Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meillä on miehen kanssa yhteiseloa takana 20v ja lapsemme ovat 10v, 7v ja 5v kaksoset. Viime vuodet ovat olleet tosi rankkoja, koska mies sairastui masennukseen ja tuntuu, ettei parannusta tapahdu ollenkaan ja olen käytännössä yksin vastuussa lapsista sekä arjen pyörityksestä ja sen lisäks pitäis vielä yrittää miestäkin tsempata.

Alan olla totaalisen loppu. Välillä tuntuu, (vaikka ajatus onkin kamala) että ois paljon helpompaa yksin lasten kanssa. En siis millään muotoa hyväksy puolison jättämistä sillon, kun tämä on sairas, mutta epätoivo iskee välillä, kun näyttää siltä, ettei miehen olotila ollenkaan parane. Mies syö lääkkeitä ja käy terapiassa, mutta mitään merkittävää parannusta ei ole tapahtunut. Enimmäkseen mies vaan on eikä tee mitään.

Vähän ennen tätä miehen masennuksen alkamista hän sai yt-neuvottelujen myötä lopputilin töistä ja sitten tapahtui muutama muukin ikävä asia, jotka varmasti edesauttoivat masennuksen "puhkeamista".

Kaipaan niin sitä toista aikuista jakamaan tämän arjen, en vaan jaksais enää millään olla yksin parisuhteessa. Mistä saisi itselleen voimaa jaksaa tässä suossa, etten vielä kaiken kukkuraksi itse sairastu masennukseen? Se tästä vielä puuttuisi.

  • ylös 46
  • alas 2

Sivut

Kommentit (50)

Vierailija

Vastaan lyhyesti, olen mobiililla. Oikean lääkityksen kanssa pitäisi olla suunta kohti parempaa, vaikka pieninkin askelin. Onko hänelle kokeiltu muita lääkkeitä, läheskään kaikki eivät sovi kaikille? Hidasta, mutta kannattavaa.
Toiseksi, pidä kiinni omasta elämästäsi, harrastuksista, menoista, henkirei'istä. Toista voi tukea vain tiettyyn rajaan asti kadottamatta itseään. Kolmanneksi, omaiset mielenterveystyön tukena tai vastaava vertaistuki on korvaamatonta.
Oma puolisoni on masennusvoittoinen bipolaari. Oikeaa lääkitystä haettiin sivuvaikutusten takia monta vuotta, mutta odotus kannatti. Voimia arkeen.

  • ylös 36
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vastaan lyhyesti, olen mobiililla. Oikean lääkityksen kanssa pitäisi olla suunta kohti parempaa, vaikka pieninkin askelin. Onko hänelle kokeiltu muita lääkkeitä, läheskään kaikki eivät sovi kaikille? Hidasta, mutta kannattavaa.
Toiseksi, pidä kiinni omasta elämästäsi, harrastuksista, menoista, henkirei'istä. Toista voi tukea vain tiettyyn rajaan asti kadottamatta itseään. Kolmanneksi, omaiset mielenterveystyön tukena tai vastaava vertaistuki on korvaamatonta.
Oma puolisoni on masennusvoittoinen bipolaari. Oikeaa lääkitystä haettiin sivuvaikutusten takia monta vuotta, mutta odotus kannatti. Voimia arkeen.

Miehelle on kokeiltu useampia lääkkeitä, osasta tuli niin kamalat sivuvaikutukset, että ne oli vaihdettava. Nyt tämä nykyinen lääke taitaa olla ollut lähemmäs vuoden, mutta kuten sanottu niin edistystä edes sitä hyvin pientä ei ole tapahtunut. Mies ei jaksa useimpina päivinä tehdä oikeasti mitään, joskus harvoin jotain hyvin pientä.

Lasten kannalta tämä harmittaa siinä mielessä, ettei mies jaksa touhuta lasten kanssakaan mitään ja erityisesti esikoista tämä välillä harmittaa, kun on aiemmin tehnyt isänsä kanssa paljon kaikenlaista.

Olen parhaani mukaan yrittänyt pitää noista omista jutuista kiinni, vaikka se tässä tilanteessa on hyvinkin haastavaa, kun taloudellisesti on tiukkaa tukiverkot on hyvin pienet ja lasten hoidon järjestäminen sille ajalle, kun itse olen poissa on haastavaa. Tätä vaikeuttaa vielä se, että toinen kaksosista on erityislapsi.

ap

  • ylös 23
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ikävää, mutta kaikki ei välttämättä koskaan parane masennuksesta. Oletko ajatellut mitä ehdottomuutesi aiheuttaa lapsille? Sairas ympäristö sairastuttaa lopulta läheiset. Ei se ole hylkäämistä, jos ajattelee muitakin kuin itseään.

  • ylös 21
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta kaikki ei välttämättä koskaan parane masennuksesta. Oletko ajatellut mitä ehdottomuutesi aiheuttaa lapsille? Sairas ympäristö sairastuttaa lopulta läheiset. Ei se ole hylkäämistä, jos ajattelee muitakin kuin itseään.

Kyllä olen tätäkin miettinyt. Usein juuri tätä miettiessä tulee mieleen myös ero tai edes tästä yhteisestä kodista pois muuttaminen, koska olen huomannut itsessäni muutamia masennuksen piirteitä ja netissä tehdyn masennustestin mukaan olisi lievää masennusta.

Tämä tilanne on nyt jatkunut kolmisen vuotta ja alan olla niin väsynyt tähän. Jos näkyisi edes niitä pienen pieniä edistyksen askelia niin tilanne olisi varmasti helpompi kestää, mutta kun niitä ei ole näkynyt vaan tilanne on pysynyt käytännössä samana niin alkaa oma usko miehen paranemiseen horjua pahemman kerran. Silti tästä huolimatta se erokin tuntuu toisaalta väärältä ratkaisulta tässä tilanteessa, kun toinen on sairas. Mutta en tiedä kauanko itse jaksan tätä, jos jatkossakaan ei näy minkäänlaista edistystä.

ap

  • ylös 13
  • alas 1
Vierailija

Tilanteesi kuulostaa kyllä todella vaikealta, mutta eroa miettiessäsi, muista ettei taloudellinen tilanne ainakaan helpotu. Henkinen puoli on tietysti erikseen, ja sen tiedät vain itse.
Mitä mies itse ajattelee tilanteestaan vai tuntuuko, että hän uskaltaisi/pystyisi puhumaan?
Kysyn lähinnä siksi, että vaimollani tuntuisi olevan halu parantua ja se tuntuu tuovan valoa tunneliin sen verran, että jaksaa kulkea, vaikka tilanne jäisikin tälläiseksi. Tosin, meillä on varmastikin nykytilanne eri tasolla kuin ap:lla. Lapset nyt saa ruokaa joka päivä ja joskus hyvänä päivänä on kotityötkin tehtynä kun tulen töistä. Tyttö alkaa olemaan niin iso, että on oikeastaan oppinut tukemaan ja lukemaan äitiään.
Voimia sinulle ap ja koita olla syyllistymättä, mutta myös katkeroitumatta. Jos miehen masennus on sitä luokkaa, että myös henkinen yhteys on poikki (meillä tuntuu "prakaavan" enää käytännön asiat) niin onko sulla läheisiä, jotka tuntevat myös miehesi? Vanhempia, sisaruksia joiden kanssa voisi puhua? Itsellä ollut kyllä sisko korvaamaton.
Voimia...

Vierailija

Onko kokeiltu sähköhoitoa?Ei toimi kaikille mutta toiset saa muutamalla kerralla jo avun.Mun mies sairastui psykoosioireiseen masennukseen ja sillä tuo sähkö auttoi todella hyvin.Toisen kerran jälkeen Huomenna.asi jo pieniä muutoksia.Oiskohan kahdeksan kertaa annettu...sivuoireita ei ole niin paljo ku lääkkeissä.puolvuotta oli sairaslomalla ja sit töihin takasin.Masennuslääkettä menee hyvin pienellä annostuksella..

Reaktiivinendepressio.

Masennus tuli irtisanomisen jälkeen eli siihen on ymmärrettävä syy.
Ennuste on parempi kun ns endogeenisellä, nuorempana alkavalla selittämättömällä masenuksella. Masennus on ymmärrettävä rektio menetykseen.
Kaikille lääkkeistä ei ole apua ja osa saa vain haitat niistä.
Lääkkettömiä, mm liikuntaa pitää kokeilla. Terapiahoidoissa onerittäin suurta vaihtelua, joten kannattaa valita laillistettu terapeutti, jolla on alan pätevyys ja. Riittävä kokemus.

Mies on lastesi isä, mikä rooli on tärkeämpi kuin rahan hankkiminen. Lasten näkökulmasta isä on isä, oli työtön tai ei. Kyse on myös arvoista masentuneen itsearvostus on liikaa kiinni työn tekijän ja rahan hankkijan roolissa. Aika tekee tehtäävänsä, toivotavasti tokenee, ennuste on tosiaan parempi kuin ilman syytä masentuneilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta kaikki ei välttämättä koskaan parane masennuksesta. Oletko ajatellut mitä ehdottomuutesi aiheuttaa lapsille? Sairas ympäristö sairastuttaa lopulta läheiset. Ei se ole hylkäämistä, jos ajattelee muitakin kuin itseään.

Juuri tällä viikolla oli tutkimus, jossa todettiin masennuksesta kärsivillä lapsilla todettavan riski sairastua itse toistuvasti masennukseen aikuisuudessa. Tosin jos tässä on kulunut jo kolme vuotta vahinko on jo tapahtunut mallioppimisen kautta.

Ap:lle tsemppiä. Kenties tarvitsisit itsekin ulkopuolisen arviointia mitä tilanteessa olisi järkevintä tehdä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta kaikki ei välttämättä koskaan parane masennuksesta. Oletko ajatellut mitä ehdottomuutesi aiheuttaa lapsille? Sairas ympäristö sairastuttaa lopulta läheiset. Ei se ole hylkäämistä, jos ajattelee muitakin kuin itseään.

Juuri tällä viikolla oli tutkimus, jossa todettiin masennuksesta kärsivillä lapsilla todettavan riski sairastua itse toistuvasti masennukseen aikuisuudessa. Tosin jos tässä on kulunut jo kolme vuotta vahinko on jo tapahtunut mallioppimisen kautta.

Ap:lle tsemppiä. Kenties tarvitsisit itsekin ulkopuolisen arviointia mitä tilanteessa olisi järkevintä tehdä?


Siis mitä sä kirjoitat? Tarkoitatko, että lapset pitäisi erottaa masentuneesta vanhemmastaan mahdollisiman nopeasti, etteivät opi vääriä malleja? Eli Seilin saarelle olisi taas käyttöä...

  • ylös 1
  • alas 11
Vierailija

Valitettavasti tuo teidän parisuhde on muuttunut kokonaan hoitosuhteeksi ja lasten väli isäänsä on myös vähän vastaavanlainen. Sellainen sen ei kuuluisi missään tapauksessa olla. Nuorimmat tuskin edes tietävät minkälainen voisi olla hyvä isäsuhde. Onko lapsilla muuta luotettavaa ja hyvää miehenmallia, vaikka isoisää tai setää? Lapsille myös sinun tukeminen on aika rankka tehtävä ja jos sinullakin on jo lievän masennuksen oireita, pitää mielestäni tämä peli saada jotenkin hajoitettua ja nopeasti.

Minkä verran olet pystynyt asiasta miehen kanssa juttelemaan? Tuollaisessa eivät omat harrastukset enää auta jos kotiin on paska mennä. Onko koti edes paras paikka miehen kuntoutumiselle? Onko hänellä siellä tarpeeksi haasteita vai onko hänen elämänsä pelkkää möllöttämistä ja passaamisen odotusta? Onkohan masennus jäänyt tavallaan hieman päälle ja hän ei muuta enää oikein osaa? En olisi miestä kohtaa liian ymmärtäväinen ja huolehtivainen, vaan hänen pitää kyetä ottamaan otetta normaaliin elämään tai jos ei pysty, niin hoito ei ole riittävä ja sinä et ole siitä vastuussa.

Pystyttekö nyt kesällä lasten kanssa irtautumaan nykyisestä elämästä ja jättämään viikoksi pariksi hoitovastuun muille? Haluaisitko sen jälkeen kotiin enää mennäkään? Mieti tunteitasi tarkkaan ihan itsesi kannalta, olet varmasti ajatellut miehen osalta niitä jo tarpeeksi. Juttele isompien lasten kanssa vakavasti ja älä mene vouhottajien ja syyllistävien henkilöiden seuraan ollenkaan.

T. Kolmen lapsen äiti, jonka mies on ollut masentunut

  • ylös 20
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta kaikki ei välttämättä koskaan parane masennuksesta. Oletko ajatellut mitä ehdottomuutesi aiheuttaa lapsille? Sairas ympäristö sairastuttaa lopulta läheiset. Ei se ole hylkäämistä, jos ajattelee muitakin kuin itseään.

Juuri tällä viikolla oli tutkimus, jossa todettiin masennuksesta kärsivillä lapsilla todettavan riski sairastua itse toistuvasti masennukseen aikuisuudessa. Tosin jos tässä on kulunut jo kolme vuotta vahinko on jo tapahtunut mallioppimisen kautta.

Ap:lle tsemppiä. Kenties tarvitsisit itsekin ulkopuolisen arviointia mitä tilanteessa olisi järkevintä tehdä?


Siis mitä sä kirjoitat? Tarkoitatko, että lapset pitäisi erottaa masentuneesta vanhemmastaan mahdollisiman nopeasti, etteivät opi vääriä malleja? Eli Seilin saarelle olisi taas käyttöä...

En ole aiempi kirjoittaja, mutta lapsille masentuneen ihmisen tukeminen ja hoitaminen ei ole pitkäaikaisesti varmasti hyvä. Niin se ei ole myöskään puolisolle. Masentunut ihminen voi osoittautua täysin ventovieraaksi ja kenenkään ei voi olettaa uhrautuvan sen takia. Läheishoitajatkin saavat lomaa hoidokistaan, miksi eivät lapset ja puoliso sitä tarvitsisi?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta kaikki ei välttämättä koskaan parane masennuksesta. Oletko ajatellut mitä ehdottomuutesi aiheuttaa lapsille? Sairas ympäristö sairastuttaa lopulta läheiset. Ei se ole hylkäämistä, jos ajattelee muitakin kuin itseään.

Juuri tällä viikolla oli tutkimus, jossa todettiin masennuksesta kärsivillä lapsilla todettavan riski sairastua itse toistuvasti masennukseen aikuisuudessa. Tosin jos tässä on kulunut jo kolme vuotta vahinko on jo tapahtunut mallioppimisen kautta.

Ap:lle tsemppiä. Kenties tarvitsisit itsekin ulkopuolisen arviointia mitä tilanteessa olisi järkevintä tehdä?


Siis mitä sä kirjoitat? Tarkoitatko, että lapset pitäisi erottaa masentuneesta vanhemmastaan mahdollisiman nopeasti, etteivät opi vääriä malleja? Eli Seilin saarelle olisi taas käyttöä...

Tuo on vain sinun tulkintasi, minä en missään kohtaa ole noin sanonut.

Jos vanhempi on vuosikausia henkisesti sairas se ei voi olla vaikuttamatta lapsen koko loppuelämään kuten tutkimukset vahvistavat. On tällöin henkisesti terveen vanhemman vastuulla arvioida se millaisen lapsuuden lapsilleen haluaa turvata ja useimmiten lapsilleen haluaa vain parasta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
eioo hyvätytölle jos pitää huolehtia äidistä..

Tämä oli siis varmaan siihen yhteen kirjoitukseen jossa pienen tytön piti huolehtia äidistään. Tämä osui myös minun silmääni todella ikävästi. Lapsen ei tarvitse hoitaa ja tukea masentunutta äitiään, oli lapsi sitten 14 vuotias tai niin kuin ilmeisesti jutussa oli, alle kouluikäinen. Se, että masentunut kykenee tekemään ruokaa lapselle, ei riitä todellakaan! Lapsella tulee taatusti jossakin vaiheessa elämää tällainen lapsuus takautuvasti mieleen ja silloin on enää turha miettiä miksi muutosta arkeen ei tehty kun sen olisi voinut tehdä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
... Tyttö alkaa olemaan niin iso, että on oikeastaan oppinut tukemaan ja lukemaan äitiään.
...

Kyllä kylmäisi, kun tämän luin. Omaa kokemusta ei ole (tai no, mitä nyt viime talvelta, kun olin jo omassa kodissani asuva aikuinen ja äitini romahti työjuttujensa alla ja olin hänen tukenaan toisena AIKUISENA), mutta omassa parisuhteessani nähdään juuri tämän tulos, kun lapsi on vanhempansa tukena. Mieheni vanhemmat ovat eronneet hänen ollessaan varhaisteini ja mieheni on ollut koko teini-ikänsä (13-19v) kotona asuessaan äitinsä tukena, kun tämä juo holtittomasti ja on sen vuoksi poissa töissä, makaa sängyssä sekä kyselee pojaltaa syitä siihen miksi ero tuli! Meillä suhteemme ensimmäiset vuodet olivat käytännönasioiden kannalta vaikeita; minä en saanut naisena juoda hänen seurassaa juuri ollenkaan tai hän alkoi vaistomaisesti toppuuttelemaan ja vahtaamaan "nohnoh, joko riittäisi? huomenna on töitä, olethan juonut jo puolikkaan siiderin!". Hän ei pystynyt kuuntelemaan humalaisen naisen "vakavaa" puhetta. 

Nyt kun olemme saavuttaneet näissä luottamuksen ja olen oppinut tuntemaan hänet paremmin, olen joutunut monta kertaa huomaamaan, että sekä äiti että poikansa itse pitävät yllä sellaista tietynlaista huoltosuhdetta vaikka asumme eri paikkakunnalla. Esimerkiksi kun mieheni oli ulkomailla töissä ja äitinsä muutti, oli mieheni pakko lentää Suomeen tekemään muuttoa, vaikka veljensä (jotka ovat muuttaneet jo pois kotoa ennen vanhempien eroa, mieheni on nuorempi kuopus) olisivat olleet myös täällä. Mutta ei, vain mieheni osaa tehdä tarpeeksi hyvin. Samoin joulut mieheni viettää aina äitinsä luona, ettei tämä ratkeaisi ryyppäämään ja olisi yksinäinen, kun muut sisarukset vain piipahtavat siellä. Myös muita esimerkkejä löytyy.

Vähän ohis, mutta ehkä haluaisin tälle kertoa ainakin AP:lle, että päädyt mihin tahansa, niin yritä välttää vuodattamasta aikuisten maailmaa lapsillesi! Kokonaanhan tilannetta ei toki heiltä voi eikä pidäkään sulkea, mutta että he eivät olisi pian se, joka repii sinut ylös sängystä tai soittaa puolesta töihin miksi et voi tulla tänään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tilanteesi kuulostaa kyllä todella vaikealta, mutta eroa miettiessäsi, muista ettei taloudellinen tilanne ainakaan helpotu. Henkinen puoli on tietysti erikseen, ja sen tiedät vain itse.
Mitä mies itse ajattelee tilanteestaan vai tuntuuko, että hän uskaltaisi/pystyisi puhumaan?
Kysyn lähinnä siksi, että vaimollani tuntuisi olevan halu parantua ja se tuntuu tuovan valoa tunneliin sen verran, että jaksaa kulkea, vaikka tilanne jäisikin tälläiseksi. Tosin, meillä on varmastikin nykytilanne eri tasolla kuin ap:lla. Lapset nyt saa ruokaa joka päivä ja joskus hyvänä päivänä on kotityötkin tehtynä kun tulen töistä. Tyttö alkaa olemaan niin iso, että on oikeastaan oppinut tukemaan ja lukemaan äitiään.
Voimia sinulle ap ja koita olla syyllistymättä, mutta myös katkeroitumatta. Jos miehen masennus on sitä luokkaa, että myös henkinen yhteys on poikki (meillä tuntuu "prakaavan" enää käytännön asiat) niin onko sulla läheisiä, jotka tuntevat myös miehesi? Vanhempia, sisaruksia joiden kanssa voisi puhua? Itsellä ollut kyllä sisko korvaamaton.
Voimia...

Lapsen tehtävä ei ole hoivata vanhempaansa. Teette todella väärin tyttöä kohtaan. Luultavasti teidän vuoksenne sairastuu itse pahaan masennukseen, viimeistään aikuisuuden kynnyksellä.
Hyi millaisia ihmisiä sitä löytyy, itsekkäitä sikoja.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla