Miten kertoa ystävälle, että tämä käyttäytyy törpösti?

Vierailija kirjoitti:

Kerro, että kenellekään muulle ystävällesi et ole koskaan joutunut sanomaan että sanomiset loukkaavat, mutta hänen kohdallaan niin on usein. Ja että kenenkään muun mielestä et ole erityisen herkkä. Ja että sanat ovat loukanneet aiemminkin mutta nyt vasta olet siitä sanonut. Tai että et tunne muita joilla jatkuvasti ristiriitoja töissä.

Harva aikuinen jaksaa hyppiä toisen aikuisen pillin mukaan ja siksi moni katkaisee välit. Edes sukulaisiin ei kukaan voi velvoittaa pitämään yhteyttä, kaikki ovat oikeutettuja kohteliaaseen käytökseen, ei kellään ole oikeutta tehdä toiselle paskaa oloa.

Voit perustella ja kertoa tunteesi ja näkemyksesi, mutta viime kädessä 'ystävä' tulkitsee asioita niin kuin itse haluaa. Parhaasi olet varmasti tehnyt ja yrittänyt ymmärtää. Mutta pitäisi olla molemminpuolista hyväksynnän. Nälvintä ei kuulu ystävyyteen. Ei kukaan halua sellaisen kuunteluun elämäänsä tuhlata

Voi, voi, tuo olisi kuin tuuleen huutamista! Ei törppö osaa asettua toisen ihmisen asemaan eli viesti ei mene perille.

Itse olen huomannut, että tällaiset ihmiset ovat monesti kateellisia ja ehkä huonon itsetunnon omaavia. Me kaikki varmasti välillä kommentoimme jotakin hölmöä mutta sellainen systemaattinen toisen alaspainaminen on todella pahansuopaa.

Esim. Ikinä ei voida lausua kohteliaisuutta ilman, että perästä tulee joku piikki ja lopulta "kohteliaisuudesta" tulee vain paha mieli.

Ap, luin viestiketjun alkua. Miten tässä ystävyysasiassasi on käynyt? Sanoitko tälle ihmiselle suoraan, että loukkaannut hänen puheistaan?

Löysin ketjun googlettamalla asiaa sosiaalisesti lahjattomasta ystävästä...

Kiinnostaisi minuakin, kuinka tässä kävi. Minullakin vastaava tilanne. Ystävä vieläpä itse luulee olevansa sosiaalisesti kovin lahjakas. Sosiaalinen on kyllä, mutta ihmissuhteissaan ei tosiaankaan onnistu, sosiaalisesti siis kaikkea muuta kuin osaava, suorastaan törppö täälläkin.

Välillä tuntuu et halkean raivosta tyypin kanssa...Kunpa jos kerrankin uskaltais sanoa ne suorat sanat. Neiti totuudentorvi sais kerrankin maistaa omaa lääkettään...

Olen huomannut saman, mitä ketjussakin nostettu esille: jotkut sosiaaliset ihmiset luulevat olevansa sosiaalisesti taitavia, vaikka saattavat olla ihan mulkkuja.

Se, että on sosiaalinen ja osaa esim. lukea helposti muita EI ole yksioikoisesti sosiaalista taitavuutta. Sosiaalisesti taitavan henkilön tunnistaa kyvystä tulla toimeen muiden, erilaistenkin ihmisten kanssa. Yksi ystävä juurikin luulee olevansa sosiaalisesti tosi taitava, koska osaa lukea muita (on muuten hyvin manipulatiivinen) ja koska on sosiaalinen. Hän on tyyppi, jolla on aina jokin ihmissuhdedraama menossa, skismaa työyhteisössä jne. eli musta enemmänkin vaikea ihminen kuin sosiaalisesti pätevä.

Minullakin on kokemusta tällaisesta ystävästä. Kuvioon kuuluu vielä se, että hän ottaa yhteyttä (avaa keskustelun esim. Facebookissa) lähinnä silloin, kun on keksinyt tavan hyötyä minusta. Tämä henkilö on suoraan myöntänyt pitävänsä ihmissuhteita jonkinlaisena pelinä ja olevansa manipuloiva. Hän on olevinaan kamalan herkkä ihminen, joka saattaa loukkaantua pienimmästäkin kritiikistä, mutta toisaalta hän itse töksäyttelee muille mitä sattuu. Lisäksi hän hämmästelee avoimesti muiden tapoja elää, halveksuu ja haukkuu kanssaihmisiä ja pitää itseään usein muita parempana.

Välimme ovat onneksi hyvää vauhtia viilenemässä. Näin kirjoitettuna ystäväni kuulostaa kovasti narsistisia piirteitä omaavalta, mutta on hänessä lämpimämpikin puoli. En vain tiedä, onko se feikattu hyötymisen toivossa.

Millaisia ovat hyvät sosiaaliset taidot? Rupesi kiinnostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samantyyppinen ongelma. Jos mulle tapahtuu esim jotain kivaa, hän voi aluksi onnitella ja sanoo esim. että oot ansainnut sen. Mutta heti perään tulee sivulauseessa jokin piikki. Jos taas mulla menee huonosti, hän on ihq kaveri ja aina mun puolella. Tuntuu ettei kivoista asioista voi kertoa, kun pahamieli purkautuu niin helposti ilkeilynä.

Kuulostaa niin eräältä "ystävältä", häihin ei huvittaisi osallistua mutta sitten, kun suretaan eroa niin ollaan kärppänä paikalla. Vaikka sekään ei ole siksi, että hän olisi jotenkin empaattinen kuuntelija, vaan hän jotenkin kestää ihmisiä paremmin silloin, kun ne eivät ole "uhkia" hänelle itaelleen, vaan enemminkin muut ovat heikoimmillaan.

Minusta sosiaalisesti taitava ihminen osaa ottaa muut huomioon, on ystävällinen ja tahdikas. Osaa mukautua tilanteisiin, kuuntelee hyvin ja samalla osaa myös antaa itsestään. Yksinkertaisesti tyyppi, jonka kanssa on monen hyvä olla. Sosiaalisesti taitavalla on tilannetajua ja syvää ymmärrystä ihmisyydestä.

Vastakohta kärkkäälle kaverilleni, joka luulee olevansa kaikkea tuota...

Itsestäni tuntuu, että olen ollut itse tällainen vaikeahko ystävä. En nyt siis niin vaikea kuin moni ketjussa on kertonut, mutta kuitenkin. Arvostelin jostain syystä muiden ihmisten valintoja, piikittelin ja sanoin asioita liian suoraan. Yksinkertaisesti sanottuna olin vähän turhankin avoin, sillä eihän kaikkea nyt ääneen tule sanoa..

Tajusin asian pari vuotta sitten ja olen saanut parannettua tapojani. Omat vanhempani ovat hyvin suorapuheisia ja uskon vaikutteiden tulleen heiltä. Kun asuin pitkään pois kotoa, aloin huomaamaan kuinka törkeitä he ja sukuni ylipäätään olivatkaan.

Pitkän itsetutkiskelun jälkeen opin rajaamaan toimintaani ja nyt parin vuoden jälkeen tuntuu, että ihmiset pitävät minusta paljon enemmän. En koe enää tarvetta sanoa mielipiteitäni joka asiaan tai koe tarvetta arvostelulle. Oman käytöksen tajuaminen ja seuraaminen oli hyvin kuluttavaa, mutta itsensä kehittäminen tässä asiassa on ollut hyvin palkitsevaa. Ihmissuhteeni ja oma henkinen hyvinvointini on huomattavasti parempia. Toki aikuistuminenkin on varmasti vaikuttanut käytökseeni.

Törpölle ystävälle kannattaa varmaan alkaa vain kertomaan, että tämän sanoma kommentti pahoitti mielen yms. Ihminen on omalle käytökselleen vaan loppupeleissä aika sokea.

Jokainen töksäyttelee mutta sitten, kun se on systemaattista toisen alaspainamista niin se ei ole enää ihan ok. Itselläni on eräs ystävä joka on omien sanojensa mukaan todella herkkä. Hän käsittää muiden sanomiset usein eri tavalla miten ne on oikeasti tarkoitettu ja sitten hän loukkaantuu. Hänellä on mennyt monia ihmissuhteita katki loukkaantumisensa takia, siis loukkaantumiset ovat sellaisia mistä kukaan "normaali" ihminen ei loukkaantuisi.

Sitten hän on kuitenkin itse välillä hyvinkin moukkamainen ja jopa ilkeä. Sitten lisänä tulee negatiiviset kommentit. Esim. voin sanoa matkustavani Kiinaan niin häneltä tulee kommenttia miten hän ei ainakaan ikinä matkustaisi kiinaan. Tai sitten kerron ostaneeni jotain niin tulee kommenttia että miten hän ei ainakaan moiseen laittaisi rahaa. Siis lähes joka elämän osa-alueelta häneltä löytyy näitä vähätteleviä kommentteja. En tarkoita että pitää olla aina samaa mieltä, kyllä sen oman mielipiteen voi sanoakin mutta en vaan jaksaisi aina olla jotenkin pienimmiasäkin asioissa puolustelemassa niitä omia valintoja ja omaa tapaa elää.

Vierailija kirjoitti:

Itsestäni tuntuu, että olen ollut itse tällainen vaikeahko ystävä. En nyt siis niin vaikea kuin moni ketjussa on kertonut, mutta kuitenkin. Arvostelin jostain syystä muiden ihmisten valintoja, piikittelin ja sanoin asioita liian suoraan. Yksinkertaisesti sanottuna olin vähän turhankin avoin, sillä eihän kaikkea nyt ääneen tule sanoa..

Tajusin asian pari vuotta sitten ja olen saanut parannettua tapojani. Omat vanhempani ovat hyvin suorapuheisia ja uskon vaikutteiden tulleen heiltä. Kun asuin pitkään pois kotoa, aloin huomaamaan kuinka törkeitä he ja sukuni ylipäätään olivatkaan.

Nostan hattua sinulle. Harva pystyy katsomaan itseään näin etäältä ja havahtumaan omaan käytökseen. Tosi hienoa oikeasti! Olet varmasti tosi kiva tyyppi! ☺

Pitkän itsetutkiskelun jälkeen opin rajaamaan toimintaani ja nyt parin vuoden jälkeen tuntuu, että ihmiset pitävät minusta paljon enemmän. En koe enää tarvetta sanoa mielipiteitäni joka asiaan tai koe tarvetta arvostelulle. Oman käytöksen tajuaminen ja seuraaminen oli hyvin kuluttavaa, mutta itsensä kehittäminen tässä asiassa on ollut hyvin palkitsevaa. Ihmissuhteeni ja oma henkinen hyvinvointini on huomattavasti parempia. Toki aikuistuminenkin on varmasti vaikuttanut käytökseeni.

Törpölle ystävälle kannattaa varmaan alkaa vain kertomaan, että tämän sanoma kommentti pahoitti mielen yms. Ihminen on omalle käytökselleen vaan loppupeleissä aika sokea.

Vierailija kirjoitti:

Minusta sosiaalisesti taitava ihminen osaa ottaa muut huomioon, on ystävällinen ja tahdikas. Osaa mukautua tilanteisiin, kuuntelee hyvin ja samalla osaa myös antaa itsestään. Yksinkertaisesti tyyppi, jonka kanssa on monen hyvä olla. Sosiaalisesti taitavalla on tilannetajua ja syvää ymmärrystä ihmisyydestä.

Vastakohta kärkkäälle kaverilleni, joka luulee olevansa kaikkea tuota...

Juurikin niin, että sosiaalisesti taitavan ihmisen kanssa molemmilla on yhtä paljon tilaa eikä toinen dominoi keskustelua. Toki väistämättäkin toinen voi olla puheliaampi mutta jos on sosiaalisesti taitava huomaa kyllä milloin keskustelu muuttuu vuodatukseksi ja vastapuolen rooli keskustelijasta myötäilijäksi. Monet puheliaat ihmiset ei siis todellakaan ole sosiaaliasesti lahjakkaita.

Mulla oli pitkään tuolla lailla käyttäytyvä opettaja. Kun oppilas oli heikoilla, kyllä riitti ymmärrystä ja neuvoja ja empatiaa. Mutta jos oppilas onnistui ja pärjäsi, alkoi piikkejä lentää. "Onnistut tuossa hyvin, yleensähän et tätä osaa ollenkaan..." jne. Kyllä on ollut todella pitkä prosessi irroittautua tuostaja alkaa luottaa, että en ole kyseisessä aineessa ihan täysi nolla. Voin vain sanoa, että pidä rajasi, älä ota vastaan yhtään epäasiallista kommenttia. Joskus välimatkan ottaminen on ainoa, mikä auttaa.

Mietin, että miten joku voi olla niin sokea ettei tajua olevansa sosiaalisesti tahditon...? Että useimmat ihmiset närkästyvät törpön käytöksestä, että se on raskasta ja muuttaa ystävyyttä, jossa toisen pitää koko ajan varoa ja ennakoida törpön tölväisyjä.

Mietin, johtuuko tämä siitä, että törppö usein kerää, juuri niin kuin ap:n tapauksessa ympärilleen ihmisiä, jotka niin pelkäävät etteivät koskaan uskalla sanoa todellisia tunteitaan ääneen törpön käytöksestä. Kun osa tai joku törpön ystävistä saa tarpeekseen ja konfliktitila syntyy, valittaa törppö ystävilleen tilannetta ja kaikki myötäilevät törppöä, vaikka hiljaa mielessään miettivät "en ihmettele.. " ja "kunpa minäkin uskaltaisin..."

Mietin tätä, koska tajusin oman törppöystäväni kohdalla juuri tämän. Ja minä myötäilen, koska en muuta uskalla.

Vierailija kirjoitti:

Nostan hattua sinulle. Harva pystyy katsomaan itseään näin etäältä ja havahtumaan omaan käytökseen. Tosi hienoa oikeasti! Olet varmasti tosi kiva tyyppi! ☺

Kiitos sinulle sanoistasi, merkitsevät todella paljon 😊😊

Tapasin tuossa alkukesästä entisen työkaverini, joka oli tullut käymään entisillä elomaillaan ja tapaamaan vanhoja tuttuja. Hän oli niin ihastunut, kun tapasimme sattumalta kaupungilla. Ja niin minua riepotettiin yhden yhteisen tuttavan luo (toki tuo tuttavakin kutsui). Istuttiin siinä sitten kahvilla pienellä porukalla ja tämä kollega kertoili elämästään ja muutamista yhteisistä tuttavistamme, joiden kanssa hän on ollut yhteyksissä. Kun tuota jutustelua kuunteli aikansa, ei voinut välttyä muistamasta, millaista kanssakäyminen oli silloin ennen työpaikalla. Tämä ihminen kuuluu myös näihin päin naamaa laukojiin, joka ei lainkaan käsitä loukkaavansa. Siltoja katkeili jo työelämän aikana ja kertomansa perusteella nyt myöhemminkin. Ja syy on aina toisessa. "Siitäkö se nyt loukkaantui / suuttui, kun sanoin ..." Siitäpä juuri! "Enhän minä mitään pahaa tarkoittanut. Osoitin vain, miten typerästi toinen oli toiminut." Toinen oli siis toiminut omalla tavallaan, ei tämän toisen tavalla. - Lienenkö ilkeä, mutta minusta tuntui oikein mukavalta, kun pääsin lähtemään kotiin! En ehdotellut yhteydenpitoa enkä puhelinnumeroiden vaihtamista.

Katsokaapa näitten totuudentorvien, omasta mielestään sosiaalisten nerojen, elämää: moni on oikeasti yksinäinen, kun ystävyyssuhteet ei toimi, sopivaa kumppania ei löydy, vika on aina muissa.

Taitaa monella olla suoruus ja kärkkyys suojakuoria, tyyliin "hyökkäys on paras puolustus". Moni myös näistä totuudenlaukojista katkeria ja elämään pettyneitä.

Vähän säälin jopa noita ihmisiä, mutta omassa elämässäni en jaksa yhtään kyseistä ihmistyyppiä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kans vähän samanlainen ystävä. Mielenkiintoinen aihe siis täälläkin. 

Mulla tämä ystävä myös loukkaantuu valtavasti siitä, jos hänen mielestään en ole tarpeeksi yhteyksissä tai tee muuten jotakin hänen mielestään oikein. Alkaa piikkitelevä ja etäinen kausi, "en tarvitse sinua" -mentaliteetti. 

Pyrin jättämään tämän pikkulapsen käyöstä muistuttavan kiukuttelun omaan arvoonsa, mutta siinä vaiheessa, kun piikit alkaa olla jo melkoisia niin tiukkaa tekee...

Jep, juuri sama täällä. Jos ystäväni kokee etten jotenkin ole huomioinut häntä tarpeeksi niin hän ei vastaa viesteihin jne. Eli haluaa "näpäyttää" minua. Lapsellista manipulaatiota. On myös mustasukkainen parisuhteestani ja menoistani.

Minulla on juuri tällainen suht uusi tuttavuus. Vannoo suorapuheisuuden nimeen ja kokee olevansa sosiaalisesti todella taitava. Alkuun tyyppi vaikuttikin mukavalta ja empaattiselta mutta sitten alkoi töksäyttely. Jos on niin hiton empaattinen niin miksi ei tajua että esimerkiksi toisen ihmisen ulkonäön kommentointi töksäyttäen ei ole ok?Tätä töksäyttelyä ei tapahdu koko ajan vaan silloin tällöin, Ehkä hänellä on huono päivä ja purkaa asiaa näin, mutta se ei silti oikeuta inhottavaa käytöstä. Kai minunkin pitää alkaa arvostelemaan häntä ja vittuilemaan takaisin vaikka yleisesti ottaen pitäisin ystävyyttä sellaisena tilana jossa toinen hyväksytään sellaisena kuin on,eikä loukata turhaan.