöllinen ja haitaksi kenellekkään. He ovat monesti keksijöitä, taiteilijoita jne. jotka eivät halua olla normaaleja, vaan persoonia.


Voisit kyllä ottaa tarkemmin selville asioista ennen kirjoitteluasi mihinkään.

Siis ylipäätään narsistinen persoonallisuushäiriöinen ei ymmärrä hakea apua, sillä häneltä puuttuu tunne, että olisi sairas käytökseltään. Koska sairaudentunne puuttuu niin hän ei tajua tekevänsä väärin. Hän ei kunnioita muita vaan tallaa muut jos hän ei saa ihailua ja kostaa jos joku on häntä vastaan. Hän on paras, kaunein, tarvitsee ihailua yms. Mikään ei riitä. Tämä putki jatkuu ja ruokkii itseään. Jos tulee "pahaolo" niin sitten juodaan viinaa yms ja tukahdutetaan mitättömyyden tunne (eli se huono itsetunto ja lapsuuden hoivanpuute, turvattomuus).

Kiitos tällaisille kun sinä...kirjoittelet tänne mitä sattuu. Tänne kirjoittaa ohan oikeita narsistin uhreja ja heille tuskin on apua, että kirjoitat tänne.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...

Ymmärrän toki. Pitäisi  luoda globaalinetiketti, että "narsisti" on joku "jännätyyppi/mulkku"

Se narsismi, josta uhriudutaan. Se tapahtuu vasta sen jälkeen kun asianosaava lääkäri kirjoittaa hänelle diagnoosit "narsistinen persoonallisuus häiriö". Kukaan muu sitä ei voi tehdä... Tässä tarvitaan koulutusta, joka tuskin meistä kenelläkään riittää.

Puhukaa ennemmin "mulkusta tyypistä", se se äitisikin on enkä epäilisi, että hänessä olisi potenttiaalia kys. diagnoosille.

Erottakaa tästä myös "narsisti", joka kantaa itserakkautensa hedelmää, mutta ei ole persoonana häiriöllinen ja haitaksi kenellekkään. He ovat monesti keksijöitä, taiteilijoita jne. jotka eivät halua olla normaaleja, vaan persoonia.


Siis moni näyttelijä tai taiteilija voi olla narsisti. Heille ura ja ihailu on tärkeää ja siksi hakeudutaan taiteilijaksi ( tosin lahjakkuutta on myös). Ainakin yhden taiteilijaäidin lapset tunnen-yksi on kipuileva julkkis, yksi lapsista alkoholisti ja yksi Jenkeissä uskonlahkon uhri. Siinä on narsistin lasten kirjo - kun äiti voimakas ja lujatahtoinen "persoona".

Vierailija

Tämäkin liittyy aiheeseen...
http://www.vauva.fi/keskustelu/2571287/kun_olin_pieni_aiti_lahetti_minul...

Mietin nyt, miten pitkä matka minulla on toipumiseen, sillä tiedän, etten osaa kunnioittaa niin kuin kuuluisi itsekään omien lasteni rajoja nyt ja se ahdistaa ihan hirveästi. Siis minua ahdistaa sekin, kun minun pitäisi kunnioittaa niitä. Tulee tosi paha olo kun en voikaan tehdä mitä vain. Koska mulle on voitu tehdä. Tajuaako kukaan? Olen tavallaan uhrina nyt kahdesta suunnasta. Ensin siinä, että minua saa polkea ja sitten siinä, että hyvitystä tai oikeutusta en saa, koska jos minäkin olen kaikkivaltias lapsiani kohtaan niin satutan heitä mutta minuunkin sattuu, kun kaikkivaltiuttani ei olekaan. Ja olen ihan ihan hukassa, että kuinka olla lasten kanssa ei-kaikkivaltiudessa??? Tunne, että lapset määrää minua on läsnä ihan koko ajan. Tämä on ihan hirveän vaikeaa... Siis olen terapiassa, mutta se on hidasta.
t. tuon ketjun aloittaja

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Narsistin saa erittäin harvoin diagnosoinnin piiriin, puhumattakaan ammattiavusta. Narsistien uhrit ovat niitä, jotka joutuvat terapioihin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...

Ymmärrän toki. Pitäisi  luoda globaalinetiketti, että "narsisti" on joku "jännätyyppi/mulkku"

Se narsismi, josta uhriudutaan. Se tapahtuu vasta sen jälkeen kun asianosaava lääkäri kirjoittaa hänelle diagnoosit "narsistinen persoonallisuus häiriö". Kukaan muu sitä ei voi tehdä... Tässä tarvitaan koulutusta, joka tuskin meistä kenelläkään riittää.

Puhukaa ennemmin "mulkusta tyypistä", se se äitisikin on enkä epäilisi, että hänessä olisi potenttiaalia kys. diagnoosille.

Erottakaa tästä myös "narsisti", joka kantaa itserakkautensa hedelmää, mutta ei ole persoonana häiriöllinen ja haitaksi kenellekkään. He ovat monesti keksijöitä, taiteilijoita jne. jotka eivät halua olla normaaleja, vaan persoonia.


Voisit kyllä ottaa tarkemmin selville asioista ennen kirjoitteluasi mihinkään.

Siis ylipäätään narsistinen persoonallisuushäiriöinen ei ymmärrä hakea apua, sillä häneltä puuttuu tunne, että olisi sairas käytökseltään. Koska sairaudentunne puuttuu niin hän ei tajua tekevänsä väärin. Hän ei kunnioita muita vaan tallaa muut jos hän ei saa ihailua ja kostaa jos joku on häntä vastaan. Hän on paras, kaunein, tarvitsee ihailua yms. Mikään ei riitä. Tämä putki jatkuu ja ruokkii itseään. Jos tulee "pahaolo" niin sitten juodaan viinaa yms ja tukahdutetaan mitättömyyden tunne (eli se huono itsetunto ja lapsuuden hoivanpuute, turvattomuus).

Kiitos tällaisille kun sinä...kirjoittelet tänne mitä sattuu. Tänne kirjoittaa ohan oikeita narsistin uhreja ja heille tuskin on apua, että kirjoitat tänne.

Siis keskustelupastojen "narsisti" on sellainen itserakas, joka ei tarvitse kasassa pysyäkseen muiden sanomaa (esim. trendejä, tai lupaa olla naimaton/lapseton (johon "lupa" tuntuu olevan kiven alla.)). 

Tai vaihtoehtoisesti rakastaa niinkin paljoa itseänsä, että ilman "lupia" uskaltaa olla oma itsensä eikä taivu depressioon tai muuhun alamieliallaan itsesäälissään.

Se mitä nämä "mulkut äidit" edustavat, ovat eilispäivän kulttuuri ja kasvatustiedettä, eikä mitään "narsismia". Tämän vuoksi en koskaan luota "julkiseen kasvatusneuvostoon".

Nämä "narsisti syytökset" yleisesti edustavat että pedagogisia muutoksia on vain enemmän tehtävä, mikäli takana ei ole vilpillinen kiusa, "narsistinen ph" tai "oman tunnelämänsä hämäryys", jota autistisesti ei sanoin osaa itselleenkään kuvata, vaan se kerää ympäristöstä sanoja kuin supermagneetti nauloja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ymmärrä missään vaiheessa, ennen kuin olen nähnyt diagnoosit. Muutoin kaikki se vain on "oman mielipiteen" tuotosta. Ehkä kukaan ammattilainen ei heille sellaista edes kirjoittaisi.

Siis ei kenellekään kirjoiteta todistusta narsismista. Oma mielipide ja käsitys muodostuu kokemuksen pohjalta. Ei se ole mielikuvituksen tuotosta. Esim oma äitini oli kuin yksi tytöistä...

Ymmärrän toki. Pitäisi  luoda globaalinetiketti, että "narsisti" on joku "jännätyyppi/mulkku"

Se narsismi, josta uhriudutaan. Se tapahtuu vasta sen jälkeen kun asianosaava lääkäri kirjoittaa hänelle diagnoosit "narsistinen persoonallisuus häiriö". Kukaan muu sitä ei voi tehdä... Tässä tarvitaan koulutusta, joka tuskin meistä kenelläkään riittää.

Puhukaa ennemmin "mulkusta tyypistä", se se äitisikin on enkä epäilisi, että hänessä olisi potenttiaalia kys. diagnoosille.

Erottakaa tästä myös "narsisti", joka kantaa itserakkautensa hedelmää, mutta ei ole persoonana häiriöllinen ja haitaksi kenellekkään. He ovat monesti keksijöitä, taiteilijoita jne. jotka eivät halua olla normaaleja, vaan persoonia.


Voisit kyllä ottaa tarkemmin selville asioista ennen kirjoitteluasi mihinkään.

Siis ylipäätään narsistinen persoonallisuushäiriöinen ei ymmärrä hakea apua, sillä häneltä puuttuu tunne, että olisi sairas käytökseltään. Koska sairaudentunne puuttuu niin hän ei tajua tekevänsä väärin. Hän ei kunnioita muita vaan tallaa muut jos hän ei saa ihailua ja kostaa jos joku on häntä vastaan. Hän on paras, kaunein, tarvitsee ihailua yms. Mikään ei riitä. Tämä putki jatkuu ja ruokkii itseään. Jos tulee "pahaolo" niin sitten juodaan viinaa yms ja tukahdutetaan mitättömyyden tunne (eli se huono itsetunto ja lapsuuden hoivanpuute, turvattomuus).

Kiitos tällaisille kun sinä...kirjoittelet tänne mitä sattuu. Tänne kirjoittaa ohan oikeita narsistin uhreja ja heille tuskin on apua, että kirjoitat tänne.

Siis keskustelupastojen "narsisti" on sellainen itserakas, joka ei tarvitse kasassa pysyäkseen muiden sanomaa (esim. trendejä, tai lupaa olla naimaton/lapseton (johon "lupa" tuntuu olevan kiven alla.)). 

Tai vaihtoehtoisesti rakastaa niinkin paljoa itseänsä, että ilman "lupia" uskaltaa olla oma itsensä eikä taivu depressioon tai muuhun alamieliallaan itsesäälissään.

Se mitä nämä "mulkut äidit" edustavat, ovat eilispäivän kulttuuri ja kasvatustiedettä, eikä mitään "narsismia". Tämän vuoksi en koskaan luota "julkiseen kasvatusneuvostoon".

Nämä "narsisti syytökset" yleisesti edustavat että pedagogisia muutoksia on vain enemmän tehtävä, mikäli takana ei ole vilpillinen kiusa, "narsistinen ph" tai "oman tunnelämänsä hämäryys", jota autistisesti ei sanoin osaa itselleenkään kuvata, vaan se kerää ympäristöstä sanoja kuin supermagneetti nauloja.

Ja jokaisessa ihmisessä on narsistisia piirteitä enemmän tai vähemmän. Vähän sama juttu kuin mustasukkaisuudessa, että äärimmilleen vietynä se on sairaaloista ja diagnosoitavaa.

Vierailija

Ihmettelin aina lapsena miksi äitini on niin kylmä ja vittumainen mua kohtaan. Ajattelin vain olevani niin kamala lapsi vaikka olinkin ihan hirvittävän kiltti. Jos olin kipeä niin äiti antoi vaan tabun naamaan, ei yhtään hoivannut. Koskaan ei halannut tai suukottanut, ei onnitellut saavutuksista, arvosteli aina ulkonäköäni ja vertasi itseensä ylimielisesti esim. "mulla ei ole koskaan ollut finnejä", "mä olen aina ollut hoikka ja rypytön".

Vasta kun sain ensimmäisen lapseni 26-vuotiaana ja olin niin onnesta soikeana ja se rakkauden määrä lasta kohtaan oli jotain niin älyttömän suurta, tajusin, että äidissäni täytyy olla jotain pahasti vialla. Omia lapsia halin ja pusuttelen koko ajan, kannustan, olen ylpeä, hoivaan, olen läsnä, leikin, höpsöttelen jne. Äitini ei osaa olla edes lastenlastensa kanssa sellainen ihana mummi kuin mieheni äiti on ja häntä selvästi ärsyttää kun mulla on niin hyvät välit omiin lapsiini.

Vierailija

Vanhempani erosivat kun olimme veljeni kanssa pieniä. Isäni on narsisti ja lisäksi alkoholisti.

Parikymppisenä lähennyimme veljeni kanssa niin että puhuimme paljon syvällisiä asioita. isä on aina suosinut minua ja pidin häntä sankarinani. Veljeni hän mitätöi täysin. Pohdimme tätä. Kysyin isältäni että miksi hän ei pidä veljestäni. Hän raivostui. 

Muutaman vuoden päästä minusta tuli äiti. Olin todella tarkkana että isä oli selvinpäin kun tapasimme. Kerran hän oli reippaasti humalassa ja suutuin tästä. Hän sanoi itse että ei voi sille mitään että on "tämmöinen narsistinen paska" ja kaivoi ihan lääkärin/psykologin kirjoittamat diagnoosit esiin.

Moni asia selkeytyi tuon käynnin jälkeen ja oma lumoukseni isääni kohtaan sätkyi vasta tuolloin!

Vierailija

17 vielä. Nyt vuosia myöhemmin isäni käyttää tätä diagnoosiaan puolustukselle. Eli hän voi sen varjolla olla ilkeä, todellä ilkeä. Niin ja hänellähän ei omasta mielestään ole alkoholi ongelmaa. 

Vierailija

Koska tuo narsismi on sanana täällä kielletty, niin kerron näin päin: minulla oli isä, ja koko perheen elämä pyöri isän ympärillä. Asioiden piti mennä niin kuin hän haluasi, hän tiesi absoluuttisen totuuden, ja kenelläkään ei ollut mitään niin tärkeää kuin hänellä.

Minä sittemmin menin itse naimisiin narsistisen miehen kanssa ja olin aviossa 20 vuotta. Eroni jälkeen vasta tajusin koko kuvion, kun aloin selvittämään riippuvuusavioliittoani ja pohtimaan, miksi tunnen, ettei minulla ole oikeutta omiin mielipiteisiini....Ajatelkaa, olin 40 +...

Vierailija

Päälle 10-vuotiaana. Kavereiden äidit olivat erilaisia ja kavereiden kotonakin oli jotenkin vapaampi tunnelma. Sitähän en saanut tosin tietää vielä tuolloin, että mitä äitini teki kun muut eivät olleet näkemässä, ettei se ollut tervettä ollenkaan. Vasta luotettavassa parisuhteessa, aloin avautumaan kotioloistani. Nuoremmat sisarukseni oireilivat aikuisina, yksi heistä kertoi äidillemme että äiti on aiheuttanut ongelmat. Siitä seurasi vain äidin kostokierre ja lisää lapsien elämän vahingoittamista. Minulle äiti on "ihminen", joka tappaa lapsensa, eikä se tunnu hänestä miltään, paitsi että hän saa siitä jotain vallantyydytystä. Vaikeamman luokan narsistinen hän on. En ole vuosiin halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan, koska haluan elää.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla